Viime viikon suuri uutinen, Pekkarisen huumori-voimalat, sapettaa yhä. Oli ydinmiiluista mitä mieltä tahansa niin Mauri ei tästä puhtaita papereita saa. Pekkarointia, indeed.
Mitä mieltä minä sitten olen ydinvoimaloista? Tai ydinenergiasta ylipäätään?
Vaikea kysymys. Ydinvoiman kohdalla kun risteää monta eri asiaa ja arvomaailmaa.
Pidän itseäni jossain määrin ”tiedeuskovaisena”. Jos tiedehenkilöiden suuri enemmistö on jostain asiasta tutkitun tiedon pohjalta jotain mieltä, ei minulla maallikkona ole syytä vastustaa faktaa. Esim. jos ilmastonmuutos on tosiasia, kuten ilmastotutkijoiden enemmistön mielestä on, täytyy se mielestäni ottaa huomioon ja muokata ilmastopolitiikasta parhaan saatavilla olevan tiedon mukaista.
Saman periaatteen on loogisesti koskettava myös ydinvoimaa. Ymmärtääkseni alan asiantuntijoiden mukaan ydinenergia on nykyisin turvallista. Turvallisuusjärjestelmät ja muu seuranta on parantunut 1980-luvulta. Uusi Tshernobyl ei ole mahdollinen. Samoin geologien mukaan suomalaiset loppusijoitusratkaisut ovat turvallisia. Vaikka 100 000 vuoden aikajänne onkin arkisen käsityskyvyn tuolla puolen, ei se kuitenkaan ole ennustamaton jopa miljardeja vuosia vanhan maaperämme kannalta.
No seuraako tästä, että kannatan ydinvoimaa varauksetta? Ei. Geologiaan ja insinööritieteiseen perustuvan riskiarvioinnin lisäksi asiassa on lukuisia eri seikkoja, jotka pitää ottaa huomioon.
1. Tarvitaanko Suomeen lisäydinvoimaa? Vihreän liiton esittämät vaihtoehtoiset laskelmat osoittavat mielestäni, että lisäydinvoimaa ei tarvita. Samaa mieltä ovat myös työ- ja elinkeinoministeriön omat laskelmat. Mihin lisäsähköä siis todellisuudessa tarvitaan?
EU aikoo rakentaa koko unionin laajuisen ”supergridin” – sähköverkon, jossa on yhteiset avoimet markkinat. Tästä seuraa se, että Suomessa tuotettu ”halpa” sähkö voidaan myydä eurooppalaisilla markkinoilla eurooppalaiseen hintaan. Joka on jo nykyisinkin suomalaista hintaa kalliimpi. Suomi aikoo siis tuottaa ydinsähköä vientiin. Eihän bisneksessä sinällään mitään pahaa ole, mutta tässä erityismuodossa ydinjätteen väli- ja loppuvarastointiin liittyvät riskit jäävät täysin Suomen kannettaviksi.
2. Miten ydinvoiman osuuden merkittävä lisääminen Suomen energiantuotannossa vaikuttaa Suomen elinkeinorakenteeseen ja huoltovarmuuteen? Keskitettyjä, lähes monopolistisia ratkaisuja, sekä huoltovarmempaa että työllistävämpää olisi ollut toteuttaa hajautettuja uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja. Montako suomalaista Olkiluoto kolmosen työmaa todellisuudess työllisti? Moniko olisi työllistynyt, jos niillä miljardeilla olisi rakennettu tuulivoimaa? Energiabisneksen osaoptimointi ei välttämättä aina tarkoita koko yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ratkaisua.
3. Uraanin louhinta on merkittävä ympäristöriski. Uraanikaivokset ovat usein avolouhoksia, ja louhitusta malmista uraanin erottamiseen käytettävä prosessi aiheuttaa merkittäviä ympäristöriskejä.
4. Uraanin rikastamisprosessi kuluttaa huomattavia määriä energiaa. Argumentti ydinenergian ”ilmastoneutraaliudesta” onkin sen vuoksi osittain illuusio. Paitsi että miilun rakentaminen tietenkin aihettaa päästöjä, niin myös uraanin louhinta ja erityisesti rikastaminen on huomattavan energiasyöppöä. Ja prosessiin tarvitaan myös hiilen polttoa.
5. Ydinvoimaloiden tuottama jäte on kansainvälinen turvallisuusriski. Vaikka ”loppusijoittaminen” onkin turvallista, niin nyt tuotettava ydinjäte pitää välivarastoida vähintään 50 vuotta ennen kuin se loppusijoitetaan kallioperään. Millainen maailma on 2060? Nyt rakennettavat voimalat toiminevat vielä 2040. Millainen on Suomen turvallisuusympäristö vuonna 2100? Voidaanko luottaa siihen, että suomalaista ydinjätettä ei koskaan käytetä ydinaseiden tai likaisten pommien valmistamiseen? Ei voida. Vaikka geologiset riskit ovatkin hallittavissa, inhimilliset ja yhteiskunnalliset riskit eivät ole.
6. Kansainvälisesti nykymuotoisten ydinreaktoreiden käyttöä ja polttoaineprosessia ei voida erottaa ydinaseiden valmistamisesta kuten mm. Iranin yhteydessä on havaittu. Tämä voitaisiin välttää mm. rakentamalla polttoaineenaan uraanin sijaan thoriumia käyttäviä reaktoreita, mutta thorium-reaktoreiden kehittely on yhä lapsenkengissään. Niiden toimintaperiaate on tunnettu jo 1950-luvulta lähtien, mutta tuolloin sotilaallisesti käyttökelvottomien thorium-reaktoreiden kehittely ei ollut suurvaltojen intresseissä.
Suomen tulisi edistää ydinaseetonta maailma paitsi puheiden, myös tekojen tasolla. Ja se tarkoittaa nykymuotoisesta ydinvoimasta luopumista. Fuusiota ja thorium-reaktoreita tämä ongelma ei koske!
Yleisesti ottaen mielestäni suurimmat ydinvoimaan liittyvät riskit ja negatiiviset seuraukset ovat siis yhteiskunnallisia.
Mielestäni on siis varsin järkeviä perusteita vastustaa ydinvoimaa tässä tilanteessa. Omaa vastustuspäätöstäni ei ole helpottanut se, että osa vastustajista suhtautuu koko asiaan täysin tunneperäisesti – seikka, jota ydinenergian kannattajat myös hyödyntävät viestinnässään:
Kuva on Energiateollisuus ry:n ”Ydinreaktioita”-blogilta. Kyllä, olen miettinyt näitä kysymyksiä. Perin pohjin. Vaikka haluan ”koko ajan vihreää energiaa”. Mitä ihmettä se sitten tarkoittaakin.
Vähemmälle huomiolle keskustelussa on jäänyt se, miten huterin ja fiilispohjaisin ratkaisuin ydinvoimaa myös kannatetaan.
Annetaan Mauri ”tsoukki” Pekkarisen itse valistaa meitä:
Kovin monelta on jäänyt huomiotta se, mitä sähköhuollossamme on tapahtumassa.
Vuoteen 2020 mennessä meille syntyy nykyiseen sähkön kulutukseen verrattuna yli
25 %, eli noin 23 – 25 TWh:n vuosikulutuksen verran, lisää uutta sähkökapasiteettia. Työn alla oleva Olkiluoto 3. tuottaa noin 12 TWh ja sanotuilla sitoumuksilla uusiutuvaan energiaan on kyettävä tuottamaan noin 11 –
12 TWh. Kuluvan vuoden kulutukseksi arvioidaan noin 82 – 83 TWh.Eli, vaikka maahan ei rakennettaisi yhtään uutta ydinvoimalaitosta, pystymme edellä sanotuin toimin korvaamaan tuonnin Venäjältä (12 TWh) ja sähkön kysynnän huomattavankin kasvun. Jääpä syntyvästä kapasiteetista lisäksi merkittävä määrä hiilisähkön alasajoonkin.
Sekä ministeriöni keskeiset virkamiehet että minä pidämme kuitenkin perusteltuna, että edellä sanotusta huolimatta, Suomessa on syytä varautua sähkön tuotantokapasiteetin lisäämiseen syntymässä olevasta tasosta vielä 2020 mennessä, jotta hiilen käyttö voitaisiin kokonaan lopettaa. Uusiutuvaa emme kykene juurikaan edellä sanottua enemmän rakentamaan. Ministeriöni laskelmien mukaan lisäystarpeet tyydytetään reippaasti yhdellä uudella yksiköllä. Näin rakentuvasta sähkökapasiteetista jäisi ajoittain merkittävä määrä vientiin. Se ei olisi kuitenkaan rakentamista pysyvää vientiä varten.
Mutta kaksipa lupaa annettiin ja nollasta puhuminen oli tsoukki.
Kokoomuksen puolelta taas vilpitön ja täysin tosiasioista piittamaton usko markkinoiden viisauteen ylittää ymmärryksen. Jyrki Katainen:
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen puolustaa vaatimustaan myöntää ydinvoiman rakennuslupa kaikille kolmelle hakijalle.
Kataisen mukaan kolme myönnettyä lupaa ei välttämättä kuitenkaan tarkoita kolmea uutta uutta voimalaa, vaan kannattavin hanke käynnistyisi ensin.
—-
Katainen haluaa herättää myös keskustelua energianviennistä.
– Olennaisin päämäärä meillä on se, että Suomessa on riittävästi ilmaston kannalta puhdasta energiatuotantoa, jotta pärjäämme itse. Jos siitä jää jotakin yli, sitä voidaan myös viedä, Katainen linjaa.
Valtiovarainministerin mukaan ydinvoimaa ei kuitenkaan tarvitse rakentaa pysyvään vientiin.
Tajuaako Jyrki itse peräkkäisten lauseidensa välisen ristiriidan? Kolme ydinvoimalalupaa tarkoittaa ydinvoiman tuottamista vientiin. Ja eikö todellakaan energiapolitiikka tarvitse harkita demokraattisesti? Mihin eduskuntaa ylipäätään tarvitaan jos suurin viisaus näin kvartaali-taloudenkin aikana asustaa Etelä-rannassa? Uskomatonta.
En ole lainkaan varma, onko Suomella enää mitenkään satumaisen hyvä herraonni.
Asiallisia huomioita. Muutama kohta kuitenkin perustuu nähdäkseni vanhentuneeseen tietoon.
Ensinnäkin, ydinenergian hiilitase. Olemassaolevat laskelmat ydinenergian hiilitaseesta perustuvat voittopuolisesti jo vanhentuneen uraanin rikastustekniikan – lämpödiffuusion- käyttöön. Kyseinen menetelmä on todellakin hyvin energiaintensiivinen; uraanin rikastuksen osuus uraanipolttoaineen valmistuksen energiataseesta olisi tällöin noin 80%. Esimerkiksi ranskalainen Tricastinin rikastuslaitos vaati kolmen tarkoitusta varten rakennetun ydinreaktorin tehon (2700 MW sähköä) rikastaakseen uraania noin sadalle reaktorille ympäri maailman.
Huomaat tietysti varmaan itsekin, että tässä tulee jo yksi ongelma hiilitaseväitteen kannalta. Jos rikastukseen tarvittava energia tuotetaan hiilettömällä energialla, rikastuksesta ei tietenkään aiheudu mainittavasti hiilidioksidipäästöjä. Useassa laskelmassa (mm. Storm & Smith-työparin tekemät) tähän käytetyn energian hiilitase lasketaan kuitenkin olettamalla, että energia tuotettaisiin voittopuolisesti kivihiilellä. Jokainen voi tykönään miettiä, mahtaako oletuksen taustalla olla esim. ideologinen positio.
Näistäkin huolimatta, ydinvoiman vastustajana tunnettu Benjamin Sovacool teki 2008 laajan metatutkimuksen ydinenergian hiilitaseesta. Sovacoolinkin laskelman mukaan koko elinkaaren yli lasketun hiilitaseen paras arvaus olisi noin 66 gCO2/kWh, eli kilpailukykyinen monen uusiutuvan energianlähteen kanssa ja aivan selkeä parannus esim. maakaasuun.
Sovacoolin laskelmien jälkeen on kuitenkin käynyt niin, että pitkään kehitteillä ollut, paljon aikaisempaa tehokkaampi sentrifugirikastus on otettu käyttöön yhä useammassa maassa. Tricastinin vanha diffuusiolaitos suljettiin 2011; nykyinen laitos (Georges Besse II) käyttää sentrifugeja. Sama tuotantoteho saavutetaan nyt 50 MW sähköteholla. Hyötysuhde on siis parantunut 54-kertaisesti!
Tällä on todella merkittäviä implikaatioita esimerkiksi ydinvoiman hiilijalanjäljelle. Tiedetään oikein hyvin, että esimerkiksi moderniin tuulivoimaan verrattuna ydinvoima vaatii paljon vähemmän useimpia rakennusmateriaaleja; 1 GW todellinen teho 3 MW on-shore tuulivoimaloilla vaatii esim. Vestaksen laskelmien perusteella ja voimaloiden elinikä huomioiden noin 20 000 tonnia terästä ja 80 000 tonnia betonia per käyttövuosi (huomioiden voimaloiden eliniän, luvut suuruusluokkia). Keskitehoiselle AP1000-ydinvoimalalle tehtyjen materiaalilaskelmien mukaan sama teho per käyttövuosi vaatisi noin 250 tonnia terästä ja 4000 tonnia betonia. Tuulivoiman luvut eivät sisällä energiansiirron, -varastoinnin tai tehonsäädön vaatimuksia, vaan pelkkien voimaloiden rakentamisen. Off-shore-voimaloiden materiaalivaatimukset ovat kaikin puolin suurempia.
Näin ollen on vaikea nähdä, miten modernisti rikastettua uraanipolttoainetta käyttävä ydinvoimala voisi mitenkään olla hiilitaseeltaan edes mainittavasti uusiutuvia huonompi.
Rikastustekniikan kehittyminen tekee myös väitteet ydinvoiman ja ydinaseiden yhteyksistä entistä ontommiksi. Olen kirjoittanut aiheesta pidemmin täällä:
http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87476-ydinvoiman-ja-ydinaseiden-yhteyksista
mutta lyhyesti todeten, sentrifugien leviäminen on tehnyt plutoniumpommeista vanhanaikaisia, hankalia ja kalliita. Jos ydinenergialla ja ydinaseilla on koskaan ollutkaan mainittavaa yhteyttä (tämäkin on kiistanalaista; käytännössä jokaisella ydinasemaalla ydinvoima on seurannut ydinasetta eikä toisinpäin), tämä yhteys on nyt entisestään heikentynyt. Ennen kaikkea, ydinenergian käytön rajoittaminen ei nähdäkseni enää merkittävästi kykene hillitsemään ydinaseiden rakentamista, joten meidän on mielestäni turha ampua itseämme jalkaan ja hylätä yksi potentiaalisimmista energiantuotantomuodoista turhan takia.
PS. thorium- ja fuusioreaktoreita, kuten kaikkia voimakkaita neutronilähteitä (esim. hiukkaskiihdyttimet) voi periaatteessa käyttää aivan samoin kuin nykymuotoisia ydinreaktoreita aseplutoniumin tuotantoon. Esimerkiksi fuusioreaktoreiden erittäin voimakas neutronivuo on tähän tarkoitukseen sopivaa ja ”tuotantovaippojen” asentaminen helpompaa. Esimerkiksi ITER-reaktoriin kehitetyt toruksen suojavaipat voisi nähdäkseni vaihtaa melko yksinkertaisesti uraanivaipoiksi ja siten hyötää plutoniumiksi. Ydinase onkin ensisijaisesti poliittinen eikä teknologinen ongelma, ja sen leviämisen estäminen on aivan ensisijaisesti poliittisesti ja valvonnallisesti eikä teknologisesti ratkaistavissa oleva asia.
PPS. keskusteluissa pitäisi puhua paljon enemmän kokonaisenergiasta kuin sähköstä. Suomessa käytetään n. 400 TWh/vuosi energiaa; esimerkiksi liikennepolttoaineiden osuus on yli 90 TWh, mikä on enemmän kuin koko sähkönkulutus. Toinen suuri kuluttaja on teollisuuden prosessilämpö. Kun puhutaan näiden korvaamisesta sähköllä tai synteettisillä polttoaineilla, käy hyvin nopeasti selväksi, miten riittämättömiä maamme energiavarat ovat. Jopa erittäin optimistisilla laskelmilla voisimme saada vuositasolla vain noin 250 TWh uusiutuvista lähteistä (olettaen mm. biomassan täysin päästöttömäksi ja uusiutuvaksi, mitä se ei tietenkään ole). En ole voinut välttyä johtopäätökseltä, että kaiken todennäköisyyden mukaan tulemme tarvitsemaan aivan kaiken mahdollisen hiilettömän primäärienergian, ja silti joudumme merkittäviin energiansäästötalkoisiin.
Vielä yksi huomio: vaikka aivan kaikki Suomeen rakennettava ydinenergia menisi nyt alussa vientiin, kannattaisin sitä silti. Kun sähköyhteydet Keski-Eurooppaan vahvistuvat (mikä on väistämätöntä ja tarpeellista joka tapauksessa, etenkin jos valitaan uusiutuvia voimakkaasti suosiva politiikka) niin käytännössä jokainen ydinvoimawatti Suomesta ajaisi alas hiililauhdevoimaa Euroopassa. Ja ilmakehä on yhteinen.
Ydinjätteen turvallisuusriskiä voisi myös miettiä hieman. Tietääkseni worst case-tilanteessa pahin yksittäinen annos Onkalon päällä asuvalle, siinä kaiken ruokansa viljelevälle ja porakaivosta kaiken vetensä ottavalle olisi luokkaa 1 mSv vuodessa, todennäköisesti 0,1 tai vähemmän. Määrä saattaa kuulostaa pieneltä, mutta pitää muistaa, että täyteen lastatussa Onkalossa on veteen liukenemiskykyisiä jätteitä suunnilleen saman verran kuin 27 itsevalaisevassa EXIT-kyltissä. Veteen liukenemattomien jätteiden muodostama vaara ympäristölle taas on kovin, kovin vähäinen.
Kipsilevyillä vuoratussa talossa asuva voi saada helposti 0,3-0,4 mSv lisäannoksen, ja graniittirakennuksessa (Rautatieasema tai Eduskuntatalo) työskentelevä voi ymmärtääkseni saada 5 mSv. Hiilituhkan läjitysalueilta ovat saksalaiset Puch et al. (2002) mitanneet säännönmukaisesti 1 mSv lisäannosnopeuksia; koska nämä tulevat uraanin ja toriumin hajoamistuotteista, kasat säilyvät radioaktiivisina miljardeja vuosia.