Sähköautot vai biodiesel

Suomi, tai no ainakin Suomen hallitus, julkaisi viime viikolla ilmasto- ja energiastrategian, jonka mukaan 2030 Suomen teillä olisi noin 250 000 sähköautoa ja vähintään 50 000 (bio)kaasuautoa. Kovin radikaaliksi tätä näkemystä ei voi väittää, maassamme kun huristelee tätä nykyä noin 2,6 miljoonaa henkilöautoa, 300 000 pakua ja 100 000 rekkaa. Eli hallituksemme strategian mukaan vuonna 2030 vain noin 10% ajoneuvoista liikkuisi enemmän tai vähemmän kestävästi.

Näkemyksestä puuttuu paitsi kunnianhimo, myös ymmärrys siitä miten nopeasti sähköautoilu voi yleistyä.

Suosittelen katsomaan tämän Tony Seban presentaation. Linkkaan suoraan kohtaan, jossa puhutaan sähköautoista. Käyn läpi ydinkohdat tässä blogissa.

Miten nopeasti muutos voi tapahtua? Seuraava Tony Seban kuvapari kertoo esimerkin sadan vuoden takaa:
cursor_and_del_1_pdfcursor_and_del_1_pdf
Meillä on aikaa vuoteen 2030 suurin piirtein saman verran. Onko samanlainen muutos mahdollinen vai vain viherhaihattelua?

Sähköautojen kallein osa on akusto. Litium-ioni-akustojen hinta on laskenut viimeiset 15 vuotta noin 14% per vuosi. Vuoden 2010 jälkeen jopa n. 16% vuosi. Tästä laskusta seuraa seuraava käyrä:
cursor_and_del_1_pdf
Tähti vuoden 2020 kohdalla tarkoittaa vuotta, jolloin 320 kilometrin toimintasäteellä varustetun sähköauton akuston hinta on tasolla, jolla uuden sähköauton hinta on sama kuin Yhdysvalloissa myytävän keskihintaisen polttomoottoriauton (33 000$).

Vuoden 2022 kohdalla oleva tähti puolestaan on ”low-end” eli halvahkon auton hintataso (22 000$). Eli vain muutaman vuoden kuluttua sähköauto ei ole enää markkinaehtoisestikaan kalliimpi kuin polttomoottoriauto.

Entäs sitten? Ei jengi halua sähköautoja? Ai ei vai?

Tavallisessa polttomoottoriautossa on noin 2000 liikkuvaa osaa. Teslassa 20. Kumman arvelette olevan halvempi ylläpitää ja kestävämpi? Entäs ajokokemus? Tesla tarjoaa jo nyt suorituskyvyltään monta kertaluokkaa kalliimpien polttomoottoriautojen kiihtyvyyden ja väännön. Ja sähköauton sähkö maksaa bensaan verrattuna pähkinöitä.
cursor_and_del_1_pdfJa kuvitteleeko joku suurten autovalmistajien tässä markkinatilanteessa vielä kymmenen vuoden kuluttua valmistavan polttomoottoriautoja lähinnä Suomen markkinoille? Ja vielä, kuvitteleeko joku vain Suomen markkinoille rakennettavien Flexifuel-autojen olevan halvempia kuin kaikkialle muualle maailmaan valmistettavien sähköautojen?

Onkin varsin todennäköistä että hallituksen biopolttoainekiimassaan valitsema visio on aivan liian varovainen. Pitäisi valmistautua koko henkilöautoliikenteen sähköistämiseen. Tavoitteen tulisi olla vähintäänkin se että 2030 teillämme ei uusia polttomoottoriautoja ole enää lainkaan.

Ja kaupunkitasolla meidän tulisi valmistautua siihen että latauspaikkojen tarve kasvaa lähivuosina räjähdysmäisesti. Jokaisella Helsingin noin 20 000 kadunvarsipaikalla pitäisi mahdollistaa lataaminen. Olenkin antanut kertoa itselleni että kaupunki on tähän valmistautumassa, tosin mittakaavaa Helsinkikään ei välttämättä vielä hahmota.

Biopolttoaineet, ainakin jätteistä tuotettavat, voivat olla osa raskaan liikenteen ja lentoliikenteen tulevaisuutta. Henkilöautoista polttomoottorit katoavat muutamassa vuodessa ja siinä voittavat sekä autoilija että ympäristö. Vaikka kuinka uskoisi biotalouteen, kannattaa katsoa mitä maailmalla tapahtuu. Suomi ei ole mikään yksinäinen saareke, jossa voidaan tehdä aivan omalakisia päätöksiä. Markkinatalous ratkoo ison osan autoilun ilmasto-ongelmista aivan lähivuosina.

Ja 2030 autot ovat automaattisia, joka muuttaa autoilun luonnetta vielä enemmän. Mutta siitä joskus toiste.

Voi Juha minkä teit

Alkaa tulla jo oppositio-väsymys. Ei vaan jaksaisi hiiltyä. Eikä mikään oikeastaan enää yllätä. Mutta sitten taas. Pakko on kommentoida.
sipila
Pääministeri Juha Sipilä oli Helsingin sanomien mukaan tänään lausunut seuraavasti:

”Keskusta haluaa pitää koko Suomen asuttuna. Keskittämisen sijaan lähtisin hakemaan Suomelle kilpailuetua hajauttamisesta.”

Kilpailuetua. Hajauttamisesta. Miten. Ihmeessä.

Kaikki kansainvälinen tutkimus ja kehitys näyttää täysin päinvastaista. Talouskasvu syntyy keskittymissä. Asukastiheyden kasvu nostaa taloudellista tuottavuutta. Ja nykyaikainen talous ja ne – vihaan tätä sanaa – innovaatiot syntyvät kaupungeissa, joissa ihmiset ja ajatukset kohtaavat. Eikä tämä ole vain suomalainen trendi, vaan maailmanlaajuinen. Vauraus ja hyvinvointi syntyy kaupungeissa.

Mutta annetaan toki Juhan jatkaa:

”Hyvien tietoliikenneyhteyksien ja digitalisaation avulla pitkät välimatkat katoavat.”

Eivät. Katoa. Yhtään. Mihinkään. Mitä se Paasikivi sanoi maantieteestä?

Ja tämä se on se keskustalaisen hulluuden ydin. Että vaikka kuinka digitalisoitaisiin, vietäisiin järjettömän kalliilla laajakaista joka tupaan ja kuviteltaisiin että jollain virtuaalihärpättimellä kivasti puoli Suomea tekee etätöitä, niin silti työpäivän päätteeksi olisit siellä jäminkävaarassa, jossa asuu lisäksesi kourallinen ihmisiä ja kylältä löytyy S-market ja pitseria. Ei sinne mitään uutta taloutta synny. Jos olisi syntyäkseen, olisi jo. Ei ole. Eikä tule.

Siellä voi olla ihan kiva asua. Siellä voi olla alkutuotantoa, bioteollisuutta ja ehkä luontomatkailua. Siellä voi olla kaunista, terveellistä ja mukavaa. Ja varmasti hyviä ihmisiä, jotka rakastavat kotiseutuaan. Heitä olen aina kohdannut Suomea kiertäessäni.

Mutta jos haluamme että Suomi on korkean jalostusasteen ja korkean osaamisen globaalisti kilpailukykyinen yhteiskunta, niin silloin meidän ei missään nimessä pidä hajauttaa enää lisää – itseasiassa olemme yhä kaupungistumisasteessa selvästi muuta Eurooppaa jäljessä. Myös Ruotsin talouden voimasta osa on selitettävissä Suomea paremmalla kaupungistumisasteella.

Tavallaan huojentavaa on se että kyse on toisaalta painovoiman kaltaisesta luonnonvoimasta. Ei Juha voi kaupungistumista pysäyttää vaikka kuinka haluaisi. Ei vaan voi. Kaupungeissa on koulutus, työpaikat, talouskasvu ja tulevaisuus. Kainuussa on kylmää, metsää ja eläkeläisiä. Keskustapuolue voi yrittää padota kehitystä, mutta stoppia se ei sille saa.

Mutta valitettavasti me saatamme nyt tehdä Keskusta-puolueen johdolla järkyttävän kalliita virheitä, joiden velkaa maksetaan kaupungeissa tienatuilla euroilla vielä pitkään.

Suomi ei menesty 2020-luvulla jarruttamalla, vaan nojaamalla eteenpäin, kohti korkeampaa koulutus- ja jalostusastetta – eli tiiviimpää yhteiskuntarakennetta. Pelkään pahoin että omavaraisuuteen, alkutuotantoon ja hajauttamiseen perustuva alkiolais-juchelainen ajattelu käy maallemme vielä kalliiksi.

Sokos – pyöräilyn musta aukko

Helsingin keskustan pyörätie- ja pyöräkaista-verkosto laajenee jatkuvasti; tänä kesänä otetaan käyttöön sekä pyöräkaista Stockmannin nurkalta Kaivokadulle että Töölön- ja Ruoholahden yhdistävä superväylä Baana.

Verkoston perusongelma on kuitenkin se että se ei ole yhtenäinen eikä johdonmukainen. Paraatiesimerkkinä voisi pitää Sokoksen korttelia; sen kohdalla kaikki pyöräväylät joko katoavat tai tekevät järjettömän mutkan.

Jos Sokosta lähestyy Rautatieaseman suunnasta tarkoituksena mennä vaikkapa Foorumille tai Kampin suuntaan, tekee ”virallinen” pyöräreitti aivan järjettömän mutkan Postitalon kautta. Pyörätieltä ei ole edes kunnollista poistumisreittiä autokaistalle.

Jos taas pyöräilee Kolmen sepän suunnasta, loppuu upea pyöräkaista kuin seinään: Sokoksen edessä on yhä jopa kadunvarsipysäköintipaikkoja vaikka maan alla riittäisi tilaa.

Pyöräilyn suosion kasvulle fillariväylien johdonmukaisuus ja yhtenäisyys ilman odottamattomia katkoja ja kiertolenkkejä on äärimmäisen tärkeää. Ja Sokosta keskeisempää keskustaa saa hakea.

Ratkaisutkaan eivät ole vaikeita tai kalliita. Rautatieaseman eteen täytyy vain rakentaa pyörille luiska ja raivata pyöräkaista Mannerheimintielle saakka, yhteensä noin 50 metriä.

Mannerheimintien puolella taas pitää vain poistaa muutama pysäköintipaikka ja vetää bussipysäkkiä metri sisäänpäin.

Seuraavalla valtuustokaudella polkupyöräväyliä täytyy tarkastella kokonaisuutena. On turha rakentaa 50 metrin pätkiä pyöräkaistoja minne sattuu mahtumaan jos kokonaisnäkemys puuttuu – ilman johdonmukaista, helposti ajettavaa ja turvallista kokonaisuutta pyöräilyn osuus Helsingin liikenteestä ei tule nousemaan tavoitteen mukaiseen 15%:iin.

minun ehdokkaani on Jukka Relander

Huhtikuun eduskuntavaalit ovat merkittävimmät aikoihin. Syitä on useita.

Ensinnäkin Perussuomalaisten nousun ja vastaavasti muiden isojen puolueiden kannatuksen suhteellisen tasaantumisen vuoksi seuraavaa hallitusta ei perusta kaksi suurta puoluetta siten, että pienpuolueet (PS, RKP, Vihreät, Vas) ovat mukana vain somisteena. Vaikka nykyinen hallituspohja jatkaisi, Keskusta ja Kokoomus eivät enää saa enemmistöä taakseen. 

Muutos voi vaikuttaa pieneltä, mutta politiikan dynamiikan kannalta kyseessä on lähes vallankumous. ”Apupuolueen” yli ei enää voi noin vain kävellä, edes hyvän tsoukin varjolla.

Seuraavan hallituksen perustaa siis joko kolme suurta puoluetta (esim. Kesk., Kok, PS), tai kaksi puoluetta ja muutama pienpuolue (esim. Kok, SDP, Vihr, Rkp). Pääministeripuolueena on todennäköisesti Kokoomus, mutta vaalien tulos on todella ratkaiseva koko hallituksen kokoonpanoa ajatellen.

Toisaalta taas Perussuomalaisten piiristä nouseva herravihainen ja rasistinen kumu on saavuttanut ennennäkemättömän paljon kaikupohjaa. Sulkeeko Suomi ovensa maailmalta ja pyrkii takaisin 50-luvulle? Toivottavasti ei.

Bonuksena koko länsimainen talousjärjestelmä painii tulevan vaalikauden ajan taannoisen taantuman jälkiseurausten kanssa. Sillä miten tulevina vuosina säästetään, verotetaan tai tuetaan on todella kauaskantoisia vaikutuksia. Mielestäni tärkeää olisi, että Suomessa ei apinoida ainakaan “Cameronin mallia”.

Hyvinvointivaltion pelastaminen ei riitä, vaan sen perusta on valettava uudelleen. Tulevaisuuden menestyvää Suomea ei rakenneta haikailemalla menneeseen tai keskittymällä vain menestyjien menestykseen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja uutta solidarisuutta.

Helsinkiläisistä kansanedustajaehdokkaista näihin haasteisiin vastaa mielestäni parhaiten Jukka Relander.

Aina yhtä hauska juttu tämä obamisaatio.

Jukka on tullut tunnetuksi mm. kirjailijana, yhteiskunnallisena keskustelijana, kolumnistina sekä pitkäikäisen radio-ohjelmansa kautta. Politiikan tekemistä Relander on harjoitellut mm. eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana, Suomen kirjastoseuran ja Vihreän miesliikkeen puheenjohtajana ja johtamalla Vihreän liiton periaateohjelman kirjoitusprosessin.

Jukka sekä ymmärtää 2010-luvun haasteet että osaa viestiä fiksut vastaukset ymmärrettävällä tavalla. Jukka Relander on sivistynyt ja solidaarinen eurooppalainen suomalainen, jolle olisi tilausta Arkadianmäellä, kun ajan henki tuntuu olevan enemmänkin lyhytnäköisen itsekeskeisyyden ja populistisen urpouden puolella.

Paitsi äänestämällä ja tukiryhmäilemällä, tuen Jukan kampanjaa myös rahallisesti. Lahjoitin männä viikolla 50€ tämän sivun kautta – lahjoittaminen onnistuu helposti kaikkien pankkien tunnuksilla.

Miksi kansalaisten pitäisi tukea poliittisia kampanjoita? Annetaan ehdokkaan itse kertoa:

Vihreät eivät saa tukea kaupalta ja teollisuudelta. Emme kaavoita liikemiesten toiveiden mukaan, emmekä tee poliittisia linjauksia kysymällä ensin kolmikannalta, että sopisiko tämä. Emme toteuta Metalliliiton ilmastopolitiikkaa, vaan omaamme.

Siksi uskomme yksityisten ihmisten lahjoituksiin. Niillä ei osteta poliittisia päätöksiä, vaan edesautetaan sitä, että oma ehdokas menee läpi.

Helsingin vaalipiirissä joudun kilpailemaan Mari Kiviniemen kanssa, joka sai viime vaaleissa tukea 57.000 euroa, tärkeimpänä tukijanaan turkistarhaajien järjestöt. Sinun tukesi tekee kisasta vähän vähemmän epätasaisen ja samalla se tekee politiikasta taas kerran vähän puhtaampaa.

[youtube=”http://www.youtube.com/watch?v=9Slej4m4j6Y”]

Lahjoittaa voi myös tekstiviestitse: lähetä viesti “TUE10 Jukka Relander” tai “TUE20 Jukka Relander” numeroon 16511. Viestin hinta on 10/20€. Jokainen euro auttaa hyvän taistelussa pahaa vastaan.

web-video on vaikea laji

Vaalit lähestyvät ja puoluekoneistot alkavat käydä täysillä kierroksilla. Vihreätkin avasivat kampanjansa pari viikkoa takaperin.

Vaalirahakohun myötä pienentyneet kampanjabudjetit näkyvät varmaan parhaiten aiempaa vähäisemmässä tv-mainonnassa. Sen sijaan sosiaalisen median voi varmaan pistää huhtikuuksi pois päältä. Virta lienee kyllästetty ehdokkaiden ja puolueiden epätoivoisella tyrkkyilyllä.

Verkkokampanjointi on joka tapauksessa keskeisemmässä asemassa kuin aiemmin. Ja selvästi Suomessa on jokaisessa puolueessa päätetty käyttää YouTubea ja verkkovideoita osana kamppista.

Ongelma vaan on se, että web-video ja video ylipäätään on sikamaisen hankala laji. Hyviä huonoja esimerkkejä riittää. Käydäänpä tässä läpi muutamia.

En muuten väitä itse osaavani tätä hommaa yhtään paremmin – yritin 2008 kunnallisvaaleihin äänittää itselleni vaalivideon mutta luovuin kolmen tunnin yrittämisen jälkeen ajatuksesta. Lähinnä pätkät herättivät myötähäpeää. Web-video on taitolaji, sitä pitää funtsia ja harjoitella. Paljon.

Ensin oman puolueeni Vihreiden tuore kampanja-avausvideo:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=A8nXjm-wfFE]

Toi taustakilkutus saa mut muuten aivan raivon partaalle. Hirvee biisivalinta.

Videon perusongelma minulle on se, että suoraan kameraan puhuminen ja ällöttävän makean mainostekstin yhdistelmä tuntuu epäaidolta. Jos en olisi hardcore-Vihreä, en olisi katsonut tätä videota.

Eikä sitä muutenkaan ole kovin moni katsonut. Ainakaan sellainen, joka ei jo entuudestaan äänestäisi Vihreitä:

Yleisin linkkaaja on Vihreiden oma kotisivu, johon ei eksy näin kaukana vaaleista muita kuin kotijoukkueen pelaajia ja vastustajien piilokärkiä. Toiseksi yleisin on Hommafoorumi, jolta taas en usko kovin monen katsoneen videota ”positiivisessa hengessä”.

Parhaiten pätkällä pärjää mielestäni Jyrki Kasvi, joka on luonnossakin hyvä ja tottunut esiintyjä. Hänen puheessaan on ainoana jotain eloa ja sävyjä.

Huomio: Kenelle web-video -viestintä on suunnattu? Omille kannattajille vai potentiaalisille uusille äänestäjille?

Huomio: Suoraan kameralle puhuminen vierastuttaa eikä tunnu luontevalta Suomessa.

Lisää kampanjavideoita. Puolueen varapuheenjohtaja Mari Puoskari:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=0fdD30s-ZrA]

Mari, joka on elävänä älykäs, ihastuttava ja karismaattinen nuori nainen, vaikuttaa tällä videolla pystyynkuolleelta automaattipäältä, joka vain toistaa monotonisesti prompterissa lukevia lauseita. Äänen korkeus ei vaihtele, ei liioin lauseiden rytmitys. Ylipäätään suoritus on mekaaninen, ei inhimillinen.

Vaikka Mari katsoo kameraa, eli minua, äänestäjää, suoraan silmiin, ei kontaktista tule henkilökohtainen olo.

Huomio: Suoraan lukeminen paperista ei tunnu hyvältä. Tarvitaan joku aitoa spontaaniutta tai tietoista esiintymisharjoittelua.

Marin eurovaalikampanjan amatöörimäisesti toteutetuissa videohaastatteluissa on paljon parempi meininki:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=kMaOxESa5EY]

Mari on selvästikin tottunut vastaamaan fiksusti fiksuihin kysymyksiin myös kameralle. Heleppoahan se on kun on kerta fiksu ja filmaattinen.

Kokoomus puolestaan on satsannut todella sliipattuun ulkoasuun:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=NbjZ43JxJfo]

Tämäkään ei minusta tunnu uskottavalta. Yleisö on vain statisti aidosti reagoivan porukan sijaan. Videon ylituotettu tyyli softattuine kuvineen ja leffamusiikkeineen tehostaa kiiltokuvamaisuutta. Jälleen pelkkien iskulauseiden toisteleminen ei tunnu kiinnostavalta. Katsojalla täytyy olla jokin erityinen syy katsoa koko video. Ketä kiinnostaa kuunnella viisi minuuttia mainossaarnaa kun sen jälkeen ei saa edes ilmaista tuotenäytettä?

En ole kylläkään kohderyhmää, mutta kuka on? Tälläkin videolla on vain 1886 katsojaa, vaikka pätkä on jo puoli vuotta vanha. Videon tuottaminen on maksanut takuulla enemmän kuin 2000€, mahdollisesti budjetti on jopa lähempänä kymppitonnia. Euro/ääni -suhde ei ole kovin hyvä.

Huomio: Toisin kuin perinteinen tv-mainos, kuluttajan pitää itse valita web-video katsottavakseen, se ei vaan valu osana mainosvirtaa alitajuntaan. Ketään ei kiinnosta tyhjien komiteaprässin läpikäyneiden vaalilauseiden toistelu.

Huomio: Web-videossa teknisen toteutuksen taso ei takaa onnistumista. Luontevuus, hyvä idea ja aitous on paljon tärkeämpää.

Mutta ei matala tekninen tasokaan ole laadun tae. Pääministeri Kiviniemi:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=Vk1-L8iHdGc]

Pelottava. Onk’ se elossa? Ei tunnetta, ei intohimoa. Mahdollisesti uuniperunoita kuvaamisen jälkeen. Ja jälleen viestinnän yksipuolisuus häiritsee. Kuka jaksaa kuunnella iskulauseita toisensa perään?

Maria ei ollut myöskään valaistu eikä mikitetty sinne päinkään. Myös kuvan asettelu on hyvää ”lomakuvat-Rhodokselta” -tasoa.

Teknisen toteutuksen rupuisuus haittaa ainakin minua myös seuraavissa Vihreiden videoissa:

Anni Sinnemäki 1,2:
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=cZu20sRJJtc]
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=FibRVEiVGa8]

Voisi Vihreä liitto varmaan kuitenkin hankkia nappimikrofonin? Puheesta pitäisi saada paremmin selvää ja taustakohina ei olisi aivan noin järkyttävä. Ensimmäinen video, joka lienee kuvattu kamerakännykällä puoluekokouksen pihalla on katsottu 8821 kertaa. Huomioarvo vs. tuotantokulut kohdallaan! Pienellä satsauksella tekniikkaan tämä olisi ollut loistava.

Erityisesti toisen pätkän puhe on sinällään kertaluokkaa luontevampaa kuin vaaliavausvideossa. Luontevin Annin youtube-clippi, jonka Youtubesta löysin oli kuitenkin haastattelusta:

Anni Sinnemäki 3:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=Im3gZE7UiWY]

Vaikka tässä ei tietenkään myyty poliittista agendaa, oli puhetta silti kertaluokkaa miellyttävämpi seurata kuin mitään muista klipeistä. Uskoisin sen johtuvan siitä, että tv-haastattelu on tapa, jolla olemme tottuneet kuuntelemaan muiden ihmisten puhetta.

Huomio: tv-haastattelu on suomalaisittain tuttu tapa katsoa puhuvia päitä. Ei puhuta suoraan katsojalle saarnaten, vaan puhutaan haastattelijalle. Katsoja tarkkailee.

Paras poliittinen video, jonka nopealla haeskelulla löysin oli ylläripylläri vanhan mediakonkarin, SDP:n puoluesihteerin, Mikael Jungnerin video:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=wNsZvqm19Uk]

Katsojia 167.

Vaikka Mikael puhuu politiikkaa, hän puhuu perustellen jostain tietystä aiheesta, ei vain ympäripyöreitä vaalilauseita toistellen. Lisäksi hän on loistava esiintyjä: osaa rytmittää ja käyttää elävää ruumiinkieltä. Tätä miestä kuuntelisin mielelläni pidempäänkin.

Hänkään ei puhu suoraan kameralla vaan ikäänkuin luokkatilanteessa jollekulle toiselle. Jos sama sisältö olisi esitetty suoraan kameralle, olisi tilanne ollut todennäköisesti vaivaannuttava.

Web-videoissa toimiva, mutta erittäin vaikea keino on käyttää jotain humoristista jujua. Toisaalta huumori on vakavalle ehdokkaalle helposti myös kaksiteräinen miekka: vitsit eivät välttämättä edistä uskottavuutta.

Toinen hyvä vaihtoehto on tehdä ”viraali-video”, joka ei ole suoraan ehdokkaan tai kampanjan, vaan ehdokasta jollain muulla tapaa buustaava. Paras esimerkki lienee ”Obamagirl”, joka loi demokraattien ennakkovaalikampanjan aikana valtavasti ”hyvää pössistä” ja huomiota Obamalle:

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=wKsoXHYICqU]

Melko halvalla tehty ja selvästikin aidosta fanittamisesta syntynyt video sai aivan uskomattoman suosion. Katsojia 20 535 724 kappaletta. Tällaista videota mikään kampanjaorganisaatio ei itse osaisi koskaan keksiä – eikä se kampanjan toteuttamana edes toimisi. Silti ObamaGirl oli todennäköisesti ”nettikampanjan” merkittävin videoklippi.

Bonuksena tietenkin Amber Lee buustasi omaa uraansa. Win-win, toisesta tulee tähti ja toisesta presidentti!

Oma suosikkini on kuitenkin samaisten esivaalien fringemmän ehdokkaan, Mike Gravelin ”The Rock” -video.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=0rZdAB4V_j8]


Toisella pätkällä Gravel
selittää hiukan ajattelua videon taustalla. ”First off, they are not ads, they are not political ads at all.” – ”It is a metaphor.” – ”I didn’t pay for them at all! These are kids who just feel deeply, they’re artistic, two 24-year olds…”

En tiedä saiko Mike tämän ansiosta enemmän vai vähemmän ääniä, mutta video oli jotain täysin muuta ja se sai takuulla enemmän huomiota kuin yksikään mainostoimiston toteuttama sliipattu kampanjavideo.

Huomio: Jos ehdokkaan profiili on oikea, eli jos kohderyhmä ymmärtää esim. nettimemejen tai netti-huumorin päälle, niin outokaan video ei ole haitaksi.

Kaikki lähtee kuitenkin ehdokkaasta ja kohderyhmästä, jota web-videolla tavoitellaan. Samanlaista kokonaispeittoa kuin tv-mainoksella voitiin joskus aiemmin saavuttaa, ei web-videolla voida koskaan saada.

Monien poliitikkojen osaamisen ydintä on puhuminen yleisölle. Paras web-video saattaakin olla hyvä puhe. Esim. Mari Kiviniemellä luulisi riittävän tupailtoja, jossa sanoma voitaisiin taltioida huomattavasti luontevammin. Verkkovideossa myös läheinen suhde yleisöön on hyvästä. Esim. tällä videolla muuten hyvän puheen pitävä Jutta Urpilainen jää puhujanpöntössään kaukaiseksi ja erilleen katsojasta. Katsojan pitää tuntea olevansa tasa-arvoinen, ei vain vastaanottaja.

Toinen luonteva ja tuttu ympäristö on ”Punainen lanka” -henkinen asiahaastattelu. Poliitikot eivät ole (Suomessa) (vielä) näyttelijöitä. Reagointi haastattelijan olemassaoloon tekee puhumisesta pakostakin luontevampaa kuin teleprompterille paasaamisesta.

Tekniseen toteutukseen riittää hiukan videon luonteesta riippuen jopa web-kamera kunhan ääni vain on jotenkin kunnossa. Suosittelen satsaamaan vaikka pieneen kannettavaan ääninauhuriin, joita voi käyttää myös suoraan tietokoneessa ulkoisena laadukkaana mikrofonina. Itseasiassa Zoomin Q3 kääntää tilanteen hauskasti toisin päin: se on melko huonolaatuinen videokamera (riittävä Youtubeen), jossa on ”hyvälaatuinen” stereomikrofoni.

Kannattaa myös miettiä onko videota ”pakko olla”. Osalle ehdokkaista hyvin funtsittu äänitallenne, podcast, voi olla paljon parempi ratkaisu. Hyvälaatuisen ”radio-ohjelman” tekninen toteuttaminen on myös paljon helpompaa ja halvempaa. Varttitunnin keskustelu sympatiseeraavan ammattitoimittajan kanssa voi olla paljon tehokkaampi kuin kahden minuutin suttuinen video.

Muitakin ideoita minulla on, mutta enpäs paljastakaan niitä teille, vaan neuvon vain omaa ehdokastani. Ähä.