Rauhan ja rakkauden juhlan eli joulun piristykseksi pelailin tietokoneella Call of Duty 4: Modern Warfare fps-shootteria. Pisteet Infinity Wardille, pelin tunnelma imaisi täysin mukaansa. Vaikka pidänkin useammin vähemmän käsikirjoitetuista peleistä oli CoD4:a todella viihdyttävää räiskintää – olo oli kuin toimintaelokuvan sankarilla.
Täysin ongelmatonta sotapeliviihde ei kuitenkaan tällaiselle jonkin sortin pasifistille ole. Ajatuksia herättävin taso oli mielestäni ”Death from Above”, jonka yhtäläisyydet Youtubesta löytyvään Afghanistanin pommitusvideoon eivät varmastikaan ole vain sattumaa.
”You are not authorized to level the church – do not fire on the church” (0:30)
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=zDduiPcwAD4]
”Do not engage the mosque.” (2:50)
[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=UsA9VtQ_uLg]
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain armeija totesi vain osan sotilaistaan ampuneen kohti vihollista:
During World War II, for example, U.S. Army Brigadier General S.L.A. Marshall undertook a survey of thousands of American troops right after they’d been in combat. His shocking conclusion was that less than 20 percent of soldiers actually shot at the enemy, even when under attack.
Tämä ei tietenkään ollut toivottavaa, joten koulutusta muutettiin realistisempaan suuntaan, toivotuin tuloksin:
When Marshall was sent to the Korean War, he discovered that 55 percent of infantrymen were now firing their weapons. In Vietnam, the ratio of fire was nearly 90 percent. The Army had managed to turn the most personal of moral situations into an impersonal reflex. Soldiers no longer felt a surge of negative emotion when they fired a weapon.
Harjoituksissa mm. alettiin ampua tarkkuustaulun sijaan ihmisen muotoisia liikkuvia kohteita. Harjoiteltiin siis tappamista eikä vain ampumista. Kouluttavatko realistiset tietokonepelit sukupolvestamme tehokkaampia tappajia?