minun ehdokkaani on Jukka Relander

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat merkittävimmät aikoihin. Syitä on useita.

Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että pienpuolueet (PS, RKP, Vihreät, Vas) ovat mukana vain somisteena. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, Keskusta ja Kokoomus eivät enää saa enemmistöä taakseen. 

Muutos voi vaikuttaa pieneltä, mutta politiikan dynamiikan kannalta kyseessä on lähes vallankumous fastviewer kostenlos. ”Apupuolueen” yli ei enää voi noin vain kävellä, edes hyvän tsoukin varjolla.

Seuraavan hallituksen perustaa siis joko kolme suurta puoluetta (esim. Kesk., Kok, PS), tai kaksi puoluetta ja muutama pienpuolue (esim. Kok, SDP, Vihr, Rkp) herunterladen. Pääministeripuolueena on todennäköisesti Kokoomus, mutta vaalien tulos on todella ratkaiseva koko hallituksen kokoonpanoa ajatellen.

Toisaalta taas Perussuomalaisten piiristä nouseva herravihainen ja rasistinen kumu on saavuttanut ennennäkemättömän paljon kaikupohjaa. Sulkeeko Suomi ovensa maailmalta ja pyrkii takaisin 50-luvulle? Toivottavasti ei.

Bonuksena koko länsimainen talousjärjestelmä painii tulevan vaalikauden ajan taannoisen taantuman jälkiseurausten kanssa friseur spiele kostenlos herunterladen. Sillä miten tulevina vuosina säästetään, verotetaan tai tuetaan on todella kauaskantoisia vaikutuksia. Mielestäni tärkeää olisi, että Suomessa ei apinoida ainakaan “Cameronin mallia”.

Hyvinvointivaltion pelastaminen ei riitä, vaan sen perusta on valettava uudelleen. Tulevaisuuden menestyvää Suomea ei rakenneta haikailemalla menneeseen tai keskittymällä vain menestyjien menestykseen google play store app pc. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uutta solidarisuutta.

Helsinkiläisistä kansanedustajaehdokkaista näihin haasteisiin vastaa mielestäni parhaiten Jukka Relander.

Aina yhtä hauska juttu tämä obamisaatio.

Jukka on tullut tunnetuksi mm ostergrüße bilder für handy kostenlosen. kirjailijana, yhteiskunnallisena keskustelijana, kolumnistina sekä pitkäikäisen radio-ohjelmansa kautta. Politiikan tekemistä Relander on harjoitellut mm. eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana, Suomen kirjastoseuran ja Vihreän miesliikkeen puheenjohtajana ja johtamalla Vihreän liiton periaateohjelman kirjoitusprosessin patience downloaden voor pc.

Jukka sekä ymmärtää 2010-luvun haasteet että osaa viestiä fiksut vastaukset ymmärrettävällä tavalla. Jukka Relander on sivistynyt ja solidaarinen eurooppalainen suomalainen, jolle olisi tilausta Arkadianmäellä, kun ajan henki tuntuu olevan enemmänkin lyhytnäköisen itsekeskeisyyden ja populistisen urpouden puolella herunterladen.

Paitsi äänestämällä ja tukiryhmäilemällä, tuen Jukan kampanjaa myös rahallisesti. Lahjoitin männä viikolla 50€ tämän sivun kautta – lahjoittaminen onnistuu helposti kaikkien pankkien tunnuksilla.

Miksi kansalaisten pitäisi tukea poliittisia kampanjoita? Annetaan ehdokkaan itse kertoa:

Vihreät eivät saa tukea kaupalta ja teollisuudelta teams voor mac downloaden. Emme kaavoita liikemiesten toiveiden mukaan, emmekä tee poliittisia linjauksia kysymällä ensin kolmikannalta, että sopisiko tämä. Emme toteuta Metalliliiton ilmastopolitiikkaa, vaan omaamme.

Siksi uskomme yksityisten ihmisten lahjoituksiin. Niillä ei osteta poliittisia päätöksiä, vaan edesautetaan sitä, että oma ehdokas menee läpi aldi süd herunterladen.

Helsingin vaalipiirissä joudun kilpailemaan Mari Kiviniemen kanssa, joka sai viime vaaleissa tukea 57.000 euroa, tärkeimpänä tukijanaan turkistarhaajien järjestöt. Sinun tukesi tekee kisasta vähän vähemmän epätasaisen ja samalla se tekee politiikasta taas kerran vähän puhtaampaa.

[youtube=”http://www.youtube.com/watch?v=9Slej4m4j6Y”]

Lahjoittaa voi myös tekstiviestitse: lähetä viesti “TUE10 Jukka Relander” tai “TUE20 Jukka Relander” numeroon 16511 download google maps image. Viestin hinta on 10/20€. Jokainen euro auttaa hyvän taistelussa pahaa vastaan.

räsänen poisti postauksen

Eksyin eilen Oikotieto.fi-palvelun kautta Päivi Räsäsen blogille deezer titel downloaden. Otsikko tarttui silmään.
kd

Päivi kertoi saaneensa jonkin postituslistan kautta viestin, jossa kerrottiin Hamasin järjestäneen 450 parin joukkohäät, joissa aikuiset miehet menivät lasten kanssa naimisiin hsv klingelton herunterladen. Todisteeksi tapahtuneesta kauhistunut Päivi linkkasi videoon, joka näytti suurinpiirtein tältä:

hamas

Ymmärrän Päivin kauhistuksen: 450 pedofiiliä saa raiskata lapsia translator to download for free! Hymyilevätkin vielä!

Jos tämä väite vaan pitäisi alkuunkaan paikkansa. Ei nimittäin pidä. Ja lisätietoa löytyi verkosta helposti:

‘Nearly a thousand Palestinians celebrated marriage on Thursday night in a ceremony organised by Hamas in the north of the Gaza Strip download html document.

This seemingly innocuous event has formed the basis for the latest fabrication making the “pro”-Israel rounds: that many of the people getting married were pre-pubescent children beat maker kostenlos download chip.

“Hi. I was there. The girls are relatives, nieces etc. Dressed up having fun. Brides were in ther audience. its always like this amazon music musik lässt sich nicht herunterladen. Hamas does enough terrible things without anyone having to make up nonsense about child brides…

Tytöt olivatkin siis morsiusneitoja herunterladen. Miten yllättävää!

Postasin ylläolevat tekstinpätkät ja muutaman muun linkin kommentiksi Päivin blogin kommentteihin ssh ordner herunterladen.

Myöhemmän (sinällään mainioita mielipiteitä sisältävän) karkkiveropostauksen yhteydessä Räsänen kirjoittikin sitten:

Poistin tältä päivältä blogista videolinkin, joka liittyi uutiseen Hamasin joukkohäistä Download roboto font. En pysty selvittämään uutisen taustoja ja väitteitä, siksi on turvallisempaa välttää mahdollista väärän tiedon jakamista.

Eikö puolueen puheenjohtajan kannattaisi tarkistaa tiedot ennen kuin ne julkaisee download amazon film on mac? Eikö hän todellakaan ”pysty” selvittämään uutisen taustoja? Eikö hän näin jätä auki kysymyksen totuudellisuudesta? ”Mahdollista väärän tiedon jakamista”. ”Mahdollista”??? Herran jestas sentään.

Minun tulkintani on se, että Päivin oli helppo uskoa islaminuskoisista ilkeistä palestiinalaisista terroristeista mitä tahansa ja siksi hän nielaisi poskettoman propagandan pureskelematta. Huomattuaan bloginsa kommenteista että asia ei välttämättä ollutkaan niin kauhistuttava kuin miltä ensin näytti, Päiviä alkoi nolottaa ja hän poisti postauksensa.

Päivin kunniaksi voi laskea sen, että hän huomasi videon väärin tulkituksi. Suoraselkäisempää olisi kuitenkin ollut tunnustaa erehdyksensä ja informoida linkkinsä lähdettä sen epäilyttävästä alkuperästä ja virheellisestä tulkinnasta.

Noloa. Todella noloa.

No, kaippa meillä kaikilla omat suodattimemme on:

punaviher