Taiteen perusopetuksesta / Kulttuurijaosto 14.12.2017

Viime viikon torstaina Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto kokousti ja teki ensi vuodelle tärkeitä rahoituspäätöksiä. Jaoimme yhteensä noin 12,6 miljoonaa euroa teattereille, tanssiryhmille, festivaaleille, sirkukselle, kuvataiteelle ja taiteen perusopetukselle.

Jaettava summa kasvoi kokonaisuutena hiukan viime vuodesta. Mm. Tanssin talo sai sovitusti 176000 euroa enemmän kuin viime vuonna, jotta voivat suunnitella toimintaansa nyt kun talon rakentamispäätökset ovat valmiit. Muut lisäykset olivat pieniä, mutta tärkeitä ja kertovat usein vuosikausien hienosta työstä kengännauhabudjettia venyttäen. Itse iloitsen erityisesti mm. Koko Jazzin saamasta 10000 euron ja Huuto-gallerian 17000 euron lisäyksestä. Samaten molemmat barokkiorkesterimme (HeBO ja FiBO) saivat ansaitusti kympit lisää.

Mutta aivan kaikki eivät saaneet lisää rahaa: valtionosuutta nauttivien teattereiden tukisumma säilytettiin entisellään jo (ainakin) kolmatta vuotta – eli näiltä ammattiteattereilta efektiivisesti nipistettiin indeksin verran, ja valtionosuuden piirissä olevilta musiikkioppilaitoksilta siirrettiin tukea muille taiteen perusopetusta antaville oppilaitoksille. Tämä on herättänyt keskustelua. Mitä on taiteen perusopetus? Mitä ovat VOS-musiikkioppilaitokset?

Taiteen perusopetuksella tarkoitetaan kouluajan ulkopuolella järjestettävää opetusta erityisesti lapsille ja nuorille. Taiteen perusopetus on pitkäjänteistä, laadukasta ja tavoitteellista. Siitä säädetään lailla (633/1998) ja asetuksella (813/1998).

Opetus taiteen perusopetusta antavissa oppilaitoksissa on Opetushallituksen määräämien opetussuunnitelman perusteiden mukaista. Taiteen perusopetuksen oppimäärät jakautuvat laajaan ja yleiseen.

Oppilaitoksissa opiskellaan musiikkia, tanssia, sanataidetta, teatteri- ja sirkustaidetta, kuvataidetta, käsityötä, arkkitehtuuria ja audiovisuaalista taidetta.

Opetuksen lainmukaisuus edellyttää, että opetuksen järjestäjällä on joko kunnan hyväksymä ja vahvistama opetussuunnitelma tai opetus- ja kulttuuriministeriön lupa taiteen perusopetuksen järjestämiseen. Opetustuntikohtaisen valtionosuuden edellytys on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä järjestämislupa.

Huh, olipa jargonia. Sama suomeksi?

VOS tarkoittaa valtionosuutta, eli valtio tukee sovitun tuntimäärän mukaisesti. Tunnille on olemassa laskennallinen yksikköhinta (77,14/78.78€), josta valtionosuus on 57% (eli n. 45€).

Taiteen perusopetus on korkeatasoista ja suunnitelmallista. Sen laatua valvotaan sillä että opetusta antavalla koululla täytyy olla kunnalta tai valtiolta saatu lupa antaa taiteen perusopetusta.

Taiteen perusopetus ei ole vain musiikkia, vaan sisältää koko taiteen kirjon sanataiteesta arkkitehtuuriin.

Ja tämän kirjoituksen ytimen osalta ehkäpä tärkeintä: opetus jakaantuu laajaan ja yleiseen oppimäärään. Näiden kahden ero on ensinnäkin määrässä: laajan oppimäärän opinnot sisältävät 1 300 opetustuntia, ja yleisen oppimäärän 500 opetustuntia, jotka jakaantuvat 10 opintokokonaisuuteen.

Kaupungin näkökulmasta tärkeä huomio on se että laajan oppimäärän musiikkiopistot saavat tukea sekä kaupungilta että valtiolta. Yleisen oppimäärän opetusta antavat opinahjot saavat tukea lähinnä vain kaupungilta.

Helsingin kulttuurikeskus tekee erinomaista selvitys- ja tutkimustyötä. Sen pohjalta virkamiehet esittävät muutoksia meille päättäjille. Tästä linkistä löytyy Helsingin selvitys taiteen perusopetuksen kehittämistarpeista. Kaikki tämän blogin myöhemmät kuvaajat ovat ko. selvityksestä, johon kannattaa perehtyä jos asia kiinnostaa.

Mitä tuossa selvityksessä sitten erityisesti havaittiin?

1. Helsingissä on havaittavissa varsin selkeitä alueellisia eroja taiteen perusopetuksen osallistumisessa.
2. Monissa taiteenlajeissa tyttöjen osuus oppilaista on korostunut.
3. Julkinen rahoitus ja samalla oppilasmäärät painottuvat musiikin opetukseen.

1. Alueelliset erot
TPOselvitys_kupo_kevat_2016_copy__page_95_of_100_
Jakomäessä taiteen perusopetuksen piirissä 5% lapsista ja nuorista. Kulosaaressa lähes 50%.
TPOselvitys_kupo_kevat_2016_copy__page_21_of_100_
TPOselvitys_kupo_kevat_2016_copy__page_20_of_100_
Kuvaajista näkyy selvästi tietenkin alueiden sosioekonominen rakenne. Mutta sen lisäksi taiteen perusopetuksen osallistumiseen vaikuttaa kysynnän lisäksi tarjonta. On varsin ymmärrettävää että siellä missä on enemmän opinahjoja, on myös enemmän osallistujia:
TPOselvitys_kupo_kevat_2016_copy__page_41_of_100_Selvityksen mukaan:

Musiikin taiteen perusopetuksen kohdalla alueen opetustarjonnalla ja oppilaaksi hakeutumisella on varsin selvä yhteys. Eniten musiikin oppilaita oli Etelä-, Keski- ja Länsi-Helsingin alueilla, joissa myös annettiin suhteellisesti eniten opetustunteja. Lisäksi Pohjois-Helsingissä Itä-Pakila erottuu alueena, jossa oppilaaksi hakeutuminen oli suurta ja opetustunteja annettiin paljon. Osassa Itä-, Koillis- ja Pohjois-Helsinkiä musiikin taiteen perusopetuksen tarjonta oli varsin vähäistä tai sitä ei annettu ollenkaan. Näillä alueilla osallistumisaste oli Etelä- ja Länsi-Helsinkiä moninkertaisesti vähäisempää.

Saavutettavuus on siis tärkeä osa nykyistä tasapuolisempaa ja tasa-arvoisempaa taiteen perusopetuksen kenttää.

2. Tasa-arvo

Positiivinen uutinen on se että poikien osallistuminen taiteen perusopetukseen on lisääntynyt kaikilla taiteen 2008–2014. Sielläkään edistys ei ole ollut tasaista:

sirkusoppilaissa poikien osuus nousi 9 prosentista 24 prosenttiin, teatterioppilaissa 13 prosentista 26 prosenttiin ja tanssioppilaissa 5 prosentista 9 prosenttiin. Valtionosuusjärjestelmään kuulumattomissa musiikkioppilaitoksissa poikien osuus kasvoi 46 prosentista 55 prosenttiin. Valtionosuutta saavissa musiikkioppilaitoksissa sekä visuaalisten taiteiden oppilaitoksissa poikien osuus pysyi lähes samana (39–40 % vuonna 2014).

TPOselvitys_kupo_kevat_2016_copy__page_22_of_100_

3. Musiikin korostunut asema rahoituksessa

Taiteen perusopetus, ja sen tuki, on laajentunut vasta viime vuosikymmenellä kattamaan muitakin taiteenlajeja. Helsinki aloitti esim. tanssin tukemisen muistaakseni vasta vuonna 2010.

Tästä syystä perinteisesti tukea on saanut eniten musiikki. Ja musiikin lajeista perinteisesti tietenkin eniten klassinen musiikki, jota suurin osa valtionosuuksia nauttivista musiikkiopistoista pääosin opettaa. Erityisesti valtion tuki on huomattavan voimakkaasti painottunut musiikille:
TPOselvitys_kupo_kevat_2016_copy__page_62_of_100_
Mutta myös kaupungin avustuksista valtaosan saa musiikki, ja kaupungin avustuksistakin suurimman osan valtionosuuksia nauttivat musiikkiopistot. Ensi vuonna, tehdyn leikkauksen jälkeen, kaupungin tuki VOS-musiikkiopistoille on 2,98 miljoonaa euroa. Muille musiikkioppilaitoksille 0,8 miljoonaa euroa.
TPOselvitys_kupo_kevat_2016_copy__page_62_of_100_

Selvityksen perusteella kulttuuritoimemme ehdottikin seuraavia toimenpiteitä:

1. Lisätään opetuksen saatavuutta
2. Tasapainotetaan opetuksen alueellista tarjontaa väestömuutokset huomioiden
3. Vahvistetaan opetuksen sukupuolista tasa-arvoisuutta
4. Lisätään monimuotoisuutta taiteen perusopetuksessa

Juuri näihin tavoitteisiin viime viikon päätöksellä pyrittiin.

1. Saatavuutta/saavutettavuutta parannettiin mm. tukemalla lisää Resonaaria, joka tekee työtä erityislasten taidekasvatuksen parissa.
2. Alueellista tarjontaa parannettiin tukemalla oppilaitoksia muualla kuin Etelä-Helsingissä. (mm. Pitäjänmäki, Pohjois-Helsinki, Vuosaari, Itäkeskus, Pukinmäki)
3. Lisättiin mm. Apinatarha / Kinetic Orchestra:n tukea, joka tukee pojille suunnattua taiteen perusopetusta ja Jamkicks, joka harjoittaa poikien suosimaa bänditoimintaa.
4. Tuettiin lisää taiteen perusopetusta monilla aloilla: nykytanssia, arkkitehtuuria, musiikkiteatteria, monitaiteisuus, kuvataide, käsityö, teatteri.

Useimmissa tapauksissa perusteita per hakija oli useita. Esimerkiksi:

Suomen musiikkikasvatuskeskus ry:n toiminta-avustusta nostetaan 7 700 eurolla 80 000 euroon maahanmuuttajille suunnatun toiminnan tukemiseksi sekä ryhmäopetuksen kehittämiseksi. Nostolla huomioidaan toiminta matalan osallistumisen ja rahoituksen alueella Itäkeskuksessa ja tuetaan musiikin yleisen oppimäärän opetusta. Toiminta toteuttaa tasa-arvon, moninaisuuden ja saavutettavuuden arviointiperusteita.

Päätöksen perusteet jokaisen tuen saajan kohdalta ovat löydettävissä täältä

Helsinki ei siis leikannut taiteen perusopetuksesta. Me suuntasimme rahaa uudelleen, satsaten vähän lisää niille toimijoille, jotka harkinnan perusteella toteuttavat julki lausuttuja tavoitteitamme parhaiten.

Tämä ei tarkoita sitä etteivätkö VOS-musiikkiopistot tekisi hyvää ja tärkeää työtä. Tekevät. Ja ne saavat yhä tämänkin päätöksen jälkeen 2,98 miljoonaa euroa tukea kaupungilta vuodessa. Sen lisäksi ne saavat valtiolta 11,2 miljoonaa euroa. Niiden julkinen tuki 2018 on siis yhteensä noin 14 miljoonaa euroa.

Some-keskusteluissa mainitaan useimmiten Helsingin tuen alentuminen viidellä prosentilla. Mutta tämä on tosiaan vain Helsingin osuudesta. Kokonaisuutena oppilaitosten julkinen tuki laskee 0,5-1,6% ja jos huomioidaan lukukausimaksutkin, niin tulojen pudotus on 0,4-1,1%, keskimäärin -0,8%.

Kannattaa muistaa että samaan aikaan musiikin yleistä oppimäärää tarjoavat laitokset saavat tukea vain Helsingiltä ja summa on 0,8 miljoonaa euroa.

Minun on helppo perustella julkisesti tekemäämme päätöstä. Se on oikeudenmukainen ja laajentaa taiteen perusopetuksen piiriin pääsevien lasten ja nuorten joukkoa Helsingissä. Se pohjaa huolelliseen selvitystyöhön ja on hyvin perusteltu. Se on toivottavasti askel entistäkin laajemman ja kattavamman taiteen perusopetuksen tiellä. Toivottavasti 2020-luvulla yhä useampi lapsi ja nuori on taideharrastuksen piirissä.

Tämän kaiken todettuani on pakko myöntää että Helsinki käyttää todella vähän rahaa per asukas taiteen perusopetukseen. Vain hiukan yli 8€, kun Espoossa vastaava luku on 19,1 euroa ja Vantaallakin 17,8 euroa.
(Luvut eivät täysin vertailukelpoisia, mutta antavat kyllä oikean mittakaavan.)Helsingin tulisi tulevaisuudessa nostaa taiteen perusopetuksen tukea kaikille toimijoille. Mutta sen tulee samanaikaisesti toteuttaa myös taiteen perusopetuksen rakennemuutosta. Kulttuurijaoston päätös oli hyvä ja perustui laajaan näkemykseen taiteen perusopetuksen tilasta ja kehitystarpeista Helsingissä.

Kulttuurijaosto 7.11.2017

Helsingin kaupungin kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalautakunnan alainen kulttuurijaosto (huhhuh) kokoustaa toisen kerran ensi viikon tiistaina. Lista on lyhyt ja selkeä. Koko lista liitteineen löytyy täältä.

2 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2018

ok. Taiteen perusopetuksen kolmivuotisia kehittämisavustuksia seuraavalle vuodelle.

Neljä avustuksista (Pohjois-Helsingin bändikoulu, Kallion musiikkikoulu, Meri- Helsingin musiikkiopisto ja Vuosaaren musiikkikoulu) liittyvät samaan ”Rytmimajakka”-hankkeeseen, joka on esittelyn mukaan ”matalan kynnyksen yhtye- ja ryhmäopetustoimintaa, joka suunnataan lapsille ja nuorille, jotka eivät muuten päätyisi taiteen perusopetuksen oppilaiksi”, joka kuulostaa kyllä hyvältä. Yhteensä nämä muodostavat 180 000 euroa 300 000 euron kokonaispotista.

Hanke vaikuttaa hyvältä ja summa kokonaisuutena sellaiselta että sillä pitää hyvän kokoista putiikkia pystyssä. Kiinnostaisi kuitenkin kuulla miksi samaa hanketta tuetaan useamman hakijan kautta eikä yhtenä kokonaishakemuksena. Lisäksi kun kehittämishankkeet ovat kolmevuotisia, niin kiinnostaisi kuulla miksei joka vuosi starttaa uusia, kolmen vuoden väli tuntuu aika yllättävän pitkältä jättää uudet ideat vaille mahdollisuutta.

3 Helsingin mallin hankeavustukset vuodelle 2018

ok. Helsingin mallin kehittäminen on erinomainen avuas ja sitä pilotoidaan nyt 2016-2018. Tätä toivon rahoitettavan lähivuosina enemmän. Nyt vuodelle 2018 jaettava summa on 156 934 euroa.

Tavoitteena on ”vahvistaa asukkaiden kulttuurista osallisuutta sekä kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista. Samalla tuettava toiminta tuo taiteen entistä selvemmin osaksi laajempaa alueellista ja sosiaalista kehitystyötä sekä mahdollistaa uusien toimintamallien muotoutumisen taideorganisaatioiden sisällä”. Sama suomeksi tarkoittaa sitä että viedään keskustassa toimivia teattereita tekemään yhteisöllistä teatteria Jakomäkeen, Maunulaan, Vuosaareen ja Kaarelaan.

Helsingin mallin juuret piilevät Lyonissa, josta kulttuurikeskuksen väki kävi opintomatkalla vuosituhannen alkupuolella. Ei voi väittää etteikö kansainvälinen toiminta toisi hyviä juttuja Helsinkiin. Lyonissa toiminta on luonteva osa kaikkien tukea nauttivien kulttuurilaitosten toimintaa ja on ymmärtääkseni ollut hyvä kokemus paitsi alueille ja Lyonille, myös kulttuurilaitoksille.

4 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 2017

ok. Edesmennyt kulttuuri- ja kirjastolautakunta oli jakanut avustuksia tälle vuodelle jo 17 miljoonan edestä (sisältäen kaikki toiminta-avustukset jne.), joten meidän osaksemme tämän vuoden loppupuolella jää myöntää vain 36 500 edestä apurahoja erinäisiin projekteihin Standin slangin konsertteihin ja Lokal Collectiven festivaaliin.

Avustusrahoja on tälle vuodelle käyttämättä päätöksemme jälkeen noin 300 000 euroa. Oletan että päätämme vielä muutaman avustuksen vielä viimeisessä kokouksessa joulukuussa ja/tai delegoimme päätösvaltaa osastopäällikölle. Mielenkiintoista on tietää että onko jo ennakoitavissa että avustusrahaa olisi jäämässä yli? Ovatko kriteerit joltain osin liian tiukat? Olisiko pitänyt avustaa suuremmilla summilla (harvoin myönnetään haettua).

Nopeudenrajoitin autoissa estäisi terrorismin

Pari päivää sitten kirjoitin mielestäni ylimitoitetuista suojatoimenpiteistä yleisötapahtumissa. Hyvä esimerkki 250 metriä pitkä rekkajono Elomessuilla.Tänään Hesari kertoo, miten kaupunkisuunnittelijat pohtivat miten suojata kaupunkejamme terroristien autohyökkäyksiltä. Mm. Temppeliaukion kirkkoa on suojattu betoniesteillä.

hs_terrorismiJutussa siteerataan Warwickin yliopiston professori Jon Coaffeea.

”Hän puhuu ”vainoharhan arkkitehtuurista”: Raskaat turvatoimet herättävät ihmisissä turvattomuuden tunnetta, koska isku tuntuu tällaisessa ympäristössä väistämättömältä.

”Jos haluamme elävän julkisen tilan ja aidosti avoimen yhteiskunnan, meidän ei pidä antaa poikkeuksen muuttua normiksi hakiessamme toimivia ja tehokkaita keinoja urbaanista terrorismista selviämiseen”, Coaffee kirjoitti The Washington Post -lehdessä.”

Juurikin näin. Voitaisiinko sitten tehdä jotain ihan muuta turvallisuuden parantamiseksi?

Ketjussa, joka päättyy ihmisjoukkoon ajavaan terroristiin, on oikeastaan kolme osatekijää:

1. Ajaja
2. Ajoneuvo
3. Ympäristö

Ykköseen voimme vaikuttaa madaltamalla terrorismin ja radikalisoitumisen riskiä ylipäätään. Kolmosesta seuraa turvattomuutta.

Jäljelle jää kysymys: Miten voisimme muuttaa ajoneuvoa niin että terrorihyökkäys muuttuisi vaikeammaksi?

Helposti. Jokaisessa uudessa autossa on GPS-paikannin. Jokainen auto myös tietää nopeutensa. Yhdistetään nämä, mitä saadaan?

Paikkatiedon mukaan muuttuva nopeudenrajoitin.

Taajama-alueella, jossa jo nyt nopeusrajoitus on 30 km/h, ei vaan voisi ajaa lujempaa kuin 30km/h. Lähellä toreja, kirkkoja ja muita kohteita tätä nopeutta voidaan laskea entisestään. Ei kenenkään tarvitse ajaa Lutherinkadulla Temppeliaukion kirkon edessä yli 10 km/h.

Minua ei oikeastaan kiinnosta taajamien ulkopuoliset nopeudet, mutta samalla loppuisi ylinopeuden ajaminen koko maassa. Mitään perustuslaillista oikeutta rikkoa nopeusrajoitusta ei käsittääkseni ole olemassa. Ja ammattiautoilijoiden rekoissa nopeudenrajoittimet ovat jo pitkään olleet pakolliset.

Järjestelmä voisi olla dynaaminenkin: Jos vaikkapa Senaatintorille tulee illaksi pop-up -tapahtuma, voidaan nopeudenrajoitin päivittää verkon yli jokaiseen ajoneuvoon lähes reaaliaikaisesti. Tai miksei vaikkapa koulujen alkamisaikaan voisi koulujen lähistöllä olla hitaampi nopeusrajoitus? Tai miksei ensimmäisen lumisateen tullessa alennettaisi ajonopeuksia 20km/h kunnes tiet saadaan kuntoon? Pelti kolisisi vähemmän, autoilijakin voittaisi.

Ehdotukseni ei oikeastaan muuttaisi mitään – kenelläkään ei ole nytkään oikeutta ajaa ylinopeutta.

Itse tykkäisin tällaisesta ominaisuudesta myös pitkää matkaa ajaessa: ei tarvitsisi kytätä nopeusrajoituksia ja pelätä valvontakameroita kun autolla ei vaan kertakaikkiaan voisi ajaa ylinopeutta.

kuolemantapaukset

Kuoleman todennäköisyys kasvaa nopeasti nopeuden noustessa yli 30km/h.

Samalla ehdotukseni ratkoisi paljon terrorismiuhkaa suurempaa ongelmaa: liikenneturvallisuutta. Vain kuluvan vuoden aikana mm. Jaguar-kuski ajoi naisen päälle keskustassa, huumekuski kaahasi Bulevardilla satasta vastaantulijan kaistalla ja täällä meillä Siilitiellä ilmeisesti sairaskohtauksen saanut kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja tappoi miehen. Ja tämän lisäksi kaikki muut kuolemantapaukset ja onnettomuudet, jotka johtuivat ylinopeudesta.

Ehdotukseni olisi teknisesti toteutettavissa. Se myös ratkoisi todellista ongelmaa, liikenneturvallisuutta, pitkälti kuvitteellisen terrorismin sijaan. Nopeudenrajoitin, toisin kuin betoniesteet Temppeliaukiolla, säästäisi takuuvarmasti ihmishenkiä.

En kuitenkaan pidätä hengitystäni että tämä koskaan toteutuisi. Todennäköisempää on jopa se että automaattiautojen yleistyessä liikenneturvallisuus paranee niin paljon että jossain vaiheessa ihmiset eivät enää vaan saa ajaa autoa kaupungeissa.

Perussyy miksi ideani ei etene blogi-tasolta yhtään mihinkään on kulttuurinen, henkinen. Me olemme valmiita tekemään ”jämeriä” ”miehekkäitä” päätöksiä – valamaan betoniesteitä, lisäämään tiedustelua, laukomaan ohjuksia tuntemattomiin kehitysmaihin. Mutta me emme halua että liikkumisen vapauttamme rajoitetaan. Vaikka rajoittaminen olisi rationaalista ja haitta lähinnä kuvitteellista. Vaikka nopeudenrajoitin lisäisi todellista turvallisuutta enemmän kuin mikään turvallisuusteatteri.

Haluaisin nähdä järkevän argumentin sille miksi meidän kannattaa rakentaa betoniesteitä ja suojata rekoilla joukkotapahtumia, mutta emme saisi koskea henkilöautojen ajonopeuksiin teknisesti. Minä en sellaista kykene keksimään.

Ehdotus sisäisistä vuokrista

Sisäisellä vuokralla tarkoitetaan vuokraa, jonka kaupungin virasto maksaa kaupungin tilakeskukselle. Eli esim. opetusvirasto maksaa koulusta Tilakeskukselle vuokraa summan X per vuosi. Simppeliä? Kyllä, tavallaan.

Järjestelmään siirryttiin vuonna 1994. Perustelu on hyvä ja helposti ymmärrettävä. Mikään tila ei koskaan ole ilmainen ja on hyvä että kustannus näkyy tilan käyttäjälle. Vain tällöin ”turhista” tiloista kannattaa luopua, tilankäyttö tehostuu ja veronmaksajien rahaa säästyy. Tai virkakielellä:

”Sisäisen vuokrajärjestelmän tavoitteena on tilakustannusten kohdistaminen täysimääräisinä tilojen käyttäjille ja sitä kautta palvelutuotannon kokonaiskustannuksiin. Tavoitteena on ohjata tilojen optimaaliseen ja tarpeen mukaiseen käyttöön. Tavoitteena on myös tilakustannusten läpinäkyvyys ja tasapuolisuus.”

Vuodesta 2015 lähtien sisäisten vuokrien kokonaisvuokraa tarkastetaan kuluttajahintaindeksin mukaisesti. Tämäkin on ok, täytyyhän vuokran nousta kustannusten mukaisesti. Samaten on ok, että vuokra nousee kun rakennuksia korjataan, onhan sen arvo noussut.

Sisäisten vuokrien perustehtävä on siis tehdä kustannus näkyväksi.

Valitettavasti sitä käytetään kaupungissamme kuitenkin ”piilosäästöruuvina”. Otetaan rautalankaesimerkki.

Meillä on virasto, jonka kuluista vaikkapa 25% on tiloja, 50% henkilöstöä ja 25% ”palveluja”. Palkat nousevat työehtosopimusten mukaisesti. Vuokrat nousevat kuluttajahintaindeksin mukaisesti.

Tämä olisi varsin ok, jos viraston käytettävissä oleva rahasumma kasvaisi samalla summalla. Tällöin tilakustannus olisi näkyvä. Ja palveluihin käytettävissä oleva rahasumma säilyisi ennallaan.

Mutta kun ei kasva.

Virastojen käytettävissä oleva rahasumma, eli ”raami”, on pysynyt monena vuonna jäljessä kustannuskehityksestä. Tästä seuraa se että todellinen säästöprosentti on paljon kovempi kuin mitä suoraan talousarvioehdotuksesta näkee.

Jos emme ota sisäisten vuokrien nousua huomioon hallintokuntien raameissa, tosiasiallisesti säästämme palveluiden laadusta ja sisällöstä. Säästöt kun kohdistuvat vääjäämättä enemmän palveluihin – eli esim. kirjastossa kirjoihin, kouluissa kouluavustajiin ja kulttuuritaloissa konsertteihin, kuin tiloihin tai vakituiseen henkilöstöön.

Tämä toki kannustaa tarkastelemaan palveluverkkoa. Mutta kun se palveluverkko on paljon monisyisempi poliittinen päätös. Me olemme päättäneet tarjota palveluita kaupungissa tietyllä tiheydellä. Se ei ole vahinko, vaan se on päätös, jolla silläkin on kustannus.

Olen verrannut tällaista säästämistä siihen että meillä on ollut varaa ostaa kallis Mersu autotalliin, mutta ei ajaa sillä.

Todellinen tehokkuus ei tällä käytännöllä nouse.

Itse uskon että hallintokunnille jäisi kannuste tarkastella tilojaan kriittisesti vaikka sisäisten tilakustannusten indeksinousut huomioitaisiin täysmääräisesti. Johtaisihan joka tapauksessa jostain tilasta luopuminen merkittävään säästöön ja resursseihin toisaalle.

Tarkoitushan piti olla vain se että kustannus on näkyvä, eikö niin?

Arabian koulun homekorjausta. Kuva: Vesa Lindqvist

Arabian koulun homekorjausta. Kuva: Vesa Lindqvist


Toinen, monimutkaisemmin pohdittava kysymys on kokonaan uusien tilojen kustannusten huomiointi talousarviossa. Toisinaan voi olla perusteltua nostaa hallintokunnan menoja täysmääräisesti uuden rakennuksen myötä (Keskustakirjasto?), toisinaan taas ei. Automaattinen uusista tiloista syntyvien kustannusten huomioiminen saattaisi johtaa tilamäärän turhaan kasvuun. Toisaalta joka tapauksessa hallintokuntien investointeja tulee tarkastella pitkäjänteisesti ja palveluverkkoa kokonaisuutena, joka antaa hyvän mahdollisuuden pitää uusinvestoinnit kurissa.

Sama koskee myös peruskorjauksia, joista osa sisäilmakorjauksia. Niiden kohdalla kannattaisi harkita käytäntöä että ainakin sisäilmaremonttien kustannukset huomioitaisiin täysmääräisesti – niitä kun ei saisi jättää tekemättä vain budjettisyistä. Tämä saattaa hankaloittaa päätöksenteon selkeyttä kun osassa peruskorjauksistakin sisäilman laatu paranee jne. Mutta tämäkin sisäilmaremontteihin kannustava muutos kannattaisi tehdä rikkomatta sisäisten vuokrien määräytymisen peruslogiikkaa ja korjata virheet talousarvion kautta läpinäkyvästi. Järjestelmä on riittävän monimutkainen ilman lisäpurkkavirityksiäkin.

Eli vaatimaton ehdotus strategianeuvotteluihin harkittavaksi:

Vuodesta 2018 lähtien Tilakeskuksen sisäisten vuokrien indeksikorotukset otetaan täysmääräisesti huomioon hallintokuntien menoissa.

Tämä ei maksa meille ”mitään” koska se on osin laskennallista rahaa taskusta toiseen. Mutta se poistaa ylimääräisen näkymättömän säästöruuvin palveluista. Jos halutaan säästää, tehdään se mieluummin näkyvästi ja selkeästi. Silloin poliittiset päättäjätkin pysyvät paremmin kartalla.

Välineet podcastiin?

Vaikuttaa siltä että podcastien tekeminen on ainakin minun tuttavapiirissäni ”uusi sinkula”. Eli jotain, jota jokaisen itseään kunnioittavan enemmän tai vähemmän hipsterin täytyy ainakin parin jakson verran kokeilla. Useampi kaveri on kysellyt minulta neuvoa että minkälaisella välineistöllä kannattaisi podcastia tehdä, joten ajattelin laittaa tänne muutaman vinkin.

Ensin yleisesti puheesta. Me ihmiset olemme erittäin alttiita kuulemaan puheen. Siksipä perinteinen studio-hifismi on podcastien kohdalla osin vähän turhaa. Tärkeintä on että puheesta saa selvän ja että se on riittävän hyvän kuuloista. Silti ainakin vähän kannattaisi satsata kun jollain läppärin mikeillä äänitetty podcast on niiiiiin kamalaa kuultavaa että se jo karsii kuulijoita.

Puheen äänittäminen on oikeastaan helppoa. Ketjuhan on aika selvä:

Mikrofoni -> Piuha -> Purnukka -> Tietokone

En tässä blogissa puutu lainkaan tietokone-kohtaan. Itse käytän vain Mäkkiä ja sen ohjelmistopaketin mukana tulevalla Garagebandilla podcastin äänittäminen, editoiminen ja miksaaminen onnistuu kyllä tosi helposti.

Mutta mikkien ja purnukoiden kohdalla on enemmän vaihtoehtoja. Riippuen myös podcastin luonteesta.

Yksinkertaisimmillaanhan podcast on yksi ihminen puhumassa yhteen mikrofoniin. Silloin ei tarvita välttämättä edes purnukkaa. USB-mikrofoni kiinni koneeseen ja siitä vaan puhumaan. Jos pidät podcast-monologeja, kaikkein halvimmalla pääset ostamalla vaikkapa tämän Fun Generation USB Starter bundlen. 39€ ja jälki on ihan riittävän hyvää.

Mutta usein podcasteissa on useampia puhujia. Otetaan nyt vaikka peruslähtökohdaksi kolme puhujaa, kaksi isäntää ja vieras. Annan vaihtoehdot muutamalle eri hintaluokalle sekä mikkeihin että purnukoihin.

PURNUKAT

”Purnukan” tehtävä on muuttaa mikrofonista tuleva signaali ykkösiksi ja nolliksi tietokoneelle. Näitä on kahta erilaista tyyppiä:

1. ”audio-interface”, eli tietokoneeseen liitettävä ”äänikortti”, johon mikrofonit kytketään
2. ”kenttä-äänitin”, eli ”nauhuri”, jota voi käyttää ilman tietokonettakin.

Halpa

Halvin mahdollinen tapa äänittää useampaa mikrofonia on ”audio-interface”. Ja halvin löytämäni suht järkevän oloinen neljän mikrofonin purnukka on Behringerin UMC404HD. Hinta: 105€. Laitteessa on ystävälliset nupit, joista voi säätää jokaisen kanavan äänityksen voimakkuutta erikseen.

9749335_800

Mid-Price

Kertaluokkaa kalliimpi, mutta monella tapaa kätevämpi ratkaisu on ostaa vaikka paristovirrallakin toimiva ”kenttä-äänitin”, ”nauhuri”. ZOOM on ollut vuosikausia muusikkojen luottovalinta. Itsekin olen pitänyt keikkareissuilla varmuuden varalta aina tällaista matkalaukun pohjalla.

Neljän mikkikanavan Zoom_H6 maksaa 359€ ja on erinomainen valinta. Sillä voi tallentaa paitsi puhetta omista mikrofoneista, myös sen sisäänrakennetut varsin laadukkaat mikit tallentavat atmosfäärejä tai vaikkapa konsertteja kuuntelukelpoisella laadulla. Jos podcastista oikein radiojournalismiin haluaa joskus laajentaa. Festarirappari vaikkapa? Tällaisella laitteella haastattelut onnistuvat ihan missä tahansa.

Jokaiselle kanavalle on oma nuppi, josta vääntää äänityksen voimakkuutta.
7439008_800
Vahva suositus. Menee vaikka käsilaukkuun ja on luotettava. Tiedostot siirretään laitteesta tietokoneelle usb-piuhalla tai SD-kortinlukijan kautta. Purnukka toimii tietenkin myös äänikorttina, eli sen kautta voi äänittää myös suoraan tietokoneelle.

Kallis

En oikein tajua miksi kukaan satsaisi podcastia varten enempää rahaa purnukkaan. Tottakai rahaa voi käyttää lähes rajattomasti jos haluaa. Mutta tuon 360 euron mid-pricen jälkeen lisäsatsauksesta saavutettava etu lähenee nollaa. En itse kyllä satsaisi, jos haluan äänittää lähinnä puhetta. Jos taas sitten haluaa käyttää laitteitaan muuhunkin, niin toki.

MIKROFONIT

Menemättä sen syvemmälle erilaisten mikrofonien ominaisuuksiin, todettakoon tässä että välttämättä ”paras” mikrofoni ei ole ”paras” podcasteihin. ”Paras” mikrofoni kun voi olla erittäin herkkä poimimaan puheen lisäksi myös kaikkea muuta mitä tilassa tapahtuu. Tämä liittyy tietenkin myös etäisyyteen, jolla mikrofoniin puhutaan.

Tein keväällä muutamia podcasteja ystävieni kanssa. Äänitin ne kaikkien aikojen klassisimmalla rokkilaulumikillä, Shuren SM58:lla. Laatu oli, no, riittävä. Ja mikä parasta, tuolla mikrofonilla voi äänittää melkein missä vaan. Touko Aallon kanssa äänitimme podcastin eduskunnan kuppilassa. Sitä ei huomaa äänenlaadussa. Muutama kolahdus siellä täällä luo vain tunnelmaa.

Halpa

Kaikkein edukkain vaihtoehto on ostaa kolme dynaamista puhe/laulumikkiä. Thomann näyttää tarjoavan kolmen(!) mikrofonin bundlea hintaan 29€. Tästä halvemmaksi ei mikki muutu. En takaa kestävyyttä, mutta kyllä näillä puhetta äänittää. Kyseessähän on siis Shuren SM58:n kopio ja kun alkuperäistä on tuotettu vuodesta 1966, niin aika selvää on että aivan moderneimmasta nanoteknologiasta ei ole kyse.
11234645_800

Mid-Price 1

Mid-Price vaihtoehto on satsata ns. kondensaattorimikrofoniin. Äänenlaatu on parempi, mutta samalla sitten äänittäminen vaatii äänitystilalta enemmän. Tällä ei voi äänittää kahvilassa, vaan tarvitaan suhteellisen hiljainen huone. Halvoista isokalvoisista kondensaattorimikeistä ostaisin itse ehkäpä Audiotechnican AT2020n. Thomannin hinta 105€. Käypäinen mikki moneen paikkaan.
Audio-Technica_AT2020_-_Thomann_Suomi

Mid-Price 2

Toinen mid-price vaihtoehto on se Shuren SM58. Klassikko ja jos podcast-hommat eivät enää kiinnosta, niin jälleenmyyntiarvo on taattu. Tai sitten sitä voi käyttää vaikka vasarana. Se kyllä kestää. Thomannilla 109€.
8805536_800

”Kallis”

Jos aikoo käyttää laitteistoaan lähinnä puheen äänittämiseen, niin paras ratkaisu olisi ehkä kuitenkin ostaa isokalvoinen dynaaminen mikrofoni. Alan standardi on Shuren SM7, joka maksaa 385€. Nyt vihdoin podcastien suosion myötä sille on tullut kilpailijoita. Ostaisin itse varmaankin Röden Podcasterin (185€) tai sen vähän kallimman siskon Procasterin (199€). Podcaster suomalaisessa Verkkokaupassa näköjään 182,90€.
94289_800
Tällainen mikrofoni on täydellinen radio-ohjelman tekoon. Se ei välitä huoneen laadusta ja toimii puheen äänittämiseen erinomaisesti.

Kallis

No se Shuren SM7, 385€. Alan standardi, säilyttää jälleenmyyntiarvonsa, on hyvä ja taatusti kestävä.
11557929_800

Kalliskallis

Mikrofoneihin voi käyttää vaikka kymmeniä tuhansia euroja. Podcastin tekemisessä oikeastaan mikään yli tuon Shuren SM7:n hinnan olisi kuitenkin täysin hukkaan heitettyä. En suosittele.

TILPEHÖÖRIT

Lisäksi tarvitaan tietenkin vähän jotain sälää, kuten esim. mikkipiuhoja. Piuhaksi käy vaikkapa tällainen, 4,99€. Lyhyempikin riittää.
8584486_800
Osaa mikeistä, kuten SM58, voi pitää huoletta kädessä puhumisen aikana, mutta osa kaipaa telinettä. Tällainen pieni pöytäständi vaikuttaa varsin näppärältä. 9,9€
10436679_800

PAKETTI

Rakennellaanpas näistä nyt sitten setti kolmelle puhujalle kolmeen eri hintaluokkaan:

Halvin
MB60 Set 29€
– 3 x piuha = 15€
Behringer UMC404HD -äänikortti 105€.

= 149€ + postitus

Mid-Price
– 2 x Audiotechnica AT2020 = 315€
– 3 x piuha = 15€
Behringer UMC404HD -äänikortti 105€.

= 435€ + postitus

Kallis
– 3 x Röden Podcaster 185€ x 3 = 555€
– 3 x piuha = 15€
Zoom_H6 359€

= 929€ + postitus

Näistä yhdistelemällä löytää varmasti omalle kukkarolleen ja podcastilleen sopivia ratkaisuja. Eihän tuota Zoomia esim. kannata hankkia, jos joka tapauksessa aina raahaa mukanaan myös läppäriään. Toivottavasti näistä on jollekulle apua. Tärkeintä podcastissa on kuitenkin aina ajatus, ei tekninen toteutus. Tehkää, älkää jääkö murehtimaan teknistä laatua.

(Vaikka tässä kaikki linkit ovat olleet saksalaisen Thomannin verkkokauppaan, niin samoja tuotteita löytyy samaan hintaan tai jopa halvemmalla myös kotimaasta, kuten esim. Verkkokauppa.com:sta ja St. Paul’s Soundista.)