Piraattihenkiset perustelevat usein tekijänoikeuksien muutospainetta ja etenkin sitä, että ns. jakamista ei voida mitenkään rajoittaa Lawrence Lessigin tunnetuksi tekemällä sloganilla ”Code is Law”.

Tällä tarkoitetaan pähkinänkuoressa sitä että internet-maailmassa koodi toimii kuin luonnonlaki – sitä vastaan on hyödytöntä taistella. Ja koska internetin pohjalla on yliopistojen välinen tiedonvälitysverkko, jonka päätarkoituksena oli tiedon levittäminen, on informaation jakaminen kuin ”cyber-todellisuuden” painovoima. Tästä seuraa esim. vaatimus ns. ”epäkaupallisen kopioinnin” sallimisesta. Sitä vastaan voi taistella, mutta tappio on silti varma.

Minun on täysin mahdotonta hyväksyä tätä lainsäätämisen peruslähtökohdaksi.

”Code is law” on helppo ratkaisu. Moraalinen vastuu siirretään omilta olkapäiltä. Sitä toistelevat tahot unohtavat kuitenkin sen tosiasian, että toisin kuin painovoima, jonka syntyyn ja voimakkuuteen meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa, internet on ihmisten välisten sopimusten lopputulos – keinotekoinen konstrukti, jonka rakennetta ja toimintatapoja me voimme halutessamme muuttaa.

Hallitsemmeko me internettiä vai internet meitä? Eikö meillä todellakaan ole mitään mahdollisuutta suitsia verkkojen verkkoa vaikka haluaisimme?

Elämme kulttuurista murrosta, joka on varmasti verrattivassa kirjapainotaidon yleistymiseen. Ja aivan kuten Gutenbergin aikaan, niin myös nyt yhteisten pelisääntöjen löytymiseen menee vuosia ja se ei varmasti ole helppoa. Toivoa sopii, että sopu löytyy kuitenkin nopeammin kuin mitä kului Gutenbergin painokoneesta (1439) ensimmäiseen tekijänoikeuslakiin (1710)…

Lainsäädäntöä ei tule luoda lähes sattumanvaraisesti syntyneiden teknisten reunaehtojen mukaisesti, vaan sen tulee perustua oikeudenmukaisuudelle – yhteiselle käsitykselle oikeasta, väärästä ja tasapainosta eri toimijoiden välillä.

Demokratiassa vallassa ovat toivottavasti ihmiset, eivät koneet.

Code is not law unless way make it so.