Pekka Kuusisto keksi tänä kesänä tilata Meidän Festivaalille musiikin lisäksi myös puheita. Sain itse kunnian puhua yleisölle viime perjantain konsertissa Charles Ivesin ja John Coriglianon teosten välissä.
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=-GKe91EhqdI]
Kiitokset Pekalle loistavasta ideasta ja mahdollisuudesta päästä saarnaamaan yleisölle! En ole juurikaan puhunut julkisesti, joten kokemus oli sikälikin haastava. Puhuminen on aivan eri tavalla jännittävää kuin esim. soittaminen yleisön edessä. Treenaamisen tarvetta löytyy siis. Puhuin etenkin alkupuolella hermostuksissani aivan liian nopeasti.
Ohessa puhe suurin piirtein sellaisena kuin sen vetäisin.
Mitä nyt?
Hyvää iltaa rakas yleisö, kuten nokkelimmat teistä varmaan jo huomasivatkin, minä en ole Suomen tunnetuin ex-aikuisviihdetähti tai hänen vaimonsa – ainakaan vielä. Olen Hannu Oskala, Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan Vihreä jäsen.
Väitän, että meillä Suomessa ei tehdä kulttuuripolitiikkaa, vaan meillä keskitytään 1970-luvun kulttuuripolitiikan ulkomuseon ylläpitämiseen.
Miksi taidetta tuetaan?
Yleisin vasta-argumentti kulttuurin tuelle kuuluu yksinkertaisesti: ”Miksi meidän kaikkien pitäisi maksaa toisten viihteestä? En käy oopperassa, miksi eliittiä tuetaan? Eikö markkinatalous hoidakaan hommaa kysynnän ja tarjonnan kautta?”
Tähän on mielestäni helppo vastaus.
Mikä on valtion tehtävä? Demokraattisen valtion on tarkoitus tasapainottaa markkinataloutta. On selvää, että markkinatalous ei ainakaan Suomen kokoisella markkina-alueella kykene ylläpitämään monipuolista ammattimaista tarjontaa. Tästä seuraisi se, että kotimaisen kulttuuritarjonnan korvaisi suurelta osin ulkomainen tuontikulttuuri, joka voi ottaa voittonsa yhtä maata laajemmalta alueelta. Suomalaista kulttuuria tulee tukea, jotta meillä olisi suomalaista kulttuuria.
Meille ”kulttuuri-ihmisille” on itsestään selvää että kulttuuria tulee tukea. Näemme selvästi että kulttuuri yleisesti ja korkeakulttuuri erityisesti ovat osa sivistysvaltion kudosta, siinä missä koulutus, tasa-arvo ja terveydenhuoltokin. Ilman kulttuuria Suomi ei olisi Suomi.
Aina silloin tällöin julkiseen keskusteluun nousee kuitenkin ääniä, jotka ovat eri mieltä. Miksi ihmeessä postmoderneille tekotaiteilijoille pitäisi jakaa yhteistä rahaa? ”Ettekö välitä veteraaneista ja vanhuksista?”
Kulttuurivaikuttajat sitten nousevat yhteisrintamaan. Kerätään adresseja, kirjoitetaan mielipidekirjoituksia, puhutaan ylevästi sfäärien musiikista ja vähemmän ylevästi siitä miten helmiä pitää tarjoilla sioille. Perinteisesti Suomessa eduskunnan enemmistö on sitten ymmärtänyt yskän ja kulttuurin rahoitukseen ei ole koskettu. Kukapa uskaltuisi profiloitua ”kulttuurin vastustajana”? Kulttuuripuolue on isompi kuin mikään muu puolue eduskunnassa.
Minua tämä taide- ja kulttuurikentän siilipuolustus vituttaa.
Tottakai esim. Perussuomalaisten vaaliohjelman linjaukset ovat lyhytjänteisiä, sivistymättömiä, populistisia ja tyhmiä. Mutta silti niiden taustalla olevia kysymyksiä ei saa ohittaa. Kulttuurikenttä, etenkään tuettu sellainen, ei saa tuudittautua kuvittelemaan että nykyinen kulttuurimyönteinen ilmapiiri jatkuu ikuisesti. Mielestäni kulttuurikenttä on rakentanut itselleen Maginot-linjan; kestäviä bunkkereita, joilla edellinen sota voitettiin.
Hyvä. Kulttuuria siis pitää tukea. Seuraako tästä se, että kulttuuria tulee tukea siten, kuin sitä nyt Suomessa tuetaan? Kohdistuuko tuki oikeille toimijoille? Millaista taidetta tuki luo?
Mahtoikohan moni olla pettynyt ohjelmamuutokseen... :)
Miten taidetta tuetaan?
Suomessa valtaosa musiikin julkisesta tuesta jaetaan ns. valtionosuusjärjestelmän kautta. Homma toimii pähkinänkuoressa siten, että valtio on määritellyt laskennallisen henkilötyövuosikustannuksen, noin 54 000€ €, josta valtio sitten maksaa kunnalle 37%, eli noin 20 000€.
Näitä laskennallisia henkilötyövuosia on yhteensä 1033 kappaletta. Näistä klassisia on 988. ”Ei-klassisia” 45; Tallari (4), Loiskis (4), Riku Niemi Orchestra (9) ja UMO (28). Kaikki muu tuki menee klassiselle musiikille.. 96,5% tuesta.
Tämä valtionosuus nousi vuosina viime hallituskaudella 64%, rahassa noin miljoonaa euroa€. Yhteensä tätä tukea kunnille valtio jakaa tänä vuonna noin 21 miljoonaa euroa.
Vuodelle 2011 valtio satsaa ensimmäistä kertaa ”muun musiikin” klubitoimintaan 100 000€. Tämä on 0,4% klassisen musiikin valtiolliseta tuesta. Tämä summa on vain 1,2% siitä lisärahoituksesta, jonka klassinen musiikki edellisellä hallituskaudelle sai.
Jazzliiton tuki, eli merkittävin tuki, jolla Suomessa järjestetään jazz-kiertueita ja edistetään jazzia, on tänä vuonna noin 270 000€, eli noin 1,3% klassisten orkestereiden tukisummasta.
Onko kummakaan että meidän “ei-klassisten” piirissä kiehuu? Eikö mikään muu musiikki tarvitse tukea? Mikä on ”muun musiikin” arvo? Ainakaan ei voida väittää että kaikki muu musiikki olisi siinä määrin ”kaupallista” että se pärjäisi tyystin ilman tukea.
Vaikka ei olisi huolissaan tästä rakenteellisesta ongelmasta musiikin tukipolitiikassa, vaikka olisi sitä mieltä että klassisen musiikin tulee saada 100% musiikin tuesta, niin tästä päästään toiseen, mielestäni vielä merkittävämpään ongelmaan.
Esimerkki omalta alaltani, kansanmusiikista, Koko kansanmusiikin valtiollinen menee yhdelle yhteyeelle, Kaustisella sijaitsevalle Tallarille, jonka jäsenet valittiin koesoitolla sitä perustettaessa vuonna 1984.
Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto perustettiin vuonna 1983, ensimmäiset maisterit valmistuivat 1990-luvun taitteessa. Meitä on valmistunut nyt jo noin 100.
Paljonko kansanmusiikin valtiollinen tuki on noussut koulutettujen kansanmuusikoiden myötä? Ei pätkääkään.
Käytännössä Suomessa vuonna 2011 tukea saavat täsmälleen samat orkesterit kuin vuonna 1980. Itseasiassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tuen saajat ovat samoja kuin koko tukea sorvattaessa 1970-luvulla.
Yli 30 vuotta sitten. Tuen perusrakenne ei ole muuttunut pätkääkään.
Eikö taiteen kenttä ole muuttunut 30:ssä vuodessa? – Mielestäni on.
Eikö yleisö ja sen tarpeet ole muuttuneet 30:ssä vuodessa? – Mielestäni on.
Eikö ole keksitty mitään uusia muotoja tukea musiikkia 30:ssä vuodessa? – Mielestäni on.
Koko nykyinen järjestelmämme perustuu 1970-lukulaiseen ajatukseen siitä, miten kulttuuria tuotetaan ja miten sitä voidaan tukea.
1970-luvulla oli mahdotonta ajatella, että valtio tukisi mitään muuta kuin vakituisia kuukausipalkkaisia töitä. Näin ei ole ollut enää pitkään aikaan.
Tämä malli ei enää vastaa niihin kentän ja yleisön tarpeisiin, joita meillä on.
Erinomainen esimerkki löytyy Jyväskylästä, jonka kaupunginorkesterin yleisöpohjasta on tehty tutkimukset sekä vuonna 1990 että vuonna 2009. Johtopäätös oli se, että yleisö oli 20 vuoden tarkasteluvälillä ikääntynyt 20 vuotta.
Mitä tapahtuu 20 vuoden kuluttua kun nykyiset kuulijat kuolevat pois?
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Kulttuurielämän pitäisi tunnustaa, että muutos on luonnollinen osa kulttuurin kehitystä. Nykyisen järjestelmän perustehtävä tuntuu olevan muutoksen vastustaminen. Yritetään luoda tukimuotoja, joissa asiat tapahtuvat ikuisesti samalla tavalla.
Mielestäni tämä ei ole kulttuurin eikä taiteen perusolemuksen mukaista.
Esimerkiksi lautakuntamme päättää valtion jälkeen maamme toiseksi suurimmasta ”kulttuuribudjetista”, yhteensä noin 25 miljoonaa euroa vuodessa. Kuulostaa isolta?
Käytännössä lautakunnassa keskustellaan kymmenien tuhansien siirtämisestä momentilta toiselle. Ja se on nimenomaan nollasummapeliä. Ei meillä ole mitään valtaa tehdä minkäänlaista aktiivista kulttuuripolitiikkaa. 98% rahasta menee vuodesta toiseen täsmälleen samoille toimijoille. Ja suurin osa näistä toimijoista on ollut olemassa jo 1980-luvun puolivälissä.
Tuotantomuoto on vain väline! Se ei ole itsetarkoitus! Ja tuotantomuodoista ei juurikaan keskustella! Keskustellaan vain siitä saako kulttuuri rahaa vai ei! Se, miten se raha käytetään on paljon tärkeämpi kysymys!
Tästä päästään klassiseen musiikkin. Kaupunginorkesteri on mielestäni ”vain” väline, jonka tarkoituksena on tuottaa korkealaatuista orkesterimusiikkia kuntalaisille! Nykyisin on olemassa muitakin tapoja tuottaa tämä palvelu. Ja nämä muodot ovat usein paljon moniarvoisempia ja kustannustehokkaampia.
Pieni esimerkki. Mikkelin kaupunki, jolla on 12-henkinen pieni jousiorkesteri, käyttää orkesteriinsa (valtionosuus ja kaupungin osuus yhteenlaskettuna) noin 850000€ vuodessa. Tällä rahalla Mikkeli saa alle 30 kymmentä saman 12-henkisen pumpun konserttia.
Mitä tällä samalla rahalla voitaisiin saada ”freelancekentältä” tilaamalla?
Laskeskelin hinnat hiukan yläkanttiin, mutta oman arvioni mukaan Mikkeli voisi saada 9 kansanmusiikkikonserttia, 9 jazzkonserttia, 9 popkonserttia, 9 nykysirkusesitystä, 9 tanssiesitystä, 9 kamarimusiikkikokoonpanoa, 9 kamariorkesteria ja muutama sinfoniakonserttikin. Eli suurin piirtein kaksi tapahtumaa per viikko konserttikausien ajan. Tuplamäärä tapahtumia, valtaisa monipuolisuus. Samalla rahalla. Voisin kuvitella myös klassisen musiikin ystävien olevan tyytyväisempiä tarjontaan kuin nykyiseen, anteeksi nyt vain, ankeaan ohjelmistoon.
Kannattaa siis huomata että nykyinen tukijärjestelmä on järjettömän aukkoinen jopa klassisen musiikin puolella. Missä on tuki kuoromusiikille? Miksi meillä on vain yksi periodibändi? Missä on tuki kamarimusiikille? Miksei MetaFour kierrä ympäri Suomea? Miksei Arktinen Hysteria soita joka vuosi kymmeniä konsertteja joka puolella Suomea?
Hyvä esimerkki omasta työelämästäni: teen äänisuunnitelua Johanna Juhola Triossa, miksaan, sämplään, soitan. Olemme viimeisen parin vuoden aikana olleet keikalla Venäjällä, Japanissa, Sveitsissä, Norjassa ja Portugalissa – syksyllä menemme Ranskaan ja Tanskaan. Miksi olemme olleet keikalla Suomessa vain Helsingissä?
Niinpä niin. Siksi että meillä Suomessa ei tueta kulttuurin kierrättämistä.
Ei käy KOM-teatteri Kajaanissa, ei käy kamubändit Oulussa, ei jazzbändit napapiirillä.
Nykyinen tukijärjestelmä aiheuttaa osin senkin että taide ja kulttuuri keskittyy vain suurempiin kaupunkeihin. Pienissä kaupungeissa tarjonta on yksipuolista ja ankeaa. Onko kummakaan että kulttuurin tukea sitten Perussuomessa vastustetaan, jos suurin tuesta ja tuen hedelmistä nautitaan suurimmissa kehityskeskuksissa?
Muutoksen on pakko tapahtua.
Tähän on useampia syitä:
Ylipäätään kuvio ei ole kestävä kulttuuripoliittisesti. Tämä ei ole reilua. Helsingin kaupunginorkesteri saa joka vuosi julkista tukea Musiikkitalossa konsertoimiseen noin 13,4 miljoonaa euroa, ”muulle musiikille” Musiikkitalon budjetissa on varattu pyöreät nolla euroa. ”Muu musiikki” joutuu toimimaan Musiikkitalossa täysin markkinatalouspohjalta.
Toinen suuri syy on demografia. Sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat seuraavan kymmenen-kahdenkymmenen vuoden aikana aiheuttamaan valtaisan kustannuspaineen kun suuret ikäluokat eläköityvät. Lillukanvarret kuten kulttuuri tullaan leikkaamaan pois, jos niitä ei pystytä nykyistä paremmin perustelemaan. Se, että jokin on ”hienoa”, ei takuulla riitä ylläpitämään kaikkia 988:aa orkesterimuusikon työpaikkaa.
Se, mitä minä pelkään on se, että kulttuurielämä vastustaa kaikkia tarpeellisiakin toimintatapojen muutoksia viimeiseen saakka. Kaivetaan poteroja yhä syvemmälle. Ajetaan täysillä päin seinään.
Muutos kuitenkin tapahtuu ja sitten ne leikkaukset vaan jossain vaiheessa tehdään. Mistä sitten leikataan? Keneltä otetaan pois, kenelle annetaan? Lopputulos olisi parempi, jos muutokseen valmistauduttaisiin. Jos muutosta jopa kentän sisällä valmisteltaisiin. Nähtäisiin ongelmat, tunnustettaisiin ne.
Nyt lopuksi haluan korostaa, että minä en halua lakkauttaa klassista Suomessa? Ei. Päin vastoin. Minä rakastan klassista musiikkia. Minä haluan pelastaa klassisen musiikin itseltään ja orkesterilaitoksen pihdeistä. Klassinen musiikki ole yhtä kuin orkesterilaitos.
Minä haluan elävän, hengittävän, kilpailevan, aggressiivisen, vaarallisen klassisen musiikin kentän, joka, juuri kuten täällä tänään, etsii uusia asioita, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja on osa yhteiskuntaa, eikä vain ulkomuseo siitä, mitä musiikillisella korkeakulttuurilla ja kulttuuripolitiikalla tarkoitettiin 1970-luvulla.
Kiitos.
Ihan kiva, mutta sorrut siihen samaan mihin niin moni muukin poliitikko: siihen nillittämiseen että joku saa enemmän kuin muut, siltä pitää ottaa pois.
Eikö juuri poliitikkojen tehtävä ole edustaa kaikkia, saada kaikille enemmän?
Klasaripuolella on jatkumo juuri sen takia, ettei yhdekään viulistin tarvitsisi mennä välillä Mäkkiin töihin. Se kun ei edistä kenenkään uraa.
Kirjoittaja unohtaa myös tapahtumien järjestämisestä koituvat kulut, niitä ei ihan pelkästään palkoilla kustanneta. Vrt. mainostus, ym. tiedottaminen, sekä esitystekniikka. Lisäksi vain suurilla paikkakunnilla on kaupunkien ylläpitämät kulttuuritalot, pienenmillä ei niinkään.
Kirjoitus tuulettaa hyvin kulttuurikenttää, mutta olen jo kauan odottanut kulttuurimyöteistä poliitikkoa, joka ottaa oppia urheilun saralta; ei kadehdita muita ja syödä muiden rahoja, vaan hankitaan lisää rahaa, jos asia on kerran tärkeä.
Hei Janne, kiitos kommentistasi. Yritän vielä tiivistää.
Minä en ole klassista musiikkia tai klassisia muusikoita vastaan. Jos minä jotain ”vastustan” niin se on paikalleen jämähtänyt valtiollinen orkesterilaitosmalli, joka ei ole vastannut uusiin haasteisiin. Yritän olla ”kaikkien puolella”.
Sitten itse pihviin.
Viime hallituskaudella orkesterilaitoksen tuki nousi 64%. Tämä nousu meni siis yli 95% samoille toimijoille kuin aina ennenkin eli klassisen musiikin orkestereille. Mielestäni tarpeellisen rakenteellisen muutoksen puolesta ei puhunut kukaan – ei ainakaan kukaan klassinen toimija.
Tällä hallituskaudella vastaavaa nousua ei ole luvassa. On itseasiassa erittäin todennäköistä että kulttuuripuolelta tullaan leikkaamaan, rajustikin, jos talous ei kasva hallitusohjelman ruusuisten kaavailujen mukaisesti.
Tulevaisuudessa kustannuspaine on yhä vaan kovempi – vanhuksia on enemmän ja käytettävää rahaa vähemmän.
http://www.stat.fi/til/vaerak/2009/01/vaerak_2009_01_2010-09-30_kuv_002_fi.html
Tästä seuraa se, että kulttuuripolitiikka ja julkisen tuen jakaminen eri kulttuuritoimijoille muuttuu vähitellen yhä enemmän nollasummapeliksi, jota se suurelta osin on jo nyt. Rahaa ei vaan riitä kaikille.
Silloin pitää priorisoida. Pitää tutkia, miten sama palvelu saataisiin aikaan halvemmalla. Pitää tutkia, minkälaisilla malleilla rahaa jaetaan. Minä pelkään, että jos tätä tarpeellista keskustelua ja muutosta ei klassisen musiikin puolella tehdä, niin tulevasta pakkomuutoksesta kärsii kaikkein eniten juuri klassinen musiikki – eihän ”muun musiikin” puolella ole juurikaan leikattavaa!
Hei Janne,
kuvitteletko todella, että urheilun puolella tarvitse kilpailla samoista rahoista? Sitä minun on vaikea kuvitella. Luulisin myös, että urheilun puolella tuskin on käytössä samat rahoitusmallit kuin 70-luvulla ja että raha menee samoille tahoille kuin silloin.
Hyvä Juulia,
hukkasitko pointtini jo?
Se oli: Mitä se kadehtiminen auttaa?
Miksi aina luullaan, että jos toiset saisivat enemmän,
niin toisilta pitää ottaa pois?
Tämä on vain niin surullisen yleistä kulttuurialalla, ollaan keskenään niin kateellisia,
ettei kukaan pääse eteenpäin.
Minulle on ihan sama miten urheilunpuolella toimitaan, niidenkään kadehtiminen
ei auta, mutta voitaisiko sieltä oppia jotain, on ihan toinen juttu.
Tarkoitin vain että kun urheilulajeja on vuosien saatossa tullut lisää, niin
jostain ne ovat rahaa saaneet lisää.
Miten ja miksi, sitä kannattaa miettiä.
Ja tähän kohtaan haluaisin löytää poliitikon joka antaa vastauksia, tai tekee jotain.
Musiikkipuolella, toisin kuin esim. kuvataiteessa tai juuri urheilussa, tuki on hämmentävällä tavalla sidottua genreihin. Mitään muuta kuin klassinen musiikki, ja silläkin alalla lähinnä orkesterit, ei ole nähty tukemisen arvoisena.
Yritän omasta mielestäni juuri avata tätä Jannen takaa-ajamaa pointtia ja keskustelua. Mistähän kulmasta asiaa lähestyisin, jotta en vaikuttaisi vain kateelliselta? Täytyy miettiä.
Janne, sinulta jäi ehkä huomioimatta tuo Hannun pointti siitä, että tulevaisuudessa käytännössä rahaa on vähemmän jaossa, ei enemmän. Ellei sitten koko Suomi yllättäen ala vaatimaan vanhustenhoidon sijaan kulttuurin tukemista.
Sopii kysyä yleisurheilupiireistä, ovatko uudet lajit saaneet harrastajansa ja tukirahansa jostain lähteestä X. Voidaanhan ajatella, että klasarimusiikkiin alettaisiin hankkia vaikkapa sponsorirahaa, jolloin julkista tukea riittäisi paremmin muillekin musiikin lajeille?
Mielestäni on aika ikävää ajatella, että jazz/pop/kansanmuusikon on ihan OK käydä välillä mäkissä töissä. Kunhan viulistit säästyvät.
Olen ymmärtänyt että mm. Ooppera ja isoimmat orkesterit ovat jo nyt aika hyvin etsineet (ja löytäneet) myös sponsorirahoitusta.
”Mielestäni on aika ikävää ajatella, että jazz/pop/kansanmuusikon on ihan OK käydä välillä mäkissä töissä. Kunhan viulistit säästyvät.”
Kyllä, tämä on ikävä ajattelutapa. Ehkä jokaisen muusikon, joka ei itseään sillä musiikilla pysty elättämään, tulisi käydä ansiotyössä siinä ohella? Mikä siinä on niin vaikeaa?
Muuten ihan mielenkiintoisia ja hyviä pointteja Hannulta, mutta edelleen liikaa takerrutaan siihen, että vailla todellisia perusteluja kulttuuria nyt vaan pitää tukea.
—
Hannu: ”Meille “kulttuuri-ihmisille” on itsestään selvää että kulttuuria tulee tukea. Näemme selvästi että kulttuuri yleisesti ja korkeakulttuuri erityisesti ovat osa sivistysvaltion kudosta, siinä missä koulutus, tasa-arvo ja terveydenhuoltokin. Ilman kulttuuria Suomi ei olisi Suomi.”
Meille kulttuurista pitäville, mutta ei siitä elantoaan saaville, ei ole lainkaan selvää, että kulttuuria tulee tukea. Kytkös kulttuurin tukemisen ja sivistysvaltion välillekin tehdään kuitenkin kulttuuri-ihmisten toimesta.
—
Hannu: ”Tottakai esim. Perussuomalaisten vaaliohjelman linjaukset ovat lyhytjänteisiä, sivistymättömiä, populistisia ja tyhmiä.”
Tämänkaltaiset kommentit tekevät juuri sitä, mitä yrität vastustaa. Kaivavat maata kommenttien laukojan jalkojen alta. Itsekään en enää tällaisen jälkeen pysty täysin vakavasti suhtautumaan esitettyihin asioihin. En tosin ole PS:n vaaliohjelman kanssakaan samoilla linjoilla. Itse lopettaisin kulttuurin tukemisen kokonaan – vaikka siitä nautin. Kulttuuria riittäisi ja syntyisi tästä huolimatta, ehkä siihen jopa panostettaisiin entistä enemmän, jotta sen avulla voitaisiin nousta pinnalle? Käsi ojossa vaan yksityisten tahojen pakeille, jos omat rahkeet ei riitä. Toistan itseäni näiden asioiden tiimoilta, mutta omasta pussista muutkin harrastuksensa maksavat. Sponsoreita voi tosin hakea, mutta valtiolle (tai kunnille, sama asia) ei pidä sysätä näitä asioita.
@Mikko O:
Siteeraan itseäni:
Tuo vastannee paremmin peruskysymykseesi.
Ja poimimaasi mielipiteeseeni Perussuomalaisten vaaliohjelmasta totean että kyse oli puheesta, joka oli suunniteltu ja pidetty tietylle yleisölle. Jos olisin keskustelemassa aiheesta Perussuomalaisten kanssa, en tietenkään käyttäisi tuollaista muotoilua. Sinällään mielipiteeni on yhä yhtä paikkaansa pitävä kuin mielipiteet yleensä.
Vielä @Janne:
Ainiin. Olisi ehkä tosiaan viisaampaa olla puhumatta klassisesta musiikista. Fiksumpaa tosiaan voisi olla puhua lähinnä ”orkesterilaitoksesta”. Orkesterilaitosmallin huonot puolet kun tulevat esiin nimenomaan ”muun musiikin” orkesterilaitoksen kautta tuetuissa ryhmissä.
Muistaakseni per katsoja kaikkein tuetuinta musiikkia Suomessa esittää UMO, Uuden Musiikin Orkesteri, joka on siis käytännössä valtiollinen big band. ”Jazz-bändiä” siis todellakin tuetaan jopa enemmän per katsoja kuin Oopperaa!
Vika on tukimallissa, ei ihmisissä, orkestereissa tai musiikissa.
http://www.umo.fi/umo-nosti-reilusti-konserttikavijamaaraansa-2011/
Koska tämä on nyt julkista tietoa, linkkaanpa tänne uusimmat tiedot. Linkin takaa voi myös ladata UMOn uusimman toimintakertomuksen. Sieltä olevista taulukoista löytää tiedon, jonka mukaan UMO on pudottanut kolmessa vuodessa subventoitua lipunhintaansa yli 100 eurosta 39,50 euroon. Väitteesi ei siis pidä nykyään paikkaansa, en tosin ole varma oliko asia näin kolme vuotta sitten.
Sinänsä vuoden 2009 subventoidun lipunhinnan korkea luku johtuu siitä, että UMOsta tuli vasta tuolloin oma säätiönsä. Sitä ennen orkesterin toiminta oli Helsinki-viikon säätiön alla.
Yst. Terv. Johanna Laitinen / UMO
Minä olen näitä ”markkinatalous hoitaa kaiken” -tyyppejä. Vastustan kaikkea kulttuurin tukea miinus lasten taidekasvatus. Näkemyseromme johtuu varmaan pohjimmiltaan siitä, että toisin kuin sinulle, suomalainen kulttuuri ei ole minun silmissäni itseisarvo. Se on nice to have, muttei sen tärkeämpää.
Hyvä puhe silti!
Jos mä alan puhumaan kulttuuripolitiikasta niin siitä ei tule kun tappelu, ja mulla on noita muutenkin tarpeeksi, mutta noin yleisesti ottaen muillakin aloilla jotka on jotenkin riippuvaisia julkisesta rahoituksesta pitäisi olla joku varasuunnitelma. Yleensä asioita voi tehdä jopa paremmin pikkaisen pienemmällä rahalla, mutta jos niitä leikkauksia tekee joku kamreeri periaatteella kaikesta saman verran pois niin vahingot on yleensä suhteessa suurempia kuin ne leikkaukset sinänsä.
Tämä juurikin näin.
Hannu: ”Suomalaista kulttuuria tulee tukea, jotta meillä olisi suomalaista kulttuuria.”
Tässä juuri on yhdessä lauseessa esitettynä se suuri vallalla oleva (pienellä piirillä?) ajatusvääristymä. Kyllä sitä kulttuuria olisi vaikkei tuettaisi. Valtion tehtävä se tukeminen ei ole, eikä se ole myöskään mikään yleinen sivistyksen mittari.
Huomasin tämän postauksen vasta nyt, kun muusikkokollega kiinnitti huomioni siihen. Erikoista, että esimerkiksi on otettu Mikkelin kaupunginorkesteri ilman että on tutustuttu orkesterin toimintaan ja tarjontaan lähemmin. Yksi syy miksi en aikanaan huomannut tätä kirjoitusta oli varmaankin se, että juuri samaan aikaan Mikkelin kaupunginorkesteri oli kahden viikon festivaalimatkalla Etel-Koreassa Aasian suurimmalla musiikkifestivaalilla (johon matkaan ei suomalaisen veronmaksajan rahoja käytetty senttiäkään). Jos olet tutustunut Mikkelin kaupunginorkesterin ohjelmiin niin niiden kutsuminen ankeiksi vaatii aika paljon pahaa tahtoa. Jousiorkesteriohjelmiston lisäksi esitämme myös paljon muuta (myös sinfoniakokoonpanolla), ja solistinimemme ovat maailman kärkeä. Tervetuloa konserttiin tutustumaan orkesterimme toimintaan lähemmin! Sinua odottaa vapaalippu kunhan otat yhteyttä orkesterin toimistoon ennen konerttia. Ohjelmamme löytyvät netistä: http://www.mikkelinkaupunginorkesteri.fi ja tässä tietoa myös viime kesän festivaalimatkasta: http://www.ita-savo.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/mikkelin-kaupunginorkesterilla-hienot-kokemukset-etel%C3%A4-koreassa-63859
Terveisin,
Sasha Mäkilä
Ylikapellimestari, Mikkelin kaupunginorkesteri
Korjaus edelliseen. Kollegani postitti linkin minulle tänään joten oletin sen olevan viime vuodelta. Nyt huomasin kuitenkin, että vuosiluku on 2011! Festivaalimatkan ajankohtaa lukuunottamatta seison kuitenkin sanojeni takana. Konserttikutsu on myöskin jatkuvasti voimassa.
Terveisin,
Sasha Mäkilä