hohtaa kesäkatu kuuma

Jopa New York kokeilee katujen väliaikaista sulkemista autoilta kesäsunnuntaisin hiukan jo aiemminkin mainostamani cyclovian henkisesti.

Miksei tätä voisi kokeilla Helsingissäkin? Kesäkuusta elokuuhun kaikki sunnuntait autottomiksi keskustassa! Heti! (Vaalilupaus nro 1) Halpaa ja mukavaa!

Summerstreetsin sivuilla oli kuva Lontoosta kun Oxford Street oli suljettu autoilta:

Luulisi kauppiaidenkin olevan tyytyväisiä. Ei varmaan bisnes luistanu lain.

keikkailu se on mikä ei kannata

Järjestin noin kuukausi takaperin musiikilliset iltamat ravintola Bellyyn Helsingin keskustassa. Soittamassa oli upea haitaristitar Johanna Juhola Roope Aarnion kanssa ja sekä maanmainio Orkestar Bordurkamme.

Ilta oli kesäkeskiviikoksi menestys – 117 lipun maksanutta kuulijaa. Ainakin Orkestarin osalta siinä olikin sitten tämän vuoden ”klubikeikkakiintiö” täynnä. Miksi? Muusikot, kuten muutkin ammattilaiset, haluavat rahaa tehdystä työstä ja ”lippuriski”-keikkailu ravintoloissa ei ole kannattavaa toimintaa bändeille, niin mukavaa kuin se onkin.

Selitän. Otetaan yksinkertaisuuden vuoksi myytyjen lippujen määräksi 100, joka on muuten suurinpiirtein esim. Semifinalin maksimi.

Meidän lipunhintamme oli 7€, joka sisälsi 2€ narikan. Ovimiehen liksan jälkeen rahaa jäljellä siis 500€.

Tuosta 500€:sta eurosta otetaan 8% arvonlisävero päältä pois. Arvonlisäveron määrä on 37,04€, joten verottajan (ensimmäisen puraisun) jälkeen jäljellä on 462,96€.

Jihuu! Melkein 80€ jää nassuun, niinkö? Ei suinkaan. Tuo 462,96€ jaetaan ravintolan ja yhtyeen kesken. Usein jakosuhde on 30:70, eli 30% ravintolalle ja loput orkesterille. Esimerkkiyhtyeellemme jää siis jaettava sadan myydyn lipun jälkeen 324,07€.

Jihuu! Melkein 50€ per soittaja siis? Ei suinkaan. Tuo summa tulee laskuttaa ravintolalta. Sitä ei saa ”puhtaana käteen” tai ”ruskeassa kirjekuoressa”. Itse käytän laskuttamiseen laskutus- ja palkanlaskentatoimistoa. Hasan veljesten Suomen palkkiopalvelut on erikoistunut muusikoiden keikkaliksojen laskuttamiseen. (Voin suositella, hyvä ja nopea palvelu. Vakiasiakkaille liksat kolahtavat joskus jopa heti tilille.)

Heidän taksansa oli aiemmin 4%, eli tässä tapauksessa 19,45€. Onneksi hekin huomasivat prosenttilaskutuksen kaupallisesti kannattamattomaksi ja muuttivat hinnoitteluaan. Tätä nykyä palkanmaksu maksaa 9€+6€ per keikka. Eli kun meitä tässä kuvitteellisessa esimerkkitapauksessamme oli keikalla 7 henkeä, tulee summaksi (9€ + 6€) * 7 = 105€

Jaettavaa seitsemälle muusikolle jää 219,07€, joka (tasan jaettuna tarkoittaa) 31,30€ laskutusosuutta per soittaja. Tämä siis ei ole vielä palkkaa eikä käteen jäävää tuloa, vaan tämän jälkeen rahasta otetaan ns. palkan sivukulut eli eläkkeet ym. maksut, n. 22%. Palkkaa jokainen muusikko saa n. 24,41€

Ja silloin astuu verottaja toisen kerran kuvioihin mukaan. Omalla kohdallani, pienipalkkainen kun olen, prosentti ei ole kuin 15, joten pankkitilille napsahtaisi noin 20,75€. Tuntipalkaksi työlle voi laskea (ilman harjoitustunteja tietysti, vain amatöörit reenaa) laskea sellaiset 2,6€. Eläköön työnteko! Ei taideta ihan vähimmäispalkoille päästä. (Ravintolamuusikoille vähintään 108€, laskutussummana n. 170€ per muusikko.)

Ja tämä kuvio siis tapahtui sellaisessa kuvitteellisessa tilanteessa, jossa keikkapaikalle ja keikkapaikalta ei tarvitse roudata mitään taksilla tai henkilöautolla. Eiku kaikki HKL:n kuukausikortilla tai fillarilla rumpuja ja bassokamoja roudaamaan! Ja soittimien pääomakustannukset on tietty jo kuoletettu joillain muilla hommilla kuin soittamalla?

Naurettavaahan tuo on. ”Sopiva” keikkaliksa tuollaisesta konsertista meidän tasoisillemme muusikoille liikkuu 250€:n nurkilla. Solistina uraa tekevän Johannan ”oikeiden keikkojen” liksat ovat moninkertaisia.

Suhtautumistapoja on useita. Eräs ystäväni sanoi ajattelevansa klubikeikkailua Helsingissä ”harrastustoimintana”, josta ei rahaa edes kuvittele saavansa. Toinen näkökulma on ajatella keikkoja bändin promootiona, jonka pääasiallisena tarkoituksena on a) vauhdittaa firmakeikkojen myyntiä, b) levymyyntiä, c) oheistuotemyyntiä ja d) lisätä tulevien keikkojen yleisömääriä ja toivoa leipovansa rahaa sitten myöhemmin ns. rahakeikoilla. Näin itse yritän ajattella asiaa. Oheistuotteita (levyjä+t-paitoja) myimme myös jonkin verran. Ehkä parin kympin edestä per soittaja.

Kolmas tapa on olla soittamatta klubikeikkoja. Se on tylsin kanta. Klubeilla ja keikoilla musiikki kuitenkin elää. Ns. ammattilaisten esittämä musiikki ei saisi jäädä vain apurahojen ja firmakeikkojen varaan.

Muailimaa kiertäessä olen pannut merkille, miten halpoja pääsyliput Suomessa ja erityisesti Helsingissä ovat. Tuon esimerkkikeikkammekin lipun hintaa muutama kommentoi ”kalliiksi”. Prkl. Naurettavan halpahan se on, selvästi alle kaksi tuoppia. Jos nuo 100 henkeä olisivat maksaneet 15€ (eli kolmen tuopin hinnan) kokemuksestaan olisi koko palkkamatematiikka jo järkevällä pohjalla.

Kyyninen sivustakatsoja huomauttanee, että yleisön määrä kolminkertaistamalla tapahtuisi sama kasvu. Hän ei ota huomioon tosiasioita. Helsingissä ei ensinnäkään ole kovin montaa keikkapaikkaa, johon sopisi 300 henkeä. Ei ainakaan yhtään vähänkään marginaalisemman musiikin ohjelmistoonsa hyväksyvää. Ja lipunhinta olisi silti aivan liian alhainen. Ja liksa naurettava. Kyllä 300:lle hengelle soittelusta sitten taas jo pitäisi saada enemmän kuin absoluuttinen minimiliksa, jookoskookos?

Trio tahi duo olisi myös helpommin kannattava, mutta toisaalta esim. bilemusiikin soittaminen ei aivan pienellä pumpulla (ainakaan helposti) onnistu.

Sisareni Englannissa tekemän tutkimuksen mukaan pääsylippujen hinnat eivät ole kovinkaan merkittävä tekijä kun ihmiset päättävät konserttiin menemisestä. (.ppt) Osittaisena todisteena voi pitää myös hetkessä loppuun myytävien stadion-konserttien hintoja. Jos kuluttajat ovat valmiita maksamaan 80€ piippuhyllypaikasta Areenalla, niin miksi he eivät olisi valmiita maksamaan 10€ korkeatasoisesta klubikeikasta?

Miksi lipunhinnat sitten ovat Suomessa niin matalia? Syitä tähänkin lienee useita.

Helsingissä hintoja laskee erityisesti ylikuumentunut tarjonta; kaupungissamme on aivan järjetön määrä keikkoja, keikkapaikkoja ja bändejä. Hyvä niin! 70-luvun kuollutta Stadia ei kukaan kaipaa. Tästä kuitenkin seuraa se, että ravintolat voivat pitää diilit bändeille kehnoina ja myydä itse voitolla kaljaa, sillä voittoa Belly illastamme teki aivan varmasti.

Toinen syy on subventio; klassisen musiikin konsertit ja eri tavoin subventoidut kulttuuritalojen keikatkin maksavat vain muutamia kymppejä vaikka esiintyjinä olisi maailmantähtiä. Lipunhintojen kohdalla älyttömin esimerkki subventiosta on Juttutuvassa Freelance muusikot ry.:n järjestämät legendaariset Rytmihäiriö-klubit. Noilta keikoilta kaikki muusikot saavat käyvähkön keikkaliksan, mutta pääsylippuja ei ole lainkaan! Miksi maksaa mitään laadukkaasta suomalaisesta rytmimusiikista kun sitä saa Paasitornista ilmaiseksi? Parempi nimi ko. illoille olisikin Markkinahäiriö. Samaa ilmiötä, mutta riemastuttavan viistosti edustaa myös Art Goes Kapakka, joka riittävän epäsäännöllisenä ei onneksi totuta ketään juuri mihinkään.

Mitäs sitten asialle voitaisiin tehdä? Lakkoa tuskin kannattaa muusikoiden kokeilla…

Muutamia ehdotuksia:

– poistettaisiin arvonlisävero pääsylipuista. Pääsylippujen hinnat eivät muutu markkinoiden mukaan ylös alas viikoittain kuten esim. ruoan hinta, joten alennus siirtyisi suoraan muusikoiden liksoihin ja ravintoloiden katteisiin.

– nostetaan ”kevyen musiikin” keikkatoiminnan tukimäärärahoja. Turha varmaan edes toistaa sitä tosiasiaa, että klassinen musiikki saa valtion ja kuntien kulttuurirahoista suhteettoman suuren osuuden. ”Muille musiikin lajeille” on kuitenkin turhaa perustaa ”orkesterilaitosta”, jonka jäykkien seinien sisällä sitten voisivat ”rokkaritkin” tienata leipäänsä soittamalla.

Bändeille rahaa voitaisiin jakaa esim. työskentelyapurahoina, joissa olisi jonkin näköinen ”keikkakiintiö”. Tyyliin: ”Saatte kuukauden liksan, jos reenaatte viikon ja voitte osoittaa vetäneenne puolen vuoden sisällä neljä keikkaa Helsingissä.”. Tuo raha myös palaisi suoraan kulutuskiertoon, uhkaavan laman torjuntaa elvytyksellä!

– tuetaan musiikin esitystoimintaa alentamalla palkan sivukuluja. Järjestelmä, jossa bändit voisivat hakea ”sivukulutukea” ja tukipäätöksen saatuaan voisivat johonkin tiettyyn rajaan asti saada kaikki palkan sivukulut valtiolta poistaisi markkinoilta myös suuri määrä harmaata taloutta.

Sivukulujen korvaus ottaisi huomioon myös bändien erilaiset liksat ja olisi joustava, ”markkinahenkinen” tukimuoto. Näin siis, jos elävää kulttuuria halutaan Suomessa tukea. Toivottavasti halutaan, tällä hetkellä ammattimuusikot tukevat sitä omasta selkänahastaan.

Tällainen järjestelmä olisi myös itsestäänselvästi neutraalimpi musiikin lajin suhteen. Kyllä Suomessa pitäisi vuonna 2008 tukea klassisen, jazzin ja kansanmusiikin lisäksi myös muita (vähemmän kaupallisia) musiikin ja esittävän taiteen muotoja. Ei välttämättä olisi tyhmää tukea jopa joitain tanssiorkestereita.

Mikään konsti ei kuitenkaan poista sitä, että lippujen hintoja pitäisi mielestäni nostaa. Perinnearkun kanssa aiomme aloittaa syksyllä nostamalla lippujen hinnat viidestä seitsemään euroon. Sekin on mielestäni naurettavan vähän niin korkeatasoisista esityksistä ja klubi-illoista.

asukaspysäköinti myös fillareille?

Viime aikoina asukaspysäköinti on herättynyt keskustelua useilla blogeilla. (mm. Ode, Hukkajukka, mie) Aihe on varmasti esillä myös tulevan syksyn kunnallisvaalilinjauksissa. Hyvä niin, sillä järjestelmä ei selvästikään toimi tällä hetkellä optimaalisesti.

Näin kesällä autojen lisäksi kaduilla pitäisi olla mahdollisuus säilöä myös fillareita. Tsygän raahaaminen pyöräkellarista tai rautaportin läpi on turha harmi. Miksei jokaisen talon eteen voitaisi varata ainakin yhden tai kahden autopaikan verran tilaa fillareille (ja mahdollisesti pienille moottoripyörille)? Nyt niiden säilöminen jalkakäytävillä haittaa myös jalankulkijoita.

Järjestelykustannukset eivät olisi suuret. Kaksi betoniporsasta riittäisi halvimpaan malliin. ”Deluxe”-mallissa kaupunki hankkisi painavia betonisia pyörätelineitä, joihin fillarit voisi kiinnittää rungostaan. Ei varmasti kallis sekään.

Pyörien huomioiminen katutilassa tekisi niistä jälleen asteen verran varteenotettavamman vaihtoehdon kaupunkiliikenteessä ja kannustaisi fillarin aktiivikäyttöön.

Yhden auton paikalle mahtuu helposti toistakymmentä fillaria.

kulttuuritehtaalla

Olin eilen pitkästä aikaa kokkareissa kun Kulttuuritehdas Korjaamo avasi ovensa.

Vaikutti mahtavalta; ratikkamuseon puoli oli laitettu todella hienoon kuntoon, tekniikka korkealaatuista, Suomen parhaat jazzmuusikot soittamassa taustamusiikkia, paljon tuttuja paikalla, Joonas Brandtin upeat valokuvat roikkuivat katosta, ruoka oli hyvää, alkoholi ilmaista ja sitä oli paljon.

Konsepti on Suomessa uusi. Korjaamossa yksityinen ja julkinen rahoitus yhdistyvät uudella tavalla. Käytännössä kaupunki maksoi ratikkamuseon remontin ja Korjaamo kustansi irtaimiston, tekniset laitteet ja maksaa tilasta (ei markkinahintaista) vuokraa museovirastolle.

Järjestelyssä kyseenalaista on taloudellinen asetelma. Miksi kaupunki tukee näin merkittävästi yhtä toimijaa, mutta ei jotain toista yrittäjää?

Minulle perusteluksi riittää se, että Korjaamo on erikoistapaus; ei sääntö, eikä malli kaikille kulttuuritiloille. Ratikkamuseo oli kannattamaton ja sen kävijämäärät keskeiseen sijaintiin nähden naurettavan pienet. Nyt kun ratikkamuseo on yhdistetty galleria- ja konserttitilaan molemmat voittavat – ratikat saavat kävijöitä ja galleria ainutlaatuiset puitteet. Kunnallisten päättäjien vain tulee pitää huolta siitä, että Korjaamo toteuttaa myös kulttuurillista tehtäväänsä järjestämällä korkealaatuisia yleisötapahtumia eikä keskity vain esim. yritysjuhlien järjestämiseen. Firmakekkereiden subventoiminen kaupungin budjetista ei olisi mielekästä. Sitä varten on olemassa omat täysin markkinaehtoiset tilansa.

Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Ohjelmisto on monipuolista, korkealaatuista ja kiinnostavaa. Ja selkeän omaperäistä. Korjaamolla on oma visionsa, linjansa, joka ei kilpaile kaikkien jo olemassaolevien tilojen ja toimijoiden kanssa vaan pyrkii löytämään oman ekologisen lokeronsa kaupungin elämässä.

Tuonne pitää saada kansanmusiikkifestarikin järjestettyä joku päivä! Keskipihalle tanssit, kulmasaliin klubi ja ratikkamuseoon konsertteja! Juuri tuossa kehyksessä minä haluaisin pelimanneja nähdä; moderni ja urbaani ympäristö. Toivottavasti rohkeutta ottaa monimuotoista sisältöä riittää.

Toisaalta gourmet-pastaa ja sponsorikaljaa nauttiessani en voinut välttyä ajattelemasta koko konseptin laajempaa kehystä. Jo pelkillä avajaisten tarjoilukuluilla pyörisi pieni teatteri vuoden. Minkälaista maailman- ja kulttuurinkuvaa Korjaamo edustaa?

Perinteisessä mielessä taiteilijat ja sitä kautta myös kulttuuri on usein käsitetty vasemmistolaiseksi. Taiteilijan arkkityyppi kun on köyhä yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta aiheitaan ammentava kollektiivisen syyllisyyden sijaiskärsijä. Räkä poskella näyttelijä huutaa puolityhjän (kellari)teatterin halkeileville seinille tärkeitä asioitaan nälkäpalkalla, tai todennäköisemmin apurahalla. Se, että yleisöä on vähemmän kuin esiintyjiä on lopullinen todiste taiteen korkeasta laadusta.

Tämän ”syvällisen vasemmistolaisen kulttuurin” vastakohdaksi on tavattu lukea viihde, jolla ei ole mitään muuta arvoa kuin hetkellinen nautinto, helppous, bling-bling. Sijoittuuko viihde kuitenkaan lainkaan politiikan perinteiselle akselistolle? Ei ainakaan yhtä selvästi kuin ”Taide”. Populaarikulttuurin voi ajatella olevan muutamia muotojaan lukuunottamatta epäpoliittista, lähtökohtaisesti kaikille kelpaavaa ja tarkoitettua vasemmalta äärioikealle. Kaupallisena toki oikeistolaisempaa kuin ”Kulttuuri”, mutta ehkäpä juuri siksi viihdettä ei ole taiteeksi ymmärrettykään.

(Mielenkiintoisen mutkan tekee valtiorahoitteinen ooppera, joka koetaan (oikeistolaisen) eliitin taiteeksi, vaikka se on yhteiskunnan rahoittamaa ja kaikkien tavoitettavaksi subventoitua.)

Korjaamon taidekuva on erilainen. Korjaamolta löytyvä kulttuuri on coolia, tyylikästä, vaaratonta ja sisäsiistiä, sanalla sanoen: ”korkealaatuista”. Arvovapaata se ei ole eikä edes yritä olla. Onko Korjaamo siis oikeistolaista kulttuuria? Onko sellaista? Muuttuuko mikä tahansa taide oikeistolaiseksi, jos siitä tulee kaupallisesti kannattavaa tai ”coolia”? Onko coolius oikeistolaisuutta vai oikeistolaisuus cooliutta?

Ainakin nykyinen muusikkopolvi tuntuu olevan lähes sietämättömän epäpoliittista. No palveluammatissahan tässä ollaan; olen itsekin soittanut sekä demarien että kokkareiden vaalitilaisuuksissa vihreiden jäsenkirjan omaavana, joten ehkäpä koko kysymyksenasettelu on nykyjään tarpeeton. Erilaisten kulttuurin ilmenemismuotojen yhteydessä yhteiskunnallista ulottuvuutta ei voi kuitenkaan ohittaa. Esimerkiksi klassisen musiikin muita musiikin lajeja korkeammalle valtion tuelle on poliittis-historialliset syynsä, jotka ovat täysin itse taiteen laadusta riippumattomia.

Korjaamolle on selvästi Helsingissä tilaa ja tilausta. Täytyy vain pitää huoli, että taiteenkin kentällä (erotuksena siitä viihteestä) löytyy tiloja ja järjestäjiä niin kokeelliselle ja epäkaupalliselle kuin coolimmallekin kulttuurille. Korjaamon konseptista ei saa tulla ainoa tapa, jolla kulttuuria Suomessa ja Helsingissä tuetaan, mutta on hyvä asia, että Grundsteinin kulttuuritehdas on olemassa. Jo pelkällä olemassaolollaan se herättelee ja haastaa muita toimijoita uusiin ideoihin.

pysäköinnistä

Vuokrasin pitkästä aikaa autoa männä viikolla. Easyrentista saa vuokrapirssin päivähinnoilla, jotka tekevät omistamisesta järjetöntä jos kuljetustarpeet ovat satunnaisia.

Parkkipaikan etsiminen Töölöstä sai jälleen hermot kireälle. Ainakaan arki-iltana niitä ei tuntunut olevan tarjolla missään. Selvä ongelma siis. Miten se pitäisi ratkaista? Tulisiko parkkipaikkoja lisätä esimerkiksi viistoparkin avulla kuten Museokadulla tehtiin?

Viistoparkkia Museokadulla

Ei. Helpotus on vain väliaikainen ja muutaman kuukauden kuluttua myös kaikki viistoparkit ovat täynnä autojen kokonaismäärän lisäännyttyä. Bonuksena tietysti myös ruuhkat pahenevat. Miksi näin siis yhä toimitaan?

Kantakaupungin parkkipaikka-ongelma pitäisi ratkaista asukaspysäköintimaksua nostamalla. Se on tällä hetkellä 36€ vuodessa alueesta riippumatta. Kyllä, 36€. Sillä summalla saa luvan varastoida romurautaa Helsingin keskustassa. Jokainen auto vie vähintään 4,5m2 yhteistä tilaa (1,5m * 3m) kadulta. 4,5m2 pääkaupungin ytimessä hintaan 3€/kk. Mikä muu hyödyke on näin halpa? Tämä selkeä alihinnoittelu onkin johtanut siihen, että myös järjettömän vähälle käytölle jääviä autoja kannattaa säilöä katujen varsilla.

Itseasiassa asukaspysäköinti on erittäin edullinen tapa hankkia varastotilaa Helsingissä. Jos hinauttaisin jonkin pakettiauton Tunturikadulle, voisin säilöä sitä asukaspysäköintimaksulla siellä vaikka maailman tappiin, vaikka en ajaisi sillä metriäkään. Katsastuksessa pitäisi ehkä käyttää kerran vuodessa. Typerää ja äärimmäisen tehotonta. Ymmärrän pysäköinnin, jos autolle on todella tarvetta ja käyttöä. Mutta toisaalta haluaisin aina löytää helposti tyhjän paikan kun sitä todella tarvitsen. Täyttöasteen optimi olisi mielestäni siis jotain lähellä 80%. Tarkistamalla asukaspysäköinnin hintaa aluekohtaisesti tämä voitaisiin helposti saavuttaa. Vaikkapa parin kympin kuukausimaksu ydinkeskustassa karsisi varmasti pahimmat pitkäaikaissäilöjät katujen varsilta. Autojen määrän vähentyminen kantakaupungissa olisi hyvä kokonaistavoite.

Toinen ihmetyttävä seikka on se, ettei polkupyörille ole edes Töölön kaduilla mitään kiinnityspaikkoja. Eikö fillareillekin voisi varata pysäköintiruutua sieltä täältä? Kolmen metrin matkalle mahtuisi helposti kymmenisen fillaria muutamaan betoniseen painoon kiinnittettynä. Pyörän vieminen aina erikseen sisäpihalle tai kellariin tekee sen käytöstä jälleen asteen verran hankalampaa ja näin ollen epäsuositumpaa.

Autojen viemä katutilan määrä pitäisi ylipäätään kyseenalaistaa. Museokatu on hyvä esimerkki; kadulla on jalkakäytävä n. 2 metriä, sen vieressä viistoparkki 2 metriä, ajoväylä 4 metriä, normaali parkkirivistä 1,5 metriä ja vielä toinen jalkakäytävä 2 metriä. Pysäköidyt autot siis vievät kadulta lähes yhtä paljon tilaa kuin jalankulkijoille varatut väylät. Onko tämä todellakin paras tapa käyttää julkista tilaa?

Kuu Kuun terassi Museokadulla

Voisiko terassi olla metrin leveämpi? Entä jalkakäytävät? Miksei kadun keskellä voisi olla puu- tai pensasistutuksia? Tarvitaanko autoja kaikille kaduille? Voitaisiinko pysäköintipaikkoja ”hajakeskittää” (kiitos Matti) siten, että viistoparkkeja pienemmille sivukaduille lisäämällä pääväylien pysäköintipaikat voitaisiin tyystin poistaa ja näin lisätä kaupungin yleistä viihtyisyyttä asuinympäristönä? Onko kaikilla kaduilla oltava parkkitilaa molempiin suuntiin? Miksi katuja pidetään yhä pääasiallisesti autojen säilöntäalueina?