Archive for December, 2010

22
/
Dec
/
10
 04:12

hyvitysmaksuista osa 3

Olin noin neljä vuotta sitten Kansanmusiikin edistämiskeskuksen järjestämässä apurahaseminaarissa, jossa meille kansanmusiikkitoimijoille kerrottiin tukea myöntävistä tahoista. Hyödyllinen semma, ehdottomasti.

Hyvitysmaksu näytti olevan mielenkiintoinen aihe. Vuoden vilkkain päivä tällä blogilla.

Meille esiteltiin mm. esittävän säveltaiteen edistämisen keskusta, ESEK:iä, jonka rahoituksen kerrottiin pohjaavan hyvitysmaksuihin.

Presentaation loputtua esitin yksinkertaisen kysymyksen: “Mitäs sitten tapahtuu jos hyvitysmaksutulot vähenevät, kun cd-r -levyjä ja muita tallennusformaatteja ei enää tarvita?”. Sain vastaukseksi että ei syytä huoleen.

Ja tässä nyt sitten ollaan. Melkoinen osa sisällöistä on jo pilvessä ja sinällään yhä hyväksyttävän hyvitysmaksun legitimiteetti on vaakalaudalla kun sitä yritetään ulottaa myös laitteisiin, joissa sen oikeutus on yhä kyseenalaisempi.

Samassa tilaisuudessa Taiteen keskustoimikunnan silloinen puheenjohtaja Hannu Saha esitteli meille kulttuurin tukijärjestelmää yleisemminkin. Rahoitustilanne oli kuulemma parantunut kun kulttuuri on saanut lisää Veikkaus-voittovaroja. Kysyin Hannulta mitä sitten tapahtuu, jos Veikkauksen monopoli kaatuu.

Ei kuulemma syytä huoleen. Dam-di-dam-dam-dam-dam.

tv-museo

Aika ajoi Sisä-Suomen Tv-museon ohi

Ongelmat hyvitysmaksukertymässä olivat mielestäni nähtävissä ja ennakoitavissa. Ei nykyisen tilanteen olisi pitänyt tulla millään tapaa yllätyksenä kenellekään.

Pidän yhä kovalevyihin kohdistettua hyvitysmaksua periaattessa perusteltuna – niin suuri osa käyttäjistä käyttää kovalevyä yksityiseen kopiointiin ja kuten edellisessä postauksessani totesin, “merkittävän määrän” kynnys ylittyy teraisen kovalevyn kohdalla jo noin prosentin käyttöasteesta.

Tästä ei kuitenkaan suoraan seuraa se, että järkevin tapa kerätä tämä sinällään perusteltu hyvitysmaksu olisi lätkäistä ulkoisiin kovalevyihin, matkapuhelimiin tai mp3-soittimiin lisämaksu.

Osmo Soininvaara perustelee blogikirjoituksessaan varsin hyvin miksi hyvitysmaksujen kaltaiset pisteverot eivät ole kansantalouden kokonaisedun mukaisia:

Satunnaiset pisteverot ovat talousteoreettisesti erittäin huono verotusmuoto. Ajatelkaamme, että sotainvalidit saisivat oikeuden verottaa sinisiä villatakkeja, partiolaiset kumisaappaita ja suksivoiteista kerättäisiin erityisverolla rahaa syöpälapsille. Kuka näitä voisi vastustaa, siis sotainvalideja, partiolaisia ja syöpälapsia? Pisteverot kuitenkin vinouttavat käyttäytymistä. Vähemmän sinisiä villapuseroita ja enemmän sinisiä puuvillaisia puseroita tai punaisia villapuseroita. Enemmän kitkapohjasuksia voideltavien sijaan ja vähemmän kumisaappaita.

Tätä logiikkaa vastaan on täysin mahdotonta argumentoida järkevästi.

On täysin mahdollista, että Suomen valtio menettää kovalevyjen tai dvd-levyjen myynnin vähenemisen seurauksena enemmän verotuloja, kuin mikä hyvitysmaksu ko. tuotteista on. Tosiasioiden tunnistaminen olisi hyvä alku järkevämmälle linjaukselle – hyvitysmaksu on nykyisin efektiivisesti vero, ja se myös kannattaisi kerätä muun verotuksen mukana, ei lähes sattumanvaraisena pisteverona.

Sinällään surullista Oden hyvitysmaksukirjoituksissa on ollut asiavirheiden valtava määrä. Kysehän ei ole teostomaksusta, eikä hyvitysmaksua ole koskaan peritty videokameroista kuten Ode virheellisesti väitti. Ensimmäisessä kirjoituksessa myös hyvitysmaksujen luvut olivat aivan seinällään. Toivoisin hänen korjaavan nämä virheelliset tiedot vielä uudessa postauksessa. Oden kaltaisille luotetuilla blogaajille syntyy mielestäni jo “oikean journalismin” kaltainen vaatimus faktojen paikkansapitävyydestä.

Lisäksi teknologian kehitys on joka tapauksessa niin nopeaa, että vaikka laitteita päivitettäisiin poliittisessa tyhjiössä joka vuosi, olisi korvauslista aina vähintään muutaman vuoden myöhässä. Eikö tekijänoikeusjärjestöjenkin kannattaisi ennemmin olla muutaman vuoden edellä kehitystä kuin jäljessä?

Viisainta ja myös kulttuurin tekijöiden edun mukaista olisi siirtää hyvitysmaksu valtion budjettiin. Jo vuosittaisen hyvitysmaksukeskustelun Teostolle aihettaman imago-tappion välttäminen olisi selkeästi positiivinen seuraus.

Lisäksi ESEK, AVEK, LUSES, Kopiosto ja muut hyvitysmaksuja apurahoina jakaneet tahot edustavat juuri sellaista kulttuuripolitiikkaa, jota toivoisin näkeväni Suomessa enemmänkin: vertaisarviointiin perustuvaa moniarvoista ja monipuolista tukitoimintaa – olisiko tässä nykyaikaisen freelanceriuteen pohjautuvan valtionosuusjärjestelmän perusta?

Kuvitelkaapa millainen olisi Suomen musiikkielämä, jos ESEK:llä olisi jaettavanaan 551 000 euron sijaan vaikkapa viisi miljoonaa vuosittain? Huh. Vau. Aah. Mä tulin just. Budjettiin siirrettyä tukea voitaisiin ajaa osana kulttuuripolittista kokonaispakettia, eikä vain laillisen kopioinnin kompensaationa.

Ja tuo viisi miljoonaa on vasta alle yksi kymmeneosa Kansallisoopperan budjetista.

Täysin vailla ennakkotapauksia hyvitysmaksu ei valtion budjetissa olisi. Itseasiassa se olisi yhä pieni tekijä verrattuna esim. maatalouden periaatteellisesti samankaltaisiin korvauksiin. Pelkästään suurpetojen aiheuttamia riistavahinkoja korvataan vuonna 2010 arviolta noin neljä miljoonaa euroa ja hirvieläinten aiheuttamien metsätuhojen korvaukset olivat vuonna 2009 arviolta noin 5,3 miljoonaa euroa. Sato- ja tulvavahingoista puhumattakaan.

Eivätkä yritystuetkaan ole Suomessa ennenkuulemattomia. Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus jakoi vuonna 2009 tukea yrityksille ja yliopistoille 579 miljoonaa euroa. Esim. nimeltämainitsematon puutteessa ja kurjuudessa elävä matkapuhelinjättimme sai apurahaa 9 630 879 euroa ja sen network-puoli vielä lisäksi nelisen miljoonaa. Nokia teki viime vuonna liikevoittoa vain rapiat 1 197 miljoonaa euroa. (Jotta kukaan ei unohtaisi, niin hyvitysmaksukertymähän oli viime vuonna kokonaiset 15 miljoonaa euroa eli suurin piirtein saman verran kuin mitä Nokia sai suoraa tukea valtiolta.)

Kyllä meillä Suomessa pitää olla rahaa rahoittaa kulttuurin tekijöitäkin edes muutamalla miljoonalla. Omasta kokemuksesta tiedän, että monet ESEK:n jakamista apurahoista toimivat kuin kulttuurin “starttirahoina”, tuotekehitystukena, jonka avulla sisältöjä voidaan jalostaa ja tuotteistaa kansainvälisillekin markkoinoille, joilla ne sitten pärjäävät ihan markkinaehtoisesti.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten tekijänoikeudet eivät haittaa ketään, jos ne on “piilotettu”. Kun tekijänoikeudet eivät ole suoraan loppukäyttäjän moraalin tai kukkaron äärellä, niitä ei tule edes ajatelleeksi. Tähän tulisi pyrkiä myös hyvitysmaksun kohdalla. Nykyinen käytäntö johtaa juuri päinvastaiseen ja kaikkien kannalta epätoivottavaan lopputulokseen.


20
/
Dec
/
10
 03:12

hyvitysmaksuista osa 2

Olen ollut yllättynyt siitä nettikeskustelijoiden määrästä, jotka eivät koskaan ole laillisesti kopioineet yhtään mitään millekään laitteelle. Vau. Siistiä. Jos yksityistä kopiointia ei tapahdu, niin eihän silloin sitä tarvitse korvatakaan.

Mutta kyllähän sitä harrastetaan:

Yli miljoona 15–79-vuotiaista suomalaista on tallentanut matkapuhelimiinsa
musiikkia. Runsaalla kahdella miljoonalla eli 56 prosentilla tämän
ikäryhmän kansalaisista on käytössään matkapuhelin, jolle voi tallentaa
musiikkia kuunneltavaksi. 15–29-vuotiaiden ikäryhmässä ns. musiikkipuhelin
on 79 prosentilla.

Omat, ostetut CD-levyt ovat yleisin tallennuksen lähde. Toiseksi yleisimmin
tallennetaan kavereilta tai perheenjäseniltä saatuja musiikkitiedostoja.
Keskimäärin puhelimiin on tallennettuina 92 musiikkikappaletta. Ikäryhmässä
15–29-vuotiaat tallennettuja kappaleita on keskimäärin 125.

Ulkoisen kovalevyn käyttäjiä ikäryhmässä 15–79-vuotiaat on noin miljoona
(24 % vastaajista.) Ulkoisten kovalevyjen käyttäjistä 54 prosentilla eli
koko väestöön suhteutettuna noin 540 000 henkilöllä on tallennettuna
musiikkia tai videotiedostoja kovalevylle. Musiikkia on tallennettuna 45
prosentilla vastaajista. Noin 180 000 henkilöllä eli 18 prosentilla
vastaajista on tutkimuksen mukaan tallennettuna yli 500 musiikkitiedostoa
ulkoiselle kovalevylle. Lukuihin eivät sisälly omatekoiset musiikki- tai
videotiedostot. Yleisin kopiointilähde ovat omat, ostetut CD-levyt.
Elokuvia, TV-sarjoja tai TV-ohjelmia on ulkoiselle kovalevylle tallentanut
32 prosenttia vastaajista.

Lakeja ei pidä säätää anekdoottiaineistoon vaan tutkittuun tietoon perustuen.

Hyvitysmaksu koskee lain mukaan niitä laitteita, joita käytetään merkittävissä määrin yksityiseen kopiointiin. Tämän keskustelun pitäisikin keskittyä käsitteen “merkittävissä määrin” selvittämiseen.

Kuten jo edellisessä postauksessani totesin, kovalevyjen muistikapasiteetti ei enää ole millään tavalla järkevä tapa mitata “merkittävyyttä”. Ostin eilen juuri digikirjan, jonka koko oli yksi megatavu. Mielestäni sata digikirjaa (eli 100mb) on jo melko merkittävää yksityistä kopiointia, vaikka se ei ole kuin promillen kymmenesosa teraisen kovon kapasiteetista.

Sama koskee musiikkia. Yhteen gigaan mahtuu viiden megan mp3-tiedostoja 200 kappaletta, noin 20 levyä, 4 minuutin keskiarvokestolla 800 minuuttia, eli 13 tuntia 20 minuuttia. Ja tämä vie vain yhden promillen levyn kapasiteetista. Silti kopiointi on jo mielestäni merkittävää.

Ei “merkittävällä” tarkoiteta sitä, että jokaisella kuluttajalla olisi oltava satojatuhansia kappaleita kovalevyllään. Vaatimushan on täysin absurdi. Merkittävyyttä ei määritäkään enää muistikapasiteetti vaan meidän ihmisten varsin rajallinen kapasiteetti ottaa sisältöä vastaan – tärkeimpänä rajoittimena aika. Yhdelle teran kovalevylle kun mahtuu musiikkia rapiat puolitoista vuotta tai suurin osa koskaan kirjoitetusta kaunokirjallisuudesta…


17
/
Dec
/
10
 02:12

hyvitysmaksuista

Disclaimer: Olen saanut hyvitysmaksutuotoista jaettuja apurahoja useampia kertoja.

Eduskunta päätti eilen laajentaa hyvitysmaksuja koskemaan myös ulkoisia kovalevyjä. Matkapuhelimet jätettiin jälleen maksun ulkopuolelle.

Keskustelu asiasta on hankalaa, koska asiassa risteää ainakin kolme teemaa, joita pitäisi pystyä käsittelemään erillisinä, mutta jotka helposti klimppiytyvät:

1. Hyvitysmaksuilla tuettu kulttuuri
2. Hyvitysmaksujen periaattellinen oikeutus
3. Hyvitysmaksujen käytännöllinen toteutus

Kuva: Taniapaz, Flickr cc-lisenssi

Ensimmäinen kohta on kulttuurin tekijöille tärkein: hyvitysmaksuilla kerätyillä rahoilla tuetaan Suomessa paljon sellaista kulttuuria, joka ei saa tukea mistään muualta.

Tuoreen Gramexpressiin mukaan ESEK:ltä tukea ovat saaneet äänitetuotantoon mm. “Anal Thunder” -yhtye (800€) ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (3000€). Millä muulla listalla nuo nimet voisivat olla yhtä aikaa?

Itse olen saanut tukea niin harjoittelemiseen, julkaisemiseen, esittämiseen kuin klubien järjestämiseenkin. ESEK on juuri sellaista äärimmäisen tehokasta ja moniarvoista tukitoimintaa, jota toivoisi maassamme olevan enemmänkin. Olen ymmärtänyt, että sama koskee myös AVEK:ia ja muita hyvitysmaksun tuottoja jakavia tahoja.

Ilman hyvitysmaksutuottoja suuri osa uutta luovasta suomalaisesta kulttuurista on vaakalaudalla. Tilanne on todella ikävä.

Tällä ei kuitenkaan ole periaatteessa mitään tekemistä hyvitysmaksujen kanssa. Voidaan varsin hyvin perustella, että hyvitysmaksuja jakavien järjestöjen kaltainen vertaisarviointiin perustuva apurahajärjestelmä olisi hyvä olla olemassa joka tapauksessa. Ja verorahoitus olisi vuosittain vaihtelevan hyvitysmaksusumman sijaan monella tapaa kestävämpi ratkaisu.

Se että hyvitysmaksuilla rahoitetaan hyviä asioita ei yksin riitä legitimoimaan niitä.

Kuva: Giovanni Scanavino, Flickr, cc-lisenssi

Toinen onkin sitten monimutkaisempi. Hyvitysmaksu juontaa juurensa 1980-luvulle ja yksityisen kopioinnin syntyyn.

Ennen c-kasettinauhureiden yleistymistä vain aniharvat jaksoivat kopioida iskusäveliä kelanauhalta toiselle. Äänitys oli vaivalloista, kopio huonotasoinen ja laite vaikeasti liikuteltava. Kasetti muutti tilanteen täysin ja yksityinen kopiointi kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti. Käsi sydämelle, kenellä meistä 70- tai 80-luvuilla syntyneillä ei ollut kaverilta kopioituja kasetteja?

Laillisen yksityisen kopioinnin aiheuttama haittaa kompensoimaan kehitettiin ns. kasettimaksu – tyhjän nauhan hinnasta pieni osa kilahti tekijöille, joiden tuottamaa musiikkia nauhoille pääasiassa kopioitiin.

Periaate oli varsin yksinkertainen, hyväksyttävä ja ymmärrettävä.

Samaa periaatetta noudattaa myös nykyinen laki; pieni hyvitysmaksu tallennusmedian hinnassa mahdollistaa laillisen yksityisen kopioinnin. Vaikka hyvitysmaksutuotto on romahtanut viime vuosina, niin yksityisen kopioinnin määrä ei ole laskenut, pikemminkin päin vastoin.

Ongelma onkin lähinnä siinä, miten hyvitysmaksu voitaisiin toteuttaa ja kohdentaa oikein.

Kuva: Matthew Miller, Flickr, cc-lisenssi

Kasettimaksun evoluutio hyvitysmaksuksi oli luonteva.

Aina aika-ajoin hyvitysmaksun piiriin vain lisättiin uusia tallennusformaatteja. Erilaisten nauhojen kohdalla tilanne oli yksinkertainen: mitä pidempi kasetti, sitä enemmän sille mahtui sisältöä ja sitä korkeampi vastaavasti oli maksukin. En ainakaan muista suurta julkista mutinaa vhs-nauhojen yhteydessä. Kasetin hinta oli joka tapauksessa kohtuullinen ja nauhoja käytettiin lähinnä siihen, mitä hyvitysmaksun oli tarkoituskin korvata – tekijänoikeuden suojaamien teosten yksityistä kopiointia.

Kehitys kehittyi ja homma pelasi aina viime vuosiin saakka. Nyt koko järjestelmä on monestakin syystä syvien ongelmien edessä.

Yksi suuri virtahepo olohuoneessa on kännyköistä yhä puuttuva hyvitysmaksu. Keilaniemen jättiläinen sanelee ehdot suomalaisessa politiikassa. Ironisinta koko hommassa on se, että kännykkä olisi ehkä luontevin lisä vanhan järjestelmän piiriin! Niin paljon musiikkia suomalaisten puhelimiin on eri tavoilla kopioitu. Anssi Kela kirjoittaa:

Taloustutkimuksen 3/2010 mukaan yli miljoona suomalaista on tallentanut puhelimeensa musiikkia, keskimäärin 97 kappaleen verran – yhteensä valtakunnan luureissa soi siis yli 90 miljoonaa kappaletta.

Mutta ongelmia on muitakin.

Yhä suurempi osa eri medioille tallennettavasta materiaalista on käyttäjien itsensä tuottamaa. Toisin kuin c-kasettia, ei kukaan tarvitse teran kovalevyä vain kopioidakseen musaa tai leffoja. Kuluttajien itsensä tuottamat valokuvat, digivideo ja varmuuskopiointi vievät yhä suuremman osan tallennustilasta.

Ongelman ydin on siis maksun kohdentuminen. Yhä pienempi osa sisällöistä on sitä, millä korvaus perustellaan.

Osa hyvitysmaksun piirissä olevista formaateista on myös outoja. En voi ymmärtää esim. kameroiden muistikorttien hyvitysmaksuja – enhän minä järkkärini kortille kenenkään muun kuvia saati sitten mp3-tiedostoja lataa.

Myös tallennusmedioiden kapasiteetin kasvu on alkanut tehdä koon mukaan määräytyvän maksun irrelevantiksi. Yhdelle terabitin kovalevylle kun mahtuu arviolta noin 200 000 musiikkikappaletta, joka lienee enemmän kuin suurin osa kuluttajista koskaan tulee kuuntelemaan, saati kopioimaan.

Hyvitysmaksun piiriin pitäisi toki saada nyt myös e-kirjat. Tiedoston koko muuttuu viimeistään tämän vuoksi täysin järjettömäksi tavaksi määrittää maksun suuruus. Onhan kirja paljon arvokkaampi kuin yksittäinen musiikkikappale, mutta silti teran levylle mahtuu 200 000 kirjaa eli kirjastollinen. Iso kirjastollinen.

Myös fyysinen media on tulossa tiensä päähän. Itse käytän Dropbox-nimistä verkkokovalevy-palvelua, josta hyvitysmaksua ei tietenkään tarvitse maksaa. Se kun ei ole fyysinen eikä sitä myydä Suomessa vaan internetissä. (Voin muuten suositella. Ihan loistava systeemi.)

Pilvipalvelut ovat jo arkipäivää, eikä tietokoneen, matkapuhelimen tai digiboksin massamuistin koko millään tavalla määritä laitteella käytettävän yksityisesti kopioidun sisällön määrää.

Kuva: Stallio, Flickr, cc-lisenssi

No minkälaisia johtopäätöksiä tästä sitten pitäisi vetää?

“Taiteilija-blokki” karvahattulähetystöineen vetää johtopäätöksen että koska kohta 1 on elintärkeä ja 2 oikein, niin 3 täytyy vaan vetää eteenpäin välittämättä toimintaympäristön muutoksista.

“Piraattihenkisemmät” tuntuvat perustelevan ajattelunsa siten, että koska 3 on väärin, on myös 2 perusteeton ja 1 turhaa luddiittien kitinää.

Minun ajatteluni on jostain noiden väliltä. Mielestäni median kokoon ja uusiin fyysisiin tallennusmedioihin perustuva hyvitysmaksu tulee muutaman vuoden sisään tiensä päähän. Ehkä hyvitysmaksu olisikin järkevämpi sitoa päätelaitteen ominaisuuksiin kuin muistiin. (Mp3-soittimesta maksu, kamerasta ei, monikäyttöisestä muistikortista ei.)

Olisi myös varmaankin syytä tutkimustiedon perusteella arvioida kuinka suuri osa esim. teran kovalevyn kapasiteetista on hyvitysmaksun piirissä. Kokonaan se ei sitä varmaankaan enää ole.

Siirtymäkaudella maksun ulottaminen esim. kännyköihin ja ulkoisiin kovalevyihin on kuitenkin perusteltua. Tässäkin asiassa kannattaa “seurata rahavanaa” eli kuka voittaisi ja kuka häviäisi. Hyvitysmaksun laajentamista vastustavat maailman suurimmat laitevalmistajat. Tietenkin. Ne ovat saamapuolella. Häviäjiä ovat sisällöntuottajat. Ei järin reilua sekään.

Ulkoisten kovalevyjen käyttäjistä 54% kuitenkin käyttää niitä hyvitysmaksujen tarkoituksen mukaisesti:

Jos laillisen yksityisen kopioinnin mahdollistava korvaus maksettaisiin yhteisistä verovaroista, joutuisi “Pihtiputaan mummokin” osallistumaan toisten kopioinnin korvaamiseen. Kumpi on reilumpaa?

Suurin hyvitysmaksuista luistava taho tällä hetkellä on kuitenkin laajakaista-palveluiden tarjoajat. Ei kukaan hanki 100MB:n liittymää vain sähköpostia ja naamakirjaa varten. Kyllä nopeaa laajakaistaa tarvitaan nimenomaan sisältöjä varten. Arttu Tolonen lausuu laatuisasti kolumnissaan.

Ajatus ilmaisesta musiikista on loistavaa bisnestä tälle kohtalaisen tehokkaasti yli kansallisten rajojen järjestäytyneelle liiketoimintasektorille, jonka puitteissa varmasti tosi moni ikävyydessä ja mälsyydessä karrikatyyrien levy-yhtiöpatruunalle vertoja vetävä nilkki ansaitsee elantonsa. Sen liikevaihto on kasvanut vielä hurjempaa vauhtia kuin musiikkiteollisuuden on romahtanut. Vuosien 2004 ja 2009 välillä kiinteitä ja mobiili-internet-yhteyksiä tarjoavien yritysten liikevaihto nelinkertaistui $226 miljardiin, kun taas musiikkiteollisuuden liikevaihto kutistui $25 miljardista $16 miljardiin.

Hyvitysmaksu on hyvä olla olemassa myös tulevaisuudessa.

Tärkein minulle näistä kolmesta on kuitenkin kohta 1. Hyvitysmaksuilla tuetaan kulttuuria, joka ei saa tukea mistään muualta. Tuki on vertaisarviointiin pohjautuvaa, pienimuotoista, harkinnanvaraista, moniarvoista ja ennakkoluulotonta. Tätä tarvittaisiin ehdottomasti lisää.

Toisin kuin moni perinteinen tukimuoto, kuten orkesterilaitos, hyvitysmaksuilla tuetaan usein hankkeita, jotka voivat synnyttyään pärjätä omillaan ilman subventiota. Tarvitaan vain siemenraha. “Kulttuurin starttirahaa”, if you will. On todella sääli, jos tämä loistava tukikanava kuihtuu pois.

Siksi toivoisinkin, että valtio näkisi tilanteessa päivän politiikan yli – rajustikin vaihteleva hyvitysmaksukertymä voi olla osa tämän tuen rahoitusta, mutta ainoaksi rahoituslähteeksi se on tulevaisuudessa liian epäluotettava. Fiksu ratkaisu voisi olla yhdistää nykyinen hyvitysmaksukertymä budjettirahoitukseen tappiontakaus -hengessä.

Tänä vuonna hyvitysmaksukertymä oli noin kuusi miljoonaa euroa, vähän yli euron per suomalainen siis. Aika pieni korvaus yksityisen kopioinnin mahdollistamisesta, eikö vain? Onko tämä maksu todellakin polttavin vääryys maassamme?

 

P.S. Molemmat päähallituspuolueet saavat muuten ensi vuonna puoluetukea yli yhdeksän miljoonaa euroa.


16
/
Dec
/
10
 03:12

web-video on vaikea laji

Vaalit lähestyvät ja puoluekoneistot alkavat käydä täysillä kierroksilla. Vihreätkin avasivat kampanjansa pari viikkoa takaperin.

Vaalirahakohun myötä pienentyneet kampanjabudjetit näkyvät varmaan parhaiten aiempaa vähäisemmässä tv-mainonnassa. Sen sijaan sosiaalisen median voi varmaan pistää huhtikuuksi pois päältä. Virta lienee kyllästetty ehdokkaiden ja puolueiden epätoivoisella tyrkkyilyllä.

Verkkokampanjointi on joka tapauksessa keskeisemmässä asemassa kuin aiemmin. Ja selvästi Suomessa on jokaisessa puolueessa päätetty käyttää YouTubea ja verkkovideoita osana kamppista.

Ongelma vaan on se, että web-video ja video ylipäätään on sikamaisen hankala laji. Hyviä huonoja esimerkkejä riittää. Käydäänpä tässä läpi muutamia.

En muuten väitä itse osaavani tätä hommaa yhtään paremmin – yritin 2008 kunnallisvaaleihin äänittää itselleni vaalivideon mutta luovuin kolmen tunnin yrittämisen jälkeen ajatuksesta. Lähinnä pätkät herättivät myötähäpeää. Web-video on taitolaji, sitä pitää funtsia ja harjoitella. Paljon.

Ensin oman puolueeni Vihreiden tuore kampanja-avausvideo:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=A8nXjm-wfFE]

Toi taustakilkutus saa mut muuten aivan raivon partaalle. Hirvee biisivalinta.

Videon perusongelma minulle on se, että suoraan kameraan puhuminen ja ällöttävän makean mainostekstin yhdistelmä tuntuu epäaidolta. Jos en olisi hardcore-Vihreä, en olisi katsonut tätä videota.

Eikä sitä muutenkaan ole kovin moni katsonut. Ainakaan sellainen, joka ei jo entuudestaan äänestäisi Vihreitä:

Yleisin linkkaaja on Vihreiden oma kotisivu, johon ei eksy näin kaukana vaaleista muita kuin kotijoukkueen pelaajia ja vastustajien piilokärkiä. Toiseksi yleisin on Hommafoorumi, jolta taas en usko kovin monen katsoneen videota “positiivisessa hengessä”.

Parhaiten pätkällä pärjää mielestäni Jyrki Kasvi, joka on luonnossakin hyvä ja tottunut esiintyjä. Hänen puheessaan on ainoana jotain eloa ja sävyjä.

Huomio: Kenelle web-video -viestintä on suunnattu? Omille kannattajille vai potentiaalisille uusille äänestäjille?

Huomio: Suoraan kameralle puhuminen vierastuttaa eikä tunnu luontevalta Suomessa.

Lisää kampanjavideoita. Puolueen varapuheenjohtaja Mari Puoskari:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=0fdD30s-ZrA]

Mari, joka on elävänä älykäs, ihastuttava ja karismaattinen nuori nainen, vaikuttaa tällä videolla pystyynkuolleelta automaattipäältä, joka vain toistaa monotonisesti prompterissa lukevia lauseita. Äänen korkeus ei vaihtele, ei liioin lauseiden rytmitys. Ylipäätään suoritus on mekaaninen, ei inhimillinen.

Vaikka Mari katsoo kameraa, eli minua, äänestäjää, suoraan silmiin, ei kontaktista tule henkilökohtainen olo.

Huomio: Suoraan lukeminen paperista ei tunnu hyvältä. Tarvitaan joku aitoa spontaaniutta tai tietoista esiintymisharjoittelua.

Marin eurovaalikampanjan amatöörimäisesti toteutetuissa videohaastatteluissa on paljon parempi meininki:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=kMaOxESa5EY]

Mari on selvästikin tottunut vastaamaan fiksusti fiksuihin kysymyksiin myös kameralle. Heleppoahan se on kun on kerta fiksu ja filmaattinen.

Kokoomus puolestaan on satsannut todella sliipattuun ulkoasuun:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=NbjZ43JxJfo]

Tämäkään ei minusta tunnu uskottavalta. Yleisö on vain statisti aidosti reagoivan porukan sijaan. Videon ylituotettu tyyli softattuine kuvineen ja leffamusiikkeineen tehostaa kiiltokuvamaisuutta. Jälleen pelkkien iskulauseiden toisteleminen ei tunnu kiinnostavalta. Katsojalla täytyy olla jokin erityinen syy katsoa koko video. Ketä kiinnostaa kuunnella viisi minuuttia mainossaarnaa kun sen jälkeen ei saa edes ilmaista tuotenäytettä?

En ole kylläkään kohderyhmää, mutta kuka on? Tälläkin videolla on vain 1886 katsojaa, vaikka pätkä on jo puoli vuotta vanha. Videon tuottaminen on maksanut takuulla enemmän kuin 2000€, mahdollisesti budjetti on jopa lähempänä kymppitonnia. Euro/ääni -suhde ei ole kovin hyvä.

Huomio: Toisin kuin perinteinen tv-mainos, kuluttajan pitää itse valita web-video katsottavakseen, se ei vaan valu osana mainosvirtaa alitajuntaan. Ketään ei kiinnosta tyhjien komiteaprässin läpikäyneiden vaalilauseiden toistelu.

Huomio: Web-videossa teknisen toteutuksen taso ei takaa onnistumista. Luontevuus, hyvä idea ja aitous on paljon tärkeämpää.

Mutta ei matala tekninen tasokaan ole laadun tae. Pääministeri Kiviniemi:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=Vk1-L8iHdGc]

Pelottava. Onk’ se elossa? Ei tunnetta, ei intohimoa. Mahdollisesti uuniperunoita kuvaamisen jälkeen. Ja jälleen viestinnän yksipuolisuus häiritsee. Kuka jaksaa kuunnella iskulauseita toisensa perään?

Maria ei ollut myöskään valaistu eikä mikitetty sinne päinkään. Myös kuvan asettelu on hyvää “lomakuvat-Rhodokselta” -tasoa.

Teknisen toteutuksen rupuisuus haittaa ainakin minua myös seuraavissa Vihreiden videoissa:

Anni Sinnemäki 1,2:
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=cZu20sRJJtc]
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=FibRVEiVGa8]

Voisi Vihreä liitto varmaan kuitenkin hankkia nappimikrofonin? Puheesta pitäisi saada paremmin selvää ja taustakohina ei olisi aivan noin järkyttävä. Ensimmäinen video, joka lienee kuvattu kamerakännykällä puoluekokouksen pihalla on katsottu 8821 kertaa. Huomioarvo vs. tuotantokulut kohdallaan! Pienellä satsauksella tekniikkaan tämä olisi ollut loistava.

Erityisesti toisen pätkän puhe on sinällään kertaluokkaa luontevampaa kuin vaaliavausvideossa. Luontevin Annin youtube-clippi, jonka Youtubesta löysin oli kuitenkin haastattelusta:

Anni Sinnemäki 3:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=Im3gZE7UiWY]

Vaikka tässä ei tietenkään myyty poliittista agendaa, oli puhetta silti kertaluokkaa miellyttävämpi seurata kuin mitään muista klipeistä. Uskoisin sen johtuvan siitä, että tv-haastattelu on tapa, jolla olemme tottuneet kuuntelemaan muiden ihmisten puhetta.

Huomio: tv-haastattelu on suomalaisittain tuttu tapa katsoa puhuvia päitä. Ei puhuta suoraan katsojalle saarnaten, vaan puhutaan haastattelijalle. Katsoja tarkkailee.

Paras poliittinen video, jonka nopealla haeskelulla löysin oli ylläripylläri vanhan mediakonkarin, SDP:n puoluesihteerin, Mikael Jungnerin video:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=wNsZvqm19Uk]

Katsojia 167.

Vaikka Mikael puhuu politiikkaa, hän puhuu perustellen jostain tietystä aiheesta, ei vain ympäripyöreitä vaalilauseita toistellen. Lisäksi hän on loistava esiintyjä: osaa rytmittää ja käyttää elävää ruumiinkieltä. Tätä miestä kuuntelisin mielelläni pidempäänkin.

Hänkään ei puhu suoraan kameralla vaan ikäänkuin luokkatilanteessa jollekulle toiselle. Jos sama sisältö olisi esitetty suoraan kameralle, olisi tilanne ollut todennäköisesti vaivaannuttava.

Web-videoissa toimiva, mutta erittäin vaikea keino on käyttää jotain humoristista jujua. Toisaalta huumori on vakavalle ehdokkaalle helposti myös kaksiteräinen miekka: vitsit eivät välttämättä edistä uskottavuutta.

Toinen hyvä vaihtoehto on tehdä “viraali-video”, joka ei ole suoraan ehdokkaan tai kampanjan, vaan ehdokasta jollain muulla tapaa buustaava. Paras esimerkki lienee “Obamagirl”, joka loi demokraattien ennakkovaalikampanjan aikana valtavasti “hyvää pössistä” ja huomiota Obamalle:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=wKsoXHYICqU]

Melko halvalla tehty ja selvästikin aidosta fanittamisesta syntynyt video sai aivan uskomattoman suosion. Katsojia 20 535 724 kappaletta. Tällaista videota mikään kampanjaorganisaatio ei itse osaisi koskaan keksiä – eikä se kampanjan toteuttamana edes toimisi. Silti ObamaGirl oli todennäköisesti “nettikampanjan” merkittävin videoklippi.

Bonuksena tietenkin Amber Lee buustasi omaa uraansa. Win-win, toisesta tulee tähti ja toisesta presidentti!

Oma suosikkini on kuitenkin samaisten esivaalien fringemmän ehdokkaan, Mike Gravelin “The Rock” -video.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=0rZdAB4V_j8]


Toisella pätkällä Gravel
selittää hiukan ajattelua videon taustalla. “First off, they are not ads, they are not political ads at all.” – “It is a metaphor.” – “I didn’t pay for them at all! These are kids who just feel deeply, they’re artistic, two 24-year olds…”

En tiedä saiko Mike tämän ansiosta enemmän vai vähemmän ääniä, mutta video oli jotain täysin muuta ja se sai takuulla enemmän huomiota kuin yksikään mainostoimiston toteuttama sliipattu kampanjavideo.

Huomio: Jos ehdokkaan profiili on oikea, eli jos kohderyhmä ymmärtää esim. nettimemejen tai netti-huumorin päälle, niin outokaan video ei ole haitaksi.

Kaikki lähtee kuitenkin ehdokkaasta ja kohderyhmästä, jota web-videolla tavoitellaan. Samanlaista kokonaispeittoa kuin tv-mainoksella voitiin joskus aiemmin saavuttaa, ei web-videolla voida koskaan saada.

Monien poliitikkojen osaamisen ydintä on puhuminen yleisölle. Paras web-video saattaakin olla hyvä puhe. Esim. Mari Kiviniemellä luulisi riittävän tupailtoja, jossa sanoma voitaisiin taltioida huomattavasti luontevammin. Verkkovideossa myös läheinen suhde yleisöön on hyvästä. Esim. tällä videolla muuten hyvän puheen pitävä Jutta Urpilainen jää puhujanpöntössään kaukaiseksi ja erilleen katsojasta. Katsojan pitää tuntea olevansa tasa-arvoinen, ei vain vastaanottaja.

Toinen luonteva ja tuttu ympäristö on “Punainen lanka” -henkinen asiahaastattelu. Poliitikot eivät ole (Suomessa) (vielä) näyttelijöitä. Reagointi haastattelijan olemassaoloon tekee puhumisesta pakostakin luontevampaa kuin teleprompterille paasaamisesta.

Tekniseen toteutukseen riittää hiukan videon luonteesta riippuen jopa web-kamera kunhan ääni vain on jotenkin kunnossa. Suosittelen satsaamaan vaikka pieneen kannettavaan ääninauhuriin, joita voi käyttää myös suoraan tietokoneessa ulkoisena laadukkaana mikrofonina. Itseasiassa Zoomin Q3 kääntää tilanteen hauskasti toisin päin: se on melko huonolaatuinen videokamera (riittävä Youtubeen), jossa on “hyvälaatuinen” stereomikrofoni.

Kannattaa myös miettiä onko videota “pakko olla”. Osalle ehdokkaista hyvin funtsittu äänitallenne, podcast, voi olla paljon parempi ratkaisu. Hyvälaatuisen “radio-ohjelman” tekninen toteuttaminen on myös paljon helpompaa ja halvempaa. Varttitunnin keskustelu sympatiseeraavan ammattitoimittajan kanssa voi olla paljon tehokkaampi kuin kahden minuutin suttuinen video.

Muitakin ideoita minulla on, mutta enpäs paljastakaan niitä teille, vaan neuvon vain omaa ehdokastani. Ähä.


13
/
Dec
/
10
 05:12

vihreitä tekijänoikeuslinjauksia

Viime viikolla julkistettiin Vihreän liiton tekijänoikeustyöryhmän valmistelema tekijänoikeuslinjapaperi. Paperin voi lukea täältä (pdf). Olin työryhmän jäsen.

Ei liene kenellekään yllätys, että Vihreiden sisällä on useita rankasti eroavia mielipiteitä siitä, mitä tekijänoikeuksille pitäisi tehdä. Ääripäästä löytyy Vino, piraattipuolueelta kopioituine vaatimuksineen ja toisessa laidassa ehkä sitten esim. Heli Järvinen.

Photo: Horia Varlan / Flickr, Lisenssi: Creative Commons Attribution 2.0

Tästä syvästä ristiriidasta johtuen mielestäni Vihreiden tekijänoikeuslinjausten tulee olla tarkoituksellisestikin ympäripyöreitä.

En minä liittynyt Vihreään liittoon puolustaakseni tekijänoikeuksia tai jonkin muun kapean eturyhmäni asiaa. Minä liityin Vihreään liittoon pelastaakseni maailman. Ainoana poliittisena puolueena Suomessa Vihreät ottaa vakavasti ilmastonmuutoksen ja muut ihmisen aiheuttamat ympäristöuhat. Vihreiden tärkein eturyhmä ovat vielä syntymättömät sukupolvet. Toivon tämän Vihreän liiton poliittisen ytimen olevan myös piraattihenkisempien vihreiden syy kuulua juuri tähän puolueeseen.

Tekijänoikeuksien on oltava Vihreille “omantunnonkysymys”, jonka kohdalla meidän on kyettävä olemaan sovussa eri mieltä. Myös tekijänoikeuslinjaustemme on heijasteltava tätä todellisuutta. Olisi todella surullista, jos puolue linjaisi tässä kysymyksessä niin radikaalisti, että menettäisimme kulttuurin tekijät joukostamme.

Minulle linjatyön peruslähtökohta oli se, että internetin vaikutukset kulttuuriin ja tekijänoikeuksiin täytyy jollain tapaa ottaa huomioon. Maailma on muuttunut ja tekijänoikeuksien tulee sopeutua uuteen tilanteeseen. Lähtökohtani oli kuitenkin todella konkreettinen: halusin löytää todellisia ongelmia ja niihin ratkaisuja. Osa tekijänoikeus-keskustelussa esitetyistä kipupisteistä kun on erittäin marginaalisia, osa jopa lähinnä kuvitteellisia.

Toisaalta mielestäni se, että kaikkea ei saa ladata vapaasti ilmaiseksi ei ole ongelma. Ainakaan se ei ole sellainen ongelma, johon voitaisiin koskaan löytää sekä piraatteja tyydyttävä että tekijöille reilu vastaus.

Olen lopputulokseen melko tyytyväinen. Aina tuollaisen “komissioviilauksen” ja äänestyskierrosten jäljiltä lopputuotteeseen jää puutteita ja outouksia, jotka “omasta tekijänoikeuslinjauksestani” olisin ehdottomasti ottanut pois, mutta tämä ei ollutkaan minun paperini, vaan työryhmämme yhteistyön ja kompromissien lopputulos.

En vieläkään ymmärrä mitä esimerkiksi tällä lauseella haetaan:

Vaikka tekijänoikeuksiin liittyvän informaatioteollisuuden arvo on noin viisi prosenttia BKT:stä ilman patentteja, koko tästä summasta ainoastaan noin viisi prosenttia kulkeutuu itse tekijöille.

Ehkä se on jotain merirosmojen koodikieltä. Mene, tiedä. Minulle se ei aukea useiden lukukertojen jälkeenkään. Tai ainakaan sen merkitys käsiteltävään asiaan nähden.

Toinen juttu joka jäi minulle merkitykseltään tyystin hämäräksi oli paperiin viime metreillä tuotu “panoraamavapaus” (panoramafreiheit), josta en ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Eipä tuo kai juuri ketään haitannekaan.

Ylipäätään linjauksestamme huokuu tekijälähtöisyys: me olemme heikomman puolella. Ja heikompi on usein tekijä – on vastapuolella sitten kotimainen mediayhtiö, Google tai nettipiraatit.

Kokonaan uutta ajattelua paperissa edustaa tekijänoikeuksien jakaminen erilaisiin osatekijöihin, jonka perusajatuksen blogin vanhat lukijat varmaankin tunnistavat. Paperimme ehdotuksessa mielestäni erittäin konkreettisella tavalla vastataan “piraattipuolen” esittämään konkreettiseen ongelmaan.

Katutaidetta Berliinistä. Kuva minun, lisenssi: CC Attribution-NonCommercial-ShareAlike

Vihreät nuoret ja opiskelijat, Vino, ei tätä linjausta hyväksynyt lainkaan. Ja työryhmämme jäsen, Vinon silloinen puheenjohtaja Heikki Sairanen, näki parhaakseen heti paperimme julkaisupäivänä ilmaista pettymyksensä oman lehdistötiedotteen muodossa.

Heikin purkaus ja Piraattipuolueen ruodinta linjapaperistamme tuovat mielestäni hyvin esiin tekijänoikeuskeskustelun perusvaivan. Tekijänoikeuksia heikentämään pyrkivällä osapuolella ei ole kuin yksi vastaus kaikkiin ongelmiin, sekä todellisiin että keksittyihin.

On kysymys mikä tahansa, niin ratkaisu on aina sama: nettilataaminen lailliseksi, “epäkaupallinen käyttö” vapaaksi, suoja-aika 5-20 vuoteen, hyvitysmaksut pois. Tiivistäen – nykymuotoisten tekijänoikeuksien ja nykymuotoisen kulttuurituotannon tuhoaminen. Binääri-logiikkaa. On vain ykkönen tai nolla, musta tai valkoinen. Ei kompromisseja, ei välimuotoja, ei harmaan eri sävyjä.

Ja tämä kaikki välittämättä lainkaan siitä, mitä nämä ehdotukset konkreettisesti tarkoittaisivat miljoonille luovan työn tekijöille länsimaissa. Välittämättä siitä että suurimpia voittajia olisivat kansainväliset suuryritykset ja häviäjiä tekijät.

En vain jaksa ymmärtää. Korjaus. En kykene ymmärtämään. Olen kyllä yrittänyt.

Käsittämättömintä se on mielestäni juuri sen takia, että minun mielestäni tekijänoikeudet toimivat suurimmaksi osaksi oikein hyvin. Tekijät saavat rahaa ja kuluttajat kulttuuria kohtuullista korvausta vastaan. Homma toimii. Missä luuraa se suuri periaatteellinen vääryys?

Minun onkin todella vaikea keksiä mitään täysin ylitsepääsemättömiä ongelmia tekijänoikeuksien tulevaisuudessa. Ratkaisuja on, kunhan niitä vain halutaan aidosti hakea. Tämä paperi on toivoakseni askel eteenpäin sillä tiellä.

Tutustukaa paperiin ja kommentoikaa!


12
/
Dec
/
10
 06:12

kklk 11/2011 14.12.

Vuoden viimeinen kulttuuri- ja kirjastolautakunta on ensi tiistaina. Listalla on aika paljon asiaa.

KIRJASTOTOIMEN JOHTAJA

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 4.ennuste

ok.

Vuoden 2010 tammi – marraskuun kumulatiivinen lainaus oli 8 462 956 lainaa, mikä on 121 080 lainaa (-1,4 %) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Kirjastokäyntejä oli 5 975 531 tammi – marraskuussa, mikä merkitsee 71 151 (-1,2 %) kävijää vähemmän kuin tammi – marraskuussa 2009. Verkkokäyntejä on kertynyt 6,29 miljoonaa (6,39 milj. vuonna 2009). Aukiolotuntikertymä marraskuun 2010 lopussa oli 86 389 (85 565 tuntia 2009).

Lainoja on ennustettu kertyvän 9,1 miljoonaa, kun tavoite on 9,3 miljoonaa.

Ajattelin kysäistä näkyykö Spotifyn tulo markkinoille noissa luvuissa. Ja miten ylipäätään Spotify on vaikuttanut musiikkikirjastojen / musiikkiosastojen lainamääriin ja käyttöasteeseen.

3 Kaupunginkirjaston vuoden 2011 käyttösuunnitelma

ok.

Ensi vuonna aineistomäärärahat laskevat 5,27 eurosta 5,15 euroon per kuntalainen. Kirjaston kustannusten työvoimavaltaisuus (yli 60%) on aina hyvä pitää mielessä myös. Itse aineistoon rahoista kuluu vain n. 8,5%. Aion kysyä ainakin että kuinka paljon aineistomäärärahoista on vielä mahdollista säästä ennenkuin kirjaston toiminallisuus alkaa kärsiä pahasti.

Jos ei enää tämä lautakunta, niin ainakin seuraavaa tulee takuulla palaamaan kirjaston palveluverkko-kysymyksen äärelle, jos budjettiraami supistuu nykyisestä. Seuraavat kunnallisvaalit ovat lähipalveluvaalit.

Käyntitavoitetta
on vuoteen 2010 verrattuna nostettu 13,4 miljoonasta 13,6 miljoonaan.
Kirjastokäyntejä on laskettu kertyvän 6,6 miljoonaa (6,6 milj. vuonna
2010) ja verkkokäyntejä 7,0 miljoonaa (6,8 milj. vuonna 2010).

Liekö tavoitteen asettelu realistinen, jos verkkokävijöiden määrä on tänä vuonna laskenut?

4 Vuoden 2011 investointimäärärahojen ylitys

ok. Johtuu vuodelta 2010 hankintaoikaisuvaatimuksen vuoksi siirtyneestä hankinnasta.

5 Teknovisio Oy:n hankintaoikaisuvaatimus

ok.

6 Oikaisuvaatimus koskien Kallion kirjaston kirjastonjohtajan avoimen tehtävän määräaikaisen hoitajan ottamista

ok.

7 Kallion kirjastonjohtajan toimeen ottaminen

ok.

8 Esitys kaupunginhallitukselle kaupunginkirjaston vuoden 2011 käyttötalousarvion määrärahojen korottamisesta

ok. Käyttämättä jäänyttä rahaa vuodelta 2010 vuodelle 2011.

KULTTUURIJOHTAJA

1 Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätöksiä

Tässä varmaankin kuulemme myös uutisia kaupunginhallituksen kulttuuristrategiailtakoulusta. Toivottavasti hyvä sellaisia.

2 Vuoden 2010 talousarvion toteutumista koskeva 4. ennuste sekä esitykset toimintakatteen muutoksesta ja investointihankkeiden määrärahan siirrosta

ok.

Nettobudjetoidun Savoy-yksikön toimintakatteeksi vuodelle 2010 talousarviossa on vahvistettu –800 000 euroa. Menot ovat 1 338 000 ja tulot 538 000 euroa. Savoy-yksikön toteutuma 30.11.2010 mennessä on katteen osalta – 822 500 euroa, toteutumisprosentti on 102,8. On ilmeistä, että vuonna 2010 Savoyn tulotavoitetta ei saavuteta ja menot ylittävät budjetoidut luvut. Tällä hetkellä arvioidaan, että tulotavoitteesta jäädään noin 8 000 euroa ja menot ylittyvät 59 000 eurolla.

Edellä esitettyyn viitaten Kulttuurikeskus ehdottaa, että lautakunta esittäisi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Savoyyksikön uudeksi toimintakatteeksi –867 000 euroa talousarviossa hyväksytyn -800 000 euron sijaan.

En ole varma meneekö tämä hakemus läpi raamikurista. Voi kai sitä ehdottaa. Mikä on sitten vaihtoehto, jos se ei mene läpi? Mistä tuo 67k€ otetaan?

3 Stoan kahvilan liikehuoneiston vuokrasopimuksen jatkaminen

ok.

4 Stoan musiikkisalin tanssin harjoitusvuokrien vahvistaminen

ok. Politiikkaa harrastamalla voi vaikuttaa! Tää on ihan loistojuttu ja tavallaan viime keväisen “Tanssin Stoa” -aloitteeni satoa.

5 Lausunto vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelmasta

Lausunto on oikean suuntainen eli suhtautuu kielteisisti jyrkimpiin ehdotuksiin. Aion ehdottaa vielä jotain tarkennusta sponsorisopimuskohtaan. Tyyliin:

Sponsoritulot ovat merkittävä osa monien Helsingin tukemien kulttuuritapahtumien rahoitusta. Jos ehdottomaan alkoholisponsorointikieltoon päädytään, on mahdolliset kustannusnousut korvattava hallintokunnille.

Tällä viittaa esim. siihen että Alppipuiston kesä -tapahtumasarjaa sponsoroi Laitila. Ja ilman Laitilan sponssia tapahtumasarja jää toteuttamatta. Todella ärsyttävää että ensin vuosikausia kannustetaan omaan varainhankintaan ja sitten kun Kulke onnistuu siinä, niin matto vetäistään jalkojen alta.

Yleisestikin monet selvityksen ehdotuksista ovat jokseenkin epäilyttävää kaksinaismoralismia.

6 Harakan saaren taiteilijatalon työtilojen uudet sopimukset 2011

Listatekstistä:

“Hakuajan loppuun mennessä tuli 54 hakemusta, jotka jakautuivat taidealoittain seuraavasti: kuvataide 28, taideteollisuus 9, muu 7, valokuva 5 ja mediataide 3. Lista hakijoista on liitteenä. Entisistä 30 vuokralaisesta 28 haki vanhaa huonettaan.

Vanhat hakijat ovat etusijalla ehdotuksessa. Uusiksi vuokralaisiksi ehdotetaan seuraavia: Rafael Wardi, kuvataiteilija ja Iiris Hälli, kuvataiteilija. Molemmat ovat aikaisemmin olleet alivuokralaisia saarella ja tuntevat hyvin saaren olosuhteet”

Eli 24 uutta hakijaa jäi “rannalle ruikuttamaan”. Ja “uudet” vuokralaisetkin ovat itseasiassa “vanhoja alivuokralaisia”. Arvostan Harakan saaren taiteilijayhteisöä todella paljon ja siellä pitää ehdottomasti jatkua taiteilijatoimintaa. Mutta sitten tässä on tämä toinen puoli:

“Harakan työtilojen ja kahden huoneiston vuokratulot ovat 62 046 euroa vuonna 2011 ja tilakeskukselle maksettava vuokra 117 210 euroa, sisältäen myös tilat, joita ei vuokrata ulos (tekniset tilat, käytävät, ullakko, varastotilat jne).”

Tämä tarkoittaa siis sitä, jos/kun vuokralaiset pysyvät samoina vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, että tuemme samoja 30:ä taiteilijaa 55164€ per vuosi, eli 1839€ per taiteilija per vuosi.

Kuvataiteelle meillä on varaa jakaa taideapurahoja vain joka kolmas vuosi ja niiden summat pyörivät siinä 3000€ kieppeillä. Eli efektiivisesti me annamme näille 30:lle harakkalaisille joka kolmas vuosi 5516€ apurahan.

Ja täähän on tavallaan tietysti ihan ok! “Täyttä vuokraa” olisi vain harvalla varaa maksaa. Mutta minua vähän arveluttaa se, että toi porukka säilyy täysin samana jopa vuosikymmeniä.

Eikö kukaan muu kaupungissamme ansaitse vastaavaa työtilasubventiota? Hakemuksia tuli kuitenkin 54, eli kysyntää olisi.

En tiedä, mutta voisin kuvitella, että työtilapuutteen riivatessa tämä saattaa herättää hiukan närää esim. nuorten taiteilijoiden keskuudessa. Onko näin?

Itseäni tuo sisäänrakennettu staattisuuskin hiukan pelottaa. Pysyykö toiminta elävänä, jos joukkoon ei tule lainkaan “uutta verta” vuosikausiin, jopa vuosikymmeniin? Onko 1980-luvun vetreä valtaajajoukko 2020-luvulla kuvataiteilijoiden ulkomuseo?

Se mitä tässä pohdin on, että voitaisiinko luoda jokin sellainen järjestelmä, jossa vaikkapa joka kolmas vuosi työtilan saarella haluavista nykyisistä käyttäjistä arvottaisiin kolmasosa (10 kpl) pois. Eli 2/3 säilyisi samana.

Nuo kymmenen vapautuvaa tilaa sitten jaettaisiin vaikka siten, että
- 5 arvottaisiin yleiset valintakriteerit (ammattitaiteilija tjms.) täyttävien hakijoiden kesken
- 5 arvottaisiin nuorille alle 35-vuotiaille taiteilijoille

Ja vuokrakausi olisi siis esim. se kolme vuotta. Tuohon “nuori taiteilija” -juttuunhan voisi yhdistää vaikka “täyden ilmaisuudenkin”. Eli ikäänkuin kaupungin “nuori taiteilija” -stipendiaatteja 5 kpl!

Näin Harakassa säilyisi sekä staattisesti veteraaneja että pakka sekoittuisi ja uusiutuisi säännöllisesti.

Perustelu tälle vaatimukselle on mielestäni ymmärrettävä: julkinen tuki on melko suurta. Minun vaikea paheksua 500 000€ tukea 1300:lle golfarille Talissa, jos samaan aikaan puolustan 55000€ ikuista tukea 30:lle taiteilijalle Harakassa. Molemmat kun ovat suljettuja klubeja.

Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että kaupunki ottaa tuen pois ja vuokrat kaksinkertaistuvat. Silloin saa vuokralaisena olla ihan just kuka haluaa. Sehän on ihan ok. Mutta ei tämäkään ole kovin hyvä vaihtoehto. Silloin työtilojen vuokrat taas nousisivat taiteilijoille kohtuuttomiksi. On mielestäni hyvä kysymys myös ovatko kaikki taiteilijat maksukyvyn suhteen samalla viivalla? Tarvitseeko Wardi yhtä kipeästi tuettua tilaa kuin joku muu?

Vähimmäisvaatimus voisi olla, että alivuokralaisten pitäminen kiellettäisiin ja mahdolliset vapautuvat työtilat laitetaan avoimeen hakuun. Lisäksi mielestäni tuki on sen verran suurta, että kaupunki voisi vaatia että tilat ovat todella aktiivikäytössä. Eli jos subventoitua tilaa käytetään esim. vain varastona, niin silloin vuokralainen voitaisin vaihtaa.

Tää on tällaista aidosti keskeneräistä pohdintaa ja kuulen mieluusti mielipiteitä suuntaan ja toiseen.

7 Tanssin perusopetukseen suunnattu tuki

ok. Saatiin tanssin perusopetukseen lisää rahaa budjettiväännön kautta. Kokoomus koukkasi tanssikouluyrittäjien tueksi. Mikäpä siinä. Hyvään käyttöön menee ja vähän enemmän kuin oli alunperin tarkoitus.

8 Luokkatilojen iltakäyttöön varattujen määrärahojen jakaminen

ok.

9 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2011 sekä kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jaettavissa olevien varojen kohdentaminen

ok. Päätös julkinen 15.12.

10 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin

ok.

11 Kohdeavustusten myöntäminen, 10. jako

ok. Mites näitä on tässä haussa näin vähän? Onko taiteilijat jo joululomalla?

12 Vuoden 2010 kulttuuriteko -palkinnon myöntäminen

Valitsemme vuoden kulttuuritekon -palkinnon saajan. Viime vuonna palkittiin Suvilahden graffa-aita. Vapaata keskustelua. Täytyypä yrittää löytää suosikkeja etukäteen.

Palkinnon saaja julkistetaan tammikuussa.

13 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan avustuspäätösten delegointi

Kohdassa 11. käytettäviä rahoja jäi vähän käyttämättä ja lautakunta delegoi jako-oikeuden suoraan Marianna Kajantielle kun emme enää tänä vuonna kokousta.

14 Kohdeluonteisten avustusten jakoperiaatteiden hyväksyminen

ok. Täytyy kysyä onko tässä muutosta edelliseen vuoteen. Kohdeavustuksien kohdalla muistaakseni oli viime vuonna, että tukea voi saada konserttisarjoihin. Nyt sitä mainintaa ei näy.

15 msonic Oy:n hankintaoikaisuvaatimus koskien Savoy-teatterin salikaiutinjärjestelmän hankintaa

ok. Tää on juuri se kysymys, josta viime lautakunnassa kysyin. Arvelin näemmä oikein, että frontfillien poisjääminen ei ollut vain moka. No, ilmeisesti tämä ei kuitenkaan muuta lopputulosta.





Kuka?

Hannu Oskala:
Helsingin kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu, maakuntavaltuuston jäsen
musiikkialan moniottelija (MuM),
cityvihreä betoninhalailija.

Flickr

 

Aiemmat kirjoitukset