Pormestarimalli Helsinkiin!

Helsingin ylin päättävä elin on joka neljäs vuosi valittava valtuusto. Kyllä, juuri se, josta taas tänä syksynä skabataan. Käytännössä kaupunginvaltuusto ei tietenkään ehdi jokaista asiaa päättämään, joten se on suuressaan viisaudessaan jakanut valtaa sekä kaupunginhallitukselle, kaupunginjohtajalle, apulaiskaupunginjohtajille että lukuisille lauta- ja johtokunnille.

Demokratian kannalta järjestelmässä on kuitenkin paha valuvika. Kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtajat ovat Helsingissä selvästi poliittisia virkanimityksiä, mutta järjestelmä toimii kuin he olisivat vain puolueettomia virkamiehiä. Sen vuoksi heidän toimikautensakin ovat seitsemän vuoden pituisia – se on lähes kaksi valtuustokautta!

En vastusta poliittisia virkanimityksiä – kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtajat käyttävät suurta poliittista valtaa, joten on ymmärrettävää että heidät tulee valita poliittisesti. Ongelma on vain se, että Helsingissä apulaiskaupunginjohtajien kokoonpano ei vastaa valtuuston poliittisia voimasuhteita – eli vaalien tulosta.

(Helsingin neljästä apulaiskaupunginjohtajasta yhä kaksi on Sosiaalidemokraatteja ja vain yksi on Vihreä, vaikka me Vihreät olemme demareita suurempi ryhmä. Erittäin todennäköisesti tulevien vaalien jälkeen epäsuhta on vielä räikeämpi.)

Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on pormestarimalli, jonka uusi kuntalaki mahdollistaa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaisi sitä että tuore valtuusto valitsisi kaupunginjohtajan (=pormestari) ja apulaiskaupunginjohtajat (=apulaispormestarit) aina vaalikaudeksi kerrallaan. Ja se, mistä puolueista heidät valittaisiin määräytyisi vaalien tuloksen perusteella. Ei se demokratia sen monimutkaisempaa ole. Eikä se nyt ihan ylivoimaisen vaikeaa voi ollakaan jos kerta Tampereellakin siihen kykenevät. Nääs.

Vaikka pormestarimalli olisikin selkeä tapa ratkaista pahin demokratiavaje Helsingin johdossa, se ei kuitenkaan ratko kaikkia ongelmia.

Kaupunkimme on noin neljän ja puolen miljardin euron putiikki ja 40 000 ihmisen työnantaja. Eikö olisi järkevää, että sitä johtaisivat poliitikot, jotka voisivat keskittyä arvokkaaseen työhönsä päätoimisesti? Mitä vastaavan kokoista yritystä johdetaan harrastuspohjalta? Kaupunginhallituksen jäsenet tekevät luottamustyötään muun työn ohessa.

Tukholmassa toimitaan toisin. Siellä kunnallisvaalien yhteydessä valitaan paitsi pormestari, myös 11 apulaispormestaria, jotka kaikki ovat kuukausipalkkaa nauttivia päättäjiä.

Tukholman järjestelyn suurin ero suomalaiseen on se, että samaan tapaan kuin eduskunnassa on hallituspuolueet, myös kunnallistasolta löytyy selkeä oppositio-hallitus -asetelma: yhdestätoista apulaispormestarista vain seitsemän toimii ministerien tapaan virastojen johdossa.

”Tukholman malli” muuttaisi suomalaisen kunnallispolitiikan henkeä parlamentaarisempaan suuntaan ja tekisi valtuustostrategiasta käytännössä hallitusohjelman kaltaisen. Politiikassa olisi takuulla enemmän politiikkaa ja vaalien tulos näkyisi selkeämmin!

Mallin ongelmana on pidetty mm. sitä että se keskittää huomattavan määrän valtaa pienelle joukolle ihmisiä. Tähän voi vastineeksi sanoa että suurin osa siitä vallasta on tällä hetkellä virastopäälliköiden käsissä, joten muutos vähentäisi virkamiesvaltaa ja vahvistaisi poliittisia päättäjiä.

En ole itse vielä päättänyt mitä mieltä olen ministerimallista – siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Haluammeko me ylipäätään myös kunnalliseen päätöksentekoon hallitus-oppositio -asetelman? Parantaisiko se päätöksenteon laatua? En ole varma.

Selvää kuitenkin on että muutoksia tarvitaan, ja mieluiten jo heti ensi vuoden alusta lähtien. Helsinki ansaitsee demokraattisesti valitun pormestarin!

Ei tullu tuluksia, tuli tämmönen

Rakas ystävä ja toveri Tuomas ”Saloniemen Tuomas” Saloniemi on aloittanut jälleen bloggaamisen aivan liian pitkäksi venyneen tauon jälkeen. ”Muniinpuhaltelijoiden maa” -kirjoituksessaan Tuomas pui nasevasti koko suomalaista yhteiskunnallista ajattelua vaivaavaa valjuutta.

Mistä munattomuus sitten johtuu?

Kuvitellaanpa että joku olisi saanut todella, siis todella, siis todella sillai aikuisten oikeesti päräyttävän idean. Sellaisen että housut kostuu ja kädet tärisee ihan kun vaan ajatteleekin.

Vaikkapa sellaisen että Helsingistä pitäisi saada maailman johtava kukkaiskaupunki! Flower-city! FLOWER-POWER! Floran päivänä olisi valtaisa paraati ja kaupunki kukkisi tuhansissa riemun kirjavissa väreissä vuoden ympäri! Kansalaisia kannustettaisiin perustamaan mehiläistarhoja ja olisi pop-up kukkapäiviä! Hipit soittais kitaralla progea ja lempi leimuais vapaana kuin rakkauden kesänä ’68 konsanaan! Upeeta! Mahtavaa!!

Seuraavaksi tästä ideasta sorvattaisiin valtuustoaloite, johon sitten ao. virastot (taidemuseon johtokunta, ytlk, ksv, kulttuuri- ja kirjastolautakunta, kiinteistölautakunta yms.) vastaisivat.

Yleisten töiden lautakunta pitäisi ideaa arveluttavana koska kukkien aiheuttaman siitepölyn siivouskustannukset ylittäisivät raamin kahdella miljoonalla eurolla vuosittain, lisäksi terälehtien imurointiin vaadittaisiin neljä henkilötyövuotta lisää ja kukkaruukut pitäisi valaa teräsbetonista koska ilkivalta. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta toivoisi että kukkia valittaessa tulisi painottaa kaupungin oman puutarhan tuotteita ja taidemuseon johtokunnan mielestä kukkaistutukset eivät saisi astua prosenttitaidehankkeiden varpaille. Kaupunkisuunnitteluvirasto normittaisi kukkaistutukset siten, että yksikään kukka ei liikenneturvallisuussyistä saisi olla kahta metriä lähempänä ajorataa.

Ensimmäisen prässin jälkeen kaupunginhallituksen esitys valtuustolle näyttäisikin tältä.

Kyllähän siitä vielä sen idean erottaa.

Valtuustokäsittelyssä Vihreä valtuustoryhmä toivoisi, että kukkia ostettaisiin vain luomutuottajilta (vaikka silloin saataisiinkin vain sinisiä kukkia) ja Kokoomus vaatisi että koko hanke tulee kilpailuttaa. Kommunisti puolestaan vastustaisi koko hanketta koska Perä-Maunulassa on vielä yksi vasenkätinen kansalainen vailla kaupungin vuokra-asuntoa ja terveysasemallekin on yli 500 metriä. Rkp kantaisi huolta kukkaistutusten kaksikielisyydestä. Demarien seniorivaltuutettu muistelisi nuoruuttaan ruusukaalien kasvattajana – kukkiihan vihanneksetkin!

Usempi gallona kokouskaffia ja vakallinen kokouspullaa myöhemmin toteutettavaksi päätyy jotain, joka on lähes mutta ei täysin erilaista kuin alkuperäinen ajatus:

Tietenkin se, mitä valtuusto päättää ja mitä kaupunki loppujen lopuksi toteuttaa ovat kaksi täysin eri asiaa, kuten Otso ansiokkasti todisti.

Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen ”Helsinki Flower City” -projektin rahoitusta leikataan 30% koska alkuperäiset lupaukset eivät oikein toteutuneetkaan. Ja loppujen lopuksi kukkaisviraston toimintabudjetti supistuu kuin Pyyluoma maailmanlopun edellä palkkojen ja (sisäisten) vuokrien noustessa indeksissä mutta budjettiraamin supistuessa.

20 vuotta käsittämättömän räjähtävän kukkaisidean keksimisen jälkeen jäljellä on vain kompostillinen nahistuneita petunioita, jähmeää byrokratiaa ja teräsbetonista valettuja perkeleellisen rumia kukkaruukkuja.

Ja sitten näppärästi mitä tahansa uutta ja hienoa ideaa voi vastustaa sillä että katsokaa nyt että miten paska tuli tuosta ”kukkaiskaupungistakin”. TJEU Kiasma ja Musiikkitalo.

No minkähän takia tuli? Löytyisikö vika peilistä idean sijaan?

Millä ihmeen tavalla kunnallinen demokratiamme voisi tehdä jotain siistiä? Unelmat kun ovat harvemmin kompromisseja. Ja vaikuttava kulttuuri ei synny ilmaiseksi (vaikka usein edullista onkin). Kermakakkua ei voi tehdä pelkistä jauhoista, tarvitaan kermaakin. Ja mieluusti muutama mansikka vielä päälle niin avot! Kyllä kelepais!

Tästä päästäänkin sitten tangentilla näppärästi Guggenheimiin. Vaikka Tuomas minut G-mieheksi leimaakin, en minä Guggenheimia ’Maailman parhaana juttuna’ ™©® pidä. Mä vaan yritän suhtautua siihen lähtökohtaisen positiivisesti että hitto edes joskus tehtäisiin jotain päräyttävää ja tehtäisiin se kunnolla.

Mulle on ihan sama jos Guggenheim kaatuu, mutta Helsingin Sanomiin tänään otsikolla ”Museoiden rahoitus kaipaa Guggenheimia” kirjoittaneen Asko Mäkelän tavoin toivon että edes joskus tulevaisuudessa:

Rahaa pitää riittää myös toiminnan ja sisällön tuottamiseen. Guggenheimin rahoitus on tasolla, johon Suomessa pitäisi pyrkiä muutenkin. Vasta silloin kulttuurikohteista voidaan tehdä matkailun vetureita. Tämä on toivottavasti Guggenheimin opetus suomalaisille.

Amen.

Toivon syvästi että esim. suoran kansalaisvaikuttamisen ja lähidemokratian kehittämisen kautta voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa toteutus muistuttaisi edes toisinaan alkuperäistä kukkapuskaa.

”Se ’any key’ tarkoittaa mitä tahansa näppäintä”

Kirjoitin eilen Helsingin it-ohjelmasta, joka oli tänään kaupunginhallituksen asialistalla. Ohjelma hyväksyttiin esityksen mukaan.

Se että paperi meni läpi ei yllättänyt minua lainkaan. Niin näillä asioilla on tapana käydä. Sisältöihin olisi pitänyt vaikuttaa jo aiemmin. Ohjelma toki valmisteltiin Taskessa ilman julkista keskustelua tai mahdollisuuksia vaikuttaa avoimesti sen linjauksiin. Yritetään sitten 2014 uudestaan.

Kuva: caseorganic / Flickr (cc-lisenssi)

Kokouksen käsiteltävänä oli myös Yrjö Hakasen, valtuuston ainoan kommunistin, aloite kaupungin viime vuonna hankkiman Ahjo-järjestelmän parantamiseksi. Vastaus Hakasen aloitteeseen kuvaa erinomaisella tavalla miten kaupungin it-prosessit ovat vinksallaan:

Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteessa esiintuotuihin seuraaviin kahteen kehittämisehdotukseen suhtaudutaan varauksella, sillä ne eivät ole kokoussovelluksen suunnitellun käyttötavan mukaisia. Kyse on merkintöjen tekemisestä itse asiakirjoihin sekä useiden päätösasioiden/asiakirjojen samanaikaisesta käsittelystä sovelluksessa.

Eli kun kokoussovellusta ei alunperin suunniteltu siten että asiakirjoihin voisi tehdä merkintöjä tai kahta dokumenttia selailla yhtäaikaa, niin näitä ominaisuuksia ei järjestelmään enää vaan voida mitenkään lisätä. Arggh.

Ja juuri hyväksytyssä it-ohjelmassa puhutaan kauniisti käyttäjälähtöisyydestä. Sillä tuskin tarkoitetaan sitä että Ahjo-läppäri lähtee turhautuneen käyttäjän kädestä ballistisesti kohti vesilintua.

Miten sitten saataisiin parempia järjestelmiä? No, ruuvaamalla it-hallintoa strategisesti eri suuntaan. Mites se tapahtuu? Muuttamalla it-ohjelmaa. Ainiin, se hyväksyttiin juuri että naps vaan.

Kauniin kafkamainen palautelooppi.

Masentavinta ohjelman vaiheita seuratessa on ollut vaikutelma että oikein ketään muutaman Vihreän nörtin ja valtuutetun lisäksi ei tunnu paljoa nappaavan. Kyse on kuitenkin noin sadasta miljoonasta eurosta vuodessa. Pitäisi ehkä vähän kiinnostaa. Kaupungin it-hallinto on tietoyhteiskunnan julkista perusinfraa.

Lisäksi minua on hämmästyttänyt se, että erittäin fiksuiksi tietämäni ihmiset nostavat it-ohjelman edessä kädet pystyyn; ”me ei ymmärretä tästä mitään”, ”menee yli hilseen”.

En minäkään it-ammattilainen ole. Koodaamisesta en tajua yhtään mitään, serveri- tai ohjelmistoarkkitehtuureista vielä vähemmän. Mutta ei kai tarvitse olla lääkäri voidakseen päättää sairaanhoidon organisaatiomalleista tai merikapteeni ohjatakseen sataman toimintaa?

Ongelma on kaksiteräinen; tottakai it-ohjelman perkaaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta niin vaatii kaupungin kaikkiin muihinkin asioihin syventyminen. Julkinen päätöksenteko ei saa olla rakettitiedettä.

Suurempi syypää onkin hallinto, jonka on popularisoitava ulosantiaan. It-hallinnon tulee kyetä selittämään ohjelmansa niin että kaupunginhallituksen ja valtuuston jokainen jäsen, tai edes enemmistö, ymmärtää mistä päättää ja miten päätös vaikuttaa. Näin ei selvästikään nyt ollut asian laita.

Asiantuntijakieli on vallankäyttöä. On paljon helpompaa piiloutua vaikeiden lyhenteiden taakse kuin selittää asiat niin että maallikkokin ymmärtää.

Et ipsa scientia potestas est, eix jeh?

Helsingin it-ohjelma

Huomenna kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan ”Tietotekniikkaohjelmaa vuosille 2012-2014”. Otso kirjoitti aiheesta minua asiantuntevammin ja minulla on näin maallikkona Kivekkään huomioihin vain vähän lisättävää.

Kaavio päivässä pitää lekurin loitolla.

Haluaisin vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Kustannukset

Edellisessä kaupungin it-strategiassa linjattiin kustannusten kasvavan noin 50%. Näin myös tapahtui. Nyt tuoreessa paperissa kuluista ei sanota yhtään mitään. Todetaan vain että ”Infrastruktuurin osuus tietotekniikan kokonaiskustannuksista tulee saada laskevaksi”, joka tietysti prosentuaalisesti onnistuu komeasti jos muut osuudet kasvavat.

Haluaisin ohjelmaan arvion ohjelmakauden it-kustannuskehityksestä.

2. Käyttäjälähtöisyys

Strategiseksi tavoitteeksi kirjataan hienosti: ”Helsinki on käyttäjälähtöisten innovaatioiden edelläkävijä”.

Vallan mainiota! Päästäänköhän tulevaisuudessa siis esim. Ahjo-järjestelmää käyttämään millä tahansa päätelaitteella? Hienoa! Käyttäjälähtöiset innovaatiot ovat upea juttu! Myöhemmin vaan sitten linjataan:

Hallintokunnille ja käyttäjille tietotekninen infrastruktuuri näkyy keskitetysti järjestettyinä palveluina.

Kaupungin perusinfrastruktuurilta edellytetään yhdenmukaisuutta, koska sen on oltava kaupunkiyhteisyyden lisäksi laajasti yhteentoimiva muiden organisaatioiden kanssa. Kaupungin toiminnan jatkuvuus ja palvelujen kehit- täminen edellyttää ajanmukaista ja yhtenäistä tietoteknistä infrastruktuuria.

Tämä tarkoittaa käytännössä siis sitä että tulevaisuudessakin esim. Ahjo-järjestelmää ja sen kumppaneita kehitetään siten, että ne ovat käytettävissä vain ja ainoastaan kaupungin määrittämällä infralla. Ymmärrän linjauksen it-väen näkökulmasta: on monta kertaluokkaa helpompaa ylläpitää, ohjeistaa ja huolehtia tietoturvasta yhtenäisellä laitekannalla. Tämä vaan ei ole juuri lainkaan käyttäjälähtöisyyden mukaista. Keskitetyt ratkaisut ja käyttäjälähtöiset innovaatiot ovat peruslähtökohdiltaan janan ääripäät – niiden väliltä on löydettävä tasapaino ja nyt olisi aika siirtää Helsingin painopistettä kohti käyttäjää.

Mielestäni ”maailma” on menossa siihen suuntaan, että ”sisältöjä”, niin julkisia kuin salaisiakin käytetään ihan miltä tahansa laitteelta. Olen toisinaan lukenut samaa esityslistaa sekä puhelimesta, padilta, läppäriltä että Ahjo-koneelta. Yhden näistä neljästä laitteesta hankinta olisi voitu välttää, jos järjestelmä olisi kehitetty eri näkökulmasta.

Tämä toki asettaa kaupungin it-osastoille haasteita, mutta ainakin tietoturvallisuudessa tämän kaupungin suurin aukko on luottamushenkilöjärjestelmä, jonka ”vuotamista” ei kyllä millään teknisellä ratkaisulla tukita.

Eli haluaisin että käyttäjälähtöisyys heijastuisi myös infrastruktuuriin. En tarkoita tällä sitä, että infraa kehitettäisiin jokaisessa virastossa erikseen, vaan sitä että projekteissa huomioitaisiin käyttäjien toiveet ja tavoitteet edes jollain tavalla. Valmistelu on nyt ollut erittäin suljettua, järjestelmäkeskeistä ja ylhäältä ohjattua.

En malta olla vielä lopuksi vertaamatta it-strategian valmistelua Guggenheim-hankkeeseen. Kaupungin it-puoli kun on suurin piirtein budjetillisesti samaa kokoluokkaa kuin kultturiala – rapiat toista sata miljoonaa. Kuten jo aiemmin mainitsin, edellisessä it-ohjelmassa linjattiin noin 50% kustannusnousu. Tämä on siis moninkertainen verrattuna Guggenheimin kustannuksiin. Huomasiko kukaan?

It-ohjelma tuotiin täysin suljetun valmistelun, jossa käytettiin myös ulkopuolisia konsultteja, jälkeen kaupunginhallitukseen, joka todennäköisesti huomenna hyväksyy ohjelman suuremmitta mutinoitta.

Miksei Iltalehti tee galluppia? Miksei vaadita kansanäänestystä? Miksei HS.fi täyty vihaisista viesteistä? Mikseivät nuoret journalistit julista uudenlaisen hallintoaikakauden alkua? Miksei Blogistan ja Facebook myrskyä?

Niinpä niin.

Helsingin tietotekniikkastrategiaa tulisi valmistella julkisemmin

Alkuvuodesta kirjoittelin kaupungin tulevasta tietotekniikkastrategiasta. Sain silloin tiedon, että sen olisi pitänyt tulla käsittelyyn jo kevään aikana. Kun mitään ei ole kuulunut, selvitin asiaa Taskesta tällä viikolla.

Sain kiinni projektista vastaavan tietotekniikkapäällikkö Markku Raition, joka vastaili auliisti kysymyksiini. Erinomaista palvelua! Suuri kiitos!

Ilmeisesti tietotekniikkastrategiasta on nyt olemassa jonkinlainen virkamiesten valmistelema pohja ja jatkoa suunnitellaan ”ohjausryhmässä”, johon kuuluvat Jussi Pajusen johdolla kaupunginjohtajat ja liuta virastopäällikköjä. Tällä joukolla sitten päätetään missä laajuudessa tietotekniikkastrategiaa ylipäätään käsitellään poliittisesti.

Tietotekniikkastrategiahan on sikäli mielenkiintoinen dokumentti, että sen käsittelemistä asioista suuri osa on ns. asiantuntijakysymyksiä, joihin ei poliitikkoja kaivata sähläämään. Eihän meillä ole myöskään ”wc-lautakuntaa” valitsemassa Embon ja Lambicin väliltä.

Mutta myös ”it-hallinnon” alueella monet kysymykset ovat poliittisia tai ainakin politisoitumassa yhä ubiikimman tietoyhteiskuntamme ansiosta.

Tietotekniikkastrategiassa linjataan mm. Helsingin suhdetta avoimeen dataan, avoimiin ohjelmistoformaatteihin ja avoimiin ohjelmistoihin. Nämä valinnat eivät ole vain ”epäpoliittisia” ja niihin liittyy suuria taloudellisia intressejä. Käsittääkseni Helsinki on Microsoftin suurin yksittäinen asiakas Suomessa. IT-puolen strategisia päätöksiä voi hyvällä syyllä verrata vanhan kansan gryndaamiseen: isot rahat liikkuu ju rumaa jälkeä syntyy.

Esim. Johanna Sumuvuoren viime vuonna tekemä valtuustoaloite avointen ohjelmistojen käyttöönotosta kaupungin työasemissa kuuluu siis tulevan strategian piiriin. Edellisessä strategiassa (47 sivua) avoimet ohjelmistot kuitattiin yhden kappaleen ”seurataan kehitystä” -huomioinnilla. Miten niistä linjataan tulevassa strategiassa?

Vuosien 2007-2010 strategiassa linjattiin kustannusten kasvavan noin 50%. Näin myös tapahtui. Minkälainen linjaus tällä kertaa on strategiaan päätymässä? Vaikea ainakaan vastaavaa linjausta olisi luottamushenkilönä niellä kun kaikkialta muualta säästetään.

Budjetillisesti tietohallinto on samaa kokoluokkaa kuin koko kulttuuriala. Tällä hetkellä laajalla lausuntokierroksella olevaa kulttuuristrategiaa käsittelimme lautakunnassa viidesti, kaupunginhallitus ainakin pariin otteeseen ja koko paketti menee vielä myöhemmin syksyllä valtuustokeskusteluun.

Millaisia avauksia ja ideoita Helsinki olisi voinut saada tietotekniikkastrategiaansa, jos sitä olisi valmisteltu esim. wiki-pohjaisesti tai osittain avoimesti? Tai no, voisi toivoa, että valmistelusta edes tiedotettaisiin jollain tapaa. Tätä prosessia seurailleena kaupungin ”demokratiatyöryhmä” vaikuttaa melko humoristiselta puuhastelulta.

Tietoyhteiskunnassa tietotekniikkastrategia ei ole vain virkamiespäätöksiä.