Nimi mieleen: Arctia Shipping

Aamulla Iltalehti otsikoi isosti Heidi Hautalan estäneen rikosilmoituksen. Arvatenkin asiasta nousi myrsky – oikeusoppineet ja kansanedustajat vaativat ministerin eroa ja journalistit olivat täynnä oikeamielistä paloa. Jossain vaihtoehtoistodellisuudessa myös Halla-Aho moittii Hautalaa ”lain yläpuolella olosta”. Normipäivä siis.

Arctic_Sunrise_enters_the_Northern_Sea_Route___Greenpeace_International

Savun hälvettyä tarkistamme vahingot ja ihmettelemme mitä oikeastaan tapahtui. Luetaanpas ministerin tiedote:

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston silloinen ylijohtaja Pekka Timonen kävi keskustelun yhtiön kanssa viestien, että valtion kokonaan omistaman yhtiön on kestettävä ja siedettävä kansalaisjärjestöjen toimintaa toisella tavoin kuin muunlaisessa omistuksessa olevien yhtiöiden ja että tilannetta ei tule kärjistää, ellei ole aivan pakko.
Ministeri Hautala on ollut asiasta tietoinen ja hyväksynyt menettelyn. Maineriskien hallinta oli omistajaohjauksen näkemyksen mukaan yhtiön etujen mukaista.

Eli omistajaohjausosaston ylijohtaja, ei ministeri itse, on maineriskin vuoksi ohjannut valtion omistamaa yritystä ”sietämään kansalaisjärjestöjen toimintaa”. Otetaas vielä uudestaan se ydinsana:

MAINERISKI

Mitä tämä tarkoittaa? No luulisi tässä vaiheessa jo kaikkien ymmärtävän että Greenpeace toimii julkisuuden kautta: se tekee näyttäviä tempauksia, joiden tehtävänä on herättää keskustelua tärkeistä ympäristökysymyksistä. Fennica ja Arctica -jäänmurtajien kohdalla tarkoituksena oli herättää keskustelua arktisen alueen luonnonvarojen käytöstä. Tempaus onnistui: mielenosoitus uutisoitiin hienosti ja varmastikin useampi suomalainen tiedosti ongelman olemassaolon ylipäätään.

Maineriski tarkoittaa tässä kysymyksessä siis sitä että Arctia Shippingille on haitallista että tapausta vatvotaan hetkeäkään enempää julkisuudessa kuin oli pakko. Annetaan Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakson kertoa:

Yhtiöt eivät halua lähteä oikeuteen meidän mielenosoituksista, vaikka heillä saattaisi olla siihen perusteita. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista, koska useinhan se tuottaa itse asialle vain enemmän julkisuutta

Maineriskillä pelättiin sitä että oikeusjutut olisivat johtaneet tällaisiin otsikoihin:

Ilta-Sanomat_-_IS-6

Tämä siis Ilta-Sanomista tänään. ”Kohu” on jo nyt moninkertaistanut Greenpeacen tempauksen näkyvyyden. Kuka tahansa järkevä omistaja haluaa välttää tällaisen julkisuuden. Yllättäen myös valtio ja siksi näin toimittiinkin – Heidi Hautalan ohjaaman ministeriön ohjeilla. Tämä ei ollut millään tavalla erityisen vihreää politiikkaa, olipahan vaan yleisesti järkevää omistajaohjausta hallitusohjelman ja valtion omistusten yleisten linjausten mukaisesti. Strategiset päätökset sitten erikseen. Ja kilpajuoksua arktikselle me vihreät varmasti vastustamme – tämä vaan ei ole poliittisessa järjestelmässämme sen vastarinnan paikka eikä aika.

Maineriski on siis medianhallintaa. Ja tälläkin kierroksella ainoa voittaja on… …Greenpeace. Häviäjiä Hautalan lisäksi ainakin ne kansanedustajat ja muut puoluetoimijat joiden mopo keuli uutisankan pohjalta. Aika moni närkästyneistä närkästyi varmasti myös sen vuoksi että koki Greenpeacen hyötyneen ministeriön linjauksesta. Tämä video on teille:

http://www.youtube.com/watch?v=yS2P4Dlwnfo

Pistäkää nimi mieleen: Arctia Shipping

EDIT: Julkaisun jälkeen löytyi uutinen, jossa Helsingin poliisi kertoo itse ehdottaneensa tutkinnasta luopumista kustannussyistä. Jokohan alkaisi olla aika hengittää syvään ja rauhoittua tämän asian tiimoilta?

korholat ympäristöjärjestöjä vastaan

Pariskunta Eija-Riitta ja Atte Korhola debatoivat Sunnuntain Hesarissa ympäristöjärjestöjä vastaan. Artikkelin mukaan ”ympäristöjärjestöjä” ei pitäisi kuulla päätöksenteossa asiantuntijoina vaan ainoastaan mielipidejärjestöinä.

Kirjoitus oli melkoista soopaa. Greenpeacen Kaisa Kosonen kirjoittikin blogilleen hyvän vastineen asiakysymyksistä jo sunnuntaina. Parlamentaarikolta ja professorismieheltä voisi toivoa faktoissa pysymistä.

Yleisesti sävy oli erikoinen. Korholat latasivat täyslaidallisen ympäristöjärjestöjä kohti tarjoamatta itse juuri mitään parempaa tilalle. Myös syyte siitä, että ympäristöjärjestöt ovat matkan varrella vaihtaneet ja tarkentaneet mielipiteitään mm. biopolttoaineista on absurdi. Eikö tiedemiehen pitäisi olla onnellinen, että ”mielipidejärjestötkin” pohjaavat kantansa tieteeseen ja uusien tutkimustulosten mukaan muutetaan toimenpide-ehdotuksia?

Kirjoittajat hyökkäsivät enemmän itse rakentamaansa olkinukkea kuin todellisuutta vastaan.

Järjestöt vastustivat pitkään myös ilmastonmuutokseen sopeutumista edistäviä toimenpiteitä. Niiden mielestä ilmastonmuutokseen ei tule sopeutua, vaan se tulee estää.

Vasta vähitellen ympäristöjärjestöt ovat itse alkaneet sopeutua ajatukseen siitä, ettei ilmastonmuutosta voi enää estää kokonaan, vaan siihen varautuminen on välttämätön täydentävä politiikan keino. Tarvitaan molempia: päästöjen vähentämistä tulevien sukupolvien vuoksi ja muutokseen sopeutumista nykyisten vuoksi. Ihanteista kumpuava dogmaattisuus on jo nyt maksanut paljon ihmishenkiä, etenkin köyhistä köyhimmissä maissa.

Vastaavaa dogmaattisuutta esiintyy ympäristöjärjestöjen kannanotoissa yleisemminkin.

<ironia>

Poliittiset päättäjät Suomessa ja Eu:ssa vastustivat pitkään myös ilmastonmuutoksen estämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Niiden mielestä vaaraa oli liioteltu, vaikutukset olisivat jopa positiivisia ja joka tapauksessa tehokkaat toimenpiteet liian kalliita.

Vasta vähitellen päättäjät ja suuryritykset ovat alkaneet sopeutua ajatukseen siitä, että ilmastonmuutosta pitäisi edes jollain tavoin pyrkiä hidastamaan. Sopeutumista ei enää voida välttää, koska ilmastotuho on jo edennyt liian pitkälle. Ahneudesta ja lyhytnäköisyydestä kumpuava taloudellinen pragmaattisuus on jo nyt maksanut paljon ihmishenkiä, etenkin köyhistä köyhimmissä maissa.

Vastaavaa itsekästä kyynisyyttä esiintyy hallitusten ja suuryritysten kannanotoissa yleisimminkin.

</ironia>

Ilmastonmuutoksen estäminen olisi tullut halvemmaksi kuin siihen sopeutuminen, etenkin kun prosessin monimutkaisista kokonaisvaikutuksista ei voi olla täyttä varmuutta. Sopeutuminen tapahtuu aina pakon edessä. Siihen ei siksi tarvitse erikseen valmistautua. Onko reaktiivinen vai aktiivinen politiikka parempaa politiikkaa? Ilmastonmuutoksen mittakaavaan voisimme tehokkailla toimilla yhä vaikuttaa ja siksi ympäristöjärjestöt ovat keskittyneet ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Matti Vanhasen taannoisista moottorikommenteista huokunut teknologiausko nostaa päätään myös Korholoiden tekstissä:

Olisi lyhytnäköistä ajautua uusiutuvien edistämisessä peruuttamattomiin ympäristö- ja maisemamuutoksiin, kun teknologia tarjoaa lähivuosina ekologisesti pehmeämpiä ja kestävämpiä ratkaisuja.

Siksi kummastuttaakin, että järjestöt ovat suhtautuneet vähintään nuivasti uusien teknologioiden, kuten fuusiovoiman, polttokennoteknologian, vetytalouden ja puhtaan hiilen tekniikan, kehittämiseen. Pitkällä aikajänteellä juuri tällaiset energiajärjestelmät ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Korholat viitannevat muutoksilla paitsi puun polttamiseen myös tuulivoimaan, jota ovat vastustaneet voimallisesti.

En tunne oikeastaan ketään vihreää, joka suhtautuisi fuusiovoimaan nuivasti. Fuusiossahan on uskomaton potentiaali! Ihmiskunnan kaikki energiaongelmat olisi ratkaistu kertaheitolla päästöttömästi ja turvallisesti. Asiassa on vain se ongelma, että ko. voimala on yhä ”viidenkymmenen vuoden päässä”. Kuten se oli myös viisikymmentä vuotta sitten. Eurooppalaisen JET-koevoimalan tehoennätys on vuodelta 1997, jolloin laitos tuotti 16MW voimaa 0,5 sekunnin ajan. Tosin hyötysuhde oli negatiivinen: laitos tuotti vain n. 65% energiasta, joka sen käyttämiseen kului. Seuraavan sukupolven koevoimala, ITER, käynnistetään (ehkä) ensimmäisen kerran vuonna 2016.

Jätämmekö todella ilmastonmuutoksesta huolehtimisen mahdollisten tulevien ratkaisujen varaan kun ongelmat olisivat ratkottavissa jo nykyisellä teknologialla ja kultuurisilla muutoksilla? Kumpi näkökanta on realistisempi, ympäristöjärjestöjen vai Korholoiden?

Hiilidioksidin talteenottoa hiilivoimaloissa pitää kehittää. Suurissa yksiköissä se on ainakin tehokkaampaa ja ylipäätään mahdollista. Polttokennojakaan tuskin vastustetaan periaatteesta. Niiden hyötysuhde eli tehokkuus vain on aivan äärimmäisen kehno. Vety kun ei ole primäärinen energianlähde, vaan se täytyy ensin tuottaa jollain toisella tapaa. En pidä itsekään mahdottomana Saharassa sijaitsevia aurinkokennoja, joiden tuottamalla sähköllä vetyä sitten merivedestä erotettaisiin, mutta aikamoiselta haihattelulta se tuntuu kun ilmastonmuutokseen pitäisi tarttua NYT! Monet ”tulevaisuuden ratkaisut” ovat mahdollisia, mutta niiden tutkimiseen ja tutkimustulosten siirtämiseen koelaitoksista tuotantoon kuluu vähintään kymmeniä vuosia. Monelle järjestelmälle (mm. vety) kun pitäisi rakentaa kokonaan uusi globaali infrastruktuuri!

Teknistä kehitystä tärkeämpää olisivat sitovat poliittiset päätökset, jotka samalla valmistaisivat tuleviin haasteisiin. Jos tulevaisuudessa keksitään parempaa teknologiaa, ei sen käyttöönotto varmastikaan ole pahin ongelmistamme, jos koko yhteiskunnan infrastruktuuri on nykyisessä määrin energiaa haaskaava.

Eija-Riitan kytkennöistä energiateollisuuteen on puhuttu paljon. Vaalirahoitusilmoitus (pdf) ei asiaa paljon valaise. Rahoituslähteitä kun on vain kaksi, oma rahoitus (35 185,25€) ja ”Pro Societas Europea ry”, jolta kampanja on saanut tukea 32 452€.

Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta

Pro Societas Europae ry, jonka hankkima rahoitus on koostunut tavanomaisesta varainhankinnasta kuten seminaarituotoista, lahjoituksista ja kirjamyynnistä.
Tämä rahoitus ei sisällä yhtäkään yksittäisen yrityksen tai etujärjestön lahjoitusta, joka ylittää (vaalirahoituslaissa määritetyn) 3.400 euron rajan.

”Pro Societas Europea” -googlehaulla löytyy vain Korholan ilmoitus. PRH:n rekisteristä yhdistys löytyy, mutta ei muutosilmoituksia sitten vuoden 2003. Myöskään kotisivuja puljulla ei ole. Komean nimen on Eija-Riitta peiteoperaatiolleen keksinyt! Juuri tämän kaltaisten tukiyhdistysten olemassaolon tulisi olla mahdotonta – poliitikkojen taustavoimat on saatava auki ja avoimiksi, jotta kansalaiset voisivat edes pohtia mahdollisten harmaiden eminenssien vaikutusta päätöksentekoon.

Voimmeko todella luottaa Eija-Riitta Korholan sanaan siitä, että yhdistyksen saamat yksittäiset lahjoitukset olivat kaikki alle 3400€? Kuka lahjoitti 3399€? Kenen intressejä Korhola EU:ssa ajaa, ympäristön vai ydinvoimateollisuuden?