Olen jo vuosia käyttänyt nettiä kännykän kautta. Ensimmäinen luuri, jonka kanssa dataa liikuttelin taisi olla jo klassinen ”banaani”, Nokian 8110, vuosimallia 1997. Kyllä, ylioppilasrahoilla hankittu.

Tuolloin ei edes paketti-dataa tunnettu vaan kännykkäyhteys oli modeemiyhteyden kaltainen. Aina päällä. Sähköpostit ja web kuitenkin kulkivat miten kuten.

Aikaa on kulunut, vettä virrannut Niilissä.

Ensin tuli GPRS, pakettidata, joka oli huomattava parannus entiseen. Seuraavaksi markkinoille saapui kauan odotettu ”holy grail” – 3G, jonka taajuuksista Euroopan valtiot rahastivat teleyhtiöitään milleniumin teknokuplan huumassa.

Laajakaista. Internet kännykän kautta.

vr

Olin herkkäuskoinen. Hankin 3G-luurin heti kun sellaisen sai. Kuvittelin näet että nyt koittaa uusi informaatioyhteiskunta myös Kehä III:n ulkopuolelle. Keikkareissuilla kun on kiva että netti pelittää.

Ei toiminut. Noin kaksi vuotta 3G:n lanseeraamisesta ja satojentuhansien kytkykauppojenkaan jälkeen 3G ei toiminut esim. Kiteellä, Jyväskylässä, Järvenpäässä…

Nyt, 2008-2009, 3G toimii suurimmassa osassa asutuskeskuksia. Osittain jopa pääväylien, mm. Lahden motarin varrella. Jopa täältä Pendolinosta se toimii kohtuullisen osan Tampere-Helsinki -väliä.

Mitenkään katkoton yhteys ei ole. Suurimman osan aikaa luuri on perus-gprs -tilassa. Ymmärrän hankaluuden saada 3G-verkko, jonka kantavuus on 900Mhz verkkoa lyhyempi toimimaan 200km/h tunnissa kulkevassa Faradayn häkissä. Tämä on täysin ymmärrettävää.

Se ei ole mitenkään ymmärrettävää, että VR ei ole tehnyt asialle mitään.

Miksei junissa ole edes lisämaksua vastaan saatavilla WLAN-palvelua? Miksei junissa ole ”kännykkävahvistin-antenneja” tai jotain muuta kännyköiden peittoa parantavaa palvelua?

Aamujunissa suurimmalla osalla asiakkaista näyttää olevan läppäri auki.

Mahdotonta tämä ei ole. Toukokuisella Japanin reissulla ajoimme luotijunalla Tokiosta Kiotoon. Kyllä. Junassa oli (maksullinen) WLAN -laajakaista. 250 km/h.

Jos VR olisi business, voisiko se todella palvella asiakkaitaan yhtä kehnosti? En liene ensimmäinen enkä viimeinen joka aiheesta purnaa.

Luotijunien vuoroväli Tokio-Kioto -reitillä oli muuten kahdeksan minuuttia.