Ehdotin viime viikolla Teostorylle juttuaihetta: musiikkibisneksen tila Kiinassa.
Idän ”kommunistisessa” valtiossa kun on pystyssä piraattien märkä uni – tekijänoikeuksia ei valvota ja kaikki ”tiedon” (eli siis musiikin, ohjelmistojen ja leffojen) jakaminen verkossa on laillista tai ainakin maan tapa.
New Perspectives By Bjarne Henning Kvaale
Googlailin aihetta ja löysin muutamia mielenkiintoisia artikkeleita.
Poimintoja:
Your average western band, therefore, does not sound totally alien, it’s just that no one is willing to spend money promoting an international (and therefore niche) act when 90 per cent of CDs are counterfeit and an even higher percent of online music is pinched. It’s all about hitting the mass market straight out of the box and selling big, if you want a chance of making money.
Such a high piracy rate leaves you with a legitimate physical market of only $86m a year (2006 figures), making China—a country of 1.3 billion people, remember—into only the 20th largest market in the world
Vuonna 2006 suomalaisen musiikkibisneksen kokonaismarkkinat olivat noin 99 miljoonaa euroa, eli karkeasti arvioituna n. 150 miljoonaa dollaria. Lähes tuplasti Kiinan markkinat siis! Suomessa on asukkaita 5 miljoonaa, Kiinassa 1 300 miljoonaa. Tietenkään kiinalaisten ostovoimaa ei voi suoraan verrata suomalaisten ostovoimaan, niin eri kehitysasteilla taloudet ovat, mutta järkyttävä luku on silti.
Summa kertoo suoraan, paljonko uutta musiikkia voidaan Kiinassa tuottaa. Kiinalainen musiikkiteollisuus onkin vaivaista naapurimaihinsa ja Hong Kongiin verrattuna:
Only 20 or so professional-quality albums are produced a year in China. Star musicians make their money from appearances, live performances and endorsement deals.
Summa antaa myös osviittaa siihen paljonko Suomessa tuotettaisiin uutta suomalaista musiikkia jos nettilataaminen laillistettaisiin. Ja meillä Suomessa ei ole tarjota artisteille 1300 miljoonan kuluttajan live- tai sponsori-markkinoita.
Tuollaisessa ilmastossa levy-yhtiöt eivät tietenkään pärjää ”perinteisin konstein”. Onko Kiina siis itsenäisten artistien onnela, jossa taiteilija saa 100% muilla keinoin hankittavista voitoista?
In order to survive it has become necessary for labels to take over an artist’s entire life—recording, publishing, management etc.—obsessively tapping all revenue streams in order to survive. You can count the number of recognisable independent labels on a pair of chopsticks.
Ei ole Kiina paratiisi ei. Sama kehitys on jo nyt nähtävissä Suomessakin – useat levy-yhtiöt hoitavat ”koko paletin” keikka- ja paitamyynnistä levytysstudioon. Se onko tämä artistin kannalta hyvä vai huono juttu riippuu täysin sopimuksesta.
Kaikkein paradoksaalisinta koko tässä kiinalaisessa nettipiratismissa on mielestäni kuitenkin se, että meillä Suomessa ja Pohjoismaissa vapaata latailua perustellaan usein ”sananvapaudella”. Mikä tahansa nettilatailun suitsiminen tuntuu monien keskustelijoiden mielestä olevan lähes fasismia.
Kiinassa sananvapautta ei ole – toisinajattelijoita vainotaan ja vähemmistökulttureita alistetaan väkivaltaisesti. Kiinassa pääsee hengestään jos arvostelee puoluetta tai johtajia väärässä paikassa väärään aikaan. Silti viihdettä saa latailla estoitta. Panem et circenses, anyone?
Ehkäpä näillä asioilla ei olekaan suoraa yhteyttä toisiinsa ja sananvapaus onkin jotain paljon laajempaa kuin oikeus latailla Simpsoneita tai Britneytä ilman rangaistuksen pelkoa?
Kiina on mielenkiintoinen tapaus ja uskon, että sikäläisen viihdeteollisuuden tila on huono. Toisaalta en usko, että pula kaupallisesti kannattavasta viihdemusiikista on Kiinan päälimmäinen ongelma.
Kiinassa väärennettyjen tuotteiden ja kopioidun musiikin myyminen on ollut merkittävää bisnestä. Länsimaissa ei taida olla juuri ketään, joka kannattaisi senkaltaisen bisneksen sallimista. Kiinalaisen yhteiskunnan tapa järjestää ”tekijänoikeuksien” ja ihmisoikeuksien välisiä ristiriitoja tuskin on myöskään kaikkien kymmenien miljoonien länsimaalaisten piraatti-rikollisten unikuvaston märimmästä päästä.
Kiinassa ei — kuten myöhemmin tekstissäsi toteat — todellakaan ole luvallista levittää vapaasti kaikkea *tietoa*. Valtiollinen / lakiin perustuva sensuuri Kiinassa kohdistuu vain hieman eri asioihin kuin länsimaissa. Tässä on toki helppo jäädä jumiin retoriseen jauhantaan, sananvapaus-sanalla kun on meikäläisessä poliittisessa keskustelussa niin vahva kaiku. Sen toteaminen, että kopioinnin kieltäminen on kieltämistä, ei ole mielestäni kuitenkaan argumentti suuntaan tai toiseen.
Myöskään Kiina -vertauksesi ei ole argumentti niitä mainitsemiasi pohjoismaisia, tekijänoikeuksien valvonnan tiukentamisen ja sananvapauden kaventamisen yhteydestä huolestuneita kannanottoja tai vaatimuksia vastaan: siitä, että Kiinassa on huono sananvapaustilanne ja valvomatonta piratismia ei voi johtaa, että piratismin valvominen sananvapautta ja yksityisyyden suojaa rajoittavin keinoin ei rajoittaisi sananvapautta tai yksityisyyden suojaa. Tuskin kukaan on väittänyt, että piratismin valvonnan lopettaminen takaisi täydellisen ja toimivan sananvapauden!
Muistuttaisin edelleen, että täyspäiset ”piratismiin liittyy sananvapausaspekti” -argumentit eivät ole lähteneet siitä, että musiikin jakaminen julkisesti kaikille halukkaille olisi sinällään sen kaltainen teko, jonka rajoittaminen olisi merkittävä sananvapausrikkomus. (Tietysti se rikkoo senkaltaista absoluuttista sananvapautta, jota idealistit tai autistiseen kirjoon kuuluvat höyrypäät aika-ajoin vaativat, mutta jota ei ole ikinä kokeiltu missään ja joka on jo käsitteellisellä tasolla ristiriitainen). Sen sijaan esimerkiksi kopiosuojauksen avaamaan pystyvien tai luottamuksellista viestintää salaavien, avoimeen lähdekoodiin perustuvien ohjelmien julkinen kehittäminen ja levittäminen on jo sen kaltaista toimintaa, jota voi uskottavammin puolustaa sananvapausargumentein. Samoin sananvapauteen voi ajatella kuuluvan oikeuden luottamukselliseen kahdenväliseen viestintään.
Olisi jännää tietää, mitä kiinalaiset sitten koneillaan latailevat. Ladataanko siellä ylikansallista amerikkalaista/japanilaista/korealaista massakulttuuria, vai sittenkin kotimaista, mahdollisesti jopa valtion tukemaa materiaalia.
Asialla on nimittäin sekin puolensa, että jos ansaintamahdollisuudet maassa puuttuvat, niin Kiina kasvavasta ostovoimastaan huolimatta pysyy mielenkiinnottomana markkina-alueena niin Hollywoodille kuin Aasian kapitalististen maiden, etenkin Japanin, viihdeteollisuudelle. Luulisin, että Kiinan vallanpitäjillä ei ole mitään tätä vastaan. Kun tilanne kuitenkin väkisin näivettää myös kotimaisen tuotannon, on lopulta kysymys siitä, mikä täyttää tyhjiön.
Mielenkiintoinen sivupointti on muuten tuo 99 miljoonan euron markkinat Suomessa. Se nimittäin tarkoittaa jotakuinkin 1,50 euroa kuukaudessa kansalaista kohden. Vaikka koko kansa vauvasta vaariin ei tietenkään musiikkia kuluta, niin summa on silti niin pieni, että tuntuu ihmeelliseltä, ellei tosiaan löydy mitään järkevää tapaa turvata musiikin tuotannon edellytyksiä myös digitaaliajalla – etenkin kun tuota 1,50:tä voitaisiin sillä digitaalitekniikalla vielä tuosta laskea.
Teoriassa siis rajoittamaton vapaa latailu ilman haittoja nykyisenlaajuiselle uusiotuotannolle olisi mahdollista n. eurolla kuussa henkeä kohden. Puolella miljoonalla käyttäjällä, 10% suomalaisista, voitaisiin toteuttaa systeemi, jonka hinta olisi kuussa kympin.
Sattuisiko kellään olemaan ideoita, miten tästä teoriasta saisi käytäntöä? Ratkaisijalle saattaa hyvinkin olla tarjolla iso kasa seminaarikutsuja businessluokan lentoineen vuosiksi eteenpäin.
Hyviä pointteja molemmilla herroilla.
Olisi jännää tietää, mitä kiinalaiset sitten koneillaan latailevat. Ladataanko siellä ylikansallista amerikkalaista/japanilaista/korealaista massakulttuuria, vai sittenkin kotimaista, mahdollisesti jopa valtion tukemaa materiaalia.
Ainakin Neverdice -yhtyeemme saitilta jaossa olevien biisien liikenteestä erittäin suuri osa suuntautuu Kiinaan. Muistaakseni sitä EP:mme noi 50mb pakettia on latailtu Kiinaan n. 30Gb. Jos linkkaamistani jutuista oikein ymmärsin, niin kiinalaisia listoja dominoivat ulkomaalaiset tuotteet – erityisesti hong kongilaiset ja taiwanilaiset.
Toi Suomen 99m€ markkinat on käsittääkseni ÄKT:n jäsenten arvio. Sen ulkopuolellakin saattaa olla businesta. Antaa myös osviittaa sille, paljonko ”laajakaista-hyvitysmaksun” tulisi olla. Mikaelin pointti erinomainen. Tuo täytyy ottaa keskusteluissa esille. Ongelma tietysti se, että miten ”hyvien teosten” luominen palkitaan markkinoilla, joka luodaan nommasummapeliksi?
Paljonko mahtaa olla vastaava luku kirjallisuudelle?
Tuo kysymys tuottojen jakamisesta on yksi keskeisistä ongelmista, eli jos pelataan niillä rahoilla, joiden oletettaisiin tulevan kassaan muutenkin, niin raha pitäisi jotenkin saada kohdistettua nimenomaan niille tekijöille, joiden teoksia hypoteettisessa toisessa todellisuudessa olisi sillä määrällä ostettu. Siihen siis pitäisi sopimalla kehittää joku jakosysteemi, mikä tietysti olisi ikuisen eripuran ja katkeruuden kohde.
Mietin tätä jonkun aikaa ja yhdeksi mahdollisuudeksi tulisi teosten klusterointi niiden hankkijoiden mukaan. Eli sinun biisiäsi verrattaisiin esim. kaikkiin niihin biiseihin, joiden lataajista vähintään 1% olivat ladanneet myös sinun biisisi. Jos sinun biisiäsi on ladattu selkeästi enemmän, kuin niitä muita keskimäärin, esim. jos kuulut kysytyinpään 5%, voitaisiin olettaa sinun biisisi olevan sellainen, joka olisi myynyt ja sille voisi antaa per lataus enemmän kredittiä kuin jollekin vähemmän kysytylle.
Tämä esimerkkinä, valmis idea se ei selvästikään vielä ole.
Seuraava ongelma on, että kuka tämän systeemin toteuttaisi ja millaiset tappelut eri mukanaolijoiden välille kehittyisivät tästä. Etenkin suuria levy-yhtiöitä voisi olla vaikea saada mukaan, koska ovat jo täysillä mukana spotify:ssa, jolla on samantapainen periaate, mutta joka on suurten levyfirmojen diktaatissa, mikä taas mahdollistaa pienten yhtiöiden ja artistien kyykytyksen tavalla, jota demokraattisempi ratkaisu ei mahdollistaisi. Joten kiinnostus ei välttämättä ole kovin suurta lähteä kilpailemaan itseään vastaan.
Ehkä ensi vaiheessa olisi kuitenkin pääasia saada tekijänoikeuskeskusteluun seuraavat argumentit, jotka tähän asti eivät ole kovin näkösällä:
1. Äänitteiden tekeminen maksaa niin paljon, että niitä ei tulla tekemään, jos niiden tekoon sijoitettu raha ei tule takaisin nimenomaan niistä äänitteistä itsestään. Vaikka ne levyt kuinka mainostavat keikkoja ja teepaitoja, niin niiden tekeminen maksaa niin paljon, että sitä rahaa ei noin vain makseta keikka- tai paitatuloista. Musiikki siis loppuu, ellei siitä olla valmiita maksamaan.
2. Siitä musiikista ei kuitenkaan tarvitse maksaa hirveän paljoa, vaan nollan euron vapaamatkustajat karsimalla olisi mahdollista saada hyvinkin paljon musiikkia vähällä rahalla.
Jos edes pienen osan keskustelijoista saisi miettimään ratkaisua tähänastisen ideahorisontin ulkopuolelta, niin tsänssit on, että näiden joukkoon osuu myös se kuninkaallinen, jolle sitten tulee se kuningasidea, jolla päästäisiin ihan oikeasti eteenpäin.
Ehkä tästä voisi yrittää kirjoittaa nyt joululomalla artikkelin vaikka jumalkertomukseen. Kiinnostaisiko sinua, Hannu, suorittaa Peer Review, tai vaikka osallistua kirjoittamiseen?
Se 99 mio oli muuten vuoden 2006 arvio. Tänä vuonna ollan jo selvästi alempana. Tosin jos mukaan lisätään se mainitsemasi krijallisuus, sen lisäksi elokuvat, journalismi ja muut muusikoiden jalanjäljissä teuraalle joutuvat, niin summa alkaakin jo olla suurempi.
”Mikä tahansa nettilatailun suitsiminen tuntuu monien keskustelijoiden mielestä olevan lähes fasismia.”
Nyt kiinnostaisi kuulla, millä tavalla itse olisit valmis suitsimaan nettilatailua?
”90 per cent of CDs are counterfeit and an even higher percent of online music is pinched”
Arvioiden mukaan myös länsimaissa 95 % netin musiikkilatauksista on laittomia. Sen sijaan CD-tuoteväärennösten ostaminen on vähentynyt rajusti nettipiratismin myötä. Mielestäni tämä on myönteistä kehitystä.
Musiikkia tuotetaan tällä hetkellä niin paljon, sekä laadukasta ammattimaista että laadukasta harrastelijoiden tekemää, että kaikki, jotka haluaisivat ansaita pääasialliset tulonsa musiikin tekemisellä, eivät mitenkään pysty siihen. Tilanne olisi sama oli tekijänoikeusjärjestelmä sitten millainen tahansa.
Yhteiskunnalla ei tietenkään ole mitään velvollisuutta taata sitä, että jokainen saa haluamansa toimeentulon mistä tahansa haluamastaan työstä. Jos ihmiset eivät kertakaikkiaan halua maksaa musiikista, ja tämän seurauksena sen ammattimainen tuotanto lopahtaa, niin mikä siinä on ongelma? Jos ihmiset eivät haluaisi lisää ammattimaisesti tuotettua musiikkia, niin miksi sitä pitäisi tuottaa? Niin kauan kuin ihmiset haluavat lisää ammattimaisesti tuotettua musiikkia, he haluavat myös maksaa siitä tavalla tai toisella
Tietysti sellaisia tilanteita tulee, joissa kukaan yksittäinen ihminen ei halua tai voi maksaa tarpeeksi jostakin hyödykkeestä, mutta suunnilleen kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että niitä pitäisi tuottaa. Vastaava tilanne on ammattimaisten kotimaisten elokuvien kohdalla, joita ei tehtäisi melkeinpä ainuttakaan ilman elokuvasäätiön tukea, ja tilanne oli varmastikin tämä myös ennen nykyistä elokuvapiratismia. (Nyt elokuvasäätiön osuus kesikimääräisen elokuvan rahoituksesta on noin kolmasosa, vuosituhannen vaihteessa, eli aikana ennen laajamittaista elokuvien nettipiratismia, keskimäärin reilusti yli 40 %.) Elokuvasäätiön toiminta maksetaan pääasiassa valtion budjetista ja veikkausvoittovaroista. En muista kuulleeni, että kukaan olisi vaatinut tämän rahoituksen lakkauttamista, vaikka kritiikkiä sen jakoperusteita kohtaan on toki esitetty. Vastaava käytäntö voitaisiin tarvittaessa toki omaksua myös musiikkipuolella, mikäli yksittäiset ihmiset eivät haluaisi enää maksaa ammattimaisesti tuotetusta musiikista, mutta haluaisivat kuitenkin, että sitä tuotetaan.
Huomasinkin juuri, että ESEK tukeekin vastaavasti musiikin tuotantoa. En kuitenkaan näin äkkiseltään löytänyt tilastoja siitä, kuinka riippuvaista kotimainen musiikkituotanto on näistä tuista. Myös ESEK saa näköjään osan tuloistaan julkisista varoista.
Musiikin alalle on aina ollut enemmän halukkaita kuin ansaintamahdollisuuksia. Jokainen musiikin tekijä tietää, että rahaa tulee vain markkinatalouden ehdoilla, jos kauppa käy.
Markkinatalouteen kuuluu kuitenkin se, että tuote, josta ei makseta pyydettyä hintaa, jätetään myös käyttämättä. Tilanne, jossa kuka tahansa voi käyttää tuotteita, mutta siitä maksaminen on vapaaehtoista, ei ole kestävä. Tässä piilee aikamme piraattiongelman ydin ja se koskettaa musiikin lisäksi myös kaikkea muuta toimintaa, jota nettiaikana on totuttu kutsumaan jo sinäänsä vähättelevästi ”sisällöntuotannoksi”.
Eikä tämäkään ole varsinainen ongelma, mikäli tosiaan on enemmistön tahto, että uuden materiaalin tuotanto jätetään mainos- ja almupohjalle ja hyväksytään sen vaikutukset tuotannolle ja tuottajien olosuhteille. Piraatti-ideologia kuitenkin julistaa täysin päinvastaista ja väittää, ettei teosten maksuton käyttö vahingoita niiden tekijöitä – toisinaan jopa, että piratismi jopa hyödyttäisi tekijöitä. Asiasta käytävissä keskusteluissa käy ilmi, että hyvin suurella osalla piraateista – mukaanlukien monet piraattipuolueen aktiivit – tämä käsitys perustuu argumentteihin, jotka eivät kestä alkeellisintakaan tarkempaa tarkastelua. Näistä yleisin on argumentti piratismistä ”ilmaisena” mainoksena artistin keikoille, joka siis sivuttaa sen tosiasian, että tämän ”ilmaisen” ”mainos”levyn teko maksaa yleensä n. keskivertomuusikon vuoden bruttopalkan.
Muut argumentit piratismin hyödyistä tekijöille eivät ole sen kestävämpiä, mutta toistuvat silti vuodesta toiseen ja näyttävät kelpaavan piraateille loogisista puutteistaan huolimatta. Täytyy siis olettaa, että ainakin suurelle osalle näihin apologioihin turvautuville kyse ei ole pelkästä ideologisesta valkopesusta, vaan piratismin ja tuotannon edellytysten rapistumisen syy-yhteys ei siis ole suurimmalle osalle piraateista selvillä. Toisin sanoen suuri osa piraateista ei tiedä, että musiikkia, elokuvia, journalismia, tietokoneohjelmia jne. ei kasva netissä itsestään, vaan sitä syntyy vaan, jos elävät ihmiset käyttävät sen tekemiseen aikaa ja rahaa.
Siksi on tärkeää, että keskustelu päätyy mahdollisimman pian oikeille raiteille. Tämä ei ole vain muusikoiden asia, vaan koskee myös muita ”sisältö”lajeja, sekä tuottajien lisäksi myös käyttäjiä.
Musiikkia tuotetaan tällä hetkellä niin paljon, sekä laadukasta ammattimaista että laadukasta harrastelijoiden tekemää, että kaikki, jotka haluaisivat ansaita pääasialliset tulonsa musiikin tekemisellä, eivät mitenkään pysty siihen. Tilanne olisi sama oli tekijänoikeusjärjestelmä sitten millainen tahansa.
Samaa mieltä. Tästä ei olekaan kyse.
Yhteiskunnalla ei tietenkään ole mitään velvollisuutta taata sitä, että jokainen saa haluamansa toimeentulon mistä tahansa haluamastaan työstä. Jos ihmiset eivät kertakaikkiaan halua maksaa musiikista, ja tämän seurauksena sen ammattimainen tuotanto lopahtaa, niin mikä siinä on ongelma? Jos ihmiset eivät haluaisi lisää ammattimaisesti tuotettua musiikkia, niin miksi sitä pitäisi tuottaa? Niin kauan kuin ihmiset haluavat lisää ammattimaisesti tuotettua musiikkia, he haluavat myös maksaa siitä tavalla tai toisella.
Ongelma on se, että tällä hetkellä ”ihmiset” tai paremminkin osa nettiosaavasta sukupolvesta ei halua maksaa musiikista mutta haluaa kuitenkin musiikkinsa ammattimaisesti tuotettuna. Musiikin laadun ja siitä maksamisen välistä yhteyttä ei nähdä.
Minulla ei ole yhtään mitään sitä vastaan että ihmiset jakavat tuotoksiaan ilmaiseksi verkossa. Siitä vain. Älkää avatko iTunesia, menkää Jamendoon tai mikseri.nettiin.