Tasaista tuulivoimaa?

Tuulivoima on kasvanut Euroopassa viimeisen vuosikymmenen aikana aivan valtaisasti. Viime vuonna rikottiin sadan gigawatin ”haamuraja” – Euroopassa on nyt tuulivoimaa 106,5 gigawatin edestä.

Trendi on sama maailmanlaajuisestikin. Valitettavasti Suomi ei ole oikein pysynyt muun maailman vauhdissa mukana.

Tuulivoimaan liittyy tietenkin myös haasteita, ilmiselvimpänä se että tuuliolosuhteet vaihtelevat eikä tyynellä synny sähköä. Belgiassa kehitellään tyystin uudenlaista ratkaisua tuulivoiman vaihtelevuuteen.

Belgian valtionvarainministeri Johan Vande Lanotte ehdottaa että muutaman kilometrin päähän Belgian rannikosta rakennettaisiin noin 2,4 kilometriä leveä keinotekoinen saari, joka toimisi ”energiavarastona”. Kun sähkön kulutus on matalaa, mutta tuulivoiman tuotanto korkealla, myllyjen sähkö pyörittäisi pumppuja, jotka nostaisivat merivettä noin 15 metriä merenpinnan tason yläpuolelle. Sitten taas vastaavasti tyvenellä vettä laskettaisiin turbiinien läpi. Saari toimisi ikäänkuin valtavana akkuna.

Myös hollantilaiset ovat tutkineet vastaavaa ratkaisua jo aiemmin. Heidän mallissaan saaren vallien keskellä tosin olisi noin 50 metriä syvä monttu, johon vettä laskettaisiin. Energian varastoinnin perusidea on kuitenkin sama. Hollantilaisten laskelmien mukaan saari voisi tuottaa maksimissaan noin 2.000-2.500 MW tehon ja varastoida yhteensä jopa 30 GWh.

Eikä ajatus ole uusi ja kummallinen. Ensimmäiset samaan periaatteeseen perustuvat voimalaitokset aloittivat toimintansa jo 1890-luvulla Italiassa ja Sveitsissä. Uutta on vain ajatuksen yhdistäminen tuulivoimaan ja keinotekoiseen saareen.

Suomessa tämä ratkaisu ei välttämättä ole käytännöllinen, mutta idea on hyvä esimerkki siitä miten ihmiskunta kykenee keksimään uusia vastauksia haasteisiinsa. Uusiutuvan energian pullonkaulat ovat ratkaistavissa kunhan vain tahtoa löytyy.

”Cleantech”, eli uusi ympäristöystävällinen teknologia työllistää Suomessa jo 50000 ihmistä, eli noin 30 kertaa enemmän väkeä kuin Turun STX, ja kasvupotentiaali on huikea. Ala voisi työllistää maassamme kaksinkertaisen määrän ihmisiä 2020 mennessä. Rohkea rokan syö – Suomen kannattaisi olla uuden puhtaan teknologian edelläkävijä. Se tarkoittaa sekä työpaikkoja että parempaa maailmaa jälkipolville.

Öljyaddiktio käy Suomelle kalliiksi

Suomi on 100% riippuvainen tuontiöljystä – ei ole jänkhällä omia lähteitä ei. Englannin varojen ehdyttyä tuomme öljymme pääosin Venäjältä. Öljy aiheuttaa kansantaloudellemme huomattavia kustannuksia. Millaisia? Ja erityisesti, millaisia muutokset ovat viime vuosina olleet?

Raakaöljyn hinta oli 1990-luvulla laskenut alle 30 dollariin barrelilta – 70-luvun öljykriisi korkeine hintoineen oli enää muisto vain. 2000-luvun alussa lupailtiin öljyn säilyvän halpana ikuisesti. Toisin kävi.

Raakaöljyn (conventional crude) tuotanto saavutti huipputasonsa vuoden 2005 loppupuolella, jonka jälkeen markkinatalouden peruslait näyttivät toimivuutensa. Globaalin kysynnän jatkaessa kasvuaan, mutta tarjonnan vakiinnuttua lähti öljyn hinta reippaaseen nousuun ja huippu saavutettiin kesällä 2008 – 145 taalaa barrelilta. Tätä yhdysvaltain talous- ja logistiikkajärjestelmä ei enää kestänyt vaan Yhdysvallat romahti syvimpään lamaan sitten 1930-luvun.

Ja hinta on pysynyt korkealla sen jälkeenkin. Vaikka ”uudet teknologiat” lupaavat tehdä Yhdysvalloista jopa energiaomavaraisen, ovat ne kuitenkin huomattavasti perinteisiä metodeja kalliimpia. Esim. Bakkenin öljykentän taloudellisesti kannattava hyödyntäminen vaatii noin 80-90$ hintaa. Raakaöljyn hinnan lasku on siis erittäin epätodennäköistä.

Polttoaineen hinta vaikuttaa myös Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Jos verrataan vuotta 2001, jolloin öljyn keskihinta oli 29,86$ barrelilta ja vuotta 2011, jolloin raakaöljy maksoi keskimäärin 88,93$ barrelilta, saadaan varsin yksinkertaisella kerto- ja vähennyslaskulla aikaan tulos, että Suomi käytti vuonna 2011 noin 4,8 miljardia dollaria enemmän rahaa ostaakseen raakaöljyä maailmanmarkkinoilta kuin vuonna 2001.

2001: 79635700 barrelia hintaan $29.86 per barreli = $2,377,922,002
2011: 80826695 barrelia hintaan $88.93 per barreli = $7,187,917,986
2001-2011 erotus:                                                              = -$4,809,995,984

Maistellaanpa hetki. 4,8 miljardia dollaria. Se ei ole ihan vähän. Nykykurssilla se on noin 3,6 miljardia euroa. Vuodessa. Ja suurin piirtein saman verran tänä vuonna. Ja ensi vuonna. Ja tämä ei ole mitään Mikki HIiri -rahaa, vaan ihan niitä oikeita euroja, joilla voidaan rahoittaa joko suomalaista hyvinvointia tai venäläistä öljyteollisuutta.

Muistatteko vaihtotaseen, sen jonka alijäämäisyydestä mm. Elinkeinoelämän keskusliitto on kantanut huolta? Marraskuisen tiedon mukaan vaihtotaseemme oli edeltävien kahdentoista kuukauden ajalta 3,1 miljardia euroa alijäämäinen. Tämä on ihan aito ongelma – kansantalous ei voi velkaantua loputtomiin. Mutta jos öljyn hinta olisi vuoden 2001 tasolla, olisi vaihtotaseemme ollut selkeästi ylijäämäinen. Rakensimme taloutemme halvan öljyn varaan.

Johtopäätöksen luulisi olevan selkeä. Suomen riippuvuus tuontiöljystä pitää saada pysyvästi alemmalle tasolle. Tämä on järkevää politiikkaa olit mitä mieltä tahansa ilmastonmuutoksesta, hipeistä tai autoilusta.

Kaikkia mahdollisia toimenpiteitä on käytettävä. Tarvitsemme lisää vähäpäästöisempiä autoja, biopolttoaineita, raideliikennettä ja pyöräilyä. Tarvitsemme paremmin eristettyjä taloja ja energian säästöä.

Lisäksi tarvitsemme yhdyskuntarakenteen, joka mahdollistaa energiatehokkaan Suomen. Meidän pitää kaavoittaa ja rakentaa paremmin. Miksi Helsinki ja erityisesti pääkaupunkiseutu ovat tässä kuvaajassa samassa seurassa Kanadan ja Australian kanssa? Muut Eurooppalaiset kaupunkiseudut liikkuvat huomattavasti tehokkaammin.

(Lähde: Appu Haapio)

Pääkaupunkiseudun rakentaminen löysän kaavoituksen, yksityisautoilun ja tuhlailevan energiankäytön varaan on paitsi tyhmää myös kallista. Tiivis ja kestävä kaupunkirakenne parantaa pitkällä tähtäimellä koko kansantalouden tilaa. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa käyttää rahaa liikkumiseen tuplasti kilpailijoitamme enemmän. Se on oikeasti pois muusta hyvinvoinnista.

Paljonko veikkaat öljyn maksavan 2025 ja montako prosenttia Suomen bkt:sta olet valmis pistämään nappulaksi uhkapeliin?

Lähteet:

Inflaatiokorjatut raakaöljyn keskihinnat: http://inflationdata.com/Inflation/Inflation_Rate/Historical_Oil_Prices_Table.asp
Öljyn tuontitilasto: BP Statistical Review 2012
Öljyn yksikkökonvertteri: The Oil Converter

Taidemuseo/ilmastonmuutos/ei juustohöylää/blooper-reel (Vaalivideoita 2/2)

Ja tässä loput vaalivideot, kolme ”oikeaa” ja yksi huumorjpläjäys, jossa on epäonnistuneita ottoja… Enjoy!

Uusi taidemuseo Helsinkiin?

Ilmastonmuutos

Juustohöyläsäästäminen ei ole fiksua – ei juustohöylää

Aina ei onnistu – videokuvausten out-taket

Yhteisrintamahan käy

Amerikkalainen ”Global Footprint Network” on arvioinut vuodesta 1992 lähtien uusiutumattomien luonnonvarojen kulutusta. Heidän mukaansa ohitimme eilen (22.8.) kestävän kehityksen vaatiman tason tämän vuoden osalta. Vuonna 1992 ylikulutuspäivä oli vielä lokakuun puolivälin paremmalla puolella. Suunta on siis huono.

Loppuvuoden kulutamme maailmaa velaksi – lainaamme metalleja, mineraaleja, polttoaineita, eläinlajeja ja ekotyyppejä tulevilta sukupolvilta. Ja kuten mikä tahansa finanssijärjestelmä, ei tämä planeettakaan kestä ikuisesti jatkuvaa velkaantumista. Ennemmin tai myöhemmin pitää ruveta säästämään ja maksamaan velkaa pois tai ajaudumme konkurssiin.

Koko planeetan ekosysteemin konkurssi on mun mielestä ”pikkusen pelottava juttu”. Jo se, että sen mahdollisuus kasvaa jatkuvasti, on todella huolestuttavaa. Eurokriisi ei mahdu edes samalle mitta-asteikolle. Pähkinöitä ja meloneja, mitä näitä nyt oli.

Maa Marsin pinnalta kuvattuna. Kuva: NASA/JPL/Cornell/Texas A&M

Mitä pitäisi tehdä? Jyystää raakaa lanttua ja palella pimeässä koko loppuvuosi? Ei todellakaan. En suostu. Eikä suostu vapaaehtoisesti kovin moni muukaan. On täysin mahdotonta vaatia kaikilta, tai edes riittävän suurelta vähemmistöltä, sellaista henkilökohtaista askeesia että planeetta pelastuisi. Ei se vaan onnistu. Kyllä minäkin haluan syödä lihaa ja lentää välillä etelään pimeyttä pakoon.

Mutta radikaaleja muutoksia tarvitaan – ei me tätä planeettaa pelasteta ostamalla luomulattea riistosumpin sijaan. Kuluttajavalinoilla ja henkilökohtaisella kieltäymyksellä on rajansa ja niillä ei voida korvata lainsäätäjien vastuuta.

Yhdessä voimme tehdä päätöksiä, jotka ovat meidän yksilöiden lyhyen tähtäimen etujen vastaisia. Myös minun. Ja vain yhdessä voimme luoda ympäristövelattoman kylän, kaupungin, maan, mantereen ja toivottavasti koko maailman.

Sen sortin sosialisti minä olen. Ja vallankumouksella alkaa olla jo kiire.

Kilometrikorvauksista

HS uutisoi tänään hallituksen aikeista leikata kilometrikorvausta kaikilta. Kuten arvata saattaa, kommenttipalstat kävivät kuumana. Mielestäni ehdotus on erinomainen ja selvästi ministeri Kyllösen keväistä ajatusta parempi.

Miten muutos vaikuttaisi ja miksi se on perusteltu?

Ehdotus tarkoittaisi yleisen kilometrikorvauksen laskemista 0,45 euroa per kilometri -tasolta kahden sentin verran 0,43 euroa per kilometri -tasolle. Lisäksi yli 15 000km vuodessa ylittävät korvaukset saisivat olla vain 25 senttiä kilometriltä. Muutoksen vaikutus on 15 000km ajavan kohdalla on -300€, korvauksen määrän laskiessa 6750 eurosta 6450 euroon.

Kilometrikorvaus muodostuu yksinkertaistaen kahdesta eri osasta: kiinteistä ja muuttuvista kustannuksista. Kiinteillä kustannuksilla tarkoitetaan auton omistamiseen liittyviä pääomakuluja ja muuttuviin kuuluu sitten kaikki käytön määrän mukaan vaihtelevat kustannukset kuten esim. polttoaine, renkaat ja korjauskustannukset.

Näillä kahdella kustannusmuodolla on siis tärkeä ero: kiinteät, eli auton hankintahinta ja vakuutusmaksut, eivät kasva loputtomasti, vaan niiden osuus pienenee, mitä enemmän autolla ajetaan.

Liikenneministeriön laskelman mukaan 25 000 kilometriä vuodessa ajavan kustannus per kilometri on enää vain 37,69s/km. Tällöin nykyinen korvaus on siis jo 7,3 senttiä per kilometri yli kustannusten. Ja ero todellisen kustannuksen ja korvauksen välillä kasvaa mitä enemmän autolla ajaa vuodessa. Tämä ei ole kilometrikorvauksen tarkoitus. Matkakorvaus ei ole verotonta ”palkkiota” auton kustannusten päälle.

Ehdotuksen mukainen kilometrikorvausten leikkuri yli 15 000km ajaville nappaa juuri tämän ylimääräisen osan. 25 senttiä kilometriltä riittää muuttuvien kustannusten (n. 18 senttiä per km) kattamiseen – siitä jää vielä useampia senttejä ylikin.

Lisäksi nykyistä hiukan matalampi yleinen kilometrikorvaus (0,43€/km) on perusteltu – on ihan hyvä että myös matkakorvausten kautta kannustetaan kansalaisia sekä hankkimaan edullisempia (ja vähäpäästöisempiä) ajoneuvoja että ajamaan taloudellisemmin. Jokainen voi omilla valinnoilla vaikuttaa siihen miten pitkälle kilometrikorvaus riittää. Tulevakin taso riittää kattamaan erittäin hyvän uuden auton käyttökustannukset täysmääräisesti. Mersulla päristelyä ei tarvitse muiden veronmaksajien tukea.