Auto ei ole yksilö

Mielipidepalstoja selaamalla saa helposti kuvan että ehdotettu satelliittipaikannukseen perustuva kilometrivero tuhoaa suomalaisten yksityisyydensuojan. Väitteeseen on himppasen vaikea suhtautua vakavalla naamalla.

Jokaisella meistä on jo nyt henkilökohtainen seurantalaite, jota kannamme ilomielin mukanamme joka päivä: matkapuhelin. Matkapuhelinliittymiä oli Suomessa jo vuonna 2006 enemmän kuin mitä maassamme on asukkaita ja elokuussa 2013 maamme kotitalouksista 98%:ssa oli matkapuhelin.
Tilastokeskus_-
Kännykkää seuraamalla voidaan todeta esimerkiksi että jos minä liikun moottoritietä pitkin 120 kilometrin tuntinopeudella Helsingistä Tampereen suuntaan, niin silloin aika lailla todennäköisesti istun autossa. Matkapuhelimilla siis voidaan todentaa paikan lisäksi kuka liikkuu missä, miten ja milloin. Ja tämä kaikki jo nyt. Ilman mitään satelliitteja.

Ja tästä pääsemmekin päivän epistolaan. Minusta on aivan käsittämätöntä että huomattavan fiksut ja koulutetutkaan ihmiset eivät kykene erottamaan yksityisyydensuojaa nauttivaa yksilöä ja ajoneuvoa toisistaan. Näiden välisiä eroja ovat mm.:

Yksilö:
– tavallisesti n. 2-200kg painava
– biologinen älyllinen olento, valmistettu rakkaudella
– juo vettä

Ajoneuvo:
– tavallisesti n. 500-50000 kg painava
– mekaaninen, ei tietoinen, valmistettu pääasiassa alumiinista, teräksestä, muovista ja lasista
– juo useimmiten fossiilisia polttoaineita

Sama vielä yksinkertaisuuden vuoksi kuvana:
yksilo_ajoneuvo
(Kuvat: shanelkalicharan ja Morten Schwend, Flickr cc-lisenssi)

Ymmärrän että tehtävä on hankala, mutta luotan yhä, näin PISA-romahduksen jälkeenkin, kansamme kykyyn havaita ero näiden kahden välillä.

Ajoneuvoilla ei ole vastaavaa yksityisyydensuojaa kuin yksilöllä. Ei vain ole. Ne ovat vain koneita, jotka liikkuvat julkisilla teillä ja niiden käyttöön liittyy merkittäviä rajoitteita: ajamiseen pitää olla lupa, ajoneuvon tulee olla kunnossa, vakuutettu ja merkitty ja liikennesääntöjäkin täytyy noudattaa. Auto ei ole oman kodin ja yksityisyyden piirin jatke, vaikka usein jonkin muun jatke onkin.

Onko koko maan kattava satelliittipohjainen järjestelmä sitten ajankohtainen? Markkinoilla ei järjestelmiä vielä ole, joten autoverotuksen muuttaminen kilometriperustaiseksi tapahtuisi joka tapauksessa vasta 2020-luvulla. Sitä ennenkin olisi etenkin pääkaupunkiseudun autoliikenteen kasvua ohjattava kestävämpään suuntaan. Tämä on helpointa toteuttaa ihan perinteisillä tietulleilla, jollaisia maailmalta löytyy kymmenistä kaupungeista. Järjestelmä maksaisi itse itsensä takaisin muutamassa vuodessa ja hankinta voidaan aloittaa vaikka huomenna, jos vain laki sallisi sujuvuustaksan keräämisen.

Satelliittipaikannusta vastaan voi olla hyviäkin argumentteja, itselleni tulee heti mieleen mm. teknologian keskeneräisyys. Yksityisyydensuojan menettämisellä ei kuitenkaan kannata pelotella. Se nimittäin meni jo. Eikä tää meidän maa ihan kauhealta orwellilaiselta dystopialta tunnu.

Ruuhkamaksusta sujuvuustaksaan

Ruuhkat ovat meille kaikille tuttuja. Ja Helsingin kasvaessa ennustetaan ruuhkien lisääntyvän huomattavasti – jopa 82% vuoteen 2035 mennessä. Jotain tartteis tehrä.

Miten ruuhkat syntyvät ja miten niitä voitaisiin ehkäistä ovatkin useamman miljardin euron kysymyksiä.

Ruuhkahan yksinkertaistettuna johtuu siitä että jonkin väylän välityskapasiteetti ylittyy. Otetaanpa vaikka esimerkki Parkkilan kaupungista, jossa on yhdet liikennevalot. Näistä liikennevaloista ehtii kerrallaan vihreällä valolla aina kätevästi viisi autoa.

Eli kun liikennemäärä on 1-5 autoa per vihreä liikennevalo on liikenne sujuvaa, perheenisät iloisia ja lapset kauniita. Elämä hymyilee, aurinko paistaa ja vatsahaavat ovat harvinaisia!

Parkkilan horisontissa leijuu kuitenkin synkkiä pilviä! Iltapäivän työmatkaliikenteeseen on tullut lisää autoja! Jonoon on ilmestynyt kuudes kuski! Yhä liikennevaloista kuitenkin pääsee kerrallaan vain viisi autoa ja kuudes kuski joutuu odottelemaan yhden valosyklin verran. (Punainen auto.)

Liikenteen määrä on lisääntynyt 20%, viidestä ajoneuvosta kuuteen. Seuraus on kuitenkin huomattava ruuhka joka lisääntyy jokaisella liikennevalosyklillä.

Jo kolmannella kierroksella suurin osa jonottajista on jonottanut vähintään yhden valokierroksen, punaisten autojen määrä kasvaa uhkaavasti.

Ja muutaman kierroksen kuluttua kaikki autoilijat ovat odottaneet vähintään yhden valokierroksen ja kahden kierroksen jonottajienkin (mustat autot) määrä on nousussa. Verenpaine kasvaa, ärräpäät lentävät, aikaa ja bensaa kuluu turhaan ja elämän laatu laskee.

Ruuhkat eivät ole kenenkään etu: eivät jalankulkijoiden, pyöräilijöiden tai bussimatkustajienkaan. Ja kaikkein vähiten tietenkin autoilijoiden.

Tärkeä huomio on se että tämän synkeän ruuhkan aiheutti vasta viimeinen auto. Viiden auton liikenne toimi varsin mainiosti. Jotta liikenne sujuisi kaikkea liikennettä ei tarvitse kieltää. Pieni, yhden kuudesosan, noin 17%, vähennys riittäisi Parkkilassa.

Erittäin hyvä keino supistaa liikennettä vain sen verran että se olisi jälleen sujuvaa ovat ruuhkamaksut. Ruuhkamaksuilla siis pyrittäisiin saamaan liikenteestä pois vain se kuudes kuski.

Rautalankamallilleni löytyy vastine myös todellisuudesta. Kun Tukholmassa vuonna 2006 otettiin ruuhkamaksut käyttöön, niin liikenteen määrä ei vähentynyt koko Tukholmassa kuin 2-3 %, keskustassa tullien sisällä 9-14% ja tullauspisteiden kohdalla 20%, mutta jonoissa seisoskelu väheni 30-50%.

Paksut pylväät kuvaavat keskimääräisiä matka-aikoja, jotka lyhenivät selvästi. Ohuet janat matka-aikapylväiden päällä kuvaavat matka-aikojen hajontaa, eli kestääkö matka vartin vai tunnin. Lyhyempi jana siis tarkoittaa sitä että kun päättää ajaa vaikka Töölöstä Kauppatorille, voi luottaa siihen että se kestää suurinpiirtein saman verran ajankohdasta riippumatta. Sekin on huomattava parannus autoilun laatuun ja luotettavuuteen. Tukholmassa suuri enemmistö, 74%, kannattaakin ruuhkamaksuja, myös autoilijat.

Kauppaan ruuhkamaksuilla ei ollut mitään mitattavaa vaikutusta. Syynä on se että ruuhkamaksu on erittäin pieni verrattuna kaupan volyymiin ja oikeastaan vain harvat shoppailijat liikkuvat autolla ruuhka-aikoina, jolloin maksut ovat voimassa.

Parempi nimi ruuhkamaksuille olisikin autoilun sujuvuustaksa. Sen tarkoituksena on sujuvoittaa autoilua ja säästää kaikkien aikaa, rahaa ja hermoja. Se on todistetusti tehokkain keino vähentää ruuhkia ja parantaa autoilun sujuvuutta. Bonuksena se vielä tuottaa rahaa, jolla voidaan sitten parantaa vaikka julkisen liikenteen toimintaedellytyksiä tai rakentaa parempia väyliä.

Helsinki tarvitsee autoilun sujuvuustaksan.