sivareille kertausharjoitukset?

Eduskunnan puolustusvaliokunta haluaa, että siviilipalvelusmiehillekin määrättäisiin pakolliset kertausharjoitukset.

Ensimmäinen ajatukseni oli että mitä v****a? Ehdotus on niin hölmö monelta kantilta. Muutamia huomioita:

Puolustusvaliokunnan mielestä tällaisia taitoja olisi tarpeen kertausharjoituksin päivittää, mutta valiokunta pitää kertausharjoituksia myös tasa-arvokysymyksenä, koska asepalveluksen suorittaneilla on 40–100 päivän kertausharjoitusvelvoite.

Asevelvollisuuteen Suomessa ei puolustusvaliokunnan mielestä liity mitään muita tasa-arvokysymyksiä? Damdidamdamdam. Mikähän tulisi mieleen. Odotas! Hei! Eiku, ei tuukkaan mitään. Kaikki kunnossa. Onneksi palveluksen suorittaa myös 80% naisista. /ironia

Tasa-arvo on äärimmäisen huono argumentti sivareiden kertausharjoitusten puolesta. Lisäksi kertausharjoituksiin kutsuttavien armeijan käyneiden määrää ollaan supistamassa kun sodanajan vahvuutta vähennetään lähemmäksi nykyaikaisia eurooppalaisia mittoja.

Uusi laki tekee siviilipalveluksen mahdolliseksi myös sotaoloissa. Siviilipalvelusmiehet on uuden lain mukaan tarkoitus kouluttaa nykyistä enemmän esimerkiksi väestönsuojeluun ja pelastustoimintaan.

Vaikka en itse olekaan absoluuttinen pasifisti näen ainakin tämän pienen informaation perusteella ehdotuksen ongelmallisena. Siviilipalvelus on eettinen valinta valtion sotakoneistoa vastaan. Väestönsuojelu ja pelastustoiminta, ainakin jos se tapahtuu armeijan johdon alla ei varmastikaan täytä tiukimpien pasifistien ehtoja vaan totaalikieltäytyminen jatkuisi myös tulevaisuudessa.

Toinen, ainakin omalla kohdallani järkevä kysymys on se, missä palvelus suoritetaan. Itse hoidin velvollisuuteni opettamalla (ja haitaria soittamalla) OAMK:ssa sekä tekemällä äänimiehen hommia Espan lavalla. Molempiin puuhiin minulla oli koulutus. Valtio sai siis koulutettua työvoimaa käyttöönsä 3,5€ päivähinnalla. Monet ystäväni ovat olleet valtionhallinnossa IT-tuessa, eräs suunnitteli kansallisoopperan ensi-illan lavasteet.

Onko mitään järkeä laittaa korkeasti koulutettua työvoimaa ”pakkotyöhön” ”suojelu- ja pelastustoimeen”? Onko lisätyövoimalle tarvetta näissä laitoksissa? Miten käy monien sivari-työvoimaa hyödyntävien yleishyödyllisten toimijoiden? Onko tarkoitus korostaa sivarin rangaistuksen omaista luonnetta?

Uusi, sivarin ja armeijan ”väliin”, sijoittuva palvelusmuoto olisi mielestäni kyllä hyvä avaus – valikoivaan asevelvollisuuteen ollaan joka tapauksessa siirtymässä. Ehkä tällä konstilla myös naiset saataisiin mukaan?

3kk ”kansalaiskoulutus” kaikille? Miehille vaihtoehtona myös 6, 9 tai 1 2kk armeijaa tai 9 kk siviilipalvelusta?

Tuntuu pahasti siltä, että sinällään positiivinen sivariajan lyhennys ollaan tyrimässä yleisen ”sivarin vastustuksen” nimissä käsittämättömään muotoon. Lyhytnäköistä ja henkisesti köyhää populismia. Eikö jatkosodan poteroista voitaisi vähitellen kaivautua ulos? 2000-luvun kriisejä ei nykyisellä asevelvollisuuteen perustavalla armeijalla ratkaista.

tehokkuudesta

Jos merialueelta X on saatavissa kalaa Y tonnia kuinka se tulisi kalastaa?

Onko parempi, että kala otetaan merestä vaikka viidellä suurella troolarilla, jotka työllistävät yhteensä 100 henkeä, vai, että verkkoja laskee vesiin 100 pientä alusta, jotka työllistävät 500 henkeä?

Kolmas vaihtoehto (hyvä esimerkki Suomessa) on se, että lopetetaan mm. lohen merikalastus kokonaan ja annetaan lohien nousta nykyistä suuremmin joukoin takaisin jokiin, joista sen onkii turisti.

Kalan kilohinta on tehokalastuksessa kaupan tiskillä varmasti alhaisin. Mutta toisaalta turistit tuovat Suomeen rahaa moninkertaisesti verrattuna kalastuselinkeinoon. Jos lohen hinta olisi mereltä pyydettynä 5€/kg, voisi helposti arvioida turistin tuovan lohikiloa kohti moninkertaisen määrän arvoa. Jopa satoja euroja per kilo. Valtion kannattaisi maksaa kalastajille kotiin jäämisestä.

Rannikon perinteinen meren kanssa hengittävä elämänmuoto ja kulttuuri on mielestäni myös tärkeämpää kuin äärimmäinen tehokkuus.

Onko tehokkuus luonnonvarojen hyödyntämisen ainoa arvo? Voiko elävän rannikkoseudn korvata rahalla? Kysymys liittyy olennaisesti myös maatalouteen.

Suomessa on noin miljoona nautaa, joista 320 000 on lypsylehmiä ja n. 300 000 maidontuotantoon kasvatettavia nuoria lehmiä sekä allen vuoden ikäisiä vasikoita. Lihatuotannon osuus siis n. 400 000 kantturaa. Jos tarkoituksena on tuottaa lihaa mahdollisimman halvalla, voitaisiin koko Suomessa lihaksi kasvatettava karja hoitaa alle kymmenessä jättimäisessä feedlotissa, ”kasvatuslaitoksessa”.

Jotta elukat ylipäätään pysyisivät hengissä tuollaisissa valtaisissa, jopa 150 000 naudan yksiköissä pitää ne pumpata täyteen antibiootteja ja muita lääkkeitä. Liha on varmasti halpaa, mutta onko se terveellistä? Suomessa keskimääräinen tilakoko vielä vuonna 2002 oli 18 lehmää. Sama markkinamekaniikka koskenee myös sikojen kasvatusta. Suomessa on jo nyt useampien tuhansien sikojen yksiköitä.

Toinen, ehkä vielä tärkeämpi kysymys on se, mitä tuollainen teollinen lihantuotanto tekisi suomalaiselle maaseudulle. Onko tehomaatalous sitä ”maaseutua, jota ei voi tuoda”? Tarjoaako se mahdollisuudet jatkaa perinteistä maanviljelystä ja elämää maaseudulla? Onko maatalous vain bisnestä, johon pitää soveltaa markkinatalouden lakeja vai onko sillä muita arvoja? Pitäisikö maatalouden tavoitteet irroittaa tuotannon määrästä tuotannon tapaan ja laatuun, ”maaseutupolitiikan kokonaisuuteen”*?

Miten suomalainen maatalous sitten voisi säilyttää ominaispiirteensä ja elinvoimaisuutensa (ainakin) Euroopan laajuisessa kilpailussa? Viljaa on kannattavampaa viljellä Puolassa ja tomaatteja Espanjassa. Eläintenkin tuotantokustannukset ovat muualla halvemmat.

Minulla ei ole valmiita vastauksia. Mikä olisi markkinoita mahdollisimman vähän vääristävä tukimuoto, jolla maataloutta ei tuettaisi ainoastaan raaka-aineiden perustuotantona vaan elämänätapaan liittyvänä laajana kokonaisuutena?

Yksi vaihtoehto voisi olla satsata laadun viljelyyn kilojen sijaan. Luomu- ja lähiruoka, metsäsienet ja marjat sekä täysin uudet lajikkeet. Nykyinen tukipolitiikka ei riittävästi ohjaa viljelijöitä tuottamaan korkeamman arvon tuotteita.

Tukien lisäksi suomalaisen maatalouden erityispiirre on keskusliikkeiden suuri valta; maataloustuet voidaan ajatella myös subventiona jalosteita valmistaville suuryrityksille (Saarionen, Atria, HK jne.). Miten suomalainen kuluttaja oppisi syömään ja vaatimaan laadukkaita kotimaisia raaka-aineita hunaja-marinoidun broilerin sijaan?

Uusi-Seelanti lopetti kaikki maataloustukensa kertarysäyksellä vuonna 1986. Maatalous ja maaseutu ei kuollutm, päin vastoin. Pohdinnan paikka.

(*johon voisi liittyä myös voimakas kulttuuripolitiikka…)

heh

Täytyykin heti ryhtyä väittelemään itsensä kanssa:

Kuluttajalla on kuitenkin kapitalistisessa järjestelmässä suuri vastuu siitä mihin suuntaan maailma menee.

Onko tämä muka paikkansa pitävä väite?

Eikö toimivassa demokraattisessa markkinataloudessa valtion tulisi luoda olosuhteet, joissa kuluttajan ei tarvitsisi välittää esim. siitä, missä ja miten kulutustavaroiden tuotanto tapahtuu?

Eikö ole yksittäiseltä kuluttajalta aivan liikaa vaadittu että kaupan hyllyllä pitäisi jokaisen ostoksen kohdalla kyetä tekemään moniulotteisia taloudellis-moraalisia analyyseja?

Voidaanko ostovoimaiselta kuluttajalta vaatia pidättyvyyttä moraalisiin syihin vedoten? Pitäisikö kuluttajan olla tiedostava? Eikö riitä, että äänestäjä on tiedostava?

periaatteet vs. käytäntö

”Vihreyteen” liittyy ”vaatimuksia” omien ihanteiden toteuttamisesta käytännön elämässä. Olisi vaikeaa pitää uskottavana aatteen miestä, joka puhuisi päästöjen suitsimisesta mutta ajelisi city-maasturilla, saarnaisi Reilun kaupan puolesta mutta mussuttaisi aina Chiquitaa… Ristiriidan voi osin ohittaa siirtämällä vastuun yhteiskunnalle: ”Valtion pitää luoda järjestelmä, jossa ympäristöystävällisin toiminta on myös rationaalisinta.”. Tämäkin pitää paikkansa, mutta ei sillä kaikkea toimintaansa voi selittää. Kuluttajalla on kuitenkin kapitalistisessa järjestelmässä suuri vastuu siitä mihin suuntaan maailma menee.

Akuutti dilemmani liittyy työmatkailuun. Olen projektiluonteisesti töissä Tikkurilassa Tanssiteatteri Raatikossa (Hys hys Hymylään-lastennäytelmä). Näytökset ovat illanvirkulle tuskallisesti aamuisin klo 9.00 ja 10.30. Paikalla pitää olla viimeistään 8.45. Julkisilla kulkuvälineillä tämä tarkoittaa vähintään 46-52 minuutin matkoja (reittiopas). Käytännössä matkaan kuluu joka päivä vähintään tuo 50, toisinaan enemmänkin. Muutaman kerran huonojen yhteyksien sattuessa kohdalle olen joutunut turaamaan selvästi yli tunnin. Ja sama paluusuuntaan n. klo 11.30-12.30. Extra-bonuksena näin muusikolle tietty mukana liikuteltava soitin, haitari, paino n. 12 kg sekä läppäri ym. päivän tarvekalut. Tuskallista.

Henkilöautolla matkaan kuluu n. 10-15 minuuttia liikenteestä riippuen. Tuuria yhteyksissä on sikäli, että aamuruuhkan aikaan kuljen pitkälti yleisimmän kulkusuunnan vastaisesti.

Vaihtoehdot ovat siis:
– Herätys 8.20, henkilöauto 8.30-8.45, haitari takapenkillä
– Herätys 7.30, julkiset 7.40-8.45, haitari selässä

Tämä joka aamu muutaman viikon ajan. Jo yhdessä viikossa ylimääräistä aikaa kuluu (paluusuunta mukaanlukien) 500 minuuttia eli 8 tuntia 20 minuuttia. Yli kokonaisen työpäivän. Lisäksi puolet ajasta on pois yöunista, jotka muiden (pääasiassa ilta- ja yötöiden) vuoksi jäävät lyhyiksi.

Hupaisan lisän kuvioon tuo se, että toinen pätkän näyttelijöistä tulee töihin Lahdesta ja hänen työmatka-aikansa (n. 50 minuuttia) on lyhyempi kuin minun, vaikka tulen linnuntietä mitaten paljon lähempää!

Poikittaisliikenne pissii! Etenkin vyöhykerajojen yli! Marja-rata asap! Kehät kiskoille!

Jos olisin säännöllisesti töissä Tikkurilassa hankkisin joko asunnon sieltä tai oman auton. Ensin todennäköisesti auton. Olisi täysin epäinhimillistä vaatia ketään käyttämään näin paljon aikaa työmatkoihinsaa. (Tiedän että monet käyttävät päivittäin pidempiä aikoja sukkulointiin pääkaupunkiseudulla. Se ei mielestäni ole tervettä. Jossain on häiriö. Kenen syy ja miten vika korjataan onkin sitten monimutkaisempi kysymys.)

Oma esimerkkini tuo hyvin esille sen kuinka tärkeää kaupunkisuunnittelu on; työpaikkoja ja asutusta ei saisi päästää leviämään sikinsokin sinne tänne – julkiset kulkuvälineet ja hyvinsuunniteltu ”helminauha-kaupunki” olisi nopein, taloudellisin ja ympäristöystävällisin vaihtoehto sekä kokonaisuuden että yksilön kannalta. (Jollain toisella kertaa voisi pohtia onko esim. Lahdesta Vantaalle sukkuloinnissa mitään järkeä. (Ei ole.))

Iltapäivisin minun täytyy päästä sitten taas keskustaan (Kokoteatterille) töihin. Sinnekin on tuskaisaa mennä julkisilla haitari selässä, teatteri kun sijaitsee kätevästi ratikka- ja bussipysäkkien välissä Pitkänsillan kupeessa, matkaa seisakkeelta yli 500 metriä. Toisaalta maksullisten parkkipaikkojen metsästyskin aiheuttaa harmaita hiuksia. (Ja niiden perhanan kolikoiden! Eikö A.D. 2007 voitaisi vähitellen muuttaa kaikkia pysäköintiautomaatteja joko korteilla tai puhelimilla toimiviksi?) Lisäksi keskustassa autolla ajaminen on mielestäni turhan stressaavaa ja ruuhkassa istuminen ei vastaa käsitystäni ”laatuajasta”.

Olen keksinyt ensi viikoksi kuitenkin mielestäni järkevän kompromissin; lainaan vanhemmiltani autoa aamun matkoille. Ajan aamuisin Haaga-Tikkurila-Haaga, säästäen n. 1,5 tuntia per päivä. Jätän auton Haagaan ja matkaan julkisilla keskustaan. Tärkein oivallus oli kuitenkin se, että vien Tikkurilaan ”pikkuhanurin”, jolla lastenteatterin selvittelee kevyesti ja jätän ”aikuisten hanurin” Kokolle, joten selviän koko ensi viikon roudaamatta. Matka Tikkurilasta Haagan kautta Siltasaarenrantaan ei itse asiassa ajallisesti ole lainkaan pidempi kuin yhteys julkisilla suoraan Viertolasta.

Onko toimintani ”epävihreää”? En tiedä, ehkä ”viher-natsimpi” kulkisi koko viikon hammasta purren julkisilla, heräten joka aamu kukonlaulun aikaan tietoisuuteen omasta moraalisesta ylemmyydestään. Kohtuuttomia ei voi vaatia, 8 tuntia viikossa on mielestäni liikaa millä tahansa mittarilla.

Mietinnän alle jää vielä sekin, mikä saisi minua muuttamaan logistiikkaani. Millä tavalla julkisten kulkuvälineiden tai ruuhkamaksujärjestelmien pitäisi muuttaa yhtälöä että olisin valmis luopumaan autosta ensi viikolla? 50 minuuttia lisää unta aamulla on luksusta, josta olen valmis maksamaan. Ruuhkamaksut, bring them on!

autot ja helsinki

Pajunen haluaa lisää autoja Helsingin keskustaan

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja ydinkeskustan yrittäjät ottivat poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa Helsingin keskustan yksityisautoilun puolesta torstaina.

”Autoilevat ihmiset käyttävät merkittävästi rahaa”, Pajunen arvioi.

Hän tyrmää ajatuksen ruuhkamaksuista kantakaupungin rajoilla. Se johtaisi keskustan autioitumiseen ja asioinnin siirtymistä entistä enemmän isoihin kauppakeskuksiin.

Vihdoinkin joku sanoo mielipiteensä ääneen. Tavallinen toimintatapa helsinkiläisessä kunnallispolitiikassa kun ollut se, että kaikki puolueet julistavat julkisen liikenteen autuuden mantraa mutta käytännön politiikka puhuu eri kieltä. Kok.dem. -puolueen lausuntoja seuratessa on tullut todettua useasti Tuomiojan tunnetuksi tekemä ”kognitiivisen dissonanssi” – sanojen ja tekojen ristiriita… Vihreiden sisäisessä keskustelussa kokoomuksen ja demareiden yhteenliittymää kutsutaankin usein autoilupuolueeksi.

Yrittäjät ehdottavat, että pysäköintimaksuja alennetaan keskustassa iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi pääväylien liikennettä pitää tehdä sujuvammaksi liikennevalojen ”vihreiden aaltojen” avulla.

Kävelykatu on tervetullut, mutta vain Aleksanterinkadun alueelle. Sen sijaan Rautatieaseman tienoo ja Esplanadit halutaan pitää avoinna yksityisautoille.

Yrittäjät haluavat myös, että keskustatunneli rakennetaan.

Keskustatunnelin kustannuksiksi arvioidaan tällä hetkellä n. 500 miljoonaa Euroa.

Olen niin monella tapaa eri mieltä Pajusen kanssa, että vaikea tietää mistä aloittaa.

Lähdetään nyt ensin tuosta ajatuksesta että erityisesti autot tuovat maksavia asiakkaita ja elävän kaupunkikeskustan. Onko todella näin? Onko heillä näyttää jotain tutkittua tietoa asiasta? Kokemuksia maailmalta?

Kehäteiden varsilla olevien kauppojen vetovoima on fakta, jota ei keskustan autoittamisella kumota. Elävän keskustan perään on turha itkeä jos ensin on kaavoitettu markkinat kilometrien päähän. Vantaa, Espoo, Sipoo ja Helsinki itse (Itäkeskus) ovat luoneet kauppapaikkoja, jotka kilpailevat autoilevista asiakkaista ja ostovoimasta keskustan kanssa. Ja ne ovat olemassa helpoitetaan autoilua ydinkeskustassa tai ei.

On muuten lähes luonnonlakiin verrattava sääntö, että kauppiaat vastustavat kävelykeskustojen luomista. Ja yhtä universaalia on se, että muutaman vuoden kuluttua päätöstä kiitetään.

Ihmiset luovat elämää eivät autot

Stockmannin, Kämpin ja Kampin keskuksen asiakkaista suurin osa kulkee julkisilla kulkuneuvoilla, asematunnelin asiakkaista kaikki. Keskustan suuri valtti kehäteiden marketteihin on nimenomaan hyvät julkiset yhteydet ja mannermainen suurkaupungin tunnelma, jossa ihmiset liikkuvat kävellen; terassit, ravintolat, puistot, katutaiteilijat, laadukkaat erikoisliikkeet ja muut monipuoliset palvelut luovat elävän urbaanin ilmapiirin. Se on jotain mitä Jumbo ei voi koskaan tarjota vaikka parkkipaikat olisivatkin ilmaisia.

Mitä Esplanadin ympäristö voisikaan kesäisin olla jos edes Pohjois-Esplanadi olisi kokonaan kävelykatu? Eikö Zysselläkin olisi viihtyisämpää jos Strindberg sijaitsisi kävelykadun eikä ruuhkaisen autotien varressa? Harvalla turistilla on myöskään auto Helsingin keskustassa…

Toinen aivan käsittämätön asia on se, mihin nuo lisäautot aiotaan keskustassa työntää? Jo nyt kaikki tiet Oopperatalolta etelään ovat ruuhkaisia klo 7-18. Ei sinne mahdu lisää autoja, kaikki paikat ovat täynnä ja Mannerheimintietä on vaikea leventää. Jo nyt autojen ja liikenteen määrä tekee mielestäni keskustasta epämiellyttävän ympäristön; Meluisan ja saasteisen. Pelastuksena yhtälöön pidetään keskustatunnelia.

Keskustatunneli ei ratkaise mitään.

Ensinnäkin se ei vähennä liikennettä. Pikemminkin päinvastoin, Helsingin keskustan alueen kauttakulkuliikenne lisääntyisi ja maanpäällinenkin liikenne ruuhkautuisi entisestään, etenkin tunnelin ulostulojen kohdilta. Keskustatunneli ei siis vähennä keskustan maanpäällistä liikennettä. Keskustatunneli ei myöskään vähennä päästöjä – niiden jakaantuminen vain muuttuu tuuletusjärjestelmien ansiosta pistemäisemmäksi heikentäen ilmanlaatua ratkaisevasti monessa kohtaa. Jo nyt ilmanlaatu on monina päivinä huono; miten se paranee autojen määrää reilusti lisäämällä? Paraneeko keskustan vetovoima lisäämällä ilmansaasteita? En nyt edes viitsi ryhtyä paasaamaan ”ilmastotalkoista”, joissa ilmeisesti kaupunkimmekin pitäisi olla mukana.

Keskustatunnelin arvioitu hinta tällä hetkellä on n. 500 miljoonaa euroa. Onko yksityisautoilua edistävä tunneli oikeasti tärkein rahareikä kaupungissamme tällä hetkellä? Eikö ole mitään muuta keinoa ratkaista keskustan liikenneongelmia? Eikö rahalle olisi mitään parempaa käyttöä? Summa on valtava, täysin arkikokemuksen ulkopuolella, ja samaan aikaan nuorisotaloja suljetaan Itä-Helsingissä muutamien kymmenien tuhansien eurojen puutteen vuoksi. Sitten ihmetellään kun jengi voi huonosti…

Kunnallinen talous on erittäin pitkälle nollasummapeliä; kaikkea ei voida saada. Mistä pitää luopua jotta tunneli voidaan rakentaa? Kenen etuja se ajaa?

Etevi summaa asian hyvin.

Pajunen: ”Ruuhkamaksuja ei pidä tuoda tänne missään nimessä. Se merkitsee kaupunkirakenteen räjäyttämistä amerikkalaistyyliseksi satelliittikaupungiksi.”

Mainiota, että Jussikin pitää kaupunkirakenteen hajoamista ja ”amerikkalaistyylistä satelliittikaupunkia” epätoivottavana. Raivon partaalle kommentti saa kun se esitetään tässä yhteydessä. Amerikkalaisen ”suburban sprawlin” kun on nimenomaan luonut rajoittamaton autoilu. Käsittämätöntä! Pääkaupunkiseudulla yksityisautoilun kannustaminen johtaa kaupunkirakenteen hajoamiseen.

Ruuhkamaksuja on kaikkialla vastustettu samalla argumentilla. Ja se on osoitettu paikkaansa pitämättömäksi mm. Lontoossa ja Tukholmassa. Autojen määrän väheneminen hyvien joukkoliikenneyhteyksien kattamassa kaupungissa jopa lisää keskustan vetovoimaisuutta.

Hilpeintä koko ulostulossa on sen idealistisuus – Pajusen mielipiteet eivät vastaa kokemuksia maailmalta tai tutkimustuloksia. Ne ovat ideologisia, mutta niitä ei pidetä sellaisina, vaan ne nähdään ”tosiasioihin” ja ”talouden realiteetteihin” perustuvina. Mielipiteestä ei tee kiveen kirjoitettua totuutta se, että se lausutaan syvällä rintaäänellä kravatti kaulassa kauppakamarin tiedotustilaisuudessa. ”Haihattelevien viherpipertäjien” näkemykset pohjaavat tässä asiassa paremmin tosiasioihin.