Kaupunkipyörät ilmaantuvat taas kaupunkikuvaan. Polkupyörät ovat hyvä idea; täydentävät julkista liikennettä ja luovat elävää kaupunkitilaa; parhaassa tapauksessa kaupunkiin ei tarvitse tulla omalla autolla, jos julkisella pääsee pyörätelineelle ja siitä sitten vähän kaukaisempaankin kohteeseen fillarilla. Kaupunkisuunnittelussa muistaakseni pidetään julkisen kulkuvälineen käytön toimivana rajana n. 500 metrin kävelymatkaa.
Mutta toteutus Helsingissä haisee. Pyörät ovat raskaita ajaa ja usein huonossa kunnossa silloin kun niitä edes telineissä on; männä vuosina niitä on löydetty pahoinpideltynä aina Tallinnaa myöten. Myös pyöräilyalue on valitettavan rajoitettu.
Käväisin viime viikolla yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla Pariisissa. Paikallinen kaupunkipyöräverkko herätti ihastusta. Fillareita oli telineissä paljon ja niitä myös käytettiin – suuri osa liikkeellä olleista pyöräilijöistä oman silmämääräisen arvioni mukaan käytti julkista pyörää.
Mikä on näiden kahden järjestelmän tärkein ero?
Helsingissä kaupunkipyörän saa telineestä ilmaiseksi ja anonyymisti. Pariisissa pyörän käyttöön tarvittiin joko luottokortti tai Pariisin julkisen liikenteen henkilökohtainen kausikortti. Eli käyttäjän henkilöllisyys oli aina selvillä.
Pariisin järjestelmässä pyörän palauttamatta jättämisestä seuraisi kova sanktio, Helsingissä ei. Zygän käyttömaksu ei Ranskassa ollut kova – turisti sai vehkeen käyttöönsä n. euron luottokorttimaksulla. Helppoa, siistiä, toimivaa, kätevää.
Aika hyvä esimerkki siitä, mihin vastikkeeton (ja vastuuton) julkisen omaisuuden käyttö johtaa. (Tämä ei suoraan liity julkisen liikenteen maksuttomuus -keskusteluun, mutta sivuaa sitä kyllä.)
Jos yhteistä rahaa käytetään kaupunkipyöriin kannattaisi rakentaa kunnollinen systeemi. Kehnosti toimiva ja rähjäinen järjestelmä leimaa käyttäjänsä ja koko pyöräilyn vain hippien ja pummien touhuiluksi! Keskustan lainapyöräjärjestelmän tulee olla sellainen, että pukumieskin voi pyöräillä pörssiin!
Pariisin esimerkissä on muutakin opittavaa:
Koko hanke liittyy osaltaan Pariisin sosialistipormestarin Bertrand Delanoën tavoitteeseen vähentää yksityisautoilua ja ilmansaasteita Pariisissa. Pyöräilijöiden määrä on kaupungin mukaan lähes kaksinkertaistunut kuuden viime vuoden aikana. Pariisissa on nyt 371 kilometriä erityisesti pyöräilyyn tarkoitettuja väyliä.
Pyöräilyn osuutta kaupunkiliikenteessä voidaan lisätä, jos vain halutaan. Helsingissä keskitytään yhä enemmän autoilun edistämiseen. Lyhytnäköistä ja typerää. Ankeaa kaupunkia. Masentavaa.