autot ja helsinki

Pajunen haluaa lisää autoja Helsingin keskustaan

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja ydinkeskustan yrittäjät ottivat poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa Helsingin keskustan yksityisautoilun puolesta torstaina.

”Autoilevat ihmiset käyttävät merkittävästi rahaa”, Pajunen arvioi.

Hän tyrmää ajatuksen ruuhkamaksuista kantakaupungin rajoilla. Se johtaisi keskustan autioitumiseen ja asioinnin siirtymistä entistä enemmän isoihin kauppakeskuksiin.

Vihdoinkin joku sanoo mielipiteensä ääneen. Tavallinen toimintatapa helsinkiläisessä kunnallispolitiikassa kun ollut se, että kaikki puolueet julistavat julkisen liikenteen autuuden mantraa mutta käytännön politiikka puhuu eri kieltä. Kok.dem. -puolueen lausuntoja seuratessa on tullut todettua useasti Tuomiojan tunnetuksi tekemä ”kognitiivisen dissonanssi” – sanojen ja tekojen ristiriita… Vihreiden sisäisessä keskustelussa kokoomuksen ja demareiden yhteenliittymää kutsutaankin usein autoilupuolueeksi.

Yrittäjät ehdottavat, että pysäköintimaksuja alennetaan keskustassa iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi pääväylien liikennettä pitää tehdä sujuvammaksi liikennevalojen ”vihreiden aaltojen” avulla.

Kävelykatu on tervetullut, mutta vain Aleksanterinkadun alueelle. Sen sijaan Rautatieaseman tienoo ja Esplanadit halutaan pitää avoinna yksityisautoille.

Yrittäjät haluavat myös, että keskustatunneli rakennetaan.

Keskustatunnelin kustannuksiksi arvioidaan tällä hetkellä n. 500 miljoonaa Euroa.

Olen niin monella tapaa eri mieltä Pajusen kanssa, että vaikea tietää mistä aloittaa.

Lähdetään nyt ensin tuosta ajatuksesta että erityisesti autot tuovat maksavia asiakkaita ja elävän kaupunkikeskustan. Onko todella näin? Onko heillä näyttää jotain tutkittua tietoa asiasta? Kokemuksia maailmalta?

Kehäteiden varsilla olevien kauppojen vetovoima on fakta, jota ei keskustan autoittamisella kumota. Elävän keskustan perään on turha itkeä jos ensin on kaavoitettu markkinat kilometrien päähän. Vantaa, Espoo, Sipoo ja Helsinki itse (Itäkeskus) ovat luoneet kauppapaikkoja, jotka kilpailevat autoilevista asiakkaista ja ostovoimasta keskustan kanssa. Ja ne ovat olemassa helpoitetaan autoilua ydinkeskustassa tai ei.

On muuten lähes luonnonlakiin verrattava sääntö, että kauppiaat vastustavat kävelykeskustojen luomista. Ja yhtä universaalia on se, että muutaman vuoden kuluttua päätöstä kiitetään.

Ihmiset luovat elämää eivät autot

Stockmannin, Kämpin ja Kampin keskuksen asiakkaista suurin osa kulkee julkisilla kulkuneuvoilla, asematunnelin asiakkaista kaikki. Keskustan suuri valtti kehäteiden marketteihin on nimenomaan hyvät julkiset yhteydet ja mannermainen suurkaupungin tunnelma, jossa ihmiset liikkuvat kävellen; terassit, ravintolat, puistot, katutaiteilijat, laadukkaat erikoisliikkeet ja muut monipuoliset palvelut luovat elävän urbaanin ilmapiirin. Se on jotain mitä Jumbo ei voi koskaan tarjota vaikka parkkipaikat olisivatkin ilmaisia.

Mitä Esplanadin ympäristö voisikaan kesäisin olla jos edes Pohjois-Esplanadi olisi kokonaan kävelykatu? Eikö Zysselläkin olisi viihtyisämpää jos Strindberg sijaitsisi kävelykadun eikä ruuhkaisen autotien varressa? Harvalla turistilla on myöskään auto Helsingin keskustassa…

Toinen aivan käsittämätön asia on se, mihin nuo lisäautot aiotaan keskustassa työntää? Jo nyt kaikki tiet Oopperatalolta etelään ovat ruuhkaisia klo 7-18. Ei sinne mahdu lisää autoja, kaikki paikat ovat täynnä ja Mannerheimintietä on vaikea leventää. Jo nyt autojen ja liikenteen määrä tekee mielestäni keskustasta epämiellyttävän ympäristön; Meluisan ja saasteisen. Pelastuksena yhtälöön pidetään keskustatunnelia.

Keskustatunneli ei ratkaise mitään.

Ensinnäkin se ei vähennä liikennettä. Pikemminkin päinvastoin, Helsingin keskustan alueen kauttakulkuliikenne lisääntyisi ja maanpäällinenkin liikenne ruuhkautuisi entisestään, etenkin tunnelin ulostulojen kohdilta. Keskustatunneli ei siis vähennä keskustan maanpäällistä liikennettä. Keskustatunneli ei myöskään vähennä päästöjä – niiden jakaantuminen vain muuttuu tuuletusjärjestelmien ansiosta pistemäisemmäksi heikentäen ilmanlaatua ratkaisevasti monessa kohtaa. Jo nyt ilmanlaatu on monina päivinä huono; miten se paranee autojen määrää reilusti lisäämällä? Paraneeko keskustan vetovoima lisäämällä ilmansaasteita? En nyt edes viitsi ryhtyä paasaamaan ”ilmastotalkoista”, joissa ilmeisesti kaupunkimmekin pitäisi olla mukana.

Keskustatunnelin arvioitu hinta tällä hetkellä on n. 500 miljoonaa euroa. Onko yksityisautoilua edistävä tunneli oikeasti tärkein rahareikä kaupungissamme tällä hetkellä? Eikö ole mitään muuta keinoa ratkaista keskustan liikenneongelmia? Eikö rahalle olisi mitään parempaa käyttöä? Summa on valtava, täysin arkikokemuksen ulkopuolella, ja samaan aikaan nuorisotaloja suljetaan Itä-Helsingissä muutamien kymmenien tuhansien eurojen puutteen vuoksi. Sitten ihmetellään kun jengi voi huonosti…

Kunnallinen talous on erittäin pitkälle nollasummapeliä; kaikkea ei voida saada. Mistä pitää luopua jotta tunneli voidaan rakentaa? Kenen etuja se ajaa?

Etevi summaa asian hyvin.

Pajunen: ”Ruuhkamaksuja ei pidä tuoda tänne missään nimessä. Se merkitsee kaupunkirakenteen räjäyttämistä amerikkalaistyyliseksi satelliittikaupungiksi.”

Mainiota, että Jussikin pitää kaupunkirakenteen hajoamista ja ”amerikkalaistyylistä satelliittikaupunkia” epätoivottavana. Raivon partaalle kommentti saa kun se esitetään tässä yhteydessä. Amerikkalaisen ”suburban sprawlin” kun on nimenomaan luonut rajoittamaton autoilu. Käsittämätöntä! Pääkaupunkiseudulla yksityisautoilun kannustaminen johtaa kaupunkirakenteen hajoamiseen.

Ruuhkamaksuja on kaikkialla vastustettu samalla argumentilla. Ja se on osoitettu paikkaansa pitämättömäksi mm. Lontoossa ja Tukholmassa. Autojen määrän väheneminen hyvien joukkoliikenneyhteyksien kattamassa kaupungissa jopa lisää keskustan vetovoimaisuutta.

Hilpeintä koko ulostulossa on sen idealistisuus – Pajusen mielipiteet eivät vastaa kokemuksia maailmalta tai tutkimustuloksia. Ne ovat ideologisia, mutta niitä ei pidetä sellaisina, vaan ne nähdään ”tosiasioihin” ja ”talouden realiteetteihin” perustuvina. Mielipiteestä ei tee kiveen kirjoitettua totuutta se, että se lausutaan syvällä rintaäänellä kravatti kaulassa kauppakamarin tiedotustilaisuudessa. ”Haihattelevien viherpipertäjien” näkemykset pohjaavat tässä asiassa paremmin tosiasioihin.

huoltovarmuus

Keskustelussa 141-tuesta (ja täysin absurdeissa ”ympäristötuissa”) ovat maanviljelijä-puolen edustajat aina muistaneet pitää yllä ”huoltovarmuus”-korttia.

Mutta mitä huoltovarmuus oikein on ja tarvitaanko huoltovarmuuden ylläpitämiseksi Suomessa nykymuotoista maataloutta?

Suomella on käsittääkseni tälläkin hetkellä koko kansalle ravintoa varastossa n. 3 kk annoksen verran. Ei jätskiä ja pitsaa, mutta energiantarve varmasti tyydytettynä kyllä. On vaikea kuvitella katastrofia, jonka vuoksi Suomeen ei elintarvikkeita maailmalta saataisi yli kolmeen kuukauteen. Paljonko maksaisi nostaa varastojen taso n. 12 kuukauteen?

Suomi esittää, että 141-tuesta sovittaisiin vuosiksi 2008-2013. Esityksen mukaan eteläisen Suomen viljelijöiden saama kansallinen maataloustuki laskisi kuluvan vuoden 194 miljoonasta eurosta asteittain noin 190 miljoonaan euroon. 141-tuen osuus summasta on vajaat 130 miljoonaa euroa. 141-tuki koskee suurin piirtein Pori-Tampere-Imatra -linjan eteläpuolista Suomea.

Suomessa maksetaan kansallisesti lisäksi pysyvää pohjoista tukea linjan pohjoispuoliselle alueelle vajaat 330 miljoonaa euroa vuodessa. EU:n kanssa yhteisesti maksettavat tuet mukaanlukien Suomen valtio tukee maataloustuottajia kaikkiaan noin 570 miljoonalla eurolla vuodessa.

Jos 141-tuen loppuminen johtaisi koko maatalouden alasajoon Etelä-Suomessa menetämmekö huoltovarmuuden? Eikö 194 miljoonaa Euroa vuodessa riittäisi aika pitkälle kansan elintarvikehuollon turvaamiseksi? Jos kaikki maataloustuet lopetettaisiin voisimme käyttää huoltovarmuuden ylläpitoon 570 miljoonaa Euroa. Sillä saanee maailmanmarkkinoilta aika paljon ruokaa.

Huoltovarmuus on huono argumentti maataloustukien puolesta.

(Ymmärrän, että kirjoituksen numerot ja logiikka on yksinkertaistettua, mutta pääpointti huoltovarmuuden heikkoudesta maataloustukia puoltavana argumenttina on mielestäni aikalailla pätevä.)

maataloustuki vs. kulttuurin tuki

Heh. Huomasin mielipiteissäni hupaisan ristiriidan: olen jo pitkään pitänyt maataloustukia enemmän tai vähemmän tuhoisina järjestelminä, joita ilman maailma saattaisi hyvinkin olla parempi paikka. (Perusteluja joskus myöhemmin…)

Suomen 141-tukia ja maatalouden tukemista perustellaan näillä raukoilla rajoilla usein sillä, että ”Ilman (maatalous)tukia maatalous loppuisi Suomessa.”.

Luin eilisen postaukseni ja huomasin perustelevani kulttuurin tukemista täsmälleen samalla tavalla.

Hupaisaa. Täytyypä yrittää parantaa argumentointia.

kulttuurin tuesta ja kiertueista

Kulttuurin tukemisesta

Olin lauantaina Etnosoi-festivaalin järjestämässä seminaarissa. Otsakkeena oli ”Kansanmusiikkia kiertueille!”.

Tapahtumanjärjestäjien ja muusikoiden ammattilaisfoorumissa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia kansanmusiikkitapahtumien ja -konserttien toteuttamisesta Suomessa. Tarkoituksena on ideoida yhdessä konsertti- ja kiertuetoiminnan kehittämistä sekä aktivoida ja evästää kentän toimijoita. Eri näkökulmia edustavien panelistien joukossa kuullaan muun muassa muusikoita Pauli Hanhiniemi ja Veera Voima. Moderaattorina toimii tutkija Hannu Tolvanen. Foorumi on avoin myös kaikille, jotka vasta suunnittelevat tapahtumien toteuttamista. Seminaari on osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa kolmivuotista kansanmusiikin edistämishanketta.

Mielenkiintoisimmat jutut panelisteista oli Rockadillon Tapio Korjuksella, jolla tuntui olevan eniten kokemusta nimenomaan marginaalimusiikin keikka- ja levymyynnistä Suomessa ja maailmalla.

Erittäin mielenkiintoista oli pohdinta kulttuurin tuen aiheuttamista markkinahäiriöistä. Lähtökohtaisestihan kaikki subventio aiheuttaa tavalla tai toisella muutoksia markkinoilla. Miten tuki kohdistetaan vaikuttaa erittäin selvästi kysynnän ja tarjonnan dynamiikkaan.

Muutamia esimerkkejä epäterveistä piirteistä, joita huonosti kohdennettu tuki luo:

Muutama vuosi takaperin Suomeen luotiin tanssin aluekeskusjärjestelmä.

Tanssin aluekeskukset pyrkivät parantamaan tanssitaiteen toimintaedellytyksiä, lisäämään tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia sekä laajentamaan kulttuuritoimintaa valtakunnallisesti.

Hienoja tavoitteita. Metodit vain paikoitellen olivat mielenkiintoisia. Osa aluekeskuksista nimittäin lisäsi tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia tarjoamalla kunnille ja kouluille tanssiesityksiä ilmaiseksi. Kyllä, kustannukset 0€ ja saatte laitokseenne ammattilaisten luomaa tanssitaidetta.

No, mikä olisi saattanut mennä vikaan? Tuolle alueelle ei sitten enää voinut myydä mitään muita (eri tavoin tuettuja) näytöksiä edes naurettavan pienillä liksoilla koska tapahtumia sai myös ilmaiseksi.

Vastaavia markkinahäiriöitä (vaikkakin lievemmin) aiheuttaa myös mm. Koulun konserttikeskus, joka tarjoaa subventoituja artisteja katalogistaan keikoille kouluihin ja päiväkoteihin. Esim. Jussi Raittinen & The Boys -yhtyeen konsertti maksaa 295€. Neljän hengen yhtye, 73,74€/muusikko. Tuosta summasta siis matkat, majoitukset, äänentoisto, palkat ja palkan sivukulut… Ongelmia tässä järjestelyssä on ainakin kaksi. Ensinnäkin on erittäin vaikeaa myydä subventoimatonta orkesteria koulukiertueelle ja toisaalta koulun konserttikeskuksen rooli yhtyeiden valitsijana antaa sille vallan ”sanella” mitä kouluissa soitetaan. Konserttikeskuksen listoilla olevat orkesterit ovat kyllä laadukkaita ja oppilaitoksiin sopivia, mutta miten listalle pääsee ja ovatko ne ainoat orkesterit maassamme, jotka voisivat kouluissa keikkailla?

Kolmas tapa millä voimakas subventio aiheuttaa markkinahäiriöitä tulee hyvin esille maamme pääkaupungin jazz-tarjonnassa. Freelancemuusikot ry sahaa omaa jalkaansa järjestämällä Juttutuvassa Rytmihäiriö-klubia, johon ei ole lainkaan pääsymaksua. Illat ovat erittäin suosittuja, eikä syyttä; siellä esiintyvät kaikki maamme eturivin jazz-muusikot ja meno on mahtavaa. Mikä siis ongelmana? Yksinkertaisesti se, että pienikin pääsymaksu tuntuu nykyisin olevan helsinkiläiselle jazz-yleisölle liikaa. Miksi maksaa kun saman saa ilmaiseksikin? Ylittämätön hintakilpailu syö muut mahdolliset toimijat markkinoilta.

Mikä sitten olisi oikea ratkaisu? Lopettaa kaikki tuki kulttuurille? Lisätä tukea dramaattisesti, jolloin pullonkaulat ainakin laajenisivat?

Kulttuurin avustaminen on välttämätöntä jos halutaan varmistaa maassamme tehtävän taiteen monimuotoisuus. Tuen tarkoituksenahan on nimenomaan luoda häiriö: mahdollistaa ammattimainen toiminta vaikka markkinat maassamme ovat liian pienet elättääkseen kriittisen massan verran taiteilijoita.

Markkinataloudellisen perustelun lisäksi ei saa unohtaa kulttuurillista perustelua; ilman tukea (ainakaan näin monimuotoista) suomalaista kulttuuria ei olisi olemassa – on kyse sukupolvien ketjusta aina kalevalaisista ajoista lähtien. Sen ei saa antaa katketa markkinavoimien alla.

Tuki vain tulisi kohdistaa siten, että se olisi mahdollisimman hyvin toimivaa. Tällä hetkellä näin ei monilta osin ole.

Ainakin kiertue-tilannetta helpottaisi rahoituksen muodon muuttaminen; artistien subventoinnin sijaan tulisi ehkä tukea enemmän alueellisia toimijoita, jotta heillä olisi varaa maksaa ”oikeat markkinahinnat” esityksistä. Näin syntyisi myös todellinen, ”terve” kilpailutilanne keikoille pyrkivien bändien välille.

Tästähän sitten seuraisi tietenkin sellainen tilanne, jossa tilaajan valta nousisi ja tuottajan vähenisi. Tekisivätkö koulujen rehtorit ja kuntien kulttuurisihteerit viisaita päätöksiä ja tilaisivat laadukkaita taidepläjäyksiä? Onko kevyestä mm. konserttikeskuksen ”asiantuntijaholhouksesta” luopuminen viisasta? Entä jos kaikki ns. ”kevyen musiikin” konserttitoiminnan tuki valuukin ilman valvontaa vain ”MattiTepoille”? Menisikö kunnille kulttuuriin annettu raha ”tärkeämpiin rahareikiin”?.

Ei ole valmis ajatus tämä ei. Ehkäpä pitäisi kyseenalaistaa koko kulttuurin tukemisen ajatus ja lähteä pohtimaan miltä kenttä näyttäisi ilman tukea? Syntyisikö rakenteita, jotka kuitenkin loisivat mahdollisuuksia muullekin kuin massaviihteelle? Onko nykyinen muusikkojen ja taiteilijoiden määrä maassamme luonnoton*? Olemmeko vain loisia ”tuottavien kansalaisten” lihassa?

*Jossain toisessa postissa sitten klassisen musiikin ja muun musiikin tuen suhteesta… Tai lähinnä suhteettomuudesta.

jokela

Muutama vuosi takaperin Konginkankaalla jysähti. Yön pimeydessä 24 ihmistä, lähes kaikki nuoria, kuoli kun heitä kuljettanut bussi törmäsi paperinkuljetusrekan luisuun joutuneen peräpään kanssa.

Tragedia päätyi lööppeihin Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa. Maailmalla pahakin kolari on vain osa normaalia uutisvirtaa. Kuski joutui käräjille mutta yksittäistä syyllistä turmaan oli vaikea löytää. Kuski, joka ajoi liian kovaa tilannenopeutta? Tiepiiri, jonka jäljiltä tie oli jäässä? VR, joka olisi voinut kuljettaa paperit myös kiskoilla? Yleisesti syytettiin ”vaikeita ajo-olosuhteita” – synonyymi inhimmilliselle virheelle.

Eilen yksinäinen nuori mies otti hengiltä 8 ihmistä ja itsensä. Huomionarvoista on ulkomaisen median osoittaman kiinnostuksen määrä; Tuusulan tapahtumat olivat mm. CNN Internationalin nettisivujen pääuutinen koko eilisen illan. Lisäksi kaikki suuret viestimet Euroopassa uutisoivat tapahtuman näyttävästi.

Ampuja ihannoi Columbinen lukion tappajia Harrisia ja Cleboldia. Muutkin koulusurmat, kuten viimekeväinen Virginia Techin murhenäytelmä, olivat varmasti vaikuttaneet häneen – teossa on niin monia yhteneviä piirteitä; videointi, syrjäytyneisyys, vääristynyt maailmankuva, yksinäinen susi.

Rikosoikeudellisesti Pekka-Eric Auvinen on selkeästi yksin syyllinen tapahtumiin. Hän hankki aseen ja ampui sillä koulutovereitaan. Mutta mikä on sensaatiohakuisen median vastuu ja onko tämänkaltaisten tapahtumien saama suhteeton huomio osittain syyllinen uusiin ”copycat”-surmiin? Vähenevätkö koulusurmat vasta kun ne arkipäiväistyvät niin, että niitä ei enää jakseta uutisoida? Pitäisikö median, myös suomalaisen ns. ”laatumedian”, rajoittaa uutisointiaan jotta saisimme kierteen päättymään? Mikä sitten on sopiva uutisoinnin määrä?

Entä onko vähemmän tuomittavaa tappaa 24 ihmistä paperipaaleilla kuin 8 aseella? Vapauttaako yksittäinen selvä tekijä ympäröivän yhteiskunnan vastuusta?

Tulevaa keskustelua on mielenkiintoista seurata. Vaaditaanko Suomeen uusia lakeja? Etsitäänkö syntipukkia Youtubesta, hevimusiikista, historiasta, vanhempien Linkolalaisuudesta? Parannetaanko koulujen oloja? Budjetoidaanko nuorten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön enemmän rahaa?

Suomessa kuolee vuosittain lähes 400 henkeä liikenneonnettomuuksissa ja Euroopassa n. 40 000. Mitä tarvittaisiin, että näihin suurilta osin estettävissä oleviin turmiin puututtaisiin? Mikä saisi meidät edes järkyttymään liikenteen ”uhreista”. (Kuvaava sana.)

Tällaisten tapahtumien jälkeen mielessä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hiljaiseksi vetää.