Digitaalisten palvelujen ominaispiirre on niiden taipumus monopolisoitua. Tämä johtuu yksinkertaisesta logiikasta: aineettoman palvelun skaalan kasvaessa rajakustannus muuttuu likiarvoisesti nollaksi.

Eli siis mitäkukahäh? Ja sama suomeksi.

Hyvä esimerkki on sähköposti. Jos haluaisin perustaa sähköpostipalvelimen lähipiirilleni, joutuisin hankkimaan serverin, nettiliittymän, domainin, ohjelmiston ja mahdollisesti ylläpitoapua. Jos käyttäjiä on vain muutamia kymmeniä, sähköpostitilin kustannus on helposti satoja euroja per vuosi per sähköpostitili.

Jos taas käyttäjiä on miljardi, uuden sähköpostitilin järjestelmälle aiheuttama lisäkustannus on vain muutamia sentin sadassosia, vaikka toki koko järjestelmän pystytys- ja ylläpitokulut ovatkin päätähuimaavat.

Tästä johtuen esim. Google, Microsoft (Hotmail) ja Yahoo voivat tarjota sähköpostipalveluita “ilmaiseksi”. Toisaalta kilpailevan puljun perustaminen tarkoittaisi Googlen veroista miljardiluokan satsausta. Näinpä markkinat yksipuolistuvat helposti. Milloin viimeksi käytit jotain muuta hakukonetta kuin Googlea? Niinpä.

Kashmir oli keikalla 2008 Ilosaaressa

Musiikkibisneksessä on nähtävissä sama trendi – valtaosa digitaalisesta kaupasta tapahtuu iTunesissa ja streamauspalveluissa vastaavasti Spotifyssa.

iTunesilla ja muilla valtaisilla nettikaupoilla ei ole mitään muita suoria intressejä kuin bisnes. Ei niitä kiinnosta tuoreen indie-musan myynti tai suomalaisen musiikkikulttuurin kehittyminen. Ne ovat digitaalisia automarketteja, jotka ovat sysänneet kivijalkakaupat pois markkinoilta.

Vanhan kansan pientä levykauppiasta saattoi kiinnostaa muutkin arvot kuin vain bisnes. Tärkeää oli sekä vaalia hyviä asiakassuhteita että ylläpitää mielenkiintoista ja monipuolista valikoimaa. Hyvänä esimerkkinä Digelius, jonka asiantuntijuudesta olen yhä valmis maksamaan ekstraa, vaikka saisinkin osan levyistä varmasti halvemmalla CDON.comista.

Mitä voisi olla nettiajan lähikauppa?

Chris Holmes ehdottaa kirjoituksessaan aivan uudenlaista ratkaisua musiikin jakeluun.

The name I have chosen for this model is “The Privateer System.”

That name is based on the historical decree of the British Crown legitimizing piracy, so long as it was for the benefit of the crown. With The Privateer System, I am suggesting that as artists we do the same with file sharers and bloggers. The Privateer model provides a mode where tastemakers and file-sharers are rewarded and their contribution is encouraged, rather than in the current model, where they are looked at as a cancer that is eroding the system.

We take that system, legitimatize it, and help the people doing the heavy lifting in the spread of music make a profit, all while making a profit for artists. As Privateers, we, as artists for the arts, can create a symbiotic system where fans can support the arts, and artists can blossom.

We have taken a lose/lose scenario for the artist and the consumer and turned it in to a win/win: creativity can flow, and tastemakers can be rewarded and incentivized for turning people on to cool stuff.

Lukekaa koko juttu. Pähkinänkuoressa Holmes ehdottaa nettiajan vähittäiskaupan radikaalia hajauttamista. Yhden digitaalisen jätti-Prisman sijaan kuka tahansa voisi olla musiikin nettikauppias.

1. “Lähikauppias” ostaisi levyn joko “tukkukauppiaalta” tai “bändiltä” esim. 10€:lla.

2. Tämän jälkeen “lähikauppias” saisi myydä levyä eteenpäin esim. 7,5€:lla, josta 5€ menisi levyn “tukkukauppiaalle” ja 2,5€ “lähikauppiaalle”.

Käytännössä tämä tarkoittaisi varmaankin jotain pientä verkkosovellusta, jonka kirjautunut “lähikauppias” voisi upottaa blogiinsa, kotisivuilleen tai facebookkiin.

Mielestäni idea on nerokas. Ja vihdoinkin ajatustasolla jotain aivan uutta. Hiukan ehkä “Nettiajan verkostomarkkinointia”.

Kaikki musiikki ei koskaan tule olemaan saatavilla Spotifyn kaltaisissa streamauspalveluissa – sen ansaintamalli ei vaan kertakaikkiaan toimi pienille artisteille. Monet kuitenkin väittävät fanittavansa ja tukevansa mieluusti “reilun kaupan” indie-artisteja. Hieno puoli tässä mallissa onkin se, että levyjen tekijöiden lisäksi se saattaisi antaa myös musiikin arvoketjulle erittäin tärkeälle “aggregaattori” ja fani-tasolle uuden tavan ansaita.

Miksei vaikkapa mainio musablogi Roklintu ole voinut myydä digailemiaan levyjä? Tai Basso-radio, Soundi, Rytmi, minä, sinä, me? Kuka vaan.

[insert random irc-profile here]

Mitä sanoo internet? Olisiko tämä mahdollista teknisesti? Kiinnostaisiko ketään? Ollaanko jo vuosia myöhässä?

Tämä olisi varmaankin mahdollista toteuttaa alhaalta ylös, pienimuotoisesti – esim. indie-yhtiöiden yhteistyönä. Tähän yhtälöön ei oikeastaan isoja yhtiöitä edes kaivata, niiden ansaintalogiikalla Spotifykin toimii.

Nyt Martsa heti koppi tästä!