(Oheinen kirjoitus julkaistiin myös Helsingin Vihreiden sivuilla.)

Viime keväänä Helsingin kaupunginvaltuuston budjettiraamineuvotteluissa sovittiin suuren osan hallintokunnista saavan palkankorotusten aiheuttamat kustannusnousut ylityksinä raameihinsa. Valitettavasti näin ei kuitenkaan toimittu kaikkien virastojen kohdalla; nuorisoasiankeskus ja kulttuurikeskus jäivät ilman.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kulttuuri- ja nuorisoasiainkeskuksen tulee löytää palkankorotusten verran säästöjä budjetistaan. Kun yhtälöön vielä lisätään palkkojen tapaan indeksissä nousevat, useimmiten kaupungin sisäiset vuokrakulut, joutuvat molemmat hallintokunnat käytännössä säästämään satoja tuhansia euroja toiminnastaan.

Nuorisoasiankeskuksessa tämä tarkoittaa ensi vuonna 38:n vakanssin jäädyttämisen lisäksi keskeisimmästä henkilöstön palkitsemismekanismista, tulospalkkioista, luopumista. Kulttuurikeskuksen puolella taas säästöt kohdistuvat muun muassa kulttuuritalojen ohjelmistobudjetteihin. Vakituisen henkilökunnan palkkojen ja sisäisten vuokrakulujen juostessa normaalisti kulttuuritalot itseasiassa toimivat säästöjen ansiosta tehottomammin.

Hivuttavan säästämisen tie alkaa olla kuljettu loppuun: nuorisoasiainkeskus ja kulttuurikeskus toimivat tehokkaasti ja laajaan tehtäväkenttäänsä nähden pienillä resursseilla – ja nyt jo kestävyyskykynsä rajoilla. Jos lisäsäästöjä halutaan tehdä, niitä on löydettävärakenteista.

Kaikki uusien toimintatapojen ja rakenteiden kautta tapahtuva säästäminen ei tarkoita edes heikennyksiä palveluihin. Olisi tärkeää kyetä tarkastelemaan virastojen tarjoamia palveluja kokonaisuutena ja miettiä miten niiden ydintehtävää voitaisiin kaikkein parhaiten toteuttaa. Perustaisimmeko nykyisenkaltaista palveluverkkoa, jos aloittaisimme puhtaalta pöydältä? Jos vastaus on kieltävä, niin miksi? Minkälaisen palveluverkon haluaisimme? Vastaako 1990-luvulla luotu palveluverkko 2010-luvun tarpeisiin?

Nykyinen vaikeita poliittisia päätöksiä välttelevä säästötapa ei ole pidemmän päälle kestävä. Nykymenolla ollaan jo muutaman vuoden kuluttua tilanteessa, jossa meillä on koko joukko päheitä pytinkejä, joissa ei sitten ole varaa järjestää mitään tapahtumia. Hölmöläisten hommaa. Kulttuurikeskus ja nuorisoasiainkeskus ovat myös erittäin pieni menoerä, yhteensä vain noin prosentin, Helsingin kaupungin budjetista. Niistä leikkaaminen ei siis tuota edes merkittäviä säästöjä, vaikka leikkausten vaikutukset sekä nuorisopalveluihin että kulttuuritoimintaan ovat huomattavia.

Jos Helsingissä ei haluta ylläpitää kattavaa nuoriso- tai kulttuuritaloverkkoa 2010-luvulla, vastuussa olevien poliitikkojen tulisi uskaltaa todeta se ääneen. Nyt kuntalaisten arvostamia lähipalveluja säästetään rammoiksi vähitellen ja toivotaan että kukaan ei huomaa.

Kaupungin tulisi jatkossa korvata palkankorotusten aiheuttamat lisäkustannukset kaikille hallintokunnilleen. Mahdolliset säästöt taas sitten pitäisi toteuttaa säästöinä; avoimesti ja niiden vaikutuksista keskustellen.