Pormestarimalli Helsinkiin!

Helsingin ylin päättävä elin on joka neljäs vuosi valittava valtuusto. Kyllä, juuri se, josta taas tänä syksynä skabataan. Käytännössä kaupunginvaltuusto ei tietenkään ehdi jokaista asiaa päättämään, joten se on suuressaan viisaudessaan jakanut valtaa sekä kaupunginhallitukselle, kaupunginjohtajalle, apulaiskaupunginjohtajille että lukuisille lauta- ja johtokunnille.

Demokratian kannalta järjestelmässä on kuitenkin paha valuvika. Kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtajat ovat Helsingissä selvästi poliittisia virkanimityksiä, mutta järjestelmä toimii kuin he olisivat vain puolueettomia virkamiehiä. Sen vuoksi heidän toimikautensakin ovat seitsemän vuoden pituisia – se on lähes kaksi valtuustokautta!

En vastusta poliittisia virkanimityksiä – kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtajat käyttävät suurta poliittista valtaa, joten on ymmärrettävää että heidät tulee valita poliittisesti. Ongelma on vain se, että Helsingissä apulaiskaupunginjohtajien kokoonpano ei vastaa valtuuston poliittisia voimasuhteita – eli vaalien tulosta.

(Helsingin neljästä apulaiskaupunginjohtajasta yhä kaksi on Sosiaalidemokraatteja ja vain yksi on Vihreä, vaikka me Vihreät olemme demareita suurempi ryhmä. Erittäin todennäköisesti tulevien vaalien jälkeen epäsuhta on vielä räikeämpi.)

Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on pormestarimalli, jonka uusi kuntalaki mahdollistaa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaisi sitä että tuore valtuusto valitsisi kaupunginjohtajan (=pormestari) ja apulaiskaupunginjohtajat (=apulaispormestarit) aina vaalikaudeksi kerrallaan. Ja se, mistä puolueista heidät valittaisiin määräytyisi vaalien tuloksen perusteella. Ei se demokratia sen monimutkaisempaa ole. Eikä se nyt ihan ylivoimaisen vaikeaa voi ollakaan jos kerta Tampereellakin siihen kykenevät. Nääs.

Vaikka pormestarimalli olisikin selkeä tapa ratkaista pahin demokratiavaje Helsingin johdossa, se ei kuitenkaan ratko kaikkia ongelmia.

Kaupunkimme on noin neljän ja puolen miljardin euron putiikki ja 40 000 ihmisen työnantaja. Eikö olisi järkevää, että sitä johtaisivat poliitikot, jotka voisivat keskittyä arvokkaaseen työhönsä päätoimisesti? Mitä vastaavan kokoista yritystä johdetaan harrastuspohjalta? Kaupunginhallituksen jäsenet tekevät luottamustyötään muun työn ohessa.

Tukholmassa toimitaan toisin. Siellä kunnallisvaalien yhteydessä valitaan paitsi pormestari, myös 11 apulaispormestaria, jotka kaikki ovat kuukausipalkkaa nauttivia päättäjiä.

Tukholman järjestelyn suurin ero suomalaiseen on se, että samaan tapaan kuin eduskunnassa on hallituspuolueet, myös kunnallistasolta löytyy selkeä oppositio-hallitus -asetelma: yhdestätoista apulaispormestarista vain seitsemän toimii ministerien tapaan virastojen johdossa.

”Tukholman malli” muuttaisi suomalaisen kunnallispolitiikan henkeä parlamentaarisempaan suuntaan ja tekisi valtuustostrategiasta käytännössä hallitusohjelman kaltaisen. Politiikassa olisi takuulla enemmän politiikkaa ja vaalien tulos näkyisi selkeämmin!

Mallin ongelmana on pidetty mm. sitä että se keskittää huomattavan määrän valtaa pienelle joukolle ihmisiä. Tähän voi vastineeksi sanoa että suurin osa siitä vallasta on tällä hetkellä virastopäälliköiden käsissä, joten muutos vähentäisi virkamiesvaltaa ja vahvistaisi poliittisia päättäjiä.

En ole itse vielä päättänyt mitä mieltä olen ministerimallista – siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Haluammeko me ylipäätään myös kunnalliseen päätöksentekoon hallitus-oppositio -asetelman? Parantaisiko se päätöksenteon laatua? En ole varma.

Selvää kuitenkin on että muutoksia tarvitaan, ja mieluiten jo heti ensi vuoden alusta lähtien. Helsinki ansaitsee demokraattisesti valitun pormestarin!

Laskennallisia tarpeita

Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina kokouksessaan Töölöön suunniteltua 800 paikan pysäköintiluolaa.

”Pysäköintiselvitys osoittaa, että alueella on pysäköintipaikkavajausta. Uusi rakennettava pysäköintilaitos ei täysin poista alueella olevaa pysäköintipaikkojen laskennallista tarvetta. Pysäköintipaikkoja ei näin ollen ole tarkoituksenmukaista lähteä poistamaan ilman muita liikenteellisiä tai kaupunkikuvallisia perusteita.”

Nyt sitten itse kukin voi lähteä miettimään millä tavoin määritellään ”laskennallinen tarve pysäköinnille”. Ja onko mitään järkeä laskea pysäköintipaikkojen määrä 1900-luvun alkupuolella valmistuneelle alueelle samalla tavalla kuin Kontulaan?

No ei ole.

Jos edes Taka-Töölössä, jossa 60-80% asuntokunnista on autottomia, ei voida tehdä liikenne- ja pysäköintipaikkasuunnittelua jalankulun ja julkisen liikenteen ehdoilla, niin ei sitten missään. Manskua pitkinhän kulkee vain kolme ratikkalinjaa ja Runeberginkatua kaksi. Mahtaa olla elo Töölössä kurjaa kun ei laskennallisia tarpeita tyydytetä.

Ei poliittinen valinta muutu ”tekniseksi” ja epäpoliittiseksi sillä että sitä kutsutaan ”laskennalliseksi”. Pysäköintipaikkoja tarvitaan sen verran kuin niitä päätetään rakentaa.

En vastusta pysäköintiluolia, mutta jos niitä rakennetaan lisää, niin silloin pitää kadunvarsipysäköintiä vastaavasti vähentää. Mieluusti yhden suhde yhteen – jokainen lisäpaikka luolassa tarkoittaa yhden poistamista kaduilta. Tällöin yhteistä katutilaa voidaan vapauttaa yhteiseen käyttöön: leveämmille jalkakäytäville, pyöräkaistoille, sujuvammalle julkiselle liikenteelle ja istutuksille.