HS uutisoi Matti Vanhasen kannattavan Ideaparkkia Vihtiin:

Hän perustelee mielipidettään sillä, että Nummelan alue tarvitsee lisää palvelualan työpaikkoja.

”Kaupan työpaikkojen keskittäminen sikin sokin kehäteiden varsille ei ole järkevää.”

Vanhanen sanoo blogissaan, että kannattaa ”yhdyskuntarakenteen eheyttä” voimakkaasti.

”Eheyden tärkeämpi mittari on eheys ihmisen kannalta. Eheyttä on se jos perheessä isä ja äiti käyvät töissä viiden–kymmenen minuutin päässä ja jos lasten päiväkoti ja koulu ovat lähellä. Eheyttä on se, että kaupat ja muut palvelut ovat samalla inhimillisellä säteellä.”

Jahas. Vai niin. Lukaisin kuitenkin myös Matin blogimerkinnän aiheesta. Sieltä voi halutessaan poimia toisenlaisiakin palasia:

Työpaikkoja olisikin kyettävä hajauttamaan olemassa olevan asutuksen suuntaan. Siksi olen ristiriitaisin tuntein seurannut mielenkiintoista keskustelua Ideaparkista ja Vihdistä. Nummelan alue tarvitsee palvelualan työpaikkoja. Palvelualat ovat pääkaupunkiseudun laajan alueen tärkeimpiä työllistäjiä ja kauppa on tässä hyvin tärkeässä roolissa. Kaupan työpaikkojen keskittäminen sikin sokin kehäteiden varsille ei ole sekään järkevää. Jos johonkin perustetaan tuhat kaupan alan työpaikkaa olisi asunnot löydettävä mieluimmin muutaman kilometrin säteeltä.

Mutta vastaavasti myös ministeri Vapaavuoren kannalle on ymmärrettäviä perusteluja varsinkaan kun ajateltu hanke ei sijoitu aivan Nummelan taajama-alueelle. Mutta huonekaluja ei jatkossakaan junalla käydä ostamassa – tosin Nummelan ratakin on etävisiona olemassa.

Minusta optimi ratkaisu kaupunkiseuduille ja niitä ympäröivälle maaseudulle on ns. hajakeskittävä malli, jossa myös työpaikkoja onnistutaan sijoittamaan kyliin ja Klaukkalan, Nummelan ja Lohjan ja Hämeenlinnan kaltaisiin keskuksiin. Toivon, että ministeriöt laatisivat perusteellisen selvityksen ”yhdyskuntarakenteen eheyden ekologiasta”. Katsottaisiin miten keskimääräinen hämeenlinnalainen, kuhmolainen, mikkeliläinen, oululainen, vantaalainen jne toimii viikottaisessa arjessaan. Nähtäisiin minkälaisiin etäisyyksiin hän joutuu arkielämässään, paljonko joutuu käyttämään aikaa liikenteessä ja miten hän käyttää energiaa asumisessa.

Eli kannattaako vai vastustaako Matti kaavamuutosta? Sitä on mielestäni täysin mahdotonta sanoa tuon kirjoituksen pohjalta. Ei se ainakaan HS:n otsikon mukainen täysin varma ja itsestäänselvä mielipide ollut. Hän vaikuttaa mielestäni kannattavan kuitenkin tiivistä yhteiskuntarakentamista, jossa päivittäiset tarpeelliset palvelut ovat mahdollisimman lähellä taajama-asutusta.

Loppujen lopuksi eivät kehäteiden Ikeat ja Bauhausit ole suurin yhteiskuntarakennetta hajottava tekijä – ei kai kukaan joka viikko huonekaluja osta? (Ja niiden mööpeleiden roudaaminen koteihin ympäri Suomen tapahtuisi paljon tehokkaammin keskitetyillä kuljetuspalveluilla kuin omilla henkilöautoilla…)

Paljon näitä suurempi ongelma on päivittäistavarakaupan keskittyminen asutuksen ulkopuolelle automarketteihin. Prismat ja Ideaparkit (, johon tulisi myös päivittäistavaraa) eivät ole kestävää kehitystä. Kauppoja ja kauppakeskuksia on erilaisia!

Vanhasen ajatus ”hajakeskityksestä” (voi luoja mikä termi) kuullostaa itseasiassa paljon mm. Soininvaaran suosimalta helminauhakaupungilta, joka on mahdollista rakentaa tehokkaaksi ja joukkoliikennepohjaiseksi.

Valitettavinta Vanhasen kirjoituksessa on se, että vaikka hän on hyväksynyt tosiasiaksi päästöjen vähentämisen tarpeen, hän näkee ratkaisun vaativan ”moottoriteknologian vallankumousta”.

Liikenteen kokonaismäärää on etätyöllä ja ”hajakeskittävällä” yhdyskuntasuunnittelulla vähennettävä, mutta se ei riitä. Tarvitaan mottoriteknologian vallankumous. Ja uskon sen tulevan. Toisen sukupolven biopolttoaineiden sekoittamisella bensan ja dieselin joukkoon saavutetaan jo pienilläkin pitoisuuksilla suurempi päästöjen vähennys kuin sinällää tarpeellisilla mutta äärimmäisen kalliilla uusilla raideliikenneratkaisuilla. Molempia tarvitaan.

Raideliikenneratkaisut eivät ole ”äärimmäisen kalliita” jos katsotaan hankkeiden kokonaistaloudellisuutta. Metrolla matkustaminen on matkustajakilometriä kohden Helsingin edullisinta matkantekoa. Luuleeko pääministerimme ”moottoriteknologian vallankumouksen” olevan ilmainen?

Pelottavinta silti on, että Vanhasen visio tuntuu perustuvan uskoon, että joku jossain kehittää uuden moottorin, viisasten kiven, jolla kaikki ongelmat ratkaistaan ja paska muuttuu kullaksi. Milloin se keksitään? Mitä se käyttää polttoaineenaan? Miten se voisi korvata fossiilisten polttoaineiden haaskauksen, jota tällä hetkellä harjoitetaan? Minä toivoisin, että valtakuntamme tärkeimmät päättäjät perustaisivat päätöksensä olemassaolevaan tieteeseen.

Tähän väliin pakko on heittää taulukko, josta näkee hyvin biopolttoaineiden mahdottomuuden nykyisillä kulutuksen määrillä. Sama koskee kaikkia muitakin ”vaihtoehtoisia energiamuotoja”, joilla autoja voidaan pitää liikenteessä.

Biofuels Compare

(Lähde: The Oil Drum.)

Merkittävät päästövähennykset ovat mahdollisia jo nykyteknologialla ja jopa täysin ilman uusia innovaatioita kunhan vain kaavoittamisessa pidetään pitkä linja koko ajan mielessä ja torpataan Ideaparkin kaltaiset älyttömyydet jo lähtöruutuunsa. Toivottavasti pääministerimme ei harrasta siltarumpupolitiikkaa koko seudun kustannuksella.