huoltovarmuus

Keskustelussa 141-tuesta (ja täysin absurdeissa ”ympäristötuissa”) ovat maanviljelijä-puolen edustajat aina muistaneet pitää yllä ”huoltovarmuus”-korttia.

Mutta mitä huoltovarmuus oikein on ja tarvitaanko huoltovarmuuden ylläpitämiseksi Suomessa nykymuotoista maataloutta?

Suomella on käsittääkseni tälläkin hetkellä koko kansalle ravintoa varastossa n. 3 kk annoksen verran. Ei jätskiä ja pitsaa, mutta energiantarve varmasti tyydytettynä kyllä. On vaikea kuvitella katastrofia, jonka vuoksi Suomeen ei elintarvikkeita maailmalta saataisi yli kolmeen kuukauteen. Paljonko maksaisi nostaa varastojen taso n. 12 kuukauteen?

Suomi esittää, että 141-tuesta sovittaisiin vuosiksi 2008-2013. Esityksen mukaan eteläisen Suomen viljelijöiden saama kansallinen maataloustuki laskisi kuluvan vuoden 194 miljoonasta eurosta asteittain noin 190 miljoonaan euroon. 141-tuen osuus summasta on vajaat 130 miljoonaa euroa. 141-tuki koskee suurin piirtein Pori-Tampere-Imatra -linjan eteläpuolista Suomea.

Suomessa maksetaan kansallisesti lisäksi pysyvää pohjoista tukea linjan pohjoispuoliselle alueelle vajaat 330 miljoonaa euroa vuodessa. EU:n kanssa yhteisesti maksettavat tuet mukaanlukien Suomen valtio tukee maataloustuottajia kaikkiaan noin 570 miljoonalla eurolla vuodessa.

Jos 141-tuen loppuminen johtaisi koko maatalouden alasajoon Etelä-Suomessa menetämmekö huoltovarmuuden? Eikö 194 miljoonaa Euroa vuodessa riittäisi aika pitkälle kansan elintarvikehuollon turvaamiseksi? Jos kaikki maataloustuet lopetettaisiin voisimme käyttää huoltovarmuuden ylläpitoon 570 miljoonaa Euroa. Sillä saanee maailmanmarkkinoilta aika paljon ruokaa.

Huoltovarmuus on huono argumentti maataloustukien puolesta.

(Ymmärrän, että kirjoituksen numerot ja logiikka on yksinkertaistettua, mutta pääpointti huoltovarmuuden heikkoudesta maataloustukia puoltavana argumenttina on mielestäni aikalailla pätevä.)

maataloustuki vs. kulttuurin tuki

Heh. Huomasin mielipiteissäni hupaisan ristiriidan: olen jo pitkään pitänyt maataloustukia enemmän tai vähemmän tuhoisina järjestelminä, joita ilman maailma saattaisi hyvinkin olla parempi paikka. (Perusteluja joskus myöhemmin…)

Suomen 141-tukia ja maatalouden tukemista perustellaan näillä raukoilla rajoilla usein sillä, että ”Ilman (maatalous)tukia maatalous loppuisi Suomessa.”.

Luin eilisen postaukseni ja huomasin perustelevani kulttuurin tukemista täsmälleen samalla tavalla.

Hupaisaa. Täytyypä yrittää parantaa argumentointia.

kulttuurin tuesta ja kiertueista

Kulttuurin tukemisesta

Olin lauantaina Etnosoi-festivaalin järjestämässä seminaarissa. Otsakkeena oli ”Kansanmusiikkia kiertueille!”.

Tapahtumanjärjestäjien ja muusikoiden ammattilaisfoorumissa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia kansanmusiikkitapahtumien ja -konserttien toteuttamisesta Suomessa. Tarkoituksena on ideoida yhdessä konsertti- ja kiertuetoiminnan kehittämistä sekä aktivoida ja evästää kentän toimijoita. Eri näkökulmia edustavien panelistien joukossa kuullaan muun muassa muusikoita Pauli Hanhiniemi ja Veera Voima. Moderaattorina toimii tutkija Hannu Tolvanen. Foorumi on avoin myös kaikille, jotka vasta suunnittelevat tapahtumien toteuttamista. Seminaari on osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa kolmivuotista kansanmusiikin edistämishanketta.

Mielenkiintoisimmat jutut panelisteista oli Rockadillon Tapio Korjuksella, jolla tuntui olevan eniten kokemusta nimenomaan marginaalimusiikin keikka- ja levymyynnistä Suomessa ja maailmalla.

Erittäin mielenkiintoista oli pohdinta kulttuurin tuen aiheuttamista markkinahäiriöistä. Lähtökohtaisestihan kaikki subventio aiheuttaa tavalla tai toisella muutoksia markkinoilla. Miten tuki kohdistetaan vaikuttaa erittäin selvästi kysynnän ja tarjonnan dynamiikkaan.

Muutamia esimerkkejä epäterveistä piirteistä, joita huonosti kohdennettu tuki luo:

Muutama vuosi takaperin Suomeen luotiin tanssin aluekeskusjärjestelmä.

Tanssin aluekeskukset pyrkivät parantamaan tanssitaiteen toimintaedellytyksiä, lisäämään tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia sekä laajentamaan kulttuuritoimintaa valtakunnallisesti.

Hienoja tavoitteita. Metodit vain paikoitellen olivat mielenkiintoisia. Osa aluekeskuksista nimittäin lisäsi tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia tarjoamalla kunnille ja kouluille tanssiesityksiä ilmaiseksi. Kyllä, kustannukset 0€ ja saatte laitokseenne ammattilaisten luomaa tanssitaidetta.

No, mikä olisi saattanut mennä vikaan? Tuolle alueelle ei sitten enää voinut myydä mitään muita (eri tavoin tuettuja) näytöksiä edes naurettavan pienillä liksoilla koska tapahtumia sai myös ilmaiseksi.

Vastaavia markkinahäiriöitä (vaikkakin lievemmin) aiheuttaa myös mm. Koulun konserttikeskus, joka tarjoaa subventoituja artisteja katalogistaan keikoille kouluihin ja päiväkoteihin. Esim. Jussi Raittinen & The Boys -yhtyeen konsertti maksaa 295€. Neljän hengen yhtye, 73,74€/muusikko. Tuosta summasta siis matkat, majoitukset, äänentoisto, palkat ja palkan sivukulut… Ongelmia tässä järjestelyssä on ainakin kaksi. Ensinnäkin on erittäin vaikeaa myydä subventoimatonta orkesteria koulukiertueelle ja toisaalta koulun konserttikeskuksen rooli yhtyeiden valitsijana antaa sille vallan ”sanella” mitä kouluissa soitetaan. Konserttikeskuksen listoilla olevat orkesterit ovat kyllä laadukkaita ja oppilaitoksiin sopivia, mutta miten listalle pääsee ja ovatko ne ainoat orkesterit maassamme, jotka voisivat kouluissa keikkailla?

Kolmas tapa millä voimakas subventio aiheuttaa markkinahäiriöitä tulee hyvin esille maamme pääkaupungin jazz-tarjonnassa. Freelancemuusikot ry sahaa omaa jalkaansa järjestämällä Juttutuvassa Rytmihäiriö-klubia, johon ei ole lainkaan pääsymaksua. Illat ovat erittäin suosittuja, eikä syyttä; siellä esiintyvät kaikki maamme eturivin jazz-muusikot ja meno on mahtavaa. Mikä siis ongelmana? Yksinkertaisesti se, että pienikin pääsymaksu tuntuu nykyisin olevan helsinkiläiselle jazz-yleisölle liikaa. Miksi maksaa kun saman saa ilmaiseksikin? Ylittämätön hintakilpailu syö muut mahdolliset toimijat markkinoilta.

Mikä sitten olisi oikea ratkaisu? Lopettaa kaikki tuki kulttuurille? Lisätä tukea dramaattisesti, jolloin pullonkaulat ainakin laajenisivat?

Kulttuurin avustaminen on välttämätöntä jos halutaan varmistaa maassamme tehtävän taiteen monimuotoisuus. Tuen tarkoituksenahan on nimenomaan luoda häiriö: mahdollistaa ammattimainen toiminta vaikka markkinat maassamme ovat liian pienet elättääkseen kriittisen massan verran taiteilijoita.

Markkinataloudellisen perustelun lisäksi ei saa unohtaa kulttuurillista perustelua; ilman tukea (ainakaan näin monimuotoista) suomalaista kulttuuria ei olisi olemassa – on kyse sukupolvien ketjusta aina kalevalaisista ajoista lähtien. Sen ei saa antaa katketa markkinavoimien alla.

Tuki vain tulisi kohdistaa siten, että se olisi mahdollisimman hyvin toimivaa. Tällä hetkellä näin ei monilta osin ole.

Ainakin kiertue-tilannetta helpottaisi rahoituksen muodon muuttaminen; artistien subventoinnin sijaan tulisi ehkä tukea enemmän alueellisia toimijoita, jotta heillä olisi varaa maksaa ”oikeat markkinahinnat” esityksistä. Näin syntyisi myös todellinen, ”terve” kilpailutilanne keikoille pyrkivien bändien välille.

Tästähän sitten seuraisi tietenkin sellainen tilanne, jossa tilaajan valta nousisi ja tuottajan vähenisi. Tekisivätkö koulujen rehtorit ja kuntien kulttuurisihteerit viisaita päätöksiä ja tilaisivat laadukkaita taidepläjäyksiä? Onko kevyestä mm. konserttikeskuksen ”asiantuntijaholhouksesta” luopuminen viisasta? Entä jos kaikki ns. ”kevyen musiikin” konserttitoiminnan tuki valuukin ilman valvontaa vain ”MattiTepoille”? Menisikö kunnille kulttuuriin annettu raha ”tärkeämpiin rahareikiin”?.

Ei ole valmis ajatus tämä ei. Ehkäpä pitäisi kyseenalaistaa koko kulttuurin tukemisen ajatus ja lähteä pohtimaan miltä kenttä näyttäisi ilman tukea? Syntyisikö rakenteita, jotka kuitenkin loisivat mahdollisuuksia muullekin kuin massaviihteelle? Onko nykyinen muusikkojen ja taiteilijoiden määrä maassamme luonnoton*? Olemmeko vain loisia ”tuottavien kansalaisten” lihassa?

*Jossain toisessa postissa sitten klassisen musiikin ja muun musiikin tuen suhteesta… Tai lähinnä suhteettomuudesta.

jokela

Muutama vuosi takaperin Konginkankaalla jysähti. Yön pimeydessä 24 ihmistä, lähes kaikki nuoria, kuoli kun heitä kuljettanut bussi törmäsi paperinkuljetusrekan luisuun joutuneen peräpään kanssa.

Tragedia päätyi lööppeihin Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa. Maailmalla pahakin kolari on vain osa normaalia uutisvirtaa. Kuski joutui käräjille mutta yksittäistä syyllistä turmaan oli vaikea löytää. Kuski, joka ajoi liian kovaa tilannenopeutta? Tiepiiri, jonka jäljiltä tie oli jäässä? VR, joka olisi voinut kuljettaa paperit myös kiskoilla? Yleisesti syytettiin ”vaikeita ajo-olosuhteita” – synonyymi inhimmilliselle virheelle.

Eilen yksinäinen nuori mies otti hengiltä 8 ihmistä ja itsensä. Huomionarvoista on ulkomaisen median osoittaman kiinnostuksen määrä; Tuusulan tapahtumat olivat mm. CNN Internationalin nettisivujen pääuutinen koko eilisen illan. Lisäksi kaikki suuret viestimet Euroopassa uutisoivat tapahtuman näyttävästi.

Ampuja ihannoi Columbinen lukion tappajia Harrisia ja Cleboldia. Muutkin koulusurmat, kuten viimekeväinen Virginia Techin murhenäytelmä, olivat varmasti vaikuttaneet häneen – teossa on niin monia yhteneviä piirteitä; videointi, syrjäytyneisyys, vääristynyt maailmankuva, yksinäinen susi.

Rikosoikeudellisesti Pekka-Eric Auvinen on selkeästi yksin syyllinen tapahtumiin. Hän hankki aseen ja ampui sillä koulutovereitaan. Mutta mikä on sensaatiohakuisen median vastuu ja onko tämänkaltaisten tapahtumien saama suhteeton huomio osittain syyllinen uusiin ”copycat”-surmiin? Vähenevätkö koulusurmat vasta kun ne arkipäiväistyvät niin, että niitä ei enää jakseta uutisoida? Pitäisikö median, myös suomalaisen ns. ”laatumedian”, rajoittaa uutisointiaan jotta saisimme kierteen päättymään? Mikä sitten on sopiva uutisoinnin määrä?

Entä onko vähemmän tuomittavaa tappaa 24 ihmistä paperipaaleilla kuin 8 aseella? Vapauttaako yksittäinen selvä tekijä ympäröivän yhteiskunnan vastuusta?

Tulevaa keskustelua on mielenkiintoista seurata. Vaaditaanko Suomeen uusia lakeja? Etsitäänkö syntipukkia Youtubesta, hevimusiikista, historiasta, vanhempien Linkolalaisuudesta? Parannetaanko koulujen oloja? Budjetoidaanko nuorten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön enemmän rahaa?

Suomessa kuolee vuosittain lähes 400 henkeä liikenneonnettomuuksissa ja Euroopassa n. 40 000. Mitä tarvittaisiin, että näihin suurilta osin estettävissä oleviin turmiin puututtaisiin? Mikä saisi meidät edes järkyttymään liikenteen ”uhreista”. (Kuvaava sana.)

Tällaisten tapahtumien jälkeen mielessä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hiljaiseksi vetää.

Älykkyystutkimuksista

Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin tutkimus älykkyyden ja elintason yhteyksistä on herättänyt keskustelua mm. Osmo Soininvaaran blogilla. Oma huomiokynnykseni ylittyi kuitenkin vasta Artun kommentista.

Omaa maailmankuvaa vastaan olevaa tietoa on hankala arvioida rationaalisella prosessilla. Tiede on kivaa niin kauan kun tulokset ovat linjassa henkilökohtaisen ideologian kanssa.

Tästä olen Artun kanssa täysin samaa mieltä ja siksipä ”älykkyystutkimuksen” tuloksista vedetyt johtopäätökset ovatkin niin hilpeän erilaisia. Soininvaaran blogillekin eksyi välittömästi ”Halla-aholaisia”, ”fiksuja” rasisteja, jotka koettavat perustella kovin epämuodikkaan muukalaisvihansa tilastoilla ja ”tieteellisyydellä”. ”Tummat ovat tyhmiä ja siksi köyhiä.”

Toisella laidalla taas sitten älykkyysosamäärän ja maantieteen yhteys yritetään tyystin kieltää. Vaikeaa ja typerää, jos se voidaan tieteellisesti todistaa kuten tällä kertaa on ilmeisen selvästi onnistuttu tekemään.

Maailmankuvaani tutkimus sopii mainiosti. Tulos mielestäni todistaa hyvin sen, että ÄO on erikoistunut mittari, joka ei kerro juuri mitään väestön biologisesta potentiaalista. Väestön elin- ja koulutustason noustessa myös ÄO nousee. Suomi hyvänä esimerkkinä. Vanhasen tutkimuksen mukaan Afrikassa on alueita, joissa keskimääräinen älykkyysosamäärä olisi alle 65. Eli suomalaisen kehitysvammaisen tasolla. Kyllä sen ymmärtää maalaisjärjelläkin että tulos kertoo enimmäkseen jostain muusta kuin ”biologisesta älykkyydestä”.

Mutta sen todistaminen onkin sitten toisen tutkimuksen paikka. Ja jos tiede saisi siitä ”väärän” tuloksen, niin silloin kyllä voisi olla nieleksemistä itse kullakin… Mutta, kuten koti-jumalani Soininvaara toteaa: ”Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan ehdottamasti sanoutua irti siitä, että kaikki, mikä on luonnollista, olisi hyväksyttävää. Rasismista ei tee hyväksyttävää se, että sille löydetään biologinen perusta.”.