Keskustelussa 141-tuesta (ja täysin absurdeissa ”ympäristötuissa”) ovat maanviljelijä-puolen edustajat aina muistaneet pitää yllä ”huoltovarmuus”-korttia.
Mutta mitä huoltovarmuus oikein on ja tarvitaanko huoltovarmuuden ylläpitämiseksi Suomessa nykymuotoista maataloutta?
Suomella on käsittääkseni tälläkin hetkellä koko kansalle ravintoa varastossa n. 3 kk annoksen verran. Ei jätskiä ja pitsaa, mutta energiantarve varmasti tyydytettynä kyllä. On vaikea kuvitella katastrofia, jonka vuoksi Suomeen ei elintarvikkeita maailmalta saataisi yli kolmeen kuukauteen. Paljonko maksaisi nostaa varastojen taso n. 12 kuukauteen?
Suomi esittää, että 141-tuesta sovittaisiin vuosiksi 2008-2013. Esityksen mukaan eteläisen Suomen viljelijöiden saama kansallinen maataloustuki laskisi kuluvan vuoden 194 miljoonasta eurosta asteittain noin 190 miljoonaan euroon. 141-tuen osuus summasta on vajaat 130 miljoonaa euroa. 141-tuki koskee suurin piirtein Pori-Tampere-Imatra -linjan eteläpuolista Suomea.
Suomessa maksetaan kansallisesti lisäksi pysyvää pohjoista tukea linjan pohjoispuoliselle alueelle vajaat 330 miljoonaa euroa vuodessa. EU:n kanssa yhteisesti maksettavat tuet mukaanlukien Suomen valtio tukee maataloustuottajia kaikkiaan noin 570 miljoonalla eurolla vuodessa.
Jos 141-tuen loppuminen johtaisi koko maatalouden alasajoon Etelä-Suomessa menetämmekö huoltovarmuuden? Eikö 194 miljoonaa Euroa vuodessa riittäisi aika pitkälle kansan elintarvikehuollon turvaamiseksi? Jos kaikki maataloustuet lopetettaisiin voisimme käyttää huoltovarmuuden ylläpitoon 570 miljoonaa Euroa. Sillä saanee maailmanmarkkinoilta aika paljon ruokaa.
Huoltovarmuus on huono argumentti maataloustukien puolesta.
(Ymmärrän, että kirjoituksen numerot ja logiikka on yksinkertaistettua, mutta pääpointti huoltovarmuuden heikkoudesta maataloustukia puoltavana argumenttina on mielestäni aikalailla pätevä.)