Julkista keskustelua Suomessa ei voi syyttää ainakaan ”kriisitietoisuuden” puutteesta; mustia pilviä maalataan horisonttiin niin työnantajien, työntekijöiden kuin poliitikkojenkin leireistä. Ja syystäkin. Huoltosuhteemme ei ole paranemassa ja globaali kilpailu töistä ja hupenevista luonnonvaroista on vain kiristymässä. Osmo Soininvaara arvelee rakenteelliseksi alijäämäksemme noin seitsemän miljardia euroa vuodessa. Sen verran siis pitäisi joko keksiä uusia verotuloja tai leikata menoja.

Eräs keskeisistä kysymyksistä on työn tarjonnan lisääminen – työuria on pidennettävä, kuluneen sanonnan mukaan ”sekä alusta että lopusta”. Käytännön ehdotukset näyttävät kuitenkin typistyneen eläkeiän mekaaniseen nostoon ja/tai opintoaikojen rajaamiseen. Toista vastustavat (ikääntyneet) työntekijät ja toista opiskelijat. Arvaako kukaan kumpi leiri vastustaa kumpaa?

Yksi syy työurien myöhäisempään alkuun on jäänyt keskustelussa kuitenkin varsin vähälle huomiolle: asevelvollisuus.

Puolustusvoimat kouluttaa vuosittain noin 25000 varusmiestä ja varusnaista ja sen lisäksi siviilipalveluksen valitsee 2500 miestä. Keskimäärin 274 päivää kestävä asevelvollisuus ja 12 kk kestävä siviilipalvelus lykkää useiden kohdalla opintojen aloittamista tai loppuun saattamista kokonaisella vuodella. Ja vastaavasti myös työuran aloitus viivästyy.

Tutkija Panu Poutvaaran mukaan asevelvollisuuden ”näkymätön hinta” kansantaloudellemme onkin noin 1-2 prosenttia. Meillä ei enää yksinkertaisesti ole varaa asevelvollisuusarmeijaan.

Vihreiden linjapaperissa ehdotetaan siirtymistä valikoivaan asevelvollisuuteen. Tämä tarkoittaisi nykyisellään jopa 350 000 miehen reserviarmeijan supistamista noin 70 000 – 150 000 mieheen. Varusmiehiä tarvittaisiin vuosittain ikäluokasta nykyisen 38 prosentin sijaan vain 8-16 prosenttia. Eli tämä vapauttaisi vuosittain noin 15000-20000 nuorta tuottavaan työelämään. Tätä tosiasiaa ei voida enää ohittaa työurista keskusteltaessa.

Kansantaloudellisten perustelujen lisäksi myöskään sodankäynnin ja uhkakuvien muutokset eivät enää puolla nykyisen reserviläisarmeijan ylläpitoa. 2020-luvun kriisejä ei voiteta 1980-luvun massa-armeijalla. Varusmiesmäärän supistamisella olisi myös se hyvä puoli että meillä olisi varaa sekä kouluttaa että varustella tuleva reservi nykyistä paremmin.

Asevelvollisuus ei ole vain turvallisuuspoliittinen kysymys.