Trumpin voitto oli minulle aivan hirvittävä järkytys. Ylitti jopa Perussuomalaisten ”jytkyn” tärinän. Panokset ovat kuitenkin Jenkkilässä niin eri luokkaa kuin tällaisen pienen pohjoisen provinssin sisäpolitiikassa.
Yksi kysymys on kiertänyt mielessä yli kaiken viime päivinä. Miten on mahdollista puhua niin paljon niin täyttä paskaa ja silti voittaa vaalit?
Netti on tietenkin täynnään fiksuja analyyseja monelta eri kantilta. Kerrotaan että Clintonia vihattiin, Clinton ei sytyttänyt, kansa halusi muutosta, Trumpia ei äänestetty asioiden perusteella, vaan tunteella jne. Näitä tulee varmasti seuraavina viikkoina vielä lisää. Silti palaan samaan kysymykseen:
Miten on mahdollista puhua niin paljon täyttä paskaa ja silti voittaa vaalit?
Tämä on minulle henkilökohtaisesti kovin pala kun ainakin jollain tapaa yritän perustaa poliittiset kantani faktoille ja todellisuuteen pohjaavalle analyysille. Olenpa joskus jopa vaihtanut kantaani olosuhteiden muuttuessa tai tiedon lisääntyessä.
Trumpin voitto osoittaa että voisi vaan puhua ihan täyttä paskaa. Perehtymättä lainkaan. Mitä enemmän, sen parempi, kukaan ei pysy perässä. Ehkä seuraavien vaalien lähestyessä lupaankin että minulla on muuten todella upea sote-uudistus taskussani. En kerro mikä se on, miten se toteutetaan tai paljonko se maksaisi, mutta se on kyllä todella upea. Just trust me.
Mikään ei tuntunut tepsivän. Trump operoi täysin eri maailmankaikkeudessa kuin muut poliitikot, joille yksikin asiavirhe tai tietämättömyyden paljastuminen oli kohtalokas.
Siksi olinkin todella ilahtunut ennen vaaleja kun esim. NYTimes julkaisi kattavia koosteita Trumpin valehtelusta. Ajattelin että pakkohan tämän on tepsiä. Kun fakta ja valhe tappelevat, fakta voittaa.
Paskanmarjat voittaa.
Useampi nukuttu yö myöhemmin Trumpin voitto vituttaa yhä. En vieläkään oikein kykene avaamaan Politicoa, Voxia tai TPMää. Hesarikin vähän siinä ja siinä.
Ja lauantaina siellä olikin Perussuomalaislehden ”Suomen Uutisten” päätoimittaja Matias Turkkila haaveilemassa Trump-ilmiöstä Suomessa ja kertoilemassa ”tylyn mätön” julkaisemisesta. Juttu kannattaa lukaista.
”Tyly mättö” oli perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen haastattelu, jossa viitasaarelainen sahuri laukoo aivan mitä sylki suuhun tuo ja Suomen Uutiset julkaisee. ”En voi alkaa sensuroimaan kansanedustajien puheita.” päätoimittaja Turkkila toteaa.
No etpä tietenkään. Miksi ryhtyisit. Tai edes korjaamaan asiavirheitä. Niitä faktoja.
Toisaalta Turkkilan mukaan ”populistista puhetta ei ole tarkoitettukaan otettavaksi kirjaimellisesti”. Miten ihmeessä kansalainen erottaa sen sitten sellaisesta puheesta, joka on tarkoitus ottaa kirjaimellisesti? Turkkilan mielestä perinteinen lehdistö lähestyy kaikkia asioita ”liberaalista” kulmasta. Niin, no, suuren amerikkalaisen koomikon Stephen Colbertin sanoin: ”Reality has a well-known liberal bias”.
Oma intuitiivinen reaktioni trumpilaiseen tai perussuomalaiseen paskanpuhumiseen on vastahyökkäys. Kunhan vain ladon faktoja riittävästi pöytään, niin kyllä fakta voittaa.
Paskanmarjat voittaa.
Oma intuitiivinen tapani reagoida populistiseen sanomaan on siis väärä. Tuhoisan väärä.
Puolueemme oppi tämän karusti 2011. Silti se polttelee. Niin väärältä tuntuu antaa paskan virrata ohi kuin Vantaanjoen tulva-aikaan. Mitä ylipäätään voi tehdä jos faktatsekkaus ei vaan kertakaikkiaan tehoa?
Minulla ei ole hyviä vastauksia. Ainakin pitää oppia hillitsemään intuitio. Pitää keskittyä omaan sisältöön ja jättää Perussuomalaiset muhimaan omaan liemeensä. Ja ainakin Helsingissä se soppa on aika-ajoin niin sakiaa että ei siihen ulkopuolisia kaivata kauhan varteen. Mutta viisasten kiveä minulla ei ole. Ja tunnepuhe, jonka oma puolueeni on tietoisesti ottanut käyttöön tuntuu minulle vieraalta. Minä haluan puhua betonista, kapasiteeteista ja kaarresäteistä kun keskustellaan liikennepolitiikkasta, enkä siitä miten onnelliset pikkujalat kävelykadulla sitten aikanaan tepsuttavat.
Mutta tuo on vain henkilökohtainen ongelmani. Entä sitten laajemmin?
Median sirpaloitumisen myötä todellisuus sirpaloituu. Liberaalissa demokratiassa meillä ei ole keinoja kieltää sananvapautta ja hyvä niin. Paskaakin voi puhua eikä totuudenvartijoita ole. Netissä vielä vähemmän. Sekin on todellisuutta jota ei saa pois. Siksi onkin ehkä ihan hyvä että ”Suomen Uutiset” ei edes esitä noudattavansa Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeita. Se tuottaa rehellistä propagandaa, jos sellaista on olemassa. Kukin nauttikoon omalla vastuullaan.
Ja vastuutontahan tuollainen on. Koko yhteiskuntajärjestyksemme pohjaa jaetulle todellisuudelle, jossa yhdessä elämme. Ilman yhteistä todellisuutta asioista sopiminen muuttuu vähitellen mahdottomaksi. My way or highway. Yhdysvaltain täysin polarisoitunut poliittinen kulttuuri hyvänä esimerkkinä. Avoin ja rehellinen tiedonvälitys on demokraattisen yhteiskunnan välttämätön perusoletus.
Mutta miten sitten perinteinen media voi käsitellä populistisia liikkeitä, jotka tietoisesti ovat päättäneet käsitellä todellisuutta toisin kuin muut? Kaiken negatiivisen julkisuuden jälkeenkin Hakkarainenkin sai toisissa eduskuntavaaleissaan enemmän ääniä kuin aiemmin. Perussuomalaiset haluavat pelata jalkapalloa rugbyn säännöillä.
Mitä HS, Yle tai Keskisuomalainen voivat tehdä? Klikit kiinnostanevat kaikkia kaupallisia mediataloja. Entä pitäisikö muidenkin puoluemedioiden ryhtyä tuottamaan ihan avointa propagandaa enemmän tai vähemmän näennäisjournalismin sijaan? Houkutus lienee kova.
Onneksi Lidlin parkkipaikan ja uutisoidun todellisuuden lisäksi on olemassa se todellinen todellisuus, joka vääjäämättä luo niitä reunaehtoja, joiden piirissä päätöksiä todellisuudessa tehdään. Ja jos oma politiikan tekemisen tapa ja sen sisällöt perustuvat fantasialle ja itse keksityille faktoille, jossain vaiheessa todellisuus tulee vastaan. TJEU. Toivotaan että Trumpin kohdalla oppimiskäyrä ei ole kovin verinen.
Ehkä pitää vaan luottaa. Luottaa siihen että todellisuus ja rehellisyys kantavat. Vaikka nyt kävikin selväksi että lippalakit sopivat ainakin appelsiinille, niin sen kanssa on elettävä. Todellisuuden. Ei sen maailman minkä olisin halunnut, vaan sen mikä on. Tuolla ulkona.
Kannattaa tsekata tämä: http://www.cracked.com/blog/6-reasons-trumps-rise-that-no-one-talks-about/
Populismi on vain kiertoilmaus fasismille
Poliittinen korrektius on fasismia, joka teeskentelee että sillä on tapoja.
Euroopan jytkyissä ja brexiteissä on kyse 99-prosenttisesti humanitaarisesta maahanmuutosta. Joko rajoitetaan muslimien tulemista ”tänne” tai sitten katsotaan, kun populistiset ja äärikonservatiiviset liikkeet marssivat voitosta voittoon. Minulle valinta on helppo, koska pidän islamia vielä trumppilaisuuttakin vaarallisempana populistisena ja äärikonservatiivisena liikkeenä.
Ehkä jopa masentavinta Trumpin voiton jälkimainingeissa on ollut se, että (ainakin somen ja nettikeskustelun perusteella) miehen kannattajilla päällimmäinen tunne tuntuu olevan vahingonilo ”Kjeh kjeh, mahtaa liberaalia suvaitsevaistoa nyt vituttaa.” Yritä siinä sitten käydä järjellistä keskustelua.
Olen myös miettinyt tätä rehellisyys-kysymystä, sillä mielipidemittaukset osoittivat että äänestäjät pitivät Trumpia rehellisempänä kuin Clintonia. Ja ymmärrän sen näkökulman, ja tämä teksti kuvasti hyvin sitä miten eri tavalla Clintonin ja Trumpin rehellisyyttä voi tarkkailla:
http://www.vanityfair.com/news/2016/10/how-trump-somehow-won-the-war-over-honesty
Uskon vahvasti että Trump voitti koska DNC:n hämärät toiminnat Clintonin suosimisessa Sandersin kustannuksella oli se asia mikä ratkaisi vaalit. Sandersin kannattajat tunsivat itsensä petetyiksi, kun he tunsivat että heidän ehdokas ajettiin kilpailusta epädemokraattisin keinoin, ja protestina he joko jättivät äänestämättä, tai äänestivät Trumpia. Siinä mielessä tämän voi katsoa demokratian voittona, Demokraatit eivät halunneet kansan tahtoa läpi, vaan oli jo päätetty että Hillarystä tulee presidentti, vaikka sitten epäilyttävin keinoin.
Lisäksi populismissa on se, että ihmiset ajattelevat että eihän se populisti todennäköisesti tee sitä mitä hän sanoo (kuten niin harva poliittikko nykyisin), mutta ainakin sanomalla niitä asioita mitä äänestäjä haluaa kuulla, äänestäjä voi ilmaista mitä hän haluaisi tehtävän. Ja sitten poliitikkojen tehtävä olisi toteuttaa niitä toiveita, ja ehkä muutkin poliitikot alkaisivat tekemään niitä asioita joiden puolesta populisti puhui kun he huomaavat miten kannattavaa se hänelle vaaleissa oli.
Trumpin valinta tuntuu hyvin ihmeelliseltä täältä Suomesta käsin, sillä Suomen media on kertonut hyvin selvää tarinaa, miten Trump on pelkkä rasisti jonka vaaliteemana on vain rakentaa iso muuri Meksikon rajalle ja karkottaa ulkomaalaiset maasta. Media on luonut hyvin yksisilmäistä kuvaa vaaleista ja ehdokkaista, antamatta meille juurikaan muuta kuvaa Trumpista kuin mielikuvan pellestä joka pörisee mitä sattuu. Tästä luin tänään hyvän kommentin tässä uutisessa:
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1479359853013
”Jokainen tietää, että ihmisestä otettu valokuva voi olla kohteelleen ns. eduksi tai sitten ei. Yleensä tiedonvälityksessä on lähdetty siitä, että julkisuuden henkilöstä otettu valokuva on joka suhteessa asiallinen. Poikkeuksiakin löytyy: esim. Donald Trumpista vaalikampanjan aikana otettuja kuvia ei valittu sillä perusteella, oliko kohde niissä edustava vaiko ei. Vakiokuva Trumpista näytti vihaiselta, huulet olivat törröllä ja sormet syyttävästi ojossa. Ei se mitään sattumaa ollut. Kuvilla haluttiin täydentää sitä käsitystä, jota kirjoitetullakin sanalla haluttiin luoda.”
Tässä on mielestäni täydellinen kuvaus siitä miten ”liberaali media” osaltaan sekin oli auttamassa Trumpia voittoon. Kun median jonka yksi peruspilareista on olla objektiivinen, ja sitä selvästi ei ole, tulee siitäkin ajatus että meille kerrotaan ylhäältäpäin miten meidän pitää ajatella ja toimia. Ja se aiheuttaa ihmisissä vastareaktion ja kapinahenkeä ”stick it to the man”. Tämäkin on yksi iso osa miksi Suomessakin on nähty populismin nousu mielestäni. Esimerkkinä toimii hyvin tuo asema-aukion pahoinpitely:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1474163587995
Kun yksi yksilö tekee väkivaltateon, Suomen media menettää viikoksi täysin järkensä, ja pääkirjoituksia myöten vaaditaan järjestöä kiellettäväksi lailla, johon leikkiin osa poliitikoistakin lähti mukaan. Ihmiset näkevät tälläisessä hirveän ristiriidan miten vaikka kyseistä väkivallantekoa käsitellään mediassa suhteessa vaikka nyt sitten maahanmuuttajien suorittamasta väkivallasta uutisoimiseen. Ja se luo vastarintaa ja itseasiassa kerää kannatusta näille järjestöille vastareaktion avulla.
Mutta, jopas eksyinkin kauas aiheesta :D Pahoittelut hirveästä esseestä. Lopuksi vielä aiheeseen, tuo aiemmin linkattu Crackedin artikkeli oli kyllä hyvä, joka kannattaa lukea jos haluaa miettiä miksi populismi nostaa päätään, jotta sitä vastaan osattaisiin taistella oikeilla aseilla:
http://www.cracked.com/blog/6-reasons-trumps-rise-that-no-one-talks-about/
Liberaalit tarvitsevat vahvan vision. Tällä hetkellä kaikki poliittiset voimat populisteja lukuunottamatta ovat kriisimoodissa, jossa katsotaan vain huomiseen ja väännetään kättä detaljeista; pidennetäänkö työaikaa kuudella minuutilla vai ei, järjestetäänkö SOTE viidellä vai kuudellatoista erityisvastuualueella, vai onko 17/14 malli sittenkin parempi? Konservatiiveille tämä ei ole niinkään ongelma, koska konservatiivit noin lähtökohtaisesti haluavat pitää asiat niinkuin ne ovat, mutta liberaaleille tällainen yksityiskohtiin juuttuminen on tuhoisaa.
Yksityiskohdat ovat tärkeitä, mutta vain osana suurempaa kokonaisuutta. Betoni, kaarresäde tai kapasiteetti eivät yksinään auta ketään, mutta osana suurempaa visiota Helsingistä 400 000 asukasta suurempana kaupunkia jossa onnelliset pikkujalat tepastelevat kävelykadulla ne ovat tärkeitä argumenttejä, ja olivat osaltaan mukana tekemässä yleiskaavasta mahdollisia. Liikenne tai edes kaupunki eivät ole itseisarvoja; arvot ovat muualla (esim ne pikkujalat), liikenne ja kaupunki ovat välineitä arvojen edistämiseen.
Nyt vain tarvitaan vastaavaa visionäärisyyttä myös kaupunkisuunnittelun ulkopuolelle.
Ihmiskunta alkaa olla sellaisen teknologisen kehitysasteen äärellä, jossa erilaisista teknoutopioista tulee realistista todellisuutta. Kuitenkaan yksikään poliitikko ei tarjoa utopiaa edes visiona, jota kohti yksityiskohtia viilaamalla voitaisiin edetä, ja jonka edistämisellä erilaisia valintoja voitaisiin perustella. Tällaisessa ympäristössä populistin on helppo kerätä kannatusta maalaamalla kuvia aurinkoisesta menneisyydestä, jolloin talvetkin olivat lumisempia ja seksi kiihkeämpää; kun visio on täysin ylivoimainen muihin verrattuna, sen saavuttamisen mahdottomuus on vain mitätön pikkuseikka.
Haluan Vihreiltä ennen ensi kevään vaaleja Suomi 200 -vision, jossa kerrotaan miten keinoäly ja automaatio mahdollistavat 10 tuntisen työviikon, ja minkälaisia toimenpiteitä tämän tulevaisuuden saavuttamiseksi tulee tehdä.
Hemmetin hyvä kommentti Tuomas, kuka lienetkään. Kiitos.