Muutama viikko takaperin uutisoitiin Ylen haluavan suomalaisen ”haastajan” Youtubelle. En vieläkään ymmärrä Jungnerin tarvetta nationalisoida netti – miksi juuri Yleisradion tulisi olla luomassa jotain kansallista kuppaista kopiota jo toimivasta kaupallisesta palvelusta? Lupamaksurahoille on parempaakin käyttöä.

jungner

Mutta ”Youtuben voiman” valjastaminen Yleisradion käyttöön ei olisi tyhmä idea.

Youtuben merkittävimmät piirteet mielestäni ovat:
1. Videosisällön tekninen laatu ei ole pääasia. Tanssin evoluutio, yhdellä kameralla kuvattu pikselimössö on katsottu uskomattomat 108 miljoonaa kertaa. Sisältö ratkaisee.

2. Jopa ”laadukkaita” videoita on nykyisin mahdollista tehdä kohtuullisen hintaisella laitteistolla, etenkin jos tietotaitoa löytyy.

3. ”Kuka tahansa” voi julkaista videoita. Tämä on tunnetusti kaksiteräinen miekka, mutta potentiaalisesti koko kulttuurin kenttää ravisteleva muutos, jonka täysi vaikutus ei ole nähtävissä vielä vuosikausiin.

TV on massamedia, Youtube taasen valtava verkosto käyttäjien luomia ”mikrovideoita”, jotka saavat merkityksensä linkkien ja katsojalukujen kautta. Yleisradio voisi luoda kohtuullisin kustannuksin tv-kanavan, jossa suomalaiset ”Youtube-videot” saisivat massamedian nosteen. Tarkoitan ”Youtube-videolla” siis mitä tahansa av-tuotantoa, jota ei ole tehty taalankuvat silmissä vilkkuen. Näen kuvitelmissani jonkinsorttisen MoonTV:n*, Youtuben ja YLE Teeman ristisiitoksen; kanavan, jonka sisällön tuottaisivat suomalaiset ”tv:n käyttäjät” ja voittoa tavoittelemattomat kulttuuritoimijat Yleisradion roolin ollessa lähinnä sisällön seuloja.

Mitä tuollaisella kanavalla voisi olla? Puuttuuko tv-tarjonnastamme tällä hetkellä jotain?

– Missä ovat marginaalikulttuurien ohjelmat? Mikseivät esim. metalli-, noise-, jazz- tai kansanmusiikkikentän aktiiviset toimijat voisi itse tuottaa materiaalia Yleisradion julkaistavaksi? Innostusta ja taitoa varmaankin löytyisi. Basso-tv?
– Missä näkee suomalaisia musiikkivideoita? Muitakin kuin niitä muutamaa suurten levy-yhtiöiden tuotosta, joita Voice pyörittää.
– Missä ovat lasten ja nuorten kouluissa ja videopajoilla tekemät ohjelmat? Voisivatko nuoret oikeasti tehdä osan nuorten ohjelmista?
– Missä ovat suomalaiset lyhytelokuvat, ammattioppilaitosten harjoitustyöt ja muu ”ammattikentän” luoma ”epäkaupallinen tuotanto”? Onko sitä?
– Missä näkee mediataidetta? Vain Kiasmassa?
– Missä ovat konserttitaltioinnit? Tarvitseeko jokainen Ylen kanavalla näkyvä konsertti olla kuvattu kymmenellä kameralla ja miksattu kokonaisuudessaan uudestaan? Mielestäni riittävän laadukasta jälkeä kun saa aikaan nykyisin kohtuullisen kevyellä laitteistollakin. Jo noin puolen tunnin konsertin Teosto-tulot kattaisivat varmasti kustannukset.
– Ylen tv-ohjelmien ja formaattien pilottiprojektit? ”Ohjelmahautomo”?
– Jotain aivan muuta, mitä?

Varmastikaan kanava ei kaikin osin saavuttaisi sitä teknistä (tai edes taiteellista) tasoa, jota olemme tottuneet Ylen kanavilta odottamaan, mutta olisiko sillä niin väliä? Takuulaatuista huttua kun tulee kaikilta muilta kanavilta 24/7/365. Eikö Yleisradion tehtävänä olisi juuri ruokkia kulttuurin aluskasvillisuutta? Mielestäni Ylen Ykkösen kansalaismediakatsaus, joka on tätäkin blogia pariin otteeseen julkaissut, on hyvä esimerkki siitä, miten Yle voisi halutessaan käyttää laajemminkin verkon ”hajautettua sisällöntuotantoa” hyväkseen.

*Ahh, MoonTV. Oi niitä aikoja kun sai kerrankin katsoa telkkarista rehellisiä festariraportteja: yleisö, artistit ja toimittajat kännissä kuin käet. Ihanata. Sisällöltään niin särmää, että Yle ole koskaan moiseen kyennyt…