Aamun Hesarissa PerusSuomalaisten varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala linjasi rohkeasti kulttuuripolitiikkaa. Lainataanpa Pravdasta koko kulttuuriosuus, jottei syytellä lauseiden irrottamisesta asiayhteydestään:

Haluatte lisää arvostusta Albert Edelfeltin, Akseli Gallén-Kallelan ja Jean Sibeliuksen teoksille. Haluatte myös tukea ”suomalaista identiteettiä vahvistavaa” taidetta ja ottaa tukea pois ”postmodernilta nykytaiteelta”. Onko poliitikkojen tehtävä määritellä mikä on oikeaa taidetta?

”Ei se ole mitenkään politiikan ulkopuolella oleva kysymys. Se kertoo hyvin paljon perinteisistä puolueista, että ne eivät halua eivätkä uskalla ottaa kantaa tämäntyyppisiin asioihin, vaan pitävät sitä kammoksuttavana. Täytyy ottaa kantaa asioihin. Kyllä minulle ainakin on tärkeämpää vanhustenhoito kuin postmodernismin tukeminen. Asetan vanhukset edelle.”

Ovatko ne asiat aidosti vastakkain yhteiskunnassa?

”Kyllä ne alkavat olla näillä talouslukemilla. On pakko alkaa miettiä, mihin rahaa laitetaan.”

Kuinka paljon vanhustenhoitoa voidaan parantaa taiteen tukia leikkaamalla?

”Kyllä jonkin verran. Aina se vähän paranee, kun ei heitetä rahaa sinne [taiteeseen]. Ei varmasti korjata sitä, mutta sanotaan että jonkin verran.”

Eli taiteen tuen leikkaukset tulisi kohdistaa postmodernismiin. Ja aina paranee kivasti vanhusten asema kun taiteelta leikataan. Selvä. Mietitäänpä yhdessä paljonko postmodernia taidetta Suomessa tuetaan valtion toimesta. Unohdetaan kunnat tämän laskelman ulkopuolelle, nämähän ovat eduskuntavaalit, joissa päätetään valtion määrärahoista.

Wikipedian mukaan postmodernismi on:

Postmodernismi (myös jälkimodernismi tai myöhäismodernismi) on taiteellinen, filosofinen ja kulttuurinen virtaus ja ajattelutapa, joka syntyi modernismin jälkeen reaktiona sille tai sen jatkumoksi, tarkastelutavasta riippuen.

Mielipidetiedustelujen mukaan tästä taulusta suomalaiset pitäisivät

Valtion kulttuurille antamasta potista suurin yksittäinen kakku menee Kansallisoopperalle, hiukan alle 60 miljoonaa euroa. Ohjelmiston vahvan rungon muodostavat klassiset suursuosikit: Romeo ja Julia, Iloinen leski (operetti), Sevillan Parturi, Parsifal, Il Trittico, Aleksis Kivi. Suurelta osin ei siis edes modernia vaan premodernia, klassista taidetta. Edes tuoretta Robin Hood -oopperaa ei voi syyttää postmoderniksi. Ooppera jätetään siis rauhaan.

Entäs sitten orkesterilaitos? Musiikin 1033:sta henkilötyövuodesta 988 eli 96% menee klassista musiikkia soittaville orkestereille, jotka ohjelmistonsa puolesta edustavat vahvasti esimodernia, jopa satoja vuosia vanhaa taidetta ja kansallisromanttisten säveltäjien teokset takuulla soivat ympäri maan. Loput 4% menevät kansanmusikille, lastenmusiikille ja jazzille. Ehkä UMOlla on jotain postmoderniakin ohjelmistoa. Sieltä siis.

Entäs teatterit? Kansallisteatterin versio Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -näytelmästä on selvästikin postmoderni. Mutta toisaalta se perustuu Väinö Linnan teokseen. Ja Tuntemattoman kirjoittaja oli toki suomalaisen sotilaan sielunelämän kuvaaja vailla vertaa. Talvisodan ihme! Torjuntavoitto! Kiitos 1939-1945! Veteraanit mainitaan Perussuomalaisten vaaliohjelmassa 11 kertaa.

Eli leikatakko vaiko ei? Kovin vaikeaa on tämä kulttuuripolitiikan ohjaaminen anti-post-moderniksi. Suurin osa Kansiksenkin ohjelmistosta on kuitenkin klassista teatteria. Modernia korkeintaan.

Maakuntateattereiden ohjelmistosta postmodernia tekotaidetta on turha etsiä. Sieltä ei voine säästää siis.

Paljonko teattereista, oopperasta ja orkestereilta olisi yhteensä säästettävissä, jos luovutaan post-modernista tekotaiteesta? Oopperasta ei mitään, UMO:lta muutama sata tonnia ja Kansikselta ehkä puoli miljoonaa sakonomaisesti Väinö Linnan muiston häpäisemisestä.

Seuraavan kerran kun Tuntematon versioidaan, se tehdään sitten kunnolla, eikä mitään pesukoneita hakkaamalla.

Nuinikkää. Löydettiin leikattavaa melkein miljoona euroa. Missä postmodernisti, siellä ongelma.

Vuonna 2009 Suomen sosiaalimenot olivat yhteensä 52 400 miljoonaa euroa. Leikkaamalla postmoderni tekotaide voidaan sosiaalimenoja kasvattaa 0,002%. Tällä summalla vanhustenhuolto pelastetaan. Leikkaamalla kaikki orkesteri-, kirjasto-, teatteri- ja museolaitoksen valtionosuudet, päästään säästöissä noin 0,8:n prosenttiin sosiaalimenoistamme. Turha varmaan mainita, että keskimäärin seniorikansalaiset käyttävät enemmän kulttuuripalveluita kuin hapertuneelta arvopohjalta ponnistava nuorisomme.

Todellisuudessahan PerSut vastustavat kaikkea kulttuurin rahoitusta. ”Postmoderni tekotaide” on vain koodisana kuvaamaan kaikkea sellaista kulttuuria, josta ”eliitti” tykkää ja Timo Soini ei. Nyt pitäisi enää määritellä kansa, tekotaide ja eliitti.

Mielipidetiedustelujen mukaan tästä taulusta suomalaiset eivät pitäisi.

Näin kansanmuusikkona pitäisi varmaan olla tyytyväinen PerusSuomalaisten vaaliohjelman kansallista kulttuuria vahvistamaan pyrkivistä linjauksista. Kalevalakin mainitaan. Tosin kun itse voin rohkeasti tunnustaa ajattelevani postmodernistisesti, ja toisinaan jopa post-postmodernistisesti, lienee Karjalan Poikia minun soittamanani vähintäänkin tekotaiteellista.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Vesa-Matin kanssa. Kulttuuripolitiikan suunnasta pitää voida keskustella avoimesti ja on melko sokeaa väittää, että nykyinen taiteen tukijärjestelmä olisi jollain tavalla arvovapaa ja epäpoliittinen rakennelma. Nykyjärjestelmä tosin, luojan kiitos, perustuu sivistyneille arvoille ja valistuneelle politiikalle. Tietämättömyyttä ylistävä pölhöpopulismi ei ole hyvä vastaus – kulttuuripolitiikassakaan.