Mitä tehdä Aleksanterinteatterille?

HUOM! En tunne talon tilannetta lehtijuttuja syvemmin. En siis tiedä onko ostajaa löytynyt tai mitä Senaatissa suunnitellaan.

Aleksanterin teatteri valmistui vuonna 1879 venäläiseksi valtionteatteriksi. Jo alusta pitäen toiminta oli kansainvälistä: näyttä­mötek­nii­kka tilattiin Pietaris­ta ja lavasteet Berliinis­tä, teatterin avajaisissa italialainen oopperaseurue esitti Gounod’­n Faustin. Itsenäistymiseen saakka teatterin ohjelmisto sisälsi venäläistä teatteria ja oopperaa. Mariinski-teatteri vieraili Helsingissä ensimmäisen kerran 1906. Itsenäistymisen jälkeen Aleksanterin teatteri siirtyi Suomalaisen Oopperan tilaksi, jossa Kansallisoopperamme toimi aina vuoteen 1993, jolloin uusi talo Töölönlahdella valmistui. Aleksanterin teatteri jäi valtion omistukseen ja siirtyi Senaatti-kiinteistöjen hallintaan (valtion kiinteistöyhtiö).

Sen jälkeen teatterista on tullut tärkeä vierailunäyttämö teatterille ja tanssille. Näyttämön takana olevassa siivessä puolestaan harjoittelevat lukuiset tanssin ammatti- ja harrastajaryhmät. Tilojen käyttöaste on kova.

N. Aleksanterin teatteri n. vuonna 1880. Kuvaaja Charles Riis. CC-BY 4.0.

Elokuun lopussa Senaatti-kiinteistö kertoi käynnistävänsä Aleksanterinteatterin myynnin, ehdotusten määräaika päättyi toissa viikolla.

Ymmärrän miksi Senaatti haluaa eroon talosta. Teatteri kaipaa kipeästi täysremonttia lattiasta kattoon. Myös teatteritekniikka kaipaa uusimista. Talo on myös läpeensä (syystäkin) suojeltu – sille on mahdotonta keksiä oikeastaan mitään muuta käyttöä kuin esitystoiminta. Suomen vanhinta suurta näyttämöä ei nyt vaan voi pistää umpeen ja marketiksi, toimistoiksi tai asunnoiksi.

Keskeinen ongelma on se että kymmenien miljoonien arvoista remonttia ei oikein pysty kukaan kulttuuritoimija kustantamaan. Sellaista yhtälöä on vaikea kuvitella ilman Kansallisoopperan tai Kaupunginteatterin tasoista tukea – ja sellaista toimijaa ei oikein vapaalla kentällä ole.

En siis pidätä hengitystäni että Senaatti olisi saanut uskottavia tarjouksia. No mitä sille sitten pitäisi tehdä? Pitäisi ajatella konsepti uusiksi, laskea kustannukset toisin päin ja vetää kaikki tahot mukaan.

1. Avoin ideakilpailu

Vaikka nykyinen vierailuteatteritoiminta on laadukasta, se ei välttämättä ole ainoa talossa mahdollinen toimintakonsepti – tai nykyisin toimintaa pyörittävä yhdistys ainoa mahdollinen.

Senaatin tulisi järjestää avoin ideakilpailu talon tulevasta käytöstä. Tähän voisivat osallistua taiteilijat, taiteilijaryhmät, yhdistykset, yritykset, yhteenliittymät. Ehdotuksia, niiden taloudellista kestävyyttä ja taiteellista laatua (ja tarvetta Helsingin kulttuurikentässä) arvioitaisiin työryhmässä, jossa olisivat edustettuina ainakin OKM, Helsingin kaupunki, Taike ja Senaatti-kiinteistöt.

Ideatason konsepteista seulottaisiin 3-5 seuraavaan vaiheeseen. Ja voittajaksi sitten näistä kehitelty toimija.

Voisin kuvitella voittajaksi esim. ”yhteenliittymän”, jossa olisi mukana helsinkiläisiä tanssikouluja, tanssiryhmiä ja vapaita oopperaryhmiä.

2. Kustannukset käänteisesti

Perinteinen ”Senaatin” ja myös Helsingin kaupungin tapa laskea tilavuokria on rankasti yksinkertaistettuna seuraava:

Pääomavuokra + käyttökulut + laskennallinen tuotto = vuokra /m2

Pääomavuokra sisältää kiinteistön ”arvon” sekä sen teknisen ylläpidon (peruskorjaukset jne.) kustannukset.

Yhtälö on sinällään ihan toimiva tapa arvottaa esim. yleisiä toimistokiinteistöjä tai uusia kouluja. Se kuitenkin sakkaa pahasti tällaisen historiallisen kiinteistön kohdalla, jonka mahdolliset käyttötarkoitukset ja siten sen ”markkinat” ovat erittäin rajalliset.

Pitäisikin lähteä laskemaan vuokraa toisesta suunnasta. Lähtökohdaksi on otettava käyttäjien maksukyky. Teatterit tai vaikkapa lapsille tanssikouluja järjestävät yritykset eivät voi maksaa tilastaan kovaa vuokraa. Toiminta ei vaan kertakaikkiaan kannata vaikka penniä venyttäisi kuinka.

Siksipä yhtälöstä vääjäämättä seuraa se että peruskorjauksen jälkeinen pääomavuokra on ainakin osin negatiivinen. Ts. Senaatin olisi hyväksyttävä että se kirjaa Aleksanterinteatterin myynnistä tappion. Ja peruskorjauksen kustannus tulee pääosin valtion kannettavaksi.

Tila mielestäni kannattaisi myydä Senaatista erilliselle kiinteistöyhtiölle ja vuokrata toimijoille sitten sillä vuokratasolla jonka kykenevät maksamaan. Valtion ei kannata lahjoittaa peruskorjausta millekään yksittäiselle ryhmälle tai yhteenliittymälle.

Voikin kysyä miksi ylipäätään sitten lähteä ”myymään”? Hyvä kysymys. Minusta on kuitenkin selkeää että Senaatti-kiinteistön, jolla on hoidettavanaan valtaisa omaisuusmassa, aika ja erityisosaaminen eivät välttämättä riitä Aleksanterinteatterin kaltaisen erityiskiinteistön hoitoon, vaan siinä kannattaisi olla sitä varten erikseen perustettu yhtiö. Pois Senaatin tasetta ”haittaamasta”. Samalla sen omistuspohjaa voisi laajentaa.

Tämä kokonaisuus vaatii valtion suunnasta hyväksynnän sille tosiasialle että mistään ei maagisesti synny toimijaa, joka voisi tilan täydellä hinnalla ostaa ja korjata omin avuin.

3. Kaikki tahot mukaan

Aleksanterin teatterin tilanne on tietenkin pääasiassa sen omistajan, Suomen valtion, ongelma. Ja Helsinki on vuosia pitänyt itseään niin kaukana sen kohtalosta kuin vain mahdollista. Ymmärrän kaupunkia. Meillä on aivan valtaisa rakennusmassa korjausvelkaisia kiinteistöjä omastakin takaa. Miksi hankkisimme yhden valtavan remontoijan unelman lisää vaivoiksemme?

Mutta myös Helsingin kaupungin pitäisi hyväksyä tosiasiosta. Aleksanterinteatteri sijaitsee Helsingissä. Se ei lähde täältä minnekään. Ja on myös Helsingin etu että siellä olisi kukoistava kulttuurin lähde loistavissa tiloissa.

Siksi Helsingin kaupungin tulisi lähteä osaomistajaksi perustettavaan kiinteistöyhtiöön joka rahoittaa peruskorjausta.

Lisäksi Helsingin tulisi sitoutua rahoittamaan tilan haltuun ottavia kulttuuritoimijoita toiminta-avustuksin.

Tämän lisäksi uuden talon olisi löydettävä muitakin rahoituslähteitä. Erityisesti katson Suomen kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin suuntaan. Niillä voisi olla mahdollisuus kokonsa puolesta auttaa tilanteessa. Ehkä kuitenkin hiukan eri tapaan kuin valtion. Jos säätiöt esim. eivät halua lähteä osaomistajiksi, ne voisivat sitoutua teatterin kehittämiseen esim. tukemalla teknisen laitteistoin hankintaa tai uuden toimijan alkutaipaletta (esim. vuosittain laskeva tuki ensimmäiset 3-5 vuotta).

Tietysti pitäisi etsiä mahdollisuuksia myös yksityisrahoitukseen. Jollei itänaapurimme tilanne olisi se mikä se on, voisi yhtenä mahdollisuutena ajatella sitäkin että Aleksanterista tulisi jälleen Helsingin venäläinen teatteri – meillä on kansallinen Svenskan, miksei sitten Русский театр?

Eteenpäin?

En tiedä onko Senaatti saanut tarjouksia. Toivottavasti on ja tilanne ratkeaa ”itsekseen”. Hiukan kuitenkin epäilen, niin valtavat vastuut kiinteistön mukana tulevat.

Toivottavasti Suomella olisi sen verran historian ja kulttuurin tajua että 1880-luvulla rakennetun teatterin kukoistus 2020-luvulla nähtäisiin muutaman kymmenen miljoonan euron arvoiseksi. Se Suomi, johon Aleksanterin teatteri ja muutamaa vuotta myöhemmin Ateneum rakennettiin oli rutiköyhä kehitysmaa. Olisi mielen köyhyyttä väittää että meillä ei olisi nyt varaa kukoistavaan Aleksanterin teatteriin.