Laskennallisia tarpeita

Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina kokouksessaan Töölöön suunniteltua 800 paikan pysäköintiluolaa.

”Pysäköintiselvitys osoittaa, että alueella on pysäköintipaikkavajausta. Uusi rakennettava pysäköintilaitos ei täysin poista alueella olevaa pysäköintipaikkojen laskennallista tarvetta. Pysäköintipaikkoja ei näin ollen ole tarkoituksenmukaista lähteä poistamaan ilman muita liikenteellisiä tai kaupunkikuvallisia perusteita.”

Nyt sitten itse kukin voi lähteä miettimään millä tavoin määritellään ”laskennallinen tarve pysäköinnille”. Ja onko mitään järkeä laskea pysäköintipaikkojen määrä 1900-luvun alkupuolella valmistuneelle alueelle samalla tavalla kuin Kontulaan?

No ei ole.

Jos edes Taka-Töölössä, jossa 60-80% asuntokunnista on autottomia, ei voida tehdä liikenne- ja pysäköintipaikkasuunnittelua jalankulun ja julkisen liikenteen ehdoilla, niin ei sitten missään. Manskua pitkinhän kulkee vain kolme ratikkalinjaa ja Runeberginkatua kaksi. Mahtaa olla elo Töölössä kurjaa kun ei laskennallisia tarpeita tyydytetä.

Ei poliittinen valinta muutu ”tekniseksi” ja epäpoliittiseksi sillä että sitä kutsutaan ”laskennalliseksi”. Pysäköintipaikkoja tarvitaan sen verran kuin niitä päätetään rakentaa.

En vastusta pysäköintiluolia, mutta jos niitä rakennetaan lisää, niin silloin pitää kadunvarsipysäköintiä vastaavasti vähentää. Mieluusti yhden suhde yhteen – jokainen lisäpaikka luolassa tarkoittaa yhden poistamista kaduilta. Tällöin yhteistä katutilaa voidaan vapauttaa yhteiseen käyttöön: leveämmille jalkakäytäville, pyöräkaistoille, sujuvammalle julkiselle liikenteelle ja istutuksille.

parkkihalleista

Männä viikolla uutisoitiin Helsinkiin suunniteltavan täyttä vauhtia uusia pysäköintiluolia sekä Katajanokalle että Taka-Töölöön. Näiden hankkeiden lisäksi ainakin Linnanmäelle ja Hakaniemeen suunnitellaan vastaavia laitoksia.

Vihreä perusreaktioni tällaisiin uutisiin on tietenkin negatiivinen. Miksi ihmeessä tuollaisia pitää rakentaa? Tarkoitushan pitäisi olla autoilun vähentäminen, eikä sen tukeminen uutta infraa rakentamalla.

Kuopiossa näkemäni sai minut kuitenkin vakuuttuneeksi siitä että oikein toteutettuna maanalaiset pysäköintilaitokset voivat olla kaupunkikuvaa merkittävästi parantava uudistus.

Kuopiossa toteutettiin ns. Toriparkki 90-luvun alkupuolella. Toriparkin valmistuttua kaikki pysäköinti kaupungin keskustan kapeilla ns. rännikujilla kiellettiin ja ne muutettiin pihakaduiksi, joilla tontille ajaminen on sallittua, mutta muuten niitä hallitsevat pyöräilijät ja jalankulkijat. Muutos on tehnyt Kuopion keskustasta mielestäni erittäin viihtyisän!

Samaa tulee vaatia myös Helsingissä. Jos (ja kun) pysäköintilaitoksia rakennetaan, tulee vastaavasti maan päällisiä pysäköintipaikkoja vähentää radikaalisti.

Esim. Taka-Töölöön suunniteltu 400-600 paikkainen halli mahdollistaa ainakin kolmensadan kadunvarsipaikan poiston. Tällöin osa pienemmistä välikaduista voitaisiin myös muuttaa pihakaduiksi.

Eikö tältä kartalta todellakaan löydy paikkaa pihakaduille?

Julkista rahaa pysäköintijärjestelyihin ei kuitenkaan pidä kaataa. Jos hankkeet ovat aidosti kannattavia, tulee rahoitus löytyä yksityiseltä puolelta. ”Laitostuva” pysäköinti nostaisi myös auton omistamisen kustannuksia Helsingissä. Ja hyvä niin. Kadut on tehty ihmisten liikkumista varten, ei peltilehmien lepopaikoiksi.

kulttuuritehtaalla

Olin eilen pitkästä aikaa kokkareissa kun Kulttuuritehdas Korjaamo avasi ovensa.

Vaikutti mahtavalta; ratikkamuseon puoli oli laitettu todella hienoon kuntoon, tekniikka korkealaatuista, Suomen parhaat jazzmuusikot soittamassa taustamusiikkia, paljon tuttuja paikalla, Joonas Brandtin upeat valokuvat roikkuivat katosta, ruoka oli hyvää, alkoholi ilmaista ja sitä oli paljon.

Konsepti on Suomessa uusi. Korjaamossa yksityinen ja julkinen rahoitus yhdistyvät uudella tavalla. Käytännössä kaupunki maksoi ratikkamuseon remontin ja Korjaamo kustansi irtaimiston, tekniset laitteet ja maksaa tilasta (ei markkinahintaista) vuokraa museovirastolle.

Järjestelyssä kyseenalaista on taloudellinen asetelma. Miksi kaupunki tukee näin merkittävästi yhtä toimijaa, mutta ei jotain toista yrittäjää?

Minulle perusteluksi riittää se, että Korjaamo on erikoistapaus; ei sääntö, eikä malli kaikille kulttuuritiloille. Ratikkamuseo oli kannattamaton ja sen kävijämäärät keskeiseen sijaintiin nähden naurettavan pienet. Nyt kun ratikkamuseo on yhdistetty galleria- ja konserttitilaan molemmat voittavat – ratikat saavat kävijöitä ja galleria ainutlaatuiset puitteet. Kunnallisten päättäjien vain tulee pitää huolta siitä, että Korjaamo toteuttaa myös kulttuurillista tehtäväänsä järjestämällä korkealaatuisia yleisötapahtumia eikä keskity vain esim. yritysjuhlien järjestämiseen. Firmakekkereiden subventoiminen kaupungin budjetista ei olisi mielekästä. Sitä varten on olemassa omat täysin markkinaehtoiset tilansa.

Tällä hetkellä näyttää hyvältä. Ohjelmisto on monipuolista, korkealaatuista ja kiinnostavaa. Ja selkeän omaperäistä. Korjaamolla on oma visionsa, linjansa, joka ei kilpaile kaikkien jo olemassaolevien tilojen ja toimijoiden kanssa vaan pyrkii löytämään oman ekologisen lokeronsa kaupungin elämässä.

Tuonne pitää saada kansanmusiikkifestarikin järjestettyä joku päivä! Keskipihalle tanssit, kulmasaliin klubi ja ratikkamuseoon konsertteja! Juuri tuossa kehyksessä minä haluaisin pelimanneja nähdä; moderni ja urbaani ympäristö. Toivottavasti rohkeutta ottaa monimuotoista sisältöä riittää.

Toisaalta gourmet-pastaa ja sponsorikaljaa nauttiessani en voinut välttyä ajattelemasta koko konseptin laajempaa kehystä. Jo pelkillä avajaisten tarjoilukuluilla pyörisi pieni teatteri vuoden. Minkälaista maailman- ja kulttuurinkuvaa Korjaamo edustaa?

Perinteisessä mielessä taiteilijat ja sitä kautta myös kulttuuri on usein käsitetty vasemmistolaiseksi. Taiteilijan arkkityyppi kun on köyhä yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta aiheitaan ammentava kollektiivisen syyllisyyden sijaiskärsijä. Räkä poskella näyttelijä huutaa puolityhjän (kellari)teatterin halkeileville seinille tärkeitä asioitaan nälkäpalkalla, tai todennäköisemmin apurahalla. Se, että yleisöä on vähemmän kuin esiintyjiä on lopullinen todiste taiteen korkeasta laadusta.

Tämän ”syvällisen vasemmistolaisen kulttuurin” vastakohdaksi on tavattu lukea viihde, jolla ei ole mitään muuta arvoa kuin hetkellinen nautinto, helppous, bling-bling. Sijoittuuko viihde kuitenkaan lainkaan politiikan perinteiselle akselistolle? Ei ainakaan yhtä selvästi kuin ”Taide”. Populaarikulttuurin voi ajatella olevan muutamia muotojaan lukuunottamatta epäpoliittista, lähtökohtaisesti kaikille kelpaavaa ja tarkoitettua vasemmalta äärioikealle. Kaupallisena toki oikeistolaisempaa kuin ”Kulttuuri”, mutta ehkäpä juuri siksi viihdettä ei ole taiteeksi ymmärrettykään.

(Mielenkiintoisen mutkan tekee valtiorahoitteinen ooppera, joka koetaan (oikeistolaisen) eliitin taiteeksi, vaikka se on yhteiskunnan rahoittamaa ja kaikkien tavoitettavaksi subventoitua.)

Korjaamon taidekuva on erilainen. Korjaamolta löytyvä kulttuuri on coolia, tyylikästä, vaaratonta ja sisäsiistiä, sanalla sanoen: ”korkealaatuista”. Arvovapaata se ei ole eikä edes yritä olla. Onko Korjaamo siis oikeistolaista kulttuuria? Onko sellaista? Muuttuuko mikä tahansa taide oikeistolaiseksi, jos siitä tulee kaupallisesti kannattavaa tai ”coolia”? Onko coolius oikeistolaisuutta vai oikeistolaisuus cooliutta?

Ainakin nykyinen muusikkopolvi tuntuu olevan lähes sietämättömän epäpoliittista. No palveluammatissahan tässä ollaan; olen itsekin soittanut sekä demarien että kokkareiden vaalitilaisuuksissa vihreiden jäsenkirjan omaavana, joten ehkäpä koko kysymyksenasettelu on nykyjään tarpeeton. Erilaisten kulttuurin ilmenemismuotojen yhteydessä yhteiskunnallista ulottuvuutta ei voi kuitenkaan ohittaa. Esimerkiksi klassisen musiikin muita musiikin lajeja korkeammalle valtion tuelle on poliittis-historialliset syynsä, jotka ovat täysin itse taiteen laadusta riippumattomia.

Korjaamolle on selvästi Helsingissä tilaa ja tilausta. Täytyy vain pitää huoli, että taiteenkin kentällä (erotuksena siitä viihteestä) löytyy tiloja ja järjestäjiä niin kokeelliselle ja epäkaupalliselle kuin coolimmallekin kulttuurille. Korjaamon konseptista ei saa tulla ainoa tapa, jolla kulttuuria Suomessa ja Helsingissä tuetaan, mutta on hyvä asia, että Grundsteinin kulttuuritehdas on olemassa. Jo pelkällä olemassaolollaan se herättelee ja haastaa muita toimijoita uusiin ideoihin.

pysäköinnistä

Vuokrasin pitkästä aikaa autoa männä viikolla. Easyrentista saa vuokrapirssin päivähinnoilla, jotka tekevät omistamisesta järjetöntä jos kuljetustarpeet ovat satunnaisia.

Parkkipaikan etsiminen Töölöstä sai jälleen hermot kireälle. Ainakaan arki-iltana niitä ei tuntunut olevan tarjolla missään. Selvä ongelma siis. Miten se pitäisi ratkaista? Tulisiko parkkipaikkoja lisätä esimerkiksi viistoparkin avulla kuten Museokadulla tehtiin?

Viistoparkkia Museokadulla

Ei. Helpotus on vain väliaikainen ja muutaman kuukauden kuluttua myös kaikki viistoparkit ovat täynnä autojen kokonaismäärän lisäännyttyä. Bonuksena tietysti myös ruuhkat pahenevat. Miksi näin siis yhä toimitaan?

Kantakaupungin parkkipaikka-ongelma pitäisi ratkaista asukaspysäköintimaksua nostamalla. Se on tällä hetkellä 36€ vuodessa alueesta riippumatta. Kyllä, 36€. Sillä summalla saa luvan varastoida romurautaa Helsingin keskustassa. Jokainen auto vie vähintään 4,5m2 yhteistä tilaa (1,5m * 3m) kadulta. 4,5m2 pääkaupungin ytimessä hintaan 3€/kk. Mikä muu hyödyke on näin halpa? Tämä selkeä alihinnoittelu onkin johtanut siihen, että myös järjettömän vähälle käytölle jääviä autoja kannattaa säilöä katujen varsilla.

Itseasiassa asukaspysäköinti on erittäin edullinen tapa hankkia varastotilaa Helsingissä. Jos hinauttaisin jonkin pakettiauton Tunturikadulle, voisin säilöä sitä asukaspysäköintimaksulla siellä vaikka maailman tappiin, vaikka en ajaisi sillä metriäkään. Katsastuksessa pitäisi ehkä käyttää kerran vuodessa. Typerää ja äärimmäisen tehotonta. Ymmärrän pysäköinnin, jos autolle on todella tarvetta ja käyttöä. Mutta toisaalta haluaisin aina löytää helposti tyhjän paikan kun sitä todella tarvitsen. Täyttöasteen optimi olisi mielestäni siis jotain lähellä 80%. Tarkistamalla asukaspysäköinnin hintaa aluekohtaisesti tämä voitaisiin helposti saavuttaa. Vaikkapa parin kympin kuukausimaksu ydinkeskustassa karsisi varmasti pahimmat pitkäaikaissäilöjät katujen varsilta. Autojen määrän vähentyminen kantakaupungissa olisi hyvä kokonaistavoite.

Toinen ihmetyttävä seikka on se, ettei polkupyörille ole edes Töölön kaduilla mitään kiinnityspaikkoja. Eikö fillareillekin voisi varata pysäköintiruutua sieltä täältä? Kolmen metrin matkalle mahtuisi helposti kymmenisen fillaria muutamaan betoniseen painoon kiinnittettynä. Pyörän vieminen aina erikseen sisäpihalle tai kellariin tekee sen käytöstä jälleen asteen verran hankalampaa ja näin ollen epäsuositumpaa.

Autojen viemä katutilan määrä pitäisi ylipäätään kyseenalaistaa. Museokatu on hyvä esimerkki; kadulla on jalkakäytävä n. 2 metriä, sen vieressä viistoparkki 2 metriä, ajoväylä 4 metriä, normaali parkkirivistä 1,5 metriä ja vielä toinen jalkakäytävä 2 metriä. Pysäköidyt autot siis vievät kadulta lähes yhtä paljon tilaa kuin jalankulkijoille varatut väylät. Onko tämä todellakin paras tapa käyttää julkista tilaa?

Kuu Kuun terassi Museokadulla

Voisiko terassi olla metrin leveämpi? Entä jalkakäytävät? Miksei kadun keskellä voisi olla puu- tai pensasistutuksia? Tarvitaanko autoja kaikille kaduille? Voitaisiinko pysäköintipaikkoja ”hajakeskittää” (kiitos Matti) siten, että viistoparkkeja pienemmille sivukaduille lisäämällä pääväylien pysäköintipaikat voitaisiin tyystin poistaa ja näin lisätä kaupungin yleistä viihtyisyyttä asuinympäristönä? Onko kaikilla kaduilla oltava parkkitilaa molempiin suuntiin? Miksi katuja pidetään yhä pääasiallisesti autojen säilöntäalueina?