jameista

Monet musiikin tyylilajit ovat elävimmillään konserttitilaisuuden sijaan jameissa; tavalla tai toisella spontaaneissa, hetkessä syntyvissä musisointihetkissä. Perinteinen kansanmusiikki ja jazz suorastaan perustuvat jammailulle.

Siksi oletinkin pääseväni osallistumaan jameihin vähintäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti kun muutin Helsinkiin opiskelemaan kansanmusiikkia vuosituhannen vaihteen tienoilla. Jameja ei kuitenkaan ollut. Ja silloin harvoin kun soittimet kaivettiin esiin oli biisivalikoima joko valitettavan kapea tai sitten yhteisiä ralleja ei tahtonut löytyä. Tai sitten en vaan osannut – katselin vierestä kun Järvelän suku veteli tuntikausia ruotsalaisia polskia.

London Pubin jamien nettisivujen söpö logo AD 2005. Kamerakännykän valoherkkyydelle iso peukku.

Polte päästä jamisoittamaan oli kuitenkin kova. Aloimmekin järjestää muutaman kaverin kanssa säännöllisiä kansanmusiikijameja Helsingissä noin seitsemän vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden, puolitoista soittelimme Macondossa Pitäjänmäellä, sieltä siirryimme London Pubiin keskustaan ja sieltä sitten Sanomatalon Painobaariin, jossa sittemmin olemme soitelleet nelisen vuotta Perinnearkkujamit -otsakkeen alla. Satunnaisesti olemme soitelleet muuallakin esim. Black Doorissa, Milenkassa ja Mustassa Kissassa.

Vähitellen homma on kehittynyt aivan valtavasti: biisivalikoima on laaja ja monipuolinen, soittajien joukko on kasvanut muutaman hengen ydinryhmästä toisinaan jopa ”liian isoksi” – parhaimmillaan jameissa on ollut lähemmäs kymmenen viulistia sekä useita haitaristeja, kitaristeja, puhaltajia, basisti ja harmoninsoittaja. Valtavan mahtavaa massameininkiä! Uusia biisejä lisätään jamiohjelmistoon mm. ”jamit!”-ryhmän avulla Facebookissa. Toivoaksemme olemme onnistuneet säilyttämään jameissa myös matalan kynnyksen – kansanmusiikin hienoimpia puolia kun on se, että samoihin jameihin voi osallistua niin pitkän linjan tekijät kuin aloittelijakin.

Myös kansantanssijat ovat löytäneet jamimme ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, Sanomatalon Painobaari on Suomen paras paikka nähdä ja kuulla elävää suomalaista kansantanssia ja kansanmusiikkia.

[vodpod id=ExternalVideo.973328&w=425&h=350&fv=loc%3D%252F%26autoplay%3Dfalse%26vid%3D5289423%26locale%3Den_US]

Tallenne viime keväältä web-kameralla kännykkäliittymän yli. Pahoittelen teknistä tasoa. Seuraavat jamit muuten 8.11. klo 20 alkaen. Tervetuloa, vapaa pääsy.

Muutaman sadan metrin päähän on rakentumassa kovin toisenlaista musiikkikulttuuria. Tarkoitan tietysti 160 miljoonan euron Musiikkitaloa.

Mikään mitä olen siitä projektista tähän asti kuullut ei ole saanut minua toiveikkaaksi tulevaisuuden suhteen. Pelkästään Sibelius-Akatemian vuokrakulut nousevat 3,3 miljoonaa euroa – samaan aikaan perusopetuksesta säästetään. Yhdenkään talon vakituisen toimijan ykkösintressinä ei ole myöskään tehdä Mökistä aidosti moniarvoista, uutta luovaa ja kaikille avointa tilaa. Musiikkitalosta on tulossa klassisen musiikin yhteiskunnallisen arvostuksen ulkomuseo, jonka seinien ylläpitoon hukataan nekin resurssit, joilla olisi voitu luoda kulttuuria.

Valitettavaa.

En halua kuitenkaan olla pelkästään kärttyisä varhaiskeski-ikäinen. M-talolla tulee olemaan posiitiivisiakin vaikutuksia, monet niistä vaan saattavat olla epäsuoria. Mielestäni on täysin selvää, että kun 500-700 musiikinopiskelijaa ja pari sataa ammattimuusikkoa muuttavat ydinkeskustaan, syntyy jotain uutta aivan takuulla. Mihin opiskelijat menevät kun koulupäivä päättyy? Pitäjänmäeltä kaikki halusivat pois mahdollisimman nopeasti. Täysin ymmärrettävää – P-talo kun on hirveä teollisuuskiinteistö hirveällä teollisuusalueella, josta julkisella liikenteellä kotimatka saattaa helposti kestää toista tuntia. Keskustassa voi viipyä ja viihtyä.

Painobaarilla olisikin tuhannen euron paikka profiloitua muusikko- ja musiikkiystävälliseksi soittoravintolaksi!

Suorastaan erinomainen esimerkki löytyy Jyväskylästä: Jazz-baari / Poppari. Paikalla on Suomessa
legendaarinen maine; yhä kiertuebändien muusikot saattavat oman keikkansa jälkeen poiketa Popparin lavalle soittamaan jameja.

Jazz Bar tuli murkkuikään, ja toimintansa aikana se on järjestänyt lähes 3000 keikkaa sekä lukemattoman määrän jameja. Toiminta on palkittu useilla tunnustuksilla.

—-

Jamikulttuuri on kukoistanut 15 vuotta ja jatkokin näyttää hyvältä. Popparin lava ja soittimet ovat soittotaitoisille käytössä joka ilta, eli keikkojen jälkeen on mahdollista päästä jammailemaan vierailevien artistien kanssa (edellyttäen että talon laitteisto on saatu lavalle). Tiistaisin on jazzjamit ja keskiviikkoillat on pyhitetty pop/rock -jameille, mikäli ko. iltoina ei ole keikkoja. Popparista löytyy nuotistot sekä pop/jazz real bookit, joten yhteiset biisit on helppo löytää.

Perussatsaus on kohtuullinen: asialliset soittopelit (sähköinen flyygeli, rumpusetti, sähköbasso, puoliakustinen kitara, pari styrkkaria) saanee alta kymppitonnin, huoltoihin mennee alta tonni vuodessa. Sitte vaan soittaville asiakkaille kaljaa vähän edullisempaan hintaan ja konsepti on kasassa. Muusikoiden huijaaminen hyvään meininkiin on helppoa ja halpaa.

Popparin soitinvalikomaa takahuoneessa.

Hommaa voi tietysti aloitella kevyemminkin, vaikka jamit joka keskiviikko, jolloin sinne voidaan erikseen roudata vehkeet. Mutta takuulla hauskempia, spontaanimpia kohtaamisia ja musisointia syntyisi, jos laitteet olisivat aina valmiiksi paikalla ja vain ihmisten pitäisi valua paikalle. Itse asiassa jamiravintolan perustaminen olisi sen sortin kulttuuriteko, että hyvällä tuurilla (ja hakemuksella) hankkeeseen saattaisi löytyä jopa apurahoitustakin.

Mites on, Painobaari? Tulisiko syksystä 2011 jamisyksy? Kuka lähtisi vetämään jazz-jameja? Entä pop-jamit?

kaustisesta

Tänä kesänä Kaustisen kansanmusiikkijuhlien talousvaikeudet ovat ylittäneet yleisen uutiskynnyksen: Kari Tapiokin jäi keikkaliksatta! Hän ei ole ainoa. Meitä Kaustisen festareilta palkkiotaan odottelevia artisteja on itseni lisäksi ystäväpiirissäni lukuisia.

Kuva: Kaustinen Folk Music Festival

Kuva: Kaustinen Folk Music Festival

Äärimmäisen ärsyttävää. Loistava keikka Kaustisen Valio-Areenalla 110% latauksella ja erikoistehosteilla (pyrotekniikka) takana, mutta sovittua keikkaliksaa ei ole näkynyt. Kun tilillä on tällä hetkellä yksinumeroinen summa on suurta valtiontukea nauttivan festivaalin maksukyvyttömyys erityisen masentavaa.

Omalla kohdallani suurinta suuttumusta ei kuitenkaan aiheuta edes oman keikkaliksan kohtuuton viivästyminen vaan koko Kaustisen festivaaliorganisaation ja kansanmusiikki-instituutin toiminta jo muutaman vuoden ajalta. Sallinette että avaudun.

Perustimme vuonna maaliskuussa 2006 Helsingissä Perinnearkku-nimisen yhdistyksen, jonka tehtävänä on:

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää korkeatasoisen kansanmusiikin ja kansantanssin tunnettuutta ja asemaa Suomessa sekä edistää jäsentensä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Toimin yhdistyksen puheenjohtajana 2006-2007 ja sihteerinä 2008. Tällä hetkellä olen rivijäsen, jotta voin toimia Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenenä täysipainoisemmin. Tässä blogauksessa esittämäni mielipiteet eivät ole yhdistyksen mielipiteitä vaan omiani.

Käytännössä näiden ylevien tavoitteiden toteuttamiseksi järjestimme (ja Perinnarkku yhä järjestää) Helsingissä säännöllisiä kansanmusiikin klubi-iltoja ja jameja sekä osallistuimme (ja Perinnearkku yhä osallistuu) kiinteästi kansanmusiikin valtakunnallisen kiertuetoiminnan kehittämiseen.

Ilmeisesti toimintamme oli onnistunutta, sillä 2007 loppukesästä sain puhelun Kansanmusiikki-instituutin johtajalta Marko Aholta. Hän kutsui meitä ”kansanmusiikkikentän nuoria toimijoita” mukaan neuvonpitoon Kaustisen festivaalien tiimoilta. Perinnearkun lisäksi kutsun sai mm. Rahvaanmusiikin kerho Tampereelta.

Menin kokoukseen Helsingin keskustan Sokoksen ylimmän kerroksen kabinettiin avoimin mielin. En oikein tiennyt mitä odottaa tai edes mistä olisi kyse.

Kokouksessa oli erikoinen meininki. Kaustisen silloinen toimitusjohtaja tuntui olevan avoimesti sotajalalla festivaalien ohjelmavastaavan kanssa. Lisäksi Kaustisen puolelta esitettiin erikoisia väitteitä; absurdein oli että Sibelius-Akatemian opiskelijoiden piirissä olisi organisoitu ”Kaustis-boikotti”! Että me ”sibisläiset” emme jostain kumman syystä haluaisi mennä keikalle Kaustiselle! Outoa. Kyllähän me olimme siellä joka kesä keikoilla – emme vain ilmaiseksi vanhojen pelimannien tapaan, musiikilla elantomme tienaavia ”ammattilaisia” kun olemme.

Yleiseksi mielikuvaksi tapaamisesta jäi se, että Kaustinen toivoi meidän ”kansanmusiikkikentän nuorten toimijoiden” käyttävän suhteitamme, jotta Kaustinen saisi ohjelmaansa ammattimaisia esiintyjiä halvemmalla kuin mitä festivaaliorganisaatio itse kykenee neuvottelemaan ja toisaalta käyttävän huomattavaa kansanmusiikkikentän osaamistamme Kaustisen festivaalien kehittämiseen.

Kumpikaan näistä seikoista ei kuulu niihin syihin, jonka vuoksi talkootöitä kansanmusiikin eteen teen. Ei ole intresseissäni ryhtyä polkemaan omia ja ystävieni keikkahintoja erittäin suurta vuotuista valtionavustusta saavan festarin hyväksi. En liioin kokenut motivoivaksi ryhtyä talkoilla ideoimaan festivaalia kun organisaatiossa oli sitä varten ihan kuukausipalkalla toimivia henkilöitä. Koin vahvasti että Kaustinen halusi hyödyntää korvauksetta suhteitamme ja osaamistamme.

Kirjoitimmekin kokouksen jälkeen Rahvaanmusiikin kerhon edustajien Sirpa Syrjän ja Anne-Mari Kivimäen kanssa Kaustiselle oheisen vastauksen:

Hei,

keskusteltavana on kaksi toisiinsa tiivisti liittyvää asiaa, joita mielestämme kannattaa käsitellä erillään.

1. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kotimaisen artistikaartin puute

Kuten tapaamisessa jo totesimme ammattikansanmuusikot eivät ole riippuvaisia Kaustisesta tässä muodossaan, eikä Kaustinen FMF tarvitse kansanmusiikin ammattilaisia jos Kaustinen on vain kesäinen festivaali muiden joukossa. Jos Kaustinen nähdään ”suomalaisen kansanmusiikin näyteikkunana” on tilanne toinen. Tämä lienee erityisesti instituutin intresseissä?

Jos Kaustinen (ja instituutti) haluavat nostaa kotimaista profiiliaan ja esiintyjien määrää on resepti häkellyttävän yksinkertainen; tilatkaa kotimaisia muusikoita keikalle. Kyllä me tulemme. Pienen aivoriihen tuloksena laskeskelimme että jokaiselle festivaalipäivälle saisi konsertin (ja seuraavalle päivälle 15min areenavedon) kotimaisen kansanmusiikin huippunimeltä selvästi alle 40 000 euron satsauksella, eli keskimäärin noin 4000E/päivä.

Mielestämme summa ei ole mahdoton. Se on itse asiassa jopa jonkin verran yläkanttiin. Muutamalla soololla ja pienemmällä kokoonpanolla kokonaisbudjetti painunee jopa alle 30 000:n euron. Kävijää kohden alle 1/3 euroa – ehkäpä kotimaiseen kansanmusiikkiin voisi satsata jopa euron per kävijä? 100 000 Eurolla festareilla olisi jo aivan uskomaton kattaus – varaa olisi jopa luoda täysin uusia sisältöjä.

Suosittelemmekin kotimaiseen artistikaartiin keskittyvän ja kenttää tuntevan uuden tuottajan palkkaamista. (Laittakaa virka avoimeen hakuun; tuottajan sijainti Kaustisellakaan ei tuollaisessa hommassa ole nykyään mikään välttämättömyys.) Antakaa tuottajalle riittävästi budjettia ja selkeästi määritelty tehtävä, niin lopputulos on varmasti eri luokkaa kuin nykyinen. Toteutusta ei myöskään tarvitse odotella vuosikausia tai ”tuoda hitaasti sisään”. Vaikutus olisi (hyvässä tai pahassa:) voimakkain kertarysäyksellä.

Pidimme hyvänä ajatuksena myös ”vuoden nuori taiteilija” tjms. tittelin kehittämistä. Ko. taiteilija voisi esiintyä yhtyeidensä kanssa useina päivinä ja lisäksi artistille vois esim. tarjota mahdollisuuden keksiä omia sisältöjä jonkin budjettiraamin sisällä. Esim. ”Vuoden taiteilijan valinta” – konsertti areenalle, johon budjetointi olisi erikseen ja sisältö mitä tahansa poikkitaiteellista tai perinteistä artistin mielen mukaan. Helsingin Juhlaviikot ovat toteuttaneet tämän tyyppistä konseptia menestyksekkäästi.

Lisäksi pitäisimme erityisen tärkeänä kunnollisen media-strategian luomista. Onko vuoden yhtyeelle festivaalin puolesta omaa tiedotustilaisuutta? Pressipakettia? Etukäteispuffia ulkomaisille toimittajille? Jos kotimaisuutta halutaan nostaa ja sen näkyvyyttä parantaa on ammattimaisesti luotu ja toteutettu tiedotus avainasemassa. Ehkä myös tuottajan kanssa yhteistyössä toimivan ammattitaitoisen lehdistösihteerin palkkaaminen olisi paikallaan?

Kansanmusiikki-instituutin rooli osana festivaaleja jäi myös hiukan askarruttamaan. Kansanmusiikki-instituutin kannattaisi ehkä tahollaan miettiä miten se voisi toimia valtakunnallisesti alan kesäfestivaalien puolesta, joista moni painiskelee vakavien taloudellisten vaikeuksien keskellä. Toki Kaustinen on historiallista ja maantieteellisistä syistä tärkeä, mutta onko se ainoa? Entä jos Instituutti valitsisikin ”vuoden nuoren taiteilijan” ja tukisi artistia keikoille myös muille festivaaleille? Kuten mm. Finland Festivalsien nuori taiteilija -valinnasta on käynyt ilmi on tällaisten valintojen julkisuusarvo yllättävänkin suuri.

2. Kansanmusiikin ”nuoren kaartin yhdistysten” rooli kehitystyössä

Palaverissamme päädyimme muutamiin johtopäätöksiin. Edustamamme yhdistykset (Perinnearkku, Pelimannikilta ja Rahvaanmusiikin kerho) ovat kaikki vahvasti paikallisia toimijoita; järjestämämme klubit ja konsertit ovat ensisijainen toimintamuotomme, jossa myös me ”ammattilaiset” toimimme talkoohengellä jotta Suomessa ylipäätään olisi kansanmusiikin klubi- ja kiertuetoimintaa.

Mitä vastinetta yhdistykset saisivat Kaustisen tuotantotyöhön osallistumisesta? Käytännössä ideointi-palavereihin ja muihin tuotantoon liittyviin tukitoimiin osallistuvat toimijamme ovat ammattilaisia ja emme voi olettaa heidän käyttävän ammattitaitoaan ilmaiseksi kovin laajamittaisesti. Etenkään jos työn tulosten päätymisestä käytäntöön ei ole mitään takeita.

Konkreettisia yhteistyön muotoja voisivat olla esim. vuoden yhtyeen keikat klubeillamme keväällä – näin puffaten kesän Kaustista. Tällä tavoin festivaali voisi hyvinkin saada valtakunnallista näkyvyyttä parhaaseen ennakkomyynti-aikaan. Ehkäpä Kaustinen voisi olla kummina kansanmusiikkikiertueelle esim. huhti- tai toukokuussa? Myös yhdistysten organisoimat klubi-illat/konsertit Kaustisella ovat mielenkiintoinen ajatus.

Valitettavasti talkoohenkemme kuluu kuitenkin pitkälti omien tapahtumiemme pyörittämiseen. Tuotantoapua on saatavissa, mutta ei korvauksetta. Tärkeintä meidän mielestämme olisi palkata ammattitaitoinen tuottaja, kansanmusiikkikenttää tunteva idearikas henkilö. Mikäli kuvailemamme kaltainen tuottaja palkattaisiin, hänen olisi mahdollisesti helpompi lähestyä yhdistyksiä tai muita ryhmittymiä konkreettisten ehdotusten kanssa; tilata kokonaisuuksien järjestämistä tms. – pelkkään ideointiin eivät resurssimme valitettavasti riitä.

18.9.2007 Hannu Oskala, Anne-Mari Kivimäki, Sirpa Syrjä

Kirjoituksen neuvot ovat mielestäni yhä erinomaisia!

Vastauksen jälkeen sain uuden yhteydenoton Kansanmusiikki-instituutin johtajalta Marko Aholta: ”Tämä ei ole sitä mitä tarkoitimme.”. Halusivat konkreettista yhteistyötä. Ja avasivat pelin konkreettisen summan sisältäneellä ehdotuksella.

Perinnearkku otti pallon vastaan ja järjesti kesän 2008 festivaaleille onnistuneesti konserttisarjan ”Yösydänääniä”.

Perinnearkku vastasi hankkeen organisoinnista ja käytännön toimista, rahoitus hoidettiin yhteistyössä: Kaustinen vastasi esiintyjien palkkioista, Perinnearkku Kulttuurirahaston apurahan turvin mm. mediatoimiston ja projektituottajan palkkioista. Emme kokeneet että Perinnearkun tehtävä olisi vastata Kaustisen ohjelmasisällön rahoittamisesta, onhan Kaustinen kuitenkin Suomen eniten valtiontukea nauttiva kansanmusiikkifestivaali.

Konsertit olivat taiteelliselta tasoltaan erittäin korkeita – uskallan väittää että ohjelmisto oli festivaalin hienointa ja tunnelmallisinta antia. Pelimannitalon intiimiys ja loistavat artistit oli mitä toimivin yhdistelmä. (Suurin osa konserteista oli ainutkertaisia kohtaamisia, jotka Perinnearkku ideoi. Mm. Johanna Iivanaisen ja Eero Grundströmin duo sai kyynistyneen blogaajankin kyyneliin.)

kaustinen_2

Lopputulos oli siis hieno pienistä säröistä huolimatta. Festivaali ei mm. suostunut tuottamaan keikkapaikalle edes pullovettä. Talkoomiehinä sitten kannoimme artisteille juotavaa paikallisesta S-Marketista ja sämpylöitä kioskilta. Tyhmää, muttei ylitsepääsemätöntä.

Perinnearkku maksoi esiintyjien palkat välittömästi festivaalin jälkeen elokuussa 2008.

Kaustisen festivaali maksoi Perinnearkulle pääosan veloistaan keväällä 2009. Nyt, syksyllä 2009, osa rahoista on yhä saamatta. Perinnearkun ydintoiminta, klubien järjestäminen Helsingissä, on vaarassa Kaustisen aiheuttaman budjettivajeen vuoksi.

Talkootyö kannattaa. Anna hyvän kiertää.

Näistä ongelmista tietoisena uskaltauduin kuitenkin myymään yhtyeellemme keikan kesän 2009 festivaaleille.

Vahingosta viisastuneena laitoin sopimukseen tarkat maksuehdot: puolet summasta keikkapäivän jälkeisenä aamuna käteisenä ja loput heti festivaalien jälkeisenä maanantaina, viikko keikan jälkeen laskua vastaan. Oletin että välittömästi festareiden jälkeen rahaa olisi kassassa. Käteiset saatiin – pieninä seteleinä. Kuulemma melkoinen nippu. Ja niillä maksettiin pyroteknikko ja pommit.

Miksaaja, keikkamyyjä ja muusikot, yhteensä 8 henkeä odottaa yhä saataviaan. Keikasta on kulunut tulevana sunnuntaina 3 kuukautta. Lasku on ollut perinnässä jo puolitoista kuukautta. Palkkaturva lienee ainoa mahdollisuus saada mitään ulos. Paperit ovat vetämässä.

Olen siis käyttänyt viimeisen parin vuoden aikana useampia työpäiviä Kaustisen festivaalien edistämiseen ja kehittämiseen, palkatta. Keikkapalkkioiden ja sopimusten mukaisten saatavien perimiseen olen käyttänyt kohta toisen mokoman. Lisäksi keikkakin jää näköjään palkattomaksi festivaalin ”tukemiseksi”.

Arvannette että freelanceria sapettaa.

Tällaistahan tämä on kun hommat kusee. Hävytöntä tässä on se, että kaikkein pahiten pissitään pienituloisten suomalaisten muusikoiden nilkoille. Muusikoiden, jotka loppujen lopuksi luovat sen festivaalin sisällön.

Mutta kaikkein törkeintä silti on jatkuva valehtelu. Jos jo etukäteen tiedetään että sopimuksista ei voida pitää kiinni, kannattaako edes järjestää festivaalia? Kannattaako luvata sopimuksissa eräpäiviä? Jos puhelun aikana tietää, että ”seuraavalla viikolla” ei ole varaa maksaa, kannattaako edes väittää maksavansa jos rahaa tulee oikeasti ”seuraavana vuonna” jos silloinkaan? Miksei suoraan kysymykseen saa suoraa vastausta?

Minun luottamukseni Kaustisen festivaaliorganisaatioon on nollassa. Uskoakseni monien kanssamuusikoiden fiilis on sama.

Toinen huomionarvoinen seikka on kansanmusiikki-instituutin Kaustis-keskeisyys. Luulisi ”kansanmusiikki-instituutti” -nimisen organisaation päätehtäviä olevan koko suomalaisen kansanmusiikkikentän valtakunnallinen kehittäminen eikä vain yhden keski-pohjalaisen kunnan alueella tapahtuvan toiminnan edistäminen.

Olen antanut kertoa itselleni instituutin ja festivaalin talousvaikeuksien taustalla olevan Kaustisella sijaitseva ”Kansantaiteenkeskus” – pramea pytinki keskellä Keski-Pohjanmaata. Seinien ylläpito on vienyt rahat toiminnalta. Yhtäaikaisesti paras ja pahin esimerkki suomalaisen kulttuuripolitiikan infrastruktuuri-keskeisyydestä.

On todella vaikea ymmärtää miten Kaustinen Folk Music Festival kuvittelee voivansa järjestää juhlat kesällä 2010? Ainakaan en usko niille kinkereille kovin monen ammattilaisen tulevan. Ja jos tulevat, niin maksu täytyy saada etukäteen.

Ehkä hyvä niin. Aika aikansa kutakin. Yli 40-vuotias festivaali onkin jo aikamoinen dinosaurus. Konkurssin kautta uusin eväin liikkeelle.

Ja ne ”uudet eväät” saattavat yllättäen löytyä vanhoista laareista. Pienimuotoinen suomalainen pelimannimusiikki, intiimit laulutuokiot ja juureva akustinen soitanta ansaitsevat festivaalinsa Suomen suvessa. Ei vaan enää välttämättä Kaustisella.

Kansanmusiikin ilta…

Olin Susitaipaleen Paulan kanssa Perinnearkku ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa juttelemassa Sirkka Halosen toimittamassa YLE:n kansanmusiikin illassa. Lähetys on kuunneltavissa parin viikon ajan täältä. Aiheena oli pääasiassa yhdistyksemme Perinnearkku ja kansanmusiikin klubitoiminta Suomessa.

Tosin loppujen lopuksi musiikissa ja kulttuurissa on kyse siitä musiikista ja kulttuurista. Ja suomalaista kulttuuria ja suomalaista musiikkia eivät tee ketkään muut kuin suomalaiset. Ja meidän täytyy nähdä sillä se arvo ja jos sitä ei nähdä, niin sitten sitä ei kohta oo.

Heh, aika eeppistä – joskus on pakko saada vähän julistaakin!

Yllättävän järkevältä kuitenkin yleisesti ottaen kuullostaa. Vaikka haastattelu oli suurin piirtein niin rento kuin mikään haastattelu voi olla, niin kyllähän sitä hiukan hermoilee kun valtakunnan verkkoon pääsee puhumaan. Huomasin taas itsestäni myös sen hilpeän piirteen, että kun pääsee vähänkään vääntämään ”politiikkaa”, niin äänensävy vaihtuu välittömästi useampia piiruja asiallisemmaksi ja kuullostan jotensakin seipään nielleeltä. Kumma homma, kokemuksen puutetta, sanos eilinen teeri.

(Täytyy kyllä taas kerran vaan huomauttaa siitä, miten surkeasti YLE on nettipalvelunsa toteuttanut. Windows Media -formaatilla streamaava linkki onnistui kaatamaan ensin Safarin ja sitten Quicktimen. Firefoxin kautta sain ohjelman kuuluville.

Lisäksi ohjelma latautuu vain ”reaaliaikaisesti”. Eli kun qt kaatui uudelleen (hakiesani linkkiä Safarin kautta tätä blogia varten), niin jouduin odottelemaan jälleen puoli tuntia ennenkuin kykenin jatkamaan siitä, mihin olin päässyt. Enkä tietenkään voinut tallentaa ohjelmaan mp3-soittemelleni työmatkalle kuunneltavaksi. Ääliömäistä, ikäänkuin jokin tuollainen rajoite loppujen lopuksi pidättelisi ketään. Lähinnä vain aiheuttaa ylimääräitä vaivaa ja ärsytystä. Näinkö julkisen palvelun pitäisi toimia?)