Seuraava autosi on täyssähköinen

Iltasanomien toimittaja Pasi Jaakkonen kirjoitti viikonvaihteen lehteen pitkän jutun otsikolla ”Entä jos polttomoottori kielletään?”. Viesti oli selvä: jos Vihreät tai SDP pääsevät valtaan koittaa turmio.Pasi oli löytänyt ensimmäiseksi esimerkiksi Koillis-Lapissa toimivan eläinlääkärin (35 000km/vuosi). Jos tulee sähköautot, lehmät kuolevat, porot jää erottelematta ja miettikää 600 kilometrin matkaa synnytyssairaalaan! Seuraavaksi Pasi kyseli sitten näkökulmia ambulanssikuskilta ja metsäkoneyrittäjältä.

Itse olin Jaakkosen jutusta lähinnä huvittunut. Ja koko tästä keskustelusta. Tällä kun ei ole yhtään mitään väliä. Suomessa ei myydä normaaliin henkilöautokäyttöön polttomoottoriautoja vuonna 2030 kuin erityistapauksissa. Tuli kieltoa tai ei.

Sähköauto ihan puhtaasti keksintönä on ylivertainen polttomoottoriautoon verrattuna. Se on kertaluokkaa yksinkertaisempi ja siten toimintavarmempi. Olen kuullut käytettävän esimerkkinä että polttomoottoriautossa on noin 2000 liikkuvaa osa, joista jokainen siis voi hajota – ja hajoaa – aikanaan. Sähköautossa niitä on 20. Vaikka ero ei olisikaan aivan näin järisyttävä, on se silti selvä sähköauton eduksi.

Jotta sähköautolla päästään noin 300 kilometrin toimintasäteeseen yhdellä latauksella, pitää siihen kasata paljon akkuja. Akusto on sähköauton kallein yksittäinen osa, yhä noin 10 000 euroa.

Mutta akkujen hinta laskee, on laskenut koko tämän vuosituhannen ja jopa yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Bloombergin arvion mukaan Tesla saavuttaa akustoissaan 90$/kWh -hintarajan vuonna 2020 ja 60$/kWh saavutettaisiin konservatiivisestikin arvioiden ennen 2020-luvun puoliväliä. Kiinalaisen Envision Energyn toimitusjohtaja Lei Zhang on arvioinut akustojen hinnan tippuvan alle 50$/kWh vuoteen 2025 mennessä. Akkuteknologia kehittyy, mutta erityisesti tuotannon kasvaessa skaalaedut nostavat tehokkuutta.Mitä tämä tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä että Yhdysvalloissa normaali sähköperheauto on halvempi hankintahinnaltaan edullisempi kuin polttomoottoriversionsa vuonna 2020. Ja noin 2023 polttomoottoriauto on kalliimpi jopa ns. ”budjettiluokassa”. Eli se halpa pikkuauto on halvempi sähköisenä.

Sama kehitys tapahtuu myös Suomessa – etenkin jos verotusta suunnataan yhtään päästöttömän suuntaan. Ja ollaan suuntaamassa – jopa Kokoomuksen ohjelmien mukaan.

Nyt sitten käsi sydämelle myös siellä Suomeen luottavalla puoluetoimistolla. Jos valittavanasi on muutaman vuoden kuluttua 30 000 euron perhe-Skoda tai 30 000 euron täyssähköinen perhe-Skoda, kumman hankit? Tai oikeastaan 30 000 euron polttomoottori-Skoda tai 25 000 euron sähkö-Skoda? Etenkin kun sähköisellä ajaminen on todella paljon halvempaa per kilometri.

Aivan. Hankit sähköauton. Tietenkin. Koska et ole idiootti.

Tätä on disruptio – tekninen muutos, joka voi hävittää vanhoja toimintatapoja hetkessä. Kaikilla meillä oli filmikamera kunnes yhtäkkiä yllättäen kenelläkään ei enää ollut.

Luennoitsija Tony Seban kaksi kalvoa kertovat edellisestä liikenteen disruptiosta noin sata vuotta sitten.1800-luvun lopussa pelättiin New Yorkin peittyvän hevosenlantaan.No, näin ei käynytkään. Liikenne tehostui, moninkertaistui ja parani laadultaan. Näin tulee käymään nytkin.

2030-luvulla on henkilöautoja – koko nykyinen yhteiskuntamme on rakennettu henkilöautoliikenteen ympärille. Mutta polttomoottorilla ne eivät kulje kuin poikkeustapauksissa.

Ja poikkeustapauksia voivat hyvinkin olla ne Jaakkosen jutussaan mainitsemat lappalainen eläinlääkäri, ambulanssikuski ja metsäkoneyrittäjä. Ja näille saattaa hyvinkin olla tarjolla riittävästi kotimaista suhteellisen ilmastoneutraalia biopolttoainetta.

Mutta kun meillä Suomessa oli joulukuun lopussa rekisteröitynä 3 132 997 henkilöautoa, joilla keskimäärin ajetaan noin 52 km päivässä, niin onko jotenkin aivan käsittämätön ja epärealistinen ajatus että näistä helposti vaikkapa 90% olisivat sähköautoja, jos se vaan olisi taloudellisempi vaihtoehto? No ei ole.

Sähköautoilu tulee. Epänormaalista tulee uusi normaali. Ja muutos tulee tapahtumaan aiemmin ja nopeammin kuin juuri kukaan tuntuu oivaltavan.

Erittäin todennäköisesti seuraava (uusi) autosi on täyssähköinen. Ja teet sen päätöksen ihan itse, vapaaehtoisesti, ilman kieltoja tai pakkoja.

Ja kymmenen vuoden kuluttua ihmettelet että miksi kukaan tätä vastusti – eikä kaupasta löydy polttomoottori-vaihtoehtoa kuin tilaamalla.

Sakkojen muuntorangaistuksen palauttamisesta

Oikeusministeriö kertoo verkkosivuillaan olevansa ”Oikeusvaltion ja demokratian ministeriö”. Hyvä juttu.

Oikeusministeri Häkkänen puolestaan riemuitsee Twitterissä sakon muuntorangaistuksen palauttamisesta.

Mikäs se olikaan? No, jos pikkurikollinen on saanut yli kuusi sakkoa vuodessa, voi käräjäoikeus tulevaisuudessa muuntaa sakon vankeudeksi, jos sakkoa ei saada perityksi. Vähintään 5, enintään 40 vuorokautta.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie kertoi Kainuun sanomien kolumnissaan että: ”Toistuvista näpistyksistä tuomitaan tyypillisesti yli 20 päiväsakon rangaistuksia, minkä vuoksi esimerkiksi elintarvikekauppoja kiusaavat jatkuvat kaljavarkaat eivät tule pääsemään pälkähästä.”

Eli kun se syrjäytynyt alkoholisti pöllii kaljaa, niin häkki heilahtaa. Riemuitkaa kansa! Demokratian ja oikeusvaltion ministeriö on puhunut!

Lakiesityksestä annettiin tietenkin lausuntoja. Hain ensin Amnestyn lausuntoa kun arvelin olevani samaa mieltä sen kanssa. Siteeraan mieluummin kuitenkin tässä ensin Suomen Asianajajaliiton hippejä:

”Asianajajien havainto kentältä on se, että sakon muuntoa pyritään välttämään viimeiseen saakka; varat etsitään vaikka mistä. Muuntorangaistuksen kohteeksi valikoituvat ne, jotka ovat pudonneet kaikkien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten verkostojen ulkopuolelle. Heillä ei kertakaikkisesti ole mahdollisuutta suorittaa sakkojaan. On selvää, ettei pelotevaikutus silloin toteudu rikosoikeusjärjestelmän uskottavuuden, lain kieltojen ja käskyjen noudattamisen sekä yleisen lainkuuliaisuuden kannalta. Tutkimustieto vahvistaa tämän yksiselitteisesti. Toisaalta sen paremmin muuntorangaistuksen käyttöalaa lisänneet kuin rajoittaneetkaan toimet eivät ole käytännössä vaikuttaneet tällaisten henkilöiden rikollisuuteen millään tavalla.”

Helsingin käräjäoikeuden rikollisia hyysäävät fillarikommunistit puolestaan lausuivat:

”Sakkojen vieminen toistuvuusperusteella sakkomenettelystä tuomioistuimeen tulisi kohdistumaan käytännössä pääosin moniongelmaisiin (syrjäytyneisiin, päihdeongelmaisiin ja maksukyvyttömiin) sakonsaajiin, jotka eivät kykene maksamaan sakkoja, vaan joutuvat sovittamaan ne vankeutena. Esityksen toteuttamisella ei välttämättä olisi juurikaan vaikutusta edellä tarkoitettujen henkilöiden toimintaan ja käyttäytymiseen. Näin esitetyn uudistuksen erityisestävät vaikutukset voisivat jäädä vähäisiksi”

”Tässä yhteydessä käräjäoikeus haluaa tuoda esille, että niin sanottujen nälkäänsä varastelevien ongelmaa ja erilaisia toimimisvaihtoehtoja on jo usean vuoden ajan sekä ennen sakkomenettelylain voimaantuloa ja myös sen jälkeen pohdittu Helsingin poliisilaitoksen, Helsingin käräjäoikeuden, Helsingin syyttäjänviraston, Helsingin oikeusaputoimiston ja Helsingin Asianajajayhdistyksen edustajien pysyvässä verkostoyhteistyöelimessä. Helsingin alueella on ajalla 1.7.2017-1.7.2018 jäänyt 10 ihmistä kiinni 25-52 näpistyksestä, jotka ovat kohdistuneet pääasiassa alkoholiin ja elintarvikkeisiin. Tähän varsin suppeaan, osin nälkäänsä tai janoonsa näpistelevien henkilöiden ryhmään pyritään vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi. Tässä tarkoituksessa kokeiltavana ja kehiteltävänä on yhteistyö Helsingin sosiaaliviraston kanssa.”

Valtakunnansyyttäjänvirasto, tuo hyysäreiden tyyssija puolestaan lausui mm.:

”Esityksen perusteella sakkomenettelylain soveltamisalan rajaaminen johtuisi vain suhteellisen pienen joukon tekemistä toistuvista rikoksista. Esityksen perusteluista ilmenee myös, että vuonna 2008 toteutetulla rangaistusmääräyssakkojen muuntokiellolla ei ole havaittu olleen vaikutusta toistuvasti sakkorikoksiin syyllistyvien henkilöiden käyttäytymiseen taikka yleiseen lainkuuliaisuuteen. Muuntorangaistuksen uhalla voidaan esityksen perusteluiden mukaan kuitenkin arvioida olevan ainakin jonkinlaista vaikutusta sakotettujen maksuhalukkuuteen.

Esityksen perusteluiden mukaan muuntorangaistusta suorittamaan joutuvat sakotetut ovat pääosin yhteiskunnan palvelujärjestelmien ulkopuolella, ja he ovat terveydentilaltaan poikkeuksellisen huonokuntoinen ryhmä jopa verrattuna muihin vankeihin. Muuntorangaistus kohdistuu siis pääsääntöisesti jo muutenkin heikossa asemassa oleviin.

Muutoksella saatava hyöty olisi lähinnä periaatteellinen. Vaikka muuntorangaistuksen uhalla voisikin olla jonkinlaista vaikutusta maksuhalukkuuteen, ei sillä kuitenkaan olisi juurikaan vaikutusta rikoksentekijöiden käyttäytymiseen tai yleiseen lainkuuliaisuuteen. Muutos koskisi vain pientä toistuvasti rikoksia tekevää joukkoa. Myöskään rikosoikeusjärjestelmän uskottavuus ei todennäköisesti parantuisi toivotulla tavalla käytännössä. Tätä perustellaan tarkemmin jäljempänä kohdassa esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset.

Muutoksesta aiheutuvat haitat olisivat sen sijaan suuremmat. Muutos lisäisi huomattavasti viranomaisten työmäärää, hidastaisi rikosasioiden käsittelyä entisestään ja olisi myös ristiriidassa rikosprosessin eri keventämishankkeiden kanssa. Se lisäisi myös huomattavasti oikeudenhoidon kustannuksia. Muutos vaikuttaisi vain pieneen joukkoon rikoksentekijöitä ja vaarana olisi, että ratkaisukäytäntö sakkomenettelylain soveltamisalasta muodostuisi epäjohdonmukaiseksi. ”

Rikosseuraamuslaitos (en tiennyt että sellainenkin kukkahattutätien laitos on olemassa) puolestaan lausui:

”Vaikka hallituksen esityksessä pyritään rajaamaan muuntorangaistuksen palauttaminen yli kuusi kertaa toistuviin samankaltaisiin rikosasioihin, ei esitys korjaa sakon muuntorangaistukseen liittyviä merkittäviä epäkohtia. Oikeusjärjestelmän perustana voidaan pitää suhteellisuusperiaatetta, jonka mukaisen nyt ehdotettua uudistusta ei voi pitää. Sakko on varallisuusrangaistus ja muuntorangaistus merkitsee rangaistuksen ankaroitumista vapausrangaistukseksi. Muuntorangaistus ei ole oikeassa suhteessa rikkomukseen, josta sakko on tuomittu. Joistakin tyypillisistä sakkorikoksista, kuten näpistyksestä ei ole edes mahdollista tuomita vankeutta, minkä vuoksi on kohtuutonta, että vankilaan voi joutua sellaisestakin rikoksesta, jonka rangaistusarvo edellyttää sakkorangaistusta. Esityksessä ei ole riittävästi arvioitu sitä, miten yhteiskunnalliseen intressiin liittyvä esityksen tavoite voitaisiin saavuttaa sakkorangaistuksen saaneen henkilön vapausoikeuksiin vähemmin puuttuvien keinoin. Tähän olisi hyvä mahdollisuus, sillä lain voimaantulo voi tapahtua vasta, kun muutosten toimeenpanemiseksi vaadittavat välttämättömät tietojärjestelmämuutokset on tehty. Hallituksen esityksen mukaan tämä tapahtuisi vasta vuoteen 2021 mennessä.

Käytännössä muuntorangaistus kohdistuu moniongelmaisiin, heikossa taloudellisessa ja sosiaalisessa tilanteessa oleviin kansalaisiin, joille muuntorangaistuksella ei ole erityisestävää vaikutusta. Maksamattoman sakon muunto vankeudeksi johtaa usein tilanteeseen, jossa syrjäytyneen henkilön päihde- ja terveysongelmia hoidetaan seuraamusjärjestelmän toimin ja kustannuksella. Vastuu päihde- ja terveyspalvelujen ulkopuolella olevien palvelujen piiriin saattamisesta tulee jatkossa järjestää niin, että päävastuu ei jää Rikosseuraamuslaitokselle.”

Kuten Valtakunnansyyttäjävirasto totesi, on muutos vain periaatteellinen. Sen käytännön vaikutukset ovat olemattomat ja nekin huonoja. Saadaan vankiloihin lisää moniongelmaisia pikkurikollisia, joiden rikoksen vakavuus ei millään ole riittävä vapaudenmenetykseen eikä rangaistuksen pelotevaikutus millään tapaa vaikuta heidän rikollisuuteensa.

Ja kun vankilat täyttyvät, niin sehän ei sitten ole ilmaista se. Ministeri Häkkänen kertookin että ”uudistuksen toteuttamiseen varataan 10,8 miljoonan euron määräraha”.

Yhden vankivuoden hinta on noin 80 000 euroa. Vanhus tehostetussa palveluasumisessa hoidetaan noin 50 000 eurolla. Kumpaa lisätään? Vai lisättäisiinkö resursseja muuhun rikollisuuden torjuntaan? No lisätään vankeja tietenkin, ja rahaa on – mikään kustannus ei ole liikaa kun kokoomus-poliitikko haluaa esittää kovaa jätkää ennen vaaleja.

Ja erityisesti esittää kovaa jätkää tavalla, joka hakkaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia moniongelmaisia yhteiskuntamme jäseniä. Rikollisia toki, mutta ihmisiä, joiden paikka ei ole vankilassa, vaan paremminkin jonkin sosiaalitoimen palvelun piirissä.

Jos olisi halunnut esittää kovaa jätkää edes vähän järkevämällä tavalla, olisi voinut kuunnella vaikkapa Kriminaalihuollon tukisäätiötä, joka esitti jo vuonna 2014 sopimushoitoa muuntorangaistuksen toteutustavaksi:

”Tutkimusten mukaan päihdehoidolla on vaikutusta myös silloin, kun se ei ole vapaaehtoista (Bright, D. ym. 2012; Wolfe, S. 2013). Vankilan ulkopuolella tapahtuva täytäntöönpano mahdollistaa palvelujatkumojen rakentamisen sekä tiedonsiirron viranomaisten kesken aivan eri tavalla kuin vankilassa on mahdollista toteuttaa lyhyiden tuomioiden aikana.”

Mutta kun ei. Pitää saada heittää juoppo linnaan.

Tämän hallituksen menestyksiksi jäivät siis se että pysäköintikiekko voi olla pinkki ja että köyhät moniongelmaiset heitetään linnaan. Jeejeejee!

Oispa vaalit.

Onneksi kohta on.

Pyörät pois Kaivokadulta

Huomenna kaupunkiympäristölautakunta esittää valtuustolle miten pyörätie linjataan rautatieaseman kohdalla. Yli vai ali.

Virkamiesten esitys on alikulkutunneli. Tätä ratkaisua kannattavat myös mm. pyöräilyjärjestöt. Keskeiset perustelut ovat:

1. Korkeusero ja mukavuus

Tunnelissa korkeusero on 5,3 metriä, sillalla 8,5 metriä. Pyöräily pitää tehdä mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi jotta se olisi suosittua. Ehdoin tahdoin rakennettu kolmen metrin lisänousu ei ole helppoa eikä mukavaa. Tunnelissa ei myöskään koskaan sada eikä tuule toisin kuin korkealla sillalla.

2. Linjaus

Tunnelin linjaus on suorempi ja paremmin pyöräilyn kaikkien päävirtojen mukainen. Siihen on helppo ja suora ajaa niin radanvarresta kuin Kaisaniemen suunnastakin. Kuvitelkaa miten suora ja upea reitti Kaisaniemen puiston portilta on Ruoholahteen saakka jos välissä on vain yksi tunneli, johon voi ajaa ihmeemmin mutkittelematta tai puskematta tuuliseen ylämäkeen!

Miksi tarvitaan silta tai tunneli?

Miksi sitten ylipäätään tarvitaan siltaa tai tunnelia? Varsin yksinkertaisesta syystä: pyöräliikenne ei oikein enää mahdu Kaivokadulle ja nykyinen järjestely ei ole helppo, mukava eikä korkealaatuinen.

Ja erityisesti: Nykyinen pyöräreitti haittaa jalankulkua.

Helsingin rautatieasema on maamme vilkkain. Wikipedian sillä on noin 200 000 päivittäistä käyttäjää. Lähes kaikki saapuvat paikalle jalan – ainakin viimeiset kymmenet metrit metrolta tai ratikalta.

Saman vilkkaan jalankulkuliikenteen läpi puikkelehtii päivittäin tuhansia pyöräilijöitä. Tiedän itse sekä pyöräilijänä että kävelijänä että tästä seuraa vaaratilanteita – pyöräilijät töötäilevät, turistit katselevat taivaalle ja kävelevät miten sattuu. Nämä vaaratilanteet, ”konfliktit”, ovat täysin turhia. Pyöräliikenne voidaan siirtää Kaivokadulta tunnelin avulla lähes kokonaan pois!
(Luvut liikenteen kehitys Helsingissä 2015, KSV)

Erityisen turhia konfliktit ovat Elielinaukion ja Postitalon välisessä ”shared spacessa”. Paikassa on todennäköisesti eniten kävelijöitä per vuorokausi Suomessa ja läpi kulkee pyöräilyn pääreitti ilman selkeää linjausta. Järjetöntä. Aivan turhaan haittaa sekä kävelylle että pyöräilylle. Kävelyn turvallisuuden ja sujuvuuden tulee olla keskusta-alueella ykkönen – se vaatii sitä että pyöräilyn pääreitti siirretään toisaalle.

Kuvasin tämän pätkän tänään marraskuun 5. päivä. Kuvitelkaa miltä tuo näyttää kesäkuussa kun pyöriä on moninkertaisesti!

En lähde toistamaan kaikkia tunnelin perusteluja, joita on hyvin käyty läpi esim.Kaupunkifillari-blogissa sekä esityslistalta löytyvässa viraston selvityksessä. Nostan esille kuitenkin yhden, joka on mielestäni jäänyt vähemmälle huomiolle.

Kaupunkikuva ja arkkitehtuuri

Tunneli on piilossa. Se ei luo kaupunkitilaan juuri mitään uusia elementtejä. Silta puolestaan on äärimmäisen näkyvä. Lisäksi se luo ramppeineen myös esteitä – sen läpi ei pääse. Silta luo harvemmin hyvää kaupunkitilaa.

Erityisesti kun rakennamme valtakunnallisesti keskeistä sijaintia on arkkitehtuurilla ja kaupunkikuvalla suuri merkitys. Erityisen suuri merkitys sillä on sen vuoksi että olemme juuri rakentaneet noin sadalla miljoonalla eurolla uuden uljaan Keskustakirjaston.

Keskustakirjaston todellinen pääsisäänkäynti, siis se josta suurin määrä ihmisiä käy sisään kirjastoon, on Elielinaukion puolella. Haluammeko me todellakin rakentaa sen eteen vähintään 4,6 metriä korkean sillan? Kuvitelkaa miltä tämä pääsisäänkäynti näyttää Elielinaukiolta sen jälkeen.

Samaten koko kirjaston ja Sanomatalon välinen osuu muuttuu kapeaksi ränniksi. Tällaista ympäristöä kirjaston arkkitehti ei suunnitellut – eikä myöskään kaupunkisuunnitteluvirastomme arkkitehdit katutilaa suunnitellessaan. Tämä on myös keskeinen kulkuväylä sekä Musiikkitalolle että Kansalaistorin tapahtumiin.Sama koskee myös toista siltavaihtoehtoa. Kansalaistorin avoimuus muuttuu ratkaisevasti.
Luotan siihen että huomenna koko lautakunta tekee viisaan päätöksen ja tukee tunnelivaihtoehtoa.

Tekoälyttömyys ja ilmasto

Kuuntelin eilen amerikkalaista podcastia jossa Yhdysvaltain armeijan tutkijat pohdiskelivat tekoälyn vaikutuksia sodankäyntiin. Paljon meni ohi korvien ja ymmärryksen, mutta jossain vaiheessa eräs upseereista kertoi selvästi innostuen että miten tekoälyn mahdollisuudet ovat paljon laajemmat kuin vain sensorit ja sodan ”kineettinen ulottuvuus”. Että tekoälyn ja robotiikan avulla voisi esimerkiksi viedä Afganistanissa terveydenhuollon kaikkialle, sinnekin mihin se ei nykyisin voi ulottua.

Anna mun kaikki kestää. Yhdysvaltain sotaretki Afganistanissa on kestänyt jo 17 vuotta ja maksanut arviolta noin triljoonan (tuhat miljardia). Vuosikustannus yhä noin 45 miljardia taalaa, 39 miljardia euroa. Tämä on noin 1260 euroa per jokainen afgaani vauvasta vaariin joka vuosi.
Ja nyt sitten joku sai mahtavan idean että mitäs jos vietäisiinkin terveydenhuoltoa ja tämä on mahdollista nyt kun on tämä t e k o ä l y.

Älkää ymmärtäkö väärin. Ihan varmasti tekoälyllä voidaan ratkoa ongelmia tavoilla, joita emme ehkä edes vielä osaa kuvitella. Mutta ei Afganistanin ongelmien, etenkään terveydenhuollollisten, ratkomiseen tarvita tekoälyä. Tarvitaan kehitysapua, koulutusta, lääkkeitä.
Tekoäly tuntuikin tuossa keskustelussa olevan jälleen jonkinsortin ”Deus ex machina”, pelastava enkeli joka ratkoo kaikki ongelmat.
Sama vaivaa keskustelua ilmastonmuutoksesta. Haluamme että jokin pelastaa meidät, hopealuoti, jumala. Jotain mitä emme vielä ole keksineet. Ihan kohta insinööri sen keksii.

Ei me tarvita enää mitään uusia keksintöjä. Kyllä me tiedämme mitä pitää tehdä ja miten se voidaan saavuttaa. Tiedämme jopa paljonko se noin suurinpiirtein maksaisi. Vaikka ”kustannus” on aika kuvitteellista – kaikki ”kulu” kun jossain kohtaa talousjärjestelmäämme muuttuu aina työksi ja hyvinvoinniksi.

Tänään uutisoitiin suurimman osan Afganistanin (sisäisistä) pakolaisista olevan liikkeellä ei sodan vaan kuivuuden vuoksi. Kuivuuden, joka voi hyvinkin olla ilmastonmuutoksen tuomaa. Samaten Syyrian kriisin taustalla oli isona tekijänä vuosia jatkunut kuivuus. Ilmastonmuutoksella on jo nyt suoria vaikutuksia myös Suomen turvallisuuspolitiikkaan ja asemaan.

Ilmastonmuutoskeskustelussa pitäisi puhua enemmän ihmisoikeuksista, koulutuksesta, demokratiasta ja kehitysavusta kuin vempaimista tai tekoälystä. Ilmastonmuutoksen torjunta ei ole vain insinööritiedettä ja taulukkolaskentaa. Ja rahallista satsausta tulisi verrata vaikkapa hävittäjähankintaamme. Meillä, Euroopalla on maailmalla on varaa tähän.

Ja sitä pelastavaa hopealuotia on turha odotella. Se lienee pysyvästi 50 vuoden päässä. Jotain tartteis tehrä nyt.

Aluepolitiikasta

Tänäkin kesänä on nähty perinteinen aluepoliittinen näytelmä. Tiedotusväline X tekee jutun siitä miten suomalaiset haluavat asua maalla/kaupungissa/kerrostalossa/omakotitalossa ja sitten keskustalainen kannattaa/vastustaa ja joku sitilipilaari vastustaa/kannattaa. Näillä askelmerkeillä on menty useampi kesä ja niin tänäkin vuonna.

Oikein viihdyttävää, useimmiten myös älyllisesti tyystin epärehellistä ja typerää. Mutta siis, viihdyttävää. Ja mitäpä sitä ihminen näillä helteillä mieluummin tekisi kuin pohtisi aluepolitiikkaa? NIINPÄ.

kokomaaKeskustelun ensimmäinen ongelma on kärjistyminen, toisinaan jopa kärnästyminen. Ei tästä maasta löydy järkevää ihmistä joka olisi sitä mieltä että koko maaseutu pitää pistää pakettiin tai että kaupunkien rakentaminen pitää kieltää. Mutta tällaisten olkiukkojen kanssa väittely on tietysti hauskempaa.

Toinen perusongelma on se että aluepolitiikasta keskustellaan yhä pääosin maatalouspolitiikkana. Osasyy lienee se että aluepolitiikasta ovat kiinnostuneita lähinnä keskustalaiset ja siten toimenpiteetkin ovat alkiolaisesta työkalupakista. Ei diginavetta ole 2020-luvun järkevää aluepolitiikkaa.

Mikä olisi todella isolla pensselillä ja mutkat suoriksi vetäen järkevän aluepolitiikan pohja?

Palvelut keskittyvät. Ne keskittyvät Euroopassa metropoleihin, Suomessa Helsinkiin, maakunnissa keskuskaupunkeihin, kylien likeltä pienempiin kaupunkeihin ja taajamiin. Asuntojen hintakehityksestä voidaan ehkä rehellisimmin saada selville minne ihmiset haluavat muuttaa.

Ei ole kenenkään etujen mukaista että koko maa muuttaisi sukupolven aikana kehä kolmosen sisäpuolelle. Mutta ei ole oikein nähtävissä myöskään dynamiikkaa, joka vahvasti kääntäisi koko maan kattavan keskittymiskehityksen toiseen suuntaan. Ja kun sanon koko maan, tarkoitan myös sitä miten Lapissa muutetaan Rovaniemelle.

Ja hyvä on muistaa myös että vapaassa markkinatalouteen pohjaavassa yhteiskunnassa poliittisen vaikuttamisen keinot ovat rajalliset. Meillä ei ole Kekkosta, joka voi määrätä valtion kuvaputkitehtaan Kainuuseen. Ei ole, eikä tule ja hyvä niin.

Kehittämisen arvoista aluepolitiikkaa olisivatkin toimenpiteet, joilla vahvistettaisiin aluekeskusten elinvoimaisuutta, elävyyttä ja houkuttelevuutta. Aluekeskuksia maassamme on, vähän laskentatavasta riippuen, 14-30 kappaletta.

Nyt sitten pitäisi kyetä paikantamaan ne keinot jolla tämä temppu tehdään.

Tehdään yksi asia selväksi: maatalouspoliitikka ja maatalouden lisätuki ei sitä ole. Suomen maataloutta tuetaan jo nyt suhteessa arvonlisäykseen eniten Euroopassa. Maatilojen määrä on laskussa, kuten myös maatalous- ja puutarhayritysten työvoima – vuonna 2000 työntekijöitä oli noin 183 000, vuonna 2016 83 000. 16 vuodessa laskua 100 000 henkeä, trendi on selvä. Tästä ei ole koko Suomen pelastajaksi. Ja myös maatalous tarvitsee voimakkaita aluekeskuksia ympäri maan, joihin se voi sitten tukeutua.
Luonnonvarakeskuksen_tilastot
Keino 1: infrastruktuuri

Valtion tulee ylläpitää ja kehittää koko maan kattavaa ja erityisesti suuret keskukset yhdistävää rata- ja tieverkostoa. Tarvitsemme tunnin radan Tampereelle, Turkuun ja Kouvolaan. Oikoradan lentokentälle, oikoradan Jyväskylään, tuplakiskot Pohjanmaalle, sähköistetyn radan Rovaniemelle. Tämän tueksi tarvitsemme markkinat kiskoille – maakuntien on saatava oikeus kehittää omaa raideliikennettään omista lähtökohdistaan, ei vain Valtion rautateiden sanelemana.

Keino 2: Koulutuspolitiikka

Kasvoin Savonlinnassa. Viime vuonna koulutuspolitiikka löi viimeisen naulan Savonlinnan arkkuun: Joensuun yliopiston alaisuudessa toiminut opettajankoulutuslaitos lakkautettiin. Noin 1000 opiskelijaa ja opettajaa poistuu paikkakunnalta. Samalla tuhoutuu iso joukko muita elinkeinoja. Vaikutus koko paikkakunnan houkuttelevuuteen ja elinvoimaisuuteen on valtava.

Opettajankoulutus oli hyvä esimerkki toimivasta aluepolitiikasta: opettajia tarvitaan joka puolella maata ja, miten tämän nyt kauniisti muotoilisi, opettajankoulutus ei ole aivan tieteen perustutkimuksen terävintä kärkeä, jossa vaaditaan suurta vapautta ja kriitistä massaa, vaan se on lähempänä ammattiin valmistavaa koulutusta.

Valtion tulee tarkastella AMK- ja yliopistoverkkoa alueellisesti siten että erityisesti valtakunnallista kattavuutta tarvittavilla aloilla (esim. sairaanhoitajat, opettajat) koulutusta on saatavilla kaikkialla maassa ja aluekeskuksissa.

Keino 3: Vapaammat kädet kiinteistöverotukseen

Kiinteistöverotus on uudistumassa lähivuosina, Suomessa otetaan käyttöön maapohjan arvostamisjärjestelmä, joka ottaa nykyistä paremmin huomioon alueellisen eriytymisen. Myös rakennusten arvostamisjärjestelmä uudistetaan 2020-luvulla.

Nämä ovat erinomaisia uudistuksia, jotka voivat hyvinkin parantaa useiden maakuntakeskusten houkuttelevuutta.

Ymmärtääkseni valtio yhä haluaa ohjata kiinteistöverotusta säätämällä verolle ala- ja ylärajat, joiden sisällä kunta voi sitten säätää eri veroluokkia. Voitaisiinko harkita siirryttävän täysin vapaaseen kiinteistöverotusjärjestelmään, jossa kunta voi vapaasti päättää kiinteistöveroluokkien veroasteesta?

Tällöin olisi mahdollista esim. siirtää verotuksen painopistettä henkilöverotuksesta kiinteistöverotukseen tai kiinteistöveroa olisi mahdollista käyttää yhtenä työkaluna esim. tilaa vaativan teollisuuden houkutteluun.

Keino 4: Kulttuuri

Me emme elä vain leivästä. Tarvitsemme myös sirkushuveja. Suomalaiset kunnat satsaavat kulttuuriin hävyttömän vähän.

”Yleisen kulttuuritoiminnan kustannukset/asukas vuonna 2016 olivat 129 kunnassa alle 10 euroa, 10-16 euroa 74 kunnassa ja yli 16 euroa 94 kunnassa. Alle 16 euroa yleiseen kulttuuritoimintaan käyttävissä kunnissa asuu hieman yli puolet väestöstä. Yleisen kulttuuritoiminnan toimintakulut kuntien käyttötalouden toimintakuluista yhteensä olivat vuonna 2016 keskimäärin noin 0,30 %.”

On tietysti vaikea satsata kulttuuriin jos ensin täytyy maksaa päiväkodit, vanhusten vuodepaikat ja koulut. Ymmärrettävää on että nämä priorisoidaan.

Mutta jos aluepoliitikasta puhutaan, toimivat alueelliset taidelaitokset samaan tapaan koko paikkakuntaa elävöittävinä keskuksina kuin yliopistot tai AMK:t. Minä haluaisin että jokainen suomalainen eläisi kunnassa, joka käyttää vähintään 50 euroa per kansalainen yleiseen kulttuuritoimintaan. Lisää teattereita, orkestereita, taidekouluja, tapahtumia, kiertueita, pärinää. Ja työllistävä ja elävöittävä vaikutus säteilee laajalle.

Keino 5: Kuntarakenteen muutos

Jos maakuntauudistus toteutuu, ottaa se erityisesti pienimmiltä kunnilta suurimman taloudellisen paineen ja riskin kannettavakseen. Kun yksittäisen vanhuksen vuotuinen kustannus voi olla mitä tahansa nollan ja 100 000 euron väliltä, on selvää että pienelle väestöpohjalle jopa vuotuinen satunnainen vaihtelu voi olla taloudellisesti liian raskasta.

Maakuntauudistuksesta ei saisi silti seurata että kuntarakenteen uudistaminen päättyisi. Hitaasti ja harkiten, yleisesti hyväksyttyä kriteeristöä käyttäen, valtion tulisi tarvittaessa määrätä kuntia yhdistymään nykyistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Tavoitteena voisi olla noin 100 kuntaa.

Keino 6: Jotain muuta, mitä?

Suoria poliittisen vaikuttamisen keinoja on vaikea keksiä. Vivut mistä poliitikko voi valtakunnan tasolla tai etenkään paikallisesti vetää on vähänlaisesti. Järkeviä konsteja pitäisi miettiä julkisesti ja mieluusti ilman että keskustelu vääntyy ”koko maa pidettävä asuttuna” -tyyppiseen kinasteluun.

Tärkeintä on se että vahvuudet, joiden päälle rakennetaan on oikeastaan pakko keksiä paikallisesti. Sama resepti ei toimi koko maahan ja jokaisen kunnan täytyy pelata omilla vahvuuksillaan, niin Helsingin kuin Inarinkin.

Ylipäätään – tarvitsemme keskustelua aluepolitiikasta, emme sen välttelyä tai olkiukkoilua.