Hannu Oskala

Kolme miljoonaa korona-tukea kulttuurille!

: Kommentoi

Helsingin kaupungin kulttuurijaosto teki torstaina 3.9. useamman merkittävän päätöksen.

Ensin päätimme että jo päätettyjä avustuksia hankkeisiin, joita ei ole voitu koronan vuoksi toteuttaa suunnitellussa muodossa, EI PERITÄ TAKAISIN jos ne on ”voitu toteuttaa korvaavilla tavoilla kuten digitaalisina julkaisuina, tallenteina, yksittäisinä näyttelyinä tai konsertteina”. Tämä on erinomainen juttu, joka toivottavasti auttaa suurta joukkoa toimijoita selviämään – ja samalla opitaan ihan uudenlaisia juttuja joista voi tulevaisuudessa seurata jotain hienoa.

Mutta sitten kohdan ”Erityisavustus taide- ja kulttuurialan yhteisöille koronapandemiasta palautumiseen” taakse piiloutui päivän pihvi: Helsingin kaupunki jakaa vielä kolme miljoonaa euroa lisätukea kulttuuriorganisaatioille Helsingissä.

Koronan vuoksi valtio (VOS ja Taike) sekä säätiöt osin myös Taiken kautta ja Helsingin kaupunki ovat jo aiemmin tukeneet taiteen tekijöitä ja organisaatioita. Moni on kuitenkin tippunut järjestelmien väleihin. Erityisesti niin kävi ns. taiteen vapaalla kentällä ja tiettyihin taidelajeihin, kuten kuvataiteeseen ja sirkukseen osuen.

Hiukan perverssistihän korona-kriisi osuu kaikkein pahimmin juuri niihin toimijoihin, joiden toiminta ei perustu vain julkiseen tukeen. Kärjistettynä esimerkkinä Helsingin kaupunginorkesteri, jonka taloudesta ~90% on julkista tukea selviää kyllä, mutta sirkusryhmä, jonka tuesta vain 30% on julkista tukea ja 70% pitäisi hankkia lipputuloina ja festarikeikkoina taas joutuu pistämään pian pillit pussiin.

Siksi tätä tukea nyt kohdennetaan ammattimaisille toimijoille, jotka eivät ole saaneet merkittäväksi katsottavaa valtion tai säätiöiden kautta osoitettua korona-avustusta Avustusta voivat hakea yhteisöt, kuten yhdistykset ja toiminimet, säätiöt, osuuskunnat ja osakeyhtiöt.

Avustusta eivät voi saada Helsingin omat organisaatiot. Eivätkä myöskään yksityishenkilöt ja yksittäiset taiteilijat. Miksi näin?

Nyt tarkoituksena on ylläpitää niitä organisaatioita, jotka työllistävät taiteilijoita laajemmin. Eli pidämme pystyssä esim. teatteria, jotta teatteri voi ensi vuonna koronakriisin päätyttyä (sormet ristiin) työllistää sitten useita eri alojen taiteilijoita. Pelkkien työskentelyapurahojen jakaminen ei vaikuttaisi näin laajasti.

Haku päättyy 2.10.2020 ja teemme päätökset 24.11. kokouksessa. Kokonaissumma jonka jaamme on noin kolme miljoonaa euroa.

Tämä on erinomainen juttu vaikka tietysti aina voisi tehdä enemmänkin. Koko tapahtuma-alan ja sen koronakriisistä kärsivien ammattilaisten ahdinko on tätä vielä tukipäätöstä laajempi kysymys. Mikä olisi parhain tapa tukea kriisin yli alaa, joka on täysin markkinaehtoinen eikä normaalioloissa tukea edes kaipaa? Ja mikä siinä on valtion ja mikä kaupungin rooli?

Silti olen iloinen ja ylpeä siitä että Helsinki teki tämän päätöksen. Tarpeeseen tulee. Helsingissä asuu ja työskentelee arviolta noin 40 % kaikista taiteen ammattilaisista Suomessa – monilla aloilla osuus on vielä suurempikin. Siksi Helsingin vastuu koko alan tulevaisuudesta on myös suurempi kuin muiden kuntien Suomessa.

(EDIT: Kaupungin teettämä taustoittava tutkimus ladattavissa täältä: Laadullinen kysely toiminta-avustusten saajille 2020, jaettava versio)

Datayksilön kultti

: Kommentoi

Viime aikoina Youtubessa ja somessa on minulle kovasti haluttu mainostaa laitteita, joiden avulla voisin tietää mitä pitää syödä. ”Koska jokainen meistä on yksilö” niin pitää olla hilavitkutin, jonka avulla voisin mitata ”metabolismiani” ja saavuttaa ilmeisestikin jonkin ylemmän henkisen tilan, soljuvammasta ruoansulatuksesta puhumattakaan.

Henkilökohtaisia mittauslaitteita on markkinoilla lukuisia. Voitko lenkkeillä oikein ilman sykemittaria? Voitko nukkua hyvin jollei sormus kerro unesi olleen syvää? Työnantajani tarjosi minulle viime keväänä ”Firstbeat” -sykevälimittauksen, joka jollain tapaa kertoi olenko stressaantunut vaiko en.

Nämä kaikki vempaimet kertovat paitsi fyysisestä tilastasti, myös ihmiskuvasta. Yksilöstä, joka kykenee applikaation avulla hallitsemaan itseään, teknologia voittaa lihan. Mitattu ja tilastoitu tieto kertoo mitä juuri Sinun pitää juuri tänään tehdä: harjoitella, levätä, syödä vai juoda. Kunhan vain yksilöllä on riittävästi tietoa, lähes jokainen vaiva hälvenee ja tulevatkin voidaan ennustaa.

Kaiken ytimessä on data ja yksilö.

Ja eihän sitä käy kieltäminen. Kyllä sykemittarin avulla treenaaminen tehostuu. Varmasti Ouran avulla voi oppia levon tarpeestaan. Ja Firstbeat näytti minullekin selvästi miten jo pari viinilasia vaikuttaa seuraavan päivän jaksamiseen.

Mutta tänä keväänä kohtasimme kuitenkin täysin erilaisen terveyshaasteen, pandemian. Apua koronan torjumiseen ei saanutkaan applikaatiosta, vaan täytyi luottaa oman datan sijaan THL:n asiantuntijaan.

THL:n asiantuntija puhui aivan eri asioista. Hän ja hallituksemme käskivät meidät kaikki karanteeniin, pitämään sosiaalista etäisyyttä. Ravintolat laitettiin säppiin, keikat peruttiin. Käsiä pestiin ja pontikka haisi.

Ja yksilö, se oman kohtalonsa herra, joka älylaite ranteessa hengittelee metabolismimittariinsa, ei voinutkaan tehdä yhtään mitään. Kotona pysyminen riitti.

Olimme palanneet datavetoisen ihmis-konehybridin tulevaisuudesta takaisin keskiajalle.

Mutta jonkin aikaa neljän seinän sisällä muhittuaan yksilö aloitti vastaiskun. Tietysti teknologia voi auttaa! Voimme mitata kaiken, tiedämme kaiken, olemme kaikkialla! Voitamme niin sodat kuin virukset! Ja niin alettiin puuhata mm. kännykkäapplikaatioita, jotka kertoisivat jos olemme tavanneet jonkun joka kantaa virusta.

Monet halusivat myös korostaa hengityssuojien merkitystä. Vaikka asiantuntijoiden näkemys niiden tehosta ja laajamittaisen käytön järkevyydestä Suomen olosuhteissa olikin epäselvää. Yksilö oli kuitenkin löytänyt internetistä dataa, mallinnuksia, tietoa siitä miten virus leviää maskitta kuin kuppa Provinssi-rockissa. Viis siitä riittäisikö niitä kaikille tarvitseville edes Suomessa, muusta Euroopasta ja maailmasta puhumattakaan.

Ehkäpä isoin kysymys monelle yksilölle oli kuitenkin se, miten juuri hän voisi itse olla aktiivisesti osa viruksen torjuntaa. Onhan hänellä kuitenkin paljon dataa omasta terveydestään ja osaa tarvittaessa mallintaa myös pandemian. Yksilö menetti kontrollin. Yksilö ei voinut enää hallita omaa terveyttään. Se olikin meidän kaikkien yhteisellä vastuulla.

Datavetoisessa ihmiskäsityksessä on paljon yhteistä Piilaakson ja amerikkalaisen yhteiskunnan individualistisen luonteen kanssa. Mihin startuppeja edes tarvittaisiin, jollei sillä uudella mitattavissa olevalla datalla olisi merkitystä? Yksilön, lännen pioneerin vapaus on absoluutti – valtio, kollektiivi vain sortaja. Etelän osavaltioissa on käynnissä paraikaa pelottava ihmiskoe, jossa tätä yksilön voimaa mitataan ja mittariksi näyttää muodostuvan ruumiiden määrä.

Mutta nyt ollaan jo heinäkuussa ja Suomessa virus voitettiin – ainakin tällä erää – ihan vaan niillä keskiaikaisilla ja kollektiivisilla konsteilla. Pidettiin etäisyyttä, pestiin käsiä ja Teams-komferenssattiin niin maan perkeleesti.

Suomalainen yhteiskunta näytti, miten yksinkertaisilla koko maan kattavilla päätöksillä ja ohjeistuksella epidemian leviäminen saatiin kuriin varsin nopeasti. Kollektiivisesti myös ymmärsimme tilanteen vakavuuden ja tottelimme. Olemme kuin olemmekin yhteiskunta ja varsin hyvä sellainen.