Ei tullu tuluksia, tuli tämmönen

Rakas ystävä ja toveri Tuomas ”Saloniemen Tuomas” Saloniemi on aloittanut jälleen bloggaamisen aivan liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen. ”Muniinpuhaltelijoiden maa” -kirjoituksessaan Tuomas pui nasevasti koko suomalaista yhteiskunnallista ajattelua vaivaavaa valjuutta.

Mistä munattomuus sitten johtuu?

Kuvitellaanpa että joku olisi saanut todella, siis todella, siis todella sillai aikuisten oikeesti päräyttävän idean. Sellaisen että housut kostuu ja kädet tärisee ihan kun vaan ajatteleekin.

Vaikkapa sellaisen että Helsingistä pitäisi saada maailman johtava kukkaiskaupunki! Flower-city! FLOWER-POWER! Floran päivänä olisi valtaisa paraati ja kaupunki kukkisi tuhansissa riemun kirjavissa väreissä vuoden ympäri! Kansalaisia kannustettaisiin perustamaan mehiläistarhoja ja olisi pop-up kukkapäiviä! Hipit soittais kitaralla progea ja lempi leimuais vapaana kuin rakkauden kesänä ’68 konsanaan! Upeeta! Mahtavaa!!

Seuraavaksi tästä ideasta sorvattaisiin valtuustoaloite, johon sitten ao. virastot (taidemuseon johtokunta, ytlk, ksv, kulttuuri- ja kirjastolautakunta, kiinteistölautakunta yms.) vastaisivat.

Yleisten töiden lautakunta pitäisi ideaa arveluttavana koska kukkien aiheuttaman siitepölyn siivouskustannukset ylittäisivät raamin kahdella miljoonalla eurolla vuosittain, lisäksi terälehtien imurointiin vaadittaisiin neljä henkilötyövuotta lisää ja kukkaruukut pitäisi valaa teräsbetonista koska ilkivalta. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta toivoisi että kukkia valittaessa tulisi painottaa kaupungin oman puutarhan tuotteita ja taidemuseon johtokunnan mielestä kukkaistutukset eivät saisi astua prosenttitaidehankkeiden varpaille. Kaupunkisuunnitteluvirasto normittaisi kukkaistutukset siten, että yksikään kukka ei liikenneturvallisuussyistä saisi olla kahta metriä lähempänä ajorataa.

Ensimmäisen prässin jälkeen kaupunginhallituksen esitys valtuustolle näyttäisikin tältä.

Kyllähän siitä vielä sen idean erottaa.

Valtuustokäsittelyssä Vihreä valtuustoryhmä toivoisi, että kukkia ostettaisiin vain luomutuottajilta (vaikka silloin saataisiinkin vain sinisiä kukkia) ja Kokoomus vaatisi että koko hanke tulee kilpailuttaa. Kommunisti puolestaan vastustaisi koko hanketta koska Perä-Maunulassa on vielä yksi vasenkätinen kansalainen vailla kaupungin vuokra-asuntoa ja terveysasemallekin on yli 500 metriä. Rkp kantaisi huolta kukkaistutusten kaksikielisyydestä. Demarien seniorivaltuutettu muistelisi nuoruuttaan ruusukaalien kasvattajana – kukkiihan vihanneksetkin!

Usempi gallona kokouskaffia ja vakallinen kokouspullaa myöhemmin toteutettavaksi päätyy jotain, joka on lähes mutta ei täysin erilaista kuin alkuperäinen ajatus:

Tietenkin se, mitä valtuusto päättää ja mitä kaupunki loppujen lopuksi toteuttaa ovat kaksi täysin eri asiaa, kuten Otso ansiokkasti todisti.

Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen ”Helsinki Flower City” -projektin rahoitusta leikataan 30% koska alkuperäiset lupaukset eivät oikein toteutuneetkaan. Ja loppujen lopuksi kukkaisviraston toimintabudjetti supistuu kuin Pyyluoma maailmanlopun edellä palkkojen ja (sisäisten) vuokrien noustessa indeksissä mutta budjettiraamin supistuessa.

20 vuotta käsittämättömän räjähtävän kukkaisidean keksimisen jälkeen jäljellä on vain kompostillinen nahistuneita petunioita, jähmeää byrokratiaa ja teräsbetonista valettuja perkeleellisen rumia kukkaruukkuja.

Ja sitten näppärästi mitä tahansa uutta ja hienoa ideaa voi vastustaa sillä että katsokaa nyt että miten paska tuli tuosta ”kukkaiskaupungistakin”. TJEU Kiasma ja Musiikkitalo.

No minkähän takia tuli? Löytyisikö vika peilistä idean sijaan?

Millä ihmeen tavalla kunnallinen demokratiamme voisi tehdä jotain siistiä? Unelmat kun ovat harvemmin kompromisseja. Ja vaikuttava kulttuuri ei synny ilmaiseksi (vaikka usein edullista onkin). Kermakakkua ei voi tehdä pelkistä jauhoista, tarvitaan kermaakin. Ja mieluusti muutama mansikka vielä päälle niin avot! Kyllä kelepais!

Tästä päästäänkin sitten tangentilla näppärästi Guggenheimiin. Vaikka Tuomas minut G-mieheksi leimaakin, en minä Guggenheimia ’Maailman parhaana juttuna’ ™©® pidä. Mä vaan yritän suhtautua siihen lähtökohtaisen positiivisesti että hitto edes joskus tehtäisiin jotain päräyttävää ja tehtäisiin se kunnolla.

Mulle on ihan sama jos Guggenheim kaatuu, mutta Helsingin Sanomiin tänään otsikolla ”Museoiden rahoitus kaipaa Guggenheimia” kirjoittaneen Asko Mäkelän tavoin toivon että edes joskus tulevaisuudessa:

Rahaa pitää riittää myös toiminnan ja sisällön tuottamiseen. Guggenheimin rahoitus on tasolla, johon Suomessa pitäisi pyrkiä muutenkin. Vasta silloin kulttuurikohteista voidaan tehdä matkailun vetureita. Tämä on toivottavasti Guggenheimin opetus suomalaisille.

Amen.

Toivon syvästi että esim. suoran kansalaisvaikuttamisen ja lähidemokratian kehittämisen kautta voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa toteutus muistuttaisi edes toisinaan alkuperäistä kukkapuskaa.

kklk 3 / 2012 13.3.2012

Huomisen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan asiat. Koko esityslista löytyy täältä

VERKKOKIRJASTO- JA HALLINTOPALVELUT

2 Kaupunginkirjaston vuoden 2012 tulosbudjetti

ok.

Tässä siis määritellään mm. kuinka paljon tänä vuonna pitäisi ihmisten unohtaa palauttaa kirjoja ajoissa (1m€) ja maksaa palvelumaksuja että kirjasto pysyisi budjetissaan. Edellisten vuosien sabluunalla mennään.

3 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan ehdotus kirjastotoimen talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaksi 2013 – 2017

ok.

Kirjaston ehdotus näyttää hyvältä: vuosina 2013-2017 Helsingissä rakennettaisiin Maunulaan ja Herttoniemeen kirjastot, perusparannettaisiin Töölön, Roihuvuoren, Laajasalon ja Jätkäsaaren (uusi!) kirjastot ja toteutettaisiin koko joukko pienempiä korjaushankkeita. Koko lista tässä.

Erinomaista. Tämä kannattaa pitää mielessä jos pelkää keskustakirjaston olevan lähikirjastojen vihollinen – Helsinki pystyy samanaikaisesti tekemään useita asioita yhtä aikaa. Me voimme yhtäaikaisesti sekä pitää huolta lähikirjastoista ja jopa laajentaa lähikirjastoverkkoa että rakentaa keskustakirjaston. Yes we can.

4 Kaupunginkirjaston toimintakertomus 2011

ok.

Koko toimintakertomus löytyy täältä

Kertomusvuonna valmisteltiin kaupunginkirjastolle uusi toiminta-ajatus ja visio sekä strategia näiden toteuttamiseksi. Valmistelutyö tehtiin yhdessä henkilöstön kanssa.

Vuotta leimasivat erityisesti myös runsas tapahtumatuotanto, valmistautuminen Helsingin 200-vuotispääkaupunkimerkkivuoteen ja maailman design pääkaupunki, World Design Capital –vuoteen. Lisäksi eri yksiköissä tehtiin työtä Helsingissä elokuussa 2012 pidettävää kirjastoalan tärkeintä kansainvälistä kongressia, IFLAa, silmällä pitäen.

Vuoden 2011 tulos oli hyvä: kirjaston käyttö nousi sekä lainojen, kirjastokäyntien että verkkokäyntien osalta. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulos nousi entisestään ja on huipputasolla 4,6 (maksimi 5).

Kirjaston tulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 206 000 euroa (6 %) ja menot 486 000 euroa (1 %). Tuottavuus kasvoi edellisvuodesta kuusi prosenttiyksikköä.

YHTEISPALVELUT

1 Kulttuurikeskuksen toimintakertomus 2011

ok.

Helsingin kulttuurikeskuksessa valmisteltiin toimintavuonna Helsingin kulttuuristrategiaa. Se hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa joulukuussa.

Keväällä Virasto teetti tunnettuus- ja mielikuvatutkimuksen. Sen mukaan kulttuurikeskuksen ja sen toimipaikkojen tunnettuus on vähintään kaksinkertaistunut, tietyillä toimipaikoilla jopa kolminkertaistunut. Kunnallisia tai kunnan tukemia palveluita tärkeänä tai erittäin tärkeänä pitää noin 80 prosenttia helsinkiläisistä.

Palveluita parannettiin edelleen vuonna 2011. Uusina toimintoina ja kolmen viraston välisenä yhteistyönä käynnistettiin kulttuurisen vanhustyön ja koulujen taidekasvatuksen lisäämiseen tähtäävät työt. Toteutuksista vastaa kaksi työntekijää, joista toinen toimii kulttuurikeskuksen lisäksi opetusvirastossa ja toinen sosiaalivirastossa. Sähköiset palvelut paranivat puolestaan kulttuurikeskuksen toimipaikkojen internet-uudistuksen myötä.

Vuonna 2011 kulttuuri- ja kirjastolautakunta jakoi avustuksina taiteen ja kulttuurin tukemiseen lähes 14,7 miljoonaa euroa. Summasta 65 prosenttia jaettiin yhteisöjen tukemiseen, 21 prosenttia teatterilain piiriin kuuluville ammattiteattereille ja 14 prosenttia harkinnanvaraisiin avustuksiin.

Kulttuurikeskuksen toimipaikkojen saleissa järjestettiin vuoden aikana 1 381 esitystä, joissa oli yleisöä 188 000. Taidekursseja järjestettiin 1 634, opetukseen osallistui 13 700 lasta ja nuorta. Näyttelyitä oli yhteensä 114, ja niissä kävi 172 500 vierasta.

Koko toimintakertomus löytyy täältä.

Täytyy kysyä (kun en muista) miksi tapahtumien ja katsojien pysyi matalana 2011. Savoyn ja Kanneltalon remontti (2010) varmasti vaikutti asiaan, mutta olisi luullut lukujen palaavan paremmiksi viime vuonna.

2 Kulttuurikeskuksen liittyminen hankintakeskuksen Microsoft-lisenssien yhteishankintapäätökseen

ok.

Microsoft-lisenssit maksavat kulttuurikeskukselle vuosittain 43 790€ mutta tälle ei lautakuntatasolla oikein mitään voida tehdä. Eikä tulla tekemään lähivuosina tekemään valtuustotasollakaan kun it-strategia, jossa asiaan olisi voinut vaikuttaa hyväksyttiin jo. Kyl mä tästä vähän nalkutan silti. Ihan vaan periaatteesta.

3 Oikaisuvaatimus koskien kulttuurikeskuksen virkasuhteen irtisanomista

ok.

Johanna Maula on valittanut päätöksestämme. Lautakunta pysyy kannassaan.

4 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto liikuntatoimen kokonaisselvityksen loppuraportista

ok.

Esitys on hyvä. Koulutilojen yhteiskäytön kehittäminen kulttuurikantilta erityisen tärkeää.

Mielenkiintoinen selvitys – en ole liikaa tuohon liikuntapuoleen perehtynyt. Tiesittekö että esim. Sonera Stadium (jalkapallostadioni) saa kaupungilta ”vaihtovelkakirjalainan koron, tontin vuokran, kiinteistöveron ja hallintokulujen suuruisen avustuksen. Vuonna 2010 Helsinki Stadion Oy sai kaupungin avustusta 235 000 euroa ja vuonna 2011 177 000 euroa.”. Minä en tiennyt. Nyt tiedän.

Melkoinen himmeli

Siitä sitten seuraa:

Konsernirakenteelta puuttuu käytännössä näkemysten mukaan kokonaisvaltainen omistajaohjauksellinen ote eivätkä keskeisten ohjaavien tahojen (liikuntalautakunta, sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja, liikuntavirasto, talous- ja suunnittelukeskus) roolit ole järjestetty tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kannattaa tsekata ”johtopäätökset ja kehittämissuositukset” sivulta 18. Minä suomentaisin tuon siten että oikein kukaan ei tiedä mitä kaikki kaupungin toimijat puuhaavat ja vaikka tietäisikin, ei voisi ohjata niitä mihinkään suuntaan. Tarvitaan siis selkeämpää organisaatiota. Selvitys puhuu ”substanssiin perustuvasta konserniohjauksesta”. Sitä kai se tarkoittaa sitten. Kuulostaa tutulta…

Liikuntaa myös tuetaan monella eri tavalla:

Vuonna 2010 avustuksia jaettiin yhteensä noin 15,2 miljoonaa euroa. Valtaosa avustuksista (n. 55 prosenttia) liikuntaviraston avustuspotista suuntautui laitoksille, joille jaetaan vuosittain noin 8,5 miljoonaa euroa erilaisina laitosavustuksina. Laitosavustuksia saivat Helsingin Uusi Jalkapalloareena Oy, Helsingin Halli Oy, Jääkenttäsäätiö, Vuosaaren urheilutalo, Urheiluhallit Oy, Mäkelänrinteen uintikeskus Oy, Stadion-säätiö, Nuorisojääkenttä Oy, Tapanilan urheilusäätiö, Suomalaisen yhteiskoulun osakeyhtiö ja Lauttasaaren yhteiskoulujen kannatusyhdistys ry.

Tukimuodoista ”ongelmallisin” lienee ”välivuokraussubventio”, joka tarkoittaa seuraavaa:

Helsingin kaupunki tukee kaupungissa toimivia liikuntayrittäjiä subventoimalla liikuntapaikkojen vuokria. Liikuntavirasto perii liikuntayrittäjiltä pääsääntöisesti vain puolet kiinteistöviraston tonttiosaston asettamasta sisäisestä vuokrasta. Lopun puolikkaan maksaa liikuntavirasto nk. välivuokraussubventiona. Välivuokraussubvention on tarkoitus ylläpitää ja helpottaa liikuntayrittämistä Helsingissä, jonka lisäksi sen toivotaan kannustavan uusien yksityisten liikuntapaikkojen syntymistä.

Ko. subventio nimittäin suuntautuu melko mielenkiintoisesti:

Suurin yksittäinen välivuokraussubvention saaja on Talin golfkeskusta pyörittävä Helsingin Golfkubi Ry, joka saa vuonna 2011 noin 570 000 euron välivuokraussubvention.

Toki golf tarvitsee paljon tilaa, mutta eikö tonttivuokran tarkoituksena olisi juuri ohjata tilasyöppöä lajia sinne missä tilaa on? Eli jonnekin junaradan varteen. ”Lähigolf” ei voi olla perusoikeus. Golfaamisen subventio ei tunnu kovin fiksulta sijoitukselta etenkin kun Tali ei ole kaikelle kansalle avoin kenttä vaan tuemme siis 570 000€ suljettua golfklubia. Toiset vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset.

Sinällään esim. Talin golf-kenttä on hieno puistomainen alue ja ”kaiken kansan” käytettävänä mm. hiihtomaastona talvisin. Suomen vanhimpana golf-kenttänä sillä on myös kaupunkikuvallisia ja kulttuurillisia arvoja.

Liikuntaviraston tukimuotona on myös edullisten lainojen myöntäminen liikuntapaikkojen rakentamiselle. Tätä tukimuotoa voisi ehkä harkita myös kulttuuripuolelle?

Selvitys toteaakin Liikuntaviraston tukipolitiikasta seuraavasti: ”Viraston ulkopuoliselle monikanavainen avustusjärjestelmä aukeaa kuitenkin huonosti. Järjestelmä, jossa yksi toimija saa erilaisia tukia useita kanavia pitkin näyttäytyy epämääräisenä ja herättää kysymyksiä järjestelmän oikeudenmukaisuudesta sekä siitä, jaetaanko kaupungin avustuksia kunnan perustehtävän kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.”

Tukimuotoja koskevat toimenpide-ehdotukset kannattaa lukaista sivulta 29. Mielestäni ehdotukset veisivät liikuntalautakunnan toimintaa avoimempaan ja helpommin ymmärrettävään suuntaan. Hyviä tavoitteita.

Itseasiassa olen hiukan pettynyt että kulttuurialan organisaatiotarkastelua ei teetetty ulkopuolisella taholla liikuntatoimen tapaan. Olisi voitu saada ehkä terävämpiä huomioita organisaatiorakenteesta kuin mitä nyt saatiin.

KULTTUURIPOLITIIKKA

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta Sibelius-konserttien järjestämiseksi kesällä Sibelius-monumentilla

ok.

Tämä Juho Romakkaniemen joulukuun valtuustossa tekemä aloite on mielestäni hiukan huvittava. Hän nimittäin teki aloitteensa kulttuuristrategian käsittelyn yhteydessä.

Kulttuuristrategiassa linjataan juuri siten kuin kulttuurikeskus vastaa: ”Konsertit keskeisellä turistikohteella ovat sinänsä kannatettavaa toimintaa, kun oikea järjestäjä ja rahoitus löytyvät. Helsingin kulttuurikeskus ei voi ottaa konserteista tuotannollista vastuuta, mutta järjestävällä taholla, esim. Sibelius-Seuralla, on mahdollisuus hakea avustusta konserttisarjalle, jolloin kaupungin rooli on harkita avustuksen myöntämistä tapauskohtaisesti.”

Täsmälleen samalla tavalla Helsinki toimii esim. Etno-Espa ja Jazz-Espa tapahtumasarjojen yhteydessä. Kaupunki tukee, mutta ei osallistu tuotantoon. Tämä on strateginen linjaus.

Juho! Kakkua ei voi sekä syödä että säästää! Ei kun kulttuuriyhdistystä perustamaan ja apurahaa hakemaan.

2 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta Pukinmäen Taidetalon toiminta-avustuksen korottamiseksti

ok. Tuki on noussut.

3 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto toivomusponnesta kulttuurilaitosten ja -toimijoiden mahdollisuudesta tarjota vapaalippuja esim. joululahjoina toimeentuloasiakkaille, syrjäytymisvaarassa eläville ym.

ok. Sinällään kohdennetut tuet ovat yleisesti ottaen parempi idea kuin ”yleisalennus”.

4 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto toivomusponnesta, jossa kehotetaan selvittämään mahdollisuus valmistella yhdistelmälippujen käyttöönottoa

ok.

5 Kohdeavustusten myöntäminen, 3. jako

Muutamia huomioita:

Hiukan harmittaa Suomen Bluegrass-Musiikin yhdistys ry:n jääminen tuetta. Avustussäännöissä lukee selvästi että kaupunki ei tue yksittäisiä konsertteja. Tässä tapauksessa kyseessä oli varsinainen massaspektaakkeli, 14 bändiä! Sisältö siis vastasi ”konserttisarjaa”. Ja tukea olisikin tullut jos olisivat järjestäneet neljä iltaa yhden sijaan.

Rajaus on ikävä mutta välttämätön jaettavan tuen rajallisuuden vuoksi.

Käpylän kyläjuhlien avustussummasta täytyy kysyä. Se vaikuttaa yllättävän pieneltä ottaen huomioon tapahtuman laajuden. Mielestäni Käpylän kyläjuhlat vertautuvat merkitykseltään esim. Alppipuiston tapahtumiin, joita tuetaan 12500€ per ”festivaali”. Sama tuki voisi tulla mielestäni kyseeseen myös Käpylän kohdalla.

Minkähän takia Elementti ry:lle ehdotetaan enemmän tukea kuin muille Alppipuiston festivaaleille? Sama tuki kaikille, sanoisin.

6 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 3. jako

Ihanaa että tänä vuonna on vähän enemmän rahaa jaettavaksi tälle tukimuodolle.

7 Kehittämissopimukset ja yhteistyöhankkeet

ok.

8 Snack & Pack – kokeellinen katukeittö -hankkeen oikaisuvaatimus

ok.

Aja hiljaa, kansa nyt vaan

Olin muutama viikko sitten teknikkona Jazzliiton kiertueella. Musiikki ja seura oli laadukasta ja Suomi tuli taas tutuksi vähän pääkaupunkia laajemmaltakin. Kilometrejä kertyi jotain kolmisen tuhatta ja retkueen ainoana C-korttilaisena ajoin suurimman osan matkasta.

 

Jazzliiton Transitissa oli vakionopeudensäädin, joka teki pitkän matkan ajamisesta miellyttävää – kaasujalka ei kramppautunut ja kyyti oli tasaista. Risteyksien kohdalla muuttuvat nopeusrajoitukset (ja välittömästi niiden jälkeen sijoitetut linnunpöntöt) aiheuttivat kuitenkin usein sydämentykytyksiä – ehdinkö hidastaa ajoissa? Mikäs tässä kohtaa se nopeusrajoitus olikaan? 80? 100? Löytyykö eteisen lattialta sakkolappu parin viikon kuluttua?

Aloinkin toivoa härpäkettä, jolla vakionopeussäätimen ja navigaattorin saisi yhdistettyä. Olisi todella näppärää, jos vakionopeussäätimen valvoman ajonopeuden voisi määritellä muuttumaan automaagisesti rajoitusten mukaan. Tuskin tämä olisi GPS- ja karttatiedot yhdistämällä mahdotonta.

Erityisen kätevä automaattinen ”maksiminopeussäädin” olisi silloin kun maantie kulkee taajaman läpi – vauhtisokeus jättää nopeuden todella helposti liian kovaksi. Ja jo kymmenen kilometriä kovempi tuntinopeus lisää jalankulkijoiden kuoleman todennäköisyyttä onnettomuustilanteessa huomattavasti.

Jalankulkijan kuoleman todennäköisyys kolarissa nousee todella jyrkästi 30 km/h jälkeen.

Nopeusrajoitusten nykyistä parempi noudattaminen tekniikka-avusteisesti vähentäisi taatusti myös onnettomuusriskiä ja kuolonkolareita, joista merkittävä osa johtuu ylinopeudesta. Voisiko vaikkapa vakuutusmaksuista tai autoverosta saada alennusta, jos ajoneuvoon olisi kytkettynä jatkuvasti päällä oleva ja liikenneturvallisuutta parantava nopeudenrajoitin?

Itseasiassa minun on erittäin vaikea keksiä mitään hyvää syytä olla määräämättä nopeudenrajoittimia pakollisiksi kaikkiin henkilöautoihin. Ammatti-autoilijoiden ohjastamissa rekka- ja linja-autoissa nopeudenrajoittimet ovat olleet arkipäivää jo pitkään. Miksi me luotamme amatööreihin enemmän kuin autoilun ammattilaisiin?

Nopeusrajoituksia tulee joka tapauksessa lain mukaan noudattaa. Miksi lain rikkomisen pitää ylipäätään olla mahdollista, jos sen estäminen parantaisi selvästi liikenneturvallisuutta? Yksilönvapauteen on turha vedota – julkinen katutila, jossa ajovirheet ja ylinopeus johtavat helposti kuolemaan, ei ole paikka, jossa yksilönvapautta ilmaista. Sitä varten on erikseen autoradat ja rallia varten suljetut tieosuudet.

Ohitustilanteita tai muita äkillisiä kiihdytystarpeita varten järjestelmään voitaisiin varmastikin rakentaa ”puskuri”, joka mahdollistaisi esim. 15% ylityksen 15 sekunnin ajaksi. Jos ei siinä ajassa pääse rekasta ohi, niin ohitusta ei kannata tehdä. Ylipäätään ohitustarve maanteillä vähenisi kun kaikkien ajonopeudet olisivat tasaisemmin lähellä rajoitusnopeutta.

Suomessa rekisteröityihin ajoneuvoihin tulisi asentaa paikannukseen perustuvat nopeudenrajoittimet. Teknisesti muutos ei ole mahdoton. Henkisesti varmaankin – kuulen mielelläni järkiargumentteja ehdotustani vastaan. Itse en niitä kyennyt keksimään.

Maginot-linja

(Kolumni Saymaan kevätnumeroon.)

1930-luvulla Ranska rakensi valtaisin kustannuksin itärajalleen Maginot-linjan; satoja kilometrejä pitkän linnoitusketjun. Ensimmäisestä maailmansodasta oli otettu oppia. Harmillisesti myös saksalaiset olivat kehittäneet sotateknologiaansa ja keväällä 1940 Saksan motorisoidut joukot koukkasivat tykkiasemien ohi suoraan sisämaahan. Merde!

Photo: "Dirk Gently" / Flickr (cc-lisenssi)

Tänä keväänä vellonutta Guggenheim-keskustelua seuratessa en ole voinut välttyä ajatukselta että Musiikkitalo oli erään aikakauden päätepiste, instituutioihin perustuvan korkeakulttuurin viimeinen bunkkeri. Kansa kun on kovasti sitä mieltä että ainakaan verorahoilla ei uusia eliitin museoita saa rakentaa. Argumentit ovat toki tuttuja jokaisesta suuresta kulttuurihankkeesta, mutta niiden raivokkuus on yllättänyt.

Millaisia satsauksia korkeakulttuuriin ylipäätään voidaan tulevaisuudessa tehdä? Kulttuurin julkinen rahoitus kohtaa yhtäaikaisesti kolme suurta muutosta: huoltosuhteen, kulttuurin ja median.

Suomessa on ollut viime vuosikymmenet verrattain hyvä huoltosuhde, jolla tarkoitetaan työtätekevien kansalaisten määrää verrattuna lapsiin, nuoriin ja eläkeläisiin – ylipäätään elättäjien ja elätettävien suhdetta. Työtätekeviä veronmaksajia on riittänyt kustantantamaan hyvinvointiyhteiskuntamme. Tulevaisuus ei näytä yhtä hyvältä. Erityisesti heikkenee ns. vanhushuoltosuhde, eli yli 65-vuotiaiden suhde 15-64 -vuotiaisiin. Kun vuonna 2008 vanhuksia oli 24,8%, niin vuonna 2030 suurten ikäluokkien eläköidyttyä meidän työikäisten pitää elättää lähes tuplasti enemmän eläkeläisiä (43,9%).

Tämä ei tunnetusti ole ilmaista. Sosiaali- ja eläkekustannukset nousevat vääjäämättömästi ja kaikelle muulle kivalle kuten kulttuurille jää yhä vähemmän tilaa niin kuntien kuin valtionkin budjeteissa.

Toinen haaste on koko kulttuurin kentän ja kuluttamisen muutos. Vaikka esim. klassinen musiikki on yhä yhtä arvokasta kuin vielä 80-luvullakin, on sillä kuitenkin nykyisin selkeästi enemmän haastajia; myös muut musiikin lajit ovat nousseet tukemisen arvoiseksi korkeakulttuuriksi. Huoltosuhde haastaa myös korkeakulttuurin – miten käy orkestereiden, jos nykyisen ikääntyvän yleisöpohjan tilalle ei kasva uutta yleisöä?

Median muutos taas johtaa uudenlaiseen päätöksentekoon ja demokratiaan, jossa kansalaisten suora vaikuttaminen näyttelee yhä suurempaa osaa. Väitän että Musiikkitaloa, joka oli hankala prosessi jo 2000-luvun alussakin, ei voitaisi enää rakentaa 2020-luvulla. Ei vaan onnistuisi, ainakaan julkisrahoitteisesti.

Kuitenkin Musiikkitalo on kävijämäärillään ja akustiikallaan vakuuttanut jo kaltaiseni skeptikotkin – kyllä se kannatti rakentaa. Ja mielestäni Helsingin kannattaisi pystyttää tulevaisuudessa myös uusi upea taidemuseo (Guggengaggelilla tai ilman).

Miten tulevaisuudessa sitten kultturille saadaan uusia tiloja ja julkista rahoitusta? Jotain ennustuksia uskallan tehdä: tilojen muunneltavuus, vanhojen rakennusten uusiokäyttö, verkostoituminen, muutosvalmius, väliaikaistilat, pop-up, genre-rajojen ylittäminen, kevyet organisaatiomallit ja yleisötyö ovat kymmenen vuoden kuluttua nykyistäkin tärkeämmässä asemassa.

Kulttuuri-ihmisten, taiteilijoiden ja taiteen ystävien, kannattaisikin pyrkiä uusien betoni- ja lasibunkkerien sijaan luomaan nykyaikaiset, liikkuvat ja täsmäiskuihin kykenevät joukot. Tulevaisuuden sotia ei voiteta edellisen sodan taktiikalla tai aseilla. Maginot-linjakin puskee heinää rauhallisella maaseudulla.

Vastine ”Guggenheim söisi tuloja” -kirjoitukselle

Tiistain Hesarissa oli Helsingin taiteilijaseuran puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan mielipidekirjoitus (vaatii kirjautumisen), joka kirvoitti minut lähettämään vastineen heti samana päivänä. Ilmeisesti eivät kuitenkaan aio kirjoitustani julkaista, joten julkaisen sen nyt sitten täällä blogilla.

Guggenheim ei uhkaa helsinkiläisiä kuvataiteilijoita 

Helsingin taiteilijaseuran puheenjohtaja Mika Vesalahti ja toiminnanjohtaja Timo Parkkonen kantoivat huolta (HS 21.2.) Guggenheim Helsingin vaikutuksista helsinkiläisten kuvataiteilijoiden toimeentuloon ja julkiseen tukeen.

Huoli on ymmärrettävää, mutta tällä kertaa onneksi ylimitoitettua: suunnitelman mukaan Helsinki jatkaa alueellisesti tärkeää kokoelmatoimintaansa Guggenheim-hankkeesta riippumatta. Lisäksi erityisesti nuorille taiteilijoille tärkeä Kluuvin galleria jatkaa toimintaansa.

Taidemuseohanketta valmisteltaessa kannattaa muistaa että taidemuseota ei rakenneta taiteilijoita varten. Ei musiikkitaloakaan rakennettu muusikoille vaan konserttiyleisölle. Guggenheimin ensisijainen kohderyhmä ovat taiteen ystävät; näyttelyissä käyvät vieraat, niin helsinkiläiset kuin koti- ja ulkomaiset turistitkin.

Helsinki ei kuitenkaan jätä taiteilijoitaan vain oman onnensa nojaan; valtuuston joulukuussa hyväksymässä kulttuuristrategiassa vuosille 2012-2017 Helsinki sitoutuu kehittämään taiteen kenttää pitkäjänteisesti ja monipuolisesti.

Taiteilijoille tarkoitettuja tukimuotoja ovat mm. työskentelyapurahat, taiteilijoille suunnatut asunnot (esim. Vuosaaren taiteilijatalo), kohdeapurahat hankkeille ja festivaaleille, apurahat kansainväliseen toimintaan, prosenttitaiteen hankinnat, taitelijaresidenssit ja edulliset työskentelytilat (Harakka, Kaapeli).

Helsinki tuntee vastuunsa Suomen johtavana taidekaupunkina.

Hannu Oskala
Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen (Vihreät)