Me Vihreät kannamme muita puolueita enemmän vastuuta koko ihmiskunnan tulevaisuudesta. Ilmastonmuutos ja muut meidän ihmisten toiminnasta johtuvat ympäristötuhot vaativat eturyhmäpolitiikkaa niiden puolesta joilla ei omaa ääntä ole – syntymättömillä sukupolvilla ja luonnolla. Koko planeetalla.
pilvet
Aatteellinen peruslähtökohtamme onkin syvästi juurrutettu tieteelliseen tietoon. Arkikokemuksella emme voi havaita, selittää ja torjua ilmastonmuutosta tai muita ympäristöuhkia. Kyllähän naapurin Seppokin tietää ihan arkijärjellä että meriin ja ilmakehään mahtuu!

Vaan kun ei tiedä. Eikä mahdu. Vain havainnoimalla koko planeettaa ja yhdistämällä kymmenien vuosien tutkimuksen tulokset useilta eri tieteenaloilta saadaan aikaan alati tarkentuva kokonaiskuva maapallomme tilasta.

Me vihreät siteeraamme mieluusti tutkimusta, jonka mukaan 97% ilmastotutkimuksesta puoltaa kantaamme ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Hyvä. Juuri näin. Tutkittua tieteellistä tietoa käytetään poliittisen ohjelmatyön pohjana ja toimenpide-ehdotuksissamme se konkretisoituu toimenpiteiksi, kuten päästövähennyksiksi.

Vihreä tiedemyönteisyys ei valitettavasti ulotu edes kaikille luonnontieteen osa-alueille. Vastustamme geenimanipulointia, vaikka tutkimusnäyttö metodin turvallisuudesta on vakuuttavaa. Myös ydinvoima on teknisestä näkökulmasta turvallista ja Suomen maaperän geologia tunnetaan loppusijoitusta ajatellen.

Tämä ei ole älyllisesti kestävää. Vedämme itse maton ilmastonmuutoksen torjunnan alta, jos ohitamme tieteen muissa kysymyksissä.
perhonen
Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä että mielestäni vihreiden tulisi mielestäni hyväksyä kyseenalaistamatta geenimuuntelu ja ydinvoima? Ei. Sitä en tarkoita.

Esim. Fennovoiman voimalahanketta vastaan on muitakin perusteluja kuin tekninen – jo voimaloiden heikko taloudellinen kannattavuus, hajautetumman energiantuotannon edut ja geopoliittinen tilanne ovat päteviä vasta-argumentteja. Eivätkä uraanin alkutuotannon ongelmat poistu mihinkään.

Samoin mm. Monsanton markkina-asemaan ja kasvien patentteihin liittyvät ongelmat eivät suoraan liity geenimanipulointiin. Voimme kritisoida suurta agrobisnestä tehokkaammin paremmilla argumenteilla.

Tieteen hyväksyminen politiikkamme kulmakiveksi pitäisi tarkoittaa sitä että kykenemme tulevaisuudessa suhtautumaan neutraalimmin teknologiaan ja siihen mitä kehitys eteemme tuo.

Näköpiirissä on harkintaa vaativia linjanvetoja.

Wired kertoi keväällä Monsanton löytäneen tavan kiertää ”GMO-leiman”. Uudet ”superkasvit” on jalostettu perinteisin menetelmin, mutta jalostusprosessi on geeniteknologisen tiedon ansiosta päämäärätietoisempaa ja nopeampaa kuin koskaan aiemmin. Päästään samoihin lopputuloksiin kuin gmo-menetelmillä, mutta ilman geenimanipulointia markkinoille päätyvässä lajikkeessa.

MIT-taustainen startup ”Transatomic Power” puolestaan lupailee keksineensä päivitetyn version ”sulasuolareaktorista”, joka voisi käyttää polttoaineenaan nykyistä ydinjätettä. Toimiessaan reaktorityyppi ratkoisi siis sekä ilmastokriisin että ydinjäteongelman. Tutkijoiden mukaan nykyisellä ydinjätteellä voitaisiin tuottaa kaikki ihmiskunnan vaatima sähköenergia 72 vuotta. Ilman että ainuttakaan uutta kaivosta tarvittaisiin. Ilman co2-päästöjä. Korkea-aktiivisen jätteen määrän vähentyessä jopa 96%. Voidaanko tällainen mahdollisuus ratkoa sekä ydinjäte- että energiaongelmat ohittaa?

Miten suomalainen vihreä liike vastaa näihin avauksiin? Otammeko dogmaattisen kannan kuten euroopan vihreät, jotka vastustavat jopa fuusiovoiman perustutkimusta? Vai uskallammeko tarkastella uusien teknologioiden hyötyjä ja haittoja puhtaalta pöydältä tuoreimpaan tieteellisen tietoon nojaten? Ja jos ohitamme tieteellisen tiedon, miten voimme vaatia perussuomalaisilta tekoja ilmastonmuutoksen torjunnassa?

Me vihreät tarvitsemme johdonmukaisen suhtautumisen tutkittuun tietoon. Vaikka se ei aina tuekaan ennakkoluulojamme tai vanhoja linjauksiamme. Ilman kehittyvää tieteellistä tietoa ja siihen pohjaavaa päätöksentekoa ihmiskunta ei haasteistaan selviä.