Autoilun tulevaisuudesta

Googlen itseohjautuviin autoihin on helppo suhtautua vähätellen niin tieteiskirjallisuudelta ne yhä vaikuttavat. Ehkä sitten joskus ”tulevaisuudessa”. Miksei saman tien lentäviä autoja? Where’s my jetpack?
rsz-Googles-driverless-car-Sebastian-Thrun-Ted-Talk-537x244
Vallankumoukset näyttävät usein nopeilta loikilta, giljotiini napsahtaa ja maailma muuttuu. Useimmiten kehitys kuitenkin etenee pienin askelin ja se suuri läpimurto osataan paikallistaa vasta historiaa kirjoitettaessa. Näin myös liikenteessä, jossa täysi automaattiohjaus ei ehkä ole edes suurin juttu.

Markkinoilla teknologia kehittyy vastaamaan tarpeita. Helsingin bussiliikenteen kustannuksista kuljettajien palkkojen osuus on noin 60 prosenttia. Tilanne on vastaava myös tavaraliikenteessä, joten taloudellinen kannuste kehittää automaattiajoa on valtaisa.

Rekkajuna.

Ruotsalainen rekkajuna.

Ensimmäinen askel on jo valmiina. Mm. Scania ja Volvo testaavat ”rekkajunia”, joissa vain ensimmäisessä nupissa tarvitaan kuljettajaa. Ja kun autot ajavat lähekkäin toisiaan, myös ilmanvastus vähenee ja sitä myöten sekä polttoainekustannukset että ilmastopäästöt.

Scanian mukaan jo lokakuussa 2013 rekkajunat olivat ajaneet 3,8 miljoonaa kilometriä Södertäljen ja Helsinginborgin välillä. Volvo puolestaan testasi vastaavaa teknologiaa Espanjassa 2012:

Tästä ei ole enää pitkä matka siihen että jonon ensimmäinenkin rekka voi ajaa ilman kuljettajaa. Mercedes Benz toi tänä vuonna markkinoille huippumalleihinsa ”intelligent Driven”, jonka avulla auto mm. ”puoliautomaattisesti” pitää auton kaistallaan liikenteessä ja tarvittaessa estää sivutörmäykset. Täys- ja puoliautomaattiohjauksen ensimmäisen sukupolven luonteva toimintaympäristö onkin moottoritie: helposti ennakoitavissa oleva ja suljettu liikenneympäristö.

Kontrolloidun motarin vastakohta on kaoottinen kaupunkiliikenne, joka saatetaan valloittaa nopeammin kuin olisin itse vielä muutama vuosi sitten uskaltanut arvella. Eikä Google ole ainoa yrittäjä. Hyvänä esimerkkinä Volvo, joka on jo aloittanut testit Göteborgissa muun liikenteen seassa sadalla henkilöautolla.
5
Automaattiset autot ja sensoreiden kehitys ovat kuitenkin vain osa palapeliä. Myös mobiiliteknologia ja ”jakamistalous” muuttavat koko yksityisautoilun käsitettä. Entä jos autoa ei tarvitsisikaan enää omistaa?

Ajatushan ei ole uusi. Helsingissäkin on jo pitkään toiminut yhteiskäyttöautopalvelu CityCarClub. Uutta ovat palvelun käytettävyyden paraneminen mobiilisovellusten avulla, autovalmistajien mm. BMW:n (DriveNow) ja Mercedes Benzin (Car2Go) vahvat satsaukset ja erityisesti automatkojen yhdistäminen osaksi muuta matkaketjua.

Pariisin "Autolibre"-järjestelmän palautuspisteet.

Pariisin ”Autolibre”-järjestelmän palautuspisteet.

Henkilöauto on vain yksi kulkuväline muiden joukossa. Vaihtoehdoista valitaan se joka kulloinkin parhaiten sopii. Yhdellä matkalla voidaan yhdistellä useaa eri liikkumismuotoa ja auton käyttö maksetaan samalla matkakortilla tai mobiilisovelluksella kuin ratikkakin. Miksi ostaa omaksi, jos käytettävissä on auto aina tarvittaessa? Henkilöautoon sijoitettu pääoma kun on suurelta osin hukkaan heitettyä – arvo alenee sillä sekunnilla kun ajat ulos liikkeestä.

Uberin kaltaiset palvelut puolestaan tekevät jokaisesta autosta taksin.

Yksityisauto muuttuu omistusesineestä palveluksi. Tämän ovat autovalmistajatkin jo oivaltaneet.

Mersun "Car2Go"-palvelun "Premium"-version laadussa ei ole valittamista.

Mersun ”Car2Go”-palvelun ”Premium”-versio kelvannee krantummallekin autoilijalle.

Myös Helsinki ja HSL ovat ajan hermolla. Viime viikolla Guardian noteerasi Helsingin Kutsuplus-hankkeen: ”Helsinki’s ambitious plan to make car ownership pointless in 10 years”.

Aivan tämä ei Kutsuplussan tavoitteena toki ole, mutta onhan se mukava lukea kotikaupunkia kehuvia juttuja maailman lehdistöstä. Todellisuus vaan on karumpi – Helsinki ei ole rahoittamassa Kutsuplussaa niin että Guardianin jutussa mainitut tavoitteet toteutuisivat. Säästöliekillä mennään – rohkeutta puuttuu.
Kutsuplus_-_Koti
Meille päättäjille tilanne onkin haastava. Millä aikataululla muutokset tapahtuvat? Miten niihin pitää varautua? Nojataanko rohkeasti eteenpäin vai katsellaanko mitä tuleman pitää? Kenen eduista pidetään kiinni? Mistä löydetään rahoitus muutenkin tiukkoina aikoina?

Intressiryhmiä on lukuisia. Taksiliitto vastustanee Uberia ja Kutsuplussan laajentamista, Autoalan keskusliitto automaattirekkoja ja autokauppiaat yhteiskäytön yleistymistä – korvaahan yksi yhteiskäyttöauto noin kahdeksan ajoneuvoa. Miten käy Neste Oilin bisneksen henkilöautot liikkuvatkin vedyllä tai sähköllä? Eikö YIT saakaan enää rakentaa monitasoliittymiä?

Vain yksi asia on varma: teknologinen kehitys on vääjäämätöntä ja perää pitämällä jäämme, no, peränpitäjäksi. Samalla kun ruotsalaiset päristelevät horisonttiin automaattisähköautoillaan, jotka suunnitellaan, rakennetaan ja testataan Ruotsissa.

Suomen ja erityisesti Helsingin kannattaisi rohkeasti edistää älyliikenteen kehittämistä ja koko liikenteen rakennemuutosta. Niin Kutsuplussaa, Uberia kuin sähkö-, yhteiskäyttö- ja robottiautojakin. Jäimme jo junasta uusiutuvan energian työpaikoissa. Onko meillä varaa olla satsaamatta tulevaisuuteen?

Olikin ilo toukokuussa lukea Liikenne- ja viestintäministeriön tiedote, jossa kerrotaan robottiautokokeilut mahdollistavasta muutoksesta, joka astuisi voimaan jo vuoden 2015 alusta. Siihen on aikaa enää alle puoli vuotta, tulevaisuuteen. Tervetuloa. Jetpackit voi jättää narikkaan.

ruuhkamaksut ja yksityisyydensuoja

Blogini lukijoille tulee tuskin yllätyksenä että kannatan ruuhkamaksuja jyrkästi. Erityisesti pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittämiseen ne olisivat tarpeen mahdollisimman pian. Lisäkaistoja rakentamalla eivät ruuhkat lopu.

Yleisin syy vastustaa ruuhkamaksuja on yksinkertaisesti oma napa – harva meistä haluaa lisää maksuja maksettavakseen. Toinen usein esitettävä perustelu on yksityisyydensuoja. Maalaillaan Orwelliaanista valvontayhteiskuntaa, jossa Iso Veli tarkkailee kaikkia kansalaisiaan 24/7/365. Satelliittipaikannukseen perustuva järjestelmä tuntuu pelottavalta.

Jollain tapaa tätä argumenttia haluaa kuunnella – enhän tietenkään halua ajaa maahamme teknistä totalitarismia. Onko uhka kuitenkaan todellinen ja voidaanko luoda toimiva ruuhkamaksujärjestelmä, joka tyydyttäisi myös kansalaisten yksityisyydensuojan tarpeet?

Kuva: photosfing, cc-lisenssi

Vihreän liiton tietoyhteiskuntatyöryhmä julkaisi viime marraskuussa mielestäni erittäin uskottavan selvityksen erilaisista teknisistä keinoista, joilla ruuhkamaksujärjestelmä voidaan toteuttaa ja mitkä niiden vaikutukset olisivat yksityisyydensuojan näkökulmasta. Tehdyn työn perusteella jopa vihreiden über-nörtti Jyrki Kasvi totesi että ruuhkamaksut voidaan toteuttaa vaarantamatta yksityisyydensuojaa.

Hyvä. Yksityisyydensuojaa ei voi käytää argumenttina ruuhkamaksuja vastaan. Case closed.

Sitten pieni tunnustus. Minun oli vaikeaa ymmärtää tätä pelkoa yksityisyydensuojan menettämisestä alunperinkään. En vain oikein tajua mistä siinä on kyse.

Luulen suuren osan peloista selittyvän autoon ja autoiluun liittyvillä kulttuurisilla seikoilla enemmänkin kuin todellisilla uhkakuvilla.

Auto ei ole vain liikkumaväline. Keskeistä on henkilöauton henkinen rooli kodin jatkeena; se on omaa yksityistä tilaa, jossa alumiini ja lasi erottaa minut muista. Ne ovat siellä ulkopuolella, minä sisällä. Auto on liikuteltava muuri, jonka takaa muita kansalaisia on turvallista tarkkailla. Kaukana kavala maailma.

Tämä yksityisyys on harhaa. Kadut ja tiet ovat julkisinta tilaa, jota meillä on ylipäätään olemassa.

Jos pelkää autonsa seuraamista julkisilla paikoilla, kannattaa ajella vain omalla mökkitiellä foliohattu tiukasti korvilla. Samalla logiikalla voisi vaatia rekisterinumeroidenkin poistamista – helpottaahan ajoneuvorekisteri Ison Veljen valvontaa huomattavasti! Sitten ei voisi enää antaa pysäköintisakkoja tai järjestää automaattista nopeudenvalvontaakaan! Kätevää!

Auto ei myöskään ole henkilö – vaikka jokaisen auton sijainti tiedettäisiin joka hetki metrin tarkkuudella, ei voitaisi millään valvoa onko kyydissä 1 vai 5 henkeä. Auto ei ole yksin persoona, jonka yksityisyyttä edes tarvitsee suojata.

Tärkein syy “satelliittiseurantapelon” irrationaalisuuteen on kuitenkin mielestäni se, että meistä jokainen kantaa jo nyt mukanaan henkilökohtaista paikannuslaitetta, kännykkää, jonka sijainnin selvittäminen on tietyissä tapauksissa hätäkeskuksille ja poliisille luvallista jo nyt. Millä ihmeen tavalla auton paikantaminen muuttaisi tilannetta?

Aivan. Ei mitenkään.

Itseäni satelliittiseuranta ei huolestuta lainkaan. Miksi? Siksi, että itse käytän pääasiallisesti City Car Clubin autoja, jotka ovat jo nyt paikannuksen piirissä.

11 Auton paikantaminen

Klubilainen hyväksyy, että CCC voi tarvittaessa seurata auton liikkumista paikannusjärjestelmällä, mikäli CCC katsoo siihen olevan erityistä tarvetta. CCC:llä ei ole poliisiviranomaisia lukuun ottamatta oikeutta luovuttaa auton paikannustietoja kolmannelle osapuolelle.

Millä tavalla tämä on loukannut yksityisyyttäni? Ei mitenkään. Sen sijaan minun on helppo keksiä useampia tapoja, joilla autojen paikannus parantaa sekä yleistä liikenneturvallisuutta että yksityisen omaisuuden suojaa.

Ruuhkamaksujen yhteydessä yksityisyydensuoja onkin vain kehno “slippery slope” -argumentti, jolla pyritään peittämään sitä että mitään kunnollisia perusteita vastustaa ruuhkamaksuja ei oikein löydy.

ärr osa 2

Roudailin eilen jälleen CityCarClubin autolla ja ironiamittari raksutti aika kovalla kun noutopisteessä Eurantiellä näytti tältä:

VOI-368

Palautuspaikassa Töölönkadulla tältä:

MGZ-591

Ja jo edellisessä blogauksessa mainitulla Uudemaankadulla tältä:

LVY-943

Holtiton pysäköinti kantakaupungissa heikentää huomattavasti koko City Car Club -järjestelmää! City Car Clubin toimivuus on kuitenkin myös muiden autoilijoiden etu: CCC:n autot ovat noin kahdeksan kertaa tehokkaammassa käytössä kuin yksityisautot – mitä enemmän ihmiset käyttäisivät yhteiskäyttöautoja, sitä enemmän olisi parkkipaikkoja niitä todella tarvitseville!

Ärrr!

ärrr

Pienet asiat ärsyttää. Etenkin kun on kiire.

Miksei pysäköinninvalvontaa voida tehostaa Helsingin keskustassa? Roudailin viime viikolla CityCarClubin autolla ja olin varannut auton jättöpaikaksi Pikku-Roban päädyssä olevan parkkiapaikan. Perille päästyäni huomasin että paikkani oli vienyt ”katumaasturi”-Volvo.

Minulla ei tietenkään ollut mukanani kolikkoja koska parkkipaikan piti olla varma ja maksuton. Soitin CCC:n keskukseen ja kysyin lähintä vapaata paikkaa. ”Uudenmaankatu 32” kuului vastaus. Eikun sinne kiertelemään. Siellä minua odotti seuraava näky:

Jokin traktori oli sitten pokkana pysäköity CCC:n paikalle. Jälleen ilman lupaa, koska kyllä CCC laajemman remontin takia olisi sulkenut pysäkin, eivätkö toisaalta olisi minua sinne myöskään neuvonneet. Uusi puhelu CCC:n varauskeskukseen.

Sain lopulta pysäköityä auton Senaatintorille, josta sitten kävelin sateessa kolme kertaa pidemmän matkan keikkapaikalle Bulevardin kahvihuoneeseen. Aikaa kului 55 minuuttia viiden minuutin sijaan.

Turha varmaan todeta että ”otti pannuun”. XOP-970:n omistaja aiheutti minulle lähes tunnin tappion pysäköimällä väärin. Mistä voin hakea vahingonkorvauksia?

Harmia olisi pienentänyt tieto edes siitä, että virheellisesti pysäköity ajoneuvo olisi saanut edes sakot. Näin ei varmaankaan käynyt.*

Miksei Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnalla voisi olla palkattuna valvojien lisäksi myös ”pikavalvojia”, joita voisi tilata paikalle tarpeen vaatiessa. Esim. polkupyörälähetit sopisivat tähän hommaan mainiosti. Alle 15 minuutissa varmasti lähes koko keskusta katettavissa jo muutamalla ”fillari-parkki-pirkolla”.

Rötösherrat kuriin!

*Jätin Volvon tuulilasiin CCC:n autojen hanskalokerosta löytyvän mainosesitteen, joka on ovelasti pakattu pysäköintisakon näköiseen muovikuoreen. Kiusa se on pienikin kiusa. Ähä.