Mitä Välimerellä pitäisi tehdä?

Jälleen kerran törmäsin suomalaiseen poliitikkoon, joka syytti ”kaiken maailman kansalaisjärjestöjä” ihmissalakuljetusbisneksen suosimisesta kun Välimerellä kehdataan pelastaa ihmisiä uppoavista paateista.

Jahas. En oikein usko että kukaan toivoo ihmissalakuljetusta. Mutta todellisuus on se että Euroopan etelärajalla kuolee viiden Estonian verran ihmisiä joka vuosi. Eikä määrä ole laskemassa.

Mitä Välimerellä sitten mielestäni pitäisi tehdä?

Lähdetään ensin liikkeelle siitä, mikä ei toimi.

Australia käyttä miljardeja euroja vuosittain merioperatioon, jolla he ovat saaneet laittoman siirtolaisuuden Aasiasta ”kuriin”. Operaatio maksaa miljardeja joka vuosi ja kiinni otettujen siirtolaisten sijoittaminen leireille on sekä tolkuttoman kallista per pakolainen että ihmisoikeuksien näkökulmasta erittäin kyseenalaista.

Yksinkertaisin selitys sille miksei sama ratkaisu toimi Euroopassa on maantiede. Välimerellä olisi valvottavaa moninkertaisesti Australiaan verrattuna, jossa potentiaalisia reittejä on vähemmän. Niinpä operaation kustannuskin olisi varovaisestikin arvioituna moninkertainen. Montako kymmentä miljardia me haluamme satsata joka vuosi merivalvontaan? Olisiko sille rahalle parempaakin käyttöä?

Pelkällä teknisellä tai sotilaallisella valvonnalla Välimeren kysymystä ei voida ratkaista. Ei ainakaan kustannuksella, joka olisi millään tapaa mielekäs.

Pohjimmilltaan salakuljetus johtuu tietenkin kysynnästä, johon ei ole olemassa laillista ratkaisua.

Ja aivan kuten kieltolaki ei lopettanut viinan juontia Suomesta, ei pelkkä laki pidättele ihmisiä, jotka haluavat paremman elämän perässä Eurooppaan. Eikä poliisi kyennyt pysäyttämään trokareita. Miten Algot Niskan bisnekset sitten lopetettiin?

Algot kun bisnekset vielä luisti

Algot kun bisnekset vielä luisti


Laillistamalla. Luomalla luvallisia tapoja myydä ja ostaa alkoholia.

Euroopan siirtolaiskysymykseen ei ole muuta taloudellisesti ja moraalisesti kestävää ratkaisua kuin laillistaminen.

Tarkoitanko siis sitä että kaikki rajat auki ja niin paljon väkeä Eurooppaan kuin vain lentokoneisiin mahtuu?

En.

Tarkoitanko sitä että kuka tahansa Suomeen pääsee, saa rahaa sossusta ja asunnon?

En.

Suljetun linnake-Euroopan ja täysin avoimen Euroopan välillä on paljon vaihtoehtoja ja säätövaraa. Tietenkin tilanteen pitää olla hallittavissa ja kestävä niin humanitäärisesti, poliittisesti kuin taloudellisestikin. Tietenkin.

Mutta sitten se siirtolaisuus, miten siihen tulisi suhtautua?

Ensinnäkin liikkuvuus planeetallamme ei tule vähenemään. On täysin selvää että yhä keskiluokkaisemmat ja koulutetummat aasialaiset ja afrikkalaiset haluavat matkustaa kuten mekin matkustamme. Tekemään töitä, opiskelemaan tai ihan vaan lomalle. Aivan kuten mekin olemme tottuneet tekemään. Ja tämä hyödyttää meitä kaikkia.

Siksipä:

Meidän tulee tarjota mekanismi, jonka kautta Eurooppaan pääsee määräaikaisesti kuka tahansa, jolla on varaa matkalippuun.

Tämä mekanismi lopettaa nykymuotoisen salakuljetuksen ensimmäisenä päivänään.

Miten tämä voisi toimia?

Voisimme esimerkiksi tarjota kenelle tahansa halukkaalle kuukauden oleskelu- ja työviisumin. Tämän viisumin saadakseen tulee ostaa lento- tai laivayhtiöltään myös paluulippu. Jos ei palaa takaisin ja jää kiinni, on seurauksena karkoitus ilman paluuoikeutta vaikkapa viiteen vuoteen. Samaten täytyy Eurooppaan päästäkseen laittaa Euroopan määrittelemälle tilille ”takuusumma”, jonka saa takaisin palatessaan. Jos ei palaa, summa siirtyy suoraan Euroopalle.

Jos osoittaa tämän kuukauden sisällä saaneensa työpaikan ja pystyvänsä näin ollen elättämään itsensä, voi saada jatkokuukauden. Ja jos on kyennyt todistettavasti työllistämään ja elättämään itsensä vaikkapa vuoden ajan, voi saada pysyvämmän oleskeluluvan.

Keskeinen perustelu tälle vapaan liikkumisen mallille paluuoikeudella on se että suuria syitä tulla Eurooppaan ovat myös tahallinen ja tahaton väärä tieto. Eurooppa ei ole mikään Shangri-La. Etenkään paperittomalle siirtolaiselle. Ei täällä saa ilmaista rahaa, eikä taivaalta sada nannaa. Laittomat siirtolaiset tekevät lainsuojattomina usein orjatyötä, asuvat vailla perusoikeuksia ja peruspalveluita siltojen alla poliisia pakoillen. Eikä tilanne olisi ratkaisevasti parempi laillisestikaan maahan tulleelle.

Laittomien siirtolaisten eräs hiukan paradoksaalinen perusongelma onkin se ettei paluulippua ole vaikka haluaisikin, koska palaaminen olisi aivan yhtä vaikeaa kuin tänne pääsy aikanaan. Tämä itseasiassa oli aikanaan eräs Yhdysvaltain koventuneen rajapolitiikan tahattomista seurauksista – kun raja oli avoin, työläiset liikkuivat rajan yli molempiin suuntiin mm. satokausien mukaan. Kun raja laitettiin kiinni, rationaalinen ihminen jäi rajan taake. Ja rakensi sinne elämänsä.

Samasta peruskuviosta voidaan rakentaa monia eri variantteja. On esimerkiksi aika selvää ettei pohjoismaiden työmarkkinoilla ole työpaikkoja kouluttamattomalle ja kielitaidottomalle työvoimalle. (Ja hyvä niin.)

Siksi voisi olla järkevää luoda mekanismi, jossa tarjoaisimme edellä kuvaamaani vaihtoehtoa helpommat maahantuloehdot, jos tulija läpäisee lähtömaassaan kielitaitokokeen ja hänellä on yliopistotutkinto. Tämä olisi lähellä melko lähellä Kanadan pistejärjestelmää. Järjestelmän ilmiselvä heikkous on sen itsekkyys – Eurooppa kuorisi kermat kehittyvien maiden väestöstä. Mutta pidemmällä tähtäimellä liikkuvuus olisi varmasti kahdensuuntaista ja hyödyttäisi kaikkia.

Entäs sitten turvapaikanhakijat?

Se on täysin toinen kysymys. Nykyisin turvapaikanhakua käytetään runsaasti väärin – koska laillista tietä ei efektiivisesti ole. Turvapaikan hakemiseen täytyy säilyä oikeus.

Ja kuten Suomen ja koko Euroopan esimerkistä näemme, pelkkä mahdollisuus hakea turvapaikkaa ei takaa pysyvää oleskelulupaa. Eikä sen tule sitä taatakaan. Sen tehtävä on toinen.

Esittämäni mahdollisuus lailliseen polkuun Eurooppaan muuttaisi turvapaikkajärjestelmän lähemmäksi sitä mihin se alunperin tarkoitettiin. Se myös täysin varmasti vähentäisi turvapaikkahaun väärinkäyttöä.

Siirtolaisuus on kokonaisuus

Pelkkä maahantulon parempi järjestely ei riitä. Euroopan on kyettävä käyttämään samanaikaisesti useita maatalous-, ulko- ja kehypolitiikan keinoja.

Syitä tulla Eurooppaan voidaan vähentää mm.:
• investoimalla koulutukseen Afrikassa, erityisesti naisten koulutukseen
• purkamalla kaupan esteitä. Miksi laiton maahanmuuttaja poimii tomaatin Espanjassa sen sijaan että meille tuotaisiin kasvihuonetomaatteja suoraan Marokosta?
• purkamalla eurooppalaisen maatalouden tukijärjestelmää. Miten afrikkalainen maatalous voi kilpailla eurooppalaisen vahvasti subventoidun maatalouden kanssa?

Ja erityisesti, 80% Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista tulee tänne sodan, nälänhädän tai vainon vuoksi. Meidän tulee käyttää nykyistä selvästi enemmän rahaa diplomatiaan, kriisiapuun ja kriisien ennaltaehkäisyyn, kehitysyhteistyöhön. Rauhallinen kehittyvä Afrikka vähentää siirtolaisuutta enemmän kuin partioveneet kovat piipussa.

Ja näiden lisäksi me tarvitsemme, niin, jossain määrin myös niitä partioveneitä kovat piipussa. Mutta vasta kun ongelma on määrällisesti sellaisella tasolla että sitä voidaan käsitellä normaalina poliisiasiana. Ja tällöin voidaan keskittyä ihmiskauppaan paremman elämän etsijöiden sijaan.

Lopuksi

Kirjoitelmani ei ole sataprosenttisen valmis eikä varma. Se on ääneenajattelua. Keskeneräistä sellaista, jotta keskustelu voisi sitä jalostaa. Osoittaa sen heikkouksia ja toivottavasti myös vahvistaa sen vahvuuksia.

Mutta onko se haihattelua? Ehkä. Mutta ainakin se on moraalisesti ja inhimillisesti kestävämmällä pohjalla kuin vaihtoehtonsa: status quo tai rajat kiinni.

Rajoja ei tällaisella pallolla saada kiinni vain pyssyillä ja piikkilangalla. Ei vaikka kuinka haluttaisiin. Muureilla on ikävä taipumus murtua, ja silloin tilanne on vielä vaikeammin hallittavissa.

Nykytilan hiljainen hyväksyminen tarkoittaa sitä että me hyväksymme ne yli viisi Estoniaa joka vuosi etelärajallamme. Minä en halua selittää sitä lapsenlapsilleni.