Yle ja katalogimusiikki

Keväällä Elvis ry:n toiminnanjohtaja Aku Toivonen sohaisi ampaispesää arvostellessaan Yleisradiota ”Epidemic Sound” -musiikkikatalogin käytöstä.

Mikä ihmeen musiikkikatalogi ja kukamitähäh ”Epidemic Sound”?

Katalogimusiikki tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan palvelua, jossa on suuri määrä erilaista musiikkia, jonka käyttöoikeudet on jo maksettu. Usein musiikki on vielä ”luokiteltu” kätevästi esim. tunnelmien tai tempojen mukaan. Eli voit hakea katalogistasi vaikkapa ”jännittävää” tai ”juhlavaa” musiikkia ja lisätä sen tv- tai radio-ohjelmasi taustalle. Laskutus voi olla esim. kuukausittainen ja mitään ylimääräisiä kuluja tai raportointeja ei tarvita. Äärimmäisen helppoa ja kätevää.www_epidemicsound_com_wp-content_themes_SCRN_images_ES_Logo_CMYK_pdfAlunperin nimellä ”Suomen Elokuvasäveltäjät ry” perustettu Elvis on kuitenkin ymmärrettävästi näreissään. Katalogimusiikin käyttö syrjäyttää suomalaisten musiikintekijöiden työtilaisuuksia Yle:n kanavilla.

Yle:n julkaisujohtaja Ismo Silvo vastasi kritiikkiin mm. seuraavasti:

Viime vuosina Ylen panostus kotimaiseen kulttuuriin on kasvanut sekä absoluuttisena summana että suhteellisena osuutena Ylen kuluista.

Ja sitten musiikkipanostuksista. Nekin ovat kasvaneet. Vuodesta 2011 kuluvan vuoden 2014 sopimukseen verraten oikeusmaksut musiikin tekijöille ovat kasvaneet 2,1 M€. Kasvua maksuihin on kolmessa vuodessa tullut liki viidennes!

Katalogimusiikki on yksi nykymaailman keino musiikin käyttöön silloin, kun musiikki ei ole tv-ohjelmassa sisällöllisesti tai ilmaisullisesti merkittävässä roolissa, kuten useissa asia- ja ajankohtaisohjelmissa. Katalogimusiikilla ei tavoitella autenttisen musiikin syrjäyttämistä ohjelmissa, jossa musiikki on olennainen sisällön osa.

Yle:n maksamat tekijänoikeuskorvaukset ovat nousseet kun ovat soittaneet enemmän musiikkia. Tämän äkkiseltään ajattelisi olevan täysin normaalia eikä kovinkaan hyvä argumentti kotimaiseen ohjelmatuotantoon liittyvässä keskustelussa. Perunoita ostetaan kaupasta kiloittain, musiikkia soitetaan radiossa minuuteittain.

Paljon parempi argumentti on se että katalogimusiikkia käytetään vain ”merkityksettömissä” rooleissa. Tämän voin itsekin musiikintekijänä ymmärtää. Helpottaa takuulla esim. ajankohtaisohjelmien inserttien tekemistä.

Nyt sitten täytyy enää määritellä mitä tarkoittaa ”merkittävä”. Ilmeisesti Yle Draaman viime keväänä tuottamassa ”Toisen kanssa” -sarjassa ei ollut lainkaan musiikkia, joka oli ”merkityksellisessä” roolissa. Säveltäjää ei kreditoitu. Edes sarjan tunnusmusiikki ei ollut erikseen sarjaa varten sävelletty vaan suoraan katalogista napattu.

Geneerisen toimivaa taustamusaa. Ei siinä mitään. Mielestäni on kuitenkin järkyttävää että Yle ei käytä draamatuotannossaan kotimaisia musiikintekijöitä. Kukaan ei voine väittää etteikö musiikilla olisi tv-tuotannossa merkityksellinen rooli. Usein jopa sarjalle identiteetin luova.

Nyt ei saa ymmärtää väärin. En vastusta katalogimusiikkia sinänsä. Mm. MTV3 käyttää Epidemic Soundia ja minulla ei ole yhtään mitään sitä vastaan. Se on markkinataloutta. Tehokasta ja näppärää. Tekijöille maksetaan ja sopimukset on tehty ihan jetsulleen. Kenelläkään ei pitäisi olla nokan koputtamista.

Mutta Yle ei toimi eikä sen pidäkään toimia markkinatalouden ehdoilla. Sen ei ole tarkoituskaan olla vain tehokas ja näppärä. Yleisradiolain seitsemännen pykälän toisen kohdan mukaisesti julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:

2) tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä.

Tämän tavoitteen toteuttamiseksi Yleisradiota rahoitetaan yli 500 miljoonan euron vuotuisella Yle-verolla. Tämä rahoitusmekanismi ja julkisen palvelun velvoite tuo Yleisradiolle muitakin vastuita kuin vain sirkushuvien järjestämisen.

Eräs niistä on suomalaisen audiovisuaalisen osaamisen ylläpito ja kehittäminen. Kuvitellaanpa että kymmenen vuoden aikana ei tilattaisi lainkaan musiikkia tv-draamoihin ja sitten haluttaisiinkin tehdä ”laatusarja”, johon toivottaisiin myös ”merkittävää” musiikkia. Mistä löydettäisiin tekijät? Mistä löydettäisiin se koko monipolvinen osaamisen ketju, joka johtaa laadukkaaseen tuotantoon? Kuvitteleeko joku YLEllä että Borgenin tasoiset tv-sarjat syntyvät tyhjästä? Mitä olisi Silta ollut ilman omaa persoonallista ja vahvasti identifioivaa ääniraitaansa?

Yleisradion pitää ymmärtää että se ei ole vain yksi yhtiö muiden joukossa. Sen on toimittava toisin kuin markkinaehtoisten puulaakien. Katalogimusiikin käyttöä tulee harkita uudelleen ja luoda nykyistä tiukemmat linjaukset. Stan Leeta siteeratakseni: “With great power comes great responsibility”.

Kulttuuripolitiikkaa ja kissatauluja

(Kolumni Cult 24:n kesäkuun numeroon)

Vasemmistoliitto lähti hallituksesta ovet paukkuen. Samalla kulttuuriministerin saappaat jäivät tyhjiksi ja ne kiikutettiin asuntoministerin eteiseen. Tästähän riemu repesi. Mm. laulaja Kaija Kärkisen mukaan ”Sivistysvaltiossa pitää olla kulttuuriministeri”. Taidekenttä loukkaantui – news at 11.

Seuraavan kerran päästiin naureskelemaan kun tuore asunto- ja kulttuuriministeri kehtasi kertoa Hesarille pitävänsä kissatauluista. Kissatauluista! Kuvitelkaa! Kyllähän kulttuuriministerin olisi pitänyt osata nimetä vähintään viisi suomalaista nykytaiteilijaa ja toivoa seinälleen jotain abstraktia.

Painting by Aurélia, Luc, Jennifer and Philippe Le Hégaret

Kulttuuriministerin päätehtävä ei ole taiteilijoiden fiiliksistä huolehtiminen. Kulttuuriministeri johtaa kulttuuriministeriötä, jota puolestaan ohjaavat hallitusohjelma ja valtion talousarvioesitykset. Itseasiassa kulttuurikentän kantilta eräs parhaista kulttuuriministereistä kautta aikain oli Tanja Karpela, joka ei varmastikaan erottanut Rembranttia Renoirista, mutta tajusi että kulttuuriministerin tehtävä on johtaa ministeriötä ja nyhtää valtionvarainministeriöltä lisää rahaa. Siinä hän onnistui selvästi mm. muuatta runoilevaa jazzpianistia paremmin.

Se mitä minä olen kaivannut jo vuosikausia on kulttuuriministeri, jolla olisi kulttuuripoliittinen linja. Henkilöä, joka sanoisi muutakin kuin että kulttuuri sillai ihanasti elävöittää ihmisten arkea ja terveysvaikutukset diibadaabadaabadii. Poliitikkoa, joka ottaisi kulttuuripolitiikan vakavasti.

Kulttuuripolitiikan peruslinjat valettiin betoniin 1970-luvulla ja ne eivät ole siitä liikkuneet yhtään mihinkään. Ministeriö pärjää varmasti ihan mallikkaasti vuoden ilman poliittista ohjausta – eihän sitä ole ollut vuosikymmeniin.

Koskaan et muuttua saa

(Kolumni Cult24:n maaliskuun numeroon.)

Luovuus, idearikkaus, avoimuus ja vapaus ovat sanoja, joita nousee mieleeni kun ajattelen taidetta, erityisesti nykysellaista. Taiteilijan on kyettävä rohkeisiin ratkaisuihin niin työssään kuin elämässäänkin – helpoin polku tarvottavaksi ura ei ole.

Mutta toisaalta kerta toisensa jälkeen törmään siihen että muutosvastarintaisempaa ja konservatiivisempaa sakkia saa hakemalla hakea. Hyvän esimerkin tarjoaa tuore keskustelu Kluuvin gallerian tulevaisuudesta.
Untitled__Pohjapiirrokset_A3_copy___1_page_-2
Kluuvin galleria on vuodesta 1968 asti toiminut galleria aivan Kauppa- ja Senaatintorin kupeessa. Tila on hieno, mutta valitettavan hankalasti löydettävissä – se sijaitsee virastorakennuksen neljännessä kerroksessa eikä ole edes esteetön. Vuosittain sinne ei löydäkään kuin noin 7000 kävijää, vähän yli 30 per päivä. Taidemuseon tuore johto esittää toimintojen siirtämistä Tennispalatsiin.

Mitään ei olla leikkaamassa. Mitään ei olla säästämässä. Gallerian profiilia nuoren ja kokeilevan taiteen areenana ei olla muuttamassa. Hienot näyttelyt saisivat Tennispalatsissa varmasti moninkertaisen määrän yleisöä. Tämän uskoisi hyödyttävän myös taiteilijoita.

Huuto on kuitenkin suuri. Muutosta vastustavassa fb-ryhmässä on jo yli 1000 jäsentä ja adressia kerätään.

Luovat ja idearikkaat taiteilijat jähmettyvät puolustamaan seiniä. Missä on se rohkeus joka töistä ja ihmisistä loistaa?

Toisinaan jostain pitää luopua että voisi syntyä uutta ja uljaampaa. Mitä suurempi osa budjetista käytetään seiniin, sitä vähemmän on varaa sisältöön. Kill your darlings. Rakkaat taiteilijat! Uskaltakaa uskaltaa, teidän piti olla siinä tämän maan parhaita.

Korkealaatuinen radiojournalismi tarvitsisi yhteiskunnan tukea

Helsingin Sanomat julkaisi oheisen mielipidekirjoitukseni tänään.

Photo by Peetje2, Flickr / CC-license

Photo by Peetje2, Flickr / CC-license

Korkealaatuinen radiojournalismi tarvitsisi yhteiskunnan tukea

Ra­dio Hel­sin­gin to­den­nä­köi­nen lak­kaut­ta­mi­nen osoit­taa, mi­ten haas­ta­vaa Suo­men kal­tai­sel­la pie­nel­lä mark­ki­na-alueel­la on to­teut­taa laa­duk­kai­ta si­säl­tö­jä mark­ki­noi­den eh­doil­la. Edes sa­dan­tu­han­nen kuu­li­jan jouk­ko ei rii­tä kan­nat­ta­vuu­teen ko­vas­ta yrit­tä­mi­ses­tä huo­li­mat­ta.

Laa­du­kas ja mo­ni­muo­toi­nen jour­na­lis­mi on tär­keä osa suo­ma­lais­ta kult­tuu­ria ja kan­sa­lais­kes­kus­te­lua. Sen vuok­si kult­tuu­ri­mi­nis­te­riö myön­tää tu­kea kult­tuu­ri­leh­dil­le: tä­nä vuon­na yh­teen­sä noin 1,15 mil­joo­naa eu­roa 148 leh­del­le. Useim­mi­ten sum­ma on muu­ta­mia tu­han­sia eu­ro­ja. Tu­ki mah­dol­lis­taa maam­me koon huo­mioi­den hui­kean kir­jon eri­lai­sia jul­kai­su­ja.

Jour­na­lis­min tu­ki on Suo­mes­sa ra­jat­tu kui­ten­kin vain pai­net­tui­hin leh­tiin ja verk­ko­jul­kai­sui­hin. Taus­tal­la lie­ne­vät his­to­rial­li­set syyt: tv- tai ra­dio­tuo­tan­toon tar­vit­ta­vat tek­ni­set re­surs­sit mak­soi­vat aiem­min hel­pos­ti sa­to­ja­tu­han­sia eu­ro­ja, jo­pa mil­joo­nia.

In­ter­net jul­kai­su­ka­na­va­na ja tek­no­lo­gian ke­hit­ty­mi­nen ovat kui­ten­kin murs­kan­neet nä­mä ra­ja-ai­dat. Ny­kyi­sin Yle­kin tuot­taa ra­dio-oh­jel­miaan läp­pä­reil­lä ja muu­ta­mia sa­to­ja eu­ro­ja mak­sa­vil­la kan­net­ta­vil­la nau­hu­reil­la. Tek­no­lo­gia ei ole enää kyn­nys­ky­sy­mys – osaa­vien te­ki­jöi­den mah­dol­li­suus tuot­taa si­säl­tö­jä kor­kea­laa­tui­ses­ti on.

On­kin hy­vä ky­sy­mys, on­ko Ylen mo­no­po­li jul­ki­sen tuen saa­ja­na ra­dio- ja tv-jour­na­lis­mis­sa enää ai­heel­li­nen. Oli­si­ko mah­dol­lis­ta ja­kaa vaik­ka­pa vain yk­si pro­sent­ti Ylen me­dia­mak­sus­ta kult­tuu­ri­leh­tien tuen ta­paan lu­kui­sil­le toi­mi­joil­le ym­pä­ri maan? Se yk­si pro­sent­ti tar­koit­tai­si viit­tä mil­joo­naa eu­roa, jo­ka puo­les­taan on noin 14 ker­taa Ra­dio Hel­sin­gin vuo­tui­nen tap­pio.

On ai­ka mää­ri­tel­lä jul­ki­nen pal­ve­lu uu­del­la ta­val­la.

Han­nu Os­ka­la
Hel­sin­gin kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen jä­sen (vihr)

Olen kirjoittanut aihepiirin tiimoilta aiemminkin. mm.
Julkista palvelua
Yle-uudistus jäi puolitiehen

kklk 8/2012 18.9.

En pääse itse huomenna kokoukseen. Minua sijaistaa Mikael Vakkari. Lista on lyhyt, mutta sen ulkopuolella meille esitellään kirjastotoimenjohtajaksi hakeneita ja lautakunta keskustellee valintaprosessista.

Ja ainiin! Puheenjohtajamme Anni Sinnemäki palaa äitiyslomalta taas kokoustamaan! :)

Koko lista liitteineen löytyy täältä.

YHTEISPALVELUT

1 Kulttuurikeskuksen kulunvalvonta- ja työajanseurantajärjestelmän uusiminen

Kulttuurikeskuksen Timecon-työajanseurantajärjestelmä on vuodelta 1995. Nyt pitäisi hankkia uusia. 17 vuotta lienee ihan kelpo kaari järjestelmälle.

Timecon on otettu käyttöön 1995 ja se on monella tapaa vanhentunut ja hankalakäyttöinen. Järjestelmän saattaminen vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ei ole mahdollista ilman, että koko järjestelmä rakennetaan uudelleen.

Nyt löydetty ja tarjottu ratkaisu on käytössä kaupunginkirjastolla, nuorisoasiainkeskuksella ja Palmialla.

Eli toivotaan että 177 871 euron hankinta kestää myös seuraavat 17 vuotta. Ainakin yleisesti ottaen vaikuttaa ihan fiksulta että lähekkäisillä virastoilla, joilla on paljon yhteistä ja limittyvää toimintaa on käytössä sama kulunvalvonta- ja työajanseurantajärjestelmä.

KULTTUURIPALVELUT

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta arabikulttuuriin liittyvän toritapahtuman järjestämisestä

Päivi Lipponen ja seitsemän muuta valtuutettua esittävät että:

”Helsingin keskustassa järjestettäisiin toritapahtuma ´Marrakechin markkinat´, jonka tapahtumapaikka voisi olla Kamppi tai Hakaniemi. Tapahtumassa Arabimaiden lähetystöt ja kulttuurijärjestöt voisivat esitellä toimintaansa. Markkinoilla soisi arabimusiikki ja myynnissä olisi itämaista ruokaa ja leivonnaisia. Järjestäjänä olisivat yksityiset yrittäjät, mutta Helsingin kaupungin kulttuuritoimi olisi kokoavana voimana tapahtuman järjestämisessä.”

Taas tällainen aloite, jonka tekijöiltä on jäänyt tuore kulttuuristrategia lukematta. Kaupunki voi kyllä olla mukana tukemassa ja asiantuntijana tällaisessa hankkeessa, mutta Helsinki ei itse aktiivisesti järjestä tällaisia tapahtumia. Yleisesti ottaen tapahtumakulttuuri harvemmin toimii jos sitä ohjaillaan ylhäältä päin.

KULTTUURIPOLITIIKKA

1 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto toivomusponnesta, jossa edellytetään, että uusien kulttuurihankkeiden yhteydessä arvioidaan mahdollisuutta sijoittaa se kantakaupungin ulkopuolelle erityisesti metroradan varteen Itä-Helsinkiin

Meidän Vihreiden Tuomas Rantanen teki toivomusponnen kulttuurihankkeiden sijoittamisesta kantakaupungin ulkopuolelle.

Kulken vastauksessa todetaan strategian mukaisesti:

Jatkossa kulttuurikeskus pyrkii edesauttamaan kulttuuripalvelujen järjestämistä enenevässä määrin avustustoiminnan kautta sen sijaan, että toteuttaisi sellaisia uusia kulttuurikeskuksia, joiden toiminnasta kaupunki olisi yksinomaisessa vastuussa. Kulttuuritoimintaa metroradan varrella on tuettu esimerkiksi kulttuurin avustusjärjestelmän kautta.

Tuomaksella on takana ihan oikea ajatus – kulttuuria pitäisi olla saatavilla joka puolella kaupunkia. En vaan ole varma itsekään onko ”laitosten hajasijoittaminen” paras keino. Lyonissa laitokset on velvoitettu toimimaan seiniensä ulkopuolella. Helsingissä vastaava toimintatapa voisi hyvinkin tarkoittaa painotusta Itä-Helsinkiin.

2 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako

ok. Ihanaa että tänä vuonna rahaa riittää loppuvuodeksikin.

3 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 8. jako

ok.

Vaikuttaa siltä että tämän avustusmuodon ovat löytäneet erityisesti kansainvälistyvät suomalaiset ryhmät, mutta Helsinkiin kansainvälisiä artisteja tuottavat tahot eivät niinkään. Tästä tukimuodosta voisi siis hakea tukea matkakuluihin esim. ulkomaisen artistin tai teatteriryhmän keikkaa varten.