kklk 10 / 13.11.2012

Yllättävän lyhyt kokous tulossa tiistaina. Tämä johtuu siitä, että saimme budjettineuvotteluissa lisää rahaa ensi vuodelle, siksi päätämme avustuksista vasta joulukuun kokouksessa. Koko lista liitteineen löytyy täältä.

VERKKOKIRJASTO- JA HALLINTOPALVELUT

1 Ilmoitusasiat

Kirjastotoimen apulaisjohtaja Mikko Vainiolle myönnetään ero 1.11. alkaen, koska hän siirtyy Vantaan kirjastopalveluiden johtajaksi.

2 Kirjastotoimen johtajan viran täyttäminen

Tälle vuodelle on osunut useampia isoja virkanimityksiä. Tässä ihan loppusuoralla vielä valitsemme uuden kirjastotoimenjohtajan. Meistä Vihreistä haastattelut tehneeseen työryhmään osallistui lautakunnan pj. Anni Sinnemäki, joten minulla ei ole tähän asiaan esittelytekstiä enempää kerrottavaa.

Esittelijä ehdottaa että kaupunginkirjaston kirjastotoimen johtajan 1.2.2013 avoimeksi tulevaan virkaan valitaan yhteiskuntatieteiden maisteri Tuula Haavisto. Hänestä kerrotaan seuraavaa:

Hakija Tuula Haavisto on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa 1983 pääaineena kirjastotiede ja informatiikka sekä sivuaineina kunnallispolitiikka, sosiologia ja kotimainen kirjallisuus.

Hän on toiminut vuodesta 2006 alkaen Tampereen kaupungin kirjastopalvelujohtajana tehtävänään johtaa ja kehittää kaupungin kirjastopalveluita. Hän työskenteli toiminimellä kirjastoalan free lancerina 1997 – 2007. Hän on toiminut Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtajana vuosina 1987 – 1997 ja ympäristöministeriössä suunnittelijan ja kirjastonhoitajan tehtävissä vuosina 1984 – 1987. Hän on myös toiminut Seutusuunnittelun keskusliitossa informaatikkona 1981 – 1984 sekä Suomen Akatemiassa tutkimusapulaisena 1980 – 1981.

Hänen kokemuksensa hallinto- ja johtamistehtävistä koostuu suuren kaupunginkirjaston virastotason kirjastopalvelujohtajan tehtävästä ja lisäksi hänellä on tuntemusta valtionhallinnosta. Hänellä on laaja kirjastoalan kansallinen kokemus, joka koostuu valtakunnallisen kirjastoalan yhdistyksen toiminnanjohtajan tehtävästä sekä monipuolisista luottamustehtävistä eri kirjastoalan yhteistyöelimissä, kehittämisryhmissä ja projekteissa. Kansainvälistä kokemusta hän on kartuttanut tekemällä useita kansainvälisiä projekteja ja toimimalla eri komiteoissa. Lisäksi hän on tuottanut lukuisa julkaisuja ja kirjoittanut artikkeleita niin valtakunnallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

3 Kaupunginkirjaston vuoden 2012 talousarvioin toteutumisennusta koskeva 3. ennuste

ok.

KIRJASTO- JA ASIAKASPALVELUT

1 Käpylän kirjaston tilojen käyttö kirjaston aukioloajan ulkopuolella

ok, suorastaan erinomaista! Tehokasta, joustavaa ja alueen asukkaita huomioivaa tilojen käyttöä! Juuri näin!

Käpylän kirjasto avattiin remontin jälkeen täysin uudistettuna elokuussa 2011. Reilun vuoden kestäneen remontin aikana koko kirjastotila muutettiin toimivammaksi ja ilmeeltään värikkäämmäksi. Jo paljon ennen remonttia Käpylän kirjaston ja käpyläläisten järjestöjen piirissä heräsi ajatus mahdollisuudesta käyttää kirjaston tiloja kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella perjantai- ja lauantai-iltaisin sekä sunnuntaina. Ratkaisu edellyttäisi, että kaupunginosayhdistysten ja järjestöjen puheenjohtajilla tai muilla luottohenkilöillä olisi omat avaimet kirjaston tiloihin. Remontti tehtiin tämä tila- ja palveluidea mielessä pitäen.

Toivottavasti tämä kokeilu laajenee nopeasti myös muualle kaupunkiin!

KULTTUURIPOLITIIKKA

1 Kohdeavustusten myöntäminen, 10. jako

ok. Tanssin talo ry. on saamassa jotain aikaan! Tanssin juhlaa -gaalaa pukkaa! Hyvä että Tanssin talo etenee pienin askelein.

2 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 10. jako

ok.

3 Vuonna 2013 myönnettävien avustusten yhteiskuulutus

ok.

kklk 9/2012 16.10.2012

Huomenna on kulttuuri- ja kirjastolautakunnan viimeinen kokous ennen vaaleja. Mahtaa olla kuuma tunnelma kun kaikki poliitikot ovat jo aivan vaalipsykoosin vallassa.

En valitettavasti itse pääse huomenna työkiireiden takia paikalle ja minua sijaistaa Mikael Vakkari. Esityslista liitteineen löytyy täältä.

Olen raportoinut viimeiset kolme vuotta kaikista kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksista täällä blogillani. (Ne löytyvät helposti täältä.) Tarkoituksena paitsi parantaa oman perehtymisen laatua, myös avata päätöksentekoa ja tehdä siitä omalta osaltani avoimempaa.

VERKKOKIRJASTO- JA HALLINTOPALVELUT

1 Esitys kaupunginkirjaston vuoden 2012 käyttötalousarvion määrärahojen korottamisesta

ok. Ns. positiivinen ongelma – kaupunginkirjasto on saanut enemmän ulkopuolista rahoitusta kuin mitä oltiin talousarviota tehdässä osattu ennakoida.

Vuodelle 2012 vahvistetussa talousarviossa on Tukiin ja avustuksiin valtiolta ja EUlta budjetoitu yhteensä 995 000 euroa, mutta käyttömenojen budjetoinnissa ei ole voitu ottaa korottavasti huomioon ulkopuolisella rahoituksella toteutettavia projekti- ja hankekustannuksia.

Ulkopuolisen rahoituksen ylitysoikeuden perustana on opetusministeriöltä (OKM), EUlta, ELY – keskukselta ja muilta tahoilta saatu, vuonna 2012 käytettävissä oleva rahoitustuki, kaikkiaan yhteensä 3,02 miljoonaa euroa, johon sisältyy 1,28 miljoonaa euroa aikaisemmin saatua, mutta vuodelle 2012 käytettäväksi siirtynyttä rahoitusavustusta.

SISÄLTÖPALVELUT

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteeseen kirjastojen ja sadutuksen ottamisesta monikulttuurisuustyöhön

ok. Päivi Lipposen (sdp) valtuustoaloite. Hän ehdottaa että kirjastoissa voitaisiin järjestää monella kielellä ”sadutusta”, jossa lapsi itse on tarinan keksijänä ja kertojana. Vastauksessa sadutusta luvataan kokeilla osana monikielistä lastenkirjastotyötä. Kuulostaa ihan hyvältä idealta.

YHTEISPALVELUT

2 Vuoden 2012 talousarvion toteutumista koskeva 3. ennuste

ok. Talousarvion toteutumista seurataan neljä kertaa vuodessa. Näyttää ihan normaalilta. Tulojen toteutumisprosentti tällä hetkellä on 63,9%. Viime vuonna samaan aikaan toteutuma oli 85,3%. Jos olisin paikalla, kysyisin mistä johtuu ja seuraako vajeesta mitään ongelmia, esim. lisämäärärahatoiveita.

KULTTUURIPOLITIIKKA

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto toivomusponnesta koskien vanhojen arvorakennusten kulttuurikäyttöä ja tilojen yhteiskäyttömahdollisuuksia

ok. Mari Holopainen toivoo kulttuuristrategiaan liittyneessä ponnessaan vanhojen rakennusten kulttuurikäyttöä.

Mikäpä siinä. Mulla alkaa vaan henkilökohtaisesti olla mitta täynnä tätä ”kulttuurikäyttöä”. Se kun tuntuu olevan poliitikkojen ja virkamiesten automaattivastaus kun on mikä tahansa vanha mörskä jolle ei keksitä oikein mitään järkevää käyttöä.

Kun siihen kulttuurikäyttöönkin tarvitaan rahaa. Ja jos se kulttuuriraha laitetaan seiniin, vaikka vanhoihinkin, niin sitten se on helposti pois kulttuuritoiminnasta – ja mä ainakin haluaisin painottaa nimenomaan sitä toimintaa. Ja sitä pitäisi taas olla erityisesti esim. kouluissa, joissa seinät ja yleisö olisi jo valmiiksi kunhan olisi vaan rahaa niihin esityksiin.

2 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto toivomusponnesta koskien mahdollisuuksia panostaa kulttuurin harjoittamiseen vuokraamalla harjoittelutiloja erilaisillemusiikkiryhmille, joilla on vaikeuksia saada harjoittelutiloja Helsingissä

Ok. Tuomo Valokainen alias Tumppi Varonen toivoo lisää kohtuuhintaisia bändikämppiä Helsinkiin.

Vastaus on ok:

Helsingin kaupunki voisi omien kiinteistöjensä käyttösuunnitelmien ja peruskorjauksien yhteydessä nykyistä laajemmin selvittää mahdollisuudet ottaa osa tiloista eri musiikkiryhmien ja orkestereiden harjoituskäyttöön. Tarvittavat rakennustyöt ovat tavallisesti suhteellisen vähäisiä ja käyttöön otettavat tilat voivat olla hyvin monentyyppisiä. Tällöin myös vuokrataso voi muodostua kohtuulliseksi.

Olen kirjoittanut aiheesta vuonna 2008 kun osallistuin ”Onks treenitilaa näkyny” -keskustelutilaisuuteen Vanhalla. Nopeasti vilkaisemalla silloinen pohdintani oli yhä ihan pätevän oloista.

3 Kohdeavustusten myöntäminen, 9. jako

ok.

4 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 9. jako

ok. Jälleen vain yksi hanke tuontia. Vois olla useampia. Miksihän esim. jazzarit tai kansanmuusikot eivät ole löytäneet tätä tukimuotoa?

5 Valtionosuutta saavien teattereiden harkinnanvaraiset hankkeet

ok. Tämä on jatkoa toukokuussa tekemällemme päätökselle.

Taustalla on viime syksyn budjettineuvotteluissa VOS-teattereille saatu lisärahoitus. Päätimme käyttää tämän lisärahan “kohdentavasti” emmekä vain jakaa sitä tasan kaikille teattereille.

Innoittajana jakoperusteissa on ollut ns. “Lyonin malli”, joka tarkoittaa sitä että osa vakiintuneiden teattereiden (ja siellä myös oopperan) rahoituksesta on sidottu teatterin “seinien ulkopuolella” tapahtuviin yhteisöllisiin hankkeisiin. Virkamieskielellä: “hankkeilta edellytetään alueellista, sosiaalista ja yhteiskunnallista ulottuvuutta”. Ja suomeksi se näyttää sitten esim. tältä:

Pöllö Siipirikko on lapsille suunnattu nukketeatteriesitys, jossa käsitellään avioeroon liittyviä tunteita lapsen oman kokemusmaailman kautta. Johtolankana on lapsen tässä ja nyt -kokemus ja mutkaton suhtautuminen tapahtumiin. Kiertue toteutetaan viidellä eri ala-asteelle Helsingin lähiöissä. Esitysten jälkeen näyttelijät keskustelevat aiheesta lasten ja heidän vanhempiensa kanssa.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta myönsi 15.5.2012 Nukketeatteri Sampolle 25 500 euron avustuksen Voimauttava nukketeatteri -hankkeelle. Kyseessä on elämyksellinen taidehanke, jonka lopullisiksi kohderyhmiksi valikoituivat Sosiaaliviraston sijaisperhetoiminnan piirissä olevat Itä-Helsingin lähiöalueiden lapset ja huostaan otetut nuoret sekä Myllypuron vanhustenkeskuksen osasto 5:n vanhukset.

Just näin. Tätä haettiin ja saatiin. Nyt sitten täytyy saada selville millainen kokemus oli sekä vastaanottajille että tekijöille. Toivottavasti hyvä ja näitä hankkeita voisi olla tulevaisuudessa lisää. Siellä Lyonissa, josta idea on napattu, tällainen toiminta on käsittääkseni käytännössä pakollista kaikille julkista tukea nauttiville taidelaitoksille.

6 Taideapurahat vuodelle 2012

ok. Päätös julkistetaan 13.11.2012. Puheenjohdin avustusjaoston kokouksen, jossa apurahat jaettiin. Kohdistimme kirjallisuuden apurahoja hiukan alkuperäistä esitystä enemmän nuoremmille kirjailijoille.

7 Vuoden 2012 kulttuuripalkinto

Lautakunta on aina käynyt eläväistä keskustelua kulttuuripalkinnon saajista. Ja lautakunta on vaikuttanut aktiivisesti siihen kenelle palkinto annetaan. Avustusjaostossa aihetta jo jonkin verran käsiteltiin. Hyvä voittaja on varmasti tulossa! :) Palkinnon saaja julkistetaan myös 13.11.2012.

8 Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiön vuokratukihakemus vuodelle 2012

ok. Mutta erityisjärjestely ei ole hyvä toimintatapa. Betanian vuokratuki olisi myös kohdeavustuksissa outo lintu. Osittain tässä kuitenkin toisaalta paikataan kaupungin oman tyhmän sisäisten vuokrien käytännön lopputuloksia.

Mitä olen saanut aikaan?

Olen ollut politiikassa mukana kuluvalla valtuustokaudella Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenenä. Onko siitä työstä ollut mitään hyötyä? Olenko saanut jotain aikaiseksi? Olisiko sijallani lautakunnassa voinut olla kuka tahansa?

Muutama asia viime vuosilta, joihin olen vaikuttanut.

1. Tanssin Stoa

Tein helmikuussa 2010 aloitteen kulttuurikeskus Stoan ohjelmiston muuttamisesta yhä enemmän tanssin suuntaan. Halusin tällä omalta osaltani edistää Tanssin talo -hanketta, joka oli junnannut paikallaan.

Aloitteestani seurasi konkreettisesti se, että kulttuuritalojen saleja avattiin tanssin harjoituskäyttöön esim. kesälomien aikaan. Ehdotukseni siis paransi kaupungin tilojen käytön tehokkuutta ja tarjosi tanssijoille työtiloja. Lisäksi Stoan pienemmän salin käyttöä siirrettiin opetuksesta esityskäyttöön.

Pieni mutta konkreettinen muutos. Myös Tanssin talo -keskustelun pitäminen vireillä oli tärkeää.

2. Poliittisten kulttuurijärjestöjen tuen leikkaus

Helsingin kulttuuribudjetissa kummitteli aina vuoteen 2010 saakka poliittisia kulttuurijärjestöjä. Ne olivat todellisia menneisyyden haamuja – rahaa, jota jaettiin Rkp:n, Vasemmistoliiton, Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien ”kulttuurijärjestöille” vain poliittisin perustein.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan vihreän puheenjohtajan Johanna Sumuvuoren kanssa saimme väännettyä nämä tuet pois avustuksista. Noin 80000€ voitiin käyttää ”todelliseen” kulttuurin tukemiseen Helsingissä. Se ei ole kulttuuripuolella ihan pieni summa.

Muutosta vastustivat Vasemmistoliitto ja Sosiaalidemokraatit. Saimme muutoksen tehtyä yhteistyössä Kokoomuksen edustajien kanssa, jotka eivät enää moista ”maan tapaa” halunneet katsella.

3. Vapaan kentän tuen tasokorotus

2011 Budjettineuvotteluissa taiteen vapaan kentän tukea nostettiin 500 000€. Prosessi lähti liikkeelle lautakunnassa tekemästäni ehdotuksesta että Kulttuurikeskus valmistelisi raamin 300 000 eurolla ylittävän talousarvioehdotuksen.

Lautakunnassa ehdotusta tukivat myös Kokoomuksen edustajat. Ja budjettineuvotteluissa tavoite saatiin läpi Vihreiden ja Sosiaalidemokraattien yhteistyönä. Suuret kiitokset demarien Risto Kolaselle komppauksesta!

Tuen nosto mahdollisti esim. tänä vuonna Alppipuiston kesä -festivaalisarjan järjestämisen ja monta muuta hyvää juttua. Klubeille, pienimuotoisille tanssi- ja teatteriesityksille, festareille ja muille projektiluontoisille kulttuurihankkeille myönnetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa yli 800 000€ avustuksia. Kasvua neljässä vuodessa noin neljännes. En ole kehitykseen täysin syytön. Kohdeavustukset ovat erittäin kustannustehokas ja joustava tapa tukea kulttuuria.

Vuoden 2008 vaalisivuiltani löytyi vaalilupaus: ”Kulttuurin vapaan kentän rahoitukseen on saatava tasokorotus.”. Tämän tavoitteen eteen olen tehnyt töitä ja siinä myös onnistunut.

4. Lähikirjastojen puolustaminen

Kirjaston osalta lautakuntakautemme merkittävin päätös oli se, että torppasimme ns. ”Pajusen listan” – eli lähikirjastojen lakkautukset. Erityisesti tuosta prosessista minulle on jäänyt mieleen vierailu Tapulikaupungin kirjastossa. Vasta paikan päällä tajusi kirjaston merkityksen koko alueelle. Jos se olisi lakkautettu ”julkista tilaa” olisivat tarjonneet enää vain kaljakuppilat. Kirjoitin tuolloin blogilleni:

Yleisesti ottaen kierros vahvisti perustunnetta siitä, että kaikkia kirjastoja pitää puolustaa. Jos niitä lakkautetaan, niin sitä ei voi kyllä itselleen perustella mitenkään “palvelujen kehittämisellä” tai muulla liirumlaarumilla. Kyllä nyt on kyse nimenomaan olemassaolevan laadukkaan ja toimivan palveluverkon alasajamisesta. It ain’t broken, don’t fix it.

Tässä onnistuttiin. Yhdessä Vasemmistoliiton ja Sosiaalidemokraattien kanssa me Vihreät kaadoimme leikkauslistan myös valtuustossa. Lähipalveluista pidettiin kiinni.

5. Avoimuus

Olen kirjoittanut kaikista lautakunnan kokouksista blogilleni ja näin omalta osaltani edistänyt päätöksenteon avoimuutta. Olen vaatinut avoimuutta myös lautakunnassa. Esim. myönnetyt lähikultuuri- ja kohdeavustukset näkyvät aiempaa paremmin Kulttuurikeskuksen sivuilla. Jälleen pieni mutta konkreettinen juttu.

Vaalien aikaan kun jokainen puolue ja poliitikko paukuttaa vain omaa rumpuaan, unohtuu helposti että politiikassa ei yksin saa yhtään mitään aikaan. En minä olisi onnistunut ilman tukea Anni Sinnemäeltä ja Johanna Sumuvuorelta, jotka toimivat lautakuntamme puheenjohtajana. Emmekä me Vihreät olisi saaneet vain omine nokkinemme läpi ainuttakaan asiaa. Yhteistyökumppaneita, luottamusta ja tukea pitää olla. Kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa olen tehnyt yhteistyötä niin Vasemmistoliiton, Demareiden, Rkp:n kuin Kokoomuksenkin edustajien kanssa. Kiitokset heille kuluneista neljästä vuodesta. Tehtiin hyvää työtä, yhdessä.

Perehdyn asioihin, perustelen näkemykseni, olen yhteistyökykyinen ja neuvotteleva. Näillä eväillä voisi valtuustossakin saada paljon aikaan.

kklk 8/2012 18.9.

En pääse itse huomenna kokoukseen. Minua sijaistaa Mikael Vakkari. Lista on lyhyt, mutta sen ulkopuolella meille esitellään kirjastotoimenjohtajaksi hakeneita ja lautakunta keskustellee valintaprosessista.

Ja ainiin! Puheenjohtajamme Anni Sinnemäki palaa äitiyslomalta taas kokoustamaan! :)

Koko lista liitteineen löytyy täältä.

YHTEISPALVELUT

1 Kulttuurikeskuksen kulunvalvonta- ja työajanseurantajärjestelmän uusiminen

Kulttuurikeskuksen Timecon-työajanseurantajärjestelmä on vuodelta 1995. Nyt pitäisi hankkia uusia. 17 vuotta lienee ihan kelpo kaari järjestelmälle.

Timecon on otettu käyttöön 1995 ja se on monella tapaa vanhentunut ja hankalakäyttöinen. Järjestelmän saattaminen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ei ole mahdollista ilman, että koko järjestelmä rakennetaan uudelleen.

Nyt löydetty ja tarjottu ratkaisu on käytössä kaupunginkirjastolla, nuorisoasiainkeskuksella ja Palmialla.

Eli toivotaan että 177 871 euron hankinta kestää myös seuraavat 17 vuotta. Ainakin yleisesti ottaen vaikuttaa ihan fiksulta että lähekkäisillä virastoilla, joilla on paljon yhteistä ja limittyvää toimintaa on käytössä sama kulunvalvonta- ja työajanseurantajärjestelmä.

KULTTUURIPALVELUT

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta arabikulttuuriin liittyvän toritapahtuman järjestämisestä

Päivi Lipponen ja seitsemän muuta valtuutettua esittävät että:

”Helsingin keskustassa järjestettäisiin toritapahtuma ´Marrakechin markkinat´, jonka tapahtumapaikka voisi olla Kamppi tai Hakaniemi. Tapahtumassa Arabimaiden lähetystöt ja kulttuurijärjestöt voisivat esitellä toimintaansa. Markkinoilla soisi arabimusiikki ja myynnissä olisi itämaista ruokaa ja leivonnaisia. Järjestäjänä olisivat yksityiset yrittäjät, mutta Helsingin kaupungin kulttuuritoimi olisi kokoavana voimana tapahtuman järjestämisessä.”

Taas tällainen aloite, jonka tekijöiltä on jäänyt tuore kulttuuristrategia lukematta. Kaupunki voi kyllä olla mukana tukemassa ja asiantuntijana tällaisessa hankkeessa, mutta Helsinki ei itse aktiivisesti järjestä tällaisia tapahtumia. Yleisesti ottaen tapahtumakulttuuri harvemmin toimii jos sitä ohjaillaan ylhäältä päin.

KULTTUURIPOLITIIKKA

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto toivomusponnesta, jossa edellytetään, että uusien kulttuurihankkeiden yhteydessä arvioidaan mahdollisuutta sijoittaa se kantakaupungin ulkopuolelle erityisesti metroradan varteen Itä-Helsinkiin

Meidän Vihreiden Tuomas Rantanen teki toivomusponnen kulttuurihankkeiden sijoittamisesta kantakaupungin ulkopuolelle.

Kulken vastauksessa todetaan strategian mukaisesti:

Jatkossa kulttuurikeskus pyrkii edesauttamaan kulttuuripalvelujen järjestämistä enenevässä määrin avustustoiminnan kautta sen sijaan, että toteuttaisi sellaisia uusia kulttuurikeskuksia, joiden toiminnasta kaupunki olisi yksinomaisessa vastuussa. Kulttuuritoimintaa metroradan varrella on tuettu esimerkiksi kulttuurin avustusjärjestelmän kautta.

Tuomaksella on takana ihan oikea ajatus – kulttuuria pitäisi olla saatavilla joka puolella kaupunkia. En vaan ole varma itsekään onko ”laitosten hajasijoittaminen” paras keino. Lyonissa laitokset on velvoitettu toimimaan seiniensä ulkopuolella. Helsingissä vastaava toimintatapa voisi hyvinkin tarkoittaa painotusta Itä-Helsinkiin.

2 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako

ok. Ihanaa että tänä vuonna rahaa riittää loppuvuodeksikin.

3 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 8. jako

ok.

Vaikuttaa siltä että tämän avustusmuodon ovat löytäneet erityisesti kansainvälistyvät suomalaiset ryhmät, mutta Helsinkiin kansainvälisiä artisteja tuottavat tahot eivät niinkään. Tästä tukimuodosta voisi siis hakea tukea matkakuluihin esim. ulkomaisen artistin tai teatteriryhmän keikkaa varten.

kklk 7/2012 28.8.

Huomenna tiistaina on jälleen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokous. Esityslistaan voi tutustua täältä.

Listalla on yksi isompi henkilövalinta (menee meiltä vielä kaupunginhallituksen käsittelyyn), toinen vähän pienempi henkilövalinta ja lähinnä rutiinijuttuja.

KULTTUURIPOLITIIKKA

1 Ilmoitusasiat

Kaupunginhallitus antoi luvan Käpylän musiikiopistolle maksaa lainaansa takaisin vähän myöhemmin. Hyvä.

2 Kulttuuripolitiikan osastopäällikön viran täyttäminen

Kokouksen ja ehkäpä jopa koko vuoden tärkein juttu. Kulttuurikeskuksen hallinto on järjestetty siten että (lautakunnan) ja kulttuurijohtajan alaisuudessa on kolme osastoa: kulttuuripalvelut, kulttuuripolitiikka ja yhteispalvelut. Näillä kolmella on sitten omat johtajansa. Ja nyt valitsemme syyskuun alussa eläköityvälle Marianna Kajantielle seuraajaa.

Kulttuurikeskuksen organisaatiokaavio

Hakijoita toimeen oli yhteensä 50 henkilöä. Hienoa että Kulken virat kiinnostavat – kertoo että Helsinki on haluttu työnantaja ja että paikka koetaan mielenkiintoisena. Ja sitä se kyllä on. Kulttuuripoliittisen osaston päälliköllä on suuri merkitys kaupunkimme kulttuurielämään.

Lautakunta valitsi kesäkuun kokouksessa joukostaan kaikista puolueista koostuneen ryhmän haastattelemaan kuusi kärkihakijaa. Täytyy sanoa että oli erittäin mielenkiintoista olla mukana. Hakijat olivat korkeatasoisia ja vaikka ainakin oma valintani oli loppujen lopuksi selvä, ei päätös heti syntynyt, vaan vaihtoehtoja piti punnita useammalta kantilta.

Hakemusten ja haastattelujen perusteella olen samaa mieltä esittelijän kanssa, joka ehdottaa virkaan Veikko Kunnasta.

Filosofian maisteri Veikko Kunnas on työskennellyt opetus- ja kulttuuriministeriössä (1990-2007), jona aikana hän toimi myös (1997-2000) Pohjoismaiden ministerineuvostossa Kööpenhaminassa neuvonantajana. Vuonna 2007 Kunnas siirtyi Helsingin kulttuurikeskuksen kulttuuripalvelut osaston osastopäälliköksi ja vuonna 2010 vs. kulttuurijohtajaksi. Kulttuuripalvelut osasto on henkilöstömäärältään viraston suurin (45 vakinaista tehtävää) ja yhteensä virastossa työskentelee vakinaisissa tehtävissä 103 henkilöä.

Opetusministeriössä työskennellessään Kunnas valmisteli muun muassa valtioneuvoston eduskunnalle antamaa kulttuuripoliittista selontekoa, hallitusohjelman edellyttämää luovuusstrategiaa ja toimi laaja-alaisesti eri taiteenalojen kehittämistyöryhmissä.

Vs. kulttuurijohtajana hän vastasi Helsingin kulttuuristrategian valmistelusta, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2011. Kunnas on laaja-alaisesti näkemyksellinen, yhteistyökykyinen ja kehittämishakuinen johtaja. Hänen työskentelyään leimaa johdonmukaisuus, tulevaisuuteen suuntautuminen ja päätöksentekokyky.

Kunnaksen ansioiksi voidaan lukea pitkäaikainen ja laaja-alainen sekä kansainvälisen, kansallisen että helsinkiläisen taide-elämän tuntemus. Hänen lukuisat asiantuntijatehtävänsä opetusministeriössä sekä luottamustehtävänsä suomalaisen kulttuurin kentässä ovat poikkeuksellisen laajat.

Hakuasiakirjoista ja haastatteluista saatavien tietojen pohjalta filosofian maisteri Veikko Kunnas nousee työkokemuksen ja muiden ansioiden perusteella hakijoista etusijalle.

KULTTUURIPALVELUT

1 Annantalon johtajan valinta

Valitsemme myös Annantalolle uuden johtajan. Toimeen ehdotetaan Kaisa Kettusta (TaM).

YHTEISPALVELUT

1 Vuoden 2012 talousarvion toteutumista koskeva 2. ennuste

ok.

Talousarvion toteutumista seurataan neljästi vuodessa. Kaupungin uusi Laske-tietojärjestelmä on hiukan vaikeuttanut virkamiesten työtä. Jotenkin ei ihan hirveesti yllätä että tietojärjestelmähankkeessa on käynnistysvaikeuksia…

KULTTUURIPOLITIIKKA

3 Kohdeavustusten myöntäminen, 7. jako

ok. Taas hienoja juttuja!

4 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 7. jako

ok. Yllättävän paljon rahaa jäljellä tällä momentilla. Tiedetäänköhän kentällä riittävästi tästä apurahamuodosta?

VERKKOKIRJASTO- JA HALLINTOPALVELUT

2 Kaupunginkirjaston vuoden 2012 talousarvion toteutumista koskeva 2. ennuste

ok. Sama uusi tietojärjestelmä on aiheuttanut harmia myös kirjaston väelle.

SISÄLTÖPALVELUT

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteeseen pysyvän jurtan rakentamisesta Töölönlahdelle

ok. Mä en kyllä suoraan sanottuna oikein tajunnut tätä aloitetta. Kiva juttu, mutta just liikkuvana ja väliaikaisena. Tai jos kysyntää on, niin yrittäjän toimesta. Ei kai se nyt kaupungin hommaa ole ryhtyä tällaisia pystyttelemään.