Kulttuurin tukemisesta
Olin lauantaina Etnosoi-festivaalin järjestämässä seminaarissa. Otsakkeena oli ”Kansanmusiikkia kiertueille!”.
Tapahtumanjärjestäjien ja muusikoiden ammattilaisfoorumissa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia kansanmusiikkitapahtumien ja -konserttien toteuttamisesta Suomessa. Tarkoituksena on ideoida yhdessä konsertti- ja kiertuetoiminnan kehittämistä sekä aktivoida ja evästää kentän toimijoita. Eri näkökulmia edustavien panelistien joukossa kuullaan muun muassa muusikoita Pauli Hanhiniemi ja Veera Voima. Moderaattorina toimii tutkija Hannu Tolvanen. Foorumi on avoin myös kaikille, jotka vasta suunnittelevat tapahtumien toteuttamista. Seminaari on osa Suomen Kulttuurirahaston tukemaa kolmivuotista kansanmusiikin edistämishanketta.
Mielenkiintoisimmat jutut panelisteista oli Rockadillon Tapio Korjuksella, jolla tuntui olevan eniten kokemusta nimenomaan marginaalimusiikin keikka- ja levymyynnistä Suomessa ja maailmalla.
Erittäin mielenkiintoista oli pohdinta kulttuurin tuen aiheuttamista markkinahäiriöistä. Lähtökohtaisestihan kaikki subventio aiheuttaa tavalla tai toisella muutoksia markkinoilla. Miten tuki kohdistetaan vaikuttaa erittäin selvästi kysynnän ja tarjonnan dynamiikkaan.
Muutamia esimerkkejä epäterveistä piirteistä, joita huonosti kohdennettu tuki luo:
Muutama vuosi takaperin Suomeen luotiin tanssin aluekeskusjärjestelmä.
Tanssin aluekeskukset pyrkivät parantamaan tanssitaiteen toimintaedellytyksiä, lisäämään tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia sekä laajentamaan kulttuuritoimintaa valtakunnallisesti.
Hienoja tavoitteita. Metodit vain paikoitellen olivat mielenkiintoisia. Osa aluekeskuksista nimittäin lisäsi tanssitaiteilijoiden työtilaisuuksia tarjoamalla kunnille ja kouluille tanssiesityksiä ilmaiseksi. Kyllä, kustannukset 0€ ja saatte laitokseenne ammattilaisten luomaa tanssitaidetta.
No, mikä olisi saattanut mennä vikaan? Tuolle alueelle ei sitten enää voinut myydä mitään muita (eri tavoin tuettuja) näytöksiä edes naurettavan pienillä liksoilla koska tapahtumia sai myös ilmaiseksi.
Vastaavia markkinahäiriöitä (vaikkakin lievemmin) aiheuttaa myös mm. Koulun konserttikeskus, joka tarjoaa subventoituja artisteja katalogistaan keikoille kouluihin ja päiväkoteihin. Esim. Jussi Raittinen & The Boys -yhtyeen konsertti maksaa 295€. Neljän hengen yhtye, 73,74€/muusikko. Tuosta summasta siis matkat, majoitukset, äänentoisto, palkat ja palkan sivukulut… Ongelmia tässä järjestelyssä on ainakin kaksi. Ensinnäkin on erittäin vaikeaa myydä subventoimatonta orkesteria koulukiertueelle ja toisaalta koulun konserttikeskuksen rooli yhtyeiden valitsijana antaa sille vallan ”sanella” mitä kouluissa soitetaan. Konserttikeskuksen listoilla olevat orkesterit ovat kyllä laadukkaita ja oppilaitoksiin sopivia, mutta miten listalle pääsee ja ovatko ne ainoat orkesterit maassamme, jotka voisivat kouluissa keikkailla?
Kolmas tapa millä voimakas subventio aiheuttaa markkinahäiriöitä tulee hyvin esille maamme pääkaupungin jazz-tarjonnassa. Freelancemuusikot ry sahaa omaa jalkaansa järjestämällä Juttutuvassa Rytmihäiriö-klubia, johon ei ole lainkaan pääsymaksua. Illat ovat erittäin suosittuja, eikä syyttä; siellä esiintyvät kaikki maamme eturivin jazz-muusikot ja meno on mahtavaa. Mikä siis ongelmana? Yksinkertaisesti se, että pienikin pääsymaksu tuntuu nykyisin olevan helsinkiläiselle jazz-yleisölle liikaa. Miksi maksaa kun saman saa ilmaiseksikin? Ylittämätön hintakilpailu syö muut mahdolliset toimijat markkinoilta.
Mikä sitten olisi oikea ratkaisu? Lopettaa kaikki tuki kulttuurille? Lisätä tukea dramaattisesti, jolloin pullonkaulat ainakin laajenisivat?
Kulttuurin avustaminen on välttämätöntä jos halutaan varmistaa maassamme tehtävän taiteen monimuotoisuus. Tuen tarkoituksenahan on nimenomaan luoda häiriö: mahdollistaa ammattimainen toiminta vaikka markkinat maassamme ovat liian pienet elättääkseen kriittisen massan verran taiteilijoita.
Markkinataloudellisen perustelun lisäksi ei saa unohtaa kulttuurillista perustelua; ilman tukea (ainakaan näin monimuotoista) suomalaista kulttuuria ei olisi olemassa – on kyse sukupolvien ketjusta aina kalevalaisista ajoista lähtien. Sen ei saa antaa katketa markkinavoimien alla.
Tuki vain tulisi kohdistaa siten, että se olisi mahdollisimman hyvin toimivaa. Tällä hetkellä näin ei monilta osin ole.
Ainakin kiertue-tilannetta helpottaisi rahoituksen muodon muuttaminen; artistien subventoinnin sijaan tulisi ehkä tukea enemmän alueellisia toimijoita, jotta heillä olisi varaa maksaa ”oikeat markkinahinnat” esityksistä. Näin syntyisi myös todellinen, ”terve” kilpailutilanne keikoille pyrkivien bändien välille.
Tästähän sitten seuraisi tietenkin sellainen tilanne, jossa tilaajan valta nousisi ja tuottajan vähenisi. Tekisivätkö koulujen rehtorit ja kuntien kulttuurisihteerit viisaita päätöksiä ja tilaisivat laadukkaita taidepläjäyksiä? Onko kevyestä mm. konserttikeskuksen ”asiantuntijaholhouksesta” luopuminen viisasta? Entä jos kaikki ns. ”kevyen musiikin” konserttitoiminnan tuki valuukin ilman valvontaa vain ”MattiTepoille”? Menisikö kunnille kulttuuriin annettu raha ”tärkeämpiin rahareikiin”?.
Ei ole valmis ajatus tämä ei. Ehkäpä pitäisi kyseenalaistaa koko kulttuurin tukemisen ajatus ja lähteä pohtimaan miltä kenttä näyttäisi ilman tukea? Syntyisikö rakenteita, jotka kuitenkin loisivat mahdollisuuksia muullekin kuin massaviihteelle? Onko nykyinen muusikkojen ja taiteilijoiden määrä maassamme luonnoton*? Olemmeko vain loisia ”tuottavien kansalaisten” lihassa?
*Jossain toisessa postissa sitten klassisen musiikin ja muun musiikin tuen suhteesta… Tai lähinnä suhteettomuudesta.
Trackbackit/Pingbackit