Lappeenranta, kaupunginorkesteri ja ”säästäminen”

Törmäsin eilen Twitterissä Etelä-Saimaa -lehden mielenkiintoiseen uutiseen lappeenrantalaisesta kunnallispolitiikasta. Asiahan nyt ei tietysti minulle kuulu, mutta enpä malta olla kommentoimattakaan. Mitäs siellä Saimaan rannalla oikein touhutaan?

Lappeenrannan perussuomalaisilla kaupunginvaltuutetuilla Kimmo Heinosella ja Ilpo Heltimoisella on lääke Lappeenrannan koulujen ja päiväkotien sisäilmakorjausten vauhdittamiseksi. He lopettaisivat kaupunginorkesterin ja lisäksi lasten kotihoidon Lappeenranta-lisän.

Ymmärrän Perussuomalaisten valtuutettuja varsin hyvin. Kun valtio leikkaa, yhteisö- ja kunnallisveron tuotto sakkaa eurooppalaisen taantuman vuoksi ja työttömyyskäppyrät osoittavat ylöspäin, on säästökohteita etsittävä. Ja mieluummin sitä tietenkin leikkaisi sellaisista kohteista, jotka kirpaisevat vähemmän – ja sellainen kulttuuri peruspalveluihin verrattuna on.

Asia ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen. Lappeenrannassakin olisi hyvä ymmärtää että kuntatalouden näkökulmasta orkesteritoiminta on kannattavaa. Selitän.

Lappeenrannan kaupunginorkesteri, kuva: Ari Nakari

Lappeenranta ei rahoita orkesteriaan yksin vaan yhdessä valtion kanssa. Valtio antaa kunnille rahaa orkesteritoimintaan valtionosuusjärjestelmän kautta. Tämä tarkoittaa 37% rahoitusosuutta laskennallisesta henkilötyövuodesta. Näitä henkilötyövuosia Lappeenrannan kaupunginorkesterilla on 29, ja tänä vuonna valtion tuki on yhteensä 597 586 euroa.

Lappeenrannan kaupunginorkesterin rahoitus toimii seuraavasti:

Omat tulot: 130 045€
Valtio: 597 586€
Lappeenranta: 766 220€

Eli Lappeenrannan oma rahoitusosuus on noin 50% eli puolet. Mihin rahat siten menevät? Yksinkertaistaen:

Palkat ja eläkemenot: 1 175 336€
Palvelujen ostot ja tarviikkeet: 264 091€
Vuokrat: 49 424€

Leijonan osa, noin 79%, rahasta menee palkkoihin ja eläkkeisiin. Nämä maksetaan pääosin lappeenrantalaisille muusikoille. Myös palveluiden ostoista suurin osa työllistää suoraan lappeenrantalaisia: tarvitaan siivouspalveluita, työterveyshuoltoa, käsiohjelmia ja ATK-tukea. Epäsuorasti orkesteri työllistää vielä suuremman joukon: tarvitaan väliaikatarjoiluja, konsertti-iltoina syödään ravintoloissa, muusikotkin ostavat maitoa Siwasta ja leikkauttavat hiuksensa kampaamossa. Ja oletan että jonkun kerran joku alttoviulisti on eksynyt baariinkin. Vuokristakin 72% näyttää olevan sisäisiä.

Orkesterilaitoksen perusrahoituksen tuova valtionosuusjärjestelmä onkin kuin jatkuvaa seudullista elvytystä – se kunnan oma 50% on tuottoisa ja hyvä sijoitus – suora tuotto on noin +100%! Ja epäsuorat hyödyt päälle! Ja ilman sitä kunnan omaa osuutta ei myöskään valtionosuutta tipu. Orkesterista leikkaaminen olisi siis ihan vaan kunnan taloutta ajatellen hölmöläisten hommaa.

Asian voi ajatella niinkin että orkesterin tuottama sisältö, ne konsertit, ovat lähinnä kiva bonus.

Ja vasta tässä vaiheessa päästään siihen että kaikki orkesteritoiminnan Lappeenrannalle tuoma hyöty ei löydy kunnan tilinpäätöksestä. Ei sieltä näy imagohyöty, ei näy noin kahdenkymmenenviiden muusikon osallistuminen musiikkiopiston ja harrastajakuorojen toimintaan, ei näy vaikutus matkailuun, teatteriin ja muuhun kulttuurielämään. Orkesteri säteilee ympärilleen monilla tavoilla, joita ei voi laskutikulla mitata.

Kamreeri näkee vain kolikon joka viedään, mutta on täysin sokea paaleille, joita kannetaan sisään. Ja sellaisella meiningillä syntyy masentava maa – ankeutuvien maakuntien Suomi. Toivottavasti Lappeenrannan Perussuomalaiset tutustuvat orkesteritoimintaan ja sen rahoitukseen hiukan monipuolisemmin ennen valtuuston päätöksiä.

säästämisen mahdottomuudesta

Tuoreesta Suomen Kuvalehdestä (SK5 4.2.2011) löytyy hallintotieteen tohtori Eero Laesterän erinomainen haastattelu otsikolla ”Meiltä ette ota”.

Kuntatalouden piti olla 9,9 miljardia euroa ylijäämäinen vuoden 2009 tilinpäätösten mukaan, mutta todellisuudessa alijäämää on kertynyt reilusti yli miljardi euroa.

Harhakuvan plusmerkkisestä kuntataloudesta ovat luoneet kunnat itse, kirjanpidollisin keinoin.

Vuoden 1997 kirjanpitouudistuksesta lähtien kunnat ovat lähes systemaattisesti alimitoittaneet poistonsa. poistot kertova käyttöomaisuuden arvon laskusta ajan myötä. Kun poistot alimitoitetaan, ne eivät vastaa tuotantovälineiden, kuten koulujen ja terveyskeskusten, todellista kulumista ja uusintamistarvetta.

Nyt kuntatalouden tulos näyttääkin peräti 11 miljardia euroa todellista paremmalta.

”Meiltä puuttuu päätöksentekoa lähes kuuden miljardin euron edestä. Edessämme on säästöpäätöksiä, joita on lykätty vuosien ajan.

Laesterä tietää, että valtion puolella vaikuttaa koko joukko talousviisaita, jotka osaisivat lonkalta luetella kuntatalouteen kohdistettavat leikkaussummat ja kohteetkin.

”Mutta menepä kuntaan ja tee se työ. Etsi ne konkreettiset kohteet, joista syntyy pysyviä säästövaikutuksia ja vie päätöksentekoprosessi läpi.”

”Kun kriisiytyvässä kunnassa ryhdytään laatimaan leikkauslistoja, kunnan johto ja päättäjät eivät saa tukea miltään suunnalta.”

Paikallismedia nostaa säästökohteet yksi toisensa jälkeen otsikoihin alas ammuttaviksi. Suljettavaksi esitetyn koulun oppilaiden vanhemmat käynnistävät kampanjansa. Kohde kohteelta päättäjille esitetään säästöjen mahdottomuus.

Lukekaa koko juttu. Ostakaa vaikka irtonumero tai käykää kirjastossa. Tässä ollaan suomalaisen kunnallispolitiikan ytimessä, vaikka en kaikkia Laesterän ajatuksia kuntien tehtäväkentän pöhöttyneisyydestä allekirjoitakaan.

Kokonaisuutta ei hahmota kukaan. Palvelut ja etuudet säilyvät lähinnä sen mukaan, kuka paukuttaa rumpuaan kovimmin – säästöt tehdään sieltä, mistä ne on helpoin tehdä, ei sieltä mistä niitä pitäisi tehdä, jotta saavutettaisiin todellista tehokkuutta ja aitoja säästöjä. Hädissään myydään omaisuutta ja ”yksityistetään” luonnollisia monopoleja, joka tulee kunnalle pitkällä tähtäimellä kalliimmaksi.

Emilia Lajunen ja sisareni Suvi Oskala soittivat viime maanantaina Painobaarissa 5-kielisillä viuluilla.

Vaikka nämä ongelmat ovat vakavampia ja räikeämpiä pienemmissä kunnissa, tunnistin kirjoituksesta myös tukun Helsingin ongelmia.

Teemme kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa tänä keväänä kolmannen peräkkäisen säästöbudjetin kulttuurikeskukselle. Säästöjä on vuosittain haettu noin 400 000 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuonna Helsinki käyttää kultuuriiin noin 1,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vaalikauden lopulla. Samanaikaisesti vuokrat, palkat ja muut kustannukset ovat nousseet. Todellinen säästöprosentti on siis nimellistä -1,5% kovempi.

Rankasti yksinkertaistaen Kulttuurikeskus voi säästää kolmella eri tavalla:

1. Tiloista:

Tämä oli ns. Pajusen listan ydin. Me olemme jo viime vuosina luopuneet Aino Ackten huvilasta ja Rastiksesta. Lisää on vaikea löytää menemättä viraston ydintoimintaan.

Säästäminen tiloista on siis mahdotonta.

2. Palkoista:

Kulke on säästänyt henkilöstöstä jo kohtuullisen paljon ns. luonnollisen poistuman kautta – eläköityneiden tilalle ei ole palkattu uutta työvoimaa. Tällä tapaa ei voida enää pitkään saada lisää tehokkuutta. Jonkun ne duunitkin täytyy tehdä. Toinen tapa säästää on vähentää esim. kulttuuritalojen sunnuntaiaukioloja. Eli pistää talot kiinni juuri silloin kun alueen asukkailla on aikaa niissä vierailla…

Ainoa mahdollisuus säästää henkilöstöstä on siis organisoida toimintaa radikaalisti uusiksi. Tämä tarkoittaisi joidenkin palveluiden ulkoistamista ja/tai henkilöstön siirtämistä pois Kulkelta. Voitte kuvitella millainen huuto siitä syntyisi.

Säästäminen palkkakustannuksista on siis mahdotonta.

3. Avustuksista:

Avustukset jakautuvat usealle eri taholle. Karkeasti jaoteltuna: säännöllistä tukea saavat laitokset ja harkinnanvaraiset avustukset.

Säännöllistä avustusta saavat laitokset osaavat pitää huolta tuistaan. Viime vuonna säästimme muutamia kymmeniä tuhansia euroja musiikkiopistojen miljoonapotista. Puhelimet soivat ja sähköpostiluukku kolisi.

Säännöllisistä avustuksista säästäminen on siis mahdotonta.

Ainoa kohde, josta kulttuurilautakunta voi säästää ilman adresseja tai mielenosoitusta kokouksen ulkopuolella ovat harkinnanvaraiset avustukset ja kulttuuritalojen ostopalvelut.

Nämä avustukset ja palvelut pitävät sisällään suurimman osan uudesta ja ruohonjuuritasolla tapahtuvasta kulttuuritoiminnasta kaupungissamme. Mm. Alppipuiston kesä, Espan lavan konserttisarjat, kulttuuritalojen sisällöt (taideopetus ja tilaisuudet), teatteriryhmät, tanssiesitykset, konserttisarjat, kaupunkifestivaalit ja kaupunginosatapahtumat, taideapurahat, kulttuuripalkinnot jne.

Eli kaikkein kustannustehokkain, monipuolisin, moniarvoisin ja jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleva osa kulttuurin kenttäämme saisi osakseen suurimman osan säästöistä. Minun mielestäni tämä on syvästi väärin. Onko todella niin että Suomessa tukea saadakseen kulttuurilla täytyy olla omat seinät Töölönlahdella?

(Itseasiassa tälle vuodelle vapaan kentän kohdeavustuksiin käytettävä summa nousi noin 70 000€, löysimme säästöjä muualta, mm. ne poliittiset kulttuurijärjestöt. En väitä olevani täysin syytön.)

Ensi vuodeksi säästöjä täytyy kuitenkin löytää myös kohdista 1 ja 2. Helppoa se ei tule olemaan.

Helsingin on nyt vaan pakko säästää. Viime vuonna budjetti oli noin 150 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tällaista aukkoa ei voida velkarahoituksella pidemmän päälle peittää. Tulevaisuudessa kestävyysongelma vain pahenee huoltosuhteen pahentuessa. On pärjättävä vähemmällä ja/tai kerättävä enemmän veroja.

Eero Laesterän SK:n haastattelun loppukommentti on hyvä pitää mielessä.

”Kannattaa miettiä, millaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja kuntapalveluihin lapsillamme on aikanaan varaa, jos he joutuvat samalla maksamaan velkaa vanhempiensa jo käyttämistä kuntapalveluista. Minusta on moraalinen pakko velvoittaa jokaista sukupolvea hoitamaan omat velkansa.

sisäisistä vuokrista

Sisäisen vuokrauksen periaatteen perustarkoitus on hyvä. Tilakustannusten pitää olla näkyvissä taseessa, jotta tilojen käyttöä voidaan ylipäätään tarkastella ja resursseja käyttää järkevästi. Populistinen sisäisten vuokrien kritiikki ei ole kovin kestävää.

Optimaalisesti järjestelmä ei kuitenkaan Helsingissä toimi. Kiinteistöviraston sisäisen vuokrauksen esitteestä:

Kaupungin tilan vuokraan vaikuttavat yhtäältä pääomakustannukset ja toisaalta ylläpitokustannukset. Vuokra muodostuu siis pääomavuokrasta ja ylläpito-vuokrasta.
Pääomavuokran osuus on suurin. Sillä on katettava korko, tontinvuokra ja
tilaan tehtyjen investointien poistot.

Ensimmäinen investointi tehdään, kun tila rakennetaan, ja seuraavan kerran investoidaan tilan peruskorjausvaiheessa. Pääomakustannuksiin sisältyvä korko tarkoittaa tuottoa, jonka tilan omistaja omistukselleen haluaa. Yksityiset omistajat asettavat omistuksilleen usein korkeammat tuottotavoitteet kuin kaupunki.

Ylläpitovuokralla katetaan kiinteistön jokapäiväisestä hoidosta, ylläpidosta
ja esim. energiakuluista aiheutuvat kustannukset.

(Tilakeskuksen sivuilta ei valitettavasti löydy tuota pdf-tiedostoa enempää tietoa sisäisten vuokrien määräytymisperusteista.)

Suurin ongelma kaupungin budjetoinnissa syntyy siitä, että sisäisiä vuokria käytetään paitsi kustannusten näkyvyyden vuoksi myös säästöihin pakottavana instrumenttina.

Esimerkiksi kulttuurikeskukselle asetettiin tälle vuodelle 1,5% säästötavoite. Tämä tavoite sitten puristettiinkin kasaan eri paikoista leikkaamalla. (Mm. Aino Ackten huvila)

Tämän lisäksi säästöjä kuitenkin aiheutti sisäisten vuokrien indeksinousu. Kaupunki siis puristaa säästöjä kahdella eri ruuvilla. Ongelmallista tämä on monestakin syystä:

Sisäisten vuokrien kautta säästäminen kohtelee hallintokuntia todella eriarvoisesti. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuritoimi käyttävät lähinnä kaupungin omia kiinteistöjä, jolloin tämä aiheuttaa niille selvästi suuremman säästöpaineen kuin joillekin muille hallinnon aloille.

Toisaalta todellinen säästöprosentti ei tällä tavalla näy päättäjille valtuustossa. Jos halutaan että kulttuuritoimi vähentää 2,5% 1,5% sijaan, tulisi sen olla helposti ja läpinäkyvästi todennettavissa.

Sisäinen vuokra toimii kirjanpidollisena instrumenttina hyvin vain, jos vuokran korotukset otetaan täysimääräsisesti huomioon hallintokuntien budjettiraameissa. Nyt sitä käytetään ylimääräisenä säästöihin pakottavana peukaloruuvina.