pekkarinen & vuotos

Vuotos-altaan ympärillä vellova keskustelu huvittaa. Taas puhutaan asian vierestä, tarkoituksella. 

1. Vuotoksen allas aiheuttaisi moninkertaisesti ilmastonmuutosta nopeuttavia metaani-päästöjä verrattuna samantehoiseen kivihiilivoimalaan.Vuotosta ei voi perustella ilmastonmuutoksen torjumisella.

Pekkarinen tietää tämän.

 2. Hallitusohjelmassa lukee:

Vesilain uudistusVesilain kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys voidaan antaa eduskunnallevain sillä edellytyksellä, että hallituspuolueet ovat yksimielisiä.  

On aivan selvää, että Vihreät eivät tule hyväksymään mitään lakimuutosta joka avaisi oven Vuotokselle. Pekkarinen tietää tämänkin. 

3. Vuotoksen työllistävä vaikutus on lyhytkestoinen ja heikko. Allas toki työllistäisi rakennusvaiheessa useita kymmeniä, ehkä väliaikaisesti jopa satoja henkiä seudulla, jossa työpaikoista on pulaa. Erityisenä syynä on mainittu Kemijärven paperitehtaan alasajo.

Valmistuttuaan altaan työllistävä vaikutus olisi kuitenkin vähäinen. Työllisyys ei ole hyvä perustelu ja Pekkarinen tiennee senkin. Jo nämä kolme syytä riittävät tekemään Vuotoksen käytännössä mahdottomaksi (tai ainakin järjettömäksi), hyviä perusteluja on toki lisääkin. Miksi ihmeessä sitten Mauri nosti jälleen kerran asian esille? Ehkä perinteisen siltarumpu-politiikan veteraani Pekkarinen tietää kuinka tärkeää on antaa illuusio siitä, että jotain tehdään vaikka mitään ei tehtäisikään.

Toinen, ehkä jopa tärkeämpi, syy lienee se, että tällä tempullaan Mauri sai käsikirjoittaa julkisuudessa käydyn keskustelun koko viikoksi ja taas vihreitä vietiin. Vihreän valtuuskunnan kokouksen uutisointia hallitsi Pekkarinen, ei liiton puoluesihteeri Laturi. Aika näppärästi toimittu.

Kokouksesta olisi toki voinut uutisoida vaikka näitä vihreitä linjauksia: Brax: Palkkatasa-arvo edellyttää neuvottelujärjestelmän uudistamista tai Sumuvuori: Suomen ei syytä hinkua identiteettiään etsivään Natoon. Mutta ei, parhaiten meni läpi keskustan ministerin harhautus ja Vihreät vaikuttivat julkisuudessa vain reaktiivisilta ”luonnonsuojelija-änkyröiltä”, jotka vastustavat syrjäseutujen työllistämistä lillukanvarsien suojelun nimissä ja jopa ilmastonsuojelua kun se ei omalle kohdalle sovi.

Pekkarinen – Vihreät 1 – 0

sivareille kertausharjoitukset?

Eduskunnan puolustusvaliokunta haluaa, että siviilipalvelusmiehillekin määrättäisiin pakolliset kertausharjoitukset.

Ensimmäinen ajatukseni oli että mitä v****a? Ehdotus on niin hölmö monelta kantilta. Muutamia huomioita:

Puolustusvaliokunnan mielestä tällaisia taitoja olisi tarpeen kertausharjoituksin päivittää, mutta valiokunta pitää kertausharjoituksia myös tasa-arvokysymyksenä, koska asepalveluksen suorittaneilla on 40–100 päivän kertausharjoitusvelvoite.

Asevelvollisuuteen Suomessa ei puolustusvaliokunnan mielestä liity mitään muita tasa-arvokysymyksiä? Damdidamdamdam. Mikähän tulisi mieleen. Odotas! Hei! Eiku, ei tuukkaan mitään. Kaikki kunnossa. Onneksi palveluksen suorittaa myös 80% naisista. /ironia

Tasa-arvo on äärimmäisen huono argumentti sivareiden kertausharjoitusten puolesta. Lisäksi kertausharjoituksiin kutsuttavien armeijan käyneiden määrää ollaan supistamassa kun sodanajan vahvuutta vähennetään lähemmäksi nykyaikaisia eurooppalaisia mittoja.

Uusi laki tekee siviilipalveluksen mahdolliseksi myös sotaoloissa. Siviilipalvelusmiehet on uuden lain mukaan tarkoitus kouluttaa nykyistä enemmän esimerkiksi väestönsuojeluun ja pelastustoimintaan.

Vaikka en itse olekaan absoluuttinen pasifisti näen ainakin tämän pienen informaation perusteella ehdotuksen ongelmallisena. Siviilipalvelus on eettinen valinta valtion sotakoneistoa vastaan. Väestönsuojelu ja pelastustoiminta, ainakin jos se tapahtuu armeijan johdon alla ei varmastikaan täytä tiukimpien pasifistien ehtoja vaan totaalikieltäytyminen jatkuisi myös tulevaisuudessa.

Toinen, ainakin omalla kohdallani järkevä kysymys on se, missä palvelus suoritetaan. Itse hoidin velvollisuuteni opettamalla (ja haitaria soittamalla) OAMK:ssa sekä tekemällä äänimiehen hommia Espan lavalla. Molempiin puuhiin minulla oli koulutus. Valtio sai siis koulutettua työvoimaa käyttöönsä 3,5€ päivähinnalla. Monet ystäväni ovat olleet valtionhallinnossa IT-tuessa, eräs suunnitteli kansallisoopperan ensi-illan lavasteet.

Onko mitään järkeä laittaa korkeasti koulutettua työvoimaa ”pakkotyöhön” ”suojelu- ja pelastustoimeen”? Onko lisätyövoimalle tarvetta näissä laitoksissa? Miten käy monien sivari-työvoimaa hyödyntävien yleishyödyllisten toimijoiden? Onko tarkoitus korostaa sivarin rangaistuksen omaista luonnetta?

Uusi, sivarin ja armeijan ”väliin”, sijoittuva palvelusmuoto olisi mielestäni kyllä hyvä avaus – valikoivaan asevelvollisuuteen ollaan joka tapauksessa siirtymässä. Ehkä tällä konstilla myös naiset saataisiin mukaan?

3kk ”kansalaiskoulutus” kaikille? Miehille vaihtoehtona myös 6, 9 tai 1 2kk armeijaa tai 9 kk siviilipalvelusta?

Tuntuu pahasti siltä, että sinällään positiivinen sivariajan lyhennys ollaan tyrimässä yleisen ”sivarin vastustuksen” nimissä käsittämättömään muotoon. Lyhytnäköistä ja henkisesti köyhää populismia. Eikö jatkosodan poteroista voitaisi vähitellen kaivautua ulos? 2000-luvun kriisejä ei nykyisellä asevelvollisuuteen perustavalla armeijalla ratkaista.

tehokkuudesta

Jos merialueelta X on saatavissa kalaa Y tonnia kuinka se tulisi kalastaa?

Onko parempi, että kala otetaan merestä vaikka viidellä suurella troolarilla, jotka työllistävät yhteensä 100 henkeä, vai, että verkkoja laskee vesiin 100 pientä alusta, jotka työllistävät 500 henkeä?

Kolmas vaihtoehto (hyvä esimerkki Suomessa) on se, että lopetetaan mm. lohen merikalastus kokonaan ja annetaan lohien nousta nykyistä suuremmin joukoin takaisin jokiin, joista sen onkii turisti.

Kalan kilohinta on tehokalastuksessa kaupan tiskillä varmasti alhaisin. Mutta toisaalta turistit tuovat Suomeen rahaa moninkertaisesti verrattuna kalastuselinkeinoon. Jos lohen hinta olisi mereltä pyydettynä 5€/kg, voisi helposti arvioida turistin tuovan lohikiloa kohti moninkertaisen määrän arvoa. Jopa satoja euroja per kilo. Valtion kannattaisi maksaa kalastajille kotiin jäämisestä.

Rannikon perinteinen meren kanssa hengittävä elämänmuoto ja kulttuuri on mielestäni myös tärkeämpää kuin äärimmäinen tehokkuus.

Onko tehokkuus luonnonvarojen hyödyntämisen ainoa arvo? Voiko elävän rannikkoseudn korvata rahalla? Kysymys liittyy olennaisesti myös maatalouteen.

Suomessa on noin miljoona nautaa, joista 320 000 on lypsylehmiä ja n. 300 000 maidontuotantoon kasvatettavia nuoria lehmiä sekä allen vuoden ikäisiä vasikoita. Lihatuotannon osuus siis n. 400 000 kantturaa. Jos tarkoituksena on tuottaa lihaa mahdollisimman halvalla, voitaisiin koko Suomessa lihaksi kasvatettava karja hoitaa alle kymmenessä jättimäisessä feedlotissa, ”kasvatuslaitoksessa”.

Jotta elukat ylipäätään pysyisivät hengissä tuollaisissa valtaisissa, jopa 150 000 naudan yksiköissä pitää ne pumpata täyteen antibiootteja ja muita lääkkeitä. Liha on varmasti halpaa, mutta onko se terveellistä? Suomessa keskimääräinen tilakoko vielä vuonna 2002 oli 18 lehmää. Sama markkinamekaniikka koskenee myös sikojen kasvatusta. Suomessa on jo nyt useampien tuhansien sikojen yksiköitä.

Toinen, ehkä vielä tärkeämpi kysymys on se, mitä tuollainen teollinen lihantuotanto tekisi suomalaiselle maaseudulle. Onko tehomaatalous sitä ”maaseutua, jota ei voi tuoda”? Tarjoaako se mahdollisuudet jatkaa perinteistä maanviljelystä ja elämää maaseudulla? Onko maatalous vain bisnestä, johon pitää soveltaa markkinatalouden lakeja vai onko sillä muita arvoja? Pitäisikö maatalouden tavoitteet irroittaa tuotannon määrästä tuotannon tapaan ja laatuun, ”maaseutupolitiikan kokonaisuuteen”*?

Miten suomalainen maatalous sitten voisi säilyttää ominaispiirteensä ja elinvoimaisuutensa (ainakin) Euroopan laajuisessa kilpailussa? Viljaa on kannattavampaa viljellä Puolassa ja tomaatteja Espanjassa. Eläintenkin tuotantokustannukset ovat muualla halvemmat.

Minulla ei ole valmiita vastauksia. Mikä olisi markkinoita mahdollisimman vähän vääristävä tukimuoto, jolla maataloutta ei tuettaisi ainoastaan raaka-aineiden perustuotantona vaan elämänätapaan liittyvänä laajana kokonaisuutena?

Yksi vaihtoehto voisi olla satsata laadun viljelyyn kilojen sijaan. Luomu- ja lähiruoka, metsäsienet ja marjat sekä täysin uudet lajikkeet. Nykyinen tukipolitiikka ei riittävästi ohjaa viljelijöitä tuottamaan korkeamman arvon tuotteita.

Tukien lisäksi suomalaisen maatalouden erityispiirre on keskusliikkeiden suuri valta; maataloustuet voidaan ajatella myös subventiona jalosteita valmistaville suuryrityksille (Saarionen, Atria, HK jne.). Miten suomalainen kuluttaja oppisi syömään ja vaatimaan laadukkaita kotimaisia raaka-aineita hunaja-marinoidun broilerin sijaan?

Uusi-Seelanti lopetti kaikki maataloustukensa kertarysäyksellä vuonna 1986. Maatalous ja maaseutu ei kuollutm, päin vastoin. Pohdinnan paikka.

(*johon voisi liittyä myös voimakas kulttuuripolitiikka…)

heh

Täytyykin heti ryhtyä väittelemään itsensä kanssa:

Kuluttajalla on kuitenkin kapitalistisessa järjestelmässä suuri vastuu siitä mihin suuntaan maailma menee.

Onko tämä muka paikkansa pitävä väite?

Eikö toimivassa demokraattisessa markkinataloudessa valtion tulisi luoda olosuhteet, joissa kuluttajan ei tarvitsisi välittää esim. siitä, missä ja miten kulutustavaroiden tuotanto tapahtuu?

Eikö ole yksittäiseltä kuluttajalta aivan liikaa vaadittu että kaupan hyllyllä pitäisi jokaisen ostoksen kohdalla kyetä tekemään moniulotteisia taloudellis-moraalisia analyyseja?

Voidaanko ostovoimaiselta kuluttajalta vaatia pidättyvyyttä moraalisiin syihin vedoten? Pitäisikö kuluttajan olla tiedostava? Eikö riitä, että äänestäjä on tiedostava?

periaatteet vs. käytäntö

”Vihreyteen” liittyy ”vaatimuksia” omien ihanteiden toteuttamisesta käytännön elämässä. Olisi vaikeaa pitää uskottavana aatteen miestä, joka puhuisi päästöjen suitsimisesta mutta ajelisi city-maasturilla, saarnaisi Reilun kaupan puolesta mutta mussuttaisi aina Chiquitaa… Ristiriidan voi osin ohittaa siirtämällä vastuun yhteiskunnalle: ”Valtion pitää luoda järjestelmä, jossa ympäristöystävällisin toiminta on myös rationaalisinta.”. Tämäkin pitää paikkansa, mutta ei sillä kaikkea toimintaansa voi selittää. Kuluttajalla on kuitenkin kapitalistisessa järjestelmässä suuri vastuu siitä mihin suuntaan maailma menee.

Akuutti dilemmani liittyy työmatkailuun. Olen projektiluonteisesti töissä Tikkurilassa Tanssiteatteri Raatikossa (Hys hys Hymylään-lastennäytelmä). Näytökset ovat illanvirkulle tuskallisesti aamuisin klo 9.00 ja 10.30. Paikalla pitää olla viimeistään 8.45. Julkisilla kulkuvälineillä tämä tarkoittaa vähintään 46-52 minuutin matkoja (reittiopas). Käytännössä matkaan kuluu joka päivä vähintään tuo 50, toisinaan enemmänkin. Muutaman kerran huonojen yhteyksien sattuessa kohdalle olen joutunut turaamaan selvästi yli tunnin. Ja sama paluusuuntaan n. klo 11.30-12.30. Extra-bonuksena näin muusikolle tietty mukana liikuteltava soitin, haitari, paino n. 12 kg sekä läppäri ym. päivän tarvekalut. Tuskallista.

Henkilöautolla matkaan kuluu n. 10-15 minuuttia liikenteestä riippuen. Tuuria yhteyksissä on sikäli, että aamuruuhkan aikaan kuljen pitkälti yleisimmän kulkusuunnan vastaisesti.

Vaihtoehdot ovat siis:
– Herätys 8.20, henkilöauto 8.30-8.45, haitari takapenkillä
– Herätys 7.30, julkiset 7.40-8.45, haitari selässä

Tämä joka aamu muutaman viikon ajan. Jo yhdessä viikossa ylimääräistä aikaa kuluu (paluusuunta mukaanlukien) 500 minuuttia eli 8 tuntia 20 minuuttia. Yli kokonaisen työpäivän. Lisäksi puolet ajasta on pois yöunista, jotka muiden (pääasiassa ilta- ja yötöiden) vuoksi jäävät lyhyiksi.

Hupaisan lisän kuvioon tuo se, että toinen pätkän näyttelijöistä tulee töihin Lahdesta ja hänen työmatka-aikansa (n. 50 minuuttia) on lyhyempi kuin minun, vaikka tulen linnuntietä mitaten paljon lähempää!

Poikittaisliikenne pissii! Etenkin vyöhykerajojen yli! Marja-rata asap! Kehät kiskoille!

Jos olisin säännöllisesti töissä Tikkurilassa hankkisin joko asunnon sieltä tai oman auton. Ensin todennäköisesti auton. Olisi täysin epäinhimillistä vaatia ketään käyttämään näin paljon aikaa työmatkoihinsaa. (Tiedän että monet käyttävät päivittäin pidempiä aikoja sukkulointiin pääkaupunkiseudulla. Se ei mielestäni ole tervettä. Jossain on häiriö. Kenen syy ja miten vika korjataan onkin sitten monimutkaisempi kysymys.)

Oma esimerkkini tuo hyvin esille sen kuinka tärkeää kaupunkisuunnittelu on; työpaikkoja ja asutusta ei saisi päästää leviämään sikinsokin sinne tänne – julkiset kulkuvälineet ja hyvinsuunniteltu ”helminauha-kaupunki” olisi nopein, taloudellisin ja ympäristöystävällisin vaihtoehto sekä kokonaisuuden että yksilön kannalta. (Jollain toisella kertaa voisi pohtia onko esim. Lahdesta Vantaalle sukkuloinnissa mitään järkeä. (Ei ole.))

Iltapäivisin minun täytyy päästä sitten taas keskustaan (Kokoteatterille) töihin. Sinnekin on tuskaisaa mennä julkisilla haitari selässä, teatteri kun sijaitsee kätevästi ratikka- ja bussipysäkkien välissä Pitkänsillan kupeessa, matkaa seisakkeelta yli 500 metriä. Toisaalta maksullisten parkkipaikkojen metsästyskin aiheuttaa harmaita hiuksia. (Ja niiden perhanan kolikoiden! Eikö A.D. 2007 voitaisi vähitellen muuttaa kaikkia pysäköintiautomaatteja joko korteilla tai puhelimilla toimiviksi?) Lisäksi keskustassa autolla ajaminen on mielestäni turhan stressaavaa ja ruuhkassa istuminen ei vastaa käsitystäni ”laatuajasta”.

Olen keksinyt ensi viikoksi kuitenkin mielestäni järkevän kompromissin; lainaan vanhemmiltani autoa aamun matkoille. Ajan aamuisin Haaga-Tikkurila-Haaga, säästäen n. 1,5 tuntia per päivä. Jätän auton Haagaan ja matkaan julkisilla keskustaan. Tärkein oivallus oli kuitenkin se, että vien Tikkurilaan ”pikkuhanurin”, jolla lastenteatterin selvittelee kevyesti ja jätän ”aikuisten hanurin” Kokolle, joten selviän koko ensi viikon roudaamatta. Matka Tikkurilasta Haagan kautta Siltasaarenrantaan ei itse asiassa ajallisesti ole lainkaan pidempi kuin yhteys julkisilla suoraan Viertolasta.

Onko toimintani ”epävihreää”? En tiedä, ehkä ”viher-natsimpi” kulkisi koko viikon hammasta purren julkisilla, heräten joka aamu kukonlaulun aikaan tietoisuuteen omasta moraalisesta ylemmyydestään. Kohtuuttomia ei voi vaatia, 8 tuntia viikossa on mielestäni liikaa millä tahansa mittarilla.

Mietinnän alle jää vielä sekin, mikä saisi minua muuttamaan logistiikkaani. Millä tavalla julkisten kulkuvälineiden tai ruuhkamaksujärjestelmien pitäisi muuttaa yhtälöä että olisin valmis luopumaan autosta ensi viikolla? 50 minuuttia lisää unta aamulla on luksusta, josta olen valmis maksamaan. Ruuhkamaksut, bring them on!