Aja hiljaa, kansa nyt vaan

Olin muutama viikko sitten teknikkona Jazzliiton kiertueella. Musiikki ja seura oli laadukasta ja Suomi tuli taas tutuksi vähän pääkaupunkia laajemmaltakin. Kilometrejä kertyi jotain kolmisen tuhatta ja retkueen ainoana C-korttilaisena ajoin suurimman osan matkasta.

 

Jazzliiton Transitissa oli vakionopeudensäädin, joka teki pitkän matkan ajamisesta miellyttävää – kaasujalka ei kramppautunut ja kyyti oli tasaista. Risteyksien kohdalla muuttuvat nopeusrajoitukset (ja välittömästi niiden jälkeen sijoitetut linnunpöntöt) aiheuttivat kuitenkin usein sydämentykytyksiä – ehdinkö hidastaa ajoissa? Mikäs tässä kohtaa se nopeusrajoitus olikaan? 80? 100? Löytyykö eteisen lattialta sakkolappu parin viikon kuluttua?

Aloinkin toivoa härpäkettä, jolla vakionopeussäätimen ja navigaattorin saisi yhdistettyä. Olisi todella näppärää, jos vakionopeussäätimen valvoman ajonopeuden voisi määritellä muuttumaan automaagisesti rajoitusten mukaan. Tuskin tämä olisi GPS- ja karttatiedot yhdistämällä mahdotonta.

Erityisen kätevä automaattinen ”maksiminopeussäädin” olisi silloin kun maantie kulkee taajaman läpi – vauhtisokeus jättää nopeuden todella helposti liian kovaksi. Ja jo kymmenen kilometriä kovempi tuntinopeus lisää jalankulkijoiden kuoleman todennäköisyyttä onnettomuustilanteessa huomattavasti.

Jalankulkijan kuoleman todennäköisyys kolarissa nousee todella jyrkästi 30 km/h jälkeen.

Nopeusrajoitusten nykyistä parempi noudattaminen tekniikka-avusteisesti vähentäisi taatusti myös onnettomuusriskiä ja kuolonkolareita, joista merkittävä osa johtuu ylinopeudesta. Voisiko vaikkapa vakuutusmaksuista tai autoverosta saada alennusta, jos ajoneuvoon olisi kytkettynä jatkuvasti päällä oleva ja liikenneturvallisuutta parantava nopeudenrajoitin?

Itseasiassa minun on erittäin vaikea keksiä mitään hyvää syytä olla määräämättä nopeudenrajoittimia pakollisiksi kaikkiin henkilöautoihin. Ammatti-autoilijoiden ohjastamissa rekka- ja linja-autoissa nopeudenrajoittimet ovat olleet arkipäivää jo pitkään. Miksi me luotamme amatööreihin enemmän kuin autoilun ammattilaisiin?

Nopeusrajoituksia tulee joka tapauksessa lain mukaan noudattaa. Miksi lain rikkomisen pitää ylipäätään olla mahdollista, jos sen estäminen parantaisi selvästi liikenneturvallisuutta? Yksilönvapauteen on turha vedota – julkinen katutila, jossa ajovirheet ja ylinopeus johtavat helposti kuolemaan, ei ole paikka, jossa yksilönvapautta ilmaista. Sitä varten on erikseen autoradat ja rallia varten suljetut tieosuudet.

Ohitustilanteita tai muita äkillisiä kiihdytystarpeita varten järjestelmään voitaisiin varmastikin rakentaa ”puskuri”, joka mahdollistaisi esim. 15% ylityksen 15 sekunnin ajaksi. Jos ei siinä ajassa pääse rekasta ohi, niin ohitusta ei kannata tehdä. Ylipäätään ohitustarve maanteillä vähenisi kun kaikkien ajonopeudet olisivat tasaisemmin lähellä rajoitusnopeutta.

Suomessa rekisteröityihin ajoneuvoihin tulisi asentaa paikannukseen perustuvat nopeudenrajoittimet. Teknisesti muutos ei ole mahdoton. Henkisesti varmaankin – kuulen mielelläni järkiargumentteja ehdotustani vastaan. Itse en niitä kyennyt keksimään.

Maginot-linja

(Kolumni Saymaan kevätnumeroon.)

1930-luvulla Ranska rakensi valtaisin kustannuksin itärajalleen Maginot-linjan; satoja kilometrejä pitkän linnoitusketjun. Ensimmäisestä maailmansodasta oli otettu oppia. Harmillisesti myös saksalaiset olivat kehittäneet sotateknologiaansa ja keväällä 1940 Saksan motorisoidut joukot koukkasivat tykkiasemien ohi suoraan sisämaahan. Merde!

Photo: "Dirk Gently" / Flickr (cc-lisenssi)

Tänä keväänä vellonutta Guggenheim-keskustelua seuratessa en ole voinut välttyä ajatukselta että Musiikkitalo oli erään aikakauden päätepiste, instituutioihin perustuvan korkeakulttuurin viimeinen bunkkeri. Kansa kun on kovasti sitä mieltä että ainakaan verorahoilla ei uusia eliitin museoita saa rakentaa. Argumentit ovat toki tuttuja jokaisesta suuresta kulttuurihankkeesta, mutta niiden raivokkuus on yllättänyt.

Millaisia satsauksia korkeakulttuuriin ylipäätään voidaan tulevaisuudessa tehdä? Kulttuurin julkinen rahoitus kohtaa yhtäaikaisesti kolme suurta muutosta: huoltosuhteen, kulttuurin ja median.

Suomessa on ollut viime vuosikymmenet verrattain hyvä huoltosuhde, jolla tarkoitetaan työtätekevien kansalaisten määrää verrattuna lapsiin, nuoriin ja eläkeläisiin – ylipäätään elättäjien ja elätettävien suhdetta. Työtätekeviä veronmaksajia on riittänyt kustantantamaan hyvinvointiyhteiskuntamme. Tulevaisuus ei näytä yhtä hyvältä. Erityisesti heikkenee ns. vanhushuoltosuhde, eli yli 65-vuotiaiden suhde 15-64 -vuotiaisiin. Kun vuonna 2008 vanhuksia oli 24,8%, niin vuonna 2030 suurten ikäluokkien eläköidyttyä meidän työikäisten pitää elättää lähes tuplasti enemmän eläkeläisiä (43,9%).

Tämä ei tunnetusti ole ilmaista. Sosiaali- ja eläkekustannukset nousevat vääjäämättömästi ja kaikelle muulle kivalle kuten kulttuurille jää yhä vähemmän tilaa niin kuntien kuin valtionkin budjeteissa.

Toinen haaste on koko kulttuurin kentän ja kuluttamisen muutos. Vaikka esim. klassinen musiikki on yhä yhtä arvokasta kuin vielä 80-luvullakin, on sillä kuitenkin nykyisin selkeästi enemmän haastajia; myös muut musiikin lajit ovat nousseet tukemisen arvoiseksi korkeakulttuuriksi. Huoltosuhde haastaa myös korkeakulttuurin – miten käy orkestereiden, jos nykyisen ikääntyvän yleisöpohjan tilalle ei kasva uutta yleisöä?

Median muutos taas johtaa uudenlaiseen päätöksentekoon ja demokratiaan, jossa kansalaisten suora vaikuttaminen näyttelee yhä suurempaa osaa. Väitän että Musiikkitaloa, joka oli hankala prosessi jo 2000-luvun alussakin, ei voitaisi enää rakentaa 2020-luvulla. Ei vaan onnistuisi, ainakaan julkisrahoitteisesti.

Kuitenkin Musiikkitalo on kävijämäärillään ja akustiikallaan vakuuttanut jo kaltaiseni skeptikotkin – kyllä se kannatti rakentaa. Ja mielestäni Helsingin kannattaisi pystyttää tulevaisuudessa myös uusi upea taidemuseo (Guggengaggelilla tai ilman).

Miten tulevaisuudessa sitten kultturille saadaan uusia tiloja ja julkista rahoitusta? Jotain ennustuksia uskallan tehdä: tilojen muunneltavuus, vanhojen rakennusten uusiokäyttö, verkostoituminen, muutosvalmius, väliaikaistilat, pop-up, genre-rajojen ylittäminen, kevyet organisaatiomallit ja yleisötyö ovat kymmenen vuoden kuluttua nykyistäkin tärkeämmässä asemassa.

Kulttuuri-ihmisten, taiteilijoiden ja taiteen ystävien, kannattaisikin pyrkiä uusien betoni- ja lasibunkkerien sijaan luomaan nykyaikaiset, liikkuvat ja täsmäiskuihin kykenevät joukot. Tulevaisuuden sotia ei voiteta edellisen sodan taktiikalla tai aseilla. Maginot-linjakin puskee heinää rauhallisella maaseudulla.

Vastine ”Guggenheim söisi tuloja” -kirjoitukselle

Tiistain Hesarissa oli Helsingin taiteilijaseuran puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan mielipidekirjoitus (vaatii kirjautumisen), joka kirvoitti minut lähettämään vastineen heti samana päivänä. Ilmeisesti eivät kuitenkaan aio kirjoitustani julkaista, joten julkaisen sen nyt sitten täällä blogilla.

Guggenheim ei uhkaa helsinkiläisiä kuvataiteilijoita 

Helsingin taiteilijaseuran puheenjohtaja Mika Vesalahti ja toiminnanjohtaja Timo Parkkonen kantoivat huolta (HS 21.2.) Guggenheim Helsingin vaikutuksista helsinkiläisten kuvataiteilijoiden toimeentuloon ja julkiseen tukeen.

Huoli on ymmärrettävää, mutta tällä kertaa onneksi ylimitoitettua: suunnitelman mukaan Helsinki jatkaa alueellisesti tärkeää kokoelmatoimintaansa Guggenheim-hankkeesta riippumatta. Lisäksi erityisesti nuorille taiteilijoille tärkeä Kluuvin galleria jatkaa toimintaansa.

Taidemuseohanketta valmisteltaessa kannattaa muistaa että taidemuseota ei rakenneta taiteilijoita varten. Ei musiikkitaloakaan rakennettu muusikoille vaan konserttiyleisölle. Guggenheimin ensisijainen kohderyhmä ovat taiteen ystävät; näyttelyissä käyvät vieraat, niin helsinkiläiset kuin koti- ja ulkomaiset turistitkin.

Helsinki ei kuitenkaan jätä taiteilijoitaan vain oman onnensa nojaan; valtuuston joulukuussa hyväksymässä kulttuuristrategiassa vuosille 2012-2017 Helsinki sitoutuu kehittämään taiteen kenttää pitkäjänteisesti ja monipuolisesti.

Taiteilijoille tarkoitettuja tukimuotoja ovat mm. työskentelyapurahat, taiteilijoille suunnatut asunnot (esim. Vuosaaren taiteilijatalo), kohdeapurahat hankkeille ja festivaaleille, apurahat kansainväliseen toimintaan, prosenttitaiteen hankinnat, taitelijaresidenssit ja edulliset työskentelytilat (Harakka, Kaapeli).

Helsinki tuntee vastuunsa Suomen johtavana taidekaupunkina.

Hannu Oskala
Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (Vihreät)

Laskennallisia tarpeita

Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina kokouksessaan Töölöön suunniteltua 800 paikan pysäköintiluolaa.

”Pysäköintiselvitys osoittaa, että alueella on pysäköintipaikkavajausta. Uusi rakennettava pysäköintilaitos ei täysin poista alueella olevaa pysäköintipaikkojen laskennallista tarvetta. Pysäköintipaikkoja ei näin ollen ole tarkoituksenmukaista lähteä poistamaan ilman muita liikenteellisiä tai kaupunkikuvallisia perusteita.”

Nyt sitten itse kukin voi lähteä miettimään millä tavoin määritellään ”laskennallinen tarve pysäköinnille”. Ja onko mitään järkeä laskea pysäköintipaikkojen määrä 1900-luvun alkupuolella valmistuneelle alueelle samalla tavalla kuin Kontulaan?

No ei ole.

Jos edes Taka-Töölössä, jossa 60-80% asuntokunnista on autottomia, ei voida tehdä liikenne- ja pysäköintipaikkasuunnittelua jalankulun ja julkisen liikenteen ehdoilla, niin ei sitten missään. Manskua pitkinhän kulkee vain kolme ratikkalinjaa ja Runeberginkatua kaksi. Mahtaa olla elo Töölössä kurjaa kun ei laskennallisia tarpeita tyydytetä.

Ei poliittinen valinta muutu ”tekniseksi” ja epäpoliittiseksi sillä että sitä kutsutaan ”laskennalliseksi”. Pysäköintipaikkoja tarvitaan sen verran kuin niitä päätetään rakentaa.

En vastusta pysäköintiluolia, mutta jos niitä rakennetaan lisää, niin silloin pitää kadunvarsipysäköintiä vastaavasti vähentää. Mieluusti yhden suhde yhteen – jokainen lisäpaikka luolassa tarkoittaa yhden poistamista kaduilta. Tällöin yhteistä katutilaa voidaan vapauttaa yhteiseen käyttöön: leveämmille jalkakäytäville, pyöräkaistoille, sujuvammalle julkiselle liikenteelle ja istutuksille.

kklk 2 / 2012 14.2.

Ystävänpäivää voi viettää vaikkapa Kulttuuri- ja kirjastolautakunnankokouksessa.

Listalla on viime vuoden tilinpäätökset ja läjä lausuntoja, joista merkittävimmät kaupungin kulttuurihallinnon uudelleenorganisoinnista ja Guggenheim-selvityksestä.

VERKKOKIRJASTO- JA HALLINTOPALVELUT

1 Kaupunginkirjaston tilinpäätös vuodelta 2011

ok.

Kaupunginkirjaston toimintatuotot vuonna 2011 olivat 3 735 828 euroa ja toimintakulut 36 653 632 euroa. Toimintakate oli – 32 917 803 euroa, käyttöomaisuuden poistoja kertyi 1 254 170 euroa ja tilikauden tulos oli – 34 171 973 euroa. Asukasta kohden laskettuna käyttö-menot olivat 61,55 euroa (61,44 euroa vuonna 2010) ja tulot 6,27 euroa (6,00 euroa vuonna 2010).

Mielenkiintoista sinällään että ”lainojen määrä nousi 3,7 % edellisvuoden 9,2 miljoonasta 9,5 miljoonaan”. Ilmeisesti digitaalisen kirjan vallankumous ei ihan vielä alkanutkaan.

2 Hankintaoikaisuvaatimus kaupunginkirjaston kävijälaskentajärjestelmän hankinnan keskeytyksestä

ok.

Prosessi kuvaa aika hyvin julkisten hankintojen hankaluutta. Miten mahdottomia nämä mahtavatkaan olla pienemmissä kunnissa, joissa ei ole yhtä hyvää osto-osaamista kuin Helsingissä? (Toisaalta summatkin ovat pienempiä, joten päätöksiä ei ehkä riitauteta yhtä hanakasti.)

KIRJASTO- JA ASIAKASPALVELUT

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto keskustakirjaston toteutusta koskevaan toivomusponteen

ok. Joo. Halutaan sekä lähikirjastot että keskustakirjasto.

YHTEISPALVELUT

1 Kulttuurikeskuksen vuoden 2011 tilinpäätös

Kulttuurikeskuksen käyttömenojen toteutuma oli 12 993 792 euroa (TA 12 717 000 euroa).

Käyttötuloja kertyi 1 378 871 euroa (TA 1 164 000 euroa). Toimintakate oli – 11 614 921 euroa. Poistoja maksettiin 573 099 euroa.

Joskus aiemmin jaksoin nillittää siitä että Kulken sitova toiminnallinen tavoite (1200 tapahtumaa) on hiukan päätön kun tilaisuus voi olla joko runonlausuntaa viidelle hengelle tai suurkonsertti Savoyssa lähes tuhannelle hengelle. Mutta ei kai sitten parempaakaan oikein ole olemassa – kyllä se jotain mittaa.

2 Kulttuurikeskuksen vuoden 2012 talouden käyttösuunnitelma

ok.

KULTTUURIPALVELUT

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta etnisten ja eksoottisten tuotteiden kauppahallin perustamisesta Itäkeskukseen

ok. Suhtaudutaan positiivisesti.

KULTTUURIPOLITIIKKA
1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto kulttuuritoimen organisointiselvityksestä

Asia jäi viime kerralla pöydälle sosiaalidemokraattien edustajan, Risto Kolasen, pyynnöstä. Risto halusi saada lisävalaistusta muutamiin seikkoihin, mm. mahdollisen tulevan ”superkulttuurilautakunnan” kokoon. Tällä kertaa näihin kysymyksiin sitten vastataan. (11 lautakuntalaista olis vissiin hyvä.)

Itseäni harmittaa lautakunnan tehtävänannossa se, että lautakunta ei tässä ”organisaatioselvityksessä” lausu mitään suuresta virtahevosta lautakunnan kokoushuoneessa; kaupunginteatterin asemasta Helsingissä. Kirjoitin aiheesta kuukausi sitten myös.

Toivoisin että lautakunta keräisi rohkeutta lausua myös siitä. Aion ehdottaa huomenna jo aiemmin kirjoittamaani lisäystä:

Lisäksi kulttuuri- ja kirjastolautakunta toivoo että myös Helsingin kaupunginteatterin hallinnollista asemaa tarkasteltaisiin osana kulttuurialan organisaatioselvitystä.

2 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto Guggenheim-museon perustamismahdollisuuksia ja museon toimintaa koskevasta konsepti- ja kehitysselvityksestä Helsingissä

Kulken valmistelema ehdotus löytyy täältä. Huomenna sitten päästetään poliitikot haaskalle.

Esitys on mielestäni ihan hyvä ja sellaista laadukasta virkamiesvalmistelua, jota olen Kulkelta tottunut saamaan. Aivan eri luokkaa kuin OKM:n ”selvitys”.

Ainoa kohta, johon aion ehdottaa muutosta liittyy yleisömääriin. Ehdotuksessa käydään läpi esimerkkeinä vain muita Helsingin museoita ja matkailukohteita. Toivoisin että huomioon otettaisiin myös n. 320 000 kävijää noin neljässä kuukaudessa kerännyt Ateneumin Picasso-näyttely, joka mielestäni kiinnostavuudeltaan vertautuu paljon esim. Meilahden näyttelyitä paremmin Guggenheimin tarjoamaan näyttelysisältöön.

Esim. seuraavasti ”Kävijämääräennusteen arviointi” -osion loppuun:

On kuitenkin huomattava että Ateneumin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa vuonna 2009 järjestämä Picasso-näyttely keräsi noin neljässä kuukaudessa 314 755 katsojaa, joista suurin osa oli kotimaisia.

3 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto Demokratia-ryhmän loppuraportista

ok. Kunnallisdemokratian paradokseja: demokratiatyöryhmä. Rapparissa sinällään mielenkiintoisia ajatuksia, joista toivottavasti tulee jotain. Lautakunnan lausunto normikamaa.

Oikeastaan toivoisin että Kulke voisi vähän nostaa tässä yhteydessä lisää omaa häntäänsä ja todeta lisäyksenä esim.:

Kulttuurikeskuksen jakamat lähikulttuuriavustukset mahdollistavat vuosittain lukuisia ruohonjuuritason tapahtumia ja toimivat matalan kynnyksen tukena kansalaisten oma-aloitteeseen kulttuuritoimintaan. Hyvänä esimerkkinä mm. erilaiset kaupunginosajuhlat.

4 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta koskien aktiivipassin käyttöönoton selvittämistä & 5 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta koskien työttömien aktiivipassia

Käytännössä sama asia ja sama vastaus. Mun mielestä ihan ok, mutta selvitän vielä Outin kannan asiaan myös.

Aktivointipassi-ajatuksen takana oleva ajatus on kaunis: tarjotaan yli puoli vuotta toimeentulotuen varassa olleille kuntalaisille mm. edullista pääsyä kulttuurin pariin.

Vastauksessa todetaan että kirjasto on jo nyt jo ilmainen ja suuri osa kulttuurikeskuksen tapahtumista myös.

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä että mitä kohdennetumpaa ja henkilökohtaisempaa ”aktivointituki” on, sitä tehokkaampaa se on. Tutkimusten mukaan pääsylipun hinta ei ole kynnyskysymys riittävän mielenkiintoiseen tapahtumaan osallistumiselle edes alimmilla tulotasoilla, vaikka toki kipuraja lipusta maksettaessa tulee nopeammin vastaan.

Parempi voisikin olla tarjota ”lisäalennuspassin” (, joka itsessään on myös tuloloukku) sijaan esim. henkilökohtaista kulttuuriseteliä, jonka sitten voisi käyttää valitsemassaan kaupungin järjestämässä/tukemassa tapahtumassa.

(Edelliset pari kappaletta huomattavan keskeneräistä mutu-pohdintaa, sopii argumentoida vastaan.)

6 Raportti kohde-, lähikulttuuri- ja kansainväliseen toimintaan tarkoitetuista avustuksista 2011

ok

7 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako

ok.

8 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 2. jako

ok.
9 Kehittämissopimukset ja yhteistyöhankkeet

ok.

10 Tekniikan museon säätiön oikaisuvaatimus

ok.