Posts Tagged ‘spotify

19
/
Oct
/
10
 01:10

e-kirjat, mp3 ja drm

Olen pitkään vastustanut musiikin DRM-suojauksia. Ne eivät vaan kertakaikkiaan toimi. Piste. DRM onnistui lähinnä hankaloittamaan e-bisneksen kehittymistä kun laillisesti ostettujen fileiden toimivuudesta ei voinut olla varmuutta. Fyysiset CD-levyt toimivat aina. Samoin piratoidut mp3-tiedostot. Laittomasti sai siis paremman tuotteen kuin laillisesti. Ei näin.

Otso Kivekäs ja Kenneth Falck vetävät tästä johtopäätöksen, että myös e-kirjojen kohdalla drm on tuhoontuomittua ja tekijänoikeudet sen mukaisesti.

Kenneth:

Osallistuin eilen eReading-seminaarin, jossa käsiteltiin sähköisen lukemisen nykytilaa ja tulevaisuuden suuntia Suomessa. Eräs mieleenpainavimpia lausahduksia oli erään kirjakustantajan edustajan lausunto, joka meni suunnilleen näin:

“Haluamme välttää musiikkiteollisuuden virheet. Siksi kaikki sähköiset kirjat pitää suojata DRM:llä.”

Toisin sanoen kirjamiehet ovat onnistuneet ymmärtämään täysin päälaelleen sen, mikä musiikkibisneksessä mokattiin. Siellähän yritettiin monen vuoden ajan käyttää DRM:ää, ja juuri se sai ihmiset kääntymään laittomien lähteiden puoleen, koska käyttökokemuksesta tuli niin huono.

Otso:

E-kirja kopioituu valitsemalla “edit” ja “copy”. Missä tahansa maailman miljardista tietokoneessa. Vaikka intressi rajoittaa on yhä olemassa, mahdollisuudet siihen ovat aika heikot.

Kirjojen kohdalla binääriaika on vasta alkamassa. Näyttää siltä, että kirja-ala aikoo toistaa musiikkiteollisuudessa jo hyvin koeteltuja virheitä, joissa voi turvallisesti luottaa epäonnistuvansa.

Otso ja Kenneth ovat kuitenkin sekä oikeassa että väärässä. Jos pelkkä lopputuote, esim. ääni- tai kirjatiedosto, kopiosuojataan, yritys on tuomittu epäonnistumaan.

Jos taas koko ketju luodaan suljetuksi, on onnistumisella paljon suuremmat mahdollisuudet.

Musabisneksen “moka” oli se, että cd-levy luotiin avoimeksi alusta lähtien. Vuonna 1980 ei voitu edes kuvitella, että jokaisella ihmisellä olisi taskussaan laite, jolla voitaisiin lähetellä megatavujen (gasp) kokoisia tiedostoja ympäri maailman.

Tämän sudenkuopan e-kirjabisnes nyt yrittää ohittaa ja mahdollisesti jopa onnistuu siinä.

Minulla on iPadissani e-kirjoja Kindle Readerissa sekä Wiredin ja Suomen Kuvalehden diginumeroita. Kindle readerissa “edit” ja “copy” ei onnistu, koska koko ohjelmassa ei ole “edit” tai “copy”-toimintoa. Enkä liioin tiedä missä “tiedosto” sijaitsee, koska perinteistä tiedostonhallintaa ei ole. Uudet Wiredin ja SK:n numerot hankitaan Wiredin oman sovelluksen kautta täysin suljetusti. Minua tämä kontrollin menetys ei haittaa koska homma toimii muuten sujuvasti.

(Kirjoittaakohan Chris Anderson muuten seuraavaksi kirjan “Closed – a radical old price”?)

Vaikka suljettu järjestelmä ei täysin aukottomasti estäkään “piratismia”, se kuitenkin hankaloituu niin merkittävästi, että laillinen metodi on parempi vaihtoehto enemmistölle käyttäjistä, joka mahdollistaa järkevän ansaintalogiikan. Ja se on itse asiassa myös PC-pelien drm:n tavoite. Olin ymmärtänyt DRM:n perustarkoituksen väärin.

Many people will blurt out what they believe is the ultimate argument against copy protection and DRM: “It doesn’t work!”. This claim is borne out of the misconception that the games industry is using copy protection or DRM measures to completely eliminate piracy, which is absurd. It’s common knowledge both within the gaming industry and outside it that piracy cannot be stopped completely. If properly motivated, and given enough time, pirates can and will break through virtually any software or hardware-based defence mechanism. The rationale behind the use of copy protection and DRM is much the same as the rationale behind the use of physical locks: to increase the complexity, time, effort and risk involved in attempting to overcome the protection, in the hopes of discouraging ‘casual’ pirates and thieves. In other words whether a physical lock or a digital lock, the aim is essentially to keep honest people honest, not to present an impenetrable barrier.

So really, all locks and keys do 99% of the time is present a constant inconvenience for legitimate users. If we lose them, we’re locked out of our own houses or cars. Yet strangely enough, you won’t find a groundswell of popular opinion stating firmly around the Internet that “door locks don’t work!” and demanding that everyone remove them because of the inherent inconvenience that they impose. Why is that? Probably because everyone is the owner of physical property of some kind, and is willing to endure the constant inconvenience of various locks and keys in their daily lives in the hopes of protecting that property from potential theft, even if in reality it actually provides them with no real protection against most thieves. However because most people are not owners of intellectual property, they find it exceedingly easy to flippantly shout simplistic solutions across the Internet such as “Greedy companies must remove all protection and DRM, they don’t work!”.

Kun tähän lisätään musiikkibisneksen etsikkoaikaa kehittyneempi internet-kauppa ja aukottomasti toimivat palvelukonseptit (Kindle, iBookStore), niin e-kirjojen tulevaisuus näyttää musiikkibisnestä valoisammalta. Ja siihen tulevaisuuteen drm kuuluu olennaisena osana.

Sori vaan piraatit, aiheutitte itse ihannoimanne vapaan internetin tuhon. Tulevaisuus on suljettujen palvelukonseptien kuten Steam, Kindle ja Spotify. En tiedä pidänkö tästä tulevaisuudenkuvasta sen enempää kuin vapaan latailun onnelasta. Dystopioita ovat molemmat.


18
/
Mar
/
10
 03:03

spam, sananvapaus ja blacklistaus

Miksi kävin turhaan vuosia kouluja? Tutkinto olisi ollut paljon helpompi hankkia juuri saamani sähköpostin avulla:

Bachêlor Degreee, Mâster, MBA, Evën PhD (non accredited) availâble in the fiëld of yôúr çhoice.

Your êxperieñçe can get you the degree you deserve!

Call Now!! 24-hours a day, 7-Days a ^/eek wâiting For your call

Jo ennen kuin mp3-tiedostomuotoa ja “modernia nettipiratismia” oli edes keksitty, huomasivat kaikenkarvaiset markkinamiehet ympäri maailman sähköpostin hyvät puolet: se oli aina ilmaista riippumatta siitä kuinka monelle vastaanottajalla viestin lähettää. Digitaalisen viestin kopiointi yhdestä kappaleesta miljoonaksi onnistui silmän räpäyksessä.

“Ilmaisuuden” väärinkäyttäjät olivat lähellä tuhota koko sähköpostijärjestelmän – vuosituhannen vaihteessa tuntui siltä että suurin osa liikenteestä oli roskaa. Suurspämmääjiä, verkkorikollisia ja spambotteja vastaan ryhdyttiin kuitenkin taistelemaan: sähköposti oli liian hyvä työkalu uhrattavaksi Viagra-mainoksille.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=M_eYSuPKP3Y]

Eräs tehokkaimmista keinoista estää spämmiä on mustalistaus, blacklisting. Yksinkertaistettuna spämmiä lähettävien saittien ip-osoitteet kirjataan ylös ja serverit kieltäytyvät vastaanottamasta näistä osoitteista lähetettyä sähköpostia. Ilman tätä järjestelyä sähköpostijärjestelmä romahtaisi.

Törmäsin itse Welhon blacklistiin jokunen vuosi takaperin kun en enää kotikoneeltani päässyt omille kotisivuilleni tai Sähkötuubaan, joka oli samalla serverillä. Syynä oli se, että Welhon automaattinen spämmin esto luuli uudelleenohjaustani roskapostiksi. Eston selvittelyssä meni muutamia viikkoja.

Tämä “ennakkosensuuri” jota koko ajan harrastetaan ei estä mitään laillista toimintaa. Lisäksi mustat listat ovat avoimia: sähköpostipalvelimen ylläpitäjä voi valita käyttämänsä mustalistan ja listoilta pääsee tarvittaessa myös pois.

Suomessa kolmisen vuotta sitten käytöön otettu verkkosuodatus, jonka tarkoitus oli suitsia lapsipornon levittämistä herätti kuitenkin voimakasta vastarintaa. Eniten pelättiin sananvapauden puolesta. Lisäksi järjestelyä pidettiin tehottomana.

Todennäköisesti suodatuksen tehottomuus on tosiasia: minkä tahansa esteen voi halutessaan kiertää. Lisäksi esim. Kasvin nostamat ongelmat ovat todellisia: listan pitäisi olla avoin, joka taas sitten lapsipornon tapauksessa taistelisi perustarkoitustaan vastaan.

Pohdintani liittyy Central DDL:n (“Download All You Need”) kaltaisiin sivustoihin. Palvelun laittomuus itsestäänselvää: lähes kaikki ladattavissa olevat teokset ovat tekijänoikeuden alaisia ja luvatta jaossa ilmaiseksi. Ja vaikka sieltä jostain mutkan takaa löytyisi joku laillinen Linux-distrokin, se ei muuttaisi sivuston rikollista perusluonnetta.

Minä haluaisin että Suomeen luotaisiin pakollinen tekijänoikeuksia puolustava mustalista. Toisin kuin lapsipornolista, tämän estolistan tulisi kuitenkin olla julkinen, jotta estettyjen sivustojen laittomuudesta voitaisiin käydä avointa keskustelua.

Käytännössä suomalaiset internetpalveluntarjoajat määrättäisiin laajentamaan jo olemassaolevaa sulkulistaa ja lisäksi estämään muiden kuin oman DNS-palvelimen käyttö.

Olisiko järjestelmä täydellinen? Ei. Olisiko järjestelmää mahdollista kiertää? Kyllä. Hankaloittaisiko se “nettipiratismia”? Kyllä.

Kuten olen jo aiemminkin todennut, ei mielestäni ole edes tarpeen tavoitella 100% suojaa. Tällainen listaus kuitenkin karsisi kaikkein räikeimmät tapaukset ja hankaloittaisi laittomuuksia edes sen verran, että Rapidsharesta latailun sijaan kuluttajien valtaosa käyttäisi laillisia palveluita kuten Spotifyta tai iTunesia.


04
/
Sep
/
09
 12:09

tekijänoikeudet piiloon

Usealla foorumilla minne on tullut eksyttyä näiden tekijänoikeuskeskustelujen myötä on yksi jos toinenkin kirjoittaja väittänyt että “tekijänoikeudet eivät de facto ole olemassa Spotifyssa.”

Mietin syytä moiseen kerrassaan outoon väitteeseen.

Sitten tajusin. Spotifyssa, jossa tekijänoikeudet siis ovat voimassa, tekijänoikeudet eivät ole näkyvissä.

muna

Palataan tavallaan aikaan, jolloin kuluttajan ainoa vaihtoehtoa hankkia mekanisoitu musiikkituote oli levykauppiaan tiskin yli. Silloin kukaan ei kiinnittänyt huomiota tekijänoikeuksiin. Ei tarvinnut. Ne oli hoidettu huomaamatta. Pinnan alla toki tapahtui paljon: cd-levyn hinnasta kun vain noin 2-5% on itse levyn painokustannusten kattamiseen.* Loput menivät eri tahoille – suuri siivu myös tekijöille.

Tekijänoikeudet eivät siis haittaa keskimääräistä kuluttajaa, kunhan niitä ei itse tarvitse miettiä tai kohdata.

Verkosta ostamisen tai “vapaan lataamisen” valintatilannetta voisi verrata kananmunien kauppaan. Kaupassa myytävistä kananmunista noin 90% on tavallisia häkkikananmunia ja vain noin 10% luomua. Oletettavasti me kaikki tiedämme häkkikanaloiden tehotuotannon olot hirvittäviksi. Silti vain 10% tekee moraalisen valinnan kanojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Loput 90% edistävät omaa hyvinvointiaan rationaalisella päätöksellään ostaa halvempia munia.

Ymmärrettävästi suurin osa teineistä (74%) päätyy moraalisessa pohdinnassaan ohittamaan tekijänoikeudet ja ostaa mieluummin vaikka karkkia viikkorahoillaan kuin 100% ilmaista kalliimpia mp3-tiedostoja verkkokaupasta.

Ihmisillä on myös tarve rationalisoida päätöksensä, myös sellaiset, jotka tiedetään moraalisesti epäilyttäviksi. Tähän filosofiseen markkinarakoon syntyi Piraattipuolue. Rationalisointia ei ollut vaikea löytää, olihan levyteollisuus pissinyt kuluttajien, omien ystäviensä, nilkoille koko internet-aikakauden ajan.

“Kopiointi ei ole keneltäkään pois”, “levy-yhtiöt riistävät köyhää muusikkoa”, “tekijänoikeusmafia uhkaa sananvapautta”, “kuollut teollisuudenala korisee”, “keksikööt uuden ansaintalogiikan”, “vapaa jakaminen edistää kulttuuria” jne.. Argumentit ovat tuttuja kaikille, jotka vähääkään ovat nettikeskusteluja aiheen ympäriltä seuraneet.

Osalle vapaan lataamisen käyttäjistä ja kannattajista edes rationalisoinnille ei ole tarvetta: musiikintekijöiden ansaintalogiikka on niin kaukana omasta kulutuskokemuksesta. Mietinkö minä muka japanilaisen autoteollisuuden työntekijöiden työsuhde-ehtoja Toyotan käynnistäessäni? En. Eikä minun tarvitsekaan, joku muu on jo miettinyt ne valmiiksi puolestani.

Tekijänoikeuksien moraalinen perusta on kuitenkin yhä olemassa. Yhä suurin osa kansasta on valmis maksamaan n. 20€ äänilevystä. Yhä suurin osa musiikin kuluttajista ymmärtää että jaettavaa munaa ei voi olla ilman kanoja, kanaloita ja erilaisten kanatuotteiden kirjon vähittäismyyjiä. Ja tietysti rokkikukkoja.

Miten tekijänoikeudet voitaisiin piilottaa “internetin pinnan alle”? Jos tässä onnistuttaisiin myös tekijöitä tyydyttävällä tavalla, ei piraattiliikettä tarvittaisi enää juuri mihinkään.

(*Tästä itseasiassa johtuu immateriaaliseen kauppaan siirtymisen suurin ongelma musiikin tekijöiden näkökulmasta: lopputuotteen arvosta 95% oli immateriaalista jo ennen internettiä. Jos painokustannukset olisivat olleet vaikkapa 75% levyn kustannuksista, internet olisi otettu haltuun jo 90-luvulla.)


03
/
Jun
/
09
 10:06

spotify jaksaa askarruttaa

Stream-musiikkipalvelu Spotify on vaikea pala. Olen käyttänyt sitä itsekin ilolla jo pari kuukautta, laillinen kun kerta on. Avoimia kysymyksiä silti riittää.

Mikä on Spotifyn todellinen ansaintalogiikka?

Paljonko Spotify tilittää artisteille?

Kuka Spotifyn todellisuudessa omistaa?

Miten suuret levy-yhtiöt saatiin mukaan?

spotify_logo

Ainakin Suomen mainosrahoitteisessa eli ns. ilmaisessa versiossa kaikki mainokset ovat olleet Spotifyn omia. Tuloja ei siis synny lainkaan. “Kentällä” kiertääkin jo koko joukko huhuja, joita on mahdotonta kumota tai todistaa oikeiksi, mutta monet niistä ovat varsin järkeenkäypiä.

Ensimmäinen kuulemani “todellinen ansaintalogiikka isoille yhtiöille” oli että suuryhtiöt saavat äärimmäisen tarkkaa dataa kuluttajien käyttäytymisestä; kertoman mukaan tällainen mikrotason lähes reaaliaikainen data on erittäin arvokasta. Jos havaitaan käyttäjien kuuntelevan erityisesti retropoppia, niin sitten sitä tuupataan tuutista ulos vielä enemmän.

Toinen varsin realistinen arvio on se, että riskisijoittajat maksoivat suurille yhtiöille merkittävät ennakot katalogeista. Nyt puhutaan kymmenistä miljoonista euroista.

Ehkä kuitenkin kaikkein ymmärrettävin huhu on että suuryhtiöt saivat katalogeistaan paitsi käteistä rahaa, myös Spotifyn osakkeita tai optioita, joiden arvo on mahdollisesti jopa satoja miljoonia jahka firma listautuu pörssiin seuraavan nousukauden alkaessa. Tai kun se myydään Googlelle miljardeilla.

Marginaalisemman musiikin tekijänä tässä piileekin homman juju. Toivoisin arvon tekijänoikeusaktivistien miettivän miten tällainen asetelma muuttaa markkinatilannetta. Pienet “independent” -yhtiöt kun eivät saa Spotifylta ennakkoja eivätkä optioita. Ja tulojen tullessa suurillekin yhtiöille muita reittejä kuin artisteille yksilöitävissä olevat soitto- tai tallennekorvaukset, jäävät myös ison puulaakin riveissä musiikkia tekevän tulot saamatta. Iso “paha” pääoma voittaa joka tapauksessa. Hilpeää kerrassaan.

Entä sitten? Tekijöillehän maksetaan streamatusta sisällöstä?

Maksetaan jos jaksetaan. “Levy-yhtiön mies” tiesi kertoa erään varsin merkittävän online-jakelijan lisenssoineen katalooginsa Spotifylle. Ensimmäinen tilitys oli tullut joku aika sitten. Kuuntelukertoja 3 miljoonaa – yhtiön tilille oli kapsahtanut 300€. Könttänä. Ilman mitään selvitystä siitä, kenen raitoja oli soitettu. 300€ jaettavaksi kaikkien artistien kesken, eläkkeet, lomakorvaukset…

Vaikka kuinka streamaaminen on eri asia kuin musiikin ostaminen, en malta olla ajattelematta, että jos edes kymmenesosa olisi Spotifyn sijaan käyttänyt iTunes Music Storea, olisivat tekijät (ja levy-yhtiö) saaneet 300 000€. Sadasosakin olisi sentään 30 000€. Nyt tilitys oli vastaava kuin jos promillen kymmenesosa olisi ostanut teokset itselleen.

Vertailun vuoksi voisi mainita vaikka että studiopäivä maksaa vähintään n. 500€. Äkkiseltään laskeskellen siis streamauksia pitäisi halvankin levyn (8000€) tekemiseen tulla n. 80 miljoonaa, jotta hommassa päästäisiin edes omilleen masterkulujen jälkeen. Ja jos muusikoille maksettaisiin työstään vaikkapa SAK:n ehdottaman minimipalkan mukaisesti olisi kuuntelukertoja oltava yhden bändin kappaleille vähintään semmoiset 160 miljoonaa.

Ei toimi. Ei vain toimi.

Montako levyä voitaisiin Suomessa tehdä kaupallisesti kannattavasti vuodessa tällä markkinalogiikalla? Yksi? Kaksi? Edellämainitut summat olivat lisäksi absoluuttisia minimejä. Jos äänittämiseen ja miksaamiseen käytettäisiin vaikkapa kuukausi nousisivat vaadittavat kuuntelukerrat yhdelle levylle jo noin 300 miljoonaan. Heh.

Samoihin tuloihin päästäisiin n. 1000 levyn myynnillä keikoilta. Tai 2000 levyn myynnillä kaupoista. Mainosrahoitteisuus ja “loppukäyttäjälle ilmainen” musiikkipalvelu saattaa olla tulevaisuuden bisnesmalli, mutta näin se ei tule toimimaan. Tai sitten musiikkia ei tuoteta ammattimaisesti. Ainakaan pieneille markkinoille. Lue: Suomi.

Spotifyhan on oikeastaan vain “on-demand -radio”, joten mielestäni korvausten pitäisi noudatella edes radiosoittojen teosto- ja gramexmaksuja. Jos Spotify ei ole näillä korvauksilla kannattava, se on Spotifyn ongelma. Tällä hetkellä Spotify yrittää sanella ehdot kaikille toimijoille – pienet ja keskisuuret levy-yhtiöt ovat todella ikävässä pakkoraossa.

Millä muulla alalla vastaava muilutus hyväksyttäisiin? Jos vaikkapa palomiehille, paperiteollisuudelle ja opettajille yritettäisiin vastaavaa ehtojen heikennystä uhkaisi ay-liike välittömästi yleislakolla.

Muusikot! Nyt lakkoon! Kirjastonhoitajat ja humanistitutkijat mukaan! Näytetään voimamme! Yhteisrintamahan käy! Pysäytetään Suomi!

*kyynistä naurua*


23
/
Apr
/
09
 12:04

piraatit, spotify

Taas on se aika vuodesta kun kaikenkarvaiset aktivistit alkavat kaivautua talviuniltaan. Tänä keväänä ns. tekijänoikeusaktivisti-kanta näyttää vahvistuneen tavallista enemmän jo alustavien laskentojenkin mukaan. Liekö syynä tavallista kylmempi talvi ja pesinnän onnistuminen. Mene, tiedä.

Tekijänoikeusaktivisti on jännä termi. Nämä aktiivit kun eivät juurikaan tykkää tekijänoikeuksista. Samalla logiikalla Stora Enson metsurit ovat varmaankin “metsäaktiiveja” ja pilssivedet vapaasti laskettavan purkin kapteeni “Itämeri-aktiivi”. Tekijänoikeusterroristi olisi varmaankin lähempänä.

Suuri häly näyttää nousseen ruotsalaisen Pirate Bayn puuhamiesten saamasta vankeustuomiosta. Tuomion kohtuullisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni se oli joka tapauksessa täysin oikean suuntainen.

Mielestäni Pirate Bayta voi hyvin verrata kirppariin. Mukavalle ja lailliselle torille naapurin mummo vie myytäväksi itse kutomiaan villasukkia ja suussasulavaa omenapiirakkaa, kalpea serkkupoika polttaa cd-r -levyille tuoreinta Linux-distroa, kulmakunnan valokuvakerhon näyttely on esillä takaseinällä ja laihdutuskuurin aloittanut Pertti-eno tuo turhaksi käyneen fondue-pannunsa.

“Pirate Bay -kirppis” on valtava teollisuushalli täynnä leffoja, musiikkia ja pelejä, joita puliveivarit myyvät toinen toistaan halvemmalla. Itse asiassa antavat ilmaiseksi, koska ovat tavaran varastaneet ja haluavat kuumasta kamasta mahdollisimman nopeasti eroon. Tällaisia marketteja olen nähnyt Kiinassa, Ukrainassa ja Mustamäellä.

Kyllä tuollaisen kirppiksen ylläpitäjät pistettäisiin Suomessa linnaan vaikka kuinka vakuuttaisivat vain “tarjonneensa seinät” ja olevansa täysin vastuuttomia siitä mitä tavaraa torillaan myydään. Pirate Bayn aktiivit ovat kuin trokareita, jotka “vain vihjaavat” että kulman takaa saa pimeää viinaa ja humehia.

Eihän tuollainen peli vetele. Kaikki mikä on mahdollista ei välttämättä ole sallittua.

HS:n mielipidepalstalle kirjoitti männä päivänä toimittaja Tuulikki Laine. Sanoman ydin oli se että koska tiedostojen jakaminen on mahdollista sen pitää olla laillista ja että “Artistin varsinainen leipä on keikkailu, jolle musiikin vapaa levitys on täysin ylittämätön, ilmainen mainos.”.

Hiulihei, huolta nyt ei.

Onkohan Laine havainnut, että osa “artisteista” ei keikkaile? Onkohan Laine miettinyt keikkailun ansaintalogiikkaa maassamme, jossa jo viisikin euroa tuntuu olevan liikaa pääsylipusta? (Ja sitten kiskotaan kaljaa 4,50€ per tuoppi.) Onko Laine kuullutkaan esim. biisintekijöiden tai sanottajien ammattikunnista?

Ehkäpä toimittaja Laine kirjoittaa juttujaan vain mainosrahoitteisiin lehtiin. Toivottavasti hän ei kuitenkaan pyydää palkkaa tekemästään työstä. Onhan jokainen hänen nimellään julkaistu juttu hyvää promoa.

Vihreiden Nuorten mukaan oikeuden päätös on “yleisen oikeustajun vastainen”. Ilmeisesti minun oikeustajuni ei ole yleinen, sillä se ei riitä tajuamaan miksi varkauden avustamisen tulisi olla sallittua.

Vasemmistonuorten mielestä taas “Pirate Bayn toiminnassa on kysymys kulttuurin vapaasta levittämisestä, jonka viihdealan suuryritykset haluavat alistaa voitonpyynnilleen.”. Vanun kannattaisi katsoa hiukan ulos ikkunasta. Tekijänoikeudet suojaavat nimenomaan pienen tekijän oikeuksia pahoja suuryrityksiä vastaan ja musiikkibisneksen murros tulee iskemään todella rajusti erityisesti pieniin ja keskisuuriin puljuihin, jotka jo nyt sinnittelevät kannattavuusrajalla. Mikseivät vasemmistonuoret ole huolissaan kulttuurialan työntekijöiden mahdollisuuksista tienata elantonsa työllään myös tulevaisuudessa?

Entäs sitten Spotify, jota monet ovat tervehtineet ilolla. Vihdoinkin “internet-aikakauden” bisnesmalli ja ansaintalogiikka? Niin, mikä ansaintalogiikka? Olen testannut palvelua pari viikkoa ja olen kuullut pelkästään Spotifyn omia mainoksia. Ei tuolla tavalla mitään tulovirtoja synny tekijöille asti tuloutettavaksi.

Ylipäätänhän Spotify on vain “yksilöllinen nettiradio”. Ei siis mitään radikaalia taivaan alla. Uutta on vain se, että levy-yhtiöt ovat antaneet katalooginsa jaettavaksi. Ja tähänhän oikeuksien omistajilla juuri on lupa tekijänoikeuslakien puitteissa toisin kuin esim. Pirate Baylla.

Spotifyn (ja muiden vastaavien palveluiden) vaikutus markkinoihin ei varmastikaan näy hetkessä. Sen verran hitaasti näin isot laivat kääntyvät.

Pelkään sen kuitenkin iskevän kaikkein rajuimmin nimenomaan “absoluuttisen marginaalin” (täysin ilman ansaintalogiikkaa toimivan) ja “mainstreamin” (kaupallisesti kannattavan hittiradiosoitto-materiaalin) välissä toimiviin ammattilaisiin. Tähän ryhmään kuuluu suurin osa suomalaisista biisintekijöistä ja muusikoista.





Kuka?

Hannu Oskala:
Helsingin kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu, maakuntavaltuuston jäsen
musiikkialan moniottelija (MuM),
cityvihreä betoninhalailija.

Flickr

 

Aiemmat kirjoitukset