Vihreät julkaisivat viime viikolla ”Vihreän kasvun mallin” – raakaan faktaan perustuvan läpyskän, jossa osoitetaan mielestäni selkeästi, että yhteiskuntamme sähköntarve voidaan turvata ilman lisäydinvoimaa. Juuri tällaisia hyvin perusteltuja kannanottoja arvostan puolueessamme.
Pdf:stä löytyy myös kappale kysyntäjouston lisäämisestä. Konkreettisina esimerkkeinä käytetään varaavaa sähkölämmitystä reaaliaikaisia sähkömittareita, joiden avulla kuluttajat voivat reagoida sähkön markkinahinnan muutoksiin.
Kuten esimerkki näyttää, voidaan tällä tavoin pienentää huippukulutusta, jonka vaatima lisätuotanto on usein kaikkein pahiten saastuttavaa kivihiililauhdetta.
Ajatuksen voisi viedä vielä askeleen verran pidemmällekin. Miksei ainakin kaupan suuryksikköjen, ja ehkä kotitalouksienkin sähkösyöppöihin koneisiin voisi asentaa päätelaitetta, joka mahdollistaisi lisäjoustot ohjaamalla energiaa kuluttavaa toimintaa verkon laajuisesti?
Esim. tiskikoneissa voisi olla ajastin, johon määriteltäisiin vain viimeinen aika, jolloin haluaa tiskien olevan puhtaita. Sitten tiskikone automaattisesti (tai keskuksen avulla) valitsee yön aikana parhaan mahdollisen tunnin. Toinen esimerkki voisi olla kauppojen kylmälaitteet – ne kestävät varmasti lyhyitä 5-10 min ”tehon alennuksia” ilman sulamisriskiä. Jos kaikkien suomalaisten kaupan suuryksikköjen kylmälaitteet olisivat keskitetysti ohjattavissa alueittain päälle ja pois, kulutushuippuja voitaisiin varmastikin pienentää.
(Ajatusta muistaakseni esitteli George Monbiot Heat-kirjassaan.)
Uuden huushollien tekniikan lisäksi tarvittaisiin isoja rakennemuutoksiakin. Perushyödyke ja modernin yhteiskunnan pyörittäjä sähkö ei sovellu markkinatalouden pelinappulaksi. Siitä hyötyvät keinottelevat harvat ja kärsivät monet, myös ympäristö.
Meillä Sipoossa esmes on niin, että sähkön myyjä ja jakelija on kokonaan Keravan kaupungin omistuksessa. Omistaja on määrännyt yhtiönsä pitämään sähkön hinnan mahdollisimman edullisena keravalaisille JA yhtiön pitää tuottaa voittoa kaupungille. Keravan rajojen sisällä toimivalle firmalle tuo olisi mahdoton tilanne, mutta onnekseen se voi kupata landea. Se merkitsee yhtiön toiminnassa sitä, että sipoolaiset ja pornaislaiset maksavat aina korkeampaa hintaa, eli meitä käytetään hinnantasaus- ja liikevoitonvarmistuspuskurina mennen tullen.
Tämän seurauksena sipoolaiset taloudet ja yritykset ovat olleet maan keskivertoa aktiivisempia erilaisen sähköpihin teknologian suhteen. Tämä kehitys on kivi Keravan kengässä, sipoolaisten pihiys kun kaivaa maata keravalaisten setelipainon alta. Siitäpä seurasi vain se, että sähkön hintaa nostetaan useammin ja enemmän kuin muualla. Kiva palkinto ja kannustin edelläkävijyydestä energia-asioissa! Sähkönsiirtomaksun järeä hinta tekee sähkön myyjän vaihtamisesta kallista ja kannattamatonta (tiedän sen, koska periaatteesta käytän saimaannorpan traanista keiteltyä sähköä).
Toinen esimerkki: Kun opiskelin Norjassa näin Telemarkissa kokonaisia kyliä, joissa juuri kukaan opettajaa ja aura-auton kuskia lukuunottamatta ei tee palkkatyötä. Kaikilla on omia ja/tai kylän yhteisiä vesivoimaosuuksia ja pohjoismainen sähköpörssi moninkertaisti heidän tulonsa. Siinä maassa pienetkin lirut kannattaa myydä valtakunnanverkkoon (itseasiassa lain mukaan ne on ostettava, kun tarjotaan). Sähköpörssi tarkoittaa, että se isoin rikastumisvuoro vähän kiertää, mutta koko ajan tuloautomaatti pelaa: oli vettä Norjan turbiineihin paljon tai vähän, kruunuja tulee paljon tai todella paljon. Siis sateinen ja kuiva kausi rikastuttavat kumpikin -näppärä luonnonvara!
Sama sähköpörssi aiheuttaa sen, että ennen kannattamattomat hankkeet ovat nyt houkuttelevia. Pornaisten piskuinen Lahankoski esimerkiksi tuhotaan voimalalla. Rakentaminen alkaa kesällä, kaikki luvat ovat kunnossa, kaikki valitukset kaatuivat -tämä 2000 luvulla Uudellamaalla, kun hallituksessa istuu vihreä puolue…
Jotenkin tuntuu, että hi-tech minun ja kymmenientuhansien muiden talojen sähköjärjestelmässä on merkitykseltään ihan hyttysenpieru, ellei tätä keinottelua saada pois sähköalalta.
Ja sitten foliohattu päähän: Voi toki käydä niinkin, että keinottelijat sahaavat omaa oksaansa ja avaavat ahneuksissaan ja sokeina tietä verkkosähköstä pääosin tai kokonaan riippumattomalle, semi-anarkistiselle tulevaisuuden hi-techille. Niitä ovat mm. talo-/kylä-/korttelikohtaiset hake-/pellettikombivoimalat, bioetanolikattilat, polttokennot, aurinkosähkö ja nollaenergiatalot sekä led-valaistus verkottuneina ja uusimmalla säätötekniikalla ohjattuna.
Vai tuleeko valtio apuun ja eri tekosyin (ah, pienhiukkaset!) kieltää/tekee mahdottomaksi kansalaistoiminnan ja energia-alan pienyritteliäisyyden samalla kun se myöntää luvat kolmelle ydinvoimalalle ja mytevän lohtupotin kepulaisten turpeelle?
Pelottavalta kuulostavat tuollaiset maalailut, joissa vielä 2030 -luvulla oltaisiin rakenteellisesti täysin riippuvaisia jatkuvasta materiaalisen kasvun ja energian (hyöty-) käytön lisääntymisestä. Nykyisellä tavalla mielletty talouskasvu voi jatkua vielä jonkin aikaa, kun energiatehokkuudesta jne. korjataan matalalla roikkuvat hedelmät talteen, mutta jostain pitäisi löytyä näkemystä myös talouden perusrakenteiden korjaamiseen.
Mielenkiintoinen ajatus, ja olennainen asia. Ihan sama tehdäänkö tuuli- vai ydinvoimaa, vai sekä että niin joka tapauksessa nimenomaan nuo kulutuspiikit tuottaa päästöt. Niihin ei voi oikein muulla vastata kuin polttamalla jotain, toivottavasti toki biokaasua yhteistuotannossa.
Näkisin vaan enemmän potentiaalia jossain ihan muualla kuin kotitalouksissa. Sellaista energiankulutusta kotitaloudessa jonka voi siirtää ajassa ei vaan kovin paljon ole, lähinnä pyykin- ja astioidenpesu. Ja veikkaan muuten että mennään pitkässä juoksussa takaisin pesuloihin. Yhtenä syynä se että kun ihmiset vaurastuu he laiskistuu, esimerkiksi juuri kukaan ei enää paahda kahvia itse, toisena se että kotipesulassa ei ole taloudellisesti oikein järkeä; kodinhoitohuoneen vuosikustannus pääkaupunkiseudulla on helposti tuhansia euroja, sillä pesettää aika paljon pyykkiä pienemmällä vaivalla. Ja tietenkin myös energiatehokkaammin.
Mutta jos ja kun teollisuuden laitekustannukset edelleen laskee ja tuotanto automatisoituu, niin on taloudellisesti mahdollista ajaa tuotantoa ylös ja alas sähkönhinnan mukaan. Vaikka sen pesulan koneita.
Mä kyllä luotan myös noihin reaaliaikaisiin sähkömittareihin/hintaseurantaan. Jos esim. jouluaattona suomalaiset suht luontevasti voisivat ajoittaa saunomisensa ja kinkun paiston muutamaa tuntia laajemalle välille, niin piikki olisi varmasti kivihiilivoimalaa alemalla tasolla. Marginaalinenkin talouskohtainen vähennys ajansiirron tai hintaseurannan kautta kuitenkin skaalautuu koko yhteiskunnan ja tulevaisuudessa koko Euroopan laajuisen sähköpörssin kautta potentiaalisesti merkittäviksi säästöiksi.
Jouluaaton kulutuspiikki on ongelma sähköntuotantojärjestelmän kannalta kokonaisuudessaan, mutta tuskin sen päästövaikutus kokonaisuuden kannalta kummoinen on. Sähkölämmityksen hinnan hahmottamiseen tuo voisi ehkä vaikuttaa, ja se olisi iso asia.
Ylläoleva mutulla, mallia johon tuollaisia asioita voisi syöttää ei ole, pitäisi olla. Mutta kun ei ole niin, eikä millään pahalla, risunvarsista tulee isoja asioita ja vakavammin kaiken näköistä puppua malliin kuudes ydinvoimala ja tammikuun kulutuspiikki samassa lauseessa voi laukoa ilman mitään vastuuta.
Tuskinpa nyt kovin moni jouluaaton aikataulua viitsii sähkönhinnan mukaan tehdä. Hintaero ei kuitenkaan liene ihan hirveän montaa euroa. Ainakin minun käsitykseni on se, että kotitalouden sähkönkulutus on niin pientä, ettei se rationaalista kuluttajaa kiinnosta. Astianpesukoneen kulutus on muistaakseni muutaman sentin luokkaa. Vuositasollakin puhutaan vain muutamista euroista, ehkä kolmesta kympistä vuodessa. Jos siitä voisi muutaman prosentin karsia pois, niin en siitä hirveästi innostuisi. Ainakaan jos se sitten tarkoittaa sitä, että astianpesukone herättää öisin tai aiheuttaa vesivahinkoja sillä välin kun olen poissa kotoa. Tuntuu turvallisemmalta laittaa se pyörimään itse niin pysyy kärryillä.
Älystä olisi enemmän hyötyä vaikkapa sähköautojen latauksessa tai jossain varaavassa sähkölämmityksessä. Sellaisella saadaan varmasti vuorokausivaihtelua tasattua ihan riittävästi, jokaisen kännykänlaturin älykkyyden nostaminen on ihan älytöntä näpräystä.