Porilainen rahtikultti

Rahtikultit (cargo cult) ovat kiehtoneet minua aina. Niitä syntyi 1800-luvun loppupuolella lounaisella Tyynellä merellä alkuperäiskansojen kohdatessa kehittyneempää länsimaista teknologiaa:

”Koska vanuatulaiset eivät aikoinaan tienneet, miksi amerikkalaissotilaiden monenlaiset tarvikkeet saapuivat ilmasta, he olettivat sotilaiden rituaalien aiheuttaneen sen yliluonnollisesti ja alkoivat siksi jäljitellä niitä: he rakensivat jopa samanlaisia lentokenttiä ja satamia kuin mitä amerikkalaisilla oli.”

Kun lentokoneet tuovat rikkauksia valkoiselle miehelle, niin oma kenttä ja lentokone tuottaa rikkauksia myös heille. Alkuperäiskansan päättelyketju on samanaikaisesti sekä ihastuttavan looginen että täysin päätön.

Lentokone, kiitorata ja taustalla näkyy lennonjohtotornikin.

Eilen uutisoitiin unkarilaisen lentoyhtiön aloittavan reittilennot Helsingin ja Porin välillä. Ja kuten arvata saattaa, ihan vain markkinavoimin tämä reitti ei pelitä.

Porin kaupunki aikoo tukea yhteyttä kolmen vuoden aikana 11,2 miljoonalla eurolla. Miljoona tänä vuonna ja seuraavat kolme vuotta 3,4 miljoonaa euroa per vuosi. Porista on vuonna 2017 (, joka ilmeisesti oli viimeisin kokonainen toimintavuosi edelliselle yritykselle) ollut noin 10000 kotimaanmatkustajaa. Olettaen saman suosion, tuki olisi ensi vuonna siis noin 340 euroa per yhdensuuntainen matka, meno-paluuta Helsinkiin tuetaan noin 680 euroa per matkustaja. Ja vaikka suosio kaksinkertaistuisi, olisi vain pelkkä tuki yhä yli 300€ per matkustaja.

Summaa voi verrata Porin talousarvioesityksestä löytyviin kaupungin jakamiin muihin avustuksiin.
3,4 miljoonaa avustuksiin ja 3,4 miljoonaa siihen että noin 100 henkeä viikottain lentää Poriin tai Porista.

Porilaisten päättäjien päättelyketju on samanaikaisesti sekä ihastuttavan looginen että täysin päätön. Usko lentomatkustamisen autuuteen kaupunkikehittämisen välineenä on aukoton.

Entä jos Pori olisikin käyttänyt tuon rahan toisin? Entä jos Pori olisi satsannut tuon summan kuntalaisiinsa, tai vaikkapa Helsingin Juhlaviikkojen mittakaavassa (1,5m€) kulttuuriin? Voisiko olla että silloin syntyisi kysyntää Poriin suuntautuvalle liikenteelle jota syntyisi sitten ihan markkinaehtoisestikin? Tai voisiko tuolla summalla järjestää paikallisliikennettä Tampereen ja Porin väliselle kiskoyhteydelle raideliikenteen kilpailun avautuessa? Vaikutukset voisivat säteillä koko maakuntaan. Miksi juuri lentomatkustaminen on niin uljasta että siihen kannattaa satsata tällaisia summia? Onko vaan niin että kulttuuri tai paikallisjunat eivät ole riittävän jumalallisia?

Eikä Pori ole yksin. Samanlaista uskoa lentoyhteyden autuuteen on ollut meillä Helsingissäkin. Hyvänä esimerkkinä taannoinen Hernesaaren osayleiskaava, jossa saaren päähän oli kaavoitettu helikopterikenttä. Tämä kenttä olisi maksanut Helsingille kymmeniä miljoonia euroja (muistaakseni arviot olivat luokkaa 60-80m€) ja lisäksi se olisi aiheuttanut tappiota menetettynä rakennusoikeutena kun helikopterikentän lähiympäristöön ei voi rakentaa asuntoja.

Miten meille kaupunginhallituksessa esitystä perusteltiin? Puhuttiin Tallinnan yhteydestä ja kiireisistä kansainvälisistä liikemiehistä.

Logiikka kulki silloinkin niin päin että meillä on oltava helikopterikenttä jotta saamme menestyviä liikemiehiä ja kun uskomme riittävästi, kaupunkimme saa sitten myös näiden menestyksen jumalten nektaria juodakseen.

Kaupunginhallituksen enemmistö ei uskonut riittävästi ja Helsingin ja Tallinnan välinen yhteys on nähdäkseni kehittynyt ihan hyvin ilman kenttääkin.

Mutta sympatiani ovat tässä kyllä porilaisten päättäjien puolella. Kysymys on taatusti viheliäisen vaikea, etenkin kun kokonaisuuteen liittyy vielä Porin ilmailuopiston tilannekin – Pori joutuu maksamaan tällä hetkellä n. 50 000 euroa kuussa Finavialle lentokentän ylläpidosta joka tapauksessa. Ja ymmärrettävästi Pori haluaisi säilyttää sekä lentokentän että ilmailuopiston. Voi olla jopa että Porin kannattaisi harkita kentän ostamista pois Finavialta, kuten Lappeenranta päätyi tekemään oman kenttänsä kohdalla – toki Lappeenrannalla on sijainnin puolesta sitten muita etuja.

Voi siis hyvinkin olla että Porin kannattaa tekohengittää lentoliikennettä ainakin hetki. Mutta kestävä tämä ratkaisu ei tietenkään ole ja ilmailun tärkeyteen kehityksen airuena kannattaisi suhtautua skeptisemmin. Säännöllinen reittiliikenne ei ole mikään pyhä talismaani, jonka avulla taivaalta sataa nannaa. Lentoliikenne ei ole syy menestykseen, vaan seuraus menestyksestä. Ja voi olla että 3,4 miljoonaa vuodessa toisin satsattuna voisi hyvinkin synnyttää jotain uutta, joka aikanaan vetäisi Poriin sitten myös lentoliikennettä.

festivaalin tasapainotila

Jukka Hauru kirjoitti eilisessä Hesarissa katkerasti Porin festivaalien nykytilasta otsikolla ”Näkemiin ja hyvästi Pori”.

Kolmeen vuosikymmeneen on riittänyt paljon arvosteltavaa, mutta vähitellen Pori on noussut massaluonteensa mukaisesti kaiken arvostelun yläpuolelle yleisrytmifestivaaliksi ja matkailutapahtumaksi lukemattomien muiden rockfestivaalien joukkoon.

Yleisön laadullinen aliarvioiminen jatkuu, koska määrälliset tavoitteet on pakko saavuttaa. Festivaalijohto etsii vanhoja tähtiä, toisaalta uusia trendikuplia. Näiden väitetään kustantavan pienet jazznurkat, mutta festivaalin kasvaessa marginaalien rooli on vain kutistunut.

Porin niin sanottu kehitys on masentavaa myös siksi, että se kuvastaa kulttuurimme yleistilaa. Porissa symboloituu kaikkien medioiden elinehto: massakulttuurin hegemonia ja viihteen totalitarismi. Aidon kritiikin asemaa vaikeuttaa se, että massakulttuurikritiikki on julkilausumattomasti kiellettyä.

On vain ikäpolvia ja niiden viihdetarpeen tyydyttämistä. Taiteelliset merkitykset latistuvat hauskanpitoon ja jäljelle jää vain festivaalien sosiaalinen ja kaupallinen merkitys. Massamusiikki yhdenmukaistuu, vain marginaalit pirstaloituvat. ”Taide” on valtanuorisolle kirosana.

Haurun sanamuodot ovat lähes täsmälleen samat kuin ne, joilla klassisen musiikin vanhemmat valtiomiehet moittivat musiikkielämän muutoksia. Ja täytyy tunnustaa että olen itsekin silloin tällöin syyllistynyt samaan jurnotukseen.

Olenko siis hypännyt keski-iän yli suoraan narisevaksi kansanmusiikkikääkäksi? Oliko ennen kaikki paremmin?

Ei ollut. Todellakaan. (Ja toivottavasti keski-ikäkin on vielä edessä päin – pikkuvanha narisija olen ollut jo siitä pitäen kun opin puhumaan.)

Suomessa ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon tapahtumia näin laajalla skaalalla; löytyy pientä, suurta, keskikokoista, kyläjuhlaa, kansainvälistä… Lisäksi kotimaisen tarjonnan laatu on nykyisin aivan järkyttävän korkea.

Mistä sitten on kyse ja miksi Hauru on myös oikeassa?

Elmun kansanjuhlaa Alppipuistossa. Helsinki tukee tapahtumia.

Porin ongelmia ovat Suomen koko ja organisaatioiden luontainen kasvun dynamiikka.

Suomi on aivan liian pieni markkina-alue kaupallisin ehdoin toimiville kansainvälisen tason festivaaleille. Jos tänne halutaan keikalle jazzin maailmantähtiä, niin silloin maksavaa yleisöä täytyy olla kymmeniätuhansia. Esim. Saksassa tai Ranskassa, joissa suuren festivaalin markkina-alue on lähes koko Keski-Eurooppa, jazz-yleisö on myös moninkertainen. Tällöin kompromisseja muun ohjelmiston suhteen ei tarvitse tehdä. Pelkkä jazz-yleisön miellyttäminen riittää.

Suomessa markkina-alueen marginaalisuus voidaan kiertää vain kasvattamalla valtion yleisömääristä riippumatonta tukea festivaaleille.

Arvatkaapa huviksenne minkä musiikin tyylilajin juhla saa eniten rahaa?

Viisi suurinta opetusministeriön tuen saajaa vuonna 2007

Tapahtuma
Savonlinnan Oopperajuhlat 660 000
Tampereen Teatterikesä 217 000
Kuhmon Kamarimusiikki 172 000
Kuopio Tanssii ja Soi 151 000
Kaustinen Folk Music Festival 150 000

Onko kumma, että Pori Jazz joutuu tekemään taiteellisia kompromisseja ohjelmistoonsa samalla kun Kuhmo ja Savonlinna voivat paremmin keskittyä sisältönsä laadulliseen kehittämiseen?

Valtion tukea eri festivaaleille tulisikin tarkastella uudestaan sekä alueellisesti että taiteen lajien tasa-arvon kannalta. (Kauneinta olisi tietenkin kohottaa kaikkien festivaalien tukia roimasti ilman leikkausta Savonlinnan rahoihin – on tärkeää että Suomesta löytyy edes yksi kansainvälisen tason oopperafestivaali. Jälleen markkina-alue -logiikka: ei SOFkaan pysy pystyssä eurooppalaisessa kilpailussa ilman julkista tukea.)

Festivaalien taloudellinen merkitys voi olla paikallisesti rutkasti tukea suurempaa; esim. Kaustisen ravitsemusliikkeet tekevät käsittääkseni festivaaliviikon aikana melkoisen siivun koko vuoden tuloksesta. Ilman kansanmusiikkijuhlia koko alueen palvelutalous olisi siis eri tolalla. Kulttuurin tukeminen onkin aluepolitiikka parhaimmillaan – elvytystä, jossa kaupan päälle saadaan (kohtuuhintaisia) kulttuuritapahtumia kansalaisille ja työtä taiteilijoille!

Toinen varsin yleinen kulttuuritapahtumien ongelma on ”jatkuvan kasvun logiikka”.

Festivaalit, kuten organisaatiot yleensäkin, harvemmin kehittävät toimintaansa supistumalla. Jos vaan resurssit antavat myöten, juhlat haluavat lisää artisteja, anniskelupisteitä, lavoja, päiviä jne. ”Enemmän on enemmän” -logiikka jyllää. Kasvanut festivaali taas sitten vaatii kookkaamman budjetin ja organisaation, joka taas puolestaan vaatii entistäkin suurempien ihmismassojen liikuttelua. Ja suuret joukot eivät Suomessa lähde Poriin kuuntelemaan Tomasz Stankoa, mutta Totoa tai John Fogertya kyllä. Vain pakon edessä organisaatiot ovat valmiita leikkauksiin. Kasvu on paljon helpompaa kuin hallittu tiivistäminen.

Suurten massojen hyväksymän mainstream-hutun myötä festivaalit sitten menettävät jotain ytimestään; siitä perussyystä, miksi ne ovat ylipäätään olemassa. Tai miksi niitä tuetaan. Kaupallisesti kannattavia rokki- tai iskelmäjuhlia on tuskin tarpeen sponsoroida kulttuuriministeriön toimesta, vaikka elinkeinopoliittisesti se saattaisi usein ollakin järkevääkin.

2008 Kaustisella oli joka ilta iskelmänimi tanssittamassa kansaa tai päälavan vetonaulana joku tv:stä tuttu tähtönen. Tänä kesänä ei ollut. Ja moni kiitteli. Oli kuulemma hyvä fiilis. Tosin yleisötavoitteestakin jäätiin. Yhtälö ei siis toimi. Suun ja säkin on kohdattava ennemmin tai myöhemmin.

Voiko festivaali löytää tasapainotilan kriisiytymättä joko taloudellisesti tai sisällöllisesti? Onko tasapainotilaa edes olemassa? Miten toimintaa voi kehittää ilman epätoivottavaa kasvua?

Ainakin festivaalien taiteelliselta johdolta vaaditaan järkyttävän paljon asiantuntemusta ja näkemystä. Ymmärrystä siitä, mikä on juhlien ydinsisältö. Onko se musiikki vai VIP-teltan muovituopit? Ei käy kateeksi heidän leiviskänsä.