autot ja helsinki

Pajunen haluaa lisää autoja Helsingin keskustaan

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja ydinkeskustan yrittäjät ottivat poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa Helsingin keskustan yksityisautoilun puolesta torstaina.

”Autoilevat ihmiset käyttävät merkittävästi rahaa”, Pajunen arvioi.

Hän tyrmää ajatuksen ruuhkamaksuista kantakaupungin rajoilla. Se johtaisi keskustan autioitumiseen ja asioinnin siirtymistä entistä enemmän isoihin kauppakeskuksiin.

Vihdoinkin joku sanoo mielipiteensä ääneen. Tavallinen toimintatapa helsinkiläisessä kunnallispolitiikassa kun ollut se, että kaikki puolueet julistavat julkisen liikenteen autuuden mantraa mutta käytännön politiikka puhuu eri kieltä. Kok.dem. -puolueen lausuntoja seuratessa on tullut todettua useasti Tuomiojan tunnetuksi tekemä ”kognitiivisen dissonanssi” – sanojen ja tekojen ristiriita… Vihreiden sisäisessä keskustelussa kokoomuksen ja demareiden yhteenliittymää kutsutaankin usein autoilupuolueeksi.

Yrittäjät ehdottavat, että pysäköintimaksuja alennetaan keskustassa iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi pääväylien liikennettä pitää tehdä sujuvammaksi liikennevalojen ”vihreiden aaltojen” avulla.

Kävelykatu on tervetullut, mutta vain Aleksanterinkadun alueelle. Sen sijaan Rautatieaseman tienoo ja Esplanadit halutaan pitää avoinna yksityisautoille.

Yrittäjät haluavat myös, että keskustatunneli rakennetaan.

Keskustatunnelin kustannuksiksi arvioidaan tällä hetkellä n. 500 miljoonaa Euroa.

Olen niin monella tapaa eri mieltä Pajusen kanssa, että vaikea tietää mistä aloittaa.

Lähdetään nyt ensin tuosta ajatuksesta että erityisesti autot tuovat maksavia asiakkaita ja elävän kaupunkikeskustan. Onko todella näin? Onko heillä näyttää jotain tutkittua tietoa asiasta? Kokemuksia maailmalta?

Kehäteiden varsilla olevien kauppojen vetovoima on fakta, jota ei keskustan autoittamisella kumota. Elävän keskustan perään on turha itkeä jos ensin on kaavoitettu markkinat kilometrien päähän. Vantaa, Espoo, Sipoo ja Helsinki itse (Itäkeskus) ovat luoneet kauppapaikkoja, jotka kilpailevat autoilevista asiakkaista ja ostovoimasta keskustan kanssa. Ja ne ovat olemassa helpoitetaan autoilua ydinkeskustassa tai ei.

On muuten lähes luonnonlakiin verrattava sääntö, että kauppiaat vastustavat kävelykeskustojen luomista. Ja yhtä universaalia on se, että muutaman vuoden kuluttua päätöstä kiitetään.

Ihmiset luovat elämää eivät autot

Stockmannin, Kämpin ja Kampin keskuksen asiakkaista suurin osa kulkee julkisilla kulkuneuvoilla, asematunnelin asiakkaista kaikki. Keskustan suuri valtti kehäteiden marketteihin on nimenomaan hyvät julkiset yhteydet ja mannermainen suurkaupungin tunnelma, jossa ihmiset liikkuvat kävellen; terassit, ravintolat, puistot, katutaiteilijat, laadukkaat erikoisliikkeet ja muut monipuoliset palvelut luovat elävän urbaanin ilmapiirin. Se on jotain mitä Jumbo ei voi koskaan tarjota vaikka parkkipaikat olisivatkin ilmaisia.

Mitä Esplanadin ympäristö voisikaan kesäisin olla jos edes Pohjois-Esplanadi olisi kokonaan kävelykatu? Eikö Zysselläkin olisi viihtyisämpää jos Strindberg sijaitsisi kävelykadun eikä ruuhkaisen autotien varressa? Harvalla turistilla on myöskään auto Helsingin keskustassa…

Toinen aivan käsittämätön asia on se, mihin nuo lisäautot aiotaan keskustassa työntää? Jo nyt kaikki tiet Oopperatalolta etelään ovat ruuhkaisia klo 7-18. Ei sinne mahdu lisää autoja, kaikki paikat ovat täynnä ja Mannerheimintietä on vaikea leventää. Jo nyt autojen ja liikenteen määrä tekee mielestäni keskustasta epämiellyttävän ympäristön; Meluisan ja saasteisen. Pelastuksena yhtälöön pidetään keskustatunnelia.

Keskustatunneli ei ratkaise mitään.

Ensinnäkin se ei vähennä liikennettä. Pikemminkin päinvastoin, Helsingin keskustan alueen kauttakulkuliikenne lisääntyisi ja maanpäällinenkin liikenne ruuhkautuisi entisestään, etenkin tunnelin ulostulojen kohdilta. Keskustatunneli ei siis vähennä keskustan maanpäällistä liikennettä. Keskustatunneli ei myöskään vähennä päästöjä – niiden jakaantuminen vain muuttuu tuuletusjärjestelmien ansiosta pistemäisemmäksi heikentäen ilmanlaatua ratkaisevasti monessa kohtaa. Jo nyt ilmanlaatu on monina päivinä huono; miten se paranee autojen määrää reilusti lisäämällä? Paraneeko keskustan vetovoima lisäämällä ilmansaasteita? En nyt edes viitsi ryhtyä paasaamaan ”ilmastotalkoista”, joissa ilmeisesti kaupunkimmekin pitäisi olla mukana.

Keskustatunnelin arvioitu hinta tällä hetkellä on n. 500 miljoonaa euroa. Onko yksityisautoilua edistävä tunneli oikeasti tärkein rahareikä kaupungissamme tällä hetkellä? Eikö ole mitään muuta keinoa ratkaista keskustan liikenneongelmia? Eikö rahalle olisi mitään parempaa käyttöä? Summa on valtava, täysin arkikokemuksen ulkopuolella, ja samaan aikaan nuorisotaloja suljetaan Itä-Helsingissä muutamien kymmenien tuhansien eurojen puutteen vuoksi. Sitten ihmetellään kun jengi voi huonosti…

Kunnallinen talous on erittäin pitkälle nollasummapeliä; kaikkea ei voida saada. Mistä pitää luopua jotta tunneli voidaan rakentaa? Kenen etuja se ajaa?

Etevi summaa asian hyvin.

Pajunen: ”Ruuhkamaksuja ei pidä tuoda tänne missään nimessä. Se merkitsee kaupunkirakenteen räjäyttämistä amerikkalaistyyliseksi satelliittikaupungiksi.”

Mainiota, että Jussikin pitää kaupunkirakenteen hajoamista ja ”amerikkalaistyylistä satelliittikaupunkia” epätoivottavana. Raivon partaalle kommentti saa kun se esitetään tässä yhteydessä. Amerikkalaisen ”suburban sprawlin” kun on nimenomaan luonut rajoittamaton autoilu. Käsittämätöntä! Pääkaupunkiseudulla yksityisautoilun kannustaminen johtaa kaupunkirakenteen hajoamiseen.

Ruuhkamaksuja on kaikkialla vastustettu samalla argumentilla. Ja se on osoitettu paikkaansa pitämättömäksi mm. Lontoossa ja Tukholmassa. Autojen määrän väheneminen hyvien joukkoliikenneyhteyksien kattamassa kaupungissa jopa lisää keskustan vetovoimaisuutta.

Hilpeintä koko ulostulossa on sen idealistisuus – Pajusen mielipiteet eivät vastaa kokemuksia maailmalta tai tutkimustuloksia. Ne ovat ideologisia, mutta niitä ei pidetä sellaisina, vaan ne nähdään ”tosiasioihin” ja ”talouden realiteetteihin” perustuvina. Mielipiteestä ei tee kiveen kirjoitettua totuutta se, että se lausutaan syvällä rintaäänellä kravatti kaulassa kauppakamarin tiedotustilaisuudessa. ”Haihattelevien viherpipertäjien” näkemykset pohjaavat tässä asiassa paremmin tosiasioihin.

maataloustuki vs. kulttuurin tuki

Heh. Huomasin mielipiteissäni hupaisan ristiriidan: olen jo pitkään pitänyt maataloustukia enemmän tai vähemmän tuhoisina järjestelminä, joita ilman maailma saattaisi hyvinkin olla parempi paikka. (Perusteluja joskus myöhemmin…)

Suomen 141-tukia ja maatalouden tukemista perustellaan näillä raukoilla rajoilla usein sillä, että ”Ilman (maatalous)tukia maatalous loppuisi Suomessa.”.

Luin eilisen postaukseni ja huomasin perustelevani kulttuurin tukemista täsmälleen samalla tavalla.

Hupaisaa. Täytyypä yrittää parantaa argumentointia.

kulttuurin tuesta ja kiertueista

Kulttuurin tukemisesta

Olin lauantaina Etnosoi-festivaalin järjestämässä seminaarissa. Otsakkeena oli ”Kansanmusiikkia kiertueille!”.

Tapahtumanjärjestäjien ja muusikoiden ammattilaisfoorumissa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia kansanmusiikkitapahtumien ja -konserttien toteuttamisesta Suomessa. Tarkoituksena on ideoida yhdessä konsertti- ja kiertuetoiminnan kehittämistä sekä aktivoida ja evästää kentän toimijoita. Eri näkökulmia edustavien panelistien joukossa kuullaan muun muassa muusikoita Pauli Hanhiniemi ja Veera Voima. Moderaattorina toimii tutkija Hannu Tolvanen. Foorumi on avoin myös kaikille, jotka vasta suunnittelevat tapahtumien toteuttamista. Seminaari on osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa kolmivuotista kansanmusiikin edistämishanketta.

Mielenkiintoisimmat jutut panelisteista oli Rockadillon Tapio Korjuksella, jolla tuntui olevan eniten kokemusta nimenomaan marginaalimusiikin keikka- ja levymyynnistä Suomessa ja maailmalla.

Erittäin mielenkiintoista oli pohdinta kulttuurin tuen aiheuttamista markkinahäiriöistä. Lähtökohtaisestihan kaikki subventio aiheuttaa tavalla tai toisella muutoksia markkinoilla. Miten tuki kohdistetaan vaikuttaa erittäin selvästi kysynnän ja tarjonnan dynamiikkaan.

Muutamia esimerkkejä epäterveistä piirteistä, joita huonosti kohdennettu tuki luo:

Muutama vuosi takaperin Suomeen luotiin tanssin aluekeskusjärjestelmä.

Tanssin aluekeskukset pyrkivät parantamaan tanssitaiteen toimintaedellytyksiä, lisäämään tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia sekä laajentamaan kulttuuritoimintaa valtakunnallisesti.

Hienoja tavoitteita. Metodit vain paikoitellen olivat mielenkiintoisia. Osa aluekeskuksista nimittäin lisäsi tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia tarjoamalla kunnille ja kouluille tanssiesityksiä ilmaiseksi. Kyllä, kustannukset 0€ ja saatte laitokseenne ammattilaisten luomaa tanssitaidetta.

No, mikä olisi saattanut mennä vikaan? Tuolle alueelle ei sitten enää voinut myydä mitään muita (eri tavoin tuettuja) näytöksiä edes naurettavan pienillä liksoilla koska tapahtumia sai myös ilmaiseksi.

Vastaavia markkinahäiriöitä (vaikkakin lievemmin) aiheuttaa myös mm. Koulun konserttikeskus, joka tarjoaa subventoituja artisteja katalogistaan keikoille kouluihin ja päiväkoteihin. Esim. Jussi Raittinen & The Boys -yhtyeen konsertti maksaa 295€. Neljän hengen yhtye, 73,74€/muusikko. Tuosta summasta siis matkat, majoitukset, äänentoisto, palkat ja palkan sivukulut… Ongelmia tässä järjestelyssä on ainakin kaksi. Ensinnäkin on erittäin vaikeaa myydä subventoimatonta orkesteria koulukiertueelle ja toisaalta koulun konserttikeskuksen rooli yhtyeiden valitsijana antaa sille vallan ”sanella” mitä kouluissa soitetaan. Konserttikeskuksen listoilla olevat orkesterit ovat kyllä laadukkaita ja oppilaitoksiin sopivia, mutta miten listalle pääsee ja ovatko ne ainoat orkesterit maassamme, jotka voisivat kouluissa keikkailla?

Kolmas tapa millä voimakas subventio aiheuttaa markkinahäiriöitä tulee hyvin esille maamme pääkaupungin jazz-tarjonnassa. Freelancemuusikot ry sahaa omaa jalkaansa järjestämällä Juttutuvassa Rytmihäiriö-klubia, johon ei ole lainkaan pääsymaksua. Illat ovat erittäin suosittuja, eikä syyttä; siellä esiintyvät kaikki maamme eturivin jazz-muusikot ja meno on mahtavaa. Mikä siis ongelmana? Yksinkertaisesti se, että pienikin pääsymaksu tuntuu nykyisin olevan helsinkiläiselle jazz-yleisölle liikaa. Miksi maksaa kun saman saa ilmaiseksikin? Ylittämätön hintakilpailu syö muut mahdolliset toimijat markkinoilta.

Mikä sitten olisi oikea ratkaisu? Lopettaa kaikki tuki kulttuurille? Lisätä tukea dramaattisesti, jolloin pullonkaulat ainakin laajenisivat?

Kulttuurin avustaminen on välttämätöntä jos halutaan varmistaa maassamme tehtävän taiteen monimuotoisuus. Tuen tarkoituksenahan on nimenomaan luoda häiriö: mahdollistaa ammattimainen toiminta vaikka markkinat maassamme ovat liian pienet elättääkseen kriittisen massan verran taiteilijoita.

Markkinataloudellisen perustelun lisäksi ei saa unohtaa kulttuurillista perustelua; ilman tukea (ainakaan näin monimuotoista) suomalaista kulttuuria ei olisi olemassa – on kyse sukupolvien ketjusta aina kalevalaisista ajoista lähtien. Sen ei saa antaa katketa markkinavoimien alla.

Tuki vain tulisi kohdistaa siten, että se olisi mahdollisimman hyvin toimivaa. Tällä hetkellä näin ei monilta osin ole.

Ainakin kiertue-tilannetta helpottaisi rahoituksen muodon muuttaminen; artistien subventoinnin sijaan tulisi ehkä tukea enemmän alueellisia toimijoita, jotta heillä olisi varaa maksaa ”oikeat markkinahinnat” esityksistä. Näin syntyisi myös todellinen, ”terve” kilpailutilanne keikoille pyrkivien bändien välille.

Tästähän sitten seuraisi tietenkin sellainen tilanne, jossa tilaajan valta nousisi ja tuottajan vähenisi. Tekisivätkö koulujen rehtorit ja kuntien kulttuurisihteerit viisaita päätöksiä ja tilaisivat laadukkaita taidepläjäyksiä? Onko kevyestä mm. konserttikeskuksen ”asiantuntijaholhouksesta” luopuminen viisasta? Entä jos kaikki ns. ”kevyen musiikin” konserttitoiminnan tuki valuukin ilman valvontaa vain ”MattiTepoille”? Menisikö kunnille kulttuuriin annettu raha ”tärkeämpiin rahareikiin”?.

Ei ole valmis ajatus tämä ei. Ehkäpä pitäisi kyseenalaistaa koko kulttuurin tukemisen ajatus ja lähteä pohtimaan miltä kenttä näyttäisi ilman tukea? Syntyisikö rakenteita, jotka kuitenkin loisivat mahdollisuuksia muullekin kuin massaviihteelle? Onko nykyinen muusikkojen ja taiteilijoiden määrä maassamme luonnoton*? Olemmeko vain loisia ”tuottavien kansalaisten” lihassa?

*Jossain toisessa postissa sitten klassisen musiikin ja muun musiikin tuen suhteesta… Tai lähinnä suhteettomuudesta.

Autoverouudistus

Tuore autoverouudistus herättää ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta tämähän on juuri sitä mitä vihreät ovat pitkään ajaneet ja itsekin toivonut tapahtuvaksi. Tuntuu itsestäänselvältä, että kaikkein haitallisimpien (ja kulutukseltaan turhimpien) autojen ostovero ja vuotuinen käyttömaksu olisivat korkeammat kuin ”vähemmän haitallisten” ajoneuvojen.

Verojen ohjausvaikutuksen esimerkkitapaus!

Mutta. Se toteutus. Voidaanko vakavalla naamalla puhua ympäristön kannalta positiivisesta muutoksesta jos 80% autoista hinta halpenee? Takuulla eivät kaikki 80% ole ”vähäpäästöisiä” tai ”pieniä kulutukseltaan”. Uudet autot ovat keskimäärin vähäisempiä päästöiltään kuin vanhat ja jos autokanta uusiutuisi tämän päätöksen ansiosta, niin ensisilmäyksellä vaikuttaisi siltä, että päästötkin vähenevät. Miksi siis nillittää?

Tärkein oman auton käyttöön liittyvä seikka on liikkumisen marginaalikustannus. Esimerkki: Pentin pitää päästä töihin 5 km päähän keskustaan. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: julkinen liikenne tai oma auto. Bussilippuihin Penalla kuluisi 4€ päivässä. (Tai n. 50€ kuussa jos, hän ostaisi kuukausikortin), bensaan Penalla menee vain 1€ päivässä. Penan siis ”kannattaa” ajaa autolla joka päivä töihin, vaikka auton omistamisen kokonaiskustannukset huomioon ottaen näin ei tietenkään ole asian laita. Kun auto on hankittu sitä ”kannattaa” käyttää mahdollisimman paljon.

Hallituksen verouudistus laskee auton hankintakynnystä ja siirtää näin ollen väkeä julkisista liikennevälineistä oman auton käyttäjiksi.

Jos autokanta ei pysy aisoissa ja hiilidioksidipäästöt eivät pienene, hallitus tekee Vanhasen mukaan uusia kiristyksiä polttoaineverotukseen.

Vanhasen lapsenomainen usko markkinalogiikan vastaiseen lopputulokseen on hämmentävä. Mieleen tulee muutaman vuoden takainen alkoholiverotuksen uudistus; lasketaan väkevien veroja ja Kappas! Kansa tajusi vaihtaa keskikaljan Koskenkorvaan ja hallitus oli kummissaan. Autokanta uusiutuu joka tapauksessa hitaasti. Hallituksen esityksen mukaisen mallin buustaama autokauppa vaikka vuodenkin ajan saa aikaiseksi rakenteita, joiden poistumiseen kuluu vuosia. (Autojen keski-ikä Suomessa on n. 10 vuotta.)

Autojen määrän ja käytön lisäys tulee erittäin todennäköisesti peittämään pienentyvän kulutuksen tuomat hyödyt. Lisäksi täytyy muistaa että jo ennen uudistusta vähäpäästöisimmät autot olivat mallistojen halvimpia – pieni kone kun syö vähemmän. Kuluttajan ostovoima sen sijaan ei verouudistuksella muuttunut. On täysin mahdollista että moneen talouteen ostetaan enemmän kuluttava, tehokkaampi menopeli kun siihen on nyt paremmin varaa!

Ilmastonmuutoksen torjuminen autoverotusta alentamalla on ajatuksena nurinkurinen. Populismia, autokaupan etujen ajamista, surullisen lyhytnäköistä politiikkaa.