Kirjoitin tämän blogauksen jo viime kesäkuussa, mutta jätin sen silloin julkaisematta. Osittain siitä syystä että kirjoituksessa esitän laskelmia, jotka on pääosin vetäisty ”hatusta”, mutta tiedän oikean suuntaisiksi. Olisi mukavaa olla aina eksakti. Lisäksi kirjoitus on melkoisen poleeminen ”kiistakirjoitus”. Tästä ei kaikki varmastikaan tykkää.
Eilisten kymppiuutisten kulttuuriuutinen ”Suomen klassinen musiikki romahtamassa” sisälsi kuitenkin niin monta päätöntä yleistystä, että aiemmin hyllyttämäni kirjoitus tuli mieleeni.
Tämä blogaus ei ole suora vastine Maikkarin jutun väitteille, mutta saman aihepiirin ympärillä pyöritään. On aivan käsittämätöntä miten sokeita osa klassisen orkesterilaitoksen piirissä toimivista muusikoista on muiden musiikinlajien arvolle ja taloudelliselle asemalle maassamme.
Marie Antoinetten teatteri Versaillesissa.
HS uutisoi muutama kuukausi takaperin Kiasman ja taiteen keskustoimikunnan johtajan Berndt Arellin blogauksen valtion tuottavuusohjelmasta. Sinällään erittäin hyvästä ja asiapitoisesta artikkelista pomppasi silmiini kappale:
Kun taideorganisaatioihin sovelletaan tuottavuusohjelman tapaisia järjestelmiä unohdetaan usein se tosiasia, että taide ja sen tuottaminen eivät muutu samaa tahtia ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Teknologisia edistysaskeleita voi vain harvoin käyttää tehostamaan taideorganisaation toimintaa; ihmisten työpanosta voi harvoin korvata tekniikalla. Mozartin sinfonian soittamiseen tarvitaan edelleen sama määrä muusikoita, kuin sen säveltämisen aikoihin. Muun muassa tästä syystä ei työn niin sanottu tehostaminen onnistu taideorganisaatioissa kivuttomasti.
Berndt on oikeassa ja väärässä. Oikeassa hän on toki siinä, että sinfonian soittamiseen tarvitaan yhä koko joukko erittäin taitavia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä. Ja että valtion tuottavuusohjelman sokea juustohöylä on vain yksinkertaisesti huonoa johtamista.
Väärässä hän on siinä, etteikö kulttuurin ja musiikin kokonaisjärjestelmässä olisi tehostamisen varaa.
Suomalainen orkesterilaitos on poikkeus koko maailmassa. Voimme toki ylpeänä esitellä maailman kattavinta klassisen musiikin orkestereiden järjestelmää, mutta ainoa mahdollinen tapa järjestää kulttuuritarjontaa se ei ole.
Miten ”tehokkuutta” sitten voitaisiin nostaa?
Helppo ja liioitellun yksinkertainen esimerkki olisi soitattamalla samaa ohjelmistoa enemmän. Usein harjoitettu ohjelmisto esitetään vain kerran. Esim. Lontoossa sinfoniaorkesterit soittavat saman konsertin useina peräkkäisinä päivinä. Täysin vierasta klassisen musiikin maailmalle tällainen tuotantotapa ei siis olisi. Suomessa vaan ei väkeä riitä yhdessä kaupungissa usealle illalle.
Mutta miksi vaikkapa Espoossa, Tampereella, Lahdessa ja Turussa on kaikissa omat sinfoniaorkesterit? Eikö yksi ja sama kiertävä orkesteri voisi soittaa saman ohjelmiston peräkkäisinä päivinä neljässä kaupungissa? Tehokkuus nousisi orkesterin kuljetus- ja majoituskustannukset mukaanlukienkin mahdollisesti useita satoja prosentteja.
Tehokkuuden lisääminen nykyisen järjestelmän puitteissa rakenteita muuttamatta on erittäin vaikeaa. Radikaalin muutoksen tarve tulee kuitenkin hyvin ilmi vertaamalla nykyistä tilannetta vaihtoehtoiseen malliin valtakunnallisen musiikkitarjonnan järjestämisestä.
Otetaan esimerkiksi vaikkapa Mikkeli, männävuotisen ”orkesterijupakan” kotikaupunki. Mikkelin kaupunginorkesterin vuotuinen budjetti (VOS(37%)+kaupungin osuus) on yhteensä noin 800 000€.
12 vakituisessa toimessa olevaa jousisoittajaa, kaksi toimistotyöntekijää ja 20-25 kausikorttikonserttia kuntalaisille. Yhden konsertin hinnaksi tulee näin ollen suurinpiirtein 32000-40000€. (Mikkelin orkesteri konsertoi kokonaisuudessaan yritys- yms. tilaisuudet mukaan lukien noin 50 kertaa vuodessa, mutta yritystilaisuudet eivät liene se syy miksi orkesteri on alunperin perustettu. Ja lisäksi silloinkin yhden konsertin hinnaksi tulee noin 16000€.)
Uskallan väittää, että toisin sijoittamalla, tällä samalla rahalla saataisiin Mikkeliin selvästi laajempaa ja jopa korkeatasoisempaa musiikki- ja kulttuuritarjontaa.
Mitä ”freelance” -toiminta maksaa tilaajalle Suomessa? (Arviot omiani.)
| Kamarimusiikkiyhtye (esim. jousikvartetti): | 3000-10000€ |
| Jazzyhtye: | 2000-6000€ |
| Kansanmusiikkiyhtye: | 2000€-6000€ |
| ”Popyhtye”: | 2000€-8000€ |
| Nykysirkusesitys: | 4000€-10000€ |
| Tanssiesitys: | 1500€-20000€ |
| Kamariorkesteri tai kuoro | 10000€-40000€ |
| Sinfoniaorkesteri | 100000€-200000€ |
Hintahaitareiden alapää on esim. nuoria nälkäisiä tekijöitä, jotka lähtevät keikalle hiukan halvemmallakin, yläpää taas vastaavasti establisoituneita kansainvälisen tason artisteja. Tiedän kokemuksesta, että esim. kuuluisimmat ruotsalaiset kamubändit maksavat suurinpiirtein 5000€ kuluineen.
Jos siis olisin Mikkelin kulttuuridiktaattori ja käytettävissäni olisi nykyisen orkesteribudjetin kokoinen summa euroja, tilaisin kuntalaisten iloksi vuoden aikana esimerkiksi:
| Tapahtumalaji | Kustannus | Tapahtumia |
| Kamu ala | 10 000,00€ | 5 |
| Kamu ylä | 24 000,00€ | 4 |
| Jazz ala | 10 000,00€ | 5 |
| Jazz ylä | 24 000,00€ | 4 |
| Pop ala | 10 000,00€ | 5 |
| Pop ylä | 32 000,00€ | 4 |
| Nykysirkus ala | 20 000,00€ | 5 |
| Nykysirkus ylä | 40 000,00€ | 4 |
| Tanssi ala | 7 500,00€ | 5 |
| Tanssi ylä | 100 000,00€ | 4 |
| Kamarimusiikkikokoonpano ala | 15 000,00€ | 5 |
| Kamarimusiikkikokoonpano ylä | 40 000,00€ | 4 |
| Kamariorkesteri ala | 50 000,00€ | 5 |
| Kamariorkesteri ylä | 160 000,00€ | 4 |
| Sinfoniaorkesteri ala | 100 000,00€ | 1 |
| Sinfoniaorkesteri ylä | 200 000,00€ | 1 | Yhteensä: | 842 500,00€ | 65 |
9 kansanmusiikkikonserttia, 9 jazzkonserttia, 9 popkonserttia, 9 nykysirkusesitystä, 9 tanssiesitystä, 9 kamarimusiikkikokoonpanoa, 9 kamariorkesteria ja muutama sinfoniakonserttikin. Eli suurin piirtein kaksi tapahtumaa per viikko konserttikausien ajan. Ja tämä erittäin suurpiirteisesti arvioiden.
Mikkeliläiset voisivat siis saada samalla rahalla enemmän, korkeatasoisempia ja monipuolisempia kulttuuritapahtumia kuntaansa. Uskoisin klassisen musiikinkin ystävien olevan tyytyväisempiä hahmotelmaani kuin nykytilanteeseen. Kuka ylipäätään jaksaa kuunnella viikosta toiseen saman pienen kokoonpanon konsertteja? En minä ainakaan.
”Freelance-pohjainen” tarjonta antaa mahdollisuuden myös erilaisille klassisen musiikin lajeille. Miten on Mikkelin modernin musiikin, vanhan musiikin, kuorokonserttien tai vaikkapa puupuhallinmusiikin tarjonnan laita tällä hetkellä? Hiljaista lienee.
Jos tilaajalähtöinen tukijärjestelmä olisi kuntien kulttuurituotannon perusmalli syntyisi Suomeen kulttuurituottajien markkinat, joista kuntien kulttuuritoimesta vastaavat sitten tilaisivat esityksiä. Käytännössä tämä tarkoittaisi vakituista ja laajaa kiertuetoimintaa. Vaikutukset voisivat olla yllättäviäkin, esim. korkeatasoiset, mutta helppojen lokeroiden ulkopuolelle sijoittuvat teokset pääsisivät vihdoinkin tukien piiriin.
Toisaalta järjestelmä antaisi myös kunnille mahdollisuuden profiloitua. Miksei vaikkappa Seinäjoella voisi olla usein erilaisia tango-yhtyeitä keikalla? Voisiko Turku luoda mainetta nykysirkuskaupunkina tai Oulu tanssin tyyssijana? Onko yhden muotin sovittava kaikille? Mikäänhän ei estäisi Lahtea keskittymästä Sinfoniaansa ja Kokkolaa tunnetusti laadukkaaseen Keski-Pohjanmaan kamariorkesteriin.
Tärkein ero nykyisen järjestelmän ja luonnokseni välillä on järjestelmän peruslähtökohta. Onko tarkoituksena tuottaa monipuolista kulttuuritarjontaa vai tarjota pysyviä kuukausipalkkaisia virkoja muusikoille? Onko kunta tilaaja vai tuottaja? Luodaanko rakenteita vai sisältöjä?
Klassisen musiikin suhteelliselle asemalle ja klassisten muusikoiden toimeentulon säännöllisyydelle ehdotukseni on tietysti heikennys. Mutta onko nykyinen järjestelmä todellakin niin ainutlaatuisen fantastinen, että se kannattaa säilyttää hinnalla millä hyvänsä? Miksei valtio tunnu olevan lainkaan huolissaan jazz-, pop ja kansanmuusikoiden toimeentulosta? Tanssijoista ja sirkustaiteiljoista puhumattakaan.
Suomalainen orkesteri- (ja teatterilaitoksen) raskaus ja sisältö ilmentää syntyaikansa yhteiskunnallista ideologiaa. 1970-luvulla vain klassinen musiikki nähtiin tukemisen arvoiseksi ja toisaalta ay-liikkeen mielestä vakituinen kuukausipalkkainen työ oli ainoa oikea hyväksyttävä tapa synnyttää työpaikkoja kulttuurialalle. Kumpikaan näistä perusteista ei ole enää aikoihin pitänyt paikkaansa.
Muukin kulttuuri tarvitsee tukensa ja toisaalta kuukausipalkkainen järjestelmä on täysin sopimaton monien taiteenlajien tukimuodoksi. (Miltä Seinäjoen kaupungin jazz-kvartetti eläkevirkoineen kuulostaa? Samat patut veivaamassa Autumn Leavesia joka viikko 35 vuotta Seinäjoen kaupungin jazzklubin nurkassa? Eipä kovin mielenkiintoiselta…)
Suomeen on luotava tukijärjestelmä, joka mahdollistaa nykyistä joustavammin taiteen tukemisen taiteenlajien omilla ehdoilla. Ja jos kulttuurin rahoitus on Suomessa nollasummapeliä, tarkoittaa tämä käytännössä klassisen musiikin rahoituksen selvää heikentämistä. Jos taas pelaamme nollasumma-plus -peliä, voidaan nykyinen järjestelmä säilyttää entisellään, kyllähän sekin korkealaatuisia lopputuloksia tuottaa.
Suuri pelkoni on, että järkähtämätön klassisen musiikin ”saavutettujen etujen” puolustus johtaa ennemmin tai myöhemmin koko järjestelmän hallitsemattomaan alasajoon huoltosuhteen heikentyessä ja klassisen musiikin arvostuksen laskiessa. Mikkelin valtuustoaloite orkesterin lakkauttamiseksi oli ensimmäinen lajiaan mutta ei varmasti viimeinen. Tämä olisi tuhoisaa kaikelle suomalaiselle kulttuurille, ei vain klassiselle musiikille.
Suomalaiselle uutta luovalle kulttuurille ”vapaapohjainen” järjestelmä olisi suuri mahdollisuus. On aikalailla päätöntä, että korkeatasoista suomalaista uutta musiikkia on helpompi kuulla muissa pohjoismaissa, Keski-Euroopassa tai jopa Japanissa kuin Suomessa! Kokemuksesta tiedän kysyntää löytyvän, kunhan taiteilijat vain saadaan suurten asutuskeskusten ulkopuolelle esiintymään.
Oishan se ihan tajuttoman siistiä jos joskus saisi bändille jopa 2000€ keikasta… Suomalaisen musiikin tulevaisuus on joka tapauksessa semi-pro. Mä en usko, että tämän maan byrokratia taipuu tukemaan omaehtoista, kivikasoihin sitoutumatonta kulttuuritoimintaa vielä useaan vuosikymmeneen.
Miksi pääkaupunkiseudulla on monta orkesteria? Siksi että ne on kaikki erilaisia. Ei musiikki ole lenkkimakkaraa jota ostetaan metritavarana. Ainakin HKO uusii monia konserttejaan, ja kun katsoo HKO:n keikkakalenteria niin paljon enempää töitä ei voisi kyllä enää vaatiakaan. Lisäksi tyylit ovat aika monipuolisia: perusmatskua bändillä, alttoviulusektion lattarikonsertti korjaamolla, kamarimusiikkikonsertteja, vaskikonsertteja, Jukka Perkon jazzfonispektaakkeli, elokuvamusiikkia luistinradalle etc etc.
Väitän että kyse ei ole pelkästään orkesterikentän ja -laitoksen luutumisesta vaan mielikuvituksettomista intendenteistä ja turhanpäiväisestä konservatiivisuudesta ohjelmistosuunnittelussa. Tuon kaiken saa irti kaupunginorkesterista, jos viitsii nähdä vaivaa ja osaa vaatia.
Lahden orkesterihan on nyt alkanut tehdä keikkoja Hämeenlinnassa, kun sinne valmistui kohtuullinen sali. Pikkulinnut kertoi että suurin ongelma tässäkin kuviossa on kuntabyrokratia. Kuka maksaa, jos Lahden bändi esiintyy Hämeenlinnassa? Tämän lisäksi Lapin kamariorkesteri on reissanut maailman sivu.
Tämän lisäksi en usko, että suomalainen orkesterikenttä olisi jotenkin ainutlaatuinen. Saksassa ja Ranskassa on pienemmissäkin kylissä orkestereita. Näiden rahoituksesta en tiiä. Suomalainen tiivis orksterikenttä luo ”kulttuuriklusterin” ympärilleen. Kaikissa kaupunginorkesterikaupungeissa Kemiä ja Kotkaa lukuunottamatta taitaa olla opiskelumahdollisuus ihan ammattiin asti, puhumattakaan vahvasta musiikkiopistokentästä joka seuraa oudosti näitä bändikaupunkeja. Ja perstuntumalta väitän, että kulttuuritoiminnalla on itseän ruokkiva vaikutus- kaupunginoreksterikaupunkien kulttuuriskene on kaikin puolin vireämpi kuin ilman- ja tämän takia noiden laskelmien esittämisessä pitää olla varovainen koska tämän ”kulttuuriklusterin” hintaa ja vaikutuksia on hankala arvioida.
Kysymys siitä kuka jaksaa kuunnella saman kokoonpanon konsertteja on vähän hassu. Kyllä minä luen samoja kirjojakin, puhumattakaan että kuuntelen omaa levykokoelmaani aina uudestaan.
Olen samaa mieltä siitä että kenttää pitää uudistaa, mutta mielestäni HKO;n esimerkki osoittaa että sen voi kyllä tehdä suurilta osin järjestelmän sisälläki. Oman perstuntumani mukaan esimerkiksi Jyväskylän orkesterin konsertit on melkein järkiään loppuunmyyty, ja Porissakin täyttöaste on hyvä. Väitän että klassiselle musiikille löytyy kyllä vielä tilausta.
Lasket itse asiassa pop-, jazz- ja kamu-genrejen esiintyjien korvaukset vähän yläkanttiin.
Olen samaa mieltä kanssasi. Klassinen musiikki on meillä aina julkisen tuen varaista ja olisin ihmeissäni, mikäli Suomessa syntyisi menestyksekäs klassisen musiikin tuotanto ilman julkista ostoa tai tukea. Populaarimusiikin puolella ei yksinkertaisesti ole yhtään vaikkapa HKO:n kaltaista instituutiota.
Mikä tekee tästä ihmeellistä on se, että kaikki julkinen tuki kuulunee periaatteessa demokraattisen päätöksenteon piiriin – enkä jaksa uskoa valtaosan kansalaisista haluavan vain yhtä musiikin muotoa tuettavan. Nämä ongelmat koskettavat myös oppilaitosjärjestelmää, klassisen musiikin opistot saavat huomattavasti enemmän tukea kuin muun musiikin muodot. Et kirjoita millään muotoa uudesta ongelmasta.
En jaksa uskoa klassisen puolen tekijöiden tinkivän senttiäkään saavuttamistaan eduista, joten kauhuskenaariosi voi tulla ryskyen todeksi.
Suomalaiseen kulttuuriin freelance/yrittäjävetoinen tilaaja-tuottajamalli tuntuu istuneen huonosti. Jostain ihmeen syystä meillä istuu tiukasti mainitsemasi käsitys kuukausipalkkaisuuden paremmuudesta. Virkajärjestelmä on kuitenkin lotto, jossa vain harvat voivat voittaa vakituisen duunin muiden jäädessä osattomiksi. En ymmärrä miten olisi reilua että 2 muusikkoa sadasta saa kuukausipalkkaa ja 98 ei mitään. Freelanceriys mahdollistaa monet luovat tuotannot jotka jäisivät tekemättä muutoin. Suomalaisen musiikin pienyrittäjyys pitäisi olla paljon kunniallisempi juttu ihmisten mielissä. Yrittäjyydessä kun ei välttämättä ole kyse ahneudesta vaan halusta tuottaa omia produktioita vaikka sitten kuinka vaatimattomin korvauksin!
Toivottavasti kirjoituksesi herättää paljon keskustelua! Johannan FB-linkin kautta löysin tämän – joten ehkä sana kiirii muuallekin.
Kaikkea hyvää, Miku
Hieno kirjoitus. Mun mielestä ratkaisu ei välttämättä ole eri musiikinlajien vastakkainasettelussa tai orkesterien lakkauttamisessa.
Kulttuurin ja musiikin osuus valtion ja kuntien budjeteista on edelleen niin häviävän pieni, että kulttuurimäärärahoja voisi helposti nostaa sen verran, että työtilaisuuksia ja kiertueita saataisiin kaikille eri musiikinlajien ammattilaisille.
Maakunnissa ratkaisuja voisi etsiä esim. orkestereiden yhteiskiertueista ja tiukoissa taloudellisissa tilanteissa myös mahdollisesti pienempien orkesterien yhdistämisestä.
Pidän vakavana asenteellisena ongelmana myös sitä, että suomalaisissa musiikkioppilaitoksissa edelleen poljetaan kansanmusiikin, jazzin ja pop/rockin – tuntiosuuksia. Siihen tulisi puuttua vaikka tukea myöntävän ministeriön puolelta.
Orkesterilaitos on Suomessa melkoinen saavutus ja kuten tuossa aiemmin yksi kirjoittaja mainitsi, ei Suomen orkesteritiheys ole erityisen tiuha useisiin Keski-Euroopan maihin verrattuna. Suomessa riittää edelleen myös yleisöä.
Suuri kysymys tulevaisuutta ajatellen on
A. Miten orkesterikonsertteihin saataisiin nuorta yleisöä?
B. Jos nuoria ei ilmaannu, miten orkesterikenttä mullistuu?
Mun puolesta saa mullistua mutta sitä ennen olisi hyvä pohtia, että mitä kaikkea hyvää suomalaisessa orkesterilaitoksessa on?
No ainakin se, ette orkesterit tarjoavat huikeita musiikillisia elämyksiä, töitä ammattimuusikoille ja kaiketi Suomelle myös sitä kipeästi kaivattua kansainvälistä näkyvyyttä (?). Joku saattaisi myös väittää, että 100-päisestä orkesterijoukosta kumpuavaa musiikki on korvaamatonta.
Itse harmittelen sitä, että taidemusiikkikenttä on edelleen niin konservatiivinen, asenteellinen ja hallinnollisesti keskittynyt, ettei sieltä ilmeisesti ole odotettavissa muunlaisia avauksia kuin kommentteja orkesterimuusikoiden tason laskusta tms. Tällaisten asioiden lisäksi heidän tulisi miettiä sitä, miten houkutella konsertteihin uutta yleisöä. Voi olla ettei orkestereista yksinkertaisesti löydy tähän ideoita ja osaamista.
Kävin hiljattain Lontoossa Barbican centerissä ja Wigmore Halliss konserteissa ja ero Suomeen verrattaessa tuli heti selväksi. Konserteissa oli huomattavasti enemmän nuorisoa ja yleistunnelma oli poikkeuksellisen rento. Konserttiin tultiin kuin olohuoneeseen – viihtymään ja nauttimaan. Barbican Centerissä yleisö pukeutui aivan miten sattuu, saliin sai tuoda juomia ja yleisö ja muusikot pölisivät tauoilla iloisesti. Suomessa konserttisaleja hallitsevat harmaat totiset tunnelmat.
Orkestereita en lähtisi kuitenkaan lakkauttamaan eikä ehdottomasi Mikkelin esimerkkisi toimisi orkesterien osalta käytännössä. Orkesteria ei voi pöyrittää tai ainakaan kehittää musiikillisesti freelancer -pohjalta. Enkä olisi lakkauttamassa Mikkelin kaupunginorkesteria, joka on tehnyt jatkuvasti hienoja avauksia ja kantaesittänyt esim. runsaasti nuorten suomalaissäveltäjien musiikkia.
Tehokkuutta pitäisi hakea orkesterimuusikoiden, muiden musiikinalojen ammattilaisten, kuntien kulttuuripäättäjien ja konserttitalojen yhä monipuolisemmasta yhteistyöstä. Suomessa pitäisi ottaa mallia Norjasta, missä valtio tukee mittavasti koko maan kattavia kiertueita.
Julkisia kulttuuritaloja tulisi avata kaikille musiikinlajeille ja ohjelmatoimistoille huomattavasti nykyistä edullisemmin ehdoin. Tässä esim. Helsingin musiikkitalo joutuu heti kovaan testiin. Kysymys kuuluu avataanko Musiikkitalo vain kahdelle orkesterille ja SibA:lle, vai avataanko se kaikille musiikin ammattilaisille ja myös amatööreille. Kaikki luovuus ei suinkaan asu RSO:n, HKO:n ja SibA:n suojissa vaan taloon tulee ehdottomasti saada ohjelmaa myös muista pääkaupunkiseudun musiikkikouluista, orkestereista ja ammattilais- ja amatööriyhtyeistä.
Toivottavasti klasaripuolella herätään avoimeen keskusteluun, argumentointiin ja yhteistyöhön ajoissa, ettei tulevaisuudessa kulttuurirahoista riitely lähde käsistä.
Mikael: Nämä ongelmat koskettavat myös oppilaitosjärjestelmää, klassisen musiikin opistot saavat huomattavasti enemmän tukea kuin muun musiikin muodot.
Pitää paikkansa. Ongelman juuret löytyvät valtionosuusjärjestelmästä, jonka reunaehdot täyttääkseen täytyy luoda erittäin jäykkiä järjestelmiä. Ja näiden järjestelmien ulkopuolisen taiteen ja taideopetuksen kunnat joutuvat kustantamaan täysin itse.
Esimerkiksi matalan kynnyksen bändikoulut, jotka eivät toteuta laajaa perusopetusta, eivät voi saada valtion rahaa. Vaikka toiminta olisi kuinka korkealaatuista taiteellisesti ja/tai sosiaalipoliittisestikin perusteltua.
Itse asiassa Mikkelin tapauksessakin kannattaa pitää mielessä, että se on kunnallisen kirjanpidon kannalta mitä kannattavinta toimintaa: 37% laskennallisten henkilötyövuosien menoista tulee valtion kirstusta – orkesterilaitos toimii kuin valtaisa ja jatkuva elvytyspaketti.
Sen kääntöpuoli on tietty sitten se, että kuntien kulttuuritahto loppuu tasan laitoksen seiniin. Paras/pahin esimerkki taitaa olla Kajaani, jonka kulttuuribudjetista 2% menee yksityisille kulttuuritoimijoille.
@Tuomas: Joo, HKO on hyvä esimerkki erinomaisesta suomalaisesta orkesterista. Ja en minä vastusta nykyistä orkesterilaitosta sinällään, tai klassisen musiikin orkestereita. Lahjakkaita ihmisiä tekemässä hienoa työtä.
Kannattaa silti muistaa, että sitä tuetaan vuosittain yhteensä noin yhdeksällä miljoonalla eurolla (linkki). Saa luvan ollakin laadukasta. Koko taiteen vapaata kenttää tuetaan Helsingissä kohdeavustuksilla, joita kaupunki jakaa noin 600 000€. Summa pitää sisällään kaikenlaista drive-in -elokuvista kansanmusiikkiklubeihin. (Toki rahaa valuu vähän myös kulttuuritalojen ohjelmabudjettien kautta, mutta summa on silti pipanoita HKO:n tukeen verrattuna.)
Minä haluaisin nähdä jonkun klassisen puolen merkittävän toimijan tunnustavan edes hiukan, että tilanteessa on jotain epäreilua ja ehkä jopa jotain korjaamisen varaa. Ilmeisesti tämä on mahdotonta.
Josta päästäänkin ongelman ytimeen, jonka Miika lausui:
Miika:
Kulttuurin ja musiikin osuus valtion ja kuntien budjeteista on edelleen niin häviävän pieni, että kulttuurimäärärahoja voisi helposti nostaa sen verran, että työtilaisuuksia ja kiertueita saataisiin kaikille eri musiikinlajien ammattilaisille.
Pitää paikkansa. Kansainvälisessä vertailussa ”kulttuurimaa” Suomi ei käytä kulttuurinsa mitenkään mielettömän paljon rahaa. Ja muiden musiikinlajien ammattilaisten tarvitsema tuki saataisin erittäin hyvään kondikseen jo noin kymmenellä miljoonalla eurolla vuosittain. Joka on 0,37% Suomen puolustusbudjetista. Mutta näitä asioitahan ei voi verrata toisiinsa…
Ongelman ydin on se, että Suomessa ei ole poliittista tahtoa nostaa kulttuurin tukea. Tai kyllähän sitä nostettiin viimeiset neljä vuotta, mutta silloin nimenomaan nostettiin VOS-laitosten palkkoja. Uusille muodoille ei tukea heru. Osittain siksikin että Suomen Sinfoniaorkesterit ry on erittäin tehokas lobbaaja, jollaista ammattimaisesti toimivaa järjestöä ei meillä friikuilla vaan kertakaikkaan ole.
Tästä seuraa kokonaisuutena se, että kulttuuripoliitiikassa pelataan nollasummapeliä. Tästä seuraa jyrkkä vastakkainasetteluni. En vastusta klassista musiikkia, enkä edes orkesterilaitosta sinällään.
Suomessa pitäisi ottaa mallia Norjasta, missä valtio tukee mittavasti koko maan kattavia kiertueita.
Ehdottomasti! Tämän pitäisi itse asiassa olla yksi seuraavan hallitusohjelman kulttuuripoliittisista linjauksista!
Vastaava järjestelmä on pystyssä myös Ruotsissa (linkki). Itseasiassa ymmärtääkseni enemmän tai vähemmän kiertuetoimintaan perustuvia malleja on monissa muissa Länsi-Euroopan valtioissa. Esimerkiksi Hollannissa tanssiryhmien toiminta perustuu kiertueisiin. Englannissa taas käsittääkseni ”kaupunginteattereilla” ei ole omaa ensembleä vaan teatteriryhmät kiertävät esittämässä produktioitaan ympäri maan.
Palannen kiertuetukijärjestelmään myöhemmin.
Toivottavasti klasaripuolella herätään avoimeen keskusteluun, argumentointiin ja yhteistyöhön ajoissa, ettei tulevaisuudessa kulttuurirahoista riitely lähde käsistä.
Tämä on myös syvä toivoni. Parin kesän takainen ”helmiä sioille” -keskustelu Hesarissa ei herätä paljon toivoa.
Jos ylimääräistä tarmoa ja kiinnostusta kuntien harjoittamaan kulttuuripolitiikkaan löytyy, niin suosittelen tutustumaan Cuporen julkaisemaan ”Kuntien kultuuritoiminta lukujen valossa” (linkki pdf) -julkaisuun. Erinomaista tutkimustietoa maassamme harjoitetusta kulttuuripolitiikasta.
Heh, Rytmimusiikki2010.fi. Eipä tainnu visiot toteutua…
Yleisesti ottaen minua ärsyttää taiteen lokeroiminen. Miksi ihmeessä meillä pitäisi olla sekä tanssin että rytmimusiikin aluekeskusjärjestelmät erikseen? Halutaanko toimistotyöntekijöiden määrä maksimoida? Miksei voisi puhua vain yksinkertaisesti ”Esittävien taiteiden aluekeskuksista”, joiden sateenvarjon alle koko nykyinen ns. ”vapaa kenttä” mahtuisi näppärästi.
Mikä on se kanava, tai instituutio, jonka kautta tuki ns. ”kevyelle” musiikille kaikkine alagenreineen jakaa? Teosto? Kuka päättää, mikä on tukemisen arvoista, ja millä kriteereillä? Jos tuetaan suomalaista ”sisällöntuotantoa”, kuten esimerkiksi suomalaisia bändejä, pitääkö musiikin olla suomalaista ilmaisua, kenties suomeksi? Onko Ismo Alanko suomalaisempaa kuin Rasmus (taitaa olla)?
Kun konserttimusiikin tukea ei ehdollisteta siten, että esimerkiksi RSO velvoittettaisiin kiertueillaan soittamaan vain Sibaa, Englundia, Kokkosta, Saariahoa ja Rautavaaraa, nk. ”kevyen” musiikin kohdalla tilanne on vähän toinen, koska siellä on esittäjä on myös ”author”.
Miksi sitten kotimaisuutta pitää tai pitäisi tukea? Jos kotimaisuus ymmärretään suomalaiskansallistyyppisenä ilmaisuna (á la Eino Leino, Juhani Aho, Edelfelt), silloin rakennetaan vakiintunutta Suomi-kuvaa. Jos kotimaisuuteen riittää, että tekijät ovat kotimaisia, silloin tuetaan työllisyyttä (ja välillisesti elinkeinoelämää, tosin suomalaiset äänilevyt pääosin tehdään/tuotetaan ulkomailla tai ne ainakin markkinoi Emin kaltaiset konglomeraattihirmut) ja annetaan nuorillemme esikuvia (jollaiseksi ei käy Paganini tai Rubinstein tai Karajan, pitää olla Lauri Ylönen). Pitäisikö myös tukea suomalaista äänilevyteollisuutta, ei vain bändejä?
Minun peruslähtökohtani on jonkinsorttinen ”mahdollisuuksien tasa-arvo”. Minun mielestäni koko maassa pitää olla mahdollisuus kokea henkilökohtaisesti korkealaatuisia taide-elämyksiä monipuolisesti.
Tällä hetkellä näin ei ole, vaan erityisesti tanssi, nykysirkus, kamarimusiikki ja jazz ovat keskittyneet suuriin asutuskeskuksiin ja vielä erityisemmin Helsinkiin.
Kiertuetukijärjestelmä mahdollistaisi korkeatasoisen kulttuurin ulottamisen myös pienemmille paikkakunnille. (Ns. myyntiargumentti Kepulle… :)
Teosto jakaa vain tekijänoikeuskorvauksia. ESEK jakaa eri muotoisia pienapurahoja kaikille musiikkityyleille. ESEK:n rahoitus perustuu ymmärtääkseni ns. tyhjäkasettimaksuihin. Summa on joitain miljoonia vuosittain. ESEKltä saa tukea myös äänilevyn masterkustannuksiin. Ilman tätä tukea melkoinen osa suomalaisesta vähänkään epäkaupallisemmasta jazzista ja kansanmusiikista olisi jäänyt tuottamatta.
Hannu:
Minun peruslähtökohtani on jonkinsorttinen “mahdollisuuksien tasa-arvo”. Minun mielestäni koko maassa pitää olla mahdollisuus kokea henkilökohtaisesti korkealaatuisia taide-elämyksiä monipuolisesti.
Dude. Nyt puhutaan Saksan kokoisesta maasta, jossa on reilun Berliinin verran asukkaita. Mistään ikinä koskaan tähän maailmaan ei tipu niin paljoa rahaa, että taidetta tarjottaisiin maantieteellisesti koko alueelle. Se on mahdotonta, vaikka sirkusryhmä ja kamubändi ja sinfoniaorkesteri vetäis transiitilla koko vuoden ympäri maaseutua.
Tunnustaudun elitistiseksi kaupunki-asujaksi, mutta kyllä ammattimaisten kulttuuripalvelujen (niinkuin kaikkien muidenkin) tuottaminen on kunnolla mahdollista vain kaupungissa ja järkevällä asukasmäärällä.
Jos asuu landella ja haluaa kokea korkealaatuisia taide-elämyksiä niin sitten on vain mentävä autolla sen kulttuurin luo.
Tuomas:
Dude. Nyt puhutaan Saksan kokoisesta maasta, jossa on reilun Berliinin verran asukkaita. Mistään ikinä koskaan tähän maailmaan ei tipu niin paljoa rahaa, että taidetta tarjottaisiin maantieteellisesti koko alueelle. Se on mahdotonta, vaikka sirkusryhmä ja kamubändi ja sinfoniaorkesteri vetäis transiitilla koko vuoden ympäri maaseutua.
Dude. Suomessa on (linkki):
– 15 sinfoniaorkesteria
– 7 kamari/runko-orkesteria
Eli 22 paikkakunnalla ympäri maan on mahdollista kuulla elävää ammattilaisten esittämää klassista musiikkia lähes ympäri vuoden. Jazzille ja muille musiikinlajeille tarjonta tarkoittaa matkailua Helsinkiin. Tilannetta voidaan parantaa selvästi aivan järkevillä kustannuksilla, vaikka ei nyt jokaiselle Pihtiputaalle koko kansallisen kulttuuritarjonnan kirjoa luotaisikaan.
Kannattaa tutustua Rikskonserter-järjestelmän tarjontaan (linkki). Esim. Martin Fröst näyttää olevan keikalla yhdellätoista paikkakunnalla. Mites saatais Kriikku kiertueelle Suomessa? Ja miksei Kriikku tai MetaFour tai Arktinen Hysteria ole keikkaillut ympäri maan ainakin n. 30000 asukkaan pitäjissä? Miksi ei? No siksi ei, että Suomessa ei ole kiertuetoimintaa tukevaa organisaatiota.
Kun kasvoin Savonlinnassa, niin kaikkein parhaiten aivokuoreen nuoruudesta jäivät Ooppera Ebonyn ja muiden oopperajuhlien tuotosten lisäksi Krakataun täysin tajuton keikka, Timo Korhosen kitarakonsertti ja Vladimir Askhenazyn uskomaton pianoresitaali. Oletko vakavasti sitä mieltä että vain Savonlinna-kvartetin tuottamalla ohjelmistolla tarjotaan kuntalaisille riittäviä henkisen kasvun eväitä?
Suomessa on jo yksi monipuolista kiertuetoimintaa tukeva laitos: koulun konserttikeskus. Vuonna 2008 Koulun konserttikeskus toteutti 759 tapahtumaa. Operaation kokonaisbudjetti oli 534 669€. (linkki) Viiden vanhuksen vuodepaikan hinta. Tai 0,02% valtiomme puolustusbudjetista. Tai vähemmän rahaa kuin mitä Helsinki käyttää kulttuuritalojensa vahtimestaripalveluihin.
Minä en kestä yhtään tätä mussutusta että parempaan valtakunnalliseen tarjontaan ei olisi varaa. On. Miksi? Koska se on ihan perhanan halpaa verrattuna orkesterilaitoksen tuotantorakenteeseen. Siksi.
Hm. Olin itse lentokentällä töissä pitkään. Siellä kanssa mietittiin kustannussäästöjä ja tultiin siihen tulokseen, että duunareille kannattaa maksaa palkkaa vaan sillon kun on asiakkaita. Koska iltapäivällä on muutaman tunnin hiljainen hetki, työvuorot tehtiin klo 06-11, 13-15, 16:30-19. Oli siinä naurussa pitelemistä ja kyllä siinä säästettiinkin. Itseasiassa hesarista saa lukea tästä säästämisen meiningistä vieläkin.
Noissa sun laskuissa on se ongelma, että mistä se imaginaarinen sinfoniaorkesteri sitten saadaan tekemään muutama sinfoniakonsertti vuodessa? Äijät käy tehtaalla töissä ja pari kertaa vuodessa tempaisevat Mahlerin viitosen tai Holstin planeetat? Idea tässä oli joo se kiertäminen, mutta kiertäminen ei sekään ole ilmaista. Pääkaupunkiseudun orkesteritkin lähtee kiertämään yleensä vain jos kutsuva osapuoli maksaa kulut, jotka on melkoiset. Noissa sun laskelmissa ei ollut mukana sadan hengen kolmen päivän kokopäivärahoja, kolmea bussia, yhtä rekka-autoa, sadan hengen kahta-kolmea hotelliyötä ja näistä aiheutuvia järkkäilykuluja. Yhden ihmisen työpanos tarvitaan toimistolle lisää tällaisen systeemin luomiseen. Tai sitten voi kylmästi laskea palkkaa, mutta se alkaa pikkuhiljaa tuntumaan tasossakin. Ja suomalaiset orkesterit ei nytkään ole varsinaisesti Euroopan mittakaavassa tunnettuja loisteliaasta palkkatasostaan.
Jonkun sukat tärisee Krakatausta, toisen Savonlinna-kvartetista. Näitä asioita ei oikein voi vetää janalle ja miettiä mistä saa parhaat kiksit. Yksi tykkää äidistä, toinen isistä. Olen samaa mieltä että systeemille pitää tehdä jotain, mutta kokopäiväisesti keikkaileva sinfoniaorkesteri on niin kallis, että siihen ei kellään ole varaa. Pikkuhiljaa se edelläkuvailemani kulttuuriklusteri lähtisi sitten hyytymään ja sitä nyt kai viimeiseksi halutaan. Edelleen peräänkuluutan mielenkiintoisempaa kausiohjelmaa ja rohkeampia intettejä. Siitä se lähtee.
Hmm. Kuvailemasi kaltainen työntekijöiden kohtelu on todella törkeää, ja mielestäni pitkällä tähtäimellä huono tapa teettää mitään. Etenkään orkesterin kaltaista asiantuntijaorganisaatiota ei voisi kyykyttää noin. (Vaikkakin aika lähellä ”teatterityöaikoja” tuo itse asiassa on.)
Mutta. Eikö systeemissä todellakaan ole lainkaan löysää mielestäsi? Eikö ole mitään muuta keinoa kuin intendenttien innovatiivisuus? Entä mitä mieltä olet siitä, miten nykyinen järjestelmä kohtelee muita musiikin lajeja?
Noissa sun laskuissa on se ongelma, että mistä se imaginaarinen sinfoniaorkesteri sitten saadaan tekemään muutama sinfoniakonsertti vuodessa?
No tässä imaginäärisessä spekulaatiossa esim. Sinfonia Lahti (välimatka Mikkeliin 126km) voisi varmaan yhden iltakeikan sadalla tonnilla heittää, jos Lahdesta bändi saa joka tapauksessa vakituisen kodin. Ehkä jopa halvemmalla, jos vain sopimuksessa on useampia keikkoja ja orkesterin kantaohjelmisto lienee hanskassa ilman erillisiä harjoituspäiviäkin. Muistaakseni Avantinkaan keikkaliksa ei ollut tuota pahempi.
Äijät käy tehtaalla töissä ja pari kertaa vuodessa tempaisevat Mahlerin viitosen tai Holstin planeetat? Idea tässä oli joo se kiertäminen, mutta kiertäminen ei sekään ole ilmaista.
Edellä kuvailemani kiertue/freelance-matematiikka on arkipäivää kaikkien muiden musiikinlajien tekijöille Suomessa. Ei se paljoa naurata että Rovaniemeltä asti käydään se satanen hakemassa, mutta se on niitä ”ammatinvalintakysymyksiä”, kuten yritän itselleni vakuuttaa.
Jonkun sukat tärisee Krakatausta, toisen Savonlinna-kvartetista. Näitä asioita ei oikein voi vetää janalle ja miettiä mistä saa parhaat kiksit. Yksi tykkää äidistä, toinen isistä.
Pointtini olikin lähinnä se, että mielestäni laajempi tarjonta on parempi. Pitää olla sekä isiä että äitejä, poikia ja tyttäriä, kissoja ja koiria, lampaita ja hevosia… Mikä tahansa noista asioista ainoana vaihtoehtona on suoraan sanottuna aika ankeaa – jos Savonlinnassa olisi ollut vain vakituinen pelimanni-kvartetti, niin olisihan sekin nyt ihan hanurista ja varmasti todella traumatisoivaa. Kuukausipalkalle pestatun Krakataun vaikutusta paikalliseen mielenterveyteen en halua edes kuvitella. (Toisaalta sen keikalla ei kyllä ollut kuin noin viisi katsojaa…)
Olen samaa mieltä että systeemille pitää tehdä jotain, mutta kokopäiväisesti keikkaileva sinfoniaorkesteri on niin kallis, että siihen ei kellään ole varaa.
Samaa mieltä. Perusideani onkin lähempänä Kymi Sinfonietan (linkki) toimintatapaa: vähän isompi bändi risteilee Kotkan ja Kouvolan välillä sen sijaan että molemmissa kaupungeissa on ”liian pieni bändi”. Samalla tavalla käsittääkseni Keskipohjanmaan Kamariorkesteri ja Lapin orkesteri kiertävät maakunnissaan konsertoimassa.
Ongelma nykyisessä VOS-järjestelmässä on juuri se, että sen sijaan että kunta saisi rahaa järjestääkseen kulttuuripalvelunsa parhaaksi näkemällään tavalla, niin järjestelmä ei anna kuin yhden vaihtoehdon: perusta (klassinen) orkesteri tai et saa mitään. Miksei rahaa voisi antaa myös organisaatioille, jotka sitten tilaisivat muiden kaupunkien VOS-orkestereita keikoille? Tällä hetkellähän pienten kuntien kulttuuritoimilla ei ole rahaa juuri muuhun kuin kulttuurisihteerin palkkaan.
Edellä kuvailemani kiertue/freelance-matematiikka on arkipäivää kaikkien muiden musiikinlajien tekijöille Suomessa. Ei se paljoa naurata että Rovaniemeltä asti käydään se satanen hakemassa, mutta se on niitä “ammatinvalintakysymyksiä”, kuten yritän itselleni vakuuttaa.
Kyllä, mutta sillä että kurjistetaan klasareidenkin työolot ei saada kuin vitutuksen määrä yhteiskunnassa maksimoitua, joka sekin on pitkällä aikavälillä kyseenalainen tavoite.
Noinhan se yhteistyö parhaimmillaan toimii kuten Kymissä tai Lapin/keskipohjanmaan kamaribändeillä. Huomattava tosin on, että maailmassa on myös huomattava määrä kamarimusiikkia jota on varten on turha edes kasata isoa bändiä, kun sitä ei tarvita. Lahti voisi ihan hyvin hoitaa keikkoja Mikkelissä ja varmasti kantaohjelmiston hallitseekin, mutta siitä huolimatta 80 hengen orkesteri ei käy ”heittämässä keikaa” ihan tuosta noin vaan, vaan se on useamman päivän juttu. Ja Lahden työlista on kuulemma myös aikalailla tapissa, ja yleisöä riittää jo Lahdessakin. Lahti muuten hoitaa Suomen orkestereista eniten rahoitusta itselleen sponsorikeikoilla, näin on minulle kerrottu.
Mutta. Eikö systeemissä todellakaan ole lainkaan löysää mielestäsi? Eikö ole mitään muuta keinoa kuin intendenttien innovatiivisuus? Entä mitä mieltä olet siitä, miten nykyinen järjestelmä kohtelee muita musiikin lajeja?
Löysää kenen mielestä? Tuubistin näkökulmasta tietysti, vapaaviikkoja löytyy… ;) Mutta ne (orkesterit jotka tiedän) tekevät täysiä listoja jo nyt, niin ei siinä muusikon näkökulmasta voi oikein lisätä ”muutamaa pikku rundia”. Ja edelleenkin, musiikki ei ole lenkkimakkaraa jota ostetaan metritavarana. Tämän lisäksi suuri osa orkesterilaisista on sivutöissä siinä kulttuuriklusterissa jonka bändi luo ympärilleen- orkesterin lopettaminen hyvin todennäköisesti tappaa paikallisen musiikkiopistonkin.
Sinfoniaorkestereita käy kuitenkin vuosittain kuuntelemassa öbaut miljoona ihmistä. Kulttuurilaitos joka tavoittaa joka viidennen suomalaisen on ihan oikeasti merkittävä. Minua häiritsee ylipäätään vastakkainasettelu ”klasarin” ja ”muun musiikin” välillä. On jotenkin kummallista että systeemin kohdellessa huonosti muita musiikin lajeja pitää kusta klasareiden muroihin (niinkuin se nyt jotain auttaisi), ja yhtä kummallista on Akatemian metusalemien itkeminen modernin musiikin liian suuresta määrästä ja siitä että akatemiaankin on otettu kaikkea viihdemusiikkia pilaamaan meidän kulttuuria.
Tuomakselle: Riku Niemi Orchestra tekee isoa viihdeorkesteria kysyntälähtöisesti ja joo, joskus joutuu istumaan keikkabussissa. Muusikot ovat yleensä niin taitavia omissa instrumenteissaan, että orkesterin ei tarvitse yhtä ja samaa produktiota varten treenata ympärivuotisesti.
Klassinen musiikki läpisävelletyn luonteensa vuoksi mahdollistaa tehokkaan teollisen sarjatuotannon – erityisesti kapellimestarivetoisissa produktioissa, missä kapua pitää seurata eksaktisti. Klassisen musiikin organisaatiomallit muistuttavat suurelta osin 1900-luvun teollisen tuotannon ja taylorilaisen tehokkuusajattelun malleja. En muista kuulleeni juuri koskaan sinfoniaorkesterien jäseniltä vaaditun luovaa ajattelua, sen sijaan klassisen musiikin ideaaleihin kuuluu säveltäjän (suunnittelijan) ja kapellimestarin (tehtaanjohtajan) tunnontarkka noudattaminen. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, ja kyseinen malli mahdollistaa herkullisten suurimittaisten taideteosten tarkan toisintamisen – mikä on hyvä asia.
En siis aina ymmärrä, mihin tarvitaan ympärivuotinen kokopäivätoiminen orkesteri, varsinkin jos ohjelmistossa on Beethovenin 9 ja sitten vähän Straussia.
Krakatau improvisoi. Jos sen jäseniä vaihdetaan muuttuu orkesterin luonne olennaisesti. Tehokkuuden näkökulmasta se on huono asia, uniikin taide-elämyksen näkökulmasta korvaamaton. On monia tilanteita, missä uniikki taide-elämys jää varmasti kokijansa mieleen loppuelämän ajaksi. Tälläisissä tilanteissa olettaisin, että moni tajuaa kyseisen hetken ainutkertaisuuden. Beethovenin 9:n saa aina uudestaan, mielellään Berliner Philharmonikerien CD:ltä Karajanin johtamana.
Systeemiä varmasti parantaisi tilaukset usealle erilaiselle produktiolle, suomalaisille kantasävellyksille jne. Musta olis mahtavaa, että ainutkertaisia elämyksiä pyrittäisiin tilaamaan…ja joskus isotkin produktiot ovat luonteeltaan sellaisia. Pekka Pohjola Pori Sinfonietan kera vuoden 2004 Pori Jazzeilla oli minulle sellainen – ja sitä ei saa koskaan takaisin.
Hannun blogiposti imponoitui Maikkarin hassusta uutisesta. Mun on vaikea uskoa, etteikö suomalaisen koulutuksen määrällä (konservatoriot, opistot ja Sibelius-Akatemia) Suomessa olisi todella mittava määrä maailmanhuippu-tasoisia klassisia muusikoita. Kaikki tutut klasarimuusikot treenavat ihan helvetisti. En ihmettele sitä, että he haluavat työsuhdesuojaa. Me kaikki haluamme jonkinlaista turvallisuutta ja tasaista elantoa. En vain ole ihan varma siitä, onko nykyinen julkinen tukijärjestelmä kansalaisten edun mukainen – tai suurimman osan klasarimuusikoista.
@Mikael
En siis aina ymmärrä, mihin tarvitaan ympärivuotinen kokopäivätoiminen orkesteri, varsinkin jos ohjelmistossa on Beethovenin 9 ja sitten vähän Straussia.
Olen samaa ihmetellyt kansanmusiikin ja jazzin puolella. Siinä ei käytetä edes nuotteja, niin minkä helvetin takia niitä koulutetaan yliopistossa asti- ja monia vuosia vielä. Opettelee ne muutamat sointukierrot niin sillä pärjää. Ihme kansalaisten rahojen väärinkäyttöä. Verorahat pois apurahajatsareilta.
En muista kuulleeni juuri koskaan sinfoniaorkesterien jäseniltä vaaditun luovaa ajattelua, sen sijaan klassisen musiikin ideaaleihin kuuluu säveltäjän (suunnittelijan) ja kapellimestarin (tehtaanjohtajan) tunnontarkka noudattaminen
Et ole vissiin kysynyt asiaa keneltäkään klasarilta? Kerratakoon nyt. Sinfoniaorkesterin jäseneltä (muusikolta) vaaditan luovaa ajattelua ja suuren luokan muusikkoutta. Siitä niille maksetaan. Hommaan kuuluu myös bändin johtajan seuraaminen. Ja mikäli tämä tulee yllätyksenä, niin jopa kapellimestarilta edellytetään luovaa ajattelua ja muusikkoutta.
Analogiana voisi miettiä näytelmätekstiä käsikirjoituksena, jonka tunnontarkka toistaminen on kirjoittajan (suunnittelijan) ja ohjaajan (tehtaanjohtajan) vastuulla. Olen joskus meinannut vaatia rahoja takaisin kun teksti on ollut sama, mutta versiot näyttivät kovin erilaisilta. Ongelma oli, etten tiennyt kumpi oli oikea versio. Harmillinen tilanne kaikkiaan, olisin halunnut saada identtisen taideteoksen. Oletko ihan oikeasti tosissasi?
@Tuomas
Hmm. Ehket huomannut, että pidän klassisesta musiikista? Tunnen monia klassisia muusikoita, joita kunnioitan instrumenttiensa tinkimättöminä taitajina ja todella hyvinä muusikkoina. Luovuus sinänsä ei ole mikään erityisarvo – jos lopputuloksena on täysin uniikki, mutta taideteoksena raakile teos.
Olen hyvin käsittänyt, että klassiset muusikot painottavat tulkintaa treenaamisessaan ja että he eivät ole koneita. Ymmärrän myös – valitettavan äärimmäisen hyvin – klassisten muusikoiden olevan instrumentalisteina pop/jazz/kamumuusikoita valovuosia edellä.
Ongelma on se, että klassisen musiikin taidon mittarit ovat hyvin selvillä. Ostajat tietävät varsin hyvin, mikä on laatua ja mikä ei. Kilpailu keskuudessanne on todella kovaa, mikä mahdollistaa konemaisen kohtelunne – viransaaneet ovat vain hyvin onnistuneet valvomaan etujaan, niinkuin kunnon ay-aktiivin rooliin kuuluu.
Oletan myös, että tiedät varsin hyvin yleisöjen vaativan tulkintaa tiukoissa vaihteluväleissä. Jos 9 tulkitaan kokonaan uudelleen, aiheuttaa se skandaalin yleisön keskuudessa. Oopperan historiassa on lukuisia esimerkkejä siitä.
Pahoittelen, että onnistuin polemisoimaan keskustelua.
Tuomas:
Minua häiritsee ylipäätään vastakkainasettelu “klasarin” ja “muun musiikin” välillä. On jotenkin kummallista että systeemin kohdellessa huonosti muita musiikin lajeja pitää kusta klasareiden muroihin (niinkuin se nyt jotain auttaisi),
SAY no more.
Minäkään en halua tätä vastakkainasettelua. Siksipä toivoisinkin syvästi (myös klassisen musiikin oman edun nimissä) että kuulisimme äänekkäämmin vaatimuksia nimenomaan klassisen orkesterilaitoksenkin piiristä muiden musiikinlajien aseman parantamiseen.
Minä haluaisin että HKO, RSO, TSO ja LS menisivät lakkoon, ja suostuisivat soittamaan vasta kun friikkukentälle on hoidettu asiallinen (vaikkapa viisi miltsiä vuodessa) kiertuetukijärjestelmä.
Mutta ei. Maikkarin uutispätkässä Saraste itkee sitä kuinka klasareilla asiat on kurjasti. Ihan suorastaan päin helevettiä. Idols-paskaa on muu vain.
Näin ”muun musiikin” näkökulmasta näyttää siltä klasari on se pihan hemmoteltu kakara, joka itkee kun isi ei osta omaa ponia, samalla kun naapurin lapsilla ei ole varaa edes ratsastuskypärään.
Jos koko musiikin kenttä yhteisvoimin saisi puserrettua valtion kulttuurihallinnosta lisää tukea muullekin musiikille kuin klassiselle meidän ei tarvitse pelata nollasummapeliä.
Jos klassinen kenttä, jolla organisaatiollisen vahvuutensakin puolesta olisi tähän lihaksia, ei tähän halua osallistua, niin silloin on paljon todennäköisempää, että siirrytään nollasumma-miinus -peliin. Silloin kustaan klasareiden muroihin, sori vaan.
Koska huoltosuhteen tulevaisuus maassamme on sitä mitä se on, uskoisin tulevaisuuden olevan valoisampi myös klassiselle kentälle, jos se avautuu kohti freemaailmaa ja kuilu näiden kahden musiikin tuotantomuodon välillä ei olisi niin ammottava.
Vastakkainasettelun aika on ohi? Kaikki Suomen muusikot liittykää yhteen?
Kuusiston Pekka naamakirjassa epäili, että tämä keskustelu menee helposti hommafoorumin tasoiseksi, ja se vaara on toden totta olemassa. Tämä ei ole keskustelu eri musiikkityylien luonteesta. Ei varsinkaan siitä, mikä tyyleistä on toista arvokkaampi. Sellainen keskustelu joutaa sinne hommafoorumiin. Tämä on keskustelu kultturimäärärahojen jaosta, joka hyvin monista muusikosta tuntuu käsittämättömän epäsuhtaiselta. Tämä keskustelu ei myöskään ole muut muusikot vastaan klasarimuusikot. Klasarit varsin helposti vain kokevat tällaisen kyseenalaistuksen sellaisena ja siksi asettuvat siilipuolustukseen. (Viittaan tässä myös kolmeen eri facebook-ketjuun, jossa aihetta on käsitelty kaveriporukassa.) Yksikään tuntemani työtä tekevä klasarimuusikko ei ole päättämässä näistä rahoista, joten kritiikki ei voi millään koskea myöskään heitä eikä heidän työtään. Mutta pakko on sanoa, että klasarimuusikoiden lojaalisuus valtiovaltaa kohtaan on luja, koska toistaiseksi kukaan ei ole vielä tullut esiin kritisoidakseen nykysysteemiä. Näyttäkää rohkeutenne ja osallustukaa keskusteluun. Keskusteluun, jonka tarkoitus on olla musiikin parhaaksi. Ja tässä ”musiikilla” tarkoitetaan muutakin kuin Helsingin Sanomien minne mennä palstan määritelmää.
Yksi seikka, josta jo naamakirjassa puhuin, liittyy olennaisesti nykyaikaiseen eläkevirkatyyppiseen orkesteri muusikkouteen. Orkesterimuusikoiden koulutus on hyvin kapea-alainen. Se täyttää varmasti mainiosti tehtävänsä tässä järjestelmässä, jossa koulutuksen tavoitteena on päästä siihen eläkevirkaan. Mutta miksi tämän koulutuksen pitää olla näin kapea-alainen? Syy ei ole se, että koulutus on niin vaativa, ettei muuhun riitä aika. Sen todistaa monet tuntemani klasarimuusikot, jotka ovat pystyneet löytämään aikaa muunkinlaiseen opiskeluun. Syy on se, että järjestelmä ei ole tarvinnut muuta. Nykyaikana koulutuksen pitäisi olla yksilöllisempää. Orkesterisoittimen opiskelijalle pitää pystyä hänen halutessaan järjestämään laajempaa koulutusta: sävellystä, orkestrointia, sovittamista, improvisointia, orkesterinjohtoa, studiotekniikkaa jne. Näin laaja-alainen on meidän muiden muusikintekijöiden koulutus automaattisesti, ja jokainen voi halutessaan painottaa näiden puitteissa omaa kiinnostuksen kohdetaan. Tällä tavalla orkesterimuusikotkin pystyisivät helpommin musisoimaan omaehtoisemmin, mikä taas tekisi free-lancer toiminnan mahdollisemaksi. Ja tämä, jos mikä, varmasti tekisi orkesterisoittimen opiskelusta kiinnostavmpaa. Näin saataisiin myös entistä monipuolisempaa uutta musiikkia, ja se olisi myös joiltain osin paluuta klassisen musiikin juurille, aikaan jolloin muusikot sävelsivät itselleen musiikkia. Tämän tyyppiset orkesterimuusikot eivät ehkä kaipaisikaan enää eläkevirkaa – ei ainakaan parhaat heistä, jolloin orkestereista tulisi automaatisesti projektiluontoisempia. Tällainen uusi klasarimuusikoiden sukupolvi olisi myös Hannun kanssa yhtämieltä määrärahoista. He näkisivät, kuinka hölmöä on tukea pelkästään rakenteita musiikin tekemisen sijaan – heidän ikioman klassisen musiikin sijaan.
@Mikael
”Hmm. Ehket huomannut, että pidän klassisesta musiikista?”
Sen jälkeen kun olit banalisoinut sinfoniaorkesterin tayloristiseksi boomboxiksi ja kertonut että en tarvitse työssäni luovuutta? Juu ei ihan välittynyt, mutta sattuuhan näitä.
Oletan myös, että tiedät varsin hyvin yleisöjen vaativan tulkintaa tiukoissa vaihteluväleissä.
Kyllä melkein mikä tahansa menee läpi, jos sen tekee hyvin. Itse muusikkonakin toivon ja teen mahdollisimman paljon vaihtelevaa kamaa, ettei itse ala urautumaan. Esimerkiksi Berlin Komische Operissa produktiota pidetään pettymyksenä, jos se ei aiheuta skandaalia.
@Vainikainen
Yksi seikka, josta jo naamakirjassa puhuin, liittyy olennaisesti nykyaikaiseen eläkevirkatyyppiseen orkesteri muusikkouteen. Orkesterimuusikoiden koulutus on hyvin kapea-alainen. Se täyttää varmasti mainiosti tehtävänsä tässä järjestelmässä, jossa koulutuksen tavoitteena on päästä siihen eläkevirkaan. Mutta miksi tämän koulutuksen pitää olla näin kapea-alainen?
Koulutuksen tarkoituksena on vaatimattomasti antaa valmiudet ottaa klassinen musiikki haltuun. Siinä ei ole mitään kapea-alaista. Ja jos katsot vaikka edellämainittua HKO:n kausiohjelmaa, näet että kaupunginorkesterin kapea-alaiset muusikot taipuvat Brucknerin ysistä alttoviululattarin ja leffamusan kautta kamarimusiikin läpi kulkiessaan Jukka Perkon jazz-spektaakkelin orkesteriksi. Jos tämä on kapea-alaisuutta, niin mitä sitten on laaja-alaisuus?
Nykyaikana koulutuksen pitäisi olla yksilöllisempää. Orkesterisoittimen opiskelijalle pitää pystyä hänen halutessaan järjestämään laajempaa koulutusta: sävellystä, orkestrointia, sovittamista, improvisointia, orkesterinjohtoa, studiotekniikkaa jne.
Tätä kaikkea pystytään opettamaan kapea-alaisille klasareille jo nyt. Minä olen opiskellut noita kaikkia Akatemiassa, ihan viime vuonna. Ja itseasiassa enemmistö tuntemistani kapea-alaisista klasareista on opiskeluaikanaan ottanut improvisaatiokursseja ja studiotekniikan peruskursseja. Ja joka ainoa tuntemani klasari on pyydettäessä lähtenyt studiokeikalle, tango-orkesteriin, lastenmusikaaliin tms.
Olen samaa mieltä että tämä keskustelu menee helposti sivuun maalistaan ja kalsareitten ja leikkimusiikin soittajien nahisteluksi. Suurin ongelma lienee se, että ihmiset projisoivat päässään tällaisen kuvan ”klasarista.” Minä tunnen ihan muutaman koppihinkkarin jotka täyttävät tämän pelottavan klasarin tunnusmerkit mutta älkää peljätkö, ne olmit ei kyllä koskaan mene päättämään kenekään rahoista ja niitä on tosi vähän.
Tällainen uusi klasarimuusikoiden sukupolvi olisi myös Hannun kanssa yhtämieltä määrärahoista. He näkisivät, kuinka hölmöä on tukea pelkästään rakenteita musiikin tekemisen sijaan – heidän ikioman klassisen musiikin sijaan.
Kts. Aldous Huxley.
Tuomas: Pysy asiassa! En loukannut sinua, älä sinä loukkaa minua.
”Koulutuksen tarkoituksena on vaatimattomasti antaa valmiudet ottaa klassinen musiikki haltuun. Siinä ei ole mitään kapea-alaista. Ja jos katsot vaikka edellämainittua HKO:n kausiohjelmaa, näet että kaupunginorkesterin kapea-alaiset muusikot taipuvat Brucknerin ysistä alttoviululattarin ja leffamusan kautta kamarimusiikin läpi kulkiessaan Jukka Perkon jazz-spektaakkelin orkesteriksi. Jos tämä on kapea-alaisuutta, niin mitä sitten on laaja-alaisuus?”
Laaja-alaisuus on suurin piirteisin sitä, mitä kirjoitin. Se valmiutta muunkinlaiseen musisoimiseen kuin, mikä koulutuksen ydinosa opettaa. Esittelemäsi asiat ovat toki vaativia. Tarkoituksenani ei millään tavalla ollut väheksyä esittämääsi osaamista. Kunnioitan kaikenlaista muusikoiden ammatitaitoa. Tarkoitin enemmän orkesterimuusikoiden työllistymistä. Monialaisempi opetus johtaisi monialaisempaan työllistymiseen. Huomaa: olen muusikoiden puolella – en vastaan.
”Tätä kaikkea pystytään opettamaan kapea-alaisille klasareille jo nyt. Minä olen opiskellut noita kaikkia Akatemiassa, ihan viime vuonna. Ja itseasiassa enemmistö tuntemistani kapea-alaisista klasareista on opiskeluaikanaan ottanut improvisaatiokursseja ja studiotekniikan peruskursseja. Ja joka ainoa tuntemani klasari on pyydettäessä lähtenyt studiokeikalle, tango-orkesteriin, lastenmusikaaliin tms.”
Myös omat klasarikaverini lähtevät studiokeikalle. Se kuitenkin edustaa työnä orkesterimuusikon ydiosaamista. Ei se laajenna muusikkoutta. Sitten, jos sama muusikko sovittaisi vaikka jousiorkesterisatsin, sanoisin, että muusikkous on laajentunut. Ja sanottakoon vielä, että en väheksy muusikoita, jotka keskittyvät ydinosaamiseensa, päin vastoin. Studiotekniikkaa tuntevia klasareita sen sijaan näytän tuntevan vähemmän kuin sinä. Olen iloinen, jos olet oikeassa. Mutta nyt mennään jo helposti saivartelun puolelle, joten jospa mentäisiin keskutelun ytimeen.
Ei tarkoitukseni ole loukata, mutta tietosi on vanhentunutta. Akatemiassa tarjotaan nimenomaan tuota haikailemaasi laaja-alaista koulutusta- ja useat ihmiset myös ottavat sitä.
Siitä ei päästä mihinkään että kamutyypit soitta kansanmusiikkia klasareita paremmin ja että jatsia soittaa hyvin jatsarit. Jos halutaan ihan oikeasti sisällyttää tutkintoon kaikille kaikki, niin sitten kyllä mikään aika ei riitä.
@Tuomas
Sinulla siis on virka sinfoniaorkesterissa? Onnitteluni, olet saavuttanut sen mihin moni ei ole päässyt (klassisistakaan muusikoista).
Mitä mieltä itse olet, ansaitsevatko populaarimusiikin edustajat valtion tukia? Onko mielestäsi oikein, että klassinen musiikki saa leijonanosan (jos olen käsittänyt oikein niin lähemmäs 80-90%) julkisista taide- ja taidekoulutustuista?
Oletko sitä mieltä, että klassisen musiikin osaamisesta seuraa automaattisesti minkä tahansa länsimaisen musiikkitradition osaaminen (jazz/pop/kamu)?
Onko orkesterijärjestelmä mielestäsi paras mahdollinen tapa edistää suomalaista musiikkikulttuuria ja tuoko orkesterijärjestelmä mahdollisimman suurelle määrälle suomalaisia muusikoita mielenkiintoisia projekteja kunnollisin korvauksin? Onko orkesterijärjestelmä leimallisesti suomalaista, siis kansallista kulttuuria, mikä erottaisi meidät muista eurooppalaisista valtioista?
Saanko kysyä mitä tarkoitat Aldous Huxley -viitteelläsi?
Mua kiinnostaisi tietää, mutta en oikein edes tiedä mistä pitäisi aloittaa etsiminen, miten eri Eurooppalaisten valtioiden systeemit toimii.
Olen näetsen antanut kertoa itselleni että ainakin kansallisoopperan täydellinen ensemble-rakenne on maailman ainoa. Muualla Euroopassa (ja etenkin Jenkkilässä) lähteeni mukaan muusikot, solistit ja kuorolaiset palkataan produktiokohtaisesti samaan tapaan kuin Suomessa esim. kaupunginteatterin musikaalien bändit.
Myös muiden taiteenalojen tukimuodoista olisi mukava kuulla eurooppalaisia selvityksiä. Täytynee viesteillä siskolle, joka on alan tutkija saarivaltiossa, että josko sillä olis tiatoo.
Ja kun tiedetään eri maiden systeemit, niin sitten voidaan suorittaa vertailuja ihan numeropohjalta.
Täytynee lähipäivinä hahmoitella kirjoitus omasta ”unelma-järjestelmästäni”. Todennäköisesti se olisi yhdistelmä nykyistä VOSsia, määräaikaista VOSsia, kiertue- ja työskentelytukia. Kiertuetuet jaettaisiin kuntien/tilaajien kautta ja työskentelytuet puolestaan valtion kautta kulttuuripoliittisena ohjauskeinona. Palaan astialle.
Mutta tosiaan, yritetään pitää keskustelu rauhallisena vaikka sydämellä kaikki suhtaudummekin organisoituun ääneen.
Mielenkiintoista keskustelua! Itse kitaristina myös kuulun tähän ”muu musiikki” kategoriaan vaikka klassisen muusikko (pääasiassa ja sellaisen koulutuksen saanut) olenkin. Olen Hannun kanssa samaa mieltä, että liian paljon hyviä muusikoita (ja suurella rahalla koulutettuja) jää rannalle ruikuttamaan tai tekevät musiikkia siitä
huolimatta ja puoli-ilmaiseksi. Kiertuetoiminta on kannattetavaa, mutta sellaista suunniteltaessa pitää muistaa myös maakunnassa asuvat taiteilijat. On tärkeää, että
sillä pienellä rahalla, mitä valtio antaa (esim. alueellisten keskusten ja taidetoimikuntien kautta) suoraan maakuntiin ilman välikäsiä, tuetaan paikallisia tekijöitä. En kannata sitä, että tuodaan maakuntaan Helsingistä esim. oopperaseurue piristämään maakunnan musiikkielämää. Muullainen pienyhtyeiden ja solistien kiertuetoiminta olisi suotavaa. Pieniä viritelmiä Suomessahan ovat Suomen solistiyhdityksen, Jazzliton ja Kansanmusiikkiliiton järjestämät kiertueet. Resurssit varmaan toimintaa varten lienee melko vähäiset.
”Mua kiinnostaisi tietää, mutta en oikein edes tiedä mistä pitäisi aloittaa etsiminen, miten eri Eurooppalaisten valtioiden systeemit toimii.”
Olen asunut Saksassa ja Puolassa, niin voin laittaa pari esimerkkiä. Tarkkoja lukuja minulla ei valitettavasti ole.
Puolan musiikin tiedotuskeskus antaa puolalaisten orkesterien lukumääräksi 50.
Linkki: http://www.musicalchairs.info/orchestras-result.php?country=pl
Osa orkestereista on selvästi projektiluontoisia, joten suoraan valtion tukemia orkestereita arvioni mukaan n. 35 kappaletta. Puolassa orkesterit ovat pääasiassa suuria bändejä eli soittajia 80-120 kappaletta. Eli työpaikkoja on 3000-4000 soittajalle. Puolan väkilukuhan on 38 miljoonaa. Perusrahoitus tulee tietääkseni orkestereille suoraan ministeriöstä ja loput orkesteri joutuu hankkimaan sponsoreilta tai kaupungilta. Toki Puolassa soittajien palkkataso ja työolosuhteet ovat pohjoismaihin verrattuna surkeita. Konsertteja orkesterilla on vähintään 50 per vuosi plus lastenkonsertit päälle.
Suomessa orkesterisoittajat pääsevät konserttien määrässä helpommalla, mutta ohjelmisto on kyllä Suomessa monipuolisempaa ja vaikeampaa.
Tässä linkissä saksalaisten orkesterin (mukana näköjään bigbandejä, kuoroja ja varmaan
myös projektiorkesteita) määrä on 168.
http://www.musicalchairs.info/orchestras-result.php?country=de
Saksassahan on melko yleistä, että teatteri, opera ja orkesteri kuuluvat samaan laitokseen. Ainakin tilan käyttö on saatu ekonomiseksi. Oopperaa ja puheteatteri esitettään samassa tilassa. Kyllä Saksassa on mielestäni täydet ensemblet ja orkesteri soittaa sekä oopperaa että sinfoniakonsertteja. Laulajat saavat mielestäni maksimissaan 5-vuotisia työsuhteita. Soittajilla on puolestaan eläkevirat.
Mä muuten olin myös siinä Krakataun konsertissa Savonlinnassa. Samoin kerran järjestettin Savonlinnassa liikuntahallissa muistaakseni Tampereen orkesterin konsertti, jossa Marko Ylönen oli solistina. Muita orkesterivierailuja nuoruusajaltani en muista. Siis Operajuhlia lukuunottamatta.
Moi Kimmo! Sori, että kommenttisi jäi spämmifiltteriin jumiin näin pitkäksi aikaa. Ne on noi puolalaiset orkesterilinkit vaarallisia…
Mä muistan kans sen Marko Ylösen konsertin. Bändi oli unohtunut, mutta ohjelmistossa taisi olla ainakin Sibben 2.sinfonia sen Ylösen soolon lisäksi.
Kyllä tuollaiset harvinaiset spektaakkelit jäävät kummasti mieleen.
Kiertuetoiminta on kannattetavaa, mutta sellaista suunniteltaessa pitää muistaa myös maakunnassa asuvat taiteilijat.
Ehdottomasti. Laaja kiertuejärjestelmähän nimenomaan mahdollistaisi ”free-pohjaisten” musiikinlajien artistien sijoittumisen muuallekin kuin Helsinkiin. Nyt kun tilanne on se, että vain täällä Stadissa on riittävä ”kriittinen massa” luodakseen markkinat meille friikuille.
Varmasti monet jazz- ja kansanmuusikot asuisivat mieluummin jossain maaseudumpana väljemmin, jos se vaan olisi mahdollista!
Ja tietenkään pelkkä ”tuonti-tavara” ei luo elävää kulttuurikenttää kaupunkiin.
@Mikael
”Sinulla siis on virka sinfoniaorkesterissa? Onnitteluni, olet saavuttanut sen mihin moni ei ole päässyt (klassisistakaan muusikoista). ”
Katsotaan asiaa huomenna, olen lähdössä Hollantiin työnhakuun. Toivotaan, toivotaan.
”Mitä mieltä itse olet, ansaitsevatko populaarimusiikin edustajat valtion tukia? Onko mielestäsi oikein, että klassinen musiikki saa leijonanosan (jos olen käsittänyt oikein niin lähemmäs 80-90%) julkisista taide- ja taidekoulutustuista?”.
Olen lopettanut vaimoni hakkaamisen ;) Minusta on tärkeää että Suomessa on kaikenlaista musiikkia jatkossakin. Keinoista olen kovasti eri mieltä, mutta päämäärä on varmasti sama.
Oletko sitä mieltä, että klassisen musiikin osaamisesta seuraa automaattisesti minkä tahansa länsimaisen musiikkitradition osaaminen (jazz/pop/kamu)?
Ei todellakaan seuraa. Juuri tämän takia kannatan laaja-alaista koulutusta mutta myös sen hyväksymistä, että harva ihminen hallitsee suvereenisti useamman tyylin kunnolla. Kyllä mäkin pystyn ns. kaljajatsia soittamaan, mutta se ei tarkoita että viitsisin lähteä esim. J-P Kannasteen kanssa samalle keikalle, noin niinkuin jazz-muusikkona. Tämän lisäksi usein kuultu väite musiiksita universaalina kielenä on hevonpaskaa.
”Onko orkesterijärjestelmä mielestäsi paras mahdollinen tapa edistää suomalaista musiikkikulttuuria ja tuoko orkesterijärjestelmä mahdollisimman suurelle määrälle suomalaisia muusikoita mielenkiintoisia projekteja kunnollisin korvauksin?
Saako vastata väärin? orkesterijärjestelmä on paras tapa edistää suomalaista orkesterimusiikkikulttuuria. Kieltäydyn lähtemästä tähän ”onks klasari parempaa kuin X”- peliin.
Onko orkesterijärjestelmä leimallisesti suomalaista, siis kansallista kulttuuria, mikä erottaisi meidät muista eurooppalaisista valtioista?
Onko Suomi kansallisvaltio? Onko olemassa kansallista kulttuuria? Jos suomalaisuus on käsitteenä lanseerattu 1800-luvun puolessa välissä, niin mikä on leimallisesti suomalaista? Onko rannikon kansanmusiikki suomalaista vai ruotsalaista kulttuuria? Suomalainen orkesterikulttuuri on pöllitty saksalaisilta. Orkestereita on länsimainen maailma väärällään ja ns. klassinen taidemusiikki on kulttuurihistoriaa joka tallentaa ja heijastaa kiinnostavasti erilaisia tapahtumia ja ilmiöitä. En usko että on olemassa kansallista kulttuuria joka erottaisi meidät muista eurooppalaisista kansallisvaltioista, mutta on olemassa paljon kulttuuria joka sitoo meidät siihen tiukasti. Mitä tarkkaan ottaen hait tällä kysymyksellä?
Niin, sillä Huxley- viittellä hain lähinnä sitä että on turha kuvitella että laaja-alaistumalla ihmiset viimein löytäisivät ”oikean” mielipiteen ja valaistuisivat. Tämä on sitä ajattelua että klasarit on jotenkin pönttöjä mutta kun niitä laaja-alaistetaan tarpeeksi niin ne rupeaa ajattelemaan oikein. Ei ruveta, Ei!
Olen monesta kohdasta samaa mieltä Tuomaksen kanssa. Yritän nyt esittää joitain kysymyksiä ja vastauksia, joista luulisin meidän kaikkien olevan yhtä mieltä.
—
Perussyy meidän ”vapaiden alojen” muusikoiden katkeruuteenhan on yksinkertaistettuna tämä:
Klassiset orkesterit 1000 työpaikkaa
UMO 16 työpaikkaa
Tallari 5 työpaikkaa
Loiskis 5 työpaikkaa
Tämän ”katkeruuden” voinee ymmärtää, vaikka sitä ei suorilta käsin hyväksyisikään.
Toisaalta ”korjaantuuko” tilanne sillä että leikataan 300 paikkaa klassisilta? Ei. Sehän vain rikkoo nykyisen, sinällään erinomaisesti toimivan järjestelmän.
Onko tilanne silti melkoisen epäsuhtainen? On.
Ohittaako nykyinen orkesterilaitos jopa jotain klassisen musiikin muotoja? Kyllä.
Pitäisikö muita musiikinlajeja kuin klassista tukea enemmän? Kyllä.
Onko perinteinen orkesterilaitosmuoto paras tapa tukea näitä muita musiikinlajeja? Ei.
—
Jos ”musiikin kentän” sisällä halutaan tässä keskustelussa edetä hyvässä hengessä, niin silloin
– meidän ”muiden” pitää ottaa peruslähtökohdaksi se, että nykymuotoisesta orkesterilaitoksesta ei leikata. Jos jotain muutoksia tapahtuu, niin se varmaankin on osa ”luonnollista evoluutiota” ja leikkaukset tapahtunevat lähinnä ”luonnollisen poistuman” eli eläköitymisen kautta.
– toisaalta ”klassisen kentän” tule hyväksyä se, että myös muut musiikinlajit ansaitsevat selkeästi nykyistä tasoa enemmän tukea. Ja toivottavasti klassinen kenttä paitsi hyväksyisi, niin uskomattoman hienoa olisi, jos nimekkäät klassisen kentän toimijat voisivat ilmaista mielipiteensä myös.
Jos ”musiikin kenttä” käyttää energiansa sisäiseen tappeluun, niin supistuvat tai staattiset raamit tuhoavat nykyisenkin järjestelmän ennen pitkää. Toivottavasti voisimme löytää yhteisen sävelen. Ehkäpä keski-ceen.
Kaikkea musiikkia, jota tehdään suurella sydämellä pitäisi olla lisää maassamme.
Löysin muuten mielenkiintoisen tutkimuksen tuossa googlaillessa:
Orkesterimuusikot ja orkestereiden toimintaympäristöt 2008
Selvitys orkestereiden toimintaympäristöjen ja muusikkojen osaamisen tulevaisuusnäkymistä (pdf)
Kivakiva! Dataa, ei mutua! Jesh! Täytyypä selailla heti huomenissa.
Mitä on suomalaisuus? Hyvä kysymys, jolle omalta kohdaltani haen vastausta historiasta, kielistämme ja sijainnistamme sekä niistä ihmisistä, joita valtiossamme asuu etnisistä lähtökohdistaan huolimatta. Minulle Suomi on juuria tähän maahan ja niihin kieliin, mitä täällä on puhuttu. Postikorttimaisemat eivät kuulu siihen (lukuunottamatta Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta).
Kansallinen kulttuuri on sitä, mitä kyseisen valtion alueella olevat ihmiset tuottavat sukupolvesta toiseen, se on meidän muistimme ja muistomme tästä maasta ja niistä, jotka olivat meitä ennen. Kansallinen musiikkikulttuuri on sitä, mitä säveltäjämme säveltävät ja muusikomme soittavat. Ennen kaikkea se on kuitenkin sitä, mitä ihmiset täällä kuuntelevat. En itse ole hullaantunut Matista ja Teposta, mutta he ovat kiistämättä koko kansan tuntemia suomalaisia musiikintekijöitä. Vaikutteita tulee aina kaikkialta eikä alueellamme ole koskaan ollut tilannetta, missä kulttuuri olisi täysin vierasperäisistä elementeistä vapaata ja sellainen ei olisi haluttavaakaan.
Musiikin julkinen tuki on kulttuuritukea. Sillä ei pyrittäne edistämään vientiä, teollisuutta tai muutenkaan ajattelemaan sitä liiketaloudellisista lähtökohdista. Kansallinen kulttuuri on meille välttämätöntä monella tasolla, se kertoo meidän erityisiä tarinoitamme ja antaa äänen niille jotka kulkivat täällä kerran. Oli teos mikä tahansa, sen erityinen merkitys on meidän yhteisen kokemuksemme vahvistamisessa ja suomalaisen yhteiskunnan yhteenkuuluvuuden tunteen punomisessa. Kansallisen kulttuurin merkitys vain kasvaa nykyaikana, jolloin yhteiskunnan pirstaloitumisen vaara on entistä suurempi ja vieraantuminen totta sanan karmeimmissa merkityksissä. Kulttuuri auttaa meitä näkemään kanssakansalaisemme ihmisinä, joista jokaisella on tarinansa.
Kiitän sinua Tuomas vastauksista kysymyksiini. Olisin kuitenkin mielelläni lukenut pohdintaasi kansallisista erityislähtökohdista musiikin julkisen tukemisen kohdalla.
Toinen mielenkiintoinen tutkimus:
Orkestereiden talous 2000-2006 (pdf)
Pikapoimintoja:
Orkestereiden menoista henkilöstömenojen osuus on keskimäärin 75–78 prosenttia.
Rahat menee ihmisiin, hyvä.
Orkestereiden kiinteistömenot kasvoivat vuosina 2000–2006 vain 8,3 prosenttia. … Helsingin Kau-
punginorkesterin kiinteistömenot kasvoivat tarkastelukaudella 35 prosenttia.
Mahtaisiko Helsingin vuokrakäytännöissä olla tarkasteltavaa?
Orkestereiden taloudessa oli 1990-luvulla kaksi merkittävää tapahtumaa. Vuosikym-
menen alun laman takia menoja pyrittiin leikkaamaan. Toinen merkittävä muutos oli
vuonna 1993 käyttöönotettu valtionosuusjärjestelmä. Henkilötyövuosiin perustuva jär-
jestelmä lisäsi merkittävästi kulttuurilaitosten valtionosuuksia. Kaupungit kuitenkin vä-
hensivät omaa rahoitusosuuttaan orkestereiden rahoituksessa suunnilleen vastaaval-
la määrällä, koska kaupunkien saamat valtionosuudet kokonaisuudessaan eivät kas-
vaneet. Orkestereiden resurssit eivät siis uudistuksen ansiosta lisääntyneet.
Kulttuurimaa.
Ei liene vaikea ennustaa, että lähivuosina kulttuurilaitos-
ten ainoa mahdollisuus kasvattaa menojaan on hankkia vastaava tulolisäys. Sinfo-
niaorkestereista oman ja ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa Lahden kaupungin-
orkesteri on onnistunut muita huomattavasti paremmin.
Miksi Lahdessa on onnistuttu, mutta muualla ei? Pitäisikö Lahden esimerkistä ottaa mallia muuallakin?