Männä viikolla eräs ystäväni loihe lausumaan fb-statuksessaan:

Huumoria, tietenkin. Vitsivitsivitsi. Onnistuin silti nykäisemään herneen nenään vaikka koomisen liioittelun ymmärsinkin.

Syynä se että käytän itse näillä pakkasilla isäni 1970-luvun alussa hankkimaa ”mielensäpahoittajan” karvahattua. Olen käyttänyt samaa lärsää joka talvi lukioajoista lähtien. Tämä turjake on oikeasti kestänyt isältä pojalle.

Minun on vaikea nähdä Henkkamaukan Bangladeshissa valmistuttamaa yhden talven käytössä kestävää keinokuituista päähinettä jotenkin ”ekologisempana” tai ”eettisempänä” valintana.

Mutta ei turkistarhauksen vastustajien keräämää kuvamateriaalia voi ohittaakkaan. On selvää, että turkiseläimiä kohdellaan epäeettisesti. Toivon että Suomessa ei olisi lainkaan turkistarhausta. Ristiriitaista? Kyllä, tavallaan.

Miten tähän ylevään tavoitteeseen olisi parasta pyrkiä? Ongelma on samantyyppinen kuin pari päivää sitten bloggaamieni katumaastureiden kohdalla.

Liberaaliin maailmankuvaan on mahduttava myös ihmisiä, jotka arvostavat erilaisia asioita kuin minä ja kaverini. Lähtökohtaisesti mielestäni aikuisten ihmisten pitäisi saada tehdä lähes mitä tahansa kunhan siitä ei koidu muille ihmisille, yhteisölle, eläimille tai planeetalle kohtuutonta haittaa.

Turkistarhaus ja tehokkuudessaan äärimmilleen viety lihantuotanto tuottavat selvästikin kohtuutonta tuskaa tuotantoeläimille ja tuotantolaitosten lähiympäristölle. Vähimmäisvaatimus tulisikin olla saattaa tuotantoeläinten olot sellaisiksi, että niitä voisi hyvällä omatunnolla kutsua asiallisiksi.

On erittäin todennäköistä, että tämä tekisi turkistarhauksesta Suomessa kannattamatonta ja siten sillä efektiivisesti saavutettaisiin sama lopputulos kuin tarhauskiellolla. Jos joku kuitenkin haluaisi kasvattaa ”reilun kaupan turkiksia” se olisi yhä mahdollista. Ja niin sen mielestäni pitäisikin olla.

Jos eettinen ongelma on eläinten kohtelu, silloin pitää mielestäni ennemmin ratkaista siihen liittyvät kysymykset kuin moralisoida sitä, millaisia hattuja itse kukin päättää käyttää tai millä vatsansa täyttää.

Summa summarum. Uutta karvalärsää en taatusti osta, jollei reilun kaupan vaihtoehtoa (poro?) ole saatavilla, mutta tästä hatusta en luovu ennen kuin se on tyystin hajoamispisteessä.