Tallari 2.0?

(Kolumni on julkaistu Pelimannilehden joulukuun numerossa.)

Tallari täytti tänä vuonna 25 vuotta. Monelle kaltaiselleni akateemiselle pelimannille se on ollut ainutlaatuinen yhteys jo paremmille soittoapajille ehtineisiin pelimanneihin download gta 4 for free pc. Hosiojan Antin haitaritunneilla en oppinut vain kipaleita, vaan sain myös häivähdyksen siitä, kuka sävelmän oli Antille opettanut ja millainen tyyppi vanha soittaja oli ollut download facebook live. Ylen kantanauhojen, lukemattomien konserttien ja levytysten kautta Tallari on tullut tutuksi koko maassa. Nyt, neljännesvuosisadan yhdessä toimittuaan, yhtyeen jäsenet alkavat olla eläkeiässä microsoft team for free.

Kun Tallari vuonna 1986 perustettiin, ei kansanmusiikin ammattilaiskenttää varsinaisesti ollut olemassa. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto oli perustettu vain kolme vuotta aiemmin xbox spiel im hintergrund herunterladen. Ja tuolloin valtiolla oli tarjota musiikin tukemiseen vain yksi malli: klassisen orkesterimusiikin tarpeisiin kehitetty virkamieslaitos.

Kentän nykytilanne on täysin erilainen mavic mini video. Meitä maistereita on valmistunut Sibiksestä jo yli sata ja lisäksi vielä Joensuun ja Kokkolan AMK:sta koko joukko päteviä pelimanneja.

Millainen järjestely palvelisi kansanmusiikin kenttää seuraavat 25 vuotta mahdollisimman hyvin firefox pdf herunterladen? Onko vakituisiin eläkevirkoihin perustuva malli enää ainoa tai paras vaihtoehto?

Helsinkiläisen tanssiteatteri Zodiakin toimintatapa voisi olla tutustumisen arvoinen charts 2020 kostenlosen. Zodiakissa on myynti- ja tuotantohenkilöstöä, mutta taiteilijat, niin tanssijat kuin koreografitkin, palkataan määräaikaisiin pesteihin. Malli tuottaa monipuolisen kattauksen nykytanssiesityksiä erittäin kustannustehokkaasti download youku.

Sopisiko malli myös kansanmusiikille?

”Tallari 2.0” olisi koko maan laajuinen katto-organisaatio: sen vakituinen henkilökunta myisi keikat ja kiertueet, julkaisisi nuottivihkot ja levyt ja hoitaisi käytännön järjestelyt keikkapakuista palkanlaskentaan Children's games free download for pc. Muusikot puolestaan palkattaisiin harkinnanvaraisesti eri mittaisiin jaksoihin – kesto muutamasta kuukaudesta vuosiin.

Rautalangasta vääntäen voisi nykyresursseilla vuosittain toimia esim sims 3 houses. kaksi kuuden tai neljä kolmen kuukauden kestoista yhtyeprojektia. Vuosittain esimerkkini mahdollistaisi siis 8-16 kansanmuusikon työllistymisen ja 25 seuraavan vuoden aikana olisi Tallarin sateenvarjon alla toiminut jo 50-100 bändiä!

Tallari 2.0:n tavoite olisi tietysti kasvaa organisaationa, kun tuki ei olisi enää sidottu vain tiettyyn yhtyeeseen ja paikkakuntaan. Kuvitelkaapa millaista kansanmusiikkitarjonta olisi maassamme, jos vuosittain kymmenen kamupoppoota saisi puolen vuoden pestin! (Ja silloinkin kansanmusiikin valtionosuus olisi vasta Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin luokkaa.)

Järjestely mahdollistaisi alan koko kirjon tukemisen runonlaulusta kuplettiin ja arkaaisesta ambientista superpolskiin. Käytännön kannalta tärkeää on myös se, että ehdotukseni on toteuttavissa olemassaolevan VOS-laitosjärjestelmän piirissä.

Kansanmusiikin kentän olisikin aika miettiä yhdessä miten me ylipäätään tukea haluaisimme? Pitäisikö avustaa kiertueita, klubijärjestäjiä, festivaaleja, kuntia, yksilöitä vai yhtyeitä? Opettajia vai esiintyjiä? Pyritäänkö pysyviin virkoihin vai harkinnanvaraisuuteen? Eri painotuksilla saadaan aikaan erilaisia lopputuloksia. Tallarin sukupolvenvaihdos on hyvä hetki tälle keskustelulle.

Joka tapauksessa on aika saada kansanmusiikin kasvulle tunnustusta valtiolta. On lähes skandaali että 25 vuoden aikana tuki ei ole noussut, vaikka ala on kehittynyt huikeasti. Miksi suomalaista ammattilaisten esittämää kansanmusiikkia kuulee todennäköisemmin Kööpenhaminassa kuin Kajaanissa?

Kulttuuripolitiikkaa Perussuomessa

(Julkaistu SAYmaan vappunumerossa.)

Vaaliaamun darra oli melkoinen – alkoholijuomien väärinkäytöstä seurannut fyysinen ja Persujen vaalivoitosta johtunut henkinen downloads bilder kostenlos.

Tässäx tää ny sit oli? Pyllistetään Euroopalle ja unohdetaan kehitysmaat? Eikö ilmastonmuutos ollukkaan next big thing? Kielletäänkö postmoderni tekotaide download free sounds? Pitääkö hipstereiden pakata ironiset laukut ja muuttaa maailmalle?

Tärkein muutos kulttuuripolitiikan kannalta lienee se, että nyt meillä on yksi keskisuuri selkeästi (korkea)kulttuurivastainen puolue windows server 2016. Mitä Persut sitten voivat saada aikaan suomalaisessa kulttuurielämässä? Enpä usko että juuri mitään. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Ensinnäkin 81% kansanedustajista edustaa yhä kulttuurimyönteisiä puolueita – Persut eivät tee yksin ainuttakaan päätöstä download amazon prime videos on mac. Toiseksi politiikassa tarvitaan uhoavien mielipiteiden lisäksi myös asiantuntemusta, johtamistaitoja, näkemystä, kykyä kompromisseihin ja suhteita skype securely for free. Sitä kuuluisaa politiikan substanssiosaamista siis.

Jo ministeriön kaltaisen asiantuntijaorganisaation johtaminen, jossa suuri osa virkamiehistöstä ei Perussuomalaisten linjauksia allekirjoittane, on valtaisa haaste kokemattomalle poliittiselle toimijalle Download skype on german for free.

Virkamiehistön ja hallintokulttuurimme aiheuttama kitka on siis tällä kertaa siunauksellista.

Useimmiten kuitenkin kiroan järjestelmämme byrokraattista hitautta, sillä myös hyvien ja tarpeellisten muutosten tekeminen on lähes mahdotonta smart iptv auf fernseheren. Suomalaisen kulttuuripolitiikan suurin ongelma onkin mielestäni sen lähes täydellinen reagoinnin puute.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa kansanmusiikki herunterladen. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto perustettiin vuonna 1983. Ainoa valtion tuen piirissä oleva kansanmusiikkiorkesteri on Kaustisella majaileva Tallari, joka perustettiin vuonna 1986, jolloin osastoltamme ei ollut vielä valmistunut ainuttakaan koulutettua kansanmuusikkoa how can I from the library.

Nyt vuonna 2011 meitä on valmistunut osastoltamme yhteensä jo 96 kappaletta. Koko joukko vielä lisäksi ammattikorkeakouluista. Miten valtiollinen kulttuuripolitiikka on huomioinut tämän uuden muusikkojoukon exchange downloaden? Ei mitenkään.

Tänä vuonna valtio jakoi ensimmäistä kertaa 100 000€ klubi- ja kiertuekonsertteja varten. Tällä apajalla ovat toki pelimannien lisäksi myös jatsarit ja popparit, joiden osalta tilanne on täysin sama – koulutettuja muusikoita on satoja, ellei jopa tuhansia, mutta valtion ja kuntien tuki ohjataan yhä vain klassisen musiikin orkestereille. Käytännössä täysin samoille toimijoille kuin 1980-luvullakin.

Myös viime hallituskaudella tapahtunut kulttuurin määrärahojen valtaisa kasvu valui näille samoille laitoksille: pelkästään klassisen musiikin orkestereiden vuotuinen valtion tuki nousi yli kahdeksan miljoonaa euroa yhteensä noin kahteenkymmeneen miljoonaan euroon.

Rakenteellisten muutosten toteuttamiseen tarvittaisiin joko asiansa osaava kulttuuriministeri tai valtaisa rahoituskriisi. Ehkä tällä kertaa on parasta laittaa kädet ristiin ja toivoa että kumpikaan ei osu kohdalle.

Vaalipäivän jälkeisenä iltana Facebook kutsui kokoon “Suuret Vaalipettymysjamit” kalliolaiseen kuppilaan. Siellä sitä sitten istuttiin, puitiin vähän politiikkaa ja soitettiin paljon pelimannimusiikkia.

Kotiin lähtiessäni katsoin kadulta trendikkääseen Bar Molotoviin, jossa nuoret postmodernit pelimannit soittivat jumalaisen taitavasti ja vetävästi juurevaa pohjoismaista kansanmusiikkia. Itku meinas päästä kun oli niin ihanaa. Ei taidetta mikään politiikka voi kieltää tai estää. Se on aina pikkusieluista vihapuhetta voimakkaampaa.

jameista

Monet musiikin tyylilajit ovat elävimmillään konserttitilaisuuden sijaan jameissa; tavalla tai toisella spontaaneissa, hetkessä syntyvissä musisointihetkissä. Perinteinen kansanmusiikki ja jazz suorastaan perustuvat jammailulle.

Siksi oletinkin pääseväni osallistumaan jameihin vähintäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti kun muutin Helsinkiin opiskelemaan kansanmusiikkia vuosituhannen vaihteen tienoilla herunterladen. Jameja ei kuitenkaan ollut. Ja silloin harvoin kun soittimet kaivettiin esiin oli biisivalikoima joko valitettavan kapea tai sitten yhteisiä ralleja ei tahtonut löytyä. Tai sitten en vaan osannut – katselin vierestä kun Järvelän suku veteli tuntikausia ruotsalaisia polskia.

Polte päästä jamisoittamaan oli kuitenkin kova. Aloimmekin järjestää muutaman kaverin kanssa säännöllisiä kansanmusiikijameja Helsingissä noin seitsemän vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden, puolitoista soittelimme Macondossa Pitäjänmäellä, sieltä siirryimme London Pubiin keskustaan ja sieltä sitten Sanomatalon Painobaariin, jossa sittemmin olemme soitelleet nelisen vuotta Perinnearkkujamit -otsakkeen alla videos from facebook ipad. Satunnaisesti olemme soitelleet muuallakin esim. Black Doorissa, Milenkassa ja Mustassa Kissassa.

Vähitellen homma on kehittynyt aivan valtavasti: biisivalikoima on laaja ja monipuolinen, soittajien joukko on kasvanut muutaman hengen ydinryhmästä toisinaan jopa ”liian isoksi” – parhaimmillaan jameissa on ollut lähemmäs kymmenen viulistia sekä useita haitaristeja, kitaristeja, puhaltajia, basisti ja harmoninsoittaja. Valtavan mahtavaa massameininkiä! Uusia biisejä lisätään jamiohjelmistoon mm. ”jamit!”-ryhmän avulla Facebookissa snapchat videos downloaden. Toivoaksemme olemme onnistuneet säilyttämään jameissa myös matalan kynnyksen – kansanmusiikin hienoimpia puolia kun on se, että samoihin jameihin voi osallistua niin pitkän linjan tekijät kuin aloittelijakin.

Myös kansantanssijat ovat löytäneet jamimme ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, Sanomatalon Painobaari on Suomen paras paikka nähdä ja kuulla elävää suomalaista kansantanssia ja kansanmusiikkia herunterladen.

[vodpod id=ExternalVideo.973328&w=425&h=350&fv=loc%3D%252F%26autoplay%3Dfalse%26vid%3D5289423%26locale%3Den_US]

Tallenne viime keväältä web-kameralla kännykkäliittymän yli. Pahoittelen teknistä tasoa. Seuraavat jamit muuten 8.11. klo 20 alkaen. Tervetuloa, vapaa pääsy.

Muutaman sadan metrin päähän on rakentumassa kovin toisenlaista musiikkikulttuuria herunterladen. Tarkoitan tietysti 160 miljoonan euron Musiikkitaloa.

Mikään mitä olen siitä projektista tähän asti kuullut ei ole saanut minua toiveikkaaksi tulevaisuuden suhteen. Pelkästään Sibelius-Akatemian vuokrakulut nousevat 3,3 miljoonaa euroa – samaan aikaan perusopetuksesta säästetään bluetooth herunterladen pc kostenlos. Yhdenkään talon vakituisen toimijan ykkösintressinä ei ole myöskään tehdä Mökistä aidosti moniarvoista, uutta luovaa ja kaikille avointa tilaa. Musiikkitalosta on tulossa klassisen musiikin yhteiskunnallisen arvostuksen ulkomuseo, jonka seinien ylläpitoon hukataan nekin resurssit, joilla olisi voitu luoda kulttuuria herunterladen.

Valitettavaa.

En halua kuitenkaan olla pelkästään kärttyisä varhaiskeski-ikäinen. M-talolla tulee olemaan posiitiivisiakin vaikutuksia, monet niistä vaan saattavat olla epäsuoria. Mielestäni on täysin selvää, että kun 500-700 musiikinopiskelijaa ja pari sataa ammattimuusikkoa muuttavat ydinkeskustaan, syntyy jotain uutta aivan takuulla tidal songs. Mihin opiskelijat menevät kun koulupäivä päättyy? Pitäjänmäeltä kaikki halusivat pois mahdollisimman nopeasti. Täysin ymmärrettävää – P-talo kun on hirveä teollisuuskiinteistö hirveällä teollisuusalueella, josta julkisella liikenteellä kotimatka saattaa helposti kestää toista tuntia. Keskustassa voi viipyä ja viihtyä.

Painobaarilla olisikin tuhannen euron paikka profiloitua muusikko- ja musiikkiystävälliseksi soittoravintolaksi pixel gun 3d kostenlos downloaden!

Suorastaan erinomainen esimerkki löytyy Jyväskylästä: Jazz-baari / Poppari. Paikalla on Suomessa
legendaarinen maine; yhä kiertuebändien muusikot saattavat oman keikkansa jälkeen poiketa Popparin lavalle soittamaan jameja.

Jazz Bar tuli murkkuikään, ja toimintansa aikana se on järjestänyt lähes 3000 keikkaa sekä lukemattoman määrän jameja. Toiminta on palkittu useilla tunnustuksilla.

—-

Jamikulttuuri on kukoistanut 15 vuotta ja jatkokin näyttää hyvältä. Popparin lava ja soittimet ovat soittotaitoisille käytössä joka ilta, eli keikkojen jälkeen on mahdollista päästä jammailemaan vierailevien artistien kanssa (edellyttäen että talon laitteisto on saatu lavalle). Tiistaisin on jazzjamit ja keskiviikkoillat on pyhitetty pop/rock -jameille, mikäli ko. iltoina ei ole keikkoja. Popparista löytyy nuotistot sekä pop/jazz real bookit, joten yhteiset biisit on helppo löytää.

Perussatsaus on kohtuullinen: asialliset soittopelit (sähköinen flyygeli, rumpusetti, sähköbasso, puoliakustinen kitara, pari styrkkaria) saanee alta kymppitonnin, huoltoihin mennee alta tonni vuodessa. Sitte vaan soittaville asiakkaille kaljaa vähän edullisempaan hintaan ja konsepti on kasassa. Muusikoiden huijaaminen hyvään meininkiin on helppoa ja halpaa.

Popparin soitinvalikomaa takahuoneessa.

Hommaa voi tietysti aloitella kevyemminkin, vaikka jamit joka keskiviikko, jolloin sinne voidaan erikseen roudata vehkeet. Mutta takuulla hauskempia, spontaanimpia kohtaamisia ja musisointia syntyisi, jos laitteet olisivat aina valmiiksi paikalla ja vain ihmisten pitäisi valua paikalle. Itse asiassa jamiravintolan perustaminen olisi sen sortin kulttuuriteko, että hyvällä tuurilla (ja hakemuksella) hankkeeseen saattaisi löytyä jopa apurahoitustakin.

Mites on, Painobaari? Tulisiko syksystä 2011 jamisyksy? Kuka lähtisi vetämään jazz-jameja? Entä pop-jamit?

festivaalin tasapainotila

Jukka Hauru kirjoitti eilisessä Hesarissa katkerasti Porin festivaalien nykytilasta otsikolla ”Näkemiin ja hyvästi Pori”.

Kolmeen vuosikymmeneen on riittänyt paljon arvosteltavaa, mutta vähitellen Pori on noussut massaluonteensa mukaisesti kaiken arvostelun yläpuolelle yleisrytmifestivaaliksi ja matkailutapahtumaksi lukemattomien muiden rockfestivaalien joukkoon.

Yleisön laadullinen aliarvioiminen jatkuu, koska määrälliset tavoitteet on pakko saavuttaa. Festivaalijohto etsii vanhoja tähtiä, toisaalta uusia trendikuplia download songs at imusic. Näiden väitetään kustantavan pienet jazznurkat, mutta festivaalin kasvaessa marginaalien rooli on vain kutistunut.

Porin niin sanottu kehitys on masentavaa myös siksi, että se kuvastaa kulttuurimme yleistilaa. Porissa symboloituu kaikkien medioiden elinehto: massakulttuurin hegemonia ja viihteen totalitarismi. Aidon kritiikin asemaa vaikeuttaa se, että massakulttuurikritiikki on julkilausumattomasti kiellettyä.

On vain ikäpolvia ja niiden viihdetarpeen tyydyttämistä. Taiteelliset merkitykset latistuvat hauskanpitoon ja jäljelle jää vain festivaalien sosiaalinen ja kaupallinen merkitys Download rc flight simulator for free german full version. Massamusiikki yhdenmukaistuu, vain marginaalit pirstaloituvat. ”Taide” on valtanuorisolle kirosana.

Haurun sanamuodot ovat lähes täsmälleen samat kuin ne, joilla klassisen musiikin vanhemmat valtiomiehet moittivat musiikkielämän muutoksia. Ja täytyy tunnustaa että olen itsekin silloin tällöin syyllistynyt samaan jurnotukseen.

Olenko siis hypännyt keski-iän yli suoraan narisevaksi kansanmusiikkikääkäksi? Oliko ennen kaikki paremmin?

Ei ollut. Todellakaan. (Ja toivottavasti keski-ikäkin on vielä edessä päin – pikkuvanha narisija olen ollut jo siitä pitäen kun opin puhumaan.)

Suomessa ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon tapahtumia näin laajalla skaalalla; löytyy pientä, suurta, keskikokoista, kyläjuhlaa, kansainvälistä… Lisäksi kotimaisen tarjonnan laatu on nykyisin aivan järkyttävän korkea lieder direkt aus youtube downloaden.

Mistä sitten on kyse ja miksi Hauru on myös oikeassa?

Elmun kansanjuhlaa Alppipuistossa. Helsinki tukee tapahtumia.

Porin ongelmia ovat Suomen koko ja organisaatioiden luontainen kasvun dynamiikka.

Suomi on aivan liian pieni markkina-alue kaupallisin ehdoin toimiville kansainvälisen tason festivaaleille. Jos tänne halutaan keikalle jazzin maailmantähtiä, niin silloin maksavaa yleisöä täytyy olla kymmeniätuhansia download driver hp. Esim. Saksassa tai Ranskassa, joissa suuren festivaalin markkina-alue on lähes koko Keski-Eurooppa, jazz-yleisö on myös moninkertainen. Tällöin kompromisseja muun ohjelmiston suhteen ei tarvitse tehdä. Pelkkä jazz-yleisön miellyttäminen riittää.

Suomessa markkina-alueen marginaalisuus voidaan kiertää vain kasvattamalla valtion yleisömääristä riippumatonta tukea festivaaleille.

Arvatkaapa huviksenne minkä musiikin tyylilajin juhla saa eniten rahaa netflix filme downloaden fehler?

Viisi suurinta opetusministeriön tuen saajaa vuonna 2007

Tapahtuma
Savonlinnan Oopperajuhlat 660 000
Tampereen Teatterikesä 217 000
Kuhmon Kamarimusiikki 172 000
Kuopio Tanssii ja Soi 151 000
Kaustinen Folk Music Festival 150 000

Onko kumma, että Pori Jazz joutuu tekemään taiteellisia kompromisseja ohjelmistoonsa samalla kun Kuhmo ja Savonlinna voivat paremmin keskittyä sisältönsä laadulliseen kehittämiseen?

Valtion tukea eri festivaaleille tulisikin tarkastella uudestaan sekä alueellisesti että taiteen lajien tasa-arvon kannalta. (Kauneinta olisi tietenkin kohottaa kaikkien festivaalien tukia roimasti ilman leikkausta Savonlinnan rahoihin – on tärkeää että Suomesta löytyy edes yksi kansainvälisen tason oopperafestivaali. Jälleen markkina-alue -logiikka: ei SOFkaan pysy pystyssä eurooppalaisessa kilpailussa ilman julkista tukea.)

Festivaalien taloudellinen merkitys voi olla paikallisesti rutkasti tukea suurempaa; esim herunterladen. Kaustisen ravitsemusliikkeet tekevät käsittääkseni festivaaliviikon aikana melkoisen siivun koko vuoden tuloksesta. Ilman kansanmusiikkijuhlia koko alueen palvelutalous olisi siis eri tolalla. Kulttuurin tukeminen onkin aluepolitiikka parhaimmillaan – elvytystä, jossa kaupan päälle saadaan (kohtuuhintaisia) kulttuuritapahtumia kansalaisille ja työtä taiteilijoille!

Toinen varsin yleinen kulttuuritapahtumien ongelma on ”jatkuvan kasvun logiikka”.

Festivaalit, kuten organisaatiot yleensäkin, harvemmin kehittävät toimintaansa supistumalla download outlook topic. Jos vaan resurssit antavat myöten, juhlat haluavat lisää artisteja, anniskelupisteitä, lavoja, päiviä jne. ”Enemmän on enemmän” -logiikka jyllää. Kasvanut festivaali taas sitten vaatii kookkaamman budjetin ja organisaation, joka taas puolestaan vaatii entistäkin suurempien ihmismassojen liikuttelua. Ja suuret joukot eivät Suomessa lähde Poriin kuuntelemaan Tomasz Stankoa, mutta Totoa tai John Fogertya kyllä. Vain pakon edessä organisaatiot ovat valmiita leikkauksiin pois herunterladen garmin. Kasvu on paljon helpompaa kuin hallittu tiivistäminen.

Suurten massojen hyväksymän mainstream-hutun myötä festivaalit sitten menettävät jotain ytimestään; siitä perussyystä, miksi ne ovat ylipäätään olemassa. Tai miksi niitä tuetaan. Kaupallisesti kannattavia rokki- tai iskelmäjuhlia on tuskin tarpeen sponsoroida kulttuuriministeriön toimesta, vaikka elinkeinopoliittisesti se saattaisi usein ollakin järkevääkin.

2008 Kaustisella oli joka ilta iskelmänimi tanssittamassa kansaa tai päälavan vetonaulana joku tv:stä tuttu tähtönen itunes songs. Tänä kesänä ei ollut. Ja moni kiitteli. Oli kuulemma hyvä fiilis. Tosin yleisötavoitteestakin jäätiin. Yhtälö ei siis toimi. Suun ja säkin on kohdattava ennemmin tai myöhemmin.

Voiko festivaali löytää tasapainotilan kriisiytymättä joko taloudellisesti tai sisällöllisesti? Onko tasapainotilaa edes olemassa? Miten toimintaa voi kehittää ilman epätoivottavaa kasvua?

Ainakin festivaalien taiteelliselta johdolta vaaditaan järkyttävän paljon asiantuntemusta ja näkemystä download audios. Ymmärrystä siitä, mikä on juhlien ydinsisältö. Onko se musiikki vai VIP-teltan muovituopit? Ei käy kateeksi heidän leiviskänsä.

”kansanmuusikko ja kulttuuriaktiivi”

Tuoreesta Rondo-lehdestä löytyy Kare Eskolan kirjoittama juttu ”Nykyetno elää klubeilla”, jossa mm. allekirjoittanut pääsi haastateltavana kertomaan näkemyksiään kansanmusiikin tilasta. Kaiken sanomani takana seison, mutta muutamat ”soundbitet” ovat siinä määrin poleemisia, että parempi varmaan tarkentaa näin blogilla vielä mitä tarkoitin.

– Olisihan se hirveä menetys, jos kansanmusiikki typistyisi konserttisalimusiikiksi, sanoo kansanmuusikko ja kulttuuriaktiivi Hannu Oskala 3-wins games for free download. – Se on niin paljon muutakin. Ja aika tärkeässä yhteydessä kaljaa juovaan kansaan.

Ei. Kalja ei ole elinehto kansanmusiikille. Ihan selvinpäinkin voi soittaa ja kuunnella. Mutta mielestäni myös vapaammassa klubiympäristössä pitää kansanmusiikkia olla kuultavissa – erilaiset yleisökontaktit synnyttävät erilaista musiikkia. Jos soitamme vain konserttisaleissa hiiren hiljaa pysyttelevälle yleisölle, etäännytään ko. musiikin alkuperäisestä esitystilanteista turhan kauas meteoschweiz app herunterladen. Ei Otto Hotakaisen rytmikäs polkka-tyyli syntynyt kirkossa, soiton piti kuulua tanssin paukkeen ja ihmisten hihkumisen yli akustisestikin, siksi nykykorvaan jo turhankin voimakas jousen käyttö oli tarpeen.

Klubitoiminta tuntuu erittäin luontevalta kodilta suomalaiselle nykykansanmusiikille. Toki lajityyppi elää myös kesäfestivaaleilla, tanhuväen häissä, maakuntien haitarikerhoissa ja niissä ”intiimeissä konserteissa”. Mutta tulevaisuuden kannalta nuorten aikuisten kaupunkiarki on erityisen tärkeä kohde.

Ongelmana on, kuinka saada toimintaan jatkuvuutta. Nuoret huippumuusikot pyristelevät edelleen ilman vakiintunutta estrdia iphone klingelton kostenlos herunterladen.

– Perinnearkkua ei kukaan jaksa pyörittää kymmentä vuotta pidempään vapaaehtoistyönä, arvoi Hannu Oskala. – Se on ensisijaisesti pilotti, joka näyttää valtiovallalle, että tällaiselle musiikille on sekä tarjontaa että kysyntää, eikä se edes maksa paljon.

Oskalan toiveissa on, että kun formaatti nyt on synnytetty, sille heltiäisi vakiintunutta tukea, ja huipputason nykyetno-osaajille saataisiin sellaisia keikkoja, joita olisi mukava sekä soittaa että kuunnella. Oskalalla riittää ideoita – valtio voisi vaikkapa kilpailuttaa ohjelmapalveluyrityksiä järjestämään kansanmusiikkikiertueita.

Käsittääkseni Britanniassa ainakin osa valtiollisesta kulttuurista toimii juuri näin; ohjelmatoimistoja kilpailutetaan tuottamaan erilaisia kiertueita herunterladen. Näin raskasta byrokratiaa tarvitaan mahdollisimman vähän ja rahan käyttö keskittyy erilaisten kulttuurisisältöjen järjestämiseen. ”Kaupallisten ohjelmatoimistojen” käyttö ei kerro mitään sisällöistä – kyllä täysin ”epäkaupallisellakin musiikilla” on omat agenttinsa ja managerinsa, jos sille vain luodaan ”markkinat”.

Oskalan mukaan suomalainen orkesterilaitos on luonut muusikkostandardin, joka on poikkeuksellinen muusikkouden historiassa: muusikon, joka nauttii kuukausipalkkaa ja soittaa omassa orkesterissaan neljä konserttia kuukaudessa.

– Se on mukava formaatti ja auttaa asuntolainan saamisessa, ja on valitettavaa, että ne vakiintuneet edut on unohdettu muiden musiikin lajien edustajilta, polemisoi Oskala free youtube to mp3 kostenlos downloaden 2011.

Kansanmusiikille hän ei kuitenkaan toivo samanlaista järjestelmää – ei uusia Tallareita:

– Freelancerius on tälle genrelle lähes elintärkeää, siis se että kokoonpanot ja esiintymispaikat vaihtelevat.

Ja huh. Älkää nyt kukaan vaan ymmärtäkö tätä lausahdusta siten, että haluaisin romuttaa koko nykyisen klassisen musiikin orkesterilaitoksen. Se on erinomainen järjestelmä siihen mitä se tekee: tarjoaa klassista orkesterimusiikkia kuultavaksi elävänä ympäri Suomen. Ja vaikka seuraavissa kappaleissa esitänkin tiukkaa kritiikkiä nykyiselle systeemille, täytyy muistaa, että orkesterilaitoksella on paljon positiivisia ”ulkoisvaikutuksia”, joiden arvoa ei voi taskulaskimella mitata hörspiel kinder kostenlos herunterladen. (Esim. kuinka parikymmentä muusikkoa/näyttelijää/tanssijaa vaikuttaa pienen paikkakunnan henkiseen ilmapiiriin, jonka mukaan vaikkapa korkeakoulutetut lääkärit saattavat valita asuinpaikkansa.)

Täysin ongelmaton järjestelmä se ei silti ole. Ravistelemiselle on tarvetta. Ja laitoksen puolustajien parista huokuva muutosvastarinta jo pelkälle kriittiselle tarkastelulle on mielestäni pitkällä tähtäimellä vahingollinen myös klassisen musiikin tulevaisuudelle Suomessa. 1970-luvun perusteluilla ja organisaatioilla ei pärjätä enää 2010-luvulla.

1. Klassista musiikkia on paljon muutakin kuin orkesterimusiikki kostenlos winzip download vollversion. Tarjoaako nykyinen orkesterilaitosjärjestelmä parhaan kattauksen koko sitä kirjoa, mitä ns. klassinen musiikki pitää sisällään? Miksei jähmeän kuukausipalkkaisen järjestelmän ohessa (tai jossain päin Suomea tilalla) voisi olla myös ns. klassisen musiikin kiertuepohjaista toimintaa? Vanha musiikki, kamarimusiikki (klassisen musiikin pienkokoonpanot 2-8 henkeä), uusi musiikki ja solistien resitaalit joutuvat suotta paitsioon yksipuolistavan orkesterilaitoksen vuoksi.

2. Ns. klassisen musiikin orkesterisoittajat ovat valtion tarjoamien työtilaisuuksien ja pitkäkestoisten työpaikkojen suhteen kohtuuttoman paljon paremmassa asemassa kuin muiden musiikinlajien edustajat facebook video apple. Suomesta löytyy n. 1000 kuukausipalkkaista klassista muusikkoa, n. 20 jatsaria (UMO) ja 5 kansanmuusikkoa (Tallari). Tilanne ei ole kestävä. Onko mitään järkeä, että suuri osa eturivin jazzmuusikoistamme ansaitsee leipänsä opettamalla samalla kun klassiset muusikot voivat keskittyä soittamiseen? Ei.

3. Orkesterilaitosjärjestelmä keskittää musiikkitilaisuudet maantieteellisesti suuriin asutuskeskuksiin, vaikka lähes jokaisessa niemenmutkassa maassamme on jokin konserttitoimintaan soveltuva tila. (Kirkko, auditorio, jumppasali jne.) Kulttuurin kiertuetoimintaa kehittämällä voitaisiin korkeatasoisia elävän taiteen kokemuksia saada huomattavasti suuremmalle osalle väestöä microsoft stream video. Maaseutu ei pysy elävänä pelkillä maataloustukiaisilla.

4. Orkesterilaitos on taiteen tuotantomuotona jähmeä ja ei sovellu kaikille musiikinlajeille sellaisenaan. Vaikka esim. Tallari on tehnyt hienoa työtä viimeiset parikymmentä vuotta, ei se kuitenkaan edusta sellaista kansanmusiikin kuvaa, joka mielestäni on elävintä ja tuoreinta. Freelancerius, jatkuva muutos, kehittyminen ja vaihtuvat kokoonpanot, jotka ovat mielestäni vahvasti sekä kansanmusiikin että jazzin ytimessä tuntuvat vastakohdalta kuukausipalkkaiselle eläkeviralle prime video downloaden mac.

Viime aikoina on myös puhuttu paljon kulttuurialojen ylikoulutuksesta. Tavallaanhan tämä pitääkin paikkansa; nykyisellä kulttuurin tuen määrällä läheskään kaikille ei riitä koulutustaan vastaavia työtehtäviä. Hyvä kysymys kuitenkin on, onko kulttuurin tuen kohdistuminen ja kulttuurin tuen kokonaismäärä kohdallaan maassamme? Ei kai kukaan voi väittää, että Suomessa olisi aivan liikaa kulttuuritilaisuuksia kautta maan? Kulttuurin valtakunnallinen tarjonta ei suinkaan ole yhtä laajaa ja monipuolista kuin Helsingin konserttikalenterista voisi päätellä. Pullonkaula on järjestelmän tarjoaman tuen muodoissa.

Jazzille, kansanmusiikille ja muillekin ”epäkaupallisen, mutta korkeatasoisen musiikin muodoille” tuleekin kehittää oma tukijärjestelmänsä, joka mahdollistaa konserttitoiminnan kaikkialla maassamme. Ja miksi rajoittua vain musiikkiin? Mm. maantieteellinen keskittyminen on musiikkia räikeämpää esim. nykytanssin saralla. Kulttuurin tuki pitäisi voida irroittaa laitoksista tiukkoine genrerajoineen, ja kohdistaa tilaisuuksiin.

Miltä näyttäisi ulkoistettu kulttuuri? Miksei kulttuuria voisi ulkoistaa? Täytyykö jokaisella kunnalla olla täysi koko kulttuurituotannon ketju palkkalistoillaan? Eikö asiantunteva tilaajaorganisaatio riittäisi? Onko kulttuuritoimen tärkein tehtävä taata kuukausipalkkaisia virkoja taidealoille vai tuottaa mahdollisimman monipuolisia ja korkeatasoisia tilaisuuksia kuntalaisille?

Itse asiassa ns. taiteen vapaa kenttähän on jo ulkoistettua, kunnille ja valtiolle äärimmäisen edullista taidetta. Hyvänä esimerkkinä hyvin tuntemani Tanssiteatteri Hurjaruuth, joka saa Helsingin kaupungilta vuosittain vähemmän tukea kuin mitä se maksaa Kaapelille (kaupungin kiinteistö) vuokrana. Kaupunki ei siis tavallaan tue Hurjaruuthin korkeatasoista esitystoimintaa eurollakaan.

Vapaa kenttä kunniaan ja rahoitus nousuun! Lukekaa koko juttu kamu-klubeista tuoreesta Rondosta. Hop!