Vallan rajat ja #keppanagate

14/02/2015 : Hannu Oskala 4 kommenttia

Vaalit lähestyvät ja puolueet ja ehdokkaat mainostavat omaa erinomaisuuttaan. Sosiaalinen mediani muuttuu päivä päivältä epäsosiaalisemmaksi. En itsekään ole syytön.

Ehdokkaan rooli on kaksijakoinen. Politiikan arkea tekevänä tiedän miten rajallinen yksittäisen valtuutetun, rivikansanedustajan, kaupunginhallituksen jäsenen tai jopa ministerin valta on. Ehdokkaana minun pitää kuitenkin vaikuttaa kaikkivoivalta. Minä, juuri minä, saan muutoksen aikaan. Olen yksinäinen soturi järjestelmää vastaan. Tiedän kaiken, olen ennustanut kaiken, enkä erehdy koskaan.

On mielenkiintoista havaita miten vähän ehdokkaita – ja ehkä ihmisiäkin – tuntuu kiinnostavan missä mitäkin päätöksiä tehdään. Kansanedustajat päättävät ilmeisesti kaikesta päiväkodin piha-aidan väristä lähtien. Eivät muuten päätä. Ja sille että eduskunta ei päätä lähikouluista on ihan pirun hyvät perustelut – paikalliset asiat kannattaa päättää paikallisesti. Tätä ei vaalipuheista arvaisi. Jos ehdokkaanne puhuu kampanjassaan lähiterveyskeskuksista, lähimetsistä tai lähipäiväkodeista kysykää häneltä miten eduskunta näihin asioihin vaikuttaa.

Ehkä kaikkein vaikeinta meidän poliitikkojen on hahmottaa sitä, miten valtaamme rajoittavat myös kansainväliset sitoumuksemme ja maailman muuttuminen Kekkosen ajoista. Tämän viikon kuuma keppanakeskustelu on hyvä esimerkki.Alkoholilla on selkeitä haittoja. Tästä ei ole epäselvyyttä. Tämän myöntävät kaikki, myös liberaalimman alkoholipolitiikan kannattajat. Perinteisesti viranomaisilla on kolme konstia vaikuttaa alkoholin kulutukseen:

1. Hinta – ”verot ylös, kulutus alas!”
2. Saatavuus – ”keppana Alkoon, ei viinejä kauppoihin”
3. Valistus – ”kännissä olet ääliö”

Nämä konstit tehosivat menneinä vuosikymmeninä mainiosti. THL:kin viittaa Ruotsin kokemuksiin 1970-luvulla. Nykyisin vaikutus on jatkuvasti kyseenalaisempi.

Hintaa ei voi nostaa ilman vaikutuksia tuontiin – Alkoholijuomien matkustajatuonti Virosta on kasvanut viimeisen vuoden aikana yli viidenneksellä. Rajoja ei saa enää kiinni. Ihmisten liikkumista ei vapaassa Euroopassa ei oikein voi estää. Ja hyvä niin.

Saatavuuden rajoittamisen kanssa on samanlaisia ongelmia. Mitä väliä on sillä saako viiniä ”vain Alkosta”, jos nettitilauksena saa laillisesti kotiovelle viiniä Italiasta tai laatuoluita Belgiasta. Ja hinta on kotiinkuljetettunakin kilpailukykyinen lähikaupan tai Alkon kanssa.

Valistuksen toimivuuden kanssa on aina ollut vähän niin ja näin. No, ainakin nuorison alkoholin kulutus on laskussa. Mitä todennäköisimmin hinnasta, saatavuudesta ja valistuksesta – eli viranomaisten ja poliitikkojen päätöksistä riippumatta.

Maailma on muuttunut. Me emme saa enää rajoja kiinni. Ihmiset ja tavarat liikkuvat vapaasti kansallisvaltioiden rajoista riippumatta. Ja immateriaalinen kauppa ei ole rajoista piitannut enää pitkään aikaan. Tämän oppi oma alani, musiikki, karusti tällä vuosisadalla. 80-luvun konstit eivät 2020-luvulla pelitä.

Yksilöiden valta kasvaa, kansallisvaltioiden vähenee. Historiallisessa perspektiivissä tämä on erinomaista.

Jos yritämme suitsia digitaalista kauppaa tai alkoholin kulutusta suljetun maailman konstein avoimessa maailmassa, ovat lopputulokset surkeat. Musiikin nettipiratismi romahti vasta kun musiikkibisnes hyväksyi uuden todellisuuden ja tarjosi Spotifyta. Myös alkoholin saatavuuden suhteen pitäisi tunnustaa tosiasiat – viranomaisvallan mahdollisuudet säännellä saatavuutta eivät ole entisellään. Pitää keksiä uusia keinoja.

Siksi muutosta on syleiltävä. Viinin kauppa pitää Suomessa vapauttaa. Ei abstraktin ”yksilön vapauden” nimissä, vaan siksi että viinikauppaa ei oikein voi enää rajoittaa avoimessa Euroopassa. Meidän kannattaa antaa kotimaisille vähittäis- tai nettikaupoille mahdollisuus osallistua kilpailuun. Rakennetaan kieltojen sijaan kokonaisvaltaisemmin alkoholikulttuuria.

Anniskelualueista

12/07/2014 : Hannu Oskala 21 kommenttia

Avasin festarikesän Sonispheressä toukokuun lopussa. Hienoja bändejä ja upeaa musaa, mutta ilmojen herra jätti vähän toivomisen varaa – vettä tuli vaakasuoraan ja tuuli mereltä tuntui vain yltyvän. Sadetakki, kurahousut ja pipo eivät olleet liioittelua.

WELKAM TU FINLAND! NAU IS SAMÖ! NAU VI FESTIVAL!

Ihmetystä aiheutti jälleen kerran myös anniskelu. Kalja-alue oli sijoitettu noin 150 metrin päähän lavasta.

Siellä sitä sitten tihrustettiin kaukana siintävää Slayeria ja juotiin kädenlämpöistä kaljaa huomattavasti viileämmässä kevätsäässä. Välillä kävi mielessä tykkäänkö minä todellakin näin paljon hevistä. Tai kaljasta.

Viime kesänä käväisin Saksan suurimmilla kansanmusiikkifestareilla Rudolstadtissa. Sielläkin oli yleisöä ja anniskelua. Anniskelualueet vaan puuttuivat. Toisin sanoen koko festivaalialue, saksalainen pikkukaupunki, oli yhtä ”anniskelualuetta”. Saksalaisella festivaalilla oli ihan normaalia ostaa kojusta olutta tai vaikkapa pullo paikallista valkoviiniä. Yleisössä oli väkeä vauvasta vaariin. Sehr gut.

Kävin tällä viikolla Suomen suurimmilla kansanmusiikkijuhlilla Kaustisella. Olutteltan anniskelulupahakemus oli kuulemma tullut keväällä bumerangina takaisin kun ”katsomoon ei saa anniskella”. Ongelma ratkaistiin luovasti laittamalla lavan ja yleisön väliin aita. Näin sitten on erikseen katsomo, jossa ei juoda olutta ja erikseen se alue, jossa noin 90% yleisöstä istuu ja nauttii virvokkeita. Sitä aluetta jossa suurin osa yleisöstä on ei Suomessa saa siis kutsua katsomoksi.

Alkoholilain §21:

”Anniskelualueeksi ei saa hyväksyä urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muun niihin verrattavan tapahtuman yleistä katsomotilaa.”

Kyllä. Ihan oikeasti siellä laissa sanotaan noin.

Otetaanpa tässä välissä pieni syrjähyppy liikennesuunnittelun puolelle. Viimeisen parinkymmenen vuoden suurimpia oivalluksia katutilan suunnittelussa on ollut ”shared space” eli ”jaettu tila”. Pähkinänkuoressa se tarkoittaa suurinpiirtein sitä että katutila suunnitellaan niin että autoilijankin on ”neuvoteltava” liikennetilanteessa muiden tiellä liikkuvien kanssa. Ei saa vaan kaahata sivuille vilkuilematta. Turvallisuus parantuu vaikka liikennemerkit vähenevät.

Kyökkipsykologiaa. Liikenneympäristö suunnitellaan sellaiseksi että ihmiset käyttäytyvät ihmisiksi vaikka ovatkin ratin takana. Loppujen lopuksi ihan loogista.

Sitten takaisin anniskeluun ja Suomeen. Entä jos ympäristö vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen myös yleisötapahtumissa? Entä jos suunniteltaisiin festivaali sellaiseksi että ihmiset käyttäytyisivät ihmisiksi vaikka ovatkin tuopin ääressä?

Oikeastaan ei tarvitse paljon edes suunnitella. Riittää että poistetaan aidat anniskelualueiden ympäriltä ja annetaan kansan vaeltaa tuoppiensa kanssa. Näin muualla maailmassa, jopa Ruotsissa, on jo nyt.

Kun ihmisille annetaan vastuuta, he käyttäytyvät vastuullisemmin. Ja jos eivät siihen kykene, niin sitten luvat pois järjestäjiltä. Sanokaa minun sanoneen, tavoille opittaneen nopeasti. Ja miksei opittaisi, onhan meillä Suomessakin osattu toimia vastuullisesti jo vuosikymmeniä mm. Pori Jazzissa, jonka piknikkien kohtaloa on tänä kesänä ollut surullista seurata.

Vuonna 1995, tai oikeastaan jo vuonna 1932 säädettyä alkoholilakia oli tulkittu eri puolilla Suomea joustavasti vähän eri tavoin. Käytännössä Jazzeilla poliisiviranomainen ei ollut puuttunut omiin piknik-pulloihin kun järjestyshäiriöitä ei syntynyt. Parempaakin tekemistä heillä lienee, jopa Porissa. Tänä keväänä Valvira ojensi poliisia tiukentamaan otettaan. Ja poliisilla ei tietenkään ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin toimia ohjeistuksen mukaisesti.

Onko tässä yhtään mitään järkeä? Näinkö Suomeen luodaan vastuullinen alkoholikulttuuri? Näinkö syntyy se kauan kuulutettu ”keski-eurooppalainen juomatapa”? Ketä piknikkien jatkuminen olisi haitannut?

Alkoholilla on kiistämättömiä kansanterveydellisiä vaikutuksia ja on varmasti hyvä että sen saatavuutta jollain tavalla säännellään. Mutta toisaalta se on myös osa kulttuuriamme ja luontevaa kanssakäymistä. Sääntelyllä ja laeilla tulisi tukea vastuullista käyttäytymistä ja puuttua ongelmiin. Lainsäädäntömme tuntuu kuitenkin näkevän vain valtavan viinapeikon, joka kurkistaa joka kiven alta.

Suomessakin olisi aika siirtyä vain haittoihin keskittyvästä terveyspainotteisesta alkoholipolitiikasta kohti alkoholikulttuuripolitiikkaa, jossa otettaisiin alkoholiin kokonaisvaltaisempi näkemys. Ja ehkä vielä jonain päivänä saamme vaeltaa tuopit kädessä lähemmäksi bändejä. Vettä taivaalta tulee varmasti silloinkin. Sellainen se vaan on, Suomen kesä.

Viinapirusta alkoholikulttuuriin

22/01/2014 : Hannu Oskala 5 kommenttia

Sosialidemokraattisen peruspalveluministeri Susanna Huovisen alkoholipoliittiset avaukset ovat puhuttaneet viime päivinä. Syystäkin. Baarien aukioloaikoja ollaan suitsimassa ja kaupassa myytävä olutta laimentamassa.

Ministerin ja THL:n terveysargumentit ovat vahvoja. On selvää näyttöä että saatavuuden kiristäminen vähentää ainakin rekisteröityä kulutusta ja terveysongelmilla ja alkoholin saatavuudella on selvä korrelaatio. Kohtuullisemmin alkoholia kuluttava Suomi olisi terveempi ja eläisi iäkkäämäksi.

Kohtuukäytön valtakunta, kuten Otto Köngäs blogissaan toteaa, ei kuitenkaan ole terveysviranomaisten tavoitteena, vaan horisontissa kangastelee alkoholin kulutuksen pysyvä lasku – kansallinen absolutismi, kieltolain itseohjautuva versio.

THL ja peruspalveluministeri unohtavat että alkoholin typistäminen vain terveyskysymykseksi tuottaa ratkaisuja, jotka eivät välttämättä edes edistä kohtuukäyttöä. Alkoholi eri muodoissaan on ollut osa kulttuuriamme jo tuhansia vuosia. Ei ole lainkaan samantekevää missä, miten ja millaista alkoholia nautitaan. Kärjistäen: ryypätäänkö yksin kossua kämpillä vai lasillinen pienpanimo-olutta ravintolassa ruoan kanssa.

Nykyisen alkoholi-keskustelun pääkysymys tuntuu olevan: Miten paljon alkoholin saatavuutta voitaisiin rajoittaa?

Voitaisiinko sen sijaan etsiä vastausta kysymykseen: Voisiko meillä olla terveyspainotteisen alkoholipolitiikan sijaan kokonaisvaltaista alkoholikulttuuripolitiikkaa?

Voimme yhteiskunnan keinoin vaikuttaa lähinnä alkoholin saatavuuteen ja hintaan. Näitä voidaan ohjata mm.:
– anniskeluajoilla ja anniskeluluvilla
– vähittäiskaupan alkoholimonopolilla ja myyntirajoitteilla
– alkoholiveron suhteella alkoholin vahvuuteen

Mitä tavoitteita meillä voisi olla pelkän kieltolinjan sijaan?
– suomalaisten tulisi juoda nykyistä miedompia juomia ja
– se mikä juodaan, tulisi nykyistä useammin juoda ravintolassa eli työllistäen ja sosiaalisessa kontrollissa

Tämän lisäksi tulisi keskustella myös vähittäiskaupan keskittymisestä, jossa Alkojen sijoittuminen ei ole vähäinen tekijä – yli 70 prosenttia Alkon myymälöistä sijaitsee tällä hetkellä kauppakeskuksen, marketin tai tavaratalon yhteydessä. Ja ne eivät muuten ole niitä kivoja pieniä korttelikauppoja: kaikista Alkon myymälöistä 43 % sijaitsee lähempänä suurimman kauppaketjun myymälää ja 38 % lähempänä toiseksi suurimman kauppaketjun myymälää.

Suoraan alkoholiin liittyvien tavoitteiden lisäksi me siis voisimme ainakin:
– vastustaa kaupan keskittymistä ja tukea pienempiä liikkeitä
– tukea monipuolista alkoholikulttuuria edistämällä mm. pienpanimoiden toimintamahdollisuuksia

Mitä konkreettisia keinoja meillä on?

Voisimme esim.:
– suosia pienpanimoita mm. sallimalla ulosmyynnin.
– muuttaa alkoholiverotusta siten että THL:n suosima II-olut olisi käytännössä verotonta ja vastaavasti kossu kallistuisi kunnolla. Käytännössä tämä tarkoittaisi vain nykyisen asteikon tiukentamista.
– alentaa alkoliveroa ravintoloille ja helpottaa anniskelulupien saantia. Nostaa veroa vähittäismyyntiin.

Miten kuvittelen näiden toimien muuttavan kulutusta? Varmaankin nykyistä suurempi osa alkoholista olisi ostettu ravintolassa verot maksaen ja työllistäen Suomessa Viron sijaan, juomat olisivat nykyistä miedompia ja toivottavasti esim. pienpanimoita suosimalla nykyistä laadukkaampia.

Erityisen tyhmältä Huovisen ehdotukset tuntuvat mielestäni siksi että alkoholikulttuurin tervehtymisestä on ollut hyviä merkkejä: nuorison humalajuominen ja kuukausittain alkoholia käyttävien määrät ovat laskeneet ja jopa täysraittiiden osuus nuorisosta on lisääntynyt. Nuoriso on ollut viimeksi yhtä kunnollista vuonna 1985! Ja muutostrendi on todella nopea.

Jotain on selvästikin tapahtunut kulttuurissa kun saatavuus on säilynyt käytännössä samana.

Ministeri ei ehdotuksissaan ota myöskään huomioon sitä että vain saatavuuteen ja hintaan perustuvan alkoholipolitiikan ohjausmahdollisudet ovat varsin rajalliset. Kimmo Herttuan väitöstutkimuksen mukaan:

”Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että alkoholin hinnanalennus voi johtaa huomattavaan kasvuun alkoholiin liittyvässä kuolleisuudessa ja sairastavuudessa. Suuret väestöryhmittäiset erot ovat kuitenkin todennäköisiä. Erityisesti huono-osaiset, kuten pitkäaikaistyöttömät, ovat erityisen herkkiä hintojen laskulle, mitä taas nuoremmat sukupolvet ja varsinkaan työssäkäyvät eivät sen sijaan näytä olevan. Vanhimmat ikäluokat ovat ehkä jopa hyötyneet halvemmista hinnoista vähentyneen sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden ja kokonaiskuolleisuuden muodossa. Halvempi alkoholi ei näytä välttämättä lisäävän väkivaltarikollisuutta. Alkoholi- ja sosiaalipoliittiset toimenpiteet tulisi kohdistaa niihin väestöryhmiin, joissa alkoholihaitat lisääntyvät herkästi hintojen laskiessa.”

Hyvä esimerkki ohjausvaikutusten hankaluudesta on Kampin K-marketin oluthylly. Kuvan kaikki tuotteet siirtyisivät Alkoon kansanterveyden nimissä. Arvatkaa ostetaanko näitä pelkän halvan hinnan ja nopean kännin vuoksi? Keskihinta 0,5 litran pullolle taitaa olla neljän euron tuntumassa. Hintaohjautuvuutta ei oikein ole.

Eikä näitä laatuoluita aleta tuottaa vain muutamaa hassua pohjoismaata varten laimeampina versioina. Kotimaisilla pienpanimoilla taas ei olisi mahdollisuutta kilpailla kaupan hyllyllä isojen kanssa kun ravintoloihin pitää kuitenkin tuottaa se laadukkaampi vahva olut. Kakkoshylly tarjoaisi tulevaisuudessa todennäköisesti vain kotimaista bulkkikaljaa. Palaisimme nykytilanteesta 1990-luvun alkuun. Olisiko tämä toivottavaa kehitystä oluen kulutuksen kulttuurille?

Ja jos laadukas keskiolutkin pitää hakea Alkosta, tarttuu mukaan helposti väkevämpääkin. Alkoholin kokonaissaatavuuden heikkeneminen on vähintäänkin kyseenalaista, jos Alko todella suunnittelee perustavansa sata uutta myymälää lakimuutoksen toteutuessa. Kossun saatavuuttako tässä yritetäänkin edistää? Altian ongelmat kerralla kuntoon?

Loppujen lopuksi kysymys on myös periaatteellinen. Voidaanko yksilön vastuu ulkoistaa kokonaan ”kansanterveydelle”? Missä määrin vapaassa yhteiskunnassa ylipäätään pitää rajoittaa yksilöiden valintoja? 1970-luvun pakkokeinot eivät toimi enää 2010-luvulla. Viron matkailuakaan ei oikein voi estää.

Itse olen sitä mieltä että oikeiden, eli tässä tapauksessa terveellisten, valintojen tekeminen pitää tehdä helpoksi. Tätä voimme edistää mm. edellä mainitsemallani alkoholiveron painopisteen muutoksella. Haittojen torjumisessa toimenpiteet pitäisi puolestaan kohdentaa niihin väestöryhmiin, joissa alkoholihaitat ovat lisääntyneet. Hallinnollisesti tämä tarkoittaa uutta ajattelua – viinapiru ei kuuluisikaan enää vain peruspalveluministerin asialistalle, vaan mukaan olisi otettava ainakin elinkeinopolitiikkaa ja ehkä ripaus kulttuuriakin.

Kieltolakia kokeiltiin ja sen ansiosta koko Suomi oppi juomaan viinaa. Voitaisiinko nyt yrittää jotain muuta?

Free Beer!

23/05/2013 : Hannu Oskala Yksi kommentti

Vihreä liitto käsittelee puoluekokouksessaan myös koko liudan paikallisyhdistysten ja jäsenten aloitteita. Muutama niistä kaipaa mielestäni keskustelua. Tässä niistä ensimmäinen.

Tampereen vihreät, Kalevan vihreät ja Tampereen vihreät nuoret esittävät aloitteessaan alkoholin ulosmyyntioikeuksien laajentamista ravintoloille ja pienpanimoille. Ajatus on jyrkästi kannatettava!

Aloite jakautuu oikeastaan kahteen osaan:

1. Pienpanimoiden ulosmyynnin salliminen

Eräs Suomen alkoholilainsäädännön kauneimmista kukkasista on se, että viinitilat saavat myydä tuotteitaan suoraan tilalta, mutta pienpanimot eivät, vaan niiden täytyy myydä oluensa joko ravintolassa tai vähittäiskaupan kautta.

Ainoa peruste nykyiselle järjestelylle vaikuttaakin olevan holhousyhteiskunnan peruja: kansa ryyppää ja rellestää oluensa kanssa kun taas viinejä nauttii sivistyneistö sivistyneesti. Eihän se näin mene. Pienpanimoiden tuotteita nautitaan useimmiten laadun eikä määrän vuoksi.

Vähittäiskaupan ketjuuntuminen ja Alkon monopoli väkevien oluiden osalta taas vaikeuttaa tuotteiden pääsyä markkinoille. Esim. Alko vaatii olutta myyntiin niin suuria määriä että pienpanimoilla ei ole monopolin hyllyille asiaa.

On vaikea keksiä yhtään mitään perustelua miksi esim. Teerenpeli tai Plevna ei voisi myydä oluttaan pullottain suoraan panimoravintolastaan.

2. Ravintoloiden ulosmyynnin salliminen

Hiukan enemmän kysymyksiä herättää aloiteen ajatus miedon alkoholin ulosmyynnin sallimisesta myös muille ravintoloille ja kapakeille. Tämäkään ei kuitenkaan ole niin radikaali ajatus kuin ensi lukemalta vaikuttaa: alkoholin myynti olisi sallittua vain yhdeksään saakka kuten kaupoissa ja kioskeissakin.

Eikä pienten ravintoloiden kannattaisi ryhtyä kisaamaan bulkkituotteiden myynnistä isojen vähittäiskaupan ketjujen kanssa – niiden ostovoima takaa halvemmat hinnat. Jaakko Stenhäll perustelee blogillaan hyvin:

Määrää merkittävämmäksi tekijäksi nousisikin laatu. Vaikka Alko kuinka yrittäisi, on paikallisten tuotteiden hankkiminen tai tinkimättömien harrastajien toiveiden täyttäminen hankalaa: myymälän seinillä tulevat rajat vastaan eikä rajatun asiakaskunnan arvostamien tuotteita voi ikuisesti varastoidakaan. Esimerkiksi real cidereita ei ole järkeä myydä kaiken kansan Alkosta, mutta asiaan perehtyneestä ravintolasta tämä voisikin kannattaa. Samoin on laita vaikkapa paikallisten oluiden suhteen: erilaisten asiakasryhmien vaatimuksiin on mahdollista vastata oikeastaan vain erilaisilla myyntipaikoilla.

Kuva: ”hugovk”, Flickr, cc-lisenssi

Erinomaista onkin että puoluehallituksemme kehoittaa eduskuntaryhmää aloitteellisuuteen aloitteen tiimoilta. Tukea lakimuutokselle voisi varmasti löytyä myös muista puolueista – vaikutukset yrittäjyyteen, työllisyyteen ja matkailuun olisivat varmastikin positiivisia.

Alkoholin kokonaiskysyntää ja haittoja myynnin laajentaminen tuskin lisäisi merkittävästi, onhan kaljaa saatavilla lähes joka nurkalta kioskeista jo nytkin. Enemmän muutos vaikuttaisi suomalaisen vähittäiskaupan dynamiikkaan – ja sitä sopiikin vähän sohia.

THL ja kansan alkoholiasenteet

16/03/2012 : Hannu Oskala 5 kommenttia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julisti viime viikon torstaina että ”vastuullisella alkoholipolitiikalla on väestön vahva tuki”. No ihan takuulla. Harvapa meistä vastuuttomuutta päättäjiltämme toivoo. Etenkään alkoholin suhteen. Mutta mitä tällä ”vastuullisuudella” sitten tarkoitettiin?

Annetaanpa THL:n kertoa:

”Alkoholin kulutus ja alkoholihaitat ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä merkittävästi. Kehityksen myötä kansalaisten alkoholipoliittiset asenteet ovat kiristyneet. Vuonna 1994, vuosi ennen EU-jäsenyyttä tehdyssä tutkimuksessa noin 40 prosenttia kansalaisista kannatti alkoholipolitiikan väljentämistä. Tänä keväänä väljentämistä kannatti vain 11 prosenttia. Vuonna 1994 vain 13 prosenttia kansalaisista halusi alkoholipolitiikkaa kiristettävän, nyt kiristämistä halusi 24 prosenttia. Tänä keväänä tehdyssä mielipidemittauksessa 89 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että nykyinen alkoholipolitiikka on sopivaa tai sitä pitäisi kiristää.”

Onko todella näin? Ovatko ”kansalaisten alkoholipoliittiset asenteet kiristyneet”? Ja onko syynä ”kiristymiseen” ollut haittojen lisääntyminen? Väitteet olivat mielestäni sen verran yllättäviä että lähetin eilen sähköpostia THL:ään ja pyysin hiukan lisätietoja asennetutkimuksesta. (Kiitos nopeasta vastauksesta!)

Ensinnäkin THL:n tiedotteessa minua häiritsee vertailuun valitut vuodet; vuonna 1994 oli tiukentamisen kannatus koko gallup-historian alimmalla tasolla ja väljentämisen suosio vastaavasti huipussaan. Maksimeihin viittaamalla saa varmasti raflaavampia lukuja kuin vertaamalla esim. vuoteen 2007, josta olisi voinut otsikoida vaikkapa seuraavasti:

”Alkoholilainsäädännön tiukentamisen kannatus romahtanut kolmanneksen viidessä vuodessa!”

Se kun on ihan oikeastikin laskenut vuoden 2007 33%:sta vuoden 2011: 23%:iin. Tämä olisi tilaston mukaan aivan yhtä totta kuin se että ”kansalaisten alkoholipoliittiset asenteet ovat tiukentuneet” vuodesta 1994. Viesti vaan olisi ollut ”ehkä” hiukan eri. Tarkemmin ajatellen se olisi ollut itseasiassa ihan päinvastainen.

Myös viime vuoden tilaston olisi voinut otsikoida toisin:

76% suomalaisista oli sitä mieltä, että nykyinen alkoholipolitiikka on sopivaa tai sitä pitäisi väljentää..

Verrataanpa tätä vielä alkuperäiseen THL:n tiedotteeseen:

89% suomalaisista oli sitä mieltä, että nykyinen alkoholipolitiikka on sopivaa tai sitä pitäisi kiristää.

Molemmat ovat aivan yhtä tosia. Ja molempien prosentit olisivat tiedotteessa olleet vakuuttavia ”enemmistöjä” ”kansasta”.

Tässä vaiheessa Tommilla vielä kaikki hyvin. Reikäleipää katon täydeltä.

No mitä ”kansan alkoholipoliittisille asenteille” on sitten tapahtunut? Joko raittiusliike nostaa päätään kansan syvissä riveissä vai yhäkö viettelee väkijuoma nuorisoamme turmion tielle? Mitä näistä tilastoista voi päätellä?

No, ensinnäkin pitää mielestäni tarkastella alkoholin vähittäismyyntiä vuosina 1994 ja 2012. Mitä, missä ja milloin?

1994 41% vastanneista toivoi alkoholipolitiikkaa väljennettävän ja näin myös tapahtui. Tuolloin Alkon myymälöitä oli 248 kappaletta ja tänä vuonna niitä on 348 eli sata enemmän.

Anniskelulupien määrä puolestaan: ”on enemmän kuin kaksinkertaistunut 1990-luvun alusta, jolloin lupien lukumäärä kipusi reiluun 2000. Vuoden 2008 lopussa A-lupia oli myönnetty jo 5700. Vielä enemmän oli kasvanut ravintoloiden asiakaspaikkojen määrä… …Myös anniskeluravintoloiden aukioloajat ovat pidentyneet sitten 1990-luvun alun.”

Voidaanko sanoa kansalaisten alkoholipoliittisten asenteiden huomattavasti ”kiristyneen”, jos todellisuus jossa kysymykseen vastataan on aivan toinen? Me elämme jo ”löysemmän” alkoholipolitiikan Suomessa – lähtötilanne on tyystin erilainen ja kyselyn tulokset eivät mielestäni ole järkevästi suoraan verrannollisia.

Kippis vaan kaikille! Seuraava kierros minun piikkiini!

Entä sitten se viinien myynti? Alkoissa vai ruokakaupoissa? THL:n tutkimuksen mukaan viinimonopolia kannatti 64% vastaajista. Vakuuttava enemmistö siis.

Uskaltaudun väittämään että tämäkin luku viestii virheellisesti kansan asenteita. Alkojahan on nykyisin selvästi enemmän kuin vielä 90-luvun puolivälissä ja ne sijaitsevat jo nyt usein ruokakaupoissa:

”Samalla uusia myymälöitä on perustettu yhä enemmän keskeisille kauppapaikoille. Yli 70 prosenttia Alkon myymälöistä sijaitsee tällä hetkellä kauppakeskuksen, marketin tai tavaratalon yhteydessä. Myös Alkon aukioloajat ovat pidentyneet noin 50 prosenttia sitten 1990-luvun alun.”

Äkkiseltään tarkastellen Alkon vähittäismyymälöiden lisäämisellä ja viinin myynnin vapauttamisen suosiolla saattaa olla vahva korrelaatio. Mikä mahtaisi olla punaisen käppyrän taso, jos maassamme olisi yhä vain 248 Alkoa kuten vuonna 1994?

Huraa! Viinit ovat siis jo kaupoissa! Mutta missä kaupoissa?

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Katja Taimela esitti viime syksynä eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ”Alkon myymälöiden sijoittamispäätösten vaikutuksesta kaupan keskittymiseen”. Taimela kertoi kysymyksessään Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) arvioineen ”Alkon tulon marketin kylkeen vauhdittavan myyntiä 10-15 prosenttia.”.

Niin ikään sosiaalidemokraattinen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson vastasi kysymykseen seuraavasti:

”Kuten kysymyksessä todetaan, kaksi kauppaketjua hallitsee noin 80 prosenttia Suomen ruokamarkkinoista. Suurimman markkinaosuus oli vuoden 2010 lopussa noin 44 % ja toiseksi suurimman noin 35 %. Kaikista Alkon myymälöistä 43 % sijaitsee lähempänä suurimman kauppaketjun myymälää ja 38 % lähempänä toiseksi suurimman kauppaketjun myymälää.”

Viinin myynti Alkosta keskittää siis Suomen jo valmiiksi erittäin keskittynyttä vähittäiskauppaa entisestään. Hiphei. Tästä tietenkään THL:n ei tarvitse välittää, mutta voisi kuvitella että edes tiedotusvälineitä kiinnostaisi. Ei se vain sattumaa ole että Alko on noiden suurimpien ketjujen kylkeen sijoittautunut.

THL päättää tiedotteensa seuraavaan väitteeseen:

”Uusimmat tulokset osoittavat, että vastuullisella suomalaisella alkoholipolitiikalla on vahva väestön tuki. Sen taustana ovat varmaan niin tutkimustulokset kuin kansalaisten omat havainnot alkoholin aiheuttamista suurista kansanterveydellisistä ja sosiaalisista haitoista sekä vastaavista yhteiskunnallisista kustannuksista.”

Varmaankin sitten näin. Pakkohan sen on olla totta kun kerran Hyvinvoinnin Laitos niin sanoo. Ja oikein tutkittua tietoa perusteiksi.

Tai sitten yhä suurempi osa kansasta elää jo todellisuudessa, jossa lähikaupasta saa kossua.