Kinkkua, kinkkua!

Ensin tunnustus: minä rakastan lihaa. Mureaa lammasta pääsiäisenä, kinkkua jouluna, verevää pihviä grillistä, tulista chorizoa lauantai-iltana ja rasvaista pekonia sunnuntaiaamuna.

Myönnän myös auliisti että lihansyönti on syntiä – kuten monet ah niin nautinnolliset asiat.

Kuva: Kjetil Rae (Flickr/cc-license)

Kuva: Kjetil Rae (Flickr/cc-license)

Lihan syntitaakalle on monta syytä. Ensinnäkin me syömme sitä aivan liian paljon – vuonna 2012 keskimääräinen suomalainen lapioi lihaa 77,5 kiloa, josta noin 75% eli 1,1 kg viikossa ns. punaista lihaa. Syöpäjärjestöjen mukaan punaista lihaa ei kannattaisi syödä yli 300 grammaa viikossa. Ylitämme suositellun ylärajan lähes nelinkertaisesti ja paksusuolen syövät lisääntyvät vastaavasti. Liika vaan on liikaa.

Toisaalta lihantuotanto on valtaisa globaali ympäristöhaitta: maailman karjatalous tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin liikenne, se on myös maailman suurin yksittäinen vesistöjen saastuttaja, joka käyttää 70 prosenttia kaikesta maatalousmaasta. Laidunmaan alta kaadetaan vielä metsääkin, joka muutoin toimisi hiilinieluna. Planeettamme peltopinta-ala riittäisi helposti ruokkimaan koko kasvavan ihmisväestön, jos söisimme vähemmän eläimiä. Länsimaisella dieetillä taas tarvitsemme peltoja rutkasti enemmän.

Lisäksi tuotannon arki ei kaikilta osiltaan kestä päivänvaloa eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Argumentit lihansyöntiä vastaan ovat aukottomia. Ihminen ei tarvitse lihaa elääkseen ja nykyisin kuluttamamme määrät ovat haitallisia terveydellemme. Ja nämä ovat ihan vaan faktoja – vaikket välittäisi maailmanpelastamisesta niin kai oman peräsuolen kohtalo kiinnostaa?

Kuva: Misha Kenner  / Feedlots

Kuva: Misha Kenner / Feedlots

Miten nämä tosiasiat ovat sitten soviteltavissa yhteen oman lihansyöntini kanssa? Miten voin jyystää ulkofilettä vaikka tiedän että se tuhoaa planeetan eikä ole hyväksi edes omalle suolistolleni? Hahaa! Vihreää kaksinaamaisuutta! Siellä se litkii lattea ja matkustaa etelään mutta vaatii muita savimajoihin lanttua jyrsimään!

Sallinette että palaan ajassa hiukan taaksepäin.

Kouluaikoinani en juuri ajatellut mitä söin. Ihan oikeasti. En vaan funtsinut asiaa. Eikä se tullut vastaan edes lukiossa. Tytöt, kalja ja musiikki kiinnostivat paljon enemmän. Ruoka oli jotain jota oli tarjolla koulun ruokalassa, sinne mentiin päivittäin ja suoritettiin mättö. Sama suhde ravintoon jatkui opiskellessa. En minä miettinyt mitä suuhuni paiskoin. Nälkä lähti ja sillä hyvä.

Vasta Helsingissä ja vihreisiin liityttyäni aloin miettiä syömisiäni ja sitä että ravinnolla ylipäätään on jotain muutakin merkitystä. Että valinnat voivat vaikuttaa sekä omaan että koko planeetan terveydentilaan. En kuitenkaan vuosiin ollut valmis tekemään mitään muutoksia.

Sitten yhtenä iltana grillillä baarista kotia kohti kolutessa tajusin että oikeastaan se hampparin lihapihvi ei maistu kovin kummoiselta. Itse asiassa se halvan rasvan ja halvan lihan yhdistelmä maistuu… …pahalta. Tilasin kasvishampurilaisen. Sillä tiellä ollaan.

Vähitellen ystävien kautta aloin tutustua muihinkin vaihtoehtoihin. Noin seitsemän vuotta sitten hankin ensimmäisen kerran kotiin tummaa soijarouhetta, ja aika pian sen jälkeen myös tofua. Nykyään kaapista löytyy myös hyvä valikoima papuja ja linssejä.

Tästä on vähitellen seurannut huomattava muutos kulutuksessani – meille ei enää kotiin osteta ruoanlaittoa varten lihaa kuin ehkä kerran parissa kuukaudessa jos sitäkään. Soijarouhe on korvannut jauhelihan 100%, kalan ja tofun hoidellessa loput. Noin kerran kuussa ostamme pekonia tai laadukasta leikkelettä – juuri sitä nautintoa varten.

Suurin osa lihankulutuksestani tapahtuukin ravintoloissa, lounailla ja (työ)matkoilla. Uskallan kuitenkin väittää että oma lihanmussutukseni on laskenut erittäin merkittävästi ja lienee tällä hetkellä lähellä syöpäliiton suositusta. Pyrin valitsemaan myös ravintoloissa kasvisvaihtoehtoja ja suosimaan kalaa. Loppujen lopuksi nää on aika pikkujuttuja: tilaan falafelia kebabin sijaan, tofua kanan ja lohta pihvin tilalle. Ei mitään ihan suhteetonta kärsimystä.

Falafel ranskalaisilla ja kaikki mausteet, kiitosh!

Falafel ranskalaisilla ja kaikki mausteet, kiitosh!

Koenko olevani fanaattinen ituhippi? En todellakaan. Koenko tehneeni suuria myönnytyksiä ruokavalioni suhteen? En. Onko ruokavalioni nyt terveellisempi ja ilmastollisesti kestävämpi kuin kymmenen vuotta sitten? Takuulla, rutkasti. Rakastanko yhä pekonin tuoksua sunnuntaiaamuisin? Todellakin.

Pääsyyt miksi en ole täysin kasvissyöjä ovat ihan puhdas hedonismi, kuten jo totesin: rakastan lihaa, ja se että kiertävänä muusikkona elämä vaan on helpompaa kun ei tarvitse miettiä onko kasvisruokaa aina saatavilla vai ei. Kasvissyönti olisi siis mahdollista mutta en koe absolutismia tarpeelliseksi tässäkään asiassa – onhan lihaa kuten esim. riista, joka Suomessa pitää joka tapauksessa pyytää ja syödä. (Mutta ei sillä riistalla kaikkea lihansyöntiä voi perustella, sen osuus kun on kuitenkin vain noin kaksi prosenttia Suomessa syödystä lihasta.)

Jo muuttuneen ruokavalioni vuoksi en kokenut tarpeelliseksi osallistua ”lihattomaan lokakuuhun” – yhden kuukauden absolutismia paljon parempi vaihtoehto kun on vähälihainen vuosi. Mutta lihaton lokakuu oli mielestäni valtava menestys. Se sai ihmiset ylipäätään ajattelemaan syömistään ja sitä että jokin vaihtoehto voi ylipäätään olla mahdollinen. Jopa se miten Tero Vaara reagoi tempaukseen kertoo oikeastaan siitä että asia alkaa saada tilaa ihmisten ajatuksissa – eihän sitä muuten tarvitsisi vastustaa niin voimalla.

Pasted_Image_11_17_13_4_41_AM

Lihankulutuksemme on kasvanut valtavasti.

Miten tästä henkilökohtaisesta valinnasta sitten päästään yhteiskunnalliseen?

Lihansyönnin vähentäminen olisi hyväksi suomalaiselle kansanterveydelle. Me vaan syödään liikaa lihaa. Tähän voi ja pitää vaikuttaa yhteiskunnallisestikin. Jos esim. EU:n laajuisesti tuotantoeläinten oloja parantamalla lihan hinta nousisi, olisivat vaikutukset vain positiivisia. Sekä eläimet että ihmiset voittaisivat. Todennäköisesti näin kävisi myös jos eläintuotanto otettaisiin mukaan EU:n päästökauppaan. Eläinteollisuuden kasvihuonepäästöjen huomioimisella olisi vielä sekin positiivinen vaikutus että porotalouden ja riistan suhteellinen markkina-asema parantuisi.

EU on kuitenkin kaukana – konkreettisemmin minä voin vaikuttaa kasvissyöntikysymykseen vain Helsingin valtuustossa. Ja kuinka ihanaa! Pääsemme keskustelemaan koulujen kasvisruokapäivästä valtuutettu Terhi Koulumiehen tuoreen aloitteen ansiosta!

Mitä mieltä olen? Vastaus on helppo. Kasvisruokavalion edistämiselle on olemassa vankat tieteelliset ja terveydelliset perusteet. Kouluruokailu on osa kasvatustehtävää – se ei ole vain energian tankkausta. Kasvisruokapäivä osaltaan valistaa että jokaiseen ateriaan ei tarvitse kuulua lihaa. Ajatus 100% liharuokavaliosta tai kouluruokailusta on itseasiassa lähes absurdi – ei kai kukaan pinaattilettuja, papumuhennosta tai puuroa periaatteellisesti vastusta?

No, näköjään helsinkiläiset lapset ja nuoret ovat selvinneet hengissä vaikka kasvisruokaa on tarjottu kaikille kerran viikossa jo muutaman vuoden ajan. Tulosta voi valtuustokeskustelun uhkakuvien perusteella pitää jopa hiukan yllättävänä. Olisi kuvitellut jonkun vähintäänkin tukehtuvan luomuruusukaaliin.

Mitä ”kestävä” lihansyönti sitten tarkoittaisi kaikkien suomalaisten syömisille? Oikeastaan vain paluuta lähemmäksi 50-luvun ruokavaliota. Aikaa, jolloin miehet vielä oli rautaa ja laivat puuta. Voisimme syödä vähemmän, mutta laadukkaampaa lihaa. Lihaa, joka on tuotettu eettisesti kestävästi ja lähellä. Paisti olisi juhlaa eikä arkea, kinkku antaisi hernekeittoon vain makua eikä toisinpäin.

Minä en omassa ruokavaliossani muutosta ole oikeastaan edes huomannut. Yhä on ylipainoa, yhä jääkaapissa pekonia, yhä nautin syömisestä, yhä nautin eläinkunnan tuotteista. Lihattomat vaihtoehdot ovat tuoneet vain lisää vaihtoehtoja, makuja ja mahdollisuuksia.

Milloin grillataan? Mä tuon halloumia, tuo sä makkaraa. Bisseä löytyy jääkaapista.