Mitä tehdä vaalijulisteille?

Viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua vaalijulisteet ilmestyvät katutilaan kuin tyhjästä. Joku ne kuitenkin liisteröi ja telineisiin kantaa. Meillä Vihreillä liisteröinnistä vastaavat perinteisesti Vihreät nuoret ja kuskailusta puolueen aktiivit. Minulle niiden roudaaminen alkaa jo olla jonnin sortin vaaliperinne. Muutama tunti ajelua ympäri öisen Helsingin ja leppoisaa jutustelua hyvässä seurassa tulee vaalien alla enemmän kuin tarpeeseen.

Vaikka kaduilla on ollutkin Helsingissä mukava kampanjatunnelma, niin tänä vuonna ainakin meidän vaalijulisteitamme on rikottu ennätysmäärä. Syitä ilkivallan lisääntymiselle en lähde arvailemaan, mutta ikävää se on, etenkin jos tihutyöt vielä kohdistuvat ruotsinkielisiin ja maahanmuuttajiin. Tyhmää on myös se että puolueen aktiivien ja työntekijöiden, joiden tulisi olla kampanjoimassa, aika tuhraantuu julisterumban pyörittämiseen.

Julisteiden jakelua Helsingissä tulee uudistaa seuraaviin vaaleihin mennessä.

Helsingissä julistepaikkoja on 212 ja Vantaalla vain noin 50 – vähempi varmaan riittäisi Helsingissäkin. Noin sata julistetta kattaisi kaikki tärkeimmät julkisen liikenteen solmukohdat ja kauppakeskukset.

Täytyy kysyä mitä tekoa katujulisteilla nykyisin edes on? Aniharva julisteen perusteella ehdokasta tai puoluetta valitsee. Ja mainosformaattina pahvinen ulkojuliste on aika kasaria.

Tällä kertaa syyllinen oli varmaan tuuli.

Ei niistä silti tyystin kannata luopua. Niillä on kaksi tehtävää.

Ensinnäkin ne tuovat vaalit katukuvaan. Toinen ja paljon tärkeämpi syy on se, että vaalijulisteet tarjoavat edes kuvitteellisen tasaisen pelikentän. Sekä Terttu Savolalla että Kokoomuksella on molemmilla samat 80cm * 120 cm tilaa mainostaa aatettaan ja ehdokkaitaan.

Jos Helsinki toimisi kuten Vantaa, joka hoitaa keskitetysti kaikkien puolueiden julisteiden painon ja paikalleen laittamisen, olisivat kaikki 19 vaaliliittoa ja puoluetta edes kuvitteellisesti samalla viivalla. (Puolueet kustantavat julisteiden painamisen itse.) Samalla kaikkien julisterumba helpottuisi ja puolueet voisivat keskittyä kampanjointiin roudailun sijaan.

Sulle-mulle, mulle-sulle

Kokoomus on johtanut Helsinkiä vuoden 1980 kunnallisvaaleista lähtien. Koko 80- ja 90-lukujen ajan poliittinen marssijärjestys oli selvä: Kokoomus vie, Demarit avustavat ja muut vikisevät. Syksyn 2000 kunnallisvaalien jälkeen Vihreät olivatkin yllättäen toiseksi suurin puolue ja askelmerkit menivät uusiksi. Kaikkea ei voitukaan sopia valmiiksi Kokoomuksen ja SDP:n kahdenvälisissä neuvotteluissa.

Muuttunut asetelma oli vähitellen pakko ottaa huomioon myös kaupungin johdon kokoonpanossa: vihreille räätälöitiin säälistä oma apulaiskaupunginjohtaja. Silti järjestys säilyi. Kokoomuksella oli kaupunginjohtaja ja yksi apulaiskaupunginjohtaja, demareilla kaksi apulaiskaupunginjohtaja ja vihreillä vain yksi, Pekka Sauri. Vaikka Vihreät olivat Sosiaalidemokraatteja suurempi puolue.

2004 kunnallisvaaleissa hävisimme ja kaupungin johdon kokoonpano oli jälleen oikeutettu. Olimme sdp:tä pienempi puolue Helsingissä 2005-2008. Ja vuonna 2007 Ilkka-Christian Björklundin tilalle valittiin Tuula Haatainen (sd).

Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa asetelma muuttui jälleen. Kokoomuksella on tällä hetkellä 26 valtuutettua, Vihreillä 21 ja Sosiaalidemokraateilla vain 16. Mutta koska apulaiskaupunginjohtajien toimikaudet ovat seitsemän vuoden mittaisia, ei tällä vaalikaudella ollut tulossa muutosta läänityksiin – vasta Tuula Haataisen valinta Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi sekoitti pakan.

Vuoden 2008 vaalituloksen perusteella sivistys- ja henkilöstoimen apulaiskaupunginjohtajan paikka kuuluu Vihreille.

Eilen valtuusto valitsi kuitenkin Ritva Viljasen (sd) sivistys- ja henkilöstoimen kaupunginjohtajaksi. Kaupungin toiseksi suurimmalla puolueella on yhä vain yksi apulaiskaupunginjohtaja ja selvästi pienemmällä kaksi.

Ja koska kaupunginjohtajien toimikaudet ovat seitsemän vuoden pituisia, jää Viljanen pestistään pois vasta aikaisintaan 2019! Vuoden 2004 kunnallisvaalien mandaatilla sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja aina vuoteen 2019! Tittidii.

Eihän tän kansanvallan näin pitäny mennä. Täysin kestämätön tilanne. Aivan päivänselvää vaalituloksen ja yleisen toimintatavan halveksuntaa. Myös Kokoomuksen osalta. Sulle-mulle, mulle-sulle.

Miksi näin sitten toimittiin? Pääsyy lienee se että Paasitornissa odotellaan ensi syksyn kunnallisvaaleja housunpuntit tutisten. Tuore gallup ennustelee paitsi Kokoomuksen johtoaseman säilymistä (29,7%) myös Vihreiden kakkossijan vahvistumista (22,6%) ja Demareiden äänimäärän merkittävää laskua neljän vuoden takaisesta (14,1%).

Sosiaalidemokraatit pitävät kynsin hampain saavutetuista eduistaan. Kuvaa puolueen toimintaa mainiosti yleisemminkin.

Vihreät on perinteisesti tehnyt Helsingissä erittäin rakentavaa politiikkaa: kompromisseja on haettu ja niihin ollaan sopeuduttu. Kivuliaastikin. Eilinen päätös apulaiskaupunginjohtajan valinnassa osoitti liian selkeästi että muut suuret ryhmät eivät ole valmiita vastaavaan reiluun peliin.

Vihreä valtuustoryhmä onkin linjannut että vetäydymme toistaiseksi kaikista neuvotteluista. Turha joustaa omista linjoista jos kukaan muukaan ei viitsi.

Eräs linjauksistamme on se että Helsingissä tulee seuraavalla valtuustokaudella siirtyä ns. pormestari-malliin. Eli tulevat ”Pajuset” valittaisiin suoralla henkilövaalilla. Tällöin esim. Guggenheimin kaltaiset avaukset pitäisi kertoa kansalle jo vaalikampanjan aikaan eikä vedellä hihasta matkan varrella. Ja toimikaudet olisivat vaalikauden mittaisia, jolloin vaalitulokset vaikuttaisivat suoraan vallankäyttöön.

Omassa unelmamallissani apulaiskaupunginjohtajista luovuttaisiin kokonaan ja muodostettaisiin ”ministereistä” koostuva kaupunginhallitus, jonka jokaisella jäsenellä olisi oma vastuualueensa. Näin poliittinen valta jakautuisi nykyistä tasaisemmin myös pienemmille puolueille. Lisäksi muutos vahvistaisi poliitikkojen valtaa suhteessa virkamiehiin.

Jos tähän ei vielä olla valmiita, niin vähimmäisvaatimus on se, että myös apulaiskaupunginjohtajien toimikaudet muutetaan nelivuotisiksi ja valta jaetaan vaalituloksen mukaisesti. Mä kun oon aina luullu että se on demokratian perusidea. Ilmeisesti Helsingin Kokoomus ja Sosiaalidemokraatit ovat eri mieltä.

nuoret, vanhukset ja äänestäminen

Viikon kuluttua meillä on 200 uutta kansanedustajaa, joiden ikäjakauma on erittäin todennäköisesti samansuuntainen kuin nykyisenkin eduskunnan.

Kansanedustajien keski-ikä on 52 vuotta - nuorin heistä on Tuomo Puumala (kesk.) 29 vuotta. Kuva: fooishbar, Flickr (cc-lisenssi)

Mistä tämä johtuu? Syitä on toki monia – nuorten ehdokkaiden on varmasti esim. vaikeampaa kampanjoida näkyvästi kun omat tulot ovat todennäköisesti pienemmät kuin vuosikymmeniä eduskunnassa istuneella veteraanivaikuttajalla, yhteiskuntasuhteista ja yleisestä tunnettavuudesta puhumattakaan.

Tärkein syy lienee kuitenkin se, että nuoret äänestävät selvästi iäkkäitä kansalaisia harvemmin.

Nuoret naiset antoivat vuoden 2000 kunnallisvaaleissa yli 60-vuotiaille naisille tasoitusta 37%, miehet ”vain” 15%.

Ja vuoden 2004 kunnallisvaaleissa lähiöiden nuoret antoivat keskustan “eliitille” 40% tasoituksen.

Onko kummakaan että eduskunnassa ei olla valmiita nostamaan eläkeikää, mutta opintoaikojen pituus on vakava juttu, johon tulee puuttua viipymättä? Oman lisänsä kuvioon tuo vielä alueellinen vaihtelu – köyhät ja syrjäytyneet äänestävät vähemmän. Kokoomus on vaaleissa kannatustaan suurempi puolue.

Koko ongelman voi toki halutessaan kuitata nuorison tyhmyydeksi. Mitäs eivät äänestä. Siinäpähän oppivat.

Kyse on kuitenkin demokratiasta, kansanvallasta, joka toteutuu sitä paremmin, mitä suurempi osa kansasta äänestää. Kymmenien prosenttien ero äänestämiskäyttäytymisessä ikäryhmittäin on selkeästi ongelma, jolle tarttis jotain tehrä.

Yritetty on. Vuoden 2007 eduskuntavaalien yhteydessä järjestettiin nuorille suunnattu äänestysaktiivisuuskampanja:

Kampanjassa lähetetään kirje 18-29 -vuotiaille äänioikeutetuille. Kampanjaan valituissa 17 kaupungissa toteutetaan koulukiertue rap-muusikko Palefacen ja Allianssi ry:n kanssa. Ammattioppilaitoksiin ja lukioihin toimitetaan julisteita ja kampanjaa mainostetaan tiedotusvälineissä, joita nuoret käyttävät paljon.

Toinen keskeinen viesti on, että äänestää voi missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa 7. – 13.3. ja siihen riittää henkilöllisyystodistus. Kampanjan oheistuotteina on mm. lasinalusia, joita toimitetaan kampanjakaupunkien ravintoloihin muistuttamaan äänestyspäivistä ja herättämään keskustelua.

Itse muistan ko. kampanjasta ihmetystä herättäneet kuulakärkikynät, joiden sisältä sai vedettyä “rullaverhomaisesti” kampanjan logon. Nuorisoa siis herätellään käyttämään äänioikeuttaan turhalla krääsällä, julisteilla ja tuopin alusilla.

No, “yllättäen” kampanja ei saanut houkuteltua aiempaa enempää nuoria uurnille.

Mitä sitten tulisi tehdä? Onko olemassa todistetusti toimivaa äänestäjien aktivointia? On. Se vain kohdistuu enimmäkseen vankeihin, vanhuksiin ja vuodepotilaisiin.

Äänioikeutettu, joka on hoidettavana sairaalassa, ympärivuorokautista hoitoa antavassa tai muussa kunnanhallituksen ennakkoäänestyspaikaksi määräämässä sosiaalihuollon toimintayksikössä taikka joka on otettu rangaistuslaitokseen, saa äänestää ennakolta laissa tarkemmin säädetyllä tavalla.

Lisäksi äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotona. Tällöin on kyseessä kotiäänestys.

Tätä kutsutaan laitosäänestämiseksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jokaiselta vuodepotilaalta käydään erikseen kysymässä ketä hän haluaa äänestää. Vaalitoimikunnan jäsenet tarpeen vaatiessa vaikka lukevat ehdokaslistaa läpi kunnes äänestäjä ilmaisee tahtonsa. Tämän jälkeen vaalitoimikunnan jäsen raapustaa numeron äänestyslippuun.

Nyt ei saa ymmärtää väärin. Minun mielestäni tämä on äärimmäisen hienoa ja arvokasta toimintaa. Ehdottomasti laitoshoitoon sidotuilla kansalaisilla tulee olla oikeus äänestää ja osallistua demokratiaan.

Tärkeä kysymys on kuitenkin miksi esim. ammattioppilaitoksissa opiskelevien tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten äänioikeudesta ei kanneta vastaavaa huolta? Moneenko prosenttiin pitää äänestysaktiivisuuden vajota ennen kuin asiaan todella tartutaan? 20% 10% 5%? Mikseivät vaalitoimikunnat kierrä jokaisessa ammattioppilaitoksessa, lukiossa, AMK:ssa ja korkeakoulussa?

Rahasta ei luulisi jäävän kiinni, toimivampi demokratia on varmasti sen muutaman kymppitonnin arvoinen, jonka tuo maksaisi Helsingissä. Ainakin se olisi varmasti valtaisia mainoskampanjoita halvempaa. (2007 äänestysaktivointikampanja maksoi kuuleman mukaan yhteensä noin miljoona euroa.)

Ikävä ajatus on se, että nuorten äänistä ei kanneta huolta koska se ei olisi monien puolueiden ja kansanedustajien etujen mukaista. Nuorethan saattaisivat *gasp* äänestää nuorempia ehdokkaita ja jopa eri puolueita kuin keski-ikäiset!

Lähde: Taloussanomat

Enkä usko lisä-äänien satavan vain Vihreiden laariin – tuoreen tutkimuksen mukaan kun nuorten miesten suurin poliittinen huoli oli maahanmuutto. Varmasti myös Piraatit saisivat nykyistä enemmän ääniä. Kyse on koko edustukselliseen demokraatiaan perustuvan järjestelmämme ytimestä – sen pitäisi edustaa koko kansan mielipidettä!

Olisiko mahdollista että syksyn 2012 kunnallisvaaleissa myös nuorten äänistä välitettäisiin yhtä paljon kuin vanhusten ja vuodepotilaiden?